FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
04.03.2024 klo 04:41:46 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 8 [9]
 
Kirjoittaja Aihe: Ulos kilpajoukkueesta  (Luettu 33658 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Soccermax

Poissa Poissa


Vastaus #200 : 08.02.2023 klo 00:44:27

Tuo ei voisi toimia suomalaisessa juniorijalkapallossa, koska 27 pelaajn kilpajoukkue on liian suuri.

Missä iässä?
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #201 : 08.02.2023 klo 08:46:20

DDR:n hiihdon mahtiaikoina kaikki 27 kilpahiihtäjää koottiin yhteen kylään ja valtion varat ohjattiin heidän valmentamiseensa. Hyvin meni. Ei menneet resurssit hukkaan.

PS EDIT: Lisätään nyt vielä jonkinsorttista faktaa Sokrateen teesien kivijalaksi. Kun piirit vielä olivat olemassa, järjestttiin Helsingin piirin alueella vuodessa noin 10 000 peliä. Jos rohkeasti arvioin yläkanttiin, oli näistä noin 30 ammattilaisten tai sellaiseksi tulevien pelejä ja muut harrastepelejä. Jos näiden 9970 pelin resurssit siirrettäisiin näihin 30 peliin, niin olisivat resurssit kunnossa! Vai mitä?

Ok, olen varmaan ilmaissut itseäni hieman huonosti, jos tällainen vaikutelma tulee ajatuksistani.

Alkuperäinen teesi oli ymmärtääkseni se, että on iso ongelma, että jalkapallon harrastajamäärät laskevat ja katsottiin, että pitäisi kovasti tehdä työtä, jotta kaikille 9v jalkapalloharrastuksen aloittaneille olisi mahdollisuutta harrastaa jalkapalloa seuran toimesta. Tähän minä esitin, että ehkei nyt sentään tarvita nuorten jalkapalloharrastukseen satsata seurojen toimesta ihan niin paljon, kun nämä varmaan pystyvät itselleen kehittämään itsekin jalkapalloharrastusta - harrastetasolla. Sellaiseen ei hirveästi tarvita valmentajia tai talviaikaan kenttäaikaa.

Ilmeisesti meillä on mielessä hieman erilaiset osajoukot asiasta. Minä puhuin siitä kolmasosasta tai puolikkaasta alakouluiässä aloittavista, ei välttämättä niin lahjakkaassa ja osittain vanhempien tahdon alaisena jalkapalloa harrastavien osajoukosta, joiden on mielestäni täysin luonnollista jäädä pois seurassa tapahtuvasta toiminnasta peruskoulun lopulla tai sen jälkeen. Eihän se tarkoita sitä, etteikö jalkapallo voi olla harrastuksena mukana näiden ihmisten elämässä, mikäli he niin itse päättävät, ja usein se onkin. Tarkoitukseni ei ollut rajata asiaa ihan niin tiukasti kuin mitä te tässä esitätte.

Voitte te toki yrittää tehdä kaikkenne, resursoida ja satsata roppakaupalla, näiden ihmisten mukana pitämiseen, mutta minusta se on kohtuullisen luonnollista, että harrastukseen tulee tietty reduktio harrastajamäärissä kun elämä muuttuu aikuisuuden kynnyksellä. Näin se toimii muissakin maissa, missä jalkapallo on vielä merkittävämpi asia ja realistisempi ammatti.

Hämmentävää minusta, että pitää joillakin DDR-esimerkeillä tällaista mielipidettä maalailla. Jos jokin projektio toisen ajatuksista vaikuttaa absurdilta, niin yleensä kannattaa tehdä jonkin sortin reductio ad absurdum -päätelmä siitä oman projektion paikkansapitävyydestä eikä lähteä sitä väkisin tunkemaan toisen suuhun.
erno

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu


Vastaus #202 : 08.02.2023 klo 10:44:05

Alkuperäinen viesti sanoi, että harraste ja haaste -ryhmistä peliuransa lopettaa liian moni liian aikaisessa vaiheessa. Tää ulos kilpajoukkueesta on tavallaan väärä ketju aiheelle, mutta tavallaan kuitenkin oikea, koska jos sä tiput kilpajoukkueesta niin sä tiput haasteeseen.

Minulla tulee tän vuoden loppupuolella palttiarallaa 35 vuoteen täyteen siitä kun liityin ekaa kertaa futisjengiin Suomessa. Tuon jälkeen olen ollut tavalla tai toisella mukana futishommissa hyvin erilaisissa rooleissa. Tossa on myös muutamia sellasia 3-5v taukoja jolloin en ollut millään tavalla ruohonjuuritason hommissa kiinni, vaan futishommat omalta osalta rajoittui pelien katsomiseen paikan päällä ja kotona.

Suomalaista futiskenttää on koko 2000-luvun vaivannut minun mielestä tietynlainen ehdottomuus. Varmaan suunnilleen jossain 5v sykleissä keksitään jostain kv-futiskonsulttien dokumentaatioista joku uus juttu joka on ihan ehdoton must ja kaikki puhuu sen universaalista hienoudesta ja miten se tekee kaikista asioista helvetin hienoja ja aikaisempaa parempia. Samanaikaisesti on kuitenkin palttiarallaa niin, että noiden uusien juttujen vaikutusta vaikkapa suomalaisten huippupelaajien kasvattamiseen on käytännössä mahdoton havaita. Täältä härmästä tulleet huiput on kuitenkin lähinnä sellaisia itsepäisiä ja analyyttisiä grindaajia, jotka on tahkonnut ne huipulle vaadittavat jalkapallotaidot seuratoiminnan ulkopuolella.

Mutta joo, en osaa sanoa miten ja miksi, mutta jossain kohtaa vuoden 2010 on tehty uudistuksia, jotka on omaan silmiin tappanut harrastejalkapallon lapsilta ja nuorilta. Totean kuten tuolla toisessakin otsikossa, että en ole käynyt tutustumassa kaikkiin suomen jalkapalloseuroihin, mutta täällä omalla alueella on tullut tehtyä verrattaen kattava perehtyminen aiheeseen. Ja tämä nyt kuitenkin on Suomen suurin talousalue jossa asuu paljon ihmisiä. Tästä kun olen jutellut siellä sun täällä eri ihmisten kanssa, niin yleensä vasta-argumenttina on se, että kaikista seuroista löytyy harrastetason joukkue. Harrastetason joukkue on kuitenkin eri asia kuin joukkue joka on tarkoitettu lapsille jotka haluaa harrastaa jalkapalloa, vaan tuo harrastetason joukkue on joukkue lapsille jotka tulee aloittelevina pelaajina seuran akatemiaputkeen. Kuitenkin niin, että suurin osa (lähemmäs 99%) 7.5 ikävuoden saavuttamisen jälkeen seurajoukkueeseen liittyvistä pelaajista ei tule koskaan tuonne akatemiaan päätymään.

Kun on aina välillä muutaman vuoden pois ja palaa takaisin, niin saa sellasia "mitä vittua nyt taas" -tyyppisiä bonvoyage mielentiloja kun alkaa seuraamaan uudemman kerran et mitä kentällä nyt tehdään. Palailin edelliseltä breikiltä seuratoimintaan kolmisen vuotta sitten ja silloin uutena juttuna tauon jäljiltä seuroihin oli tullut ajatus pelillisen harjoittelun korostamisesta, havainnoinnista, päätöksenteosta ja tuesta. Seurailin hieman epäuskoisesti muutamankin seuran treeneissä kun lapsille vedettiin noita 7v3+2 jokeria kahdeksaan erikokoiseen maaliin -tyyppisiä drillejä. Tätä viestiä ei pidä ottaa niin, että pitäisin pelillistä harjoittelua, havainnointia, päätöksentekoa ja tukea huippujalkapalloilijoille tarpeettomina taitoina, mutta se et 8-10v harrastepelaajille vedettiin U13/U14-akatemiatason treenejä oli jotenkin päräyttävä ilmiö. Jos tota olis tehty vaan yhdessä seurassa niin olis voinut olla sillai että omglol, mutta kun niitä samoja master ekkono -oopuksesta löytyviä drillejä vedettiin tosi monessa seurassa samalla kaavalla. Ja sanomattakin toki oli selvää, että eihän tollasesta tule persettäkään kun puhutaan pelaajista, jotka ei a) osaa juosta pallon kanssa, b) osaa juosta pallon kanssa ainakaan katsomatta pallon, c) haltuunotot karkailee hevonvittuun, d) syöttö tai laukaisutekniikka ei ole ja e) kyky hallita omaa vartaloa on joko vähäinen, olematon tai sitä ei ole lainkaan. Nythän tässä ilmeisesti osa seuroista on herännyt jo siihen, että toi oli ehkä ajatuksena tyhmä ja on palauteltu taas hetkellisesti sellaseen järkevään treeniin. Kunnes sit taas vuoden sisään joku keksii jonkun uuden jutun joka on ihan varppina parempi ku mikään aikaisemmin.

Tämä tarina voisi jatkua loputtomiin, mutta koska mun pitää tehdä työajalla myös työtä, niin vedetään siis konkluusiona yhteen että viime vuosina jalkapallomaailman ilmapiiri ei ole ollut harraste-, ja haastepelaajille kauhean suopea. Harrastetoiminnan näkeminen pelkästään TASONA yhdistettynä sellaisiin harjoitteisiin joihin lasten kognitiivinen, fyysinen tai tekninen kapasiteetti ei riitä aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Akatemia-, ja kilpatoimintaa ei pitäisi koskaan sotkea harrastetoimintaan. Harrastetoiminnassa mukana (johon lasken pitkälti vaikkapa etelän piirisarjan tasot 2-6) olevat lapset kaipaa ihan treenien perusrakenteista lähtien erilaista lähestymiskulmaa kuin ne, jotka oikeasti haaveilee siitä että pelaavat joskus isolla stadikalla ison yleisön edessä. Tällä hetkellä se dropout ei kuitenkaan ole aikuisuuden kynnyksellä vaan ennen yläkouluun siirtymistä.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #203 : 08.02.2023 klo 12:44:47

Alkuperäinen viesti sanoi, että harraste ja haaste -ryhmistä peliuransa lopettaa liian moni liian aikaisessa vaiheessa. Tää ulos kilpajoukkueesta on tavallaan väärä ketju aiheelle, mutta tavallaan kuitenkin oikea, koska jos sä tiput kilpajoukkueesta niin sä tiput haasteeseen.

Kyllä. Mietin, että onko se oikeastaan liian moni. Onko puolittuminen tavallaan aivan normaali reaktio kun siirrytään isolle kentälle? Pitääkö siitä olla huolissaan? Eikö tällainen ilmiö ole kaikissa maissa?

Lainaus
Minulla tulee tän vuoden loppupuolella palttiarallaa 35 vuoteen täyteen siitä kun liityin ekaa kertaa futisjengiin Suomessa. Tuon jälkeen olen ollut tavalla tai toisella mukana futishommissa hyvin erilaisissa rooleissa. Tossa on myös muutamia sellasia 3-5v taukoja jolloin en ollut millään tavalla ruohonjuuritason hommissa kiinni, vaan futishommat omalta osalta rajoittui pelien katsomiseen paikan päällä ja kotona.

Sinulla on paljon mittavampi kokemus asiasta kuin minulla. Kirjoittamasi vaikutelmat vastaavat silti pitkälti omiani.

Lainaus
Mutta joo, en osaa sanoa miten ja miksi, mutta jossain kohtaa vuoden 2010 on tehty uudistuksia, jotka on omaan silmiin tappanut harrastejalkapallon lapsilta ja nuorilta. Totean kuten tuolla toisessakin otsikossa, että en ole käynyt tutustumassa kaikkiin suomen jalkapalloseuroihin, mutta täällä omalla alueella on tullut tehtyä verrattaen kattava perehtyminen aiheeseen. Ja tämä nyt kuitenkin on Suomen suurin talousalue jossa asuu paljon ihmisiä. Tästä kun olen jutellut siellä sun täällä eri ihmisten kanssa, niin yleensä vasta-argumenttina on se, että kaikista seuroista löytyy harrastetason joukkue. Harrastetason joukkue on kuitenkin eri asia kuin joukkue joka on tarkoitettu lapsille jotka haluaa harrastaa jalkapalloa, vaan tuo harrastetason joukkue on joukkue lapsille jotka tulee aloittelevina pelaajina seuran akatemiaputkeen. Kuitenkin niin, että suurin osa (lähemmäs 99%) 7.5 ikävuoden saavuttamisen jälkeen seurajoukkueeseen liittyvistä pelaajista ei tule koskaan tuonne akatemiaan päätymään.

Varmaan pitkälti näin. Toisaalta, kuten tältäkin palstalta olemme huomanneet, niin vanhemmilta tulee välillä aika ankaraa kritiikkiä, jos omaan lapseen ei kohdisteta ammattimaista ja samantasoiselta ulkopuolisen silmään näyttävää valmennusta.

Lainaus
... Jos tota olis tehty vaan yhdessä seurassa niin olis voinut olla sillai että omglol, mutta kun niitä samoja master ekkono -oopuksesta löytyviä drillejä vedettiin tosi monessa seurassa samalla kaavalla. Ja sanomattakin toki oli selvää, että eihän tollasesta tule persettäkään kun puhutaan pelaajista, jotka ei a) osaa juosta pallon kanssa, b) osaa juosta pallon kanssa ainakaan katsomatta pallon, c) haltuunotot karkailee hevonvittuun, d) syöttö tai laukaisutekniikka ei ole ja e) kyky hallita omaa vartaloa on joko vähäinen, olematon tai sitä ei ole lainkaan. Nythän tässä ilmeisesti osa seuroista on herännyt jo siihen, että toi oli ehkä ajatuksena tyhmä ja on palauteltu taas hetkellisesti sellaseen järkevään treeniin. Kunnes sit taas vuoden sisään joku keksii jonkun uuden jutun joka on ihan varppina parempi ku mikään aikaisemmin.

Siinä voi vaikuttaa jossain määrin se yleinen ajatus, että korkealaatuinen valmennus on juuri tuota omglol touhua, mitä kuvailet. En voi sanoa olevani synnitön tämän asian suhteen vaan olen varmasti tehnyt liian haastavia ja kehitystason kannalta sopimattomia harjoituksia valmennettavilleni. Kokemus on sellainen asia, että sitä saa vain kokemuksia keräämällä.

Mutta olen yrittänyt tälläkin palstalla useaan otteeseen ehdottaa ajatusta, että aloittelevien lasten valmennuksessa ei välttämättä tarvita korkeita uefa-lisenssejä vaan ihan vaan lasten liikuttamiseen sopivia persoonia, jotka huolehtivat siitä, että lapset pelaavat ja rakastuvat jalkapalloon ja kun perusasiat on kunnossa, niin ne koulutetummat valmentajat ottavat sitten asian siitä hoitaakseen. Tästä on yleensä seurannut kauhistunut vastareaktio, missä me olemme tuhoamassa kaikkien niiden lasten jalkapallourat, jotka eivät välittömästi pääse korkealaatuiseen valmennukseen. Ehkä vanhempien paine johtaa siihen, että valmennus ajautuu kohti omglol-tasoa kaikille?

Toki se uefa-pro setä voi tosi kannustavasti ja marginaalisesti paremmin sitä peruspeluutusta toteuttaa myös aloittelevien ruohonjuuritason lasten kanssa, mutta jotenkin turhalta resurssien käytöltä sellainen tuntuu.

Lainaus
Tämä tarina voisi jatkua loputtomiin, mutta koska mun pitää tehdä työajalla myös työtä, niin vedetään siis konkluusiona yhteen että viime vuosina jalkapallomaailman ilmapiiri ei ole ollut harraste-, ja haastepelaajille kauhean suopea. Harrastetoiminnan näkeminen pelkästään TASONA yhdistettynä sellaisiin harjoitteisiin joihin lasten kognitiivinen, fyysinen tai tekninen kapasiteetti ei riitä aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Akatemia-, ja kilpatoimintaa ei pitäisi koskaan sotkea harrastetoimintaan. Harrastetoiminnassa mukana (johon lasken pitkälti vaikkapa etelän piirisarjan tasot 2-6) olevat lapset kaipaa ihan treenien perusrakenteista lähtien erilaista lähestymiskulmaa kuin ne, jotka oikeasti haaveilee siitä että pelaavat joskus isolla stadikalla ison yleisön edessä. Tällä hetkellä se dropout ei kuitenkaan ole aikuisuuden kynnyksellä vaan ennen yläkouluun siirtymistä.

Samaa mieltä pitkälti, mutta kun puhun harrastetason pelaajista, niin viittaan sillä siihen joukkoon, jotka eivät pelaa piirisarjoissa enää teini-ikäisinä ihan vaan sen vuoksi, ettei heillä taso riitä oikein millekään sarjatasolle. Olisihan se ihan mukava, että heille olisi mahdollista pelailla jalkapalloa välillä, mutta alkuperäisessäni (siinä täysin käsittämättömässä) viestissäni pohdiskelin, että eikö B-juniori-ikäiset harrastepelaajat voi ihan itse perustaa kaveripiirijoukkueitaan ja osallistua haluamiinsa harrasteliigoihin tai tapahtumiin niin kuin meidän ikäluokkamme teki.
Thalian

Poissa Poissa


Vastaus #204 : 08.02.2023 klo 15:20:38

Itse olen sitä ikäluokkaa, että lukioikäisenä oli ihan luonnollista perustaa omat nuorten höntsäilyporukat lajiin kuin lajiin. Minä en kokenut, että minulle tai ystävilleni olisi kenenkään aikuisen tai muun organisoidun tahon pitänyt järjestää jotakin. Se harrastaminen sujui ihan itsestään.

Nuorelle on erittäin hyödyllistä olla organisoidun harrastetoiminnan piirissä. Kaikkien tutkimusten mukaan se lisää merkittävästi valmiuksia siirtyä yhteiskuntaan.

Omaehtoisessa harrastustoiminnassa on sellainen ongelma, että pitää olla joku henkilö, joka jaksaa kerätä sen porukan ja hoitaa ilmoittautumiset ja porukan paikalle pelipäivänä. Vaikka meillä olisi 20 nuoren joukko, niin tuosta porukasta ei välttämättä löydy ketään hoitamaan hommaa, ja sitten tuo porukka löytyykin hengailemasta ostarilla. Lisäksi sitten pitää olla myös joku taho, joka järjestää sen puulaakin, mihin tuo porukka voi ilmoittautua. Ja bonuksena, jos tuo porukka haluaisi vaikkapa treenata, niin alaikäinen ei välttämättä voi edes varata treenivuoroa. Tuossa on aivan älyttömästi kohtia, missä on vain todella paljon kätevämpää ja helpompaa, että on olemassa joku taho, joka hoitaa asiat ja harrastajat voivat lähinnä pelata.

Ja vielä ei ole edes puhuttu siitä, että miten vaikeaa johonkin kaveriporukkaan on päästä myöhemmin mukaan, esim. jos muutat 15v paikkakunnalle, niin joko olet tosi hyvä futaaja, tai sitten et pelaa futista. Tuokaan ei voi olla toivottava asiantila.
erno

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu


Vastaus #205 : 08.02.2023 klo 16:04:30

No mun mielestä ihan sellanen yhteisöllisyyden ajatus pitäs olla pohjilla siinä, että jalkapalloseurat järjestää toimintaa vähän kaikenlaisille ihmisille. Nyt ainakin täällä tarunhohtoisessa Espoossa vaihtoehdot sillai ihan oikeasti on joko se, että joko oot tossa seuran akatemiaputkessa tai sit pelaat jalkapallokerhossa (joita järjestää kasiysi eikä vissiin kukaan mukaan), viiden eri ikäluokan ollessa samanaikaisesti kentällä ja pelejä ei ole koskaan. Suurin osa ikäluokista niin nyt kuin tulevaisuudessa kaipaisi kuitenkin ensisijaisesti sellasta normaalien harjoitusmäärien harrastusta jossa treenataan pari kertaa viikkoon ja viikonloppusin skulataan peli naapurikylän unitedia vastaan.
Nigel Kugelschfeir

Poissa Poissa


Vastaus #206 : 08.02.2023 klo 16:15:22

Moni myös vaihtaa lajia siinä vaiheessa jos sieltä kilparyhmästä tippuu tai ei pääse pelaamaan. Moni motivoitunut ja liikunnallinen haastetason nuori voi kuitenkin päästä kovemmalle tasolle jossain muussa lajissa.
erno

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu


Vastaus #207 : 08.02.2023 klo 16:55:59

No tollasta skenaariotahan ei pitäs olla missään, että kuulut nuorempana junnuna kilparyhmään, mutta et pääse pelaamaan jalkapalloa. Ja osaltaan jos kirjoitukseni mukaisesti hakee kilpailevan ja harrastavan toiminnan erottamista, niin käytännössähän tuolla kilpailevalla puolella pitäs tavalla tai toisella pysyä jos treenimotivaatio ja treenimäärät on kunnossa. Tarunhohtoisessa Englannissa ei ole montaa asiaa mitä lähtisin kopioimaan Suomeen, mut ainakin Leicesterin alueen junnufutis toimii niin, et jos sä haluat pelata jalkapalloa 1-3 kertaa viikkoon niin nk kilpatoimintaan ei ole mitään asiaa.
Thalian

Poissa Poissa


Vastaus #208 : 08.02.2023 klo 20:45:19

Niin joo, jos lähdetään siitä, että kilpajoukkueesta tippumisen jälkeen pelataan vain puulaakia, niin sehän tarkoittaa myös sitä, että 11 vs 11 pelejä ei enää pelata. Tai en ainakaan tiedä, että olisi puulaakeja, joissa pelataan ison kentän pelejä. Ja jos sitten tuon kaveriporukka haluaisi pelata 11vs11, niin se tarkoittaa, että pitää lähteä virallisiin divareihin, eli pitää perustaa yhdistys. Ja vaikka yhdistyksen perustaminen ei nyt aivan mahdotonta olekaan, niin noin 98% täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevista nuorista ei siihen kyllä lähde. Ja bonuksena tuo on aika kallista puuhaa. Ainakin itse maksoin noin 1000 euroa erilaisia maksuja ennen kuin päästiin edes ilmoittautumaan sarjaan.
fingerström

Poissa Poissa


Vastaus #209 : 09.02.2023 klo 09:42:30

Tässä päädytään urheiluseuran olemukseen ja oikeutukseen olla urheiluseura. Urheiluseura toimii alueellaan, kerää kokoon ihmisiä ja järjestää liikuntatoimintaa usein vahvan arvopohjan tukemana. Koska nimi on urheiluseura, järjestää tämä myös urheilua eli kilpailutoimintaa. Näin sitä ei jokaisen tarvitse järjestää omin päin vaikka kuinka olisikin siihen noheva. Urheiluseura on osa oman alueensa kansalaisyhteiskuntaa ja parantaa oman alueensa sosiaalista ja esteettistä hyvinvointia. Esteettinen muussa kuin kynsienhoitomielessä.

Hyvä tavoite on aina ollut ja on sitä edelleenkin mahdollistaa seuratoiminnassa mukanaolo ja samalla sosiaalinen, liikkuva elämäntapa ihmisille junnuiästä hautaan asti. 99 % ja risat  tästä toiminnasta on muuta kuin ammattiin tai maajoukkueeseen tähtäävää huippu-urheilua.

Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #210 : 09.02.2023 klo 10:21:13

No mun mielestä ihan sellanen yhteisöllisyyden ajatus pitäs olla pohjilla siinä, että jalkapalloseurat järjestää toimintaa vähän kaikenlaisille ihmisille. Nyt ainakin täällä tarunhohtoisessa Espoossa vaihtoehdot sillai ihan oikeasti on joko se, että joko oot tossa seuran akatemiaputkessa tai sit pelaat jalkapallokerhossa (joita järjestää kasiysi eikä vissiin kukaan mukaan), viiden eri ikäluokan ollessa samanaikaisesti kentällä ja pelejä ei ole koskaan. Suurin osa ikäluokista niin nyt kuin tulevaisuudessa kaipaisi kuitenkin ensisijaisesti sellasta normaalien harjoitusmäärien harrastusta jossa treenataan pari kertaa viikkoon ja viikonloppusin skulataan peli naapurikylän unitedia vastaan.

En millään lailla vastusta ajatusta. Muistelen kyllä, ettei itseäni olisi kiinnostanut siinä iässä olla missään varsinaisessa urheiluseurassa.

Nuorelle on erittäin hyödyllistä olla organisoidun harrastetoiminnan piirissä. Kaikkien tutkimusten mukaan se lisää merkittävästi valmiuksia siirtyä yhteiskuntaan.

Omaehtoisessa harrastustoiminnassa on sellainen ongelma, että pitää olla joku henkilö, joka jaksaa kerätä sen porukan ja hoitaa ilmoittautumiset ja porukan paikalle pelipäivänä. Vaikka meillä olisi 20 nuoren joukko, niin tuosta porukasta ei välttämättä löydy ketään hoitamaan hommaa, ja sitten tuo porukka löytyykin hengailemasta ostarilla. Lisäksi sitten pitää olla myös joku taho, joka järjestää sen puulaakin, mihin tuo porukka voi ilmoittautua. Ja bonuksena, jos tuo porukka haluaisi vaikkapa treenata, niin alaikäinen ei välttämättä voi edes varata treenivuoroa. Tuossa on aivan älyttömästi kohtia, missä on vain todella paljon kätevämpää ja helpompaa, että on olemassa joku taho, joka hoitaa asiat ja harrastajat voivat lähinnä pelata.

En muista, että mikään näistä olisi ollut ongelma silloin. Minusta se asioiden itsenäinen hoitaminen kasvatti valmiuksia siirtyä yhteiskuntaan paljon paremmin kuin se, että aikuiset olisivat asiat hoitaneet puolestamme. Näitä erilaisia harrastepelijärjestäjiä oli silloin ja käsittääkseni on myös nykyään, mikä ei sinällänsä ole mielestäni se ongelma. En tiedä 11v11 pelien määrästä. Yhteiskunnasta on kyllä saattanut tulla haasteellisempi nykyään noiden asioiden suhteen, en osaa sanoa, että minkälaisia mutkia näihin asioihin on syntynyt.

Iso ongelma se kyllä on, jos nuoret eivät pysty (joko yhteiskunnan sääntöjen johdosta tai passiivisuuttaan) oma-aloitteisesti harrastamaan urheilua vaan vaativat aina taustalle jonkin menneiden ikäpolvien järjestöt.

Tässä päädytään urheiluseuran olemukseen ja oikeutukseen olla urheiluseura. Urheiluseura toimii alueellaan, kerää kokoon ihmisiä ja järjestää liikuntatoimintaa usein vahvan arvopohjan tukemana. Koska nimi on urheiluseura, järjestää tämä myös urheilua eli kilpailutoimintaa. Näin sitä ei jokaisen tarvitse järjestää omin päin vaikka kuinka olisikin siihen noheva. Urheiluseura on osa oman alueensa kansalaisyhteiskuntaa ja parantaa oman alueensa sosiaalista ja esteettistä hyvinvointia. Esteettinen muussa kuin kynsienhoitomielessä.

Hyvä tavoite on aina ollut ja on sitä edelleenkin mahdollistaa seuratoiminnassa mukanaolo ja samalla sosiaalinen, liikkuva elämäntapa ihmisille junnuiästä hautaan asti. 99 % ja risat  tästä toiminnasta on muuta kuin ammattiin tai maajoukkueeseen tähtäävää huippu-urheilua.

Ihanan retro ajatus. Minä pelkään, että juuri tuo ajatus osittain karkottaa ne nuoret harrastepelaajat jalkapallotoiminnasta. Oman kaveripiirin kautta kokoontuminen saattaa nuorelle olla luonteva sosiaalinen tapa harrastaa ja jonkun Tahko Pihkalan järjestämässä urheiluseurassa jalkapallon harjoittaminen ei niinkään. Joskus se saattaa olla mahdollista yhdistää nämä asiat, mutta en ole oikeasti varma, että onko tämä malli sellainen, millä on realistisia mahdollisuuksia vähentää harrastajien tippumista pois lajin piiristä.
Thalian

Poissa Poissa


Vastaus #211 : 09.02.2023 klo 11:06:23

En muista, että mikään näistä olisi ollut ongelma silloin. Minusta se asioiden itsenäinen hoitaminen kasvatti valmiuksia siirtyä yhteiskuntaan paljon paremmin kuin se, että aikuiset olisivat asiat hoitaneet puolestamme. Näitä erilaisia harrastepelijärjestäjiä oli silloin ja käsittääkseni on myös nykyään, mikä ei sinällänsä ole mielestäni se ongelma. En tiedä 11v11 pelien määrästä. Yhteiskunnasta on kyllä saattanut tulla haasteellisempi nykyään noiden asioiden suhteen, en osaa sanoa, että minkälaisia mutkia näihin asioihin on syntynyt.

Iso ongelma se kyllä on, jos nuoret eivät pysty (joko yhteiskunnan sääntöjen johdosta tai passiivisuuttaan) oma-aloitteisesti harrastamaan urheilua vaan vaativat aina taustalle jonkin menneiden ikäpolvien järjestöt.

Sulla on jotenkin aivan täysin vääristynyt kuva siitä, miten keskimääräinen ihminen toimii. Suurin osa on hyvinkin passiivisia ja ei omaehtoisesti lähde järjestämään asioita, mutta ovat kyllä valmiita lähtemään mukaan, jos joku muu järjestää asiat. Ja tämä ei siis koske pelkästään lapsia ja nuoria vaan ihan kaikkia ihmisiä. Lapsien ja nuorten kohdalla tämä toki korostuu, sillä ne luonteeltaan asioita järjestävät eivät välttämättä ole vielä kasvaneet siihen, että järjestävät asioita, jolloin potentiaalisten tekijöiden määrä on entistäkin pienempi. Todellisuudessa siis tuo ajatuksesi siitä, että nuorten pitää hoitaa itse omat harrastuksensa, turha heitä on siinä tukea, tarkoittaa sitä, että aivan valtavan suuri osa nuorista tippuu kaikista harrastuksista pois.

Lisäksi pitää sanoa, että on muutenkin aivan järkijättöinen ajatus, että ei saisi käyttää valmiita rakenteita vaan jokaisen pitää itse rakentaa omat systeeminsä. Siinä hukataan aivan valtavasti resursseja kun jokaisen pitää tehdä ne samat virheet ja mitään hyviä käytänteitä ei siirry eteenpäin. Näistä kirjoituksista jää sellainen kuva, että et ole itse ikinä järjestänyt asioita vaan mennyt aina vähintään puolivalmiiseen pöytään.
gv39

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups


Vastaus #212 : 09.02.2023 klo 11:47:04

Itsella sivustaseuraajana huomiota kahdesta eri lajista itseohjautuvasta jengeistä.

