Ulos kilpajoukkueesta

[Metsän poika]

Jos on 6v harrastejoukkueessa ja on motivoitunut treenaamaan ja edes jonkinlaisen liikunnallisen kyvyn omaava, niin on ihan sama onko siellä UEFA Pro valmentaja tai jonkun hiekkakakkujen tekijän äiti peluuttamassa niitä poikia.

Tämä selittää kyllä mielipiteesi. Jos valmentajien koulutustasolla ja edelleen joukkueen tekemisellä ei ole kehittymisen kannalta mitään väliä, niin eihän sillä sitten tietenkään väliä ole missä ryhmässä on.
 Tässä vain on niin iso ero mielipiteissä tuossa kohtaa, että vaikea uskoa, että kanssasi suurin osa mihinkään yhteisiin johtopäätöksiin voi päästä.

[Sokrateen puskumaali]

Tämä selittää kyllä mielipiteesi. Jos valmentajien koulutustasolla ja edelleen joukkueen tekemisellä ei ole kehittymisen kannalta mitään väliä, niin eihän sillä sitten tietenkään väliä ole missä ryhmässä on.
 Tässä vain on niin iso ero mielipiteissä tuossa kohtaa, että vaikea uskoa, että kanssasi suurin osa mihinkään yhteisiin johtopäätöksiin voi päästä.

Oletko koskaan valmentanut 6v ikäisiä? Valmentajien koulutus on pitkälti, ehkä siitä futisvalmentajan startista lähtien, ihan muiden asioiden opettelua kuin 6v peluuttamista. Hiekkakakkujen tekijän äiti saattaa olla vaikka varhaiskasvatuksen ammattilainen ja saattaa osata motivoida näitä naperoita miljoona kertaa paremmin kuin herra uefa pro, jonka taito on tarkoitettu enemmän teineille ja heidän kognitiivisille kyvyillensä.

[Metsän poika]

Oletko koskaan valmentanut 6v ikäisiä? Valmentajien koulutus on pitkälti, ehkä siitä futisvalmentajan startista lähtien, ihan muiden asioiden opettelua kuin 6v peluuttamista. Hiekkakakkujen tekijän äiti saattaa olla vaikka varhaiskasvatuksen ammattilainen ja saattaa osata motivoida näitä naperoita miljoona kertaa paremmin kuin herra uefa pro, jonka taito on tarkoitettu enemmän teineille ja heidän kognitiivisille kyvyillensä.

Jaa puhuit kuusivuotiaista, et kuudesta vuodesta. Jälkimmäinen olisi liittynyt aiheeseen.

[Sokrateen puskumaali]

Jaa puhuit kuusivuotiaista, et kuudesta vuodesta. Jälkimmäinen olisi liittynyt aiheeseen.

Miten niin? Eikö erno puhunut 6-vuotiaasta?

[Metsän poika]

Miten niin? Eikö erno puhunut 6-vuotiaasta?

Jaa, näköjään puhui. Melko turhaa tosiaan tuon ikäisissä kilpajoukkueista edes puhua.

[Metsän poika]

Ja näin ei tapahdu missä? Se on ihan sama onko se siirtyminen saman seuran sisällä tai onko se vaikka seurojen välillä tapahtuvia siirtoja. Pelaajien pitää päästä pelaamaan omalla tasollaan ja sen vuoksi näitä siirtoja ja kokeiluja tapahtuu.

Ei se kyllä ole. Vuosi on pitkä aika, eikä seuranvaihto takaa mitenkään juuri sopivaa tasoa kehittymiselle. Edelleen pelaaja palvelee tuossa joukkuetta, eikä joukkue/seura pelaajaa.

 Onko sinulla joistain seuroista hyvää esimerkkiä, miten kilpajoukkueiden vastuuvalmentajat olisivat kiinnostuneita haastejoukkueiden pelaajien kehityksestä ja varmistaisivat, että toiminnan taso alempana on sellainen, että nousu kilpaan joskus B-junnuna on ihan realistinen vaihtoehto? Missä seurassa loppuvuodesta syntyneet/myöhään murrosikään tulleet on edustustasolla edustettuna yhtä suurissa määrin kuin varhain kehittyneet?

[Morchen]

Esimerkki  eräästä suhteellisen suuresta ja ehkä maineikkaastakin seurasta noin 10-vuotiaiden poikien osalta:

Ikäluokassa oli sekä kilpa- että haastejoukkueet. Kilpajoukkueessa pelaajia noin 25 ja peliryhmiä 3. Haasteessa 15 ja 2. Haastejoukkue oli täysin erillinen kilpajoukkueesta. Pelaajaliikennettä ei ollut näiden välillä ja treenit erikseen. Haastejoukkueen peluutuksista mulla ei ole enempää tietoa, mutta kilpajoukkueen osalta se meni näin:

Ykköspeliryhmässä pelasivat "valmentajan rankingissa" (tällaista ei virallisesti ollut, mutta käytännössä sen olemassaolo oli ilmeistä) sijoilla 1-12 olevat. Näistä sijoilla 1-6 olevat veivät suurimman osan peliajasta ja muut pelasivat jämäminuutteja.

Kakkospeliryhmässä pelasivat rankingin sijoilla 6-18 olevat. Näistä sijoilla 6-12 olevat pelaajat veivät suurimman osan minuuteista.

Kolmospeliryhmässä pelasivat sijoilla 12-25 olevat. Rankingissa sijoilla 20+ olevat pelasivat jämäminuutteja, eikä siis vastuuta tullut kunnolla missään peliryhmässä.

Valmentajalla ei kiinnostusta tuntunut riittävän edes näille kilparyhmän vähemmän kehittyneille pelaajille, joita tunnuttiin pitävän mukana vain jotta saatiin sopiva määrä pelaajia treeneihin ja kaikkiin kolmeen ryhmään. Oma junnu kuului näihin kilpajoukkueen jämiin. Muutamaan kertaan yritettiin keskustella valmentajan kanssa peliajasta (esim. mahdollisuudesta saada sitä haastejoukkueessa). Tuli kuitenkin nopeasti selväksi, ettei tähän toimintaan ole tulossa mitään muutoksia. Vaihtamalla onneksi parani. Uudessa seurassa ja joukkueessa into futikseen on kasvanut. Siellä joukkueen koko on selvästi pienempi ja taso pojalle juuri sopiva. Suosittelen kyllä vaihtamaan joukkuetta, jos se vaan on mahdollista. Valmentaja tuskin omia asenteitaan muuttaa, vaikka ihan hyvässä hengessä koittaisi keskustella.

[Sokrateen puskumaali]

Ei se kyllä ole. Vuosi on pitkä aika, eikä seuranvaihto takaa mitenkään juuri sopivaa tasoa kehittymiselle. Edelleen pelaaja palvelee tuossa joukkuetta, eikä joukkue/seura pelaajaa.

Mikä vuosi? En näe vuorovaikutusta niin yksipuolisena vaan molemmat ovat aina saamapuolella.

Onko sinulla joistain seuroista hyvää esimerkkiä, miten kilpajoukkueiden vastuuvalmentajat olisivat kiinnostuneita haastejoukkueiden pelaajien kehityksestä ja varmistaisivat, että toiminnan taso alempana on sellainen, että nousu kilpaan joskus B-junnuna on ihan realistinen vaihtoehto? Missä seurassa loppuvuodesta syntyneet/myöhään murrosikään tulleet on edustustasolla edustettuna yhtä suurissa määrin kuin varhain kehittyneet?

En aio tässä yhteydessä tai muussakaan kertoa seura-affiliaatioistani. Kaikki ne vastuuvalmentajat, joiden kanssa olen keskustellut ovat kaikki sitä mieltä, että olisi hyvä, jos kaikki kehittyisivät ja jonkin verran näkevät sen suhteen myös vaivaa. Omassa seurassani vastuuvalmentajat ovat vastuussa koko ikäluokan kehityksestä eikä vain kilparyhmän ja valmentavat kaikkia näitä. Ymmärrän kuitenkin, että jos ikäluokat olisivat isommat se ei olisi mahdollista.

