Tämä on jo reilu viikon vanha juttu, mutta laadukas ja arvostettu (arvostamani) italialainen verkkojulkaisu Ultimo Uomo teki Joel Pohjanpalosta pienen henkilökuvan sen jälkeen, kun hänet valittiin pelaajayhdistyksen toimesta Serie B:n huhtikuun Kuukauden pelaajaksi. Vapaasti suomennettuna, forkan ikiaikaisiin annaaleihin, olkaapa hyvät.
Idoli PohjanpaloEmanuele Atturo, 8.5.2023
https://www.ultimouomo.com/joel-pohjanpalo-venezia-calciatore-del-mese-aic/Kun Venezia osti hänet viime kesänä, vaikutti se pieleen menneeltä vedolta. Tai pahempaa: jälleen yhdeltä algoritmien perusteella tehdyltä eriskummalliselta ostokselta, jollaisista seuran hankintapolitiikka sen tuohtuneimpien kannattajien mielestä koostuu. 28-vuotiasta Pohjanpaloa huikeine CV:ineen saattoi luonnehtia menetetyksi lupaukseksi vain, jos oli viettänyt tuntikausia Football Managerin parissa. Lisäsimme hänet viikon absurdien hankintojen listallemme seuraavin, totta puhuen pessimistisin saatesanoin: ”Eksoottinen nimi, tilastoanalyytikkojen suosikkipoju, maininta vuoden 2012 Don Balòn -listalla. Minne muualle Joel Pohjanpalo olisi voinut päätyä, kuin Veneziaan?”
Viimeisten parin-kolmen kauden ajan Venezia on niittänyt mainetta futisnörttien johtamana seurana, joka kasaa paperilla loistavia mutta kentällä katastrofaalisia joukkueita. Kannattajat ovat raivon partaalla. Heistä tuntuu kuin joku pelaisi pleikkaria heidän seurallaan. Seurajohdon luomassa oudossa dystopiassa, jossa brändiarvo on jalkapalloa tärkeämpää, järjestetään muotinäytöksiä stadionilla ja lasketaan tykkäyksiä Instagramissa. Tämä kepeästi todellisuudesta irtautunut johtamistapa tuntui kiteytyvän Pohjanpalon hankinnassa. Se oli kuin Football Managerista, Instagram-ostos. Supervaaleat hiukset, trimmattu parta ja kaurismäkeläisen surumielinen habitus, kuin jollakulla joka on nähnyt parempia, tai ainakin toiveikkaampia päiviä. Mitä ihmettä tämä suomalainen, epäsuosioon vajonnut hyökkääjä tekisi Serie B:ssä?
Nyt, vain muutamia päiviä Modenaa vastaan tehtyjen neljän maalin jälkeen, tuo kysymys kuulostaa typerältä. Noilla maaleillaan Pohjanpalo nousi maalintekijätilaston kärkeen yhdessä vanhan Serie B -ketun Gianluca Lapadulan kanssa. Nuo maalit osoittavat sitä keskushyökkääjien armoitettua virettä, jossa jokainen pallokosketus päätyy verkon perukoille vaivattomasti ja vailla tarvetta erityiseen taituruuteen. Kun hyökkääjä on iskussa, maalit tuntuvat tulevan itsestään. Nuo neljä maalia sulkevat paradoksaalisesti ympyrän hänen debyytistään ammattilaisena, jossa 18-vuotias Pohjanpalo teki kolme maalia kolmessa minuutissa.
Jokaista maaliaan Pohjanpalo tuuletti vaatimattomalla ja epämuodikkaalla tavalla: kohottamalla käden ilmaan, sormi kohti taivasta. Ottelun jälkeen hän tilasi oluen baarista ja sitten poistui tyytyväisenä, ylävartalo paljaana, pelipallo kainalossa, toisessa kädessään keskikokoinen kaljatuoppi. Kannattajat ylistävät häntä lauluin ja huutavat hänen nimeään. Heidän valmistamassaan lakanassa Pohjanpalo särpii oluttaan, josta on tullut viimeisten viikkojen aikana katkeamaton rituaali. Eli sinä aikana, jona Pohjanpalo on alkanut osua säännöllisesti maalipuiden väliin.
