Wotan
Poissa
|
|
Vastaus #925 : 02.04.2024 klo 16:54:00 |
|
Todella varovaista peliä taas ensimmäisellä puoliajalla. Prässiä vasta puolesta kentästä. Onneksi Rutterilta hieno oivallus ensimmäisessä maalissa, vaikka muuten heikko esitys häneltä. Lopussa menetti pallon pari kertaa todella vaarallisesti.
Toisella puoliajalla melko tasaväkistä kamppailua. Summervillen hankkima pilkku oli aivan selvä tapaus, eikä sinänsä mitään jossittelua voittajasta jäänyt. Hienoa, että voitto tuli taas, vaikka esitys kokonaisuutena ei ollutkaan kaksinen. Mutta toisaalta, Hull on tosiaan laatujoukkue.
Byram oli hyvä. Bamfordin moka avopaikasta todella harmillinen, jokohan penkki kutsuu. Pallo tuli sopivasti vasemmalle jalalle, mutta ei.
Näyttää siltä, että Leedsin taktiikkana on pelata 80 minuuttia täysin varman päälle, ja vasta lopussa rynnistää, jos on tarve. Hiukan jäänyt sellainen tunne, että eilenkin vaadittiin iso annos tuuria, että voitto lopulta tuli. Jos peli ei tästä parane ja jos Leicester ja Ipswich eivät hyydykään, vaaditaan kyllä jotain taktista muutosta sen varalle, että onnea ei lopussa ehkä aina olekaan. Kynsiä on saanut pureskella voittomatseissakin lähes loppuun asti.
(Ipswichin voittomaali eilen lisäajan viimeisellä minuutilla (90 + 7') oli kummallinen. Ipsun Sarmiento istahti pallontavoittelussa polvilleen, nousi puolittain ylös ja tuikkasi kärkkärin takanurkaan. Ympärillä oli kuusi Saintsin pelaajaa, eikä yhdellekään tullut mieleen lakaista palloa pois.)
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #926 : 04.04.2024 klo 09:21:27 |
|
|
|
|
|
Laporte
Poissa
|
|
Vastaus #927 : 04.04.2024 klo 13:18:50 |
|
(Ipswichin voittomaali eilen lisäajan viimeisellä minuutilla (90 + 7') oli kummallinen. Ipsun Sarmiento istahti pallontavoittelussa polvilleen, nousi puolittain ylös ja tuikkasi kärkkärin takanurkaan. Ympärillä oli kuusi Saintsin pelaajaa, eikä yhdellekään tullut mieleen lakaista palloa pois.)
Siinä oli käytännössä kuitenkin vain kahdella Sotonin pelaajalla edes mahdollista ehtiä tuohon, kiitos Sarmienton lihavoidun oivalluksen. Toki molemmat reagoivat (oletettavasti) väsyneinä aika hitaasti, mutta turha tuosta on sen kummemmin murehtia.
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #928 : 04.04.2024 klo 20:57:35 |
|
U18 FA Youth Cup semifinaali Elland Road, Attendance: 10,493 Leeds United U18 4 (Chadwick pen 27’, Crew 32’, Beaumont OG 58’, Whiteman OG 71’) Millwall U18 3 (Heywood 18’, Stephenson 54’, Beaumont 60’) Leeds: Mahady (GK), Richards, Toulson (C), Crew (Pickles 87’), A. Cresswell, Lopata-White, Vincent, Chadwick, Lane, Chambers (Brockie 90’), McDonald (Render 84’). Subs not used: Grainger (GK), Billett, Bird, Brown. Leeds youth cupin finaaliin 27 vuoden jälkeen ja kohtaa loppuottelussa ManCityn joka pudotti Bristol Cityn 1-0. Komean volleymaalin tehnyt lupaava keskikenttäpelaaja Charlie Crew 17, treenaa edustuksen mukana ja ollut kahdesti jo penkillä Gruevin poissaoloa paikkaamassa. Walesin U21:ssä takana 3 ottelua, sekä myös Walesin A mj leirityksissä mukana. https://video.leedsunited.com/video/dm9kJTdDMF80NHFwcDY3NCU3QyUyRnBhZ2UlM0ZzbHVnJTNEaG9tZSU3Q2hvbWUlMkZmZWVkhttps://www.leedsunited.com/news/academy/33262/fayc-updates-leeds-united-u18-vs-millwall-u18--- FA Youth Cupia on pelattu vuodesta 1953 alkaen. Leeds voittanut cupin kahdesti, 1993 ja 1997. https://en.wikipedia.org/wiki/FA_Youth_Cup1997 joukkue: https://www.leeds-live.co.uk/sport/leeds-united/leeds-united-youth-cup-1997-14335082
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.04.2024 klo 11:40:45 kirjoittanut haraldson »
|
|
|
|
|
peacocks
Poissa
|
|
Vastaus #929 : 06.04.2024 klo 18:17:10 |
|
Coventry, 1-2 tappio vieraissa
Oli hankala peli joka parani vasta vaihtojen myötä, kuten monesti on tällä kaudella tapahtunut. Nyt ei kiri riittänyt. Rutter ja Bamford saavat valita viitan "kentän heikoin pelaaja" Olikohan Bamfordin viimeinen esiintyminen avauksessa.