Suurin osa heistä varmaan myös ajattelee niin, että kyllä suurin osa potentiaalista on jo aktualisoitunut ennen B-juniori-ikää. Jos on teknisesti taitavia ja nuorena fyysisesti pystyviä, mutta myöhään kehittyviä murrosiässä, niin näitä toivottavasti pystytään pitämään harrastuksessa mukana, jotta kypsymisen jälkeen voivat taas pärjätä paremmin.

Näillä ei kuitenkaan ole varsinaista vaikutusta siihen, että se relatiivisen ikäefektin vaikutusta voitaisiin nollata. Pelaajat itse lopettavat kun eivät pärjää oman ikäisissään ja muitakin vaikutusmekanismeja olemme käyneet lävitse minkä vuoksi ikäefekti on olemassa. Sille ei joskus voi mitään valmentajan keinoilla. Yksi vaihtoehto voisi olla joko tehdä ne espanjalaiset kahden ikäluokan joukkueet kaikkialle tai sitten siirtää iän/pituuden tms. mukaisesti aina luokkaa ylemmäs, mutta nämä eivät kyllä ole mitään ongelmattomia ratkaisuja.

[Metsän poika]

Mikä vuosi? En näe vuorovaikutusta niin yksipuolisena vaan molemmat ovat aina saamapuolella.

No tuskin seuraa nyt useammin, kuin kerran kaudessa on mahdollista vaihtaa.

En aio tässä yhteydessä tai muussakaan kertoa seura-affiliaatioistani. Kaikki ne vastuuvalmentajat, joiden kanssa olen keskustellut ovat kaikki sitä mieltä, että olisi hyvä, jos kaikki kehittyisivät ja jonkin verran näkevät sen suhteen myös vaivaa. Omassa seurassani vastuuvalmentajat ovat vastuussa koko ikäluokan kehityksestä eikä vain kilparyhmän ja valmentavat kaikkia näitä. Ymmärrän kuitenkin, että jos ikäluokat olisivat isommat se ei olisi mahdollista.

Suurin osa heistä varmaan myös ajattelee niin, että kyllä suurin osa potentiaalista on jo aktualisoitunut ennen B-juniori-ikää. Jos on teknisesti taitavia ja nuorena fyysisesti pystyviä, mutta myöhään kehittyviä murrosiässä, niin näitä toivottavasti pystytään pitämään harrastuksessa mukana, jotta kypsymisen jälkeen voivat taas pärjätä paremmin.

Esimerkkejä voit esittää ihan mistä vain seurasta.
 Ne myöhään kehittyvät kun eivät nuorena fyysisesti niin pystyviä ole - sitä potentiaalin aktualisoitumista ennen B-junnu-ikää on vaikea todeta mutulla. Miten mielestäsi voi tunnistaa kehitysvaiheen vaikutuksen eri pelaajilla heidän sen hetkiseen suorituskykyynsä?

Näillä ei kuitenkaan ole varsinaista vaikutusta siihen, että se relatiivisen ikäefektin vaikutusta voitaisiin nollata. Pelaajat itse lopettavat kun eivät pärjää oman ikäisissään ja muitakin vaikutusmekanismeja olemme käyneet lävitse minkä vuoksi ikäefekti on olemassa. Sille ei joskus voi mitään valmentajan keinoilla. Yksi vaihtoehto voisi olla joko tehdä ne espanjalaiset kahden ikäluokan joukkueet kaikkialle tai sitten siirtää iän/pituuden tms. mukaisesti aina luokkaa ylemmäs, mutta nämä eivät kyllä ole mitään ongelmattomia ratkaisuja.

Käsittääkseni on kaksi vaihetta, jossa lopetetaan enemmän. Ensimmäinen on siinä vaiheessa, kun harrastus yläkoulun tienoilla alkaa vaatia enemmän aikaa ja sitoutumista kuin haluaa antaa (no jotkut aiemmin kehittyneet voivat jatkaa pidempään, koska pärjäävät vähemmälläkin ja jotkut myöhään kehittyvät, kun murrosiän muut kiinnostuksenkohteet eivät vielä ole niin ajankohtaisia). Mutta tuossa se murrosiän kehitysvaihe ei niin paljon vaikuta, jos haasteryhmänkin toiminta on mielekästä - mihin valmentaja voi vaikuttaa paljonkin. Toinen kohta on siinä yläkoulun jälkeen. Tuossa ne jotka ovat menestyneet aikaisen murrosiän tuomalla fyysisellä edullaan huomaavat, että eivät enää pärjääkään, kuten ovat tottuneet pärjäämään.
 Pituus on huono mittari yksinään. Lyhyt ja postpuberteettinen voi olla saman pituinen, kuin pitkä, jolla murrosikä ei ole alkanut. Ensimmäisellä on kuitenkin huomattava fyysinen etu. Sama iän ja puberteetin suhteen - saman ikäisistä toinen voi olla lapsi ja toinen mies. Molemmat hyötyisivät hyvästä valmennuksesta sekä sopivista peleistä eikä ole mitään syytä olettaa, että nuo keskimäärin aikuisena pelikyvyltään eroaisivat, jos ainoa ero on ollut murrosiän aikataulu.

 Eli itseasiassa tavallaan kannatan sitä, että peliajasta olisi takuu ja "kaikki pelaa". Ei tarkoittaen sitä, että kaikkien pitäisi päästä kentälle samassa pelissä tai tietyllä tasolla, vaan sitä, että kaikki pääsisivät pelaamaan itselleen kehittävissä peleissä yhtä paljon (korkeintaan harjoitusaktiivisuuteen suhteuttaen). Tuohon nykyinen joukkuekeskeinen malli ei oikein sovellu.

[erno]

Jaa, näköjään puhui. Melko turhaa tosiaan tuon ikäisissä kilpajoukkueista edes puhua.

No täällä suunnassa maailmaa nuo kiinteät jaot on tehty ennen 8v syntymäpäivää. Elite, kilpa, haaste ja harraste esiintyy sarjatasojen nimissä ekaa kertaa U6 ikävaiheessa. Tuota ennen on tarjolla ainoastaan kilpa, haaste ja harraste.

[Nigel Kugelschfeir]

Huonoimmissa ryhmissä on myös niitä joiden vanhemmat käyttävät joukkuetta lähinnä iltahoitopaikkana. Eli ei kiinnosta mitä siellä tehdään kunhan on poissa kotoa parin tunnin ajan. Vanhemmat jaksaa ehkä sen tehdä että vievät reeneihin mutta ei isompien kohdalla tarvii sitäkään. Meillä on tytön joukkueessa noita jotka ei tee reeneissä mitään ja vanhemmat laittaa jonkun muun kyydissä vain reeneihin.

[Zlatanic]

Omakohtainen selitys tasoista 5 ja 6-vuotiaiden noin 30 pelaajan joukkueesta, jota olen "valmentanut" nyt noin 1,5 vuotta:

Kun aloitettiin, kaikki treenasi samoja - esim. pallokosketuksia, kuljetuksia ja 1,2 vs 1,2. Kun jotkut kehittyy tosiaan paljon nopeammin kun toiset, ei ole mitään järkeä, että "hyvät" tekevät helppoja asioita ja "ei niin hyvät" tekevät liian vaikeita asioita. Se tappaa motivaation. Lapsille on tärkeää saada onnistumisen tunteita.
Olemme yksi joukkue, joka osallistuu kolmella kokoonpanolla kesäsarjaan - 1 "kilpasarjassa" ja 2 "haastesarjassa". Kun valmentajamäärä on tarpeeksi iso, on helpompi muokata teemanmukaiset harjoitukset pelaajien tasoille sopiviksi.  Esimerkiksi jos kuljetus on teemana, niin vaikka isompi tötsäväli tai tiheämpi, riippuen kehitystasosta. Kun on vähemmän valmentajia paikalla ei ole samaa mahdollisuutta. Eli tasojako on periaatteessa tosi, mutta ajatelma sen takana on kuitenkin juuri se, että pelaaja saa tarvittavan haasteen - ei liian helppoa eikä liian vaikeaa. Onneksi meidän joukkueen vanhemmat tämän tajuavat, että tärkeintä on että lapset viihtyy ja saa uusia kavereita, eikä kukaan kyseenalaista miksi heidän Aatu-Anna kuljettaa kolmen tötsän radan, kun toisen Milla-Markku kuljettaa 10 tötsän radan.

[hoc]

Ikäluokassa oli sekä kilpa- että haastejoukkueet. Kilpajoukkueessa pelaajia noin 25 ja peliryhmiä 3. Haasteessa 15 ja 2. Haastejoukkue oli täysin erillinen kilpajoukkueesta.

Kuvaamasi tilanne vertautuu ikäluokan koko ja peliryhmien määrä huomioiden kyllä pikemmin siltä että 25 pelaajan rinki on yhdistetty kilpa- ja haastejoukkue, 15 pelaajan muodostaessa harrastejoukkueen.

[Morchen]

Kuvaamasi tilanne vertautuu ikäluokan koko ja peliryhmien määrä huomioiden kyllä pikemmin siltä että 25 pelaajan rinki on yhdistetty kilpa- ja haastejoukkue, 15 pelaajan muodostaessa harrastejoukkueen.

Toki voi olla näin. Tosin kaikki nuo kilparyhmän kolme peliryhmää vertautuvat tasollisesti monen muun seuran kilparyhmään.
Pointti tässä oli kertoa yksi esimerkki toiminnasta, jossa paperilla laadukas junioritoiminta keskittyy lähes täysin sillä hetkellä seuran parhaimpien pelureiden valmentamiseen. Aika hankalaa tuossa on kehittyä tai edes harrastaa mielekkäästi, jos et kuulu tuohon parhaimpien joukkoon.

Ja seura kyllä markkinoi tuota 15 pelaajan haasteryhmääkin "tavoitteellisena harjoitteluna". Käytännön toiminnasta en tiedä.

[Sokrateen puskumaali]

No tuskin seuraa nyt useammin, kuin kerran kaudessa on mahdollista vaihtaa.

Varsinaisia seuravaihtoja joustavampiakin ratkaisuja löytyy.

Esimerkkejä voit esittää ihan mistä vain seurasta.

Esitä sinä vain vastakkaisia esimerkkejä seura nimeten.

Ne myöhään kehittyvät kun eivät nuorena fyysisesti niin pystyviä ole - sitä potentiaalin aktualisoitumista ennen B-junnu-ikää on vaikea todeta mutulla. Miten mielestäsi voi tunnistaa kehitysvaiheen vaikutuksen eri pelaajilla heidän sen hetkiseen suorituskykyynsä?

Testeillä ja silmällä havaiten. Potentiaalin aktualisoituminen on melko helppo havaita, koska ne pelaajat ovat kyllä kehittyneet 6-16v aikana niin, että se n. 80-90%  potentiaalista on yleensä jo otettu käyttöön. Tarkoitin ihan sellaista klassista tapausta, missä 10v korvilla on taitava kilpajoukkueen pelaaja, joka pärjää hyvin peleissä, mutta jonka murrosikä alkaa myöhemmin kuin muilla ja on 14-15v iässä niin pieni, ettei pysty pärjäämään oikein millään, koska ei ole niin ylimaallinen, että pystyisi tekniikalla kaikkea fyysistä ylivoimaa kumoamaan.

Pelaajien kehittyminen ei ole lineaarinen ja kulje puhtaasti jonkin fyysisen kypsyyden mukana. Jos joku on 10v fyysisessä kypsyydessä 5% toista edellä, niin ero saattaa olla 13v kohdalla moninkertainen, kun toiselle on jo kehittynyt miehen keho ja toinen on vielä kaukana siitä. Koska murrosikä vaikuttaa kehon suorituskykyyn enemmän. Jos pelaajan murrosiän huippu ajoittuu 12-13v ja toisella 14-15v, niin se ero on isompi näiden ollessa 13v kuin mitä se on 16v vaikka toisella murrosiän huipun jälkeen on enemmän vuosia kuin toisella. Silti, on oletettavaa, että jos myöhään kehittyvä pelaaja on taitava pallon kanssa ja oli fyysisesti nopea nuorempana, mutta hänen fyysinen kypsymisensä antaa hänelle selkeän haitan, niin en ymmärrä, että miksi tällaista pelaajaa ei kannattaisi yrittää pitää mukana harrastuksessa ja pyrkiä odottamaan hänen saavan valmiuksia pärjätä miesten pelissä?

Käsittääkseni on kaksi vaihetta, jossa lopetetaan enemmän. Ensimmäinen on siinä vaiheessa, kun harrastus yläkoulun tienoilla alkaa vaatia enemmän aikaa ja sitoutumista kuin haluaa antaa (no jotkut aiemmin kehittyneet voivat jatkaa pidempään, koska pärjäävät vähemmälläkin ja jotkut myöhään kehittyvät, kun murrosiän muut kiinnostuksenkohteet eivät vielä ole niin ajankohtaisia). Mutta tuossa se murrosiän kehitysvaihe ei niin paljon vaikuta, jos haasteryhmänkin toiminta on mielekästä - mihin valmentaja voi vaikuttaa paljonkin. Toinen kohta on siinä yläkoulun jälkeen. Tuossa ne jotka ovat menestyneet aikaisen murrosiän tuomalla fyysisellä edullaan huomaavat, että eivät enää pärjääkään, kuten ovat tottuneet pärjäämään.

Syitä on erilaisia ja yksi on se pärjääminen.

Pituus on huono mittari yksinään. Lyhyt ja postpuberteettinen voi olla saman pituinen, kuin pitkä, jolla murrosikä ei ole alkanut. Ensimmäisellä on kuitenkin huomattava fyysinen etu. Sama iän ja puberteetin suhteen - saman ikäisistä toinen voi olla lapsi ja toinen mies. Molemmat hyötyisivät hyvästä valmennuksesta sekä sopivista peleistä eikä ole mitään syytä olettaa, että nuo keskimäärin aikuisena pelikyvyltään eroaisivat, jos ainoa ero on ollut murrosiän aikataulu.

Pelitaito on ainoa oikea mittari. Kuten kirjoitin, niin paino, pituus, ikä jne. ovat kaikki epätäydellisiä rajanvetoja. Ääripäitä on toki aina, mutta aika harvassa. Murrosiän aikataulu ei vaikuta minustakaan asiaan.

Eli itseasiassa tavallaan kannatan sitä, että peliajasta olisi takuu ja "kaikki pelaa". Ei tarkoittaen sitä, että kaikkien pitäisi päästä kentälle samassa pelissä tai tietyllä tasolla, vaan sitä, että kaikki pääsisivät pelaamaan itselleen kehittävissä peleissä yhtä paljon (korkeintaan harjoitusaktiivisuuteen suhteuttaen). Tuohon nykyinen joukkuekeskeinen malli ei oikein sovellu.

Miksei? Mehän kannatamme samaa asiaa ja me jo teemme Suomessa juuri tuota tuolla tavoin. Kaikille pyritään järjestämään lapsen kehitykselle sopivia pelejä. Miten joukkuekeskeinen malli ei sovi? Mitä muutoksia haluaisit? Pelaajat ja heidän vanhempansa saavat päättää ne pelit, mihin heidän lapsensa saa osallistua valmennuksen sijaan?

Omakohtainen selitys tasoista 5 ja 6-vuotiaiden noin 30 pelaajan joukkueesta, jota olen "valmentanut" nyt noin 1,5 vuotta:

Näin mennään juurikin todellisuudessa. Oletko sinä sellainen menestyksen perässä menevä valmentaja, joka valitsee siihen kilpasarjaan pelaajat saadaksesi voittoja ja siksi jätät Aatu-Annan heitteille?

[Metsän poika]

Varsinaisia seuravaihtoja joustavampiakin ratkaisuja löytyy.
Esitä sinä vain vastakkaisia esimerkkejä seura nimeten.

Kuten?
 Niitä esimerkkejä on tullut tässäkin ketjussa vaikka kuinka paljon. Tukea sinun ajatuksellesi, että kaikkialla kilvasta haasteeseen (ja harrasteeseen?) tekemisen laatu on yhtä kehittävää, ei ole esimerkkejä tullut.