Hänen tarinansa on siis saanut kaikkein odottamattomimman käänteen. Ei siksi, että hän on alkanut tehdä maaleja, vaan siksi että hänestä on samaan aikaan tullut kannattajakunnan idoli. Vastoin kaikkia odotuksia hän on saavuttanut koko kaupungin kanssa symbioosin, joka on täydellinen vastakohta kaikelle sille seurajohdon osoittamalle kylmäkiskoisuudelle ja väkinäiselle muodikkuudelle, jota vastaan kannattajat protestoivat. Toisin kuin suurin osa muista pelaajista, hän ei asu Mestren ja Trevison välisellä alueella, vaan Venetsian saarella, San Polon kaupunginosassa. Ei ole sellaista paikallista, joka ei olisi törmännyt häneen lasillisella Rialton kulmilla tai Canareggiossa. Hän elää kuten kuka tahansa ja muistuttaa meitä siitä, kuinka vähällä voi tehdä kannattajat iloiseksi, asettamalla mahdollisimman vähän etäisyyttä itsensä ja yhteisönsä väliin. Vaikuttamalla kunnolliselta, tavalliselta ihmiseltä. Olemalla kentällä jotakin muuta kuin täydellinen surkimus.
Gazzetta dello Sportille Pohjanpalo kertoi nauttivansa tilanteesta: ”Venetsiaa ei pysty kukaan täysin käsittämään, on nautinto olla täällä. Asun San Polossa. Kävelen mielelläni, minulla on kantabaari missä käyn kahvilla. Autoni on Piazzale Romalla mistä ajan kymmenessä minuutissa harjoituskentälle. Saksassa aikaa kului enemmän. Lempipaikkani on vanha rakennus suuren kanaalin varrella, siellä on hotelli jossa on upea ja aurinkoinen terassi, auringonlaskut siellä ovat fantastisia. Heti sarjapaikan varmistuttua aion ottaa oluen kannattajien kanssa, kuten SPAL-ottelun jälkeen. Serie B:ssä on paljon vaikeampaa tehdä maaleja kuin Turkissa, missä osuin 16 kertaa. Lapadula on todella hyvä, harmi etten päässyt pelaamaan häntä vastaan hänen loukkaantumisensa takia. En ajattele poislähtöä, täällä asuminen tekee jäämisestä helppoa.”
Se kahdessa minuutissa ja 47 sekunnissa tehty hattutemppu määritti Pohjanpalon uran. Minne olisikaan voinut päästä pelaaja, jonka keskiarvo oli vähän alle maalin per minuutti? Se oli kuin lottovoitto, sillä siinä vaiheessa tuli puhe isoista siirroista, sellaisista jotka tekevät ihmisestä jalkapalloilijan. Liverpool tarjosi hänelle vain akatemiasopimusta, mutta Pohjanpalo halusi auttaa kasvattajaseuraansa saamaan kunnon siirtokorvauksen, ja niinpä hän hyväksyi Leverkusenin tarjouksen. ”Ilman niitä kolmea maalia en ehkä olisi täällä. Monet seurat ympäri Eurooppaa halusivat minut: Lyon, Liverpool, Leverkusen…”. Ei kuitenkaan voi sanoa että Pohjanpalon ura olisi sittemmin noussut sille tasolle, jota sen kolme ensimmäistä minuuttia enteilivät. Kuin näyttelijät jotka ovat aikoinaan olleet lapsitähtiä, myös hänellä on ollut vaikeuksia vastata siihen hypeen, joka hänen mukanaan kulki. Hän kierteli lainalla seurasta toiseen löytämättä oikein paikkaansa, maalaten siellä täällä jokusen hattutempun, Leverkusenin kanssa tehty pitkä sopimus aina matkakumppaninaan. Hän loukkasi nilkkansa melko vakavasti ja oli käytännössä kaksi vuotta pelaamatta, mikä vei mahdollisuudet päästä huipputasolle. Kaksi kautta sitten hän teki Turkissa 16 maalia ja palasi sitten Leverkuseniin, ennen lähtöään kohti laguunikaupunkia.