Taistelu jatkuu, mielenkiinnolla odotan avausta Sunderland koti peliin tiistaina.
|
|
|
|
|
Wotan
Poissa
|
|
Vastaus #931 : 06.04.2024 klo 20:01:27 |
|
Tilastotappioita välillä tulee. Peli tosin aika aneemista taas ensimmäisen tunnin, vasta lopussa päästiin vauhtiin kun Coventry alkoi pelkästään puolustaa. Jotain muutosta tuohon puuduttavaan ensimmäisen puoliajan tavaramerkkiesitykseen pitäisi saada
|
|
|
|
peacocks
Poissa
|
|
Vastaus #932 : 07.04.2024 klo 12:53:20 |
|
5 kierrosta jäljellä, 1 piste suoraan nousuun. Olisiko tiistaina avauksessa Roberts, Gnonto ja Joseph. En muista Farken Norwich ajoilta oliko pelaajien kierrätys yhtä pientä kuin nykyäänkin... Moni ottelu parantunut viimeisen 20 min. aikana kun vaihdot on suoritettu, mutta taas seuraava peli samat pelaajat avauksessa.
Uskon vielä suoraan nousuun...
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #933 : 08.04.2024 klo 18:04:33 |
|
41 ottelua aloittanut "teräsmies" Ampadu ollut sairaana ja jos ei olisi pelikunnossa tiistaina, Cooper, Gruev tai Cresswell jonossa seuraavina toppariksi. https://www.yorkshireeveningpost.co.uk/sport/football/leeds-united/leeds-united-team-news-v-sunderland-with-ethan-ampadu-issue-and-duo-taken-out-of-training-4583138-- e: Ampadu mukana alustavassa testitreenissä. Pitkäaikaispotilaat Struijk ja Dallas vain poissa. Leeds United squad for Sunderland: Meslier, Darlow, Klaesson, Roberts, Gray, Rodon, Firpo, Byram, Cooper, Cresswell, Ampadu, Kamara, Gruev, James, Gnonto, Summerville, Anthony, Bamford, Piroe, Rutter, Gelhardt, Joseph. Viaplay 22.00 Leeds-Sunderland Millwall-Leicester -- LEEDS (4-2-3-1): Meslier; Gray, Rodon, Ampadu, Firpo; Gruev, Kamara; James, Rutter, Summerville; Bamford. Subs: Darlow (gk), Cresswell, Cooper, Piroe, Anthony, Byram, Gnonto, Roberts, Joseph
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.04.2024 klo 20:18:55 kirjoittanut haraldson »
|
|
|
|
|
peacocks
Poissa
|
|
Vastaus #934 : 09.04.2024 klo 21:57:59 |
|
Eka puoliaika pelattu, 0-0. Hitaammin ei hyökkäyksiä voi aloittaa kuin tänään on tehty, hallinta 74% mutta yhtään laukausta ei maalia kohti. 6 kulmaa, yksikään ei omille.
