HerraPapu
Poissa
Suosikkijoukkue: Mustat Kissat
|
 |
Vastaus #850 : 18.09.2023 klo 16:29:13 |
|
Hänellä on vamma ollut talvesta saakka. Joskus parempi joskus huonompi.
Eikä ilmeisesti ole täysin tervehtynyt missään kohtaa kesää.
|
|
|
|
Puhtaasti sukille
Poissa
|
 |
Vastaus #851 : 19.09.2023 klo 09:44:38 |
|
SalPa on tunnettu omien talenttien hukkaajana, ja seurana epäonnistunut ajamaan omia nuoria sisään niin, että parantaisivat otteitaan, kehittyisivät, sekä menisivät urallaan eteenpäin. Friberg on poikkeus joka vahvistaa tämän säännön. Kuvaavaa on millaisen roolin Oskari Jakonen on tällä kaudella saanut, laitaravuri jonka 1vs1 haastamistaito on tukahdutettu kun Suonperäpallossa pelaajilla on kokoajan järjetön kiire, ja lopulta pallo pelataan pystyyn nopeimmin juoksevalle. Sistoselle toivon, että löytää tiensä ympäristöön jossa pääsee kehittymään ja saa arvostusta, poikahan on tippunut junnumaajoukkueistakin SalPan sekoilun seurauksena peluuttaa häntä urheilijanirvikuvien seurassa kyläsarjojen aatelisessa Nelosdivarissa.
Tällä kaudella muualta tulleet Tepsien, Interien, Honkien -junnutyön hedelmät ovat kuihtuneet SalPassa kuin koko Salonjokilaakso muuttotappioineen päivineen. Toki SalPa on saanut itsensä Ykköseen viime vuoden tulosfutiksella, jolla ei nyt Ykkösessä enää dominoida kun pitäisi osata pitää palloa ja haastaa muutenkin kuin pystyyn juoksemalla tai ristipallolla takatolpalle. Heinoselle soisi edes yhden maalin loppukauteen - jos Elmolla on paikat klesana kuten täällä on kerrottu, toivon Kiskon Batistutalle nopeaa kuntoutumista. Valmennustiimiltä erittäin epäammattimaista laittaa puolikuntoinen pelaaja kentälle tuhoamaan itseluottamuksensa.
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #852 : 19.09.2023 klo 11:24:04 |
|
Asiaa. Kävin tuossa eilen pienen keskustelun erään pelaajan kanssa mutta siitä myöhemmin. Pyyskänen otti punaisen tahallaan ettei tarvitse lähteä Pietarsaareen. Ihmettelinkin jo pelissä että miksi hän otti hyökkäysalueella kädestä kiinni kun ei ollut mitään vaaratilannetta edes. No viime yönä ajattelin mennä ruudusta sen katsomaan ja oli vielä tyhmempi mitä pelissä näytti. Tahallinen. Kävin myös katsomassa valmennusjohdon tilannekatsaus videon ja siinä painotetaan useaan kertaan sanaa positiivisuus mutta se ei kyllä näy ainakaan kentänlaita huudoissa/ohjeissa eikä tauolla pukukopissa. Vähän on mieli ristiriitainen kun ei tiedä mihin uskoo.
|
|
|
|
KunUnited
Poissa
|
 |
Vastaus #853 : 19.09.2023 klo 11:25:28 |

Mua kiinnostaisi valtavasti ketä nämä kuihtuneet mainittujen seurojen junnutyön hedelmät ovat? Pitääpä perehtyä nyt Sistosen minuutteihin vs hänen ikäisten maajoukkuepelaajien minuuttiehin ja sarjatasoihin.
|
|
|
|
KunUnited
Poissa
|
 |
Vastaus #854 : 19.09.2023 klo 11:26:33 |
|
Asiaa. Kävin tuossa eilen pienen keskustelun erään pelaajan kanssa mutta siitä myöhemmin. Pyyskänen otti punaisen tahallaan ettei tarvitse lähteä Pietarsaareen. Ihmettelinkin jo pelissä että miksi hän otti hyökkäysalueella kädestä kiinni kun ei ollut mitään vaaratilannetta edes. No viime yönä ajattelin mennä ruudusta sen katsomaan ja oli vielä tyhmempi mitä pelissä näytti. Tahallinen. Kävin myös katsomassa valmennusjohdon tilannekatsaus videon ja siinä painotetaan useaan kertaan sanaa positiivisuus mutta se ei kyllä näy ainakaan kentänlaita huudoissa/ohjeissa eikä tauolla pukukopissa. Vähän on mieli ristiriitainen kun ei tiedä mihin uskoo.