Pelaajien kehittyminen ei ole lineaarinen ja kulje puhtaasti jonkin fyysisen kypsyyden mukana. Jos joku on 10v fyysisessä kypsyydessä 5% toista edellä, niin ero saattaa olla 13v kohdalla moninkertainen, kun toiselle on jo kehittynyt miehen keho ja toinen on vielä kaukana siitä. Koska murrosikä vaikuttaa kehon suorituskykyyn enemmän. Jos pelaajan murrosiän huippu ajoittuu 12-13v ja toisella 14-15v, niin se ero on isompi näiden ollessa 13v kuin mitä se on 16v vaikka toisella murrosiän huipun jälkeen on enemmän vuosia kuin toisella. Silti, on oletettavaa, että jos myöhään kehittyvä pelaaja on taitava pallon kanssa ja oli fyysisesti nopea nuorempana, mutta hänen fyysinen kypsymisensä antaa hänelle selkeän haitan, niin en ymmärrä, että miksi tällaista pelaajaa ei kannattaisi yrittää pitää mukana harrastuksessa ja pyrkiä odottamaan hänen saavan valmiuksia pärjätä miesten pelissä?
 

Eli summataan, olemme siis samaa mieltä, että: Kaksi tilastollisesti muuten keskivertopelaajaa voi olla samalla tasolla 10 ja 16 vuoden iässä, jos murrosikää lukuunottamatta muut tekijät vakioidaan. Tuon välin sillä aiemmin kehittyvällä on fyysinen etu ja "pelikyky" on parempi. Paremman pelikyvyn pelaajan paikka on eri peleissä kuin huonomman pelikyvyn pelaajan, mutta myöhemmin kehittyvänkin kehitys pitäisi optimoida.
 Mistä olemme eri mieltä: Mielestäsi huonomman pelikyvyn pelaaja saa nykyison saman tasoista valmennusta saman tasoisessa ympäristössä, kuin paremman pelikyvyn pelaaja tuon 11-15 vuoden iän. Jos tämä pitäisi paikkansa, niin edustuksissa ei olisi yliedustusta varhain kehittyneistä tai akatemiapelaajista, eikä aikuismaajoukkueessa junnumaajoukkueissa pelanneista.

Kaikille pyritään järjestämään lapsen kehitykselle sopivia pelejä. Miten joukkuekeskeinen malli ei sovi? Mitä muutoksia haluaisit? Pelaajat ja heidän vanhempansa saavat päättää ne pelit, mihin heidän lapsensa saa osallistua valmennuksen sijaan?

Mistä tuo ajatuksesi, että vanhempien tai pelaajien pitäisi päättää tulee? Ihan ihme ajatus.
 Nuoren kehityksessä murrosikä on erittäin merkittävä asia, jos sitä ei huomioida, ei kaikille pyritä järjestämään kehitykselle sopivia pelejä. Pelaajat pelaavat sen hetkisillä vahvuuksilla.
 Esimerkiksi varhain kehittynyt käyttää oman ikäisissä murrosiän tuomaa nopeutta, voimaa ja kokoa. Niin tietenkin pitääkin, jos sillä pärjää. Mutta tuo johtaa siihen, että pelaaja oppii käyttämään lähinnä niitä ominaisuuksia. Noiden ominaisuuksien ollessa vain tiettyyn kehitysvaiheeseen liittyviä, ei niitä enää myöhään kehittyvien otettua kiinni aikuisikään tullessa olekaan. Pelaaja on oppinut pelaamaan vahvuuksilla, joita hänellä ei enää olekaan. Ratkaisu olisi peluuttaa junnuna riittävästi vanhemmassa ikäluokassa (vaikka alemmassa peliryhmässä), jossa tuota etua ei olisi ja joutuisi käyttämään muita avuja. Nykyisellään vanhemmissa pelataan lähinnä, jos mahdutaan siihen korkeimpaan ryhmään. Toki vastaavasti myöhään kehittyneet pelaajat oppivat yksipuolisia ratkaisumalleja tulevaisuutta ajatellen pelatessaan jatkuvasti fyysisesti altavastaajana.
 Mutta taas päästään siihen halutaanko kehittää hyviä aikuispelaajia vai pärjätä junnuiässä.

[Sokrateen puskumaali]

Kuten?

Lapset voivat harjoitella ja pelata eri seurojen riveissä erilaisten yhdistelmäjoukkueiden ja muiden kokeilujen nimissä ilman, että varsinaista seurasiirtoa tarvitsee tehdä. Varsin käytetty toimintamalli.

Niitä esimerkkejä on tullut tässäkin ketjussa vaikka kuinka paljon. Tukea sinun ajatuksellesi, että kaikkialla kilvasta haasteeseen (ja harrasteeseen?) tekemisen laatu on yhtä kehittävää, ei ole esimerkkejä tullut.

Niin mikä verifioitavissa oleva esimerkki oli? Mikä oli se seura joka oli nimetty? Oliko muita kuin vanhempien huolia? Oliko joku valmentaja tai tausta, joka ilmoitti, että meidän seurassa vedetään asiat päin helvettiä toisten lasten kanssa kun meitä ei kiinnosta niiden kehittyminen?

Minä en epäile, etteikö olisi subjektiivisia kokemuksia sellaisesta. Minä annoin vuorostani taustojen perspektiivistä oman näkemykseni. En koe, että tämä on mikään foorumiäänestys, missä eniten nimimerkkejä aiheesta ratkaisee vaan pyritään edes jonkinlaiseen rationaalisempaan representioon todellisuudesta kun näitä malleja luodaan.

Eli summataan, olemme siis samaa mieltä, että: Kaksi tilastollisesti muuten keskivertopelaajaa voi olla samalla tasolla 10 ja 16 vuoden iässä, jos murrosikää lukuunottamatta muut tekijät vakioidaan. Tuon välin sillä aiemmin kehittyvällä on fyysinen etu ja "pelikyky" on parempi. Paremman pelikyvyn pelaajan paikka on eri peleissä kuin huonomman pelikyvyn pelaajan, mutta myöhemmin kehittyvänkin kehitys pitäisi optimoida.

Hieman hankalasti muotoiltu propositio, mutta luulen pysyneeni kärryillä siitä, mitä tarkoitat. Tällainen kehityskulku on mielestäni mahdollinen, toki.

Mistä olemme eri mieltä: Mielestäsi huonomman pelikyvyn pelaaja saa nykyison saman tasoista valmennusta saman tasoisessa ympäristössä, kuin paremman pelikyvyn pelaaja tuon 11-15 vuoden iän. Jos tämä pitäisi paikkansa, niin edustuksissa ei olisi yliedustusta varhain kehittyneistä tai akatemiapelaajista, eikä aikuismaajoukkueessa junnumaajoukkueissa pelanneista.

Non sequitur. Ei missään ole osoitettu, että parempi valmennus johtaisi sellaiseen yliedustukseen. Minä olen sanonut, että yliedustus johtuu monesta seikasta, mille valmennus ei mahda mitään. Vaikka valmennus olisi samanlaista, niin yliedustus mielestäni toteutuisi joka tapauksessa. Samassa määrin? Vaikea sanoa kuinka paljon se vaikuttaisi, mutta epäilen vaikutuksen olevan marginaalinen muihin verrattuna.

Mistä tuo ajatuksesi, että vanhempien tai pelaajien pitäisi päättää tulee? Ihan ihme ajatus.

Se oli retorinen kysymys, mutta jos halutaan jotenkin kieltää valmennuksen tekemät peleihin valinnat, koska se on vaan "joukkuekeskeistä", niin kai siihen joku muu ratkaisu sitten on. Vai saako valmennus valita pelaajat eri tasoille kuitenkin? Jos saa, niin mikä se ehdottamasi ero nykyiseen on?

Nuoren kehityksessä murrosikä on erittäin merkittävä asia, jos sitä ei huomioida, ei kaikille pyritä järjestämään kehitykselle sopivia pelejä. Pelaajat pelaavat sen hetkisillä vahvuuksilla.
 Esimerkiksi varhain kehittynyt käyttää oman ikäisissä murrosiän tuomaa nopeutta, voimaa ja kokoa. Niin tietenkin pitääkin, jos sillä pärjää. Mutta tuo johtaa siihen, että pelaaja oppii käyttämään lähinnä niitä ominaisuuksia. Noiden ominaisuuksien ollessa vain tiettyyn kehitysvaiheeseen liittyviä, ei niitä enää myöhään kehittyvien otettua kiinni aikuisikään tullessa olekaan. Pelaaja on oppinut pelaamaan vahvuuksilla, joita hänellä ei enää olekaan. Ratkaisu olisi peluuttaa junnuna riittävästi vanhemmassa ikäluokassa (vaikka alemmassa peliryhmässä), jossa tuota etua ei olisi ja joutuisi käyttämään muita avuja. Nykyisellään vanhemmissa pelataan lähinnä, jos mahdutaan siihen korkeimpaan ryhmään. Toki vastaavasti myöhään kehittyneet pelaajat oppivat yksipuolisia ratkaisumalleja tulevaisuutta ajatellen pelatessaan jatkuvasti fyysisesti altavastaajana.
 Mutta taas päästään siihen halutaanko kehittää hyviä aikuispelaajia vai pärjätä junnuiässä.