Samalla avauksella kuin Coventryä vastaan ja yhtä vaikeata on. Yleensä huonon pelin jälkeen vähän edes muokataan avausta. Nopeasti Joseph, Gnonton ja Roberts kentälle. Kumpa ei enään tällä kaudella tarvitsisi näin negatiivisesti kirjoittaa...
|
|
|
|
Hippo
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet - FC Ilves - Tampere
|
|
Vastaus #935 : 09.04.2024 klo 22:55:42 |
|
Leeds on ollut 2. puoliajalla parempi mutta todella vaikea on päästä maalintekopaikkoihin. Yksi päivänselvä käsivirhe Sunderlandilta jätettiin viheltämättä, joka VARilla olisi annettu. Leedsin pitäessä palloa Sunderlandin pelaajisto on omalla neljänneksellään ja tilaa ei oikein ole.
Nolla maalia kummallekin joukkueelle ja nyt Ipswichillä on mahdollisuus nousta suoran nousijan paikalle ohi Leedsin. Mutta itsehän Leeds on soppansa keittänyt.
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #936 : 10.04.2024 klo 07:02:04 |
|
Leeds sai Sunderlandilta tällä kaudella vain pisteen, vaikka hallitsi otteluita. Leedsin pallonhallinta eilen 70% mutta ei laukaustakaan maalia kohden ? Nuori Sunderland puolusti etenkin toisella jaksolla miesvoimaisesti, tiiviisti ja ajoittain onnellakin. Hyökkäyspään pelaaminen lopun vaihtojen jälkeen oli sekavaa ja selvää pelaamisen mallia miten yritetään murtautua maalipaikoille oli vaikea löytää. Voittoja olisi saatava, että päästään kilpailijoiden rinnalle ja ohi.
Firpo, Rodon, Gray ja Summerville pitivät tasonsa parhaiten.
|
|
|
|
Wotan
Poissa
|
|
Vastaus #937 : 10.04.2024 klo 15:08:06 |
|
Eilen force majeure ja jäi peli livenä näkemättä. Aika synkät tunnelmat kun Livescore kertoi puolilta öin 0-0. Ja edelleen sama avaus. Täytyy uskoa, ettei Farken mielestä parempaa avauskokoonpanoa ja pelisuunnitelmaa löydy. Eipä tässä voi lähteä kokeneen valmentajan aivoituksia kokonaan dissaamaan, mutta kyllä fanit odottivat jo tähän peliin jotain uutta näkemystä. No tappio sentään vältettiin.
Tänään tuo peli ohjelmassa jälkilähetyksenä. peacocsin ja haraldsonin peliraportit antavat kyllä selkeän kuvan mitä on luvassa. Samaa mieltä peacocsin kanssa vaihdoista.
|
|
|
|
huppumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Leeds United
|
|
Vastaus #938 : 10.04.2024 klo 15:47:41 |
|
Eka puoliaika pelattu, 0-0. Hitaammin ei hyökkäyksiä voi aloittaa kuin tänään on tehty, hallinta 74% mutta yhtään laukausta ei maalia kohti. 6 kulmaa, yksikään ei omille.
Samalla avauksella kuin Coventryä vastaan ja yhtä vaikeata on. Yleensä huonon pelin jälkeen vähän edes muokataan avausta. Nopeasti Joseph, Gnonton ja Roberts kentälle. Kumpa ei enään tällä kaudella tarvitsisi näin negatiivisesti kirjoittaa...
Hull-pelin jälkeen Gray siirrettiin takas laitapakiksi ja Gruev otti paikkansa kk pohjalla. Tämän jälkeen pelatut Coventry ja sunderderderland-pelit on olleet vaikeita. Hyökkäyspeli hidasta ja paikkojen luominen todella haastavaa. Esim eilen yksi veto maalia kohden.. Tuolla määrällä on vaikea pelejä voittaa.. Byram tai Roberts nyt avaukseen ja Gray kk pohjalle. Cookstownin Cafu ilmoitti tänään eläkkeelle siirtymisestä. Jalkaa ei saada enää pelikuntoon. Hattua päästä ja kiitos maalista Cityä vastaan.