Säbässä suurin osa lopetti kun tuli b-ikä ja olisi pitänyt jaksaa panostaa paljon.
Höntsäporukka koottiin nopeasti ja innostusta oli, mutta nopeasti tuli todellisuus vastaan, kun harkkoihin ja peleihin ei vaan riittänyt porukkaa. Kuivui kasaan.

Futiksen puolella kokosivat vanhan porukan noin parikymppisinä. Innostus oli kova, mutta loppupelissä kokoonpanojen saaminen peleihin oli ja on hankalaa, koska muu elämä, intti, opiskelu, krapula ja joskus ihan loukkaantumissumat. Taitaa homma taas olla katkolla nyt keväällä onko riittävästi porukkaa ja jaksaako primus motor vetää sitä kivirekeä.

Tällä otoksella tarvitaan se todella innostunut vetäjä ja riittävästi porukkaa, jotta homma pelillisesti ja taloudellisesti pyörii. Iästä riippumatta.
Skylark

Poissa Poissa


Vastaus #213 : 09.02.2023 klo 12:45:14

Olen itse pyörittänyt useampaakin harrastetoimintaa, tosin aika paljon varttuneemmalle porukalle. Vaikeuksia on esimerkiksi salin (ja varmaan kenttienkin) saamisessa, ainakin meillä päin etusija on urheiluseuroilla. Jos salia yrittää varata esim. yksityishenkilön nimellä, jää aivan viimeiseksi varausjärjestelmässä.
Toinen asia on tili. Meillä homma toimii niin, että osallistujat maksavat minun tililleni ja minä maksan varausmaksun. Tämä ei ole ihan ongelmatonta. Usein kysytään rahoista, etten vain niin tunge liiveihini matkalla. Osa ei maksa ajallaan, maksua joutuu karhuamaan. Ei ole erityisen hauskaa hommaa.
Nimenhuutoa saa onneksi käyttää maksutta harrasteporukatkin, jos tyytyy siihen karvalakkiversioon.
Suuri ongelma on kuitenkin porukan vaihtuvuus ja vähäinen osallistujaprosentti. Pelien saamiseksi pystyyn pitäisi olla ainakin 8 pelaajaa. Usein heitä ei ilmoittaudu riittävästi, vaikka listoilla on melkein 30 pelaajaa. Emme pelaa sarjaa, mutta turnauksissa olemme olleet. Kaikki halukkaat ovat päässeet mukaan, joten taso on vaihteleva.
Erittäin mielelläni luopuisin järkkärin hommasta ja menisin seuraan, josta esim. vuorot ja maksut tulisi valmiina. Ja jopa valmentaja saataisiin, mikä tuntuu uskomattomalta. Suuri osa porukasta ei tätä kuitenkaan halua, koska näin homma on halvempaa ja rennompaa. Ei ehkä niinkään kyllä minulle.
En tainnut ihan ymmärtää tuota Sokrateen kirjoitusta. Tarkoitatko siis, että seuroissa olisi ohjattua toimintaa vain erittäin kovatasoisille, ammattilaisiksi tähtääville ja loput höntsäilisi keskenään? Oman kokemukseni perusteella näen homman aika työlääksi etenkin nuorelle ihmiselle. Valmennus innostaisi varmaan käymään treeneissä ahkerammin ja nostaisi myös harrastuksen tasoa. Sekalainen höntsäily sopii 40+ perheellisille ihmisille, mutta nuorten uskon kaipaavan kyllä muuta.

 
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #214 : 10.02.2023 klo 10:44:28

Sulla on jotenkin aivan täysin vääristynyt kuva siitä, miten keskimääräinen ihminen toimii. Suurin osa on hyvinkin passiivisia ja ei omaehtoisesti lähde järjestämään asioita, mutta ovat kyllä valmiita lähtemään mukaan, jos joku muu järjestää asiat. Ja tämä ei siis koske pelkästään lapsia ja nuoria vaan ihan kaikkia ihmisiä. Lapsien ja nuorten kohdalla tämä toki korostuu, sillä ne luonteeltaan asioita järjestävät eivät välttämättä ole vielä kasvaneet siihen, että järjestävät asioita, jolloin potentiaalisten tekijöiden määrä on entistäkin pienempi. Todellisuudessa siis tuo ajatuksesi siitä, että nuorten pitää hoitaa itse omat harrastuksensa, turha heitä on siinä tukea, tarkoittaa sitä, että aivan valtavan suuri osa nuorista tippuu kaikista harrastuksista pois.

Miksi pitää näissä keskusteluissa nähdä asiat niin kärjekkäästi? "Aivan täysin vääristynyt" on kuvastaa minusta jonkin psykoosista kärsivän ihmisen todellisuuden hahmotusta. Asian voisi ilmaista myös vaikka "lievästi vääristynyt" tms. vähemmän antagonisoivalla tyylillä. Mutta se yleisestä keskustelutyylistä.

Voi olla, että on jollain tasolla vääristynyt. En kuitenkaan näe tuota ongelmana, aina on ollut ihmisiä, jotka tekevät ja niitä, jotka seuraavat. Nuorissa varmaan enemmän passiivisia kuin vanhemmissa ikäluokissa, aiheesta on myös hyvä kirja Bowling Alone (David Putnam, 2000). Itse olin em. esimerkkitapauksessa ehdottomasti seuraaja enkä tekijä. Silti niitä tekijöitä oli riittävästi muutamaksi vuodeksi.

Lainaus
Lisäksi pitää sanoa, että on muutenkin aivan järkijättöinen ajatus, että ei saisi käyttää valmiita rakenteita vaan jokaisen pitää itse rakentaa omat systeeminsä. Siinä hukataan aivan valtavasti resursseja kun jokaisen pitää tehdä ne samat virheet ja mitään hyviä käytänteitä ei siirry eteenpäin. Näistä kirjoituksista jää sellainen kuva, että et ole itse ikinä järjestänyt asioita vaan mennyt aina vähintään puolivalmiiseen pöytään.

Olen elämässäni joutunut järjestämään yhtä sun toista. Merkittävästi enemmän kuin keskivertoihminen, mutta se on sivuseikka.

En ole sitä mieltä, että olisin missään vaiheessa ollut ehdottomasti nuorten tukemista vastaan tai että kaikkien on ehdottomasti rakennettava omat systeeminsä. Asia on monivivahteisempi kuin mitä annat ymmärtää. Puutuin alkuperäisessä viestissä siihen ajatukseen, että on iso ongelma kun harrastepelaajat lopettavat teini-iässä.

Näen, että teini-iässä on paljon harrastajia, jotka eivät halua tehdä mitään vanhoissa rakenteissa vaan haluavat tehdä itse, omalla kaveripiirillä ja ilman valmentajia tai muitakaan seuran työntekijöitä - jos ylipäätänsä enää haluavat oikeasti harrastaa jalkapalloa. Nämä pelaajat poistuvat seurojen rakenteista jossain vaiheessa, tehdään siellä mitä temppuja tahansa. He saattavat tulla vaikka ikämiehinä takaisin, elämäntilanteet vaihtelevat. Seura voi vaan tarjota harrastusmahdollisuuksia kysyntään.

Näen myös, että yrittämällä merkittävästi järjestää resursseja tämän porukan säilyttämiseen seurajalkapallon parissa on pareto-optimaalisesti hedelmätöntä. Ne ihmiset poistuvat muualle teki melkein mitä tahansa. Resurssien kanavoiminen tänne on marginaalisen hyödyn tie ja panostukset tulevat olemaan tuottamattomia. Sen sijaan jos ne panokset kanavoidaan vaikkapa haasteporukan ylläpitoon, niin ne panostukset ovat tuottavampia.