Oletko sinä koskaan toiminut valmentajana? Suurin osa tästä ratkaisusta on ihan normaalia toimintaa.

[Metsän poika]

Niin mikä verifioitavissa oleva esimerkki oli? Mikä oli se seura joka oli nimetty? Oliko muita kuin vanhempien huolia? Oliko joku valmentaja tai tausta, joka ilmoitti, että meidän seurassa vedetään asiat päin helvettiä toisten lasten kanssa kun meitä ei kiinnosta niiden kehittyminen?

Minä en epäile, etteikö olisi subjektiivisia kokemuksia sellaisesta. Minä annoin vuorostani taustojen perspektiivistä oman näkemykseni. En koe, että tämä on mikään foorumiäänestys, missä eniten nimimerkkejä aiheesta ratkaisee vaan pyritään edes jonkinlaiseen rationaalisempaan representioon todellisuudesta kun näitä malleja luodaan.

Olet antanut oman mielipiteesi, joka edustaa mielipidettäsi. Vaikutat kyllä tyypilliseltä herkkänahkaiselta valmentajalta, ei siinä, mutta perspektiivisi vaikuttaa sen mukaisesti varsin kapealta. On jopa huolestuttavaa, ettet kykene tunnistamaan noita asioita, joita monikin (en edes tiedä missä rooleissa - sinun mukaan väärässä olevina vanhempina) tuo täälläkin esiin ja jotka minusta ovat hyvikin tunnistettavia.
 Typerä ajatus taas sinulta, että jossain seurassa vedettäisiin asiat tarkoituksella päin helvettiä toisten lasten kanssa. Tässä on jo tuostakin puhuttu. Valmentajien määrä on rajallinen ja ne valmentajat jotka valmentavat ja saavat valita, valitsevat mieluummin kilpa- kuin haastejoukkueet. Mutta ilmeisest olet sitä mieltä, että valmentajat menevät yhtä mieluusti haastejoukkueisiin kehittämään tuevaisuuden pelaajia, kuin kilpajoukkueisiin kilpailemaan ja kehittämään tulevaisuuden pelaajia.
 Oletko sinä valmentajana ollut tilanteessa, jossa olisit päässyt valitsemaan ryhmän jota valmennat? Valitsitko pelikyvyltä huonomman haastejoukkueen kilpajoukkueen sijaan? Pelaavatko sinun pelikyvyltään huonommat pelaajat muuten yhtä paljon, kuin pelikyvyltään paremmat (eri tasoilta minuutit toki, kun et varmaan mikään kaikki pelaa-valmentaja ole)?

 

Non sequitur. Ei missään ole osoitettu, että parempi valmennus johtaisi sellaiseen yliedustukseen. Minä olen sanonut, että yliedustus johtuu monesta seikasta, mille valmennus ei mahda mitään. Vaikka valmennus olisi samanlaista, niin yliedustus mielestäni toteutuisi joka tapauksessa. Samassa määrin? Vaikea sanoa kuinka paljon se vaikuttaisi, mutta epäilen vaikutuksen olevan marginaalinen muihin verrattuna.

No listaatko nyt vielä ne monet seikat, joiden vuoksi on väistämätöntä, että muuten keskimääräisestä pelaajasta, jonka murrosikä on myöhäinen, tulee aikuisena huonompi jalkapallon pelaaja, kuin siitä, jolla murrosikä on varhainen?
 Muistan sinun maininneen, että myöhään kehittyvät lopettavat sinun mukaasi helpommin, koska eivät pärjää. Ottaen huomioon, että tasoja jalkapallossa riittää kaikissa ikäluokissa suunnattomasti, niin absoluuttisella huipulla ei ole lopulta juuri kukaan. Silloin kyse on ainoastaan suhteellisesta pärjäämisestä ja onnistumisen elämyksistä - tuohon nimenomaan valmentamisella ja peluuttamisella voi vaikuttaa todella paljon. Penkillä istuja lopettaa varmasti todennäköisemmin (ihan mutu, voit haastaa, jos olet eri mieltä), kuin peliaikaa saava. Tuolloin peliajan (ja onnistumisten) saaminen (alemmalla tasolla) nostaa sillä hetkellä pelikyvyltä jäljessä olevan todennäköisyyttä jatkaa. Toisaalta ne varhain kehittyvät voivat saada kokemuksia niistä liian kovista peleistä ja pärjäämättömyydestä ylemmällä tasolla, jolloin  muiden tullessa ohi, ei shokki siitä, ettei olekaan kentän parhaita, ole niin suuri. Kaiken kaikkiaan vaikea nähdä mitään luonnonlakia, jonka vuoksi myöhään kehittyvien lopettaminen olisi todennäköisempää ennen aikuisikää, kuin myöhään kehittyvien, jos tuo kehitysikä otetaan vamennuksessa huomioon.

Se oli retorinen kysymys, mutta jos halutaan jotenkin kieltää valmennuksen tekemät peleihin valinnat, koska se on vaan "joukkuekeskeistä", niin kai siihen joku muu ratkaisu sitten on. Vai saako valmennus valita pelaajat eri tasoille kuitenkin? Jos saa, niin mikä se ehdottamasi ero nykyiseen on?


Lapset voivat harjoitella ja pelata eri seurojen riveissä erilaisten yhdistelmäjoukkueiden ja muiden kokeilujen nimissä ilman, että varsinaista seurasiirtoa tarvitsee tehdä. Varsin käytetty toimintamalli.

Oletko sinä koskaan toiminut valmentajana? Suurin osa tästä ratkaisusta on ihan normaalia toimintaa.

Se on toki hienoa, että teidän seurassa kaikki saavat yhtä paljon peliaikaa itselleen soveltuvilla sarjatasoilla sopivissa joukkueissa, joissa kaikkiin on saatu osaava valmennus ja pelaajat kehityseroista huolimatta optimaalisesti kehittyvät. Harmittavaa, että et pysty seuraa identifioimaan, koska mielellään tuosta valioanalyysin oman seuran toiminnan kehittämiseksi tekisi.

[fingerström]

Miksei? Mehän kannatamme samaa asiaa ja me jo teemme Suomessa juuri tuota tuolla tavoin. Kaikille pyritään järjestämään lapsen kehitykselle sopivia pelejä. Miten joukkuekeskeinen malli ei sovi? Mitä muutoksia haluaisit? Pelaajat ja heidän vanhempansa saavat päättää ne pelit, mihin heidän lapsensa saa osallistua valmennuksen sijaan?

Yritetään nyt vastata asiallisesti, vaikka ei se tämän nimimerkin kohdalla taida kannattaa.

Koska joukkue on kaikin tavoin liian pieni ja ahdas ympäristö toiminnan perustaksi. Resurssit ovat pienet ja näin joukkue on riippuvainen tarpeeksi varakkaista vanhemmista. Alttius valmentajan ja / tai jonkun voimakastahtoisen vanhemman kunnianhimojen toteuttamiseen on tuttua ja aina mahdollista.

Perusyksikköjen tulisi aina olla seura ja pelaaja. Seura hallitsee koko toimintaa, vuokraa kentät, palkkaa valmentajat ja kaikkea koordinoimaan valmennuspäälliköt tai millä nimellä he nyt sitten kulkevatkin. Seura jakaa valmennuspäälliköiden asiantuntemuksen varassa resurssit eli treenitilat ja valmentajat ikäluokkien / joukkueiden käyttöön. Valmennus tapahtuu seuran linjausten mukaisesti. Yksittäinen pelaaja maksaa seuralle (huom! ei joukkueelle) kausimaksut ja on näin tilanteessa, jossa hän on vastuullinen seuralle ja seura hänelle. Kausimaksut plus muu oleellinen rahaliikenne kulkee seuran, ei joukkueen, kautta.

Onko tämä mahdollista? On.
Onko tämä hankalaa? Tiedän stadista seuroja, jotka ovat pikkuhiljaa siirtymässä tälle linjalle huomattuaan, että tämä toimii. Jos hommien organisointi on hankalaa, tämä on hankalaa.
Mitä hyötyjä? Toiminta on kollektiiivista. Synergia yht´äkkiä lisääkin resursseja ja neuvottelumahdollisuuksia esim. harjoittelukeskuksiin. Yksittäisten "hankalien vanhempien" ja "kunnianhimoisten valmentajien" valta loppuu ja nämä menevät muitten riesaksi.
Mitä haittoja? Voi olla, että tasapäistyminen uhkaa, jos ei olla herkkinä siinä, että kyse on yksilön ja seuran suhteesta. Toisaalta, yksilöiden valmennusmahdollisuus myös lisääntyy, koska hartiat levenevät.
Onko täydellistä? Ei. Aina on kuitenkin kyse siitä, että jotkut osaavat ja haluavat ja jotkut eivät.

[Tino Asprilla]

Itsekin 10v junnuja valmentavana ja lasten kanssa omasta mielestäni erittäin hyvin pärjäävänä luen näitä keskusteluja suurella mielenkiinnolla.

Miksi minusta tuntuu että kaiken varsin tärkeän ja asiallisen keskustelun alle häviää se suurin ongelma joka on usein keskustelussa esiintyvien haasteiden juurisyy: liika tuloskeskeisyys.

Tässä keskustelussa esiintyneet ikäluokat, 5-12 vuotiaat, ovat niin helvetin Pieniä lapsia ettei kenestäkään vielä voi tietää tuleeko siitä aikuisena hyvä pelaaja vai ei.

Omiin havaintoihin perustuen näistä ikäluokista muodostetaan erilaisia tasojoukkueita varsinkin sillä silmällä, että saataisi voittoja takova ja turnauksia voittava joukkue. Lisäksi ainakin omassa kuplassa kilpajoukkueita muodostetaan siinä 7v iässä, jossa kriteerit valinnoille on luonnostaan varsin kyseenalaiset kehitysasteiden epätasaisuuksien vuoksi.

Tasojoukkueet on tosin hyvä olla olemassa, mutta mielestäni ikäluokassaan pelaavien ja harjoittelevien joukkueiden pitäisi tehdä tiivistä yhteistyötä ja antaa lapsille tasapuoliset mahdollisuudet kehittyä (harjoitusten määrä). Lasta pitäisi pystyä motivoimaan siten, että hän aika-ajoin uskaltaa ottaa mahdollisuuden vastaan pelata otteluita kovempitasoisessa joukkueessa ja välillä haluaisi loistaa heikompitasoisen joukkueen otteluissa.

Motivaatio harjoittelulle ja kehittymiselle tapetaan mielestäni liialla tuloskeskeisyydellä, jossa valmentajat tulosten vuoksi pelkäävät pelaajien tekevän virheitä tai olevan fyysisesti epäkelpoja jollekin tasolle. Toisaalta motivaatio tapetaan myös sillä että 7v iässä valitaan 30 ikäluokan sillä hetkellä eniten kehittynyttä pelaajaa ja aletaan heitä rummuttamaan neljä kertaa viikossa liian kilpailukeskeisesti.

Omassa kuplassani kaikki lähtee junioripäälliköstä, josta tuloskeskeisyys valuu valmentajatasolle. Harrastajamäärät pelkästään pojilla seurassa ikäluokkaa kohden on siinä vajaan kahden sadan hujakoilla.
 Silti, ei koskaan kukaan seurasta ole ollut kiinnostunut mitä meidän omassa porukassa touhutaan, vaikka pelaajamäärä kasvaa, ja lapsilla on niin kova into harrastaa futista että suurin osa ringin 10v pojista pelailee omalla ajalla kovia määriä futista.
Seuran päälliköt ovat käytännössä kiinnostuneita vain ikäluokan kolmestakymmenestä kilpapojasta. 30/200 on mielestäni varsin pieni otanta ja 170 lasta on aivan liian suuri määrä hukkaan heitettäväksi pelillisen potentiaalin ja etenkin kansanterveyden näkökulmasta.
11v iässä tästäkin ikäluokan harrastajamäärästä jalkapallo häviää yli puolet.

----
Loppuun sanottakoon, että lasten sisäisen motivaation herättäminen urheilua kohtaan, että se ilmenisi omalla ajalla tapahtuvaan intohimoiseen itsensä haastamiseen erilaisissa urheilumuodoissa on niin paljon parempaa kuin yhdenkään pelin voittaminen junnutasolla. Voittaminen toki tuntuu hyvälle, ja harjoituksissa pitää olla selkeä ikäkautta hyödyttävä rakenne.

Me valmentajat olemme kuitenkin yksiä valtavia esikuvia näille pienille lapsille. Sen vuoksi, liikunnalliseen elämäntapaan motivointi pitäisi olla lasten kanssa tavoite numero yksi. Kun se alkaa konkretisoitumaan omaehtoiseen pallopelirakkauteen, kilpaa juoksemiseen kavereiden kesken, uimiseen jne jne, ei harjoituksissa tarvitse valmentajana vetää niin hampaat irvessä ja yrittää ottaa liian vakavasti kaikkea irti, koska sitä kehittymistä tapahtuu siellä omaehtoisessa tekemisessä myös.

Sen sijaan jalkapallon parissa sillä lapsella voisi olla se ympäristö jossa hänestä välitetään ja kannustetaan kokeilemaan rajojaan ja ennen kaikkea oppimaan virheidenkin kautta.

Jos se muksu joutuu psyykkisesti pinnistelemään viikosta toiseen sen vuoksi, että siltä odotetaan tiettyä tasoa tekemiseen, että voisi säilyttää tai saavuttaa tietyn statuksen seuran sisällä, niin mielestäni olemme alle teini-ikäisten lasten kohdalla  vaarallisella tiellä.

[Sokrateen puskumaali]

Olet antanut oman mielipiteesi, joka edustaa mielipidettäsi. Vaikutat kyllä tyypilliseltä herkkänahkaiselta valmentajalta, ei siinä, mutta perspektiivisi vaikuttaa sen mukaisesti varsin kapealta. On jopa huolestuttavaa, ettet kykene tunnistamaan noita asioita, joita monikin (en edes tiedä missä rooleissa - sinun mukaan väärässä olevina vanhempina) tuo täälläkin esiin ja jotka minusta ovat hyvikin tunnistettavia.

Tunnistan kyllä omasta mielestäni ne asiat, mutta tunnistan sen ohella myös ne seikat, mitkä usein vaikuttavat vanhempien arvioihin. Yritän tuoda mukaan ajatusta, että asiat eivät välttämättä ole ihan sillä tavoin kuin miltä ne näyttävät. En pidä sitä erityisen herkkänahkaisena toimintana, mutta saahan sitä sellaiseksikin tulkita.

Typerä ajatus taas sinulta, että jossain seurassa vedettäisiin asiat tarkoituksella päin helvettiä toisten lasten kanssa. Tässä on jo tuostakin puhuttu. Valmentajien määrä on rajallinen ja ne valmentajat jotka valmentavat ja saavat valita, valitsevat mieluummin kilpa- kuin haastejoukkueet. Mutta ilmeisest olet sitä mieltä, että valmentajat menevät yhtä mieluusti haastejoukkueisiin kehittämään tuevaisuuden pelaajia, kuin kilpajoukkueisiin kilpailemaan ja kehittämään tulevaisuuden pelaajia.

Niin siis se on retorinen keino, jolla yritetään ilmaista, että se on toiselta osapuolelta typerästi ajateltu, jos kuvittelee joidenkin yrittävän tehdä asioita tarkoituksella väärin. Jos et ole sitä mieltä vaan uskot siihen, että ihmiset parhaansa mukaan yrittävät kehittää lapsia, niin missä se ongelma on? Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että valmentajat mieluusti valmentavat kaikkia potentiaalisia lapsia riippumatta heidän sen hetkisistä kyvyistään.