|
|
|
|
BeckDol
Poissa
|
|
Vastaus #939 : 13.04.2024 klo 07:38:53 |
|
Tänään Blackburn kotona. Leicester kävi häviämässä Plymouthissa, joten nyt olisi taas tilaisuus parannella omia asetelmia parin heikomman pelin jälkeen. Avaukseen kaipaisin muutoksia, mutta Farke tuskin luopuu ääripragmaattisesta linjastaan. Maaottelutaukoa edeltänyt flow pitäisi saada kuitenkin nopeasti takaisin, kun noilla pahimmilla vastustajillakin näyttää kone yskivän.
|
|
|
|
peacocks
Poissa
|
|
Vastaus #940 : 13.04.2024 klo 07:58:45 |
|
Työkaverin kanssa uteliaisuuttamme tutkittiin Farken peluuttamista laajemmin, nykyinen linja on aina ollut hänellä käytössä. Usein ensimmäiset vaihdot 70 min jälkeen, avauskokoonpanossa ei paljon muutoksia.
Mönchengladbakissa valmentaessaan käytti kaikista joukkueista vähiten pelaajia sekä vaihtoi vähiten. Potkut tuli ensimmäisen kauden jälkeen.
Kaksi kehnoa peliä takana samalla kokoonpanolla, Joseph, Gnonto, ja Roberts avaukseen, Bamford, Rutter, Kamara penkille. Olihan tuo edellisen pelin reagointi Farkelta käsittämätöntä, ei laukaustakasn maalia kohti, vaihdot 83 min ja kitisee vielä vain 3 min. lisäajasta.
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #941 : 13.04.2024 klo 08:01:51 |
|
Tänään Blackburn kotona. Leicester kävi häviämässä Plymouthissa, joten nyt olisi taas tilaisuus parannella omia asetelmia parin heikomman pelin jälkeen. Avaukseen kaipaisin muutoksia, mutta Farke tuskin luopuu ääripragmaattisesta linjastaan. Maaottelutaukoa edeltänyt flow pitäisi saada kuitenkin nopeasti takaisin, kun noilla pahimmilla vastustajillakin näyttää kone yskivän.
Leedsillä etenkin tilanteiden luominen, avainsyöttöjen vähäisyys ja myös maalinteko tökkinyt viimeaikoina. Siihen kaivataan parannusta. Ehkä Gnonto kuntoutunut loukkaantumisestaan ja saisi murrettua vastustajan puolustusta ? Tärkeää Leedsin puolustuspäässä on pysäyttää elämänsä vireeseen päässyt terävä boxipelaaja Szmodics, joka työstänyt tällä kaudella yhteensä 29+4 tehot, jotka on n. puolet joukkueen joukkueen tekemistä maaleista. Blackburn pelannut ailahtelevasti mm. 1.4 Sunderland-Blackburn 1-5 (Szmo 2+1). -- e: jos nousua ei tapahtuisikaan... https://motleedsnews.com/transfers/leeds-united-could-be-forced-to-sell-players-as-73m-elland-road-deadline-looms/
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.04.2024 klo 10:39:45 kirjoittanut haraldson »
|
|
|
|
|
pohjoistienhiekka
Poissa
|
|
Vastaus #942 : 13.04.2024 klo 08:14:11 |
|
Työkaverin kanssa uteliaisuuttamme tutkittiin Farken peluuttamista laajemmin, nykyinen linja on aina ollut hänellä käytössä. Usein ensimmäiset vaihdot 70 min jälkeen, avauskokoonpanossa ei paljon muutoksia.
Mönchengladbakissa valmentaessaan käytti kaikista joukkueista vähiten pelaajia sekä vaihtoi vähiten. Potkut tuli ensimmäisen kauden jälkeen.
Kaksi kehnoa peliä takana samalla kokoonpanolla, Joseph, Gnonto, ja Roberts avaukseen, Bamford, Rutter, Kamara penkille. Olihan tuo edellisen pelin reagointi Farkelta käsittämätöntä, ei laukaustakasn maalia kohti, vaihdot 83 min ja kitisee vielä vain 3 min. lisäajasta.