Tällä otoksella tarvitaan se todella innostunut vetäjä ja riittävästi porukkaa, jotta homma pelillisesti ja taloudellisesti pyörii. Iästä riippumatta.

Ja jos noita omia porukoita ei olisi ollut, olisiko edes sitä harrastuksen määrää ollut? Tuntematta näitä tapauksia epäilen, että eivät he seuratoimintaankaan olisi menneet.

Ei ole erityisen hauskaa hommaa.

Eihän se varmasti ole. Minkä tahansa asian organisointi on juuri kuvaamasi kaltaista. Nykyään varmaan vielä vaikeampaa kuin joskus ennen kun sai maksaa asioita setelitukolla, jonka on kerännyt kavereiltaan.

Lainaus
En tainnut ihan ymmärtää tuota Sokrateen kirjoitusta. Tarkoitatko siis, että seuroissa olisi ohjattua toimintaa vain erittäin kovatasoisille, ammattilaisiksi tähtääville ja loput höntsäilisi keskenään? Oman kokemukseni perusteella näen homman aika työlääksi etenkin nuorelle ihmiselle. Valmennus innostaisi varmaan käymään treeneissä ahkerammin ja nostaisi myös harrastuksen tasoa. Sekalainen höntsäily sopii 40+ perheellisille ihmisille, mutta nuorten uskon kaipaavan kyllä muuta.

Kiitos että kysyt. En tarkoittanut. Kerrataas se, mitä sanoin.

Jos tarkoitat, että pitäisi olla vielä jotain organisoidumpaa näiden harrastehommien ja kovimman kärjen välissä, ettei mene liian hauraaksi se kärjen toiminta, niin varmaan siihen voisi jotain syvyyttä hakea, mutta lähtökohtaisesti Suomessa nuorilla on kyllä siinä vaiheessa aika vähän rationaalisia syitä yrittää jotain pientä mahdollisuutta ammattilaisuudesta pitää hengissä, koska jo toimeentulotuki takaa paremmat tulot ja mikä tahansa opiskelu on panos/tuotos -suhteen kannalta järkevämpi valinta.

Harraste ja kilpa-tasojen välillä on taso, jota kutsumme usein nimellä haastetaso. Edellä kirjoittamani tarkoittaa sitä, että siihen kannattaa seurojen panostaa.

Muistutin tuon lainauksen jälkimmäisellä puoliskolla siitä, että se haastejengissäkin pelaava pelaaja, joka harjoittelee jo tuossa iässä aika monta kertaa viikossa pääsemättä kuitenkaan kovimman kärjen peleihin, alkaa nuorena pohtimaan elämäänsä ihan eri perspektiivistä kuin mitä alakouluikäinen kykenee ja usein näiden pohdintojen loppusumma haastetason pelaajalle on, ettei tämä jaksa enää panostaa niin paljon elämässään jalkapallolle vaan hän haluaa vaikkapa panostaa opintoihinsa, ystäviinsä ja niin edelleen. Joskus niin käy jopa kilpatason pelaajille, joilla olisi merkittävästi isompi mahdollisuus vaikka tehdä jalkapallosta jonkinasteinen ammatti. Harrastepelaajan kohdalla kyse on vaan ajankohdasta, milloin hän lopettaa ohjatuissa harjoituksissa käymisen.

Meidän ei minusta kannata satsata liikaa resursseja niiden mukana pitämiseen, jotka eivät rakasta lajia niin voimakkaasti, että haluavat ehdottomasti käydä ohjatuissa harjoituksissa, haluavat tehdä jo jotain muuta elämässään tai eivät enää yksinkertaisesti halua kokea valmentajien omglol-harjoitteiden läpikäymistä vaan haluavat vaan nauttia pelaamisesta ilman aikuisten jatkuvaa valvontaa ja piiskurointia vaatimustasoineen. Vaikka olen jo syvästi keski-ikäinen, niin muistan kyllä jotain nuoruudesta.

Varmasti on myös sellainen osajoukko nuoria, jotka haluavat tulla seuran harjoituksiin, olla jonkinlaisen kevyen valmennuksen piirissä ja pelata silloin tällöin harrastepelejä. Onko tälle riittävästi kysyntää ja toisaalta myös tarjontaa? Luulen, että ei ainakaan riittävästi kysyntää ja tarjonnan lisääminen ei vaan loisi lisää toimintaa. Se lähinnä vain kuluttaisi seurojen resursseja, vapaaehtoistoimijoita ja kenttäaikoja.

Jos teillä on jokin esimerkki maasta, missä nuoret pidetään yhtä runsaslukuisina seurojen harrastejalkapallon parissa kuin lapset, niin mielelläni kuulisin esimerkkejä.
erno

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu


Vastaus #215 : 10.02.2023 klo 11:03:17

Ei sellaista maata olekaan jossa kaikki jatkaisivat harrastusta ja sangen hassu argumentti lurkilta joka saman viestin alussa pyysi olemaan kärjistämättä. Maiden välillä on kuitenkin suuria eroja näissä. Suurimmat dropout-määrät on jenkeissä, jossa koko urheilujärjestelmä perustuu "ole huipulla tai painu vittuhun" -mentaliteettiin. Siellä about 70% lapsista jotka 10v iässä kuului seuraan tippuu urheilusta pysyvästsi ulos ennen 14v syntymäpäivää.

Ja oma ehdotukseni tuossa pitkälti oli kuitenkin edelleen ainoastaan se, että jalkapalloseurat palaisivat malliin jossa harrastejalkapallo toimintana mietitään sitä kautta että mitä sen lasten harrastejalkapallon pitäisi olla. Eikä se, et miten 1/10000 harrastejalkapalloilijasta saatas muutettua akatemiapelaajiks. Tuota kautta päästään kiinni moneen tämän hetken isoon haasteeseen lähtien harrastamisen kuluista ja päättyen toiminnan mielekkyyteen.
Skylark

Poissa Poissa


Vastaus #216 : 10.02.2023 klo 12:26:54

Osalla oppilaitoksistahan on tuollaista jotain ihan omaehtoisen ja ohjatun urheiluseuratoiminnan välimaastoon sijoittuvaa toimintaa, opiskelijaliikuntaa tms., millä nimellä se nyt missäkin on. Joissain lukioissa toimii myös esim. futis- tai korisseura, joka treenailee koulun jumppasalissa ja pelailee harjoitusotteluita muita lukioita vastaan. Näissä riittää pelaajia, kun samaa koulua käydään ja ollaan yhteyksissä muutenkin.
Aikuisten peliryhmistä uhkaa tulla paljon hajanaisempia, perhe-ja työasioista johtuen pelaajat ei ehdi, lomat on eri aikaan, voi olla, että pelaajat eivät juuri tunnekaan toisiaan. En tiedä, miten aikuisten harrastejoukkueet seuroissa toimivat. Onko samoja ongelmia? Vai onko niin, että isomman maksun kautta toimintaan sitoudutaan paremmin?
 
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #217 : 10.02.2023 klo 12:37:04

Ei sellaista maata olekaan jossa kaikki jatkaisivat harrastusta ja sangen hassu argumentti lurkilta joka saman viestin alussa pyysi olemaan kärjistämättä. Maiden välillä on kuitenkin suuria eroja näissä. Suurimmat dropout-määrät on jenkeissä, jossa koko urheilujärjestelmä perustuu "ole huipulla tai painu vittuhun" -mentaliteettiin. Siellä about 70% lapsista jotka 10v iässä kuului seuraan tippuu urheilusta pysyvästsi ulos ennen 14v syntymäpäivää.