Oletko sinä valmentajana ollut tilanteessa, jossa olisit päässyt valitsemaan ryhmän jota valmennat? Valitsitko pelikyvyltä huonomman haastejoukkueen kilpajoukkueen sijaan? Pelaavatko sinun pelikyvyltään huonommat pelaajat muuten yhtä paljon, kuin pelikyvyltään paremmat (eri tasoilta minuutit toki, kun et varmaan mikään kaikki pelaa-valmentaja ole)?

Jatkuvasti harjoituksissa. Valitsen suurin piirtein tasaisesti, jotta ei tulisi vaikutelmaa siitä, että keskittyisin johonkin. Mutta tiedän, että vaikka tätä melko johdonmukaista tasapuolisuutta olen harjoittanut, niin vanhemmat, jotka näkevät harjoituksista sen viimeiset kymmenen minuuttia, saattavat antaa nimetöntä palautetta, että valmentajat vain keskittyvät parempitasoisten valmentaiseen... Peluuttamisessa peleissä, riippuu hieman ikävaiheesta, pelin kontekstista, merkityksestä yms. miten minuutit menevät. Asiaan vaikuttaa aika moni tekijä.

 No listaatko nyt vielä ne monet seikat, joiden vuoksi on väistämätöntä, että muuten keskimääräisestä pelaajasta, jonka murrosikä on myöhäinen, tulee aikuisena huonompi jalkapallon pelaaja, kuin siitä, jolla murrosikä on varhainen?

Miksi tällainen kysymys? Miten se liittyy mihinkään? Ihmisillä on erilainen kyky pelata jalkapalloa aikuisena ja siihen vaikuttaa moni asia. Väistämättömiä selitysmekanismeja on aika vähän. Eihän kaikista varhaisen murrosiän yksilöistä tule alkuunkaan hyviä pelaajia, joten mitä tässä oikein ajat takaa?

Muistan sinun maininneen, että myöhään kehittyvät lopettavat sinun mukaasi helpommin, koska eivät pärjää. Ottaen huomioon, että tasoja jalkapallossa riittää kaikissa ikäluokissa suunnattomasti, niin absoluuttisella huipulla ei ole lopulta juuri kukaan. Silloin kyse on ainoastaan suhteellisesta pärjäämisestä ja onnistumisen elämyksistä - tuohon nimenomaan valmentamisella ja peluuttamisella voi vaikuttaa todella paljon. Penkillä istuja lopettaa varmasti todennäköisemmin (ihan mutu, voit haastaa, jos olet eri mieltä), kuin peliaikaa saava. Tuolloin peliajan (ja onnistumisten) saaminen (alemmalla tasolla) nostaa sillä hetkellä pelikyvyltä jäljessä olevan todennäköisyyttä jatkaa. Toisaalta ne varhain kehittyvät voivat saada kokemuksia niistä liian kovista peleistä ja pärjäämättömyydestä ylemmällä tasolla, jolloin  muiden tullessa ohi, ei shokki siitä, ettei olekaan kentän parhaita, ole niin suuri. Kaiken kaikkiaan vaikea nähdä mitään luonnonlakia, jonka vuoksi myöhään kehittyvien lopettaminen olisi todennäköisempää ennen aikuisikää, kuin myöhään kehittyvien, jos tuo kehitysikä otetaan vamennuksessa huomioon.

Kyllä, juuri näitä toimenpiteitä olen muistaakseni kaiken aikaa pyrkinyt tuomaan esiin menetelminä, joilla asiaa ikään kuin lieventää. Silti, nuoruusiässä moni sellainen lapsi joka on alakouluiän pelannut lapsuuden innolla saattaa murrosiässä kyetä vertailemaan itseään paremmin vertaisiinsa ja ryhtyy jo vakavammin harkitsemaan onko harrastus sellainen, johon haluaa satsata. Myös harrastuksen sisällä tapahtuu muutosta, harrastepelien määrä vähenee ja vastassa on aika kovia pelureita melkein kaikilla niillä tasoilla, missä pelejä järjestetään. Sitä pelaajaa, joka kehittyy myöhään fyysisesti, voi olla vaikea saada motivoitua jatkamaan harrastustaan.

Se on toki hienoa, että teidän seurassa kaikki saavat yhtä paljon peliaikaa itselleen soveltuvilla sarjatasoilla sopivissa joukkueissa, joissa kaikkiin on saatu osaava valmennus ja pelaajat kehityseroista huolimatta optimaalisesti kehittyvät. Harmittavaa, että et pysty seuraa identifioimaan, koska mielellään tuosta valioanalyysin oman seuran toiminnan kehittämiseksi tekisi.

En minä usko mihinkään täydellisyyteen tässä asiassa. Tiedän vain, että motivaatio lähtee hyvistä aikeista ja kaikkien lasten etua ajatellen. Toteutus on aina subjektiivinen, eikä koskaan pysty tekemään asioita niin, että kaikille se tilanne olisi 100% optimaalinen. Joskus on vain yritettävä löytää sellaisia pareto-optimaalisia tilanteita. Ja aina löytyy ihmisiä, jotka kyseenalaistavat valinnat ja aprikoivat, että välittääköhän tuokaan ihminen oikeasti kaikista vai onko hän vain menestys edellä menevä ihminen.

Yritetään nyt vastata asiallisesti, vaikka ei se tämän nimimerkin kohdalla taida kannattaa.

Olen kyllä pahoillani, jos olen antanut sellaisen vaikutelman, ettei minulle kannata vastata asiallisesti.

Koska joukkue on kaikin tavoin liian pieni ja ahdas ympäristö toiminnan perustaksi. Resurssit ovat pienet ja näin joukkue on riippuvainen tarpeeksi varakkaista vanhemmista. Alttius valmentajan ja / tai jonkun voimakastahtoisen vanhemman kunnianhimojen toteuttamiseen on tuttua ja aina mahdollista.

Ymmärrän. Olen samaa mieltä osin.

Perusyksikköjen tulisi aina olla seura ja pelaaja. Seura hallitsee koko toimintaa, vuokraa kentät, palkkaa valmentajat ja kaikkea koordinoimaan valmennuspäälliköt tai millä nimellä he nyt sitten kulkevatkin. Seura jakaa valmennuspäälliköiden asiantuntemuksen varassa resurssit eli treenitilat ja valmentajat ikäluokkien / joukkueiden käyttöön. Valmennus tapahtuu seuran linjausten mukaisesti. Yksittäinen pelaaja maksaa seuralle (huom! ei joukkueelle) kausimaksut ja on näin tilanteessa, jossa hän on vastuullinen seuralle ja seura hänelle. Kausimaksut plus muu oleellinen rahaliikenne kulkee seuran, ei joukkueen, kautta.

Kuulostaa hyvältä, mutta myös pienempien seurojen näkökulmasta mallilta, johon ei välttämättä ole rahaa.

Onko tämä mahdollista? On.
Onko tämä hankalaa? Tiedän stadista seuroja, jotka ovat pikkuhiljaa siirtymässä tälle linjalle huomattuaan, että tämä toimii. Jos hommien organisointi on hankalaa, tämä on hankalaa.
Mitä hyötyjä? Toiminta on kollektiiivista. Synergia yht´äkkiä lisääkin resursseja ja neuvottelumahdollisuuksia esim. harjoittelukeskuksiin. Yksittäisten "hankalien vanhempien" ja "kunnianhimoisten valmentajien" valta loppuu ja nämä menevät muitten riesaksi.
Mitä haittoja? Voi olla, että tasapäistyminen uhkaa, jos ei olla herkkinä siinä, että kyse on yksilön ja seuran suhteesta. Toisaalta, yksilöiden valmennusmahdollisuus myös lisääntyy, koska hartiat levenevät.
Onko täydellistä? Ei. Aina on kuitenkin kyse siitä, että jotkut osaavat ja haluavat ja jotkut eivät.

Ihan hyvä malli, mutta onko siis tämä muuta kuin ammattimaisempi versio seurasta? Uskon kyllä, että tällä keinoin kyetään parempaan pelaajakehitykseen, mutta ei kai tuokaan malli täysin poista vanhempien ahdistusta valinnoista? Ja poistaako se kuitenkaan täysin pelkoja näistä menestys edellä menevistä valmentajista, jotka sorsivat muita kuin omia suosikkejaan?

[ginikettu]

Jatkuvasti harjoituksissa. Valitsen suurin piirtein tasaisesti, jotta ei tulisi vaikutelmaa siitä, että keskittyisin johonkin. Mutta tiedän, että vaikka tätä melko johdonmukaista tasapuolisuutta olen harjoittanut, niin vanhemmat, jotka näkevät harjoituksista sen viimeiset kymmenen minuuttia, saattavat antaa nimetöntä palautetta, että valmentajat vain keskittyvät parempitasoisten valmentaiseen...

Mitenkään kokonaiskeskusteluun liittymättä valitsin tämän yksityiskohdan (ei siis kannata ottaa nokkiinsa eikä tämä viesti juuri tähän liity).

Meillä uusi valmentaja on nyt hyvin sekoittanut jo hetkeksi ehkä vähän liiankin "jumiutuneita" ryhmiä. Se on kentän laidalle näyttänyt toimivan hyvin. Voi olla, että joku kilparyhmässä ollut pelaaja on tästä kärsinyt, mutta esimerkiksi viime treeneissä oli aiemman kilparyhmän pelaajia ja haastajaryhmän pelaajia vastakkain - tuloksena oli muistaakseni jotain 7-6 haastajaryhmälle. Kilparyhmästä puuttui toinen selvästi parhaista pelaajista eli muut eivät lopulta ole kovinkaan kaukana haastajaryhmän pelaajista. Tämä oli itselleni pieni yllätys, mutta samalla osoitus, että näitä ryhmiä kannattaa treeneissä aktiivisesti vaihdella riittävän paljon ja antaa peliryhmien elää (etenkin näin pienillä lapsilla) hyvinkin paljon. Vastaavasti harrastajaryhmän ja haastajaryhmän välillä on tehty nyt aktiivisesti muutoksia ja sielläkin on harrastajaryhmästä löytynyt huomattavasti enemmän motivaatiota. Vastuuvalmentajallehan tuo on iso työ järjestellä pelaajia jatkuvasti. Meillä on tosiaan reilu 50 lasta ja sikäli noissa on paljonkin eri kehitysvaiheessa olevia ja selvästi vaihtelu virkistää.

Menetetäänkö tuossa sitten niiden muutamien absoluuttisesti parhaiden pelaajien kehityksessä vai ei? Itse uskon, että voidaan menettää, mutta toisaalta ne siirtyvät jos siirtyvät akatemian puolelle.

[Sokrateen puskumaali]

Meillä uusi valmentaja on nyt hyvin sekoittanut jo hetkeksi ehkä vähän liiankin "jumiutuneita" ryhmiä. Se on kentän laidalle näyttänyt toimivan hyvin. Voi olla, että joku kilparyhmässä ollut pelaaja on tästä kärsinyt, mutta esimerkiksi viime treeneissä oli aiemman kilparyhmän pelaajia ja haastajaryhmän pelaajia vastakkain - tuloksena oli muistaakseni jotain 7-6 haastajaryhmälle. Kilparyhmästä puuttui toinen selvästi parhaista pelaajista eli muut eivät lopulta ole kovinkaan kaukana haastajaryhmän pelaajista. Tämä oli itselleni pieni yllätys, mutta samalla osoitus, että näitä ryhmiä kannattaa treeneissä aktiivisesti vaihdella riittävän paljon ja antaa peliryhmien elää (etenkin näin pienillä lapsilla) hyvinkin paljon. Vastaavasti harrastajaryhmän ja haastajaryhmän välillä on tehty nyt aktiivisesti muutoksia ja sielläkin on harrastajaryhmästä löytynyt huomattavasti enemmän motivaatiota. Vastuuvalmentajallehan tuo on iso työ järjestellä pelaajia jatkuvasti. Meillä on tosiaan reilu 50 lasta ja sikäli noissa on paljonkin eri kehitysvaiheessa olevia ja selvästi vaihtelu virkistää.

Menetetäänkö tuossa sitten niiden muutamien absoluuttisesti parhaiden pelaajien kehityksessä vai ei? Itse uskon, että voidaan menettää, mutta toisaalta ne siirtyvät jos siirtyvät akatemian puolelle.

Minusta ei menetetä. Se mikä ehkä mahdollisesti vastuksen lievässä helpottamisessa menettäisi, saa kyllä enemmän kuin kaksinkertaisena takaisin siinä, että pelaaja huomaa asiassa olevan kilpailua. Kilpailu pelipaikoista, peliajasta jne. kehittää merkittävästi.

Minusta pelaajien asemaa harjoituksissa kannattaa vaihdella tavallaan joka harjoituksessa. Peleissä on myös hyvä tehdä välillä kokeiluja, jotta ei synny mitään kiveen hakattuja rajoja.

[KVilho]

Mitenkään kokonaiskeskusteluun liittymättä valitsin tämän yksityiskohdan (ei siis kannata ottaa nokkiinsa eikä tämä viesti juuri tähän liity).

Meillä uusi valmentaja on nyt hyvin sekoittanut jo hetkeksi ehkä vähän liiankin "jumiutuneita" ryhmiä. Se on kentän laidalle näyttänyt toimivan hyvin. Voi olla, että joku kilparyhmässä ollut pelaaja on tästä kärsinyt, mutta esimerkiksi viime treeneissä oli aiemman kilparyhmän pelaajia ja haastajaryhmän pelaajia vastakkain - tuloksena oli muistaakseni jotain 7-6 haastajaryhmälle. Kilparyhmästä puuttui toinen selvästi parhaista pelaajista eli muut eivät lopulta ole kovinkaan kaukana haastajaryhmän pelaajista. Tämä oli itselleni pieni yllätys, mutta samalla osoitus, että näitä ryhmiä kannattaa treeneissä aktiivisesti vaihdella riittävän paljon ja antaa peliryhmien elää (etenkin näin pienillä lapsilla) hyvinkin paljon. Vastaavasti harrastajaryhmän ja haastajaryhmän välillä on tehty nyt aktiivisesti muutoksia ja sielläkin on harrastajaryhmästä löytynyt huomattavasti enemmän motivaatiota. Vastuuvalmentajallehan tuo on iso työ järjestellä pelaajia jatkuvasti. Meillä on tosiaan reilu 50 lasta ja sikäli noissa on paljonkin eri kehitysvaiheessa olevia ja selvästi vaihtelu virkistää.

Menetetäänkö tuossa sitten niiden muutamien absoluuttisesti parhaiden pelaajien kehityksessä vai ei? Itse uskon, että voidaan menettää, mutta toisaalta ne siirtyvät jos siirtyvät akatemian puolelle.

Tämä kuulostaa oman korvaan juuri siltä oikealta tavalta. Ymmärsin siis että kilparyhmä ja haasteryhmä treenaavat samaan aikaan, samalla kentällä? Osaava valmentaja osaa sekoittaa kahdella tavalla. Sekoittaa niin että alleviivattua ja naamaan hierottua tasoryhmäjakoa ei selvästi ole näkyvillä ja että selvää jakoa pelaajien osalta ei myöskään ole havaittavissa. Lopputuloksena aito kilpailu ja korkea motivaatio.

[ginikettu]

Tämä kuulostaa oman korvaan juuri siltä oikealta tavalta. Ymmärsin siis että kilparyhmä ja haasteryhmä treenaavat samaan aikaan, samalla kentällä? Osaava valmentaja osaa sekoittaa kahdella tavalla. Sekoittaa niin että alleviivattua ja naamaan hierottua tasoryhmäjakoa ei selvästi ole näkyvillä ja että selvää jakoa pelaajien osalta ei myöskään ole havaittavissa. Lopputuloksena aito kilpailu ja korkea motivaatio.

Meillä on periaattessa joustavat tasoryhmät olleet aina, mutta nyt näissä on ollut tavallista paljon enemmän joustoa ja se on ainakin omaan silmään näyttänyt hyvältä ratkaisulta valmennukselta. Tosiaan treeneissä on treeni ja vähän harjoitusteema/jaksokohtaisesti jaettu ryhmiä ja nyt sitten vaan isommassa mittakaavassa - mikä taas vaatii valmentajalta paljon enemmän suunnittelua ja miettimistä.