Norwichin fanit tuskailivat tämän kanssa vuosia - Farke ei "ikinä" vaihtanut pelaajia ajoissa tappiotilanteessa.
|
|
|
|
Wotan
Poissa
|
|
Vastaus #943 : 13.04.2024 klo 14:30:20 |
|
Hyvä avauskokonpano tällä kertaa, ja alusta asti yritystä päästä maalipaikoille. Gnonto, Ampadu ja Gruev ainakin selkeillä tekopaikoilla avauspuoliskolla. Varsinkin ensimmäinen vartti hyvää peliä, Blackburn tosin vetäytyi täysin.
Tällä kokoonpanolle mennään sitten 80. minuutille asti. Piroen voisi kyllä vaihtaa aikaiseminkin pois. Olisikohan Joseph viime hetkien ratkaisija tänään.
|
|
|
|
BeckDol
Poissa
|
|
Vastaus #944 : 13.04.2024 klo 15:46:14 |
|
Kauden ensimmäinen kotitappio huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Kaivatut muutokset avaukseen, mutta ei löydetty keinoja murtaa Blackburnin puolustusta. Vaihdot koituivat taas Farken kohtaloksi. Gnonton mukana lähti kaikki luovuus. Lopussa todella huonosti puolustettu vastustajan maalipotku. Ei näillä otteilla ole suoraa nousua tulossa.
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #945 : 13.04.2024 klo 16:16:54 |
|
Kokenutta kaiken nähnyttä playmakeria ja sytyttäjää (Pablo Fernandesia) ikävä. Avauksen keski-ikä 23.8 on aika nuori nousukamppailuihin ja väännöt hävittiin suvereenisti Blackburnin bussittaessa boksissa sekä jalalla että päällä. Kulmapotkut 12-1 Leedsille, mutta niistä syntyi vain 1 vaaratilanne. Leedsillä ei ole riittävää pääpelivoimaa, eikä oikein keskittäjiä pelitilanteissa ja erikoistilanteissa.
Leedsillä oli boksin sisältä peräti 13 laukausta jotka blokattiin tai Pears torjui (5). Vastaavasti Blackburnin vastahyökätessä tehotykillä Szmodicsilla oli 2 laukausta rankkarialueen sisältä, joista Meslier toisen vaivoin torjui ja toisessa ei ollut mahdollisuuksia. Puolustajat olivat kaukana tilanteissa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 13.04.2024 klo 16:19:57 kirjoittanut haraldson »
|
|
|
|
|
peacocks
Poissa
|
|
Vastaus #946 : 14.04.2024 klo 05:49:03 |
|
Alkuhan näytti hyvältä, hallinta oli ja tilanteita luotiin. Kulmapotkut ja sivu vaparit, ei vaan saada onnistumisia. Suurin osa hyökkäyksistä käynnistyy hitaasti alakerran syötellessä toisilleen. Eipä olisi uskonut maajoukkue tauon tuovan tälläistä ongelmaa.
Mielenkiintoista nähdä seuraavan ottelun avaus, vastassa Boro. Firpo, Summerville, tilalle Byram ja Gnonton. Palaako Kamara avaukseen
Kaikki on onneksi vielä auki, suoranousu edelleen tavoitteena. Nousun myötä kesällä varmasti melkoista liikehdintää molempiin suuntiin, vaihtuvuutta tulee.
|
|
|
|
haraldson
Poissa
|
|
Vastaus #947 : 15.04.2024 klo 11:47:40 |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.04.2024 klo 12:47:34 kirjoittanut haraldson »
|
|
|
|
|
peacocks
Poissa
|
|
Vastaus #948 : 22.04.2024 klo 06:32:47 |
|
Tänään Boro vieraissa, piste menetyksiin ei ole varaan. Uskon että loput ottelut voitetaan ja suora nousu saavutetaan. Mielenkiinnolla avausta odotellessa...
|
|
|
|
Wotan
Poissa
|
|
Vastaus #949 : 22.04.2024 klo 15:18:37 |
|
Vaikea peli tulossa. Boro ei ole hävinnyt yhtään ottelua viimeiseen yhdeksään peliin. Kuntopuntari näyttää viimeisen viiden pelin osalta: Boro 2-3-0, Leeds 1-2-2.
|
|
|
|
|
|