TURUN PALLOSEURAPerustettu: 24.10.1922
Saavutukset: 8 SM-kultaa, 12 SM-hopeaa, 11 SM-pronssia, 3 Suomen Cup -mestaruutta
Kaudet Suomen pääsarjassa: 73
SEURAJOHTOHallituksen puheenjohtaja: Jouko Peräaho
Hallituksen jäsenet: Mika Vesa, Tommi Suominen, Olli-Pekka Saario, Jarmo Kähkönen, Raimo Rytö, Petteri Niukko
Toimitusjohtaja: Janne Kytölä
Urheilujohtaja: Mika Laurikainen
KAUSI 2022TPS lähti satavuotisjuhlakauteensa 2022 allaan taas yksi epäonnistuminen. Ennen kautta 2021 joukkueen rakentaminen oli ollut huonoa huumoria. Kesällä tehdyt hankinnat ja loppukesän/alkusyksyn voittoputki veivät lopulta sarjakärkeen, mutta kolmesta viimeisestä pelistään TPS ei voittanut yhtäkään ja tyri joidenkin arvioiden mukaan 95-prosenttisen varman nousun. Lopulta ei päästy edes karsintoihin.
Jo ennen kauden loppua oli käytetty päävalmentaja Jonatan Johanssonin sopimuksessa ollut optio. Joku toki suuressa viisaudessaan päätti, että se julkaistaan vasta kauden jälkeen, jolloin uuden kauden valmistelut alkoivat heti mukavasti paskamyrskyllä.
Joukkueen rakentamisessa näytettiin sentään viisastuneen edellisestä kaudesta. Hetimmiten kauden 2021 päättäneen RoPS-häviön jälkeen valmennusjohto kasaili eräänlaisen Ykkösen all-starsin, josta lähdettiin naaraamaan pelaajia TPS:ään. Melko nopealla aikataululla joukkueeseen kiinnitettiin mm. MuSassa lupaavasti esiintynyt poikamaajoukkuepelaaja Joonas Lakkamäki, Ykkösessä noususpesialistiksi kostautunut Daniel Rantanen ja RoPSissa varsin tehokkaan kauden pelannut Simo Roiha. Pitkään Seuraa isolla sydämellä palvelleen Oskari Jakosen tilalle naarattiin miehen oma pikkuveli Olli, joka oli myös antanut Ykkösessä hyvän kuvan osaamisestaan. Näillä hankinnoilla sekä mm. maalivahti Jere Koposen jatkosopimuksella TPS asemoi itsensä jo hyvissä ajoin talvella Ykkösen suurimmaksi nousijasuosikiksi, jollainen se toki halusi ollakin. Miinuspuolella olivat etenkin kaudella 2021 loistaneen Joakim Latosen ja apuvalmentaja Jon Dalyn lähdöt, mutta kummallekaan ei ollut varsinkaan nousun kariuduttua paljonkaan tehtävissä.
Kausi alkoi uudella/uusvanhalla Ykköscupilla. Sitä tuskin kukaan ajatteli minään muuna kuin harjoitusotteluina, joista lasketaan voittoja ja pisteitä, mutta menestys antoi kuitenkin katetta nousupuheille. TPS eteni finaaliin saakka, jossa tosin hävisi Jarolle, mutta kuten sanottua, kukaan tuskin menetti yöuniaan Ykköscupin takia.
Vielä kevätpuolella lähellä kauden alkua TPS kiinnitti vuoroillaan Joonas Sundmanin, Anthony Annanin, Linus Rönnbergin ja Demba Savagen. Nimilista oli ainakin paperilla sellainen, että melkein joka pelipaikalle oli lyödä Ykkösen tähtitason pelaaja, jos kohta veteraani-ikään ehtineiden Annanin ja Savagen nykykuntoa uskallettiin epäillä.
