krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
: 31.12.2022 klo 18:12:08 |
|
Viime yönä sain viimeisenkin päättyneen vuoden matsin kuvat ajettua jonkunlaisen käsittelyn läpi ja latailtua kuvaämpäriini sähkötietoverkkoon. Ajattelin työstää taas perinteisen (muistaakseni tein saman viime vuodestakin) missä sitä ollaan oltu -koosteen. Mitään en ole suunnitellut ja tiedän jo tässä kohtaa varmaksi, että tämä venyy varmaan aika pitkällekin ensi vuoden puolelle, mutta tulepa kyytiin jännäämään ja ratsastetaan yhdessä Rafulla kukkaiskedoille. Muutaman matsin verran naputeltuani konsepti alkaa seljetä. Otsikko on linkki kuvakansioon, alla kuva tai muutama ja mahdollisesti jotain satunnaisia hajatelmia, joiden todenperäisyys tuskin kovin korkealla tasolla on. Varsinkaan alkuvuoden osalta. 12.2. Reipas-KuPS 0-2Arkistoja pöyhimällä paskanhajun lisäksi löytyy ensimmäinen merkintä vasta helmikuun puolelta, hämmentävää. Merkinnän mukaan kyseessä on ollut a:n sm-karsintaa, mutta syytä kotijoukkueen käyttämille FC Lahden kolmospaidoille en löytänyt tai muista. Oli miten oli, kausi käyntiin jne.jne. Mursun peräaukkoa pimeämpi Mukkulan luola ja 15 vuotta vanhaa tekniikkaa ylpeästi edustava Canonin croppikenno ovat yhdistelmänä valokuvausta halveksuva yhdistelmä, mutta hei - kausi käyntiin, edelleen. Aloitetaas heti ekan kuvan kommenttiraidassa sellaisella linjalla, että satunnaisseuraajat vaihtavat topingia saman tien. Jostain muistin syövereistä tulee mielikuva jostain naisten lentopallojoukkueen mainoksista. Asijan tuntiat korjatkoot mielikuvan halutessaan oikeaksi, mutta oliko hämeenlinnalainen Konekolmio tms. ostanut paikan mimmien housujen etuosaan. Jotain mielleyhtymiä tulee tähän alamittaisen (viittaus ikään) kundin housuissa henkilökohtaisen aseen kohdalla olevaan joy-tekstiin. Kannattaako nykyään tuollaisia paineita istuttaa jo tässä iässä. Avausmaali = voittomaali. Tekstitv:ssä luki Savolainen. Aina yhtä hienoa. Toiset vielä ja sitten lasku. Olin aika varma, että heti ekassa matsissa olis nähty kauden retein veskarin hiusmalli. Silkkaa recklesslovea! 26.2. Jäppärä - Kumu JT 1-10Suomen Cupin paluu ainoaan ja oikeaan kilpailumuotoonsa. Kahden joukkueen lohkot ja yksinkertainen sarja. Paluu myös ulos, joka ensin aiheutti loivaa riemunsekaista tunnetta. Mutta tuossa kuplan viereisellä painimatollahan on vielä huonommat valot ja omaa mielenterveyttään kyseenalaistaa kerta kerralta enemmän kun kyykkii reippaassa pakkasessa kuuteen vaatekerrokseen verhoutuneena. Siinä ei paljoa paikkaa lähdetä huvikseen vaihtamaan, kun kerran on perseensä aloilleen asettanut. En tiiä monesko tämä oli, mutta väkisin se viivan yli runnottiin. Tämän lähemmäs ei Jeesuksen ylösnousemisen jännittämistä pääse. 27.2. Naseva - JaPS 1-11Lahen lähiöjengien keskinäinen derby Cupin alkukierroksilla. Valtavat panokset jne. No vähäsen yksipuolista tämä oli. Vieläkin mielessä kotijoukkueen pelaajan innostunut hihkuminen ennen matsia, kun "eihän niillä ole edes ne kovimmat jätkät mukana". 4.3. FC Lahti - Gnistan 4-2Maaliskuu näytti hyvältä. Kisapuisto, keväinen auringonpaiste ja jalkapalloa. Mutta sisällä ei ollut hyvä olo. Ympärivuorokautinen täyteen liekkiinsä räjähtäneen ryssän murhaamisen, raiskaamisen ja tappamisen aallon seuranta vei pääkopan todella synkkiin aiheisiin ja aatoksiin. Nythän fiilis on vähäsen luottavaisempi suotuisamman lopputuloksen suhteen, vaikka lihamylly jauhaa edelleenkin turhaakin turhempia kierroksia. Maaliskuun alussa ei vielä osannut pitää kauhean huolestuttavana divarijengi(e)n ajoittaista dominointia Lahtea vastaan. Olihan siinä edessä pitkä kevät aikaa saada peli toimimaan. Siinä on reaktiota ja reaktion reaktiota muutamaakin eri sorttia samassa ruudussa. Ei liity kuvaan muuten kuin paikan verran. Vaihdoin päädystä pitkälle sivulle ja istahtaessani asemiin vaihdoin muutaman sanan ohikulkeneen varttuneemman pariskunnan herran kanssa. Meinasin käyttää ilmaisua herrasmies, mutta... Kovin kiinnostuneen oloisesti uteli, että ketä tässä pelaa ja melkein kuvittelin jo saavani juttukaverin, mutta sitten sieltä alkoi tulla sellaista "on se kumma kun pitää tuollaisia nokikeppejä tänne asti tuoda potkimaan palloa, kjehkjeh"-juttuja. Saatoin muistuttaa kyseistä ukkoa, ettei ole hirveän järkevää puhua ihmisistä nokikeppeinä. Ei se ole kauhean fiksua ollut aiemminkaan, saati näin 2020-luvulla. Vain toinen meistä seurasi ottelun loppuun saakka. - - - jatkuakseen tuonnempana...
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #1 : 01.01.2023 klo 03:23:05 |
|
12.3. FC Lahti - MP 3-1Kyproksen jäbä näyttäs olevan vähe viennissä. En väitä, että oikeasti olisi, kun ei ole mitään muistikuvia tästä tapahtumasta. Paitsi että on. Vieressä istui oikein mukavassa retkituolissaan paikallinen valmentaja joka ihaili kovasti vierasjoukkueen peliä heti alusta lähtien. "Todella valmis ja selkeä pelisuunnitelma". OK. Lahti oli tovin verran aivan lirissä tässäkin pelissä. Lopulta numeroin nähtynä selkeäkin voitto, mutta taas divarissa korkeintaan keskikastiin povattu jengi pitää tiukilla. Mäkki oli kuulemma reenannut pitkin talvea kovemmin kuin koskaan. Perusteluna tälle oli, että silminnäkijä oli nähnyt jätkän "aina" salilla kun oli itekin. Samalla perusteella voisin ite väittää kaikkien pattisalilla olevien reenaavan kovempaa kuin koskaan. Jos siis kävisin. Tässä matsissa Gandhi sai tällin nenään. Keljua. I'm running outta time about to lose my mind I got the six gimme your nine!RIP Dusty Hill 25.3. FC Lahti - SJK Akatemia 3-0Vanhana työsuojelu-ukkelina kattelin vähäsen kulmien alta tätä ratkaisua, mutta ei tässä uskoakseni kukaan menehtynyt. Sitä en tiiä miten nupin päälle tuon videomateriaalin katsominen on käynyt, kun kuva ei voi olla kauhean vakaa. Jotenkin jäbän puolesta toivoisi että nuo on pelisilmät. Ei hajua kuka on tai miten pärjäsi mailajussien divaripeleissä. Oli varmaan eka kerta kun näin Pasanen Jr:n kentällä. Tai ainakin edustuksen mukana. Jos käytetään yksinkertaista asteikkoa 1-2, niin miten paljon teidän mielestä tuo valkonen seitonen repii Pirloa paidasta? Robert Helenius, oletko se sinä? 2.4. KuPS - Inter 2-1HÖÖÖ! Oikeita pelejä, saatana. Nyt loppu höynät ja testailut. Letsvitunmennään, meiän kausi. Taas! Kattokaa ny näitä ilmeitä, eikö olla vähäsen odoteltu kauden alkua ja nyt lähtee! Yks ei päässyt tärkeämpien hommien takia mukaan, mutta terveiset meni perille. Rouhea alku ja heti pölähtää tulostaulun päädyssä. Ootteko ite ikinä miettinyt miten pöljältä se tuntuu, kun pallopojat asettelee pallot tuohon maalin viereen. Nytkin kuvassa on kolme palloa, joista about viimeisenä silmään osuu se pelattava pallo. Se, joka on maalissa! Voittomaali, Gabriel Bispo. Kauden eka matsi ja jo pitää alkaa puljata teipin ja maaliverkkojen kanssa? Kyllä se ilmaan pääsee ihan todistetusti. Jos en olis edellisellä kaudella nähnyt kotimatsia Noah Jerevania vastaan, niin en oikeasti uskoisi Henry Uzochukwun saavan palloa verkkoihin, vaikka seisoisi pallon kanssa kahden vastakkain käännetyn maalin sisällä. Pasi, mitä vittua!Myö voitettiin avausmatsi, Diego. Kotona. Liigassa. Millon viimeks!
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.01.2023 klo 08:13:50 kirjoittanut krevis »
|
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #2 : 03.01.2023 klo 03:20:33 |
|
Seuraava matsihan tuli näemmä nopeammin vastaan kuin sain aikaiseksi jatkaa tätä näpyttelyä. Joskus talvella tuli oletettavasti aika matalan todennäköisyyden kysely, kun udeltiin kiinnostaako lähteä liigan avausmatsin jälkeen kattomaan 'haminaan naisten joukkueen matsia. Enpä ollut tuollaista osannut edes katsoa ja minua harvemmin on kauhean hankala houkutella vähäsen pöljiinkin tempauksiin. Jalkapallo ja Kuopion Palloseura konteksissa parantavat oleellisesti todennäköisyyksiä. Eli kolme karvapersettä jousille, kuskille jaffaa, karvaperseille pari panimotuotetta Pollessa ja sitten ajelulle. Aika monta tuntia myöhemmin, liian monta käännösiskelmää ja arvaamattoman määrän litrahinnaltaan ylivertaista olutta valutettuna penkkien verhoilun läpi...ei uskoisi, mutta olipa kiva olla perillä Turussa! Muutamaksi tunniksi levyksi majoitusliikkeen laverille ja aamulautalle. Vähäsen hidas lähtö päivään, onneksi omaa konetta ei tarvinnut lähteä rapulan kautta lähteä käynnistämään. Reissu loppui tavallaan kesken, kun ruotsalaiset risteilytyypit alkoivat just pääsemään hyvään kakkospäivän nosteeseen kotimatkallaan. Bingosta lasten nenän edestä karkkeja matkaevääksi (vasta lopun arpajaisissa...) ja hyvää viihdettä kantapeikolta vaikuttaneen Matsin karaoketulkinnoista. 3.4. Åland United - KuPS 2-3Hyvä kun kerkesi perseen asettaa omalle paikalleen, kun ensimmäinen verkon pölähdys jo sattuu kohdalle. Aika harvinaista, että naisten peleissä saa tuuletuskuviin kasvojakin näkyviin. Liian usein mennään keskelle kenttää nippuun. Kun Lavi Begolli louhaisi ennen taukoa vieraat jo kahden keulille, alkoi jo hetken verran tuntua siltä, että maarianhaminalainen mörkö alkaa olla vähitellen selätetty. Manttu Nurmi oli kuin muuri edellisessä keskinäisessä, kun ÅU kellisti rankkareiden jälkeen KuPSin Cupissa. Ei tämäkään peli mennyt hirveän huonosti. Kotijoukkue oli noussut näiden kahden kohtaamisissa jo melko perinteisesti parin maalin takaa rinnalle. Sitten muutaman minuutin verran yliajalla jostain kosmisesta syystä Nanne Ruuskanen nousi topparin paikalta ja lähti vähintään käsittämättömältä näyttävästä paikasta laukomaan. Melko kepeä laukaus suoraan päin veskaria, mutta joku pomppu, jenga, galaksien välinen säteilypurkauma tai poimu jossain aika-avaruusjatkumossa sai pallon livahtamaan Nurmen kainalon alta maaliin saakka. Tovin verran tuli itsekin karjuttua naama punaisena maalin takana, olihan tuo todella hämmentävä tapa ratkaista ottelu ja tuskin tässä elämässä toista kertaa samana viikonloppuna näkee KuPSin avauskierroksen voiton päälle myös toisen edustusjoukkueen voittopeliä näinkin läheltä. Mutta myönnettävä on, että tämä näky murskasi hetkeksi sydämen sielun pohjia myöten. Matilda Nurmi olisi ottanut tuon pallon kiinni 9999 kertaa 10000:stä. Se, että tuollainen tulee tasatilanteessa kotipelissä ja vielä yliajalla, menee sitten sinne korkeintaan kerran elämässä -osastolle. Ei edes savolainen viäräleuka saanut puhuttua Sirenejä ja Peuhkurista maajoukkueeseen. Sitten vaihdettiin päävalmentajaa ja kas... Paluumatkastakin voisi kertoa vaikka mitä, mutta ketäpä ne jutut kiinnostaa. Ettan, pitsaa, saunaa, kottero laivaan ja rusahdus jne. Aamupala oli vasta aamulla. 8.4. JaPS - JJK 1-6Sitten taas sitä Suomen Arvostetuinta. Vähiten arvostamassani paikassa... Eläkeukon jalka nousee enää just ja just. Tähän matsiin Jaliksen Palloseura oli jo saanut muualtakin tulleille tuttuja nimiä lapulle. Hietanen, Arkivuo, Shala, Lagerblom, Hirvonen, Hauhia... Mutta pitää myöntää, etten välttämättä olisi koskaan uskonut näkeväni tätä Zeneliä lahtelaisen jengin paidassa. Toisella jaksolla Reilu-Jonilla oli vähäsen paremmat tilat päivystää vihullisen maalin takana. Koulun päädyssä kun ei juuri metriä enempää ole päädyn ja seinän välissä. Täytyy myöntää myös, että odotin oikeasti tiukempaa matsia. Nykästen avausjakson pari suht nopeaa maalia vaikuttivat olevan liikaa, mutta Shalan toisen jakson alkuun tekemä kavennusosuma sai vielä hetkeksi pienen heräämisen. Mutta vain kentän reunalla. Kilpailulliseen futikseen tähtäävä vierasjoukkue oli lopulta aivan liikaa höntsääville kyljyksille. Tässäpä se ero lopulta näkyy parhaiten.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #3 : 03.01.2023 klo 04:00:59 |
|
9.4. Ilves - KuPS 1-2Tehtaan Kenttä, Valkeakoski. Kahden liigamatsin päivä, mutta yksikään kentällä esiintyneistä neljästä joukkueesta ei ollut Haka. Oli perin jännää katsella kotona sitä ekaa matsia, jossa Inter pelasi jotain vastaan. Näytti pitkän aikaa siltä, ettei kannata lähteä Lahesta ajamaan ollenkaan, kun lunta tuli niin helvetin paljon eikä kentän lämmitys aluksi sulattanut sitä ollenkaan. Väkivaltakoneisto omassa verovaroin lämmitetyssä vip-katsomossaan. Väyrynen ja 0-1. Paita on suunnilleen oikean värinen, mutta ei tämä oikealta näytä millään tavalla. Tamminen on kuulemma ollut joskus lämpimämmissäkin olosuhteissa kuvaamassa futista! Mene maalin taakse lumikasan päälle kuvaamaan rankkaria kahella kameralla. Ota lopulta kuva tuulettavasta Johnny Kreidlista toisessa päädyssä... Ei näitäkään ihan yhtenään näe, että käydään kohtuullisen liikuttuneessa tilassa juttutuokiolla vastustajan kannattajien kanssa. Pitää vielä mainita tähän loppuun, että hitto kun sai säikähtää ihan kunnolla paluumatkalla kun joku jäneksentapainen halusi tulla eteen. Rajoitus oli vain 60kmh, mutta en edes ehtinyt nostaa jalkaa kaasulta kun tömähti. Oli sen verran pieni, että mahtui auton alle ja taustapeilistä ehdin nähdä kun parin voltin jälkeen otus vemmelsi takaisin ryteikköön. Jos veikata pitäisi niin en usko sen kauhean etäs päässeen, mutta tuskinpa olisin umpihangessa tarpeeksi nopeasti löytänyt helpottaakseni loppusuoraa. 23.4. NJS - KuPS 0-9En sano, etteikö nämä olisi rumat lukemat pääsarjatason jalkapallo-ottelulle, mutta ekan jakson aikana näytti siltä, että tässä tehdään kakskymmentä. Monestiko olette nähneet jalkapallomatsin, jossa parhaana pelaajana palkitaan yhdeksän maalia laskenut maalivahti? Jos en muista täysin omiani, pääsi kotijoukkue neljä kertaa pallon kanssa puolen kentän yli. Vai oliko hyökkäyskolmannes. Jotain vastaavaa. Odotettavissahan tämä oli, mutta kenttäpistebongausmielellä lähdettiin tallentamaan tunnelmia. Nimi on enne, mutta harvemmin veskari pelaa ysillä ja kaivaa yhtä monta kertaa palloa verkoista. Bongaa forumhahmon ajopeli. 29.4. KuPS - VPS 3-1Vähintään legendaarisen Palloseurojen Suomenmestaruuspokaalin jahdin paluu välivuoden jälkeen. Round one - FIGHT! HtG ei näyttänyt ollenkaan niin toiveikkaalta kuin Pasi ennen matsia. Osku Forsmanilla väärät kengät jaloissa tai joku sitonut nauhat yhteen? Joona Vetelin löysä vapari menee puna-asuisen kaverin räpiköidessä helposti sisään ja kaikki näyttää taas kovin vaivattomalta. Takku räyhää jostain vähintään oleellisesta. Lasketaanko muuten kotirauhan rikkomiseksi, jos ottaa tällaista ns. kamoonmaista yleiskuvaa julkisessa tapahtumassa? Teoriassa varmaankin. Pistän silti vielä tähänkin näkösälle, eihän nuo ihan halvimpia kausikorttipaikkoja kuitenkaan ole. Ehkä kuitenkin odotettua pidempään saavat katsella pelejä lähtemättä kotoa. Strandvall => KuPS *
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.01.2023 klo 04:17:20 kirjoittanut krevis »
|
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #4 : 04.01.2023 klo 02:41:52 |
|
Ekana kiitos tälle topikille. Viime yönä sekoilin portsarifutiksen aikatalujen kanssa ja päädyin näpräämään vielä yhden matsin kuvia ja pistin Bills-Bengalsin tulille vähän ennen kuin ambulanssi lähti kentältä. Jäi eriksen pt. II näkemäti. Toinen mainittava asia tuosta edellisen viestin PSSM-matsista on suht nopeasti toinen keilaus maantiellä, kun vähäsen isompi jänö tms. laukkasi vastaantulevan rekan edestä suoraan keulamaskiin n. 108 kmh vauhdissa ja sepä riittikin jo vähäsen rapeampaan jälkiselvittelyyn. Kaikki korjaukset, maalaukset ja mitä helvettiä olikaan + joku sähkötojota viikoksi tilalle maksoi yhteensä n. neljä tuhatta euroa! Mitä helvetin vittua oikeasti?! Olisihan sen vakuutuksen 200€ omavastuun voinut johonkin hyödylliseenkin työntää, mutta hyvä luoja paratkoon miten kallista touhua. Toisaalta olishan se voinut olla joku sata kertaa painavampi mötikkä kaks metriä pidemmillä jaloilla ja perikunta olisi saanut penkoa kuva-arkistoja. 3.5. Reipas - FC Lahti 0-5Edellinen kaupungin ykkösjoukkueen cup-derby oli viitisentoista vuotta aikaisemmin, kun City Stars pelasi syksyn iltavaloissa Hiihtiksellä Äfseetä vastaan. Se oli hämmentävä tapahtuma jos joku. Ei tainnut olla katsomossa myllyt kaukana, kun tuularit alkoivat kannattaa Cityä ja FCLK ei tuollaista jaksanut pahemmin kuunnella. Z - hän elää. Molemmilla. Taisi lopulta koko matsin kuuluvin kohahdus tulla siitä kun Zolameso vei pujottelukeppi Memollaa längeistä tuhatsatamiljoonaa-nolla avausjaksolla. Toisen jakson alussa viiruilla jopa paikka tehdä avausmaali, mutta sittenhän tämä repesi lopussa tekstitv:stä katsottuna murskatappioksi. Tämä turisti näytti edelleen tavalliselta kuolevaiselta. Kakkosdirren jätkiä vastaan. Ja siellä koomikon kello värisee. CG teki muistaakseni seittemän kaappia Suomen Cupissa. Kaikki alasarjajengejä vastaan. 12.5. FC Lahti - HJK 1-1Mulla on yleensä kolme ajokelpoista runkoa käsien ulottuvilla matseissa. Tamminen oli unohtanut oman kakkosrunkonsa jonnekin. Juha on töissä, minä en - eli annoin yhden hyötykäyttöön. Enhän minä sillä laajimmalla linssillä ota kuin jotain maisemakuvia kun mitään muuta ei tapahdu. Tai sitten jotain edes etäisesti näyttävää tapahtuu jossa pitäisi saada vähäsen kattavammin ympäristöä näkösälle. Kerkesin tämä sanoa saman tien ääneenkin, että eiköhän tässä kohta jotain olellista ole ja vesisateessa ei lähdetä meikän tuloilla objektiiveja taivasalla vaihtamaan edestakaisin. Olishan tämän ehkä mieluummin 17-40mm laajiksella ottanut, mutta nyt piti tyytyä 24mm laajispäähän. Ok+? Teill' on miljoonii - meillä on Penni!Joku kikkajäbä viihdytti tauolla itseään lasten kustannuksella. Jos en tietäis MC'siä latvialaiseksi, niin olisin aika varma että suusta on lähössä oikein rapsakka VITTU! Taistelupiste, joo. Enemmän olis voinut ottaa doubleheaderistä. Varsinkin kun taas kattoo talvella edelliskauden sarjataulukkoa. Tais olla viimenen kerta kun tämä jäbä osui kameran eteen omalla kohdalla. Lontoonkielinen voisi pähkiä, että wouldn't mind shooting with something else. Perpalla Italian vuodet jääneet vielä vähäsen päälle, kun ihan avoimesti kertoi suunnitelleensa yhen mun kameran pöllimistä matsin jälkeen, kun sen verran huolettomasti niitä ympäriinsä jätän. 14.5. PK-35 Vantaa - KuPS 2-1Kansallista Myyrmäessä. Olin pähkinyt jopa suht vakavissani, ettei KuPS häviä yhtään peliä naisten pääsarjassa tällä kaudella. Ihan hyvä että se eka tuli jo toukokuussa, ettei kusi ehtinyt pahemmin nousta päähän. Tokihan tässä yliajalla tasoitusmaali tehtiin, mutta ei se koskaan tulostaululle asti päätynyt. Miten kenenkään puhelinkoteloon mahtuu noin paljon kortteja ja mihin noin montaa korttia edes tarvitaan. Kumirouhe pölähti maaliviivan toisella puolen, mutta eihän avustava voinut nähdä sitä tuolta asti. Opo otti pienet kierrokset ja pääsi laittamaan pukukoppia valmiiksi pari minuuttia muita aikaisemmin. PKV taisi olla tämän jälkeen jopa tilanteessa, jossa rästit voittamalla olisivat olleet sarjan kärjessä?! Mutta eivätpä koskaan voittaneet niitä rästejään ja perussarjan tasoittavassa Kuopiossa tasoero repesi toisella jaksolla hirvittäväksi. Jos väitän, että KuPS teki seittemän maalia tuolloin toisella jaksolla, niin katotaan saanko tällä jonkun reaktion aikaiseksi. Jos siis muistelen omiani. Eihän näitä mistään tarkistella. 14.5. PKKU - KuPS Akatemia 2-0Kotimatkalla Keravalla miesten kakkosdivaria, koska - no minkä ihmeen takia ei. Ikään kuin mulla jotain muuta tekemistä olisi ollut. Myönnän, etten ihan alkuvihellykselle ehtinyt, mutta ehkä joskus nämä otteluohjelmat synkataan sudeettisavolaisten riemuksi niin, että kaikki matsit pelataan porrastetusti. Tässäpä yhden tason mielenvikainen kuvissa. Tiiätte kyllä, että tarkoitan tätä hyvällä. Näitä eri rooleissa vuosikymmeniä viihtyviä moniottelijoita tarvitaan enemmän kuin useimmat ehkä uskaltavat ajatellakaan. Samuli näytti siltä, että kakkonen voisi olla jo pelattu läpi. Joku Italiassa taisi ajatella samoin ja kundi on nyt kasvamassa siellä entistä kovemmaksi pelimieheksi. Kikkelin alta uittamisessa on haasteensa, jos veskari on noin alhaalla. Oonko vielä laittanut tribuuttina marixille yhtään nappiskuvaa?
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #5 : 04.01.2023 klo 03:55:37 |
|
21.5. Honka - KuPS 1-2Tämän matsin kuvasatsi jäänyt näemmä vähen tynkämittaan. Hoitakoon edellä mainittu perikunta aikanaan asian mallilleen. Yhen kuvan voi noista kuitenkin ottaa esiin. Kunnon rytky-henkinen kulmavääntö ja ihan vieressä jopa. 22.5. FC Lahti - AC Oulu 0-2Kun Iliriä vielä hymyilytti. Kun ei enää... Tais mennä liki? 23.5. HIFK - KuPS 0-1Edellisessä vastaavassa ilotulitettiin puolenkymmentä kaappia päätösjaksolla ja sai kuvata poseeraavia maalintekijöitä. Tässä riitti yksi avausjakson kihaus ja sai kuvata selkiä. Noin muuten näyttäisi ettei tästäkään ole tuoreeltaan ehtinyt kauhean kattavaa kasaa valmiita kuvia tehdä. No, katellaan joskus uudestaan jos haluaa muistella sitä toista hesoissa pelannutta jengiä. 25.5. HaPK - FC Lahti 2-6Kun "uusi" Suomen Cup näyttää parhaita puoliaan. Nätti päivä, kolmosen joukkue saa liigajoukkueen vieraaksi. Yleisöä kiinnosti, kotijoukkuetta kiinnosti järjestää tapahtuma. Menin tavallaan pummilla, kun loisin kyydin lahen toimiston hessuilta. Vaihtariksi reilun sadan kuvan pankista. Tiiän, että jonkun mielestä hävisin tässä diilissä, mutta joitain vuosia takaperin turistireissulla vahingossa valleilta bongasin kentän ja tiesin välittömästi haluavani joskus kuvata tuolla matsin. Nyt se paikka tuli. Toivottavasti kuskin treffit natsasi illemmalla, muuten olisi voinut samaan höyryyn käydä myös Kotkassa kattomassa KTP-Haka (mulla katkes kraka...), mutta joskus vielä kahen pelin turistireissu. Nyt lähtee hersymään enemmänkin, annan valua, koska kyllä tänne tarinaa mahtuu. Jo portilla tuli sellainen olo, että täällä oikeasti odotettiin tapahtumaa. Portilla järkkäri alkoi kertoa edellisestä pääsarjajoukkueen kohtaamisesta 80-luvulla, kun HJK kävi pokkaamassa jatkotiketin seuraavalle Cupin kierrokselle. Luonnollisesti tämä herrasmies oli silloin viivojen sisäpuolella. Silloin oli lopulta tiukempaa, mutta tässä kohtaa ei vielä tiedetty, että kotiyleisö pääsisi tällä kertaa ratkeamaan liitoksistaan kahteenkin otteeseen. HJK vei kasarilla 0-2. (tarkistakaa ny joku näitä mun heittoja...) Onko jossain muualla tällaista ympäristöä futiskentälle? Kutosella alkava taisi olla virallinen yleisömäärä? Röyhkein näkemäni takaruoska pieneen hetkeen. Mahtavaa! Aber wer macht die büren? Joona Pasi tykittää komean kavennuksen ja Pallo-Kissojen kannattajilla lähtee Raisu käsistä. Pummikatsomossa on omat riskinsä. Joona Pasi kuorii Hysen Memollan kuin YLEn Uutishuone-sarjan tarkkaamon juoppo appelsiinin. Ihan miten haluaa. Kolmosdivarin jätkä pitää Lahen puolustujia pilkkanaan kahteen otteeseen. Ei tosiaan voi sanoa, etteikö tollompikin olisi tajunnut tässä kohtaa, että Äfseen kaudesta on tulossa kovin pitkä. Pois alta. Lutuurinen meno. Teil on nistei, meil on googlePukukopeille piti hiipiä pesiskentälle asti, kun huoltorakennuksella oli jotain pikkuremppaa päällä. Eikö tuosta useampi satametrinen tullut. Ehkä ne jaksoi, ne on urheilijoita.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #6 : 05.01.2023 klo 04:18:18 |
|
29.5. KuPS - HJK 0-0Kojot ekassa kärkimatsissa. Tässä ei tainnut ihmeitä tapahtua muutenkaan, kun maalitkin jäi tekemättä. Edellisessä mainittuun yhteen romanialaisen menolipun ottaneeseen peräreikään liityneeseen mainintaan, oli näemmä vielä tässäkin mukana. 1.6. KuPS/2 - FC Siili 3-2Tässä kohtaa luuhasin vähäsen pidemmän tovin Kuopiossa. Auto oli pajalla ja kun töitä voi tehdä missä ja milloin vaan, niin turha olisi ollut ajaa paskalla lainatojotsulla kauhean pitkiä pätkiä. Eli nyt käytiin kattomassa liki kaikkea mitä vain kohdalle sattui. Kesäkuun ensimmäisenä matsina kohdalle sattui naisten kolmosdivaria. Kovasti tekisi mieli sanoa jotain nättiä, mutta olihan tämä varmaan heikkotasoisin kilpailullinen jalkapallo-ottelu minkä ikinä olen nähnyt. Mutta eihän se jalkapallon riemua vähennä. Itekin näemmä varmaan kännissä räpeltänyt näitä kuvia, kun värit on normaaliakin enemmän päin vittua. Jos näitä joku lukee ja on joskus ihmetellyt minkä takia se uuno tekee kuvistaan aina niin keltaisia, niin teen sen ihan tahallani. Tykkään lämpimistä sävyistä ja pitäähän KuPSin ukon tunnustaa väriä kuvien sävyissäkin. Näissä on vaan paikoitellen jo vähän tahattomankin paskoja virityksiä. 5.6. KuPS Akatemia - FC Futura 2-0Kakkosen jämäpään kapina. Hyvät pisteet kotijoukkueelle. Tauolla tein päädyssä pari työjuttua alta pois ja pelihän kerkesi jatkua. Maalinkin perkele tekivät siinä ihan nenän alla kun ukolla oli läppäri sylissä. Pari kuvaa tuuletuksista sentään talteen. Jos en ollut minä mukana yliajan 2-0 -maalissa, niin ei ollut porvoolaisten puolustuskaan. Tästä on tuolla kuvaämpärin jämissä pieni videonpätkäkin todistusaineistona. Mutta, Otto Ruoppi 16v maalintekijänä. 5.6. PuPa - WJK 1-11Nyt alkoi mennä jo vähäsen väkisin hakemiseksi. Mutta niin vaan vitosdivaristakin voi elämyksiä löytyä. Ei välttämättä pelkästään positiivisia. Eipä tule mieleen aikaisempaa kertaa, että kädestä pitäen olisi matsin alla käyty toivottamassa tervetulleeksi tapahtumaan. Varsinkaan vitosessa. Liekö olen aiemmin vitosen peliä kuvannutkaan. Ellei puolen tusinaa vuotta takaperin Jäppärä ja Pelikaani pelanneet nimenomaan vitosessa. No. Eniveis, hyvää kuntoliikuntaahan futis näille kyljyksillekin on. Jonkun verran huvitti, kun ekalla jaksolla pyydettiin ottamaan yhdestä tietystä kaverista pari edustavaa kuvaa. Tarkennusta kysyessä sain tuntomerkeiksi "tuo parrakas kalju". Melkeinpä yhtä hyvät tuntomerkit olisi ollut keltainen paita. Tai kaksi jalkaa. Ehkäpä kaksi korvaa. Sitten se päällimmäisenä mieleen jäänyt yksityiskohta. Varkaudesta tulleiden vieraiden pelaajalla napsahti koivesta jotain ilmeisen pahasti. Ainakin alan asiantuntija kävi suht lakonisesti toteamassa tilanteen kyytiä odotellessa. Oli muuten jollain tavalla aavemainen fiilis odotella tuota sirraa noutohommiin, kun selkeästikään Litmasen kenttä ei ollut navigaattorissa oikeassa kohdassa, kuski ei tiennyt mistä tulla kentälle tai sitten jotain muuta sekoilua. Sireenin ääni tuntui kiertävän pienen ikuisuuden ympyrää joka puolella. Toisaalta kyseessä on liki Petosen ydintä oleva kenttä, eli olisihan tähän muitakin selityksiä. Oli muuten erikoinen matsi noin jalkapallo-ottelunakin. Tauolla 1-1. Tovin verran toisen jakson alkua meni samoissa tasaisissa merkeissä. Sitten kun lanssi saatiin kentältä pois takoivat vieraat toiselle jaksolle kymmenen uunia. Kultakoevet osoittautuivat lopulta sementtikoeviksi. 9.6. KuPS - Ilves 3-0Maaottelutauolla reenihöynää. Saattaa olla kohtuullinen tovi siihen hetkeen, kun seuraavan kerran kuvaan KuPSin miesten edustusjoukkuetta Kuopiossa kokovalkoisissa. #TnT Varmaan muistelen omiani taas, mutta olikohan Otson eka peli reiluun vuoteen? Oliko se Balls-vainaa joka oli joskus lohkaissut, ettei niin ilmaista peliä olekaan, etteikö joku olisi pummilla katsomassa. Tämmönen kaveri oli testillä, kun Nika napsahti tuville ja hyökkäyspäässä oli pahasti vajausta. 11.6. KuPS - Åland United 4-0Viimeinen Kansallisen kotimatsi ennen kisataukoa. Eka tulevaisuuden tähteet -teemamatsi, jossa lähialueiden tyttöjoukkueita oli kutsuttu vieraaksi. Pientä pukukoppikierrosta, alkupelit askartelun ja eväiden kanssa. Odotettua yksipuolisempi ottelutapahtuma. Kerrankin maarianhaminalaiset lyötiin kertakaikkisesti maanrakoon, eikä mitään ihmenousuja ja kiusaamisia ollut edes vähää alusta tulossa. Eikä varsinkaan lopussa. Pelaajavieraana Taryn Jakubowski. Veikkaan, että tarpeen vaatiessa Taryn olisi edelleen teltassa jakamassa nimmareita ja juttelemassa likkojen kanssa. Tällä kierroksella ei ajoitukset oikein osuneet. Oikein kyttäämällä kyttäsin pitkän tovin, että Annin osuessa olen hollilla tuuletuksia varten. Sitten kävi kuin mertarannalle ja tervaa ja höyheniä. Eihän se sama ole jostain selän takaa kymmenien metrien päästä kokeilla. Arvaa kuka!
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #7 : 05.01.2023 klo 06:16:07 |
|
13.6. Savon Derby Urskissa 0-1Aika pitkälti ainoa syy käydä vähäsavolaisten pääkaupungissa. Ehkä vielä joskus liigan joukkuemäärää kasvatetaan ja etelän serkut tempaisee suonenvedolla ittensä samaan sarjaan. Tai sitten meillä palaillaan taas joskus normaaliin hissiliikkeeseen ja päästään pippelimiekkailemaan kaksiosaisessa. Missäs se kuvat, jotka näkee tanssivana ensisilmäyksellä -topingi onkaan? Sinänsä tasainen vääntö, joka olisi jollain pompulla lipsahtaa toisinkin päin. Mutta luonnonlait pätevät aina. Tässä kohtaa tiedetäänkin jo miten cupissa lopulta kävi. 14.6. FC Lahti - Atlantis 4-2Hienosti oli ihan minua varten räätälöity otteluohjelma, kun sai nähdä kaks peliä samalla kierroksella peräkkäisinä päivinä. Lahen munkki arpajaisissa jatkui. Kahen kolmosen jengin päälle saatiin toinen kakkosen arpakin. Maalitykki Geoffrey viittoo ja Pirlo pistää karkin jalkaan. Lahti eka kertaa johtoon. Muistaakseni. Jäi useampi maali näkemättä, kun mentiin tauon päälle testaamaan Cilantron tacoja ja uskomatonta miten kauan kesti saada safkaa vaikka matsissa oli yleisöä oikeasti ehkä 400 sierainparia ja peli oli jo käynnissä. Mutta toisella jaksolla pitkän aikaa vietävänä ollut Lahti onnistui kampeamaan ittensä kahdesti tappioasemasta rinnalle ja edelleen ohi. Mäkinen vislaa täyttä aikaa ja Hz kertoo ilmeellään olennaisen. Vamulikatsomossa katsotaan tulostaululta huvittuneen epäuskoisena miten seuraavan kierroksen arpa on kääntymässä Oulusta Järvenpäähän. 17.6. FC Lahti - PEPO 4-1Pahamaineinen FT Lahti matkalla Kansalliseen ykkösdivariin. Ihan sama miten kentällä sujuu. Ottelutapahtuman kovin bongaus tavallaan yllättäen vieraiden vaihtopenkillä. Legendaarinen Jukka Vakkila lappeen Rantalaisten peräsimessä. Siellä vedetään todella rakkaudesta lajiin. Aiemmin taisi olla jo puhetta ilmaiseen matsiin pummilla tulijoista... Melko komeella tykityksellä Lahti parin maalin keulille avausjaksolla. Olispa kiva muistaa tän Veeran sukunimikin. Taisi takoa lopulta hatullisen. Piti tarkistaa - Kronqvist. 18.6. FC Esport Honka - KuPS 2-0Tää oli hauska ottelutapahtuma. Siis "hauska". Oli varmaan joku työjuttu vähäsen vaiheessa ja meni ihan liian myöhäiseksi lähtemisen kanssa. Sitten vielä pari muuttujaa matkalla enkä kerennyt ajoissa Tapiolaan. Matsi ruudusta pyörimään, että kuulee ajaessa ennakot ja selostuksen. Kerkesin parkkikselle ja aloin huputtaa itteni lisäksi kalustoa, koska olosuhde oli aika märkä. Parkkipaikalla tietysti kuulee mitä pelissä suurinpiirtein tapahtuu ja Ruudun viive on sen puolentoista minuuttia. TUP räjähtää kahdesti siihen mennessä kun olen saanut vuorattua ukon ja vehkeet. En siis nähnyt maaliakaan kentän reunalta. Mutta jotain fiiliskuvia sentään talteen tästä matsista, jossa ikuisuuden kestänyt ja varmaan myös kestävä tappiottomien matsien putki katkesi. Aivan. Olis varmaan ollut parempi lähteä ajamaan kotia siitä parkkikselta saman tien. Janis hakee keskitystä rabonalla ja tolppa on luonnollisesti tiellä. Tiiätte varmaan, että välillä se oma maalisarake on vaan liian kylläinen eikä sinne mahdu yhtään enempää. Tää oli vähäsen niitä takavuosien ilveshommia. Vielä kahen vajaalle loppuhetkiksi varmistamaan se, ettei varmasti enää päästä iskuetäisyydelle. 28.6. FC Lahti - JäPS 2-1Juhannus meni, Ilir sai kenkää. Uus jäbä puikoissa ja taas yksi Cupin matsi divarijengiä vastaan. Lahti alussa johtoon, useita paikkoja takoa peli pakettiin hyvissä ajoin. Sitten tapahtui hassuja. Ensin Reguerolla napsahti jotain ja tappotaklauksella suoraan pihalle. Pallo täplälle ja peli tasoihin. Heppoisella pilkulla vieraille paikka mennä jo keulille toisella jaksolla. Sitten jotenkin puskista yliajalla Henrique näksäyttää viimeisenä palveluksenaan Lahen jatkoon. Nyt ei enää ollut kuin pelkkiä liigajoukkueita hatussa jäljellä Lahtea varten.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #8 : 05.01.2023 klo 18:52:14 |
|
29.6. Haka - KuPS 2-4 rp, 2-2Sellainen tilastoharvinaisuus tähän, että ensimmäinen näkemäni ns. oikea futismatsi, jossa mennään suoraan pilkuille ilman jatkoja. Käpristelyