La Magica Roma
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma - Bajen
|
 |
Vastaus #100 : 12.06.2023 klo 16:43:28 |
|
Örebron sponsori tarjoili ilmaiset liput, helle kunnon hiet ja Hammarby maalit, 0-3 tauluun vaikka vähän nihkeää oli cupin voiton jälkeen. Erityisinä huomioina Ade Engmanin paluu kehiin, pelasi toisen puoliajan sekä 18-vuotiaan Ellen Wangerheimin paluu 56 viikon ristisidevamman jälkeen, 350 paikalle saapunutta fania lauloi nimeä ja verkko heilui. Mikäpä sen mukavampi sunnuntai.
|
|
|
|
Kevin Murphy
Poissa
|
 |
Vastaus #101 : 12.06.2023 klo 22:09:11 |
|
Ei onnistunut Vilma Koivisto tänään rangaistuspotkussa. Sen sijaan Emmi Alanen teki maalin eikä siitä enää Norrköping noussut. Pian maalinteossa onnistui myös islantilainen Hlin Eiriksdottir. Peli päättyi 0-2 Kristianstadin voittoon.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
 |
Vastaus #102 : 20.06.2023 klo 21:51:48 |
|
Illan ainoassa pelissä Linköping on kukistamassa Djurgårdenia tyylillä. Tunnin pelin jälkeen johto on jo 4-1, vaikkei Olga Ahtinen ole vielä kokoonpanossa. Linköpingillä vaikuttaa olevan onnistuneet ulkomaanavut. Linköping on nousemassa sarjassa kolmanneksi pisteen päähän Hammarbystä. Ottelu on 14. kierroksen päättävä.
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #103 : 30.06.2023 klo 20:24:45 |
|
Kristianstad-Vittsjö tilanteessa 1-4. 1-1 Rantala (Sällström), 1-3 Sällström (Rantala). Juti ruokkinut taas oikein urakalla, hyvä että uppos. Josko se tästä aukeais.
AM:1792.
Laitetaan nyt tähänkin ketjuun. UWCL-arvonta: Arsenal-Linköping.
|
|
« Viimeksi muokattu: 30.06.2023 klo 20:42:19 kirjoittanut Jema Pelle »
|
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
 |
Vastaus #104 : 01.07.2023 klo 12:06:43 |
|
Kristianstad-Vittsjö tilanteessa 1-4. 1-1 Rantala (Sällström), 1-3 Sällström (Rantala). Juti ruokkinut taas oikein urakalla, hyvä että uppos. Josko se tästä aukeais.
AM:1792.
Päättyi 1-6, joten varsinainen tyrmäys. 1-6 maalin viimeisteli Rantala Clara Markstedtin syötöstä, joten Rantalalle 2 ja Sällströmille 1 maali! Highlights
|
|
|
|
La Magica Roma
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma - Bajen
|
 |
Vastaus #105 : 05.07.2023 klo 21:06:15 |
|
Anna Tamminen teki kolmen vuoden jatkosopimuksen Bajeniin, ja tietysti fanit sekosivat suosikkinsa jatkosta. Tulee olemaan hieno tunnelma perjantaina Kanalplanilla, aurinkoa, hyvin tukevat pohjat faneilla ja loppumaton rakkaus suomalaismolaria kohtaan.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
 |
Vastaus #106 : 05.07.2023 klo 21:21:42 |
|
Anna Tamminen teki kolmen vuoden jatkosopimuksen Bajeniin, ja tietysti fanit sekosivat suosikkinsa jatkosta. Tulee olemaan hieno tunnelma perjantaina Kanalplanilla, aurinkoa, hyvin tukevat pohjat faneilla ja loppumaton rakkaus suomalaismolaria kohtaan.
https://www.hammarbyfotboll.se/aktuellt/nyheter/hammarby-forlanger-med-anna-tamminen/8 nollapeliä ja 2 torjuttua rankkaria on tehnyt Annasta yleisön suosikin. Perjantaina Hammarby saa vieraakseen Piteån, joka on 36 pisteessä kuten kotijoukkuekin, joka on sarjakakkonen.
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #107 : 07.07.2023 klo 20:04:20 |
|
Anna Tamminen teki kolmen vuoden jatkosopimuksen Bajeniin, ja tietysti fanit sekosivat suosikkinsa jatkosta. Tulee olemaan hieno tunnelma perjantaina Kanalplanilla, aurinkoa, hyvin tukevat pohjat faneilla ja loppumaton rakkaus suomalaismolaria kohtaan.
Loukkaantuneena poissa, onko mitään tietoa, kuinka pahasti? Majumatsit missaa ainakin. Kollaselle kauden seitsemäs, jolla Örebro johtoon, lopulta Häcken väänsi ohi, 2-1. Linköping voitti vieraissa Rosengårdin 1-3, molemmilla oli älyttömästi paikkoja. Ahtinen päässyt hyvään pelikuntoon, varsinkin lopussa alkoi vaikeammatkin syötöt osua kohdilleen. Pelin rytmittäminen on taidetta. Kotijengin Ölingille 65 minsaa keskikentän keskustassa. Piteå selvisi Bajenin myllytyksestä, 0-0.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.07.2023 klo 21:58:28 kirjoittanut Jema Pelle »
|
|
|
|
|
La Magica Roma
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma - Bajen
|
 |
Vastaus #108 : 08.07.2023 klo 08:40:10 |
|
Ei mitään virallista tietoa muutakuin oli day by day ennen matsia. Olkapää siis kävi sijoiltaan mutta näytti eilen ihan normaalilta joten tuskin mikään vakava vamma.
Myllytystä oli kaksi viimeistä matsia, nolla maalia huolimatta paikoista, mutta fudis on tätä välillä. Hienoahan tuota on katsoa, 95 minuutin paine eikä Piteålla ollut mitään palaa.
Nyt sekä Linköping että Häcken menettävät koutsinsa mikä tuo lisää mielenkiintoa loppukauteen, tyhmintähän mitä uusi koutsi voi tehdä on alkaa ajamaan uutta taktiikkaa sisään MM-tauon aikana näille huippujoukkueille.
|
|
|
|
Hemmo93
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
 |
Vastaus #109 : 08.07.2023 klo 19:12:31 |
|
|
|
|
|
La Magica Roma
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma - Bajen
|
 |
Vastaus #110 : 09.07.2023 klo 11:38:28 |
|
Katsos itsekin päässyt varsin esille 
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #111 : 09.07.2023 klo 14:09:13 |
|
Lyhyt kulma, Juti upottaa kulmalipulta takanurkkaan, Vittsjö-Djurgården 1-0, just alkoi. Juti-show jatkuu, nyt vasurilla paristakympistä, 2-0. Molempijalkaisuus, hyvä!
Vittsjö pelaa 4-4-2:sta, suomalaiset laitureina, melko hyökkäävä kokoonpano. Nollat säilyy aika harvoin.
Hattu, taas vasurilla, rankkarialueen kulmalta takanurkkaan. Korjaus, kolmas oli alueen sisältä. HT 3-0.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.07.2023 klo 15:02:33 kirjoittanut Jema Pelle »
|
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
 |
Vastaus #112 : 09.07.2023 klo 14:54:03 |
|
Jutille hattutemppu Jo ekalla puoliajalla 
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #113 : 09.07.2023 klo 15:23:37 |
|
Kassari torjuu Jutin vedon juuri ja juuri, Stratigakis vetää karat tyhjiin. Saakohan syöttöpisteen? Linda vaihtoon, menee laiturina hukkaan. Ei näy syöttöpistettä, ihan arpapeliä. Viidenteen kakkossyöttö (MLS).
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.07.2023 klo 15:55:48 kirjoittanut Jema Pelle »
|
|
|
|
|
ballmaster
Poissa
|
 |
Vastaus #114 : 09.07.2023 klo 16:29:28 |
|
Loukkaantuneena poissa, onko mitään tietoa, kuinka pahasti? Majumatsit missaa ainakin.
Kollaselle kauden seitsemäs, jolla Örebro johtoon, lopulta Häcken väänsi ohi, 2-1.
Linköping voitti vieraissa Rosengårdin 1-3, molemmilla oli älyttömästi paikkoja. Ahtinen päässyt hyvään pelikuntoon, varsinkin lopussa alkoi vaikeammatkin syötöt osua kohdilleen. Pelin rytmittäminen on taidetta. Kotijengin Ölingille 65 minsaa keskikentän keskustassa.
Piteå selvisi Bajenin myllytyksestä, 0-0.
Kyllä Tamminen on ainut joka pikkasen edes loistaa tuolla lahden takana. Muut suomalaiset on tavallista rivimiehistöä ja joku ihan väärässä sarjassa tuolla majailemassa. Tulisivat kotiin tai sarjaporrasta alaspäin.
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #115 : 09.07.2023 klo 17:40:02 |
|
|
|
|
|
Bigmouth
Poissa
|
 |
Vastaus #116 : 09.07.2023 klo 21:15:35 |
|
Ruotsissa pelaavat suomalaiset ovat kaikki omien joukkueidensa avainpelaajia, aina aloituksessa ja lähes täydet minuutit sarjassa, joka reippaasti kovatasoisempi kuin oma liigamme. Ehdottomasti hyvä paikka kehittyä pelaajina vielä paremmiksi. Tänäänkin Juti-show pyöri täysillä, hattutemppu Vittsjön paidassa, aika upea esitys. Taitavat lähes kaikki Ruotissa pelaavat suomalaispelaajat olla myös Helmareita, joten sellaisia rivipelaajia....
|
|
|
|
2fst4u
Poissa
|
 |
Vastaus #117 : 09.07.2023 klo 22:23:35 |
|
Ruotsissa pelaavat suomalaiset ovat kaikki omien joukkueidensa avainpelaajia, aina aloituksessa ja lähes täydet minuutit sarjassa, joka reippaasti kovatasoisempi kuin oma liigamme. Ehdottomasti hyvä paikka kehittyä pelaajina vielä paremmiksi. Tänäänkin Juti-show pyöri täysillä, hattutemppu Vittsjön paidassa, aika upea esitys. Taitavat lähes kaikki Ruotissa pelaavat suomalaispelaajat olla myös Helmareita, joten sellaisia rivipelaajia....
Menee jonkin verran off-topiciksi, mutta tartun tähän yhteen lauseeseen. Eli jos mietitään (Euroopan) huippusarjoja, niin mitkä ovat sitten niitä seuraavia askelia jos on Ruotsiin "liian hyvä"? Jos mietitään Euroopan sarjoja, niin todella monessa on 1-3 huippujoukkuetta, mutta sarjan kokonaistaso on jopa heikompi kuin vaikka Ruotsissa. Jos mietitään vaikka Ranskaa, Italiaa, Espanjaa ja Saksaa, niin kaikissa näissä on kova kärki, mutta väitän, että esim Ruotsin bottom 3 on kovempi kuin näiden sarjojen bottom 3. Tanskassa, Norjassa, Itävallassa, Belgiassa, Hollannissa, Norjassa sama tilanne, mutta se bottom 3 vielä heikompi, osassa ehkä jopa Kansallisen Liigassa osalla joukkueista tekisi tiukkaa. Eli jos mietitään kokonaisvaltisesti, niin Englanti taitaa olla niitä harvoja sarjoja, joka kokonaisuutena menee Ruotsin sarjan ohi, muissa sitten ne ovat vain yksittäisiä joukkueita, jotka ovat parempia.
|
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #119 : 25.07.2023 klo 12:54:23 |
|
Neljäs suomalainen, mitä hittoa  toivottavasti säilyvät 
|
|
|
|
paavo annikki
Poissa
|
 |
Vastaus #120 : 25.07.2023 klo 14:08:20 |
|
Umeåssa oli viime kaudella viisi suomalaista ja vielä suomalainen valmentajakin. Kausi päättyi putoamiseen.
|
|
|
|
La Magica Roma
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma - Bajen
|
 |
Vastaus #121 : 25.07.2023 klo 14:36:47 |
|
No ei kauaa Skotlannissa viihtynyt, toivottavasti Örebro säilyy, Vittsjön ohella ollut paras vieraspaikkakunta missä käynyt.
|
|
|
|
Riukulehto
Poissa
Suosikkijoukkue: Taisteleva-Rohkea-Ylpeä
|
 |
Vastaus #122 : 31.07.2023 klo 23:22:44 |
|
Kalmarin Miettusesta juttua Kalevassa. Oululainen Anni Miettunen pelaa jalkapalloa ammatikseen Ruotsissa konkurssiuhan alla – "Ei ole valmentajaa eikä rahaa"
(...)
– En tiedä, menenkö enää takaisin. Tilanne on niin paha, hän sanoo suoraan.
(...)
– Erittäin vaikea kausi ja suurin syy on seuran talous. Tällä hetkellä on ihan aito konkurssiuhka. Siellä lasketaan nyt rahoja.
(...)
– Tietenkin haluan pelata mahdollisimman korkealla tasolla. Nykyinen tilanne ei palvele tavoitteitani. Olen todella kiitollinen, että saan treenata täällä Oulussa.
(...)
– Ehkä kesken kauden on aika vaikea löytyä seuraa. 17 ottelua on jo pelattu ja vain yhdeksän peliä jäljellä. Pidän vaihtoehdot avoimena, joten on mahdollista pelata myös Suomessa. https://www.kaleva.fi/oululainen-anni-miettunen-pelaa-jalkapalloa-ammati/5746813
|
|
|
|
|
La Magica Roma
Poissa
Suosikkijoukkue: Associazione Sportiva Roma - Bajen
|
 |
Vastaus #124 : 13.08.2023 klo 12:01:59 |
|
Tietysti tärkein kohta haastattelussa oli: Parhaimmillaan ja aidoimmillaan tunnelma on tunnetusti Hammarbyn peleissä. Tukholmalaisen seuran keskiarvo on 2 000:n paremmalla puolella.
– Kun pelaa Hammarbyta vastaan, ja siellä on tuhat katsojaa, kentällä ei kuule mitään, kun fanit laulavat koko ajan.
|
|
|
|
|
|