Joo, eihän se meidän ongelma enää ole mutta on minusta lyhytnäköistä hoitaa juttu näin. Kun kilpajoukkueessa on esim. useamman lajin harrastajia niin jatkaako kuinka moni kuinka pitkään? Jos nyt jo käyvät 1.kerran viikossa treeneissä, joku ehkä peleissä ja kerran kahdessa viikossa treeneissä. (Preferoivat toista lajia.) Jossain vaiheessa on pakko ajanpuutteen takia todennäköisesti valita mitä lajia haluaa harrastaa. Muiden lasten harrastuksissa on nähty että porukkaa tippuu aina matkan varrella pois. Joku tuossa kirjoitti että ei tipu kilpajoukkueesta ellei ole motoriikassa haasteita tms. Ei ole ollut ja liikunnassakin koulussa parhain numero sekä intohimoa lajiin ollut, on harjoitellut omalla ajalla, harrastanut muita lajeja mutta ajanpuutteen takia ei enää, mutta ei nämä auta mitään. Harrasteryhmässä on eri valmentajat, ei niiden treenejä/ otteluita seurata ja pelit ovat paljon helpompia kun kilparyhmässä että vaikka siellä kuinka loistaa ei se ole tie kilparyhmään takaisin tässä seurassa, ehkä jossain toisessa seurassa voi olla niin. Se on hyvä jos niin on. Toinen seura tai laji on löydettävä tulevaisuudessa.
Onko tämä nyt se sama seura, mistä valitit jo vuosi sitten samantyyppisten ongelmien vuoksi? Minun on hieman vaikea saada kiinni siitä, että miten sinä ja muut täällä ko. seuran toimintaa negatiivisesti kommentoineet haluaisivat asian järjestyvän. Toimintaa on kehityksen kannalta eriytettävä ja valmentajat tekevät valinnat näiden ryhmien kohdalla.
Jos pelaaja on pelitaitonsa suhteen ryhmien rajalla ja mediaanit näiden ryhmien välillä isot, niin toki siinä on jossain määrin epäoptimi kehitysympäristö juuri sille pelaajalle. Sen voi huomioida sillä, että tällä rajamailla olevia pelaajia vaihdellaan ryhmästä toiseen ja katsotaan, että miten pelaajat kehittyvät eri ympäristöissä. Kaikkia halukkaita ei voi ottaa korkeimmalle tasolle, koska sitten melkein kaikki olisivat siinä ja sen jälkeen pelaajille olisi taas vaikeampi muodostaa kehittävää harjoitusympäristöä. Jossain seurassa kaikki motorisesti lahjakkaat pysyvät korkeimmalla tasolla, mutta siellä missä taso on korkeampi, tämä ei ole mikään automaattinen pääsylippu korkeimmalle tasolle vaan vaaditaan sen ohella myös pelitaitoa.
Epäilen, että jos seurassa on yksi valmennuspäällikkö, niin tämä ei kyllä ole hirveästi 3. luokkalaisten try-outeista tai valinnoista kiinnostunut vaan luottaa ikäluokan valmennuksen kykyyn nähdä pelaajan taitotaso. Toki seurat ja toimijoiden persoonat ovat erilaisia. En tiedä tryout tilaisuuksista juuri mitään, mutta jos poikasi jo on seurassa, niin pitääkö häntä edes oikeastaan testata, kun hänen taitonsa havaitaan joka kerta harjoituksissa? Jos siellä enemmän testattiin niitä, jotka olivat tarjolla siirtymään siihen seuraan?
Kilpajoukkueesta ei tipauteta pelaajia haaste/harraste-tasolle sen vuoksi, että nämä kuitenkin valitsevat toisen harrastuksen. Sinne valitaan ne, jotka parhaiten juuri sillä hetkellä hyötyvät siitä kovemmasta tasosta. Sinne ei myöskään pelkän potentiaalin vuoksi ketään siirretä vaan ensin annetaan kehittyä itselleen sopivammalla tasolla. Sinne ei siirretä pelkän harjoitteluhalun vuoksi ketään vaan pitää pärjätä niissä peleissä. Ketään ei kehitä pelit, missä omat kaverit eivät luota siihen, että pelaajalle kannattaa syöttää ja on lähinnä vain yksi prässääjä, joka ei koskaan palloa saa.
Meillä tilanne oli se, että ei ikinä päästy sinne kilparyhmään. Haasteen puolella harjoittelu ei ollut kunnollista. Siellä painoi monentasoiset pojat samassa. Ei haasteen parhaat saaneet treeneissä kunnon haasteita. Pitkään mietin asiaa ja lopulta tuli sitten se viimeinen niitti ja vaihdettiin seuraan. Siellä poika meni sitten kilpapuolelle ja on kuin eri lajia harrastettaisiin. Tekeminen ja harjoitteleminen tosi hyvää. Tärkeintä on että lapsi tykkää.
Tämä on hyvä. Joskus on varmasti ihan vaan parasta vaihtaa seuraa. Jossain saattaa olla 26. paras pelaaja ja joutua pelaamaan 24 huonomman pelaajan kanssa harjoituksissa ja peleissä, mikä ei niin kehitä. Toisessa seurassa saattaa olla 15. paras ja pääsee pelaamaan itselleen paremman tasoisia pelejä ja harjoituksissakin on parempi meno. Ei se silti tarkoita, että se on välttämättä sen aikaisemman seuran vika.