Myös hänen pelityylissään on jotakin retroa. Raskas ja kömpelö liike, tapa jolla hän painaa leuka rinnassa puolustusta vastaan, jalka aina vähän kaarella valmiina laukomaan. Hän pelaa keskushyökkääjänä ja haluaa laukoa aina kun on paikka. Hän on tehnyt maaleja niin oikealla kuin vasemmalla jalalla, osuen tarkkaan pienistä tiloista tai saaden hennommanpuoleisten maalivahtien kädet taipumaan. Hän vaikuttaa liian hitaalta ehtiäkseen tilanteisiin ennen puolustajia tai luodakseen itselleen tilaa laukoa. Yht’äkkiä Pohjanpalo kiihdyttääkin ja ilmoittautuu keskityspalloon etutolpalla. Puskuissaan hänellä on tarkkuutta ja ajoitusta kuin 1990-luvun keskushyökkääjillä.
Tällä hetkellä Venezia majailee niillä sarjataulukon häilyvillä sijoilla, joilla yksi tappio tai voitto kaiken muuttaa voi. ”Olemme lähellä niin putoamis- kuin nousukarsintoja, meidän pitää taistella”, sanoo Pohjanpalo. Serie B:ssä asiat muuttuvat äkkiä: joitakin viikkoja sitten Venezia keskittyi sarjapaikan uusimiseen, ja sekin vaikutti hankalalta. Sitten penkin päähän saapui Paolo Vanoli ja kelkka kääntyi. Venezia on vaihtanut väriä. Se ei enää näytä epävarmalta ja epätoivoiselta joukkueelta vaikeuksien keskellä, vaan joukkueelta joka voi yllättää joka pelissä. Venezia on alkanut voittaa ja repiä eroa sarjataulukon huolestuttaviin sijoihin. Ja mitä enemmän se on voittanut, sitä enemmän se on siihen mieltynyt. Rentoutuneena se on alkanut pelata yhä paremmin: ”Näen näiden kundien harjoittelevan joka päivä, ja olin varma että nuoret pelaajat tarvitsivat aikaa kehittyäkseen. Toisinaan se tilanne, jossa aikaisemmin olimme, ei antanut mahdollisuutta siihen.” Huhtikuussa Pohjanpalo teki maalin kaikissa Venezian voittamissa otteluissa, ja Kuukauden pelaajan palkinto on suora seuraus tästä. Ternanaa vastaan hän käytti tilaisuutensa laittaa pallo tyhjiin; Palermoa vastaan hän maalasi rankkarista 2-1:een. Hän näyttää muodostaneen erityisen yhteyden Dennis Johnsenin kanssa, joka on Venezian hyökkäyspelin sielu. Hän pelaa teoriassa Pohjanpalon rinnalla seconda puntana, mutta käytännössä liikkuu ympäri kenttää ja on vapaa kuljettamaan palloa missä ja miten paljon tahansa. Comoa vastaan he paketoivat kahdestaan ottelun kolmannen maalin: pitkä pallo puolustajalta, hyökkääjät syöttelevät vuoroin toinen toiselleen Pohjanpalon siirtäessä lopulta pallon tyhjiin.
Kenties Pohjanpalo pelaa Veneziassa vielä yhden vuoden, tai kaksi, tai viisi, tai kymmenen. Ja vetäytyessään eläkkeelle – mutta vasta ylitettyään sadan maalin rajapyykin oranssi-musta-vihreässä paidassa – hän ei palaakaan Helsingin saaristoon vaan jää niille sijoilleen Venetsiaan. Jääkö hän asumaan nykyiseen kotiinsa San Polossa, vai valitseeko jonkun syrjäisemmän saaren, jonkun niistä jotka ovat kuin Italo Calvinon kynästä, kenties Pellestrinan? Mazzorbon hedelmätarhojen siimeksen? Sant’Angelo della Polveren, synnin saaren? Poveglian täydellisen eristäytyneisyyden? Kenties hän viettää päivänsä kuin munkki koiriensa ja viiniköynnösten ympäröimänä. Valmistaa omaa viiniään, täyttää sillä kellarinsa Helsingissä, on onnellinen.
