Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #1300 : 21.06.2023 klo 12:10:55 |
|
Lisäksi Pippo teki jatkuvasti valtavia määriä juoksuja linjan taakse pystyyn, mikä ei Jollen pelityylin ytimessä varsinaisesti ole. Toki jalkapallokin on muuttunut siinä määrin, että Inzaghin aikana topparit olivat kliseisesti isoja ja kankeita, kun taas nykyään pelaavampia. Tuollaiset pienet hyökkääjät on siksi pitkälti kirjaimellisesti lanattu pois muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pohjanpalo on tavallaan päivitetty versio eli pelaaja, joka pystyy taistelemaan itselleen sen tilan ja ajan. Toisaalta Inzaghi pelasi paitsion rajamailla, siinä missä Pohjanpalo menee keskelle taistelua.
|
|
|
|
Kakskytkahdeksan
Poissa
|
|
Vastaus #1301 : 21.06.2023 klo 12:39:35 |
|
Toisaalta Inzaghi pelasi aina paitsiossa, siinä missä Pohjanpalo menee keskelle taistelua.
Korjasin. Joko Terassi-Sika on bongattu Löylystä?
|
|
|
|
tactico
Poissa
Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters
|
|
Vastaus #1302 : 21.06.2023 klo 14:04:36 |
|
Lopulta uralla löytänyt täydellisen paikan itselleen ja nyt pitäisi lähteä, jos siihen on mahdollisuutta? Serie B:ssä saa olla tähti ja peli sujuu maajoukkuetta ajatellenkin. Paikallisten fanien suosikki.
Jos olisin Jollen manageri, niin en tiedä millaisen tarjouksen pitäisi tulla (joku top5 tarjous klausuulilla, että tuplapalkka jos ei ole avauksessa tms.), että voisin hyvällä mielellä suositella sitä.
Olkaa nyt kerrankin tyytyväisiä asioiden olontilaan.
Eikö täällä aika moni ole nimenomaan kirjoittanut, että ei Veneziaan jääminenkään huono vaihtoehto olisi? Siellä homma toimii ja vastuuta riittää - mitä osaavat tässä vaiheessa uraa varmasti arvostaa niin Jolle kuin fanitkin. Mutta ei tämä tarkoita, etteikö homma voisi toimia muuallakin. Jos on mahdollisuus siirtyä top 5 -sarjaan niin että siellä on realistinen sauma saada kunnon rooli ja henk.koht. ehdot täyttyvät, niin eiköhän Jolle tällaisia tarjouksia kuuntele. Kuten täällä on aiemminkin todettu, futarin ura huipulla on lyhyt, eikä niitä mahiksia välttämättä tule kovin montaa. Riippuu toki siitä mitä mies itse uraltaan tässä vaiheessa haluaa.
|
|
|
|
ifota
Poissa
|
|
Vastaus #1303 : 21.06.2023 klo 20:28:43 |
|
Mielenkiintoinen on forkan dynamiikka. Uusi seura on aina etukäteen ponnahduslauta eteenpäin, nyt kun näin saattaisi kerrankin käydä, ollaan porukalla toteamassa, että olisi hyvä vaihtoehto myös jäädä seuralegendaksi. Toisaalta muutama vuosi sitten Pukin kohdalla keskustelu oli ihan vastaava kuin nyt tässä ketjussa - voisi siirtyä eteenpäin, mutta voisi jäädä Norwich-legendaksi. Jälkikäteen ollaan tietysti sitä mieltä, että paska agentti ja mv se sinne jäi.
|
|
|
|
Julkea bulbul
Paikalla
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
|
Vastaus #1304 : 21.06.2023 klo 21:07:52 |
|
Pohjanpalolla olisi oiva tilaisuus elää todeksi tätä haavekuvaani Vertaisen ketjusta viime talvelta: Joskus leikin mielessäni ajatuksella, että pelaaja unohtaisi kunnianhimonsa ja jäisi tasolleen hieman matalalle tasolle dominoimaan seuralegendaksi, hurmaisi kylän vapaat tai vapaudesta unelmoivat naiset ja istuisi vapaailtapäivisin kylänmiesten kanssa pubissa puimassa paikallisjalkapallon tilaa sekä opiskelemassa sen suullista historiaa. Lauantaisin sitten pelkkii yläkulmii toisten kyläseurojen kauhuna.
Eetu, sinussa on potentiaalia!
Pohjanpalo tosin tekee tuota hieman iivumaisella twistillä, ja kaupungin kuppiloiden tuopit ovat vaihtuneet kahviloiden tarjoamiin espressoihin. Lisäksi pelien taso on riittävä maajoukkuekuvioita ajatellen. Toisaalta on hurmannut fanit myös tuoppien kaatamisella, mutta pubien sijaan kentän laidalla. Jolle, sinussa olet lunastanut potentiaaliasi! En harmistuisi, vaikka se myös Jollelle riittäisi, sillä tarina on kaunis. <3
|
|
|
|
Virallinen
Poissa
|
|
Vastaus #1305 : 21.06.2023 klo 21:45:34 |
|
Mielenkiintoinen on forkan dynamiikka. Uusi seura on aina etukäteen ponnahduslauta eteenpäin, nyt kun näin saattaisi kerrankin käydä, ollaan porukalla toteamassa, että olisi hyvä vaihtoehto myös jäädä seuralegendaksi. Toisaalta muutama vuosi sitten Pukin kohdalla keskustelu oli ihan vastaava kuin nyt tässä ketjussa - voisi siirtyä eteenpäin, mutta voisi jäädä Norwich-legendaksi. Jälkikäteen ollaan tietysti sitä mieltä, että paska agentti ja mv se sinne jäi. Eiköhän kaikki aiheesta keskustelijat ole sitä mieltä, että mikäli Jolle siirtyisi ykköshyökkääjäksi kärkisarjoihin, siirto on hyvä. On kuitenkin paljon parempi pelata tuossa roolissa Veneziassa kuin istua topvitosessa penkillä.
|
|
|
|
Kulma
Poissa
|
|
Vastaus #1306 : 26.06.2023 klo 17:04:21 |
|
Viimeisissä avaamissaan 81 ottelussa Jolle on tehnyt 55 maalia Leverkusenille, HSVlle, Union Berlinille, Rizesporille ja Venezialle. Lisäksi hän on kieltäytynyt aiemmin Liverpoolin ja Leedsin tarjouksista, mutta voisi nyt hyväksyä West Hamin tarjouksen. Jollesta luodaan ihan kelpo kuvaa Scamaccan mahdolliseksi korvaajaksi Hammersin siirtohuhuissa
|
|
|
|
Ia
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP, PeKa, Çaykur Rizespor
|
|
Vastaus #1307 : 26.06.2023 klo 18:08:08 |
|
Viimeisissä avaamissaan 81 ottelussa Jolle on tehnyt 55 maalia Leverkusenille, HSVlle, Union Berlinille, Rizesporille ja Venezialle. Lisäksi hän on kieltäytynyt aiemmin Liverpoolin ja Leedsin tarjouksista, mutta voisi nyt hyväksyä West Hamin tarjouksen. Jollesta luodaan ihan kelpo kuvaa Scamaccan mahdolliseksi korvaajaksi Hammersin siirtohuhuissa 55 maalista puheen ollen siinä olisi 55 West Hamin hyökkääjähankintaa listattuna. Kyllähän Jollella olisi kaikki mahdollisuudet päästä tuolla listalla kärkipäähän
|
|
|
|
Manfred Fandango
Poissa
|
|
Vastaus #1308 : 26.06.2023 klo 19:15:33 |
|
Pukin kohdalla jo nähtiin, että Englannissa skouttaus on suurimmalla osalla jengeistä ihan hobby tasoa. Pohjanpalo aivan varmasti pärjäisi tuolla, mutta eiköhän jostain löydy taas joku "lupaava" lönköttelijä 25 miljoonan punnan löytöhintaan ykköshyökkääjäksi tuonne. 32. Nikola Vlasic (£26.8m from CSKA Moscow, August 2021) (ottelut ja maalit: CSKA Moscow 61 (23)) 26. Maxwel Cornet (£18m from Burnley, August 2022) (ottelut ja maalit: Burnley 26 (9)) 21. Gianluca Scamacca (£30.5m from Sassuolo, August 2022) (ottelut ja maalit: Sassuolo 39 (16)) 20. Sebatien Haller (£45m from Eintracht Frankfurt, July 2019) (ottelut ja maalit: Eintracht Frankfurt 60 (24))
|
|
|
|
Floppi
Poissa
|
|
Vastaus #1309 : 28.06.2023 klo 06:20:38 |
|
Atom twiittaili jotain epämääräistä huhua että suomalainen majukärki menisi Japaniin. Muut huhuilee sitten että kyseessä voisi olla Jolle.
Yhtälailla toki kyse voi olla jonkun lomailusta, ja tutusti hieman haastavampaa saada mitään irti näistä jutuista ilman kielitaitoa.
|
|
|
|
Transmission
Poissa
|
|
Vastaus #1310 : 28.06.2023 klo 06:24:07 |
|
Atom twiittaili jotain epämääräistä huhua että suomalainen majukärki siirtyisi Japaniin. Muut huhuilee sitten että kyseessä voisi olla Jolle.
Ja Jolle on tällä hetkellä Japanissa. Toivottavasti on vain Atomin hassuttelua Jollen lomamatkan takia.
|
|
|
|
Julkea bulbul
Paikalla
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
|
Vastaus #1311 : 28.06.2023 klo 07:38:42 |
|
Jolle on jo vuosia ollut kolmekymppinen, joten ihan ymmärrettävää, että lähtee hakemaan urallaan vielä sitä yhtä erityistä kokemusta.
Tai sitten on ihan vain hassuttelua.
|
|
|
|
diagonaali
Poissa
|
|
Vastaus #1312 : 28.06.2023 klo 07:41:29 |
|
Niin jos nyt tosissaan miettii, niin Jollen siirtyminen isomman liksan perässä ihan mihin vain (kuten Japaniin) olisi vain ja ainoastaan järkevää. Jos ja kun yleinen foorumtotuus pätee myös Jollen kohdalla.
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
|
Vastaus #1313 : 28.06.2023 klo 07:52:49 |
|
Niin jos nyt tosissaan miettii, niin Jollen siirtyminen isomman liksan perässä ihan mihin vain (kuten Japaniin) olisi vain ja ainoastaan järkevää. Jos ja kun yleinen foorumtotuus pätee myös Jollen kohdalla.
Jollen liksa Venetsiassa taitaa olla nettona miljoonan vuodessa. Maksetaanko Japanissa paremmin?
|
|
|
|
Incrível
Poissa
Suosikkijoukkue: Los gurús del real de madrid
|
|
Vastaus #1314 : 28.06.2023 klo 08:40:05 |
|
Jollen liksa Venetsiassa taitaa olla nettona miljoonan vuodessa. Maksetaanko Japanissa paremmin?
Ei makseta, ellet sitten ole Andrés Iniesta.
|
|
|
|
CptCannon
Paikalla
Suosikkijoukkue: Arousal Carousel Oulu, palloton liike
|
|
Vastaus #1315 : 28.06.2023 klo 10:50:05 |
|
Ei makseta, ellet sitten ole Andrés Iniesta.
Tarkistin Jollen ja Iniestan wikipedia-sivut, kyseessä on eri henkilöt.
|
|
|
|
Samson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, New England Patriots
|
|
Vastaus #1316 : 28.06.2023 klo 11:01:58 |
|
Ei makseta, ellet sitten ole Andrés Iniesta.
En ole Andrés Iniesta
|
|
|
|
qCc
Poissa
Suosikkijoukkue: Kallion soijapojat
|
|
Vastaus #1317 : 28.06.2023 klo 11:09:20 |
|
Ymmärsinkö nyt oikein, että Andrés Iniesta maksaa Jollesta yli miljoonan?
|
|
|
|
ensijokolmas
Poissa
|
|
Vastaus #1318 : 28.06.2023 klo 11:22:30 |
|
Vähän rivien välistä, mutta: Jolle > Barcelona **
|
|
|
|
tactico
Poissa
Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters
|
|
Vastaus #1319 : 28.06.2023 klo 11:24:26 |
|
Vähän rivien välistä, mutta: Jolle > Barcelona **
Onneksi edustusoikeus on jo lukittu. Vai onko Katalonissa jokin erillinen käytäntö näiden suhteen?
|
|
|
|
Gunvald Larsson
Poissa
|
|
Vastaus #1320 : 28.06.2023 klo 11:36:02 |
|
Japanin J-liiga on tasokas sarja, joka vertautuu varmasti aika hyvin MLS:ään. Jos Jolle tuolta saisi muutaman vuoden sopimuksen liigan parhaitenpalkattuna tähtipelaajana, tuon ikäisenä siirto olisi hyvinkin järkeenkäypä.
|
|
|
|
yonyon79
Poissa
|
|
Vastaus #1321 : 28.06.2023 klo 11:39:33 |
|
Onko nyt niin että Jolle on siirtymässä Espanjan majuun keskikentälle, oi aikoja oi tapoja!
|
|
|
|
Hunaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3
|
|
Vastaus #1322 : 28.06.2023 klo 11:42:22 |
|
Onko nyt niin että Jolle on siirtymässä Espanjan majuun keskikentälle, oi aikoja oi tapoja!
Kerran saa vaihtaa edustusoikeutta, joten eiköhän asia näin tosiaan ole. Minun mielestäni Jollen kannattaisi siirtyä mieluummin Real Madridiin, jonka pelityyli tukee Jollen vahvuuksia Barcaa optimaalisemmin.
|
|
|
|
Tiimipelaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #1323 : 28.06.2023 klo 11:52:47 |
|
Kerran saa vaihtaa edustusoikeutta, joten eiköhän asia näin tosiaan ole.
Minun mielestäni Jollen kannattaisi siirtyä mieluummin Real Madridiin, jonka pelityyli tukee Jollen vahvuuksia Barcaa optimaalisemmin.
Toisaalta Realin keskikentällä on melkoisen hurja kilpailu pelipaikoista ja hankkivat juuri Bellinghaminkin Dortmundista. Päästivät muuten eniten maaleja kärkijengeistä Espanjassa, yksi optio Ancelottilta olisi tiputtaa isokokoinen vahva kamppailija topparin paikalle. Tiedä sitten miten Jolle siihen suhtautuisi.
|
|
|
|
Gabriel Batistuta
Poissa
Suosikkijoukkue: Mikel Artetan Tykkimiehet.
|
|
Vastaus #1324 : 28.06.2023 klo 12:00:12 |
|
Helvetin väsynyttä hassuttelua.
Toivotaan toden teolla että sirto West Hamiin toteutuu. West Ham on tosin saamassa 100M Declan Ricesta, joten he voivat innostua kalliimmankin kärjen hankinnasta. Toki tämä ei tule olemaan parempi mitä Jolle siellä olisi.
|
|
|
|
|
|