Oikeatkin pelit alkoivat siihen malliin, että nousutavoitteelle oli kerrankin katetta. TPS voitti ensin vieraissa Ekenäs IF:n ja ”kotonaan” Kupittaa 5:llä JäPSin, minkä jälkeen se oli lähempänä voittoa myös KTP-vieraspelissä Myllykosken lumi-infernossa, vaikka tasapeliin jäikin. Kun tämän jatkoksi TPS pelasi liigajoukkue Hakaa vastaan tasapäisesti Suomen Cupissa ja hävisi vasta rankkareilla, ennusmerkit olivat enemmän kuin kohdallaan.
Varsinkin jälkikäteen katsottuna 9. toukokuuta oli sitten se päivämäärä, jolloin joku heitti kohtalaisen ison pökäleen koiranpaskaa tuulettimeen. Kotipelin kengännauhabudjetilla pelannutta sarjanousija Pargas IF:ää vastaan piti hoitua käytännössä omalla painollaan. Kun umpisurkean esityksen jälkeen tuloksena olikin koko seurahistorian noloimpiin lukeutuva 0–2-tappio, kaikki alkukauden jälkeen rakennettu varovainen luottamus oli pois pyyhitty. Kauden jälkeen paljastui, että myös joukkueen sisällä kyseinen nöyryytys sai hälytyskellot soimaan. Seuraavan kotiottelun maaliton tasapeli toista sarjanousija PEPOa vastaan ei varsinaisesti kohottanut mielialoja.
Tuloksellisesti kausi ei toki suistunut raiteiltaan Piffen-konttauksesta. Sen jälkeisistä 19 ottelustaan TPS voitti 12, pelasi viisi tasan ja hävisi vain kaksi, ja suurin osa kesästä vietettiin sarjakärjessä. Koko runkosarjan pistekeskiarvo oli hyvinkin vakuuttava 2,05 pistettä per ottelu. Se saikin monet muiden joukkueiden kannattajat ihmettelemään, että mitä Turussa oikein negailtiin. Peli oli kuitenkin koko tämänkin ajan ailahtelevaa ja sekavaa. TPS saattoi kyllä pelata hetkittäin aika hyvinkin, mutta joukkueella ei ollut minkäänlaista rutiinitasoa, jonka olisi voinut luottaa siirtyvän ottelusta toiseen. Uuden matsin alkaessa oli aina täysi mysteeri, mitä tänään olisi luvassa. Näytti varsin selvältä, että valmennus ei onnistunut välittämään tai myymään ajatuksiaan pelaajille, mitä ne ajatukset sitten olivatkaan.
Myöskään joukkueen henkinen kantti ei vaikuttanut vahvasta tuloskunnosta huolimatta olevan kovin häävissä kunnossa. Tästä yhdenlaisena esimerkkinä tärkeä kotipeli suoraa kilpailija KTP:tä vastaan. Siinä TPS pelasi itse asiassa aika hyvin, mutta ei kyennyt ottamaan tarjolla ollutta voittoa ja hävisi. Toisenlainen esimerkki taas oli elokuun alun PK-35-vieraspeli, jossa kentällä nähtiin törkeän epämotivoitunut lammaslauma, joka tuskin voitti koko iltana yhtäkään kaksinkamppailua ja hävisi 1–2.
Yksilötasolla joukkue oli silti sen verran kova, että pystyi tekemään tulosta syyskuun puoliväliin asti. Ylemmässä loppusarjassa TPS puppeloi kuitenkin tappion Järvenpäässä johdettuaan ottelua jo kahdesti. Seuraavassa kotipelissä kaikki älyllinen toiminta pysähtyi Jaron tekemään johtomaaliin.
Näiden kahden tappion myötä etulyöntiasema sarjataulukossa oli menetetty KTP:lle. Tässä vaiheessa seurajohto reagoi vapauttamalla päävalmentaja Johanssonin tehtävistään. Ratkaisu oli samaan aikaan sekä perusteltu että kummallinen. Joukkueen, valmentajan ja myös yleisön välinen luottamus oli lievästi sanottuna rakoillut jo pidemmän aikaa, mutta jos kerran muutos oltiin ylipäätään valmiita tekemään, miksi odotettiin siihen asti, että suora nousu oli todennäköisesti jo karannut?
Loppukauden pätkäpestiin saatiin houkuteltua seuralegenda Marko Rajamäki. Hän asetti tähtäimen heti ensisijaisesti karsintoihin, koska suora nousu ei enää ollut omissa käsissä. Teoreettinenkin mahdollisuus suli 2–2-tasapeliin Rapan ensimmäisessä pelissä KPV:tä vastaan. Niinpä päätöskierroksella Kotkassa piti huolehtia siitä, ettei sentään kakkossijaa enää menetetä. Mestaruusjuhliaan viettänyt KTP tuskin enää latautui ihan täysillä, mutta 1–0-voitolla oli TPS:lle varmasti suuri henkinen merkitys, kun pelastusoperaation onnistumiseen piti ammentaa uskoa.
Kakkossijansa ansiosta TPS onnistui välttämään karsintojen karsintojen karsinnat ja pääsi suoraan karsintojen karsintaan Jaroa vastaan. Kupittaalla nähtiin TPS:n kauden paras peli ja täysin dominoiva esitys, joka päättyi 4–0-lukemiin. Sen myötä virisi orastava tunne, että tästä voi sittenkin tulla jotain, varsinkin kun liigakarsintojen vastustaja oli umpisurkean kauden pelannut FC Lahti, yksi huonoimmista karsijoista sen jälkeen kun liigakarsinnat ylipäätään palasivat ohjelmaan.
Ensimmäinen ottelu Kupittaalla oli tasainen vääntö. Koko ottelun otannalla 1–1 oli luultavasti oikea lopputulos, mutta tavallaan TPS oli silti lähempänä voittoa, koska lopussa Lahti vetäytyi ja TPS haki varsin totisella otteella voittomaalia. Roope Pakkasen tasoituksen jälkeen Albijon Muzaci osui saksipotkulla tolppaan ja muutama muukin tilanne siunaantui.
Sen sijaan seuraavana sunnuntaina Lahdessa TPS jäi varsinkin alussa täysin telineisiin. Lahen 1–0-johtomaali syntyi sinänsä epäonnisesti tulleesta rangaistuspotkusta, mutta peli oli sen näköistä, että jollain tavalla se takaisku olisi luultavasti tullut ilman rankkariakin.
Tauolle selvittiin jollain ilveellä ilman tämän suurempia vahinkoja. Toista puoliaikaa TPS hallitsi näennäisesti, mutta mikään ei varsinaisesti puhunut sen puolesta, että tasoitusmaali olisi odotettavissa. 88. minuutilla sellainen kuitenkin syntyi Juri Kinnusen tekemänä Linus Rönnbergin hienosta esityöstä. Ottelupari näytti venyvän jatkoajalle, mutta pari minuuttia myöhemmin Lahti ehti vielä saada kulmapotkun, josta teki maalin ja se oli sen pituinen se.
Niinpä kauden lopputuloksena oli kolmatta kertaa peräkkäin ja neljättä kertaa viiden vuoden sisällä kiistaton epäonnistuminen. Yksittäisen kauden epäonnistumisen syistä voi keskustella pitkäänkin ja niitäkin tuli edellä vähintään rivien välissä listattua, mutta toiminnan kehittymisen kannalta nyt olisi todellakin syytä havahtua siihen, että omista tavoitteista jääminen on TPS:lle nykyään tapa.
Ammattimaisessa urheilutoiminnassa epäonnistumisella on seurauksia. TPS:ssä vastuuta ovat toistaiseksi joutuneet kantamaan ainoastaan päävalmentajat, joille on annettu kenkää sekä 2020 että 2022. Mitään muuta merkkiä siitä, että Seurassa olisi harrastettu itsereflektointia ja oikeasti reagoitu surkeaan suorittamiseen, ei ole näköpiirissä.
Jotta tästä voisi jatkossa vielä tulla jotain, TPS:n pitäisi nyt pystyä tekemään uskottava ja itsekriittinen analyysi siitä, miksi tässä tilanteessa ollaan, mitä virheitä on tehty ja mitä _konkreettisia_ toimenpiteitä tehdään, jotta Seura saadaan jaloilleen. Tämän jälkeen mietinnön tulos pitää osata avoimesti kommunikoida seurayhteisölle. TPS toimi kuitenkin täysin päinvastoin kertoessaan Turun Sanomille urheilujohtajansa Mika Laurikaisen suulla, että syyt päättyneen kauden epäonnistumiseen on analysoitu, mutta niistä ei aiota kertoa julkisuuteen.
Jatkuvien urheilullisten epäonnistumisten lisäksi TPS on myös kadottanut yhteyden kannattajakuntaansa, mikä entisestään vaikeuttaa tästä suosta nousemista. Ennen Seuran harvoihin vahvuuksiin kuulunut avoin viestintä on vaihtunut edellä kuvaillun kaltaisiin ylimielisiin lausuntoihin, silloin kun mitään lausuntoja viitsitään ylipäätään edes antaa. Kauden jälkeen kannattajien aloitteesta järjestetty keskusteluilta toimitusjohtaja Janne Kytölän ja Kasper Hämäläisen kanssa oli pieni askel eteenpäin, mutta eipä sekään tarjonnut mitään konkreettista syytä uskoa toiminnan elpymiseen. Kiitos toki Kytölälle ja Hämäläiselle osallistumisestaan.
TPS:llä on kaikilla rintamilla edessään valtava työ uskottavuutensa palauttamiseksi. Irvokkainta on, että TPS julkisti ennen kautta 2021 ihan itse tekemänsä strategian, jonka ensimmäisen vuoden tavoitteista yksikään ei näytä toteutuneen edes kahden vuoden aikana. Pelkästään tällä ajanjaksolla TPS on mm. kärsinyt kolme koko satavuotisen historiansa nöyryyttävimpiin kuuluvaa tappiota (Jippo, Klubi-04, PIF) ja kaikki kotikentällä, mutta yksikään asia ei näytä merkittävästi parantuneen.
Noin tiivistetysti ainakin allekirjoittanut voi todeta, että luottamus kurssin kääntymiseen nykyisillä voimilla on pyöreä nolla. Joukkue ja valmennus tulevat uudistumaan melkein itsestään, mutta
nyt olisi korkea aika puhdistaa pöytää kaikilla muillakin sektoreilla.
PELAAJA-ARVIOTMAALIVAHDITJere KoponenEi ihan aiempien kausien iskussaan, mutta edelleen huippumaalivahti tälle tasolle. On suuri mysteeri, miksi joutui istumaan monta ottelua penkillä, vaikka oli terve.
Aati MarttinenPelasi etenkin kauden alussa paljon eikä todellakaan vakuuttanut. Liian monta maalia meni Marttisen piikkiin ja lopulta häneen ei näyttänyt luottavan sen enempää joukkue kuin mies itsekään. Vahva tausta naapuriseurasta ei varsinaisesti helpottanut kannattajien voittamista puolelleen.
PUOLUSTAJATSamba BengaTunnettu aika ailahtelevana pelaajana, eikä jatkosopimus kauden 2021 jälkeen ollut mikään itsestäänselvyys. Sopimuksen tekeminen venyikin aika pitkälle, mutta lopulta Benga oli kauden vakuuttavimpia tepsiläisiä. Pelasi pääosin varmasti ja aiempaa virheettömämmin ja oli varmasti vahvasti edesauttamassa Roope Pakkasen kehitystä.
Rasmus HolmaLoukkaantumiset häiritsivät, mutta pelikunnossa ollessaan Holma oli edelleen sarjan parhaimmistoa. Puolustuspäässä ns. isäntä talossa, ja pallolliset taidotkin ovat vuosien aikana kehittyneet roimasti.
