..
Tavoitteita pitää aina olla, Ykkönen on tasainen sarja, jossa yksi suonenvetokausi voi johtaa yllättäviin lopputulemiin.
Toki, jos ensikaudella ei olla YkkösLiigassa, tai LiigaYkkösessä tai mikä ikinä sen hirvityksen nimi olikaan niin 2026 vaikuttaa ns. optimistiselta, liekö vuosiluku yhteydessä siihen Harjun moukarimiesten remonttiin, joka ehkä toteutuu, ehkä ei.
Ja nykyisellään ilmeisesti Veikkausliigaan osallistuminen tuo jo sen puolimilliä, jolla rakentaa jo jonkinlaisen halpisjoukkueen sinne, joten Liiga on mahdollisuus ei uhka. Miten sinne sitten päästä, jos yhtään ei sitä ennen ole varaa pelaajia rahalla houkuttaa ja pelaajatkin säännönmukaisesti haastatteluissa puhuvat " kivasta harrastuksesta". Joku joukkueen sisäinen läppä selvästi, sen lisäksi, että toki lienee myös fakta.
Jatketaan nyt vaikka tätä ajatusta.
Eilisen ottelun topikissa jo muutama ilmaisi ajatuksen, että ei ole niin pettynyt, koska joka tapauksessa on vaikea nähdä positiivista tulevaisuutta, jota kuvaa eivät yksittäiset pelit muuta.
Ja tämä on vähän ollut oma fiilikseni jonkin aikaa. Kun lähdettiin uudestaan Kolmosesta niin se oli hetken aika kivaa, oli selkeät tähtäimet, uusia nuoria ajettiin sisään, oli mihin tähdätä ja jonkinaikaa oli ns. lyhyen tähtäimen tulevaisuutta, nousu Kakkoseen, siellä dominointi, nousu Ykköseen, askeleen päähän parrasvaloista..
Nyt ollaan Ykkösessä, on ollut aika odotetun vaikeaa. Mutta, kuten yllä jo vähän viittasin niin se mikä eniten kalvaa, eivät ole tämän kauden pelitulokselliset ongelmat. Vaan se, että minun on todella vaikea nähdä sitä tähtäintä, mihin ollaan menossa, sitä haavetta, unelmaa, realistista tavoitetta ja tapaa päästä parempaan huomiseen.
Kauden alla kieltämättä yllätyin, kun joukkueiden budjetit julkaistiin, tiesihän sen, että JJK ei siellä korkealla olisi, mutta niin ylivoimaisena jumbona hätkäytti silti. Miksi JJK ei saa rahaa kerättyä, missä tukijat, sponsorit, yhteistyökumppanit, mistä raha toimintaan, jolla oikeasti voisi hakea paikkaa parrasvaloista?
Talviharjoitteluolosuhteet ovat Jyväskylässä olleet jo pitkään naurettavan surkeat. Huhtasuolle suunniteltu halli auttaisi siinä, jos se nyt toteutuu, ettei sitä säästötoimena peruta, tai muuteta rallivarikoksi tai jäähalliksi, koska Jyväskylä. Jos talvikauden olosuhteet paranevat niin se on toki erittäin kiva.
Mutta futisjengimme (JJK ja JyPK) tarvitsisivat oikean futisstadionin, oman kodin, joka mahdollistaisi vähän modernimman ottelutapahtuman pyörittämisen, jossa katsojat ja sidosryhmät viihtyisivät, joka mahdollistaisi sen, että ottelutapahtumista voisi tulla tuottoisia, jossa voitaisiin pelata hyvissä olosuhteissa ja jopa siedettävällä pelialustalla, nykyisen ränsistyneen Harjun yleisurheilukentän sijaan, jossa lähinnä pelataan väistellen lentäviä moukareita ja näiden aiheuttamia kuoppia, kunhan kenttä on ensin kenties äitienpäivään mennessä sulanut lumesta, suvivirteen mennessä jäästä ja juhannuksena ehkä jo vihertääkin suurimmilta osiltaan.
Omalta kohdaltani fiilis on, että Jyväskylän futiksesta puuttuu se realistinen unelma paremmasta huomisesta, parempi koti futikselle ei automaattisesti ja itsestään ratkaise ongelmia, mutta ainakin minusta se antaisi mahdollisuuden, toivoa. Olisi hienoa, kun voisi ajatella, että olosuhteet on mitä ne on, mutta 202X meillä on uusi stadion, jalkapallostadion, jota kohti tähdätä.
Nyt tuntuu, että on vain nykyhetki, joka on jotenkin harmaa, ja vailla tulevaisuuden näkymiä, erityisesti JJK:n osalta. Naistenpuolella pyörivä raha on yhä muutamaa seuraa lukuunottamatta pientä, joten JyPKin osalta on helpompi vielä olla innostunut, sillä vaikka olosuhteet, talous yms. on mitä ne Jyväskylässä on niin naisten puolella parrasvalot, Liiga, on täysin realistinen mahdollisuus. Joten on jotain mitä odottaa ja haaveilla, ihan lähitulevaisuudessa. Pitemmällä tähtäimellä, kehityksen kannalta, myös he tarvitsevat, ansaitsevat, parempaa huomista, vähintäänkin toivoa siitä.
“Hope is important because it can make the present moment less difficult to bear. If we believe that tomorrow will be better, we can bear a hardship today.” – Thich Nhat Hanh