Se ei ollut argumentti muotoa: Koska näin ei ole, niin minä olen oikeassa. Yritin vain ihan kärjistämättä kysyä, että onko jossain päin maailmaa jokin maa, jossa tämä asia olisi paremmin järjestetty ja seurat pystyisivät pitämään harrastepelaajat jotenkin paremmin mukana seuratoiminnassa ja lajeissa? Jos näissä on suuria eroja, niin missä mielestäsi on parhaimmat tilanteet? Voisimmeko sieltä ottaa jotain oppia asioiden järjestämisessä?

Lainaus
Ja oma ehdotukseni tuossa pitkälti oli kuitenkin edelleen ainoastaan se, että jalkapalloseurat palaisivat malliin jossa harrastejalkapallo toimintana mietitään sitä kautta että mitä sen lasten harrastejalkapallon pitäisi olla. Eikä se, et miten 1/10000 harrastejalkapalloilijasta saatas muutettua akatemiapelaajiks. Tuota kautta päästään kiinni moneen tämän hetken isoon haasteeseen lähtien harrastamisen kuluista ja päättyen toiminnan mielekkyyteen.

Se on ihan hyvä kysymys. Minusta järkevää voisi olla sellainen, että teini-iän kynnyksellä harrastepuolen potentiaalisille drop-outeille voitaisiin yrittää myydä vaikkapa jotain sellaista (kesäaikaan?) tapahtuvaa harrastemuotoa, missä pientä maksua vastaan olisi kenttäaikaa pari kertaa viikossa ja pari aktiivista vanhempaa valmentamaan ja jojoilemaan seuran tukemana. Kenttäajalla lähinnä pelattaisiin alkuverryttelyjen jälkeen. Pelejä silloin tällöin, jos jostain päin Suomea löytyy joukkueita, joiden kanssa kannattaa pelata. En tiedä, että onko tälle kysyntää riittävästi ja onko vanhemmilla tällaisen pyörittämiseen halua.

Mikäli tällainen on taas selvästi harhaisen ihmisen pohdintaa, niin onko jollakin parempia malleja tarjota?
gv39

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Tuomarit ja kyläjoukkueet ml. Kups


Vastaus #218 : 10.02.2023 klo 13:47:23

Ollaan jo kaukana kilpajoukkue-asiasta, mutta siinä 15 v korvilla mopot ja tytöt kiinnostavat enemmä monia lopettavia ja kaljoittelu kanssa. Ja opiskelu muuttuu vaativammaksi ja vakavammaksi joillekin.
18 v korvilla autot, tytöt ja kaljottelu ja ravintoloissa käynti vievät mielenkiintoa.
Luonnollista kehitystä ihmistaimien elämässä.

Ja jos noita omia porukoita ei olisi ollut, olisiko edes sitä harrastuksen määrää ollut? Tuntematta näitä tapauksia epäilen, että eivät he seuratoimintaankaan olisi menneet. by Spm
Eli futispoppoon pistivät pystyyn ihan "kasvattajaseuran" kautta. Seuran puolesta on annettu kenttävuoroja seuran hintaan ja käsittääkseni pelivehkeet menneet seuran virallisen rättikauppiaan kautta ja pelaavat seuran väreissä. Win-win. Oletan, ettei tuossa ole mitään ihmeellistä verrattuna muihin seuroihin.
Noinhan se menee junnuillakin, toimijoina ovat vain vanhemmat. Nyt aikuisikään ehtineet pelurit hoitavat itse tuon puolen.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #219 : 10.02.2023 klo 14:06:08

Luonnollista kehitystä ihmistaimien elämässä.

Jotain tällaista ja minusta sitä luonnollisuutta vastaan ei pysty hirveästi taistelemaan varsinkaan maassa, missä jalkapallo ei tarjoa merkittävää tietä rääsyistä rikkauteen.

Lainaus
Ja jos noita omia porukoita ei olisi ollut, olisiko edes sitä harrastuksen määrää ollut? Tuntematta näitä tapauksia epäilen, että eivät he seuratoimintaankaan olisi menneet. by Spm
Eli futispoppoon pistivät pystyyn ihan "kasvattajaseuran" kautta. Seuran puolesta on annettu kenttävuoroja seuran hintaan ja käsittääkseni pelivehkeet menneet seuran virallisen rättikauppiaan kautta ja pelaavat seuran väreissä. Win-win. Oletan, ettei tuossa ole mitään ihmeellistä verrattuna muihin seuroihin.
Noinhan se menee junnuillakin, toimijoina ovat vain vanhemmat. Nyt aikuisikään ehtineet pelurit hoitavat itse tuon puolen.

Joo, ehkä tässä se "seuratoiminta" tarkoitti jotain muuta kuin kuvaamasi kaltaista toimintaa. Eihän sillä ole mitään erityistä merkitystä keskustelun kannalta toimitaanko seuran sateenvarjon alla, jos se toiminta on itseohjautuvaa, tapahtuu omien sosiaalisten verkostojen kautta eikä oikeastaan millään tavoin vie resursseja?
fingerström

Poissa Poissa


Vastaus #220 : 10.02.2023 klo 22:45:58

Jotain tällaista ja minusta sitä luonnollisuutta vastaan ei pysty hirveästi taistelemaan varsinkaan maassa, missä jalkapallo ei tarjoa merkittävää tietä rääsyistä rikkauteen.

Joo, ehkä tässä se "seuratoiminta" tarkoitti jotain muuta kuin kuvaamasi kaltaista toimintaa. Eihän sillä ole mitään erityistä merkitystä keskustelun kannalta toimitaanko seuran sateenvarjon alla, jos se toiminta on itseohjautuvaa, tapahtuu omien sosiaalisten verkostojen kautta eikä oikeastaan millään tavoin vie resursseja?

Tää on taas Sokrateen tapaan lähdössä loputtomaan jankkaukseen, jossa maalit äänekkäästi siirtyvät, mutta mitään ei myönnetä eikä siis opitakaan. Puutun siksi vain tuohon boldattuun.

Urheiluseuran tehtävä on järjestää toimintaa jäsenilleen ja alueensa asukkaille. Esimerkiksi minun seurani tekee niin hyvällä menestyksellä. Alueen lapsimäärä on kasvussa ja asuntomyyjät ovat käyttäneet mahdollisuuksia harrastaa futista myyntivalttinaan. Kaupunginosan peruskoulun rehtori puhui taannoin haastattelussa, kuinka koulun lapset tykkäävät pelata futista.

Boldattua taas voi minusta tulkita vain niin, että toiminnan järjestäminen vie resursseja, joita pitäisi säästää johonkin tärkeämpään.

Kysymys kuuluu: mikä se tärkeämpi on? Minusta ajatus siitä, että urheiluseuralla olisi jotain tärkeämpiä tehtäviä, kuin toiminnan järjestäminen, on perverssi. Toiseksi, toiminnan järjestäminen ei suinkaan vie resursseja, vaan kasvattaa niitä. Jos se vie niitä, on toiminnassa itsessään jotain perustavanlaatuista vikaa.
Nigel Kugelschfeir

Poissa Poissa


Vastaus #221 : 10.02.2023 klo 23:13:54

Juu ei tuossa horinassa ole oikein päätä eikä häntää eikä taida liittyä otsikon keskusteluunkaan. Onhan noita kaiken maailman kortteliliigoja ja kerhoja mihin voi mennä pelailemaan.
Sokrateen puskumaali

Poissa Poissa


Vastaus #222 : 13.02.2023 klo 09:47:37

Tää on taas Sokrateen tapaan lähdössä loputtomaan jankkaukseen, jossa maalit äänekkäästi siirtyvät, mutta mitään ei myönnetä eikä siis opitakaan. Puutun siksi vain tuohon boldattuun.