Mä luulen että osassa seuroista ajatellaan just, että otetaan aika ne ikäluokan 25 parasta kilpapuolelle ja muut sitten tasosta riippumatta haasteeseeen. Kun lauma urpoja tekee valintaa niin ensinnäkin valintakriteerit voi olla ihan pyllystä. Kahden pojan välinen pikkuinen ero onkin sit ratkaiseva, toinen kilpaan ja toinen haasteeseen. Vaikka vuotta alemmassa tai ylemmässä ikäluokassa tilanne voi olla ihan toinen. Kilpaan pääsee joku pylleröijä jolla ei toisessa ikäluokassa olisi mitään saumaa sinne.
Johonkin se raja on syytä vetää. Onko se 20 vai 25 tai jotain muuta? Kaikilla rajanvedoilla on puolensa. Minusta oleellista olisi saada rajanveto sellaiseksi, että mahdollisimman monelle olisi mahdollisimman hyvä ympäristö. Ikäluokat eroavat toisistaan, mutta mitä sitten? Eihän rooli kilparyhmässä voi olla mihinkään betoniin valettu "täytä nämä kriteerit, niin paikkasi on kilparyhmässä" vaan se on kilvoiteltu paikka, johon kulloisenkin ikäluokan parhaat valitaan. Urpoista en tiedä, mutta yleensä valmennusryhmä katselee pelaajia satakunta harjoitusta vuodessa tuossa iässä ja ne arviot saattavat olla objektiivisempia kuin yksittäisten vanhempien.
Tää on tosi lyhytnäköistä hommaa. Mun mielestä Suomen oloissa ei oikeasti ole varaa jättää yhtään innostunutta ja suht lahjakasta lasta kilpavalmennuksen ulkopuolelle. Kun ne lapset ihan oikeasti kasvaa ja kehittyy eri tahtiin. Mun oman pojan ikäluokassa on useampikin poika, joka siinä alle kouluikäisenä ihan häikäisi taidoillaan. Ne oli oikeasti paljon muita edellä kun olivat pelanneet veljiensä kanssa ja muutenkin kehittyneet nopeasti. No enää niiden taidot ei häikäise ketään vaikka ovat kilparyhmässä kyllä edelleen ja saaneet oikeasti hyvää valmennusta.
Mitä tämä tarkoittaa? Eikö kaikki valmennus ole niille lapsille sitä kilpavalmennusta? Ei kai mikään seura toiminnassaan ajattele, että nämä me jätämme heille optimaalisen valmennuksen tekemättä?
Valitettavasti monessa seurassa toiminta on osaamatonta puuhastelua, jossa vahvat jyrää. Syntyy kuppikuntia ja klikkejä. Eikä kukaan oikein johda seuraa. Erot joukkueiden välillä voi olla isoja. Ei ole olemassakaan mitään seuran linjauksia. Ja se karmein asia on just se, että ero kilparyhmän ja haasteen valmennuksen välillä on valovuosia eikä vastaa sitä eroa lasten taitojen ja motivaation välillä ollenkaan.
Ehkä minulla on käynyt tuuri kun en ole nähnyt ihan näin jyrkkää eroa. Kuppikuntia ja klikkejä syntyy melkein kaikkialle ihmistoimintaan, mitä on vaikea varmaan estää. Mutta oletteko te varmoja, että se koettu valmennuksen ero on välttämättä huonosta valmennustoiminnasta lähtöisin?
Jos minulla on isot erot valmennusryhmien välillä, niin sille heikommalle ryhmälle usein kannattaa antaa ihan toisenlaisia harjoitteita tehtäväksi, koska taidon alkeissa saattaa olla niin paljon puutteita, että ne harjoitteet joita teettää kehittyneemmille eivät palvele tämän porukan kehittymistä oikein mitenkään. Toinen on harjoitusryhmän sisäinen motivaatio. On vaikea saada aikaan samanlaista sähäkkyyttä suorituksiin, jos pelaajien oma motivaatio on niin erilainen. Toki hyvä valmentaja saa liikettä aikaan heikomminkin motivoituneissa ja fyysisesti hitaammissa pelaajissa, mutta ei koskaan niin kovaa liikettä kuin mitä tapahtuu siinä porukassa, missä sisäinen motivaatio ja fysiikka on parempaa. Jos siinä joukossa on pelaajia, jotka omaavat sisäisen motivaation ja fysiikan, niin he kyllä siinäkin harjoitusympäristössä kehittyvät paremmiksi, mutta ulkopuoliselle se harjoitusryhmän valmennus saattaa näyttää heikolta kun pelaajathan vaan suurin osa löntystelee vailla mielenkiintoa.
Genetiikka on 50% kaikesta pelitaidosta (ellei jopa enemmän), omalla ajalla liikkuminen/pelaaminen luo valmiudet käyttää niitä lahjojaan, valmennus kehittää niitä valmiuksia paremmaksi ja kovat pelit hiovat sen kokonaispaketin. Siinä on sellainen kertolaskun tulo, missä kaikkia elementtejä tarvitaan.