Roope PakkanenHiukan yllättävä läpimurtopelaaja. Pitkin kautta sattui kyllä virheitä, kuten nuorelle pelaajalle yleensäkin, eikä tämän kauden TPS ollut anteeksiantavin paikka niiden tekemiseen. Kasvoi kuitenkin kauden aikana reippaasti ja pelasi syksyllä jo varsin luotettavasti. Esim. karsintapeleissä tuntui hetkittäin, että nuori mies on vähän liian kovassa paikassa, mutta eipä hän niissäkään peleissä merkittäviä virheitä tehnyt, ja kävi vielä kotipelissä tekemässä tasoitusmaalinkin.
Joonas LakkamäkiNuorten maajoukkuepelaajaa pidettiin juuri sen profiilin hankintana, jota TPS:n pitäisikin pystyä tekemään. Alkukausi oli kuitenkin haparointia, mitä koko joukkueen sekava pelaaminen ei varmasti helpottanut. Paransi kuitenkin huomattavasti kauden aikana ja osoitti potentiaalinsa. Kauden kehittynein pelaaja.
Kalle TaimiIlmeisesti kroppa ei oikein anna enää siimaa, koska kahden TPS-kauden aikana on kertynyt vain 29 liigapeliä. Tällä kaudella oli paljon sivussa tai penkillä ja kun kentälle pääsi, jälki oli pahimmillaan aika karua. Liike on todella vaivalloisen näköistä ja hidasta eikä ihan heti tule mieleen, mitä lisäarvoa Taimi joukkueelle pelatessaan tuo. Tavallaan parhaassa peli-iässään, mutta näyttää siltä että Taimen aika oli ja meni, ja onkohan miehellä enää ihan valtavaa paloakaan hommaan?
Joonas SundmanKärsi loukkaantumisista ja pelasi niiden takia vain kahdeksassa sarjapelissä. Alle 500 minuutin otannalla ei varmaan kannata tehdä suuria johtopäätöksiä epäonnisesta kaudesta.
Juri KinnunenEnää rotaatiopelaajan roolissa, mikä on 32-vuotiaalle pelaajalle tavallaan luontaistakin siirtymää. TPS-sydän sykkii kuitenkin siinäkin roolissa ja kentälle jää aina kaikki, minkä sinä päivänä pystyy antamaan.
Severi PöysäOma junnu pelasi kuusi Ykkösen peliä vailla suuria urotekoja, muttei myöskään tehnyt merkittäviä virheitä. Täytti pienehkön roolinsa aivan hyvin.
KESKIKENTTÄPELAAJATAnthony AnnanKaksijakoinen tapaus. Rutiini kovemmistakin peleistä näkyy ja parhaimmillaan ghanalainen on divarissa kentän kuningas. Ei kuitenkaan ole sitä riittävän usein perustellakseen, miksi joukkueeseen hankitaan 36-vuotias veteraani, josta ei ole pitkällä tähtäimellä juuri iloa – eikä kyllä lyhyelläkään tähtäimellä ihan riittävästi suhteessa siihen, mitä Annanin CV:llä sopisi odottaa.
Jesper KarlssonKauden runkomiehiä ja tavallaan johtaviakin pelaajia läpi kauden. Uran isoimmat minuutit (1 983) yhdellä kaudella tähän asti. Kassinen pelaa aina sillä tavalla kuin Kassinen pelaa. Ylöspäin pelaamisessa on rajoitteita, mutta katkojana ja puolustuslinjan suojaajana Jepa on lähes virheetön tällä tasolla.
Daniel RantanenMyös kaksijakoinen tapaus. Rantasen vapariosaaminen on kiistatonta, ja onhan kuusi maalia keskikenttäpelaajalle kunnioitettava määrä. Surffailee kuitenkin myös liian usein kolmosvaihteella pelin ulkopuolella eikä ole siinä mielessä johtava pelaaja. Varsinkin tuolla pelipaikalla roolin pitäisi olla selkeästi isompi. Putosikin loppukaudesta penkille. Jos jalkapallossa olisi jenkkifutiksen tyylinen potkaisija, Rantanen voisi pelata vaikka Valioliigaa, mutta niiden ottelun muiden 88 minuutin aikana ei tapahdu tarpeeksi.
Kasper HämäläinenKappe(kin) kärsi joukkueen sekavasta tilasta ja kaikesta päätellen joutui kantamaan siitä myös aika isoa taakkaa oman pelaamisensa ohellakin. Kaikesta silti näkee, että tällä sarjatasolla Hämäläinen on aivan huijauskoodi. Ei koskaan kiire, näkee kentän koko ajan ja pystyy antamaan huikeita läpisyöttöjä. Vaikuttaa myös olevan sellaisessa kunnossa, ettei uran jatkaminen ole sen puolesta mikään ongelma.
Santeri PohjolainenKuudessa sarjapelissä yhteensä puoli tuntia peliaikaa. Kehitys ei ole oikein edennyt ja kun ikää on 20 vuotta, täytyisi tehdä päätöksiä sen suhteen, satsataanko vai eikö. Jos TPS näkee, että Pohjolaisella on eväitä edariin, häneen täytyy nyt panostaa tosissaan. Muussa tapauksessa maisemanvaihto on pelaajan kannalta paras ratkaisu.
HYÖKKÄÄJÄTAlbijon MuzaciAlbista voinee sanoa saman kuin aiemmin Karlssonista: kun tämän kaverin laittaa kentälle, tietää tasan tarkkaan mitä saa, hyvässä ja pahassa. Muzacille on helppo syttyä ja häneen on yhtä helppo turhautua. Työmäärästä ja sitoutumisesta homma ei ikinä jää kiinni. Neljä maalia on kelvollinen saldo. Pallollisessa pelaamisessa on rajansa, mutta eipä Albi toisaalta koskaan yritäkään olla jotain, mitä ei ole.
Linus RönnbergTaas ristiriitainen tapaus. Tehot olivat joukkueen parhaimmistoa ja Rönnberg on suomalaisittain epätyypillisesti röyhkeä etenijä, joka osaa ja uskaltaa haastaa puolustajia. Toisaalta menee myös monesti niin laput silmillä, että pelaaminen on aika yksipuolista. Selkeät vahvuudet on kuitenkin nähtävillä, ja kun ikää on vain 19 vuotta, peliä pystyisi sopivassa valmennuksessa kehittämään roimasti.
Jasper JalonenAloitti kauden näyttävästi tekemällä heti ensimmäisessä pelissä Tammisaaressa hienon maalin ja antoi alkukaudesta pari syöttöäkin. Kaikin puolin viihdyttävä pelaaja, joka sai aina innostumaan pallon saadessaan. Huhujen mukaan kentän ulkopuolella oli kuitenkin havaittavissa sellaisia piirteitä, joita ei katseltu kovin hyvällä (tästä tarinasta on varmasti monia eri versioita), ja lopulta kesken kauden tuli siirto Klubi-04:ään.
Demba SavageYksi sana: miksi? Gambialaisen anti oli jo viimeiset vuodet Hongassa aika vähäistä, ja kun tämän CV:n pelaajaa tarjotaan TPS:lle, pitäisi ihan ensimmäisenä kysyä, miksi hän ei kelvannut yhteenkään niistä ainakin 12 suomalaisseurasta, jotka ovat Seuran edellä sarjajärjestelmässä. Vastaus kyllä saatiin kantapään kautta: nyky-Savage on kehäraakki, jonka parasta ennen -päivä on mennyt kauan sitten ja jolla tuskin on kauheaa intohimoa auttaa TPS:ää menestykseen.
Olli JakonenLoppujen lopuksi erittäin hyvä kausi. 11 maalia on hieno lukema pelaajalle, joka ei ollut mitenkään varma avauskokoonpanon pelaaja läpi kauden. Yksi eniten kauden aikana tasoaan nostaneista pelaajista. Tehottoman alkukauden aikana näkyi kyllä turhautumistakin, mutta toisaalta sekin oli hieno huomata. Jakonen näytti olevansa mukana sydämellään, ja valitettavasti sitä käsitystä ei ihan kaikista TPS-pelaajista kauden aikana saanut.
Simo RoihaMyös komeat 11 maalia, ja enemmänkin olisi voinut olla saatavissa, jos rooli ei olisi elänyt niin paljon kauden mittaan. Jopa koko kauden lopputulema olisi voinut olla toinen, jos Roiha ja Jakonen olisi saatu aiemmin ja useammin kentälle samaan aikaan. Roiha tekee aina ison määrän töitä ja pelasi hän sitten kärjessä tai ns. wide target manina, pystyi tuomaan peliin lisäarvoa. Vielä kun joukkueen hyökkäyspelaaminen olisi ollut organisoidumpaa, niin Roihalla olisi joskus saattanut olla apujakin ja siten mahdollisuuksia tehdä enemmänkin maaleja.
VALMENNUSJonatan JohanssonKaudet 2020 ja 2021 olivat koronaviruksen, pelaajaliikenteen ja kaikenlaisen puuhastelun takia niin sekavia, etten itse asiassa osannut keväällä 2022 vieläkään sanoa, onko Johansson TPS:lle hyvä valmentaja vai ei. Täksi kaudeksi joukkue vaivauduttiin kuitenkin kasaamaan aiemmin ja menestymisen edellytykset olivat olemassa. Selvää on, ettei se kauhean hyvin mennyt. Mitään luotettavaa ”omaa peliä” ja rutiinitasoa ei syntynyt missään vaiheessa, paitsi ehkä kesällä/alkusyksystä 2021. Onnistui joukkueen kasaamisessa, muttei sen valmentamisessa. Hieno mies, mutta reisille meni ja pahasti.
Marko RajamäkiPätkäpesti oli niin lyhyt, ettei Rapalle ole reilua lukea mitään suurta tuomiota. Sai joukkueen toteuttamaan lyhyessä ajassa sellaista meat and potatoes -pelisysteemiä, jonka parissa viikossa pystyi luomaan. Pääsi niin lähelle kuin kohtuudella sopi odottaa, ja ratkaisupelissä Lahdessa painoivat varmasti jalatkin otteluruuhkan jäljiltä. Osoitti suurta TPS-sydäntä jo siinä, että ylipäätään lähti hankkeeseen.
KAUSI 2023Taas yhden epäonnistumisen myötä pakka saatiin kivasti levälleen. Tosin sen ei välttämättä tarvitse olla huono asia, koska päättyneen kauden joukkue oli etäisin ja harmain TPS-joukkue miesmuistiin, eikä se edes kompensoinut sitä menestymällä. Rumasti sanottuna joukkueessa ei ole ruuhkaksi asti pelaajia, joita tulisi ikävä, jos Seurasta lähtisivät.
Vuosi sitten muutaman tunnin sisällä kauden päättymisestä valmennuksella oli lista potentiaalisista hankinnoista. Nyt ei ole edes valmennusta, joka sellaisen listan tekisi.
Siinä onkin sitten ensimmäinen ratkaistava asia, eikä mitään ilmeistä kandidaattia uudeksi koutsiksi ole. Rajamäki ilmoitti kauden jälkeen, että soittakaa muille ensin ja katsotaan sen jälkeen, jos tarvitsee. Se saattoi toki olla mediapeliäkin. Toinen mahdollinen nimi omista riveistä olisi apuvalmentaja Gabri Garcia Xatart, mutta hän on toki ollut yhtä lailla epäonnistumassa siinä missä Johanssonkin. Kaikki muut nimet ovat vielä enemmän spekulaation varassa.
Pelaajistosta tiedetään se, että TPS:llä on hyvä ykkösmaalivahti (Koponen), kaksi kehityskelpoista puolustajaa (Pakkanen, Lakkamäki), yksi potentiaalinen läpimurtopelaaja (Pohjolainen) ja luultavasti sarjan paras yksittäinen pelaaja (Hämäläinen). Monella pelaajalla oli myös optio tulevasta kaudesta, mutta kun nousua ei tullut, optioissa arvokkainta on paperi, jolle ne on kirjattu. Siihen on toki totuttu, että TPS:ssä pelaajasopimukset sitovat ylipäätään vain Seuraa.
Em. nimien ulkopuolelta jatkoa toivoisi Rasmus Holmalle, Jesper Karlssonille, Olli Jakoselle ja Simo Roihalle. Heistä Holma on vihjannut lopettavansa, mutta ei ole vielä kertonut päätöksestään, jos on sitä itsekään lopullisesti vielä tehnyt. Jakoselle ja Roihalle voi hyvin löytyä ottaja liigastakin, ja Kassisenkin lähdöstä liikkuu epämääräisiä huhuja. Muista menneen kauden pelaajista Juri Kinnusen (nykyisessä roolissaan), Daniel Rantasen ja Albijon Muzacin jatkot eivät harmittaisi topaasin avaajaa, mutta eivät myöskään aiheuttaisi erityisiä riemunkiljahduksia.
TPS on joka tapauksessa viestittänyt, että ensi kaudella tavoitteena on taas vaihteeksi nousu. Se on kestoepäonnistujalta aika paljon linjattu tilanteessa, jossa Seuralla ei ole valmentajaa eikä joukkuetta. Nyt odotetaan sitten kerrankin puheiden tueksi jotain tekojakin. Viime vuosien tulokset osoittavat, että toiminta on ilmeisen retuperällä, ja jos nyt kuvitellaan, että yksi valmentaja
erottamalla ratkaistiin jotain muuta kuin silloinen akuutti tilanne (mikä sekin tehtiin liian myöhään), niin todennäköisesti metsään mennään taas.
Noin lyhyesti sanottuna toiveissa siis on koko toiminnan freesaaminen jokaisella sektorilla. On totta, että ilmapiiri TPS:n ympärillä on viime aikoina ollut melko myrkyllinen, mutta sen Seura on omilla tekemisillään ja tekemättä jättämisillään saanut ihan itse aikaan. Katsojaluvut ovat edelleen olleet hämmästyttävän hyviä suhteessa siihen, millaista puuhastelua toiminta on jo vuosikausia ollut. Se osoittaa, että ihmiset kyllä elävät mukana ja tuki tulee olemaan vahvaa, jos yhteisö vain aistii, että töitä tehdään sydämellä ja suuressa kuvassa tapahtuu kehitystä, vaikka matkalle varmasti jokunen töyssykin osuu. TPS:n on nyt lähdettävä rakentamaan uudelleen keskinäistä luottamusta yleisönsä kanssa. Se onnistuu vain, jos aiempiin virheisiin suhtaudutaan muutenkin kuin hymistelemällä ja ollaan valmiita tekemään koviakin päätöksiä sekä kommunikoimaan niistä avoimesti. Yhteisö on kyllä siinä mukana jos se saadaan uskomaan toimintaan, mutta aloitetta ei voi tehdä kukaan muu kuin TPS:n johto. Sinne taas tarvitaan ihmisiä, joilla on osaamista ja paloa tehdä asioita TPS:n parhaaksi eikä poseerata vippiravintolassa syömässä piispiksiä.
SOPIMUSTILANNE 2023Jere Koponen (2023)
Roope Pakkanen (2023)
Joonas Lakkamäki (2023)
Santeri Pohjolainen (2023)
Kasper Hämäläinen (2023+1)