Mun mielestä Pyyskänen pitää ottaa bussiin mukaan miettimään tekoja ja tulevaisuuttaan.
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #855 : 19.09.2023 klo 11:53:19 |
|
Tuo oliskin hauska juttu. Vesipulloja täyttämään.
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #856 : 19.09.2023 klo 11:57:29 |
|
Kunu. Hänen majukaverit saavat isoja minuutteja mutta varsinkin ulkomailla olevat pelaavat joko junnujoukkueissa tai kakkosjoukkueissa. Sistosen pelit nelosessa ja bjunnuissa ovat tosiaankin hänelle hukattua aikaa joka mittarilla. Pitäisi olla lainalla jossain kakkosen joukkueessa.
|
|
|
|
SalonpoikaJussi
Poissa
|
 |
Vastaus #857 : 19.09.2023 klo 12:06:12 |
|
Täällähän synkistellään oikein kunnolla :0)
Jos on nousijajoukkueena sarjan sijalla 7., niin ei se nyt ihan huonosti ole mennyt ja väkisinkin on pelejäkin hallittu eikä vain roiskittu. Viikonlopun peli oli kyllä huono suoritus.
Eikö tuo juniori-Sistonen noussut maajoukkuerinkiin B-poikien pelien kautta? Kaipa se putoaminen voi johtua muusta kuin siitä, että ei pelaa Ykköstä? Kuinka moni noista majupojista (puolustajat) pelaa Ykköstä, onko joku katsonut? Onko tietoa onko Sistosta tarjottu Kakkoseen johonkin, ie. eikö ole kelvannut vai eikö halua lähteä?
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #858 : 19.09.2023 klo 12:26:45 |
|
Jussi. Opettele lukemaan. Täällä ei kukaan ole puhunut etteikö sijoituksemme olisi huono. Kritiikki tulee aivan muista asioista kun tavaat nuo uudestaan.
|
|
|
|
KunUnited
Poissa
|
 |
Vastaus #859 : 19.09.2023 klo 13:12:11 |
|
Kunu. Hänen majukaverit saavat isoja minuutteja mutta varsinkin ulkomailla olevat pelaavat joko junnujoukkueissa tai kakkosjoukkueissa. Sistosen pelit nelosessa ja bjunnuissa ovat tosiaankin hänelle hukattua aikaa joka mittarilla. Pitäisi olla lainalla jossain kakkosen joukkueessa.
Näitä isoja minuutteja P17 SM sarjassa (tai jopa P17 Ykkösessä) näyttäisi suurin osa ikäluokan kavereista pelaavan. Oli pakko käydä nopsaan katsomassa kun tää aika-ajoin täällä nousee esille. Ihan muutamalla takana Kolmosta, vielä harvemmalla Kakkosta. Siihen se jääkin sitten yhtä Lahden poikkeustalenttia lukuunottamatta. Sistosella on moneen verrattuna jopa reilusti miesten minuutteja vaikkei Nelosta laskisi lainkaan mukaan. Ehkä ne syyt sitten on jossain muualla tosiaan, tai sitten ensi vuonna myös majussa mukana. Tuntuu että tästä yhdestä kaverista nyt jauhetty täällä ihan liikaa, et josko mennään eteenpäin. Tuskin kukaan ase ohimolla häntä Salossa pitää jos halua muualle olisi ollut, tiedä häntä. Mut siirrytään seuraavaan vaiheeseen jooko jo. Sarjapaikka pitäisi säilyttää ja siitä sit lähteä tekemään uutta joukkuetta, se kiinnosteleekin sit kovin!
|
|
|
|
SalonpoikaJussi
Poissa
|
 |
Vastaus #860 : 19.09.2023 klo 15:37:26 |
|
Jussi. Opettele lukemaan. Täällä ei kukaan ole puhunut etteikö sijoituksemme olisi huono. Kritiikki tulee aivan muista asioista kun tavaat nuo uudestaan.
Osaan kyllä lukea. Pointtini oli että aika rajua tekstiä tulee suhteessa menestykseen. Itsekään en Jjk-peliä pitänyt hyväksyttävänä esityksenä. Aina joku on tyytymätön peliaikaan. KunUnitedin statistiikka on aika avaavaa yhden pelurin osalta. On kyllä mielenkiintoista millaisen joukkueen kasaavat, ja kuka sen kasaa?! Onko valmennus saamassa jatkoa?
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #861 : 19.09.2023 klo 16:13:48 |
|
Osaan kyllä lukea. Pointtini oli että aika rajua tekstiä tulee suhteessa menestykseen. Itsekään en Jjk-peliä pitänyt hyväksyttävänä esityksenä.
Aina joku on tyytymätön peliaikaan. KunUnitedin statistiikka on aika avaavaa yhden pelurin osalta.
On kyllä mielenkiintoista millaisen joukkueen kasaavat, ja kuka sen kasaa?! Onko valmennus saamassa jatkoa?
Joo kyllä monestakin syystä tulee mielenkiintoinen syystalvi.
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #862 : 19.09.2023 klo 17:05:33 |
|
No nyt tuli tietoa Topi Sistosen haluista ja liikkeistä. Hän olisi päässyt pysyvästi SJK:on ja lainalle Paraisille sekä Honka Akatemiaan. Joten mahdollisuuksia on kyllä ollut muttei pojalle tai isukille ole kelvannut. Mainittakoon vielä että seura on ollut suostuvainen kaikkiin kolmeen. Tuolla on kuullut vähän erilaista juttua mutta ne ovatkin olleet näitä crocsien kanssa kulkevia yläastetason poikia.
|
|
|
|
SalonpoikaJussi
Poissa
|
 |
Vastaus #863 : 19.09.2023 klo 18:02:34 |
|
No nyt tuli tietoa Topi Sistosen haluista ja liikkeistä. Hän olisi päässyt pysyvästi SJK:on ja lainalle Paraisille sekä Honka Akatemiaan. Joten mahdollisuuksia on kyllä ollut muttei pojalle tai isukille ole kelvannut. Mainittakoon vielä että seura on ollut suostuvainen kaikkiin kolmeen. Tuolla on kuullut vähän erilaista juttua mutta ne ovatkin olleet näitä crocsien kanssa kulkevia yläastetason poikia.
Okei... case closed sitten.
|
|
|
|
KunUnited
Poissa
|
 |
Vastaus #864 : 20.09.2023 klo 12:23:10 |
|
Jotenkin ei yllätä Stoken tieto. Tuon tapainen säätö ja lähipiirin sekoilut valitettavan iso osa monen nuoren urheilijan uraa.
|
|
|
|
Andyn
Poissa
Suosikkijoukkue: BK-46
|
 |
Vastaus #865 : 20.09.2023 klo 13:43:25 |
|
Jotenkin ei yllätä Stoken tieto. Tuon tapainen säätö ja lähipiirin sekoilut valitettavan iso osa monen nuoren urheilijan uraa.
Hyvin mahdollista että taustalla on sekoilua mutta pitää aina myös muistaa ettei läheskään kaikki nuoret lupaukset itsekään halua lähteä kotipaikkakunnalta.
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #866 : 20.09.2023 klo 14:10:23 |
|
Andyn. Olet oikeassa tuossa ja kun kysymyksessä on 17 vuotias poika niin se voi olla vaikeaa. Mutta hän on tiensä valinnut ja katsotaan mitä seuraa. Ensi kesänä jo vuoden vanhempi ja voi olla jo SalPan ringissä. Olihan näillä useilla nykyisillä maju pelaajillakin äidit tai isät mukana ulkomaillakin ja seuratkin pitävät sitä hyvänä asiana. Ja nyt sitten ei muuta kuin kovaa treeniä
|
|
|
|
9golan
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, SalPa
|
 |
Vastaus #867 : 20.09.2023 klo 15:50:36 |
|
Jotenkin ei yllätä Stoken tieto. Tuon tapainen säätö ja lähipiirin sekoilut valitettavan iso osa monen nuoren urheilijan uraa.
Miksi automaattisesti kyseessä olisi lähipiirin sekoilua? 17-vuotiaana on iso kynnys muuttaa toiselle paikkakunnalle ja jättää tutut kuviot taakseen. Tiedä vaikka päätös olisi ihan Topin oma jäädä Saloon ja suorittaa esim. lukio täällä loppuun.
|
|
|
|
Ronalto
Poissa
|
 |
Vastaus #868 : 20.09.2023 klo 16:10:56 |
|
No nyt tuli tietoa Topi Sistosen haluista ja liikkeistä. Hän olisi päässyt pysyvästi SJK:on ja lainalle Paraisille sekä Honka Akatemiaan. Joten mahdollisuuksia on kyllä ollut muttei pojalle tai isukille ole kelvannut. Mainittakoon vielä että seura on ollut suostuvainen kaikkiin kolmeen. Tuolla on kuullut vähän erilaista juttua mutta ne ovatkin olleet näitä crocsien kanssa kulkevia yläastetason poikia.
Muistaakseni Endrit Rrustemi lähti SalPasta saman ikäisenä kuin Topi SJK Akatemiaan. Mielenkiintoista tietää pelaako hän vielä siellä vai missä nykyään pelaa?
|
|
|
|
ipasto
Poissa
|
 |
Vastaus #869 : 20.09.2023 klo 17:02:42 |
|
PIF, kakkosta ja nelosta. Tälläkaudella alle 600 min peliaikaa tullut...
|
|
|
|
Ronalto
Poissa
|
 |
Vastaus #870 : 20.09.2023 klo 19:18:20 |
|
PIF, kakkosta ja nelosta. Tälläkaudella alle 600 min peliaikaa tullut...
Ehkäpä Topi ja isukki tekivät oikean päätöksen ja pysyivät Salossa Topi ehtii hyvin vielä lukion jälkeen lähtemään aikuisten peleihin muualle, jos halua on Olen sitä mieltä, että olisi pärjännyt jo tänäkin vuonna SalPan edustuksessa. Sen verran hyvin pelasi Cupia Interiä vastaan Mutta yllättäen ei enää päässytkään Cupin peliin Honkaa vastan
|
|
|
|
FCSTOKE
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jokerit SalPa LoPa Stoke City UD Las Palmas HSV
|
 |
Vastaus #871 : 20.09.2023 klo 19:31:51 |
|
Kyllä näitä esimerkkejä riittää että perheet ovat tehneet päätöksen että koulu ensin ja sitten muut. Enpä sanoisi että olisi väärin.
|
|
|
|
Sleipos
Poissa
|
 |
Vastaus #872 : 21.09.2023 klo 10:05:57 |
|
Jotenkin ei yllätä Stoken tieto. Tuon tapainen säätö ja lähipiirin sekoilut valitettavan iso osa monen nuoren urheilijan uraa.
Moi TERO.S
|
|
|
|
Sven-Göran Samsung
Poissa
Suosikkijoukkue: est. 1982
|
 |
Vastaus #873 : 23.09.2023 klo 00:32:13 |
|
Moi TERO.S
Tero on oikeassa. Luiskaan vaan jossei mahdu. Tulos määrittää.
|
|
|
|
9golan
Poissa
Suosikkijoukkue: AS Roma, SalPa
|
 |
Vastaus #874 : 23.09.2023 klo 17:14:30 |
|
Vaikka nyt hävittiinkin, voidaan kiittää KPV:tä ja JJK:ta.
|
|
|
|
|
|