Olen pahoillani jankkauksesta. Minun näkökulmastani nämä keskustelut yleensä etenevät niin, että esitän jonkinlaisen kohtuullisen yksinkertaisen mielipiteeni johonkin asiaan, mikä sen jälkeen muuttuu tulkinnassa täysin kauhistuttavaksi ja käsittämättömäksi. Sitten kun sitä mielipidettä ja sen käsitettävyyttä pyrkii selittämään, niin seuraa hyvin pitkälle menevää selittämistä, mikä saa käyttövoimansa toisaalta minun varmaan liian voimakkaasta taipumuksestani haluta käydä keskustelua mielipiteiden sisällöstä ja toisaalta myös tästä internetille melko tyypillisestä piirteestä missä ihmiset tuntuvat hakevan hyvin eriskummallisia tulkintoja toisten ihmisten mielipiteistä.

En usko, että kasvotusten tämä keskustelu olisi seurannut tätä polkua. Kasvotusten väitteeni siitä, että urheiluseuroilla ei ole ihan hirveästi tehtävissä teini-ikäisten harrastelijoiden pitämisessä lajin parissa, varsinkaan aktiivivalmennuksen piirissä, olisi varmaan hyväksytty helpommin. Ehkä, en tiedä.

Lainaus
Urheiluseuran tehtävä on järjestää toimintaa jäsenilleen ja alueensa asukkaille. Esimerkiksi minun seurani tekee niin hyvällä menestyksellä. Alueen lapsimäärä on kasvussa ja asuntomyyjät ovat käyttäneet mahdollisuuksia harrastaa futista myyntivalttinaan. Kaupunginosan peruskoulun rehtori puhui taannoin haastattelussa, kuinka koulun lapset tykkäävät pelata futista.

Boldattua taas voi minusta tulkita vain niin, että toiminnan järjestäminen vie resursseja, joita pitäisi säästää johonkin tärkeämpään.

Kysymys kuuluu: mikä se tärkeämpi on? Minusta ajatus siitä, että urheiluseuralla olisi jotain tärkeämpiä tehtäviä, kuin toiminnan järjestäminen, on perverssi. Toiseksi, toiminnan järjestäminen ei suinkaan vie resursseja, vaan kasvattaa niitä. Jos se vie niitä, on toiminnassa itsessään jotain perustavanlaatuista vikaa.

Jos tähän sallitaan vielä vastata, niin minä uskoisin, että tässä on kolmisen kappaletta resursseja, joista on mielekästä puhua. Ensinnäkin talviajan harjoitusolosuhteet on resurssi, minkä jakaminen saattaa olla ongelma. Mikäli seura panostaa harrastejalkapalloon niin, että 16v harrastajia on yhtä paljon kuin 10v harrastajia ja näille pitää järjestää fyysisen kokonsa mukaista harjoitustilaa, niin vaatiihan se talviharjoitteluun tarvittavia neliömetrejä paljon enemmän. Toinen kohta on koulutetut valmentajat ja heidän aikansa, mikäli panostus harrastejalkapalloon ei tarkoita vain höntsäilyä. Kolmas resurssi on yleinen hallinnon resurssi, mitä harrastejalkapallokin vie.

Kaikkiin näihin toki vastauksena voi olla, että maksut sen mukaiseksi, että resursointi onnistuu. En kuitenkaan usko, että sellaisessa kysyntä ja tarjonta löytää helposti paikkansa harrastepelaajien kohdalla. Hallintoa saa melko likvidisti lisättyä, se on selvä, mutta talviharjoittelutilojen ja koulutettujen valmentajien määrän lisääminen taas ei ole niin helppoa. Jossain voi näistä kahdesta jälkimmäisestä resursseista olla syystä tai toisesta ylitarjontaa, milloin voi paikallisesti onnistuakin, mutta epäilen ettei se helposti onnistuisi maanlaajuisesti.

Jos tähän vastaus on, että ei tarvita mitään näitä resursseja kuluttavaa vaan toimintaa järjestetään samalla tavoin kuin olen aiemmin kuvannut, niin sittenhän me ymmärrämme toisiamme ja olemme samaa mieltä. Silloin ei tarvita seurojen erityistä "panostusta" harrastejalkapalloon vaan se toimii pitkälti omalla painollaan. Jos halutaan, että harrastejalkapalloilijat ovat aktiivisen valmennuksen piirissä ja saavat talviaikaan kenttäaikaa, niin vaatisihan se näiden asioiden puolesta enemmän molempia resursseja, mikäli halutaan harrastajamäärien säilyvän lähellä alakouluiän tasoa.

Juu ei tuossa horinassa ole oikein päätä eikä häntää eikä taida liittyä otsikon keskusteluunkaan. Onhan noita kaiken maailman kortteliliigoja ja kerhoja mihin voi mennä pelailemaan.

Ei liity ei. Vastasin vain pohdintaan siitä, että iso ongelma on harraste ja haastepelaajien seuratoiminnassa pitäminen, että ei kai harrastepelaajien mukana pitämiseen tarvita niin hirveästi, koska nämä pystyvät kaiken maailman kortteliliigoissa ja kerhoissa toimimaan ilman suuria satsauksia. Sellaisesta mielipiteestä ei olisi tarvinnut niin isoa närkästymistä tehdä ja viedä keskustelua näihin semanttisiin sfääreihin.

Mutta keskustelu asiasta voidaan ihan hyvin tähän lopettaa. Saatte toki sanoa viimeiset sanat minua vastaan, en millään muotoa halua muiden suita tukkia.
ginikettu

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK (BJK)


Vastaus #223 : 13.02.2023 klo 12:35:38

Kolmas resurssi on yleinen hallinnon resurssi, mitä harrastejalkapallokin vie.
Vapaaehtoisethan pyörittää näitä joukkueita, mutta kyllä jokainen pelaaja vie resursseja myös seuran hallinnolta. Itse vapaaehtoisesti pyöritän, ja kyllä tuossa ihan harrastustasollakin on monta tuntia viikossa tekemistä, vaikka kuinka automatisoisi prosesseja. Sitä ei ehkä ulkopuolella (vanhempana) ymmärrä kuinka paljon lopulta tuollaisessa joukkueen ja peliryhmien pyörittämisessä on kaikenlaista näprättävää ja hoideltavaa ihan vaan, että joukkueen arki rullaisi. Jos kaikki menisi optimaalisesti eli vuoroja tai pelejä ei peruuntuisi, kaikki ilmoittautuisivat aina tapahtumiin ajoissa eikä liikaa peruuntumisia tulisi, niin selviäisi ehkä puolella työmäärällä, mutta käytännössä aina on jotain "tapahtumaa".

Esimerkiksi meillä on joukkueella vähän laskentatavasta riippuen vuosittain n. 300-500 tapahtumaa (osa voidaan niputtaa, osa on kaikille jäsenille, osa on vain tietylle peliryhmälle, osa on vapaaehtoisia, osa vaatii tarkan määrän osallistujia, osa vaatii varauksia, ilmoittautumisia jne...). Seura hallitsee isompaa kuvaa ja hoitaa vakiovuorojen ja tapahtumien organisointia, mutta jonkun se pitää viedä sinne yksilötasolle jokaiselle lapselle kohdennettuna. Mutta tuosta voi arvioida, että kuinka paljon hallintoa tuollainen joukkueen arjen pyörittäminen vaatii etenkin kun aina tosiaan tulee poikkeuksia - tapahtumia peruuntuu kentän kunnon takia, omien tai vastustajien ilmoittautumisaktiivisuuden vuoksi jne ja korvaavia tapahtumia pitää järjestää.
« Viimeksi muokattu: 13.02.2023 klo 12:38:27 kirjoittanut ginikettu »

 
Sivuja: 1 ... 8 [9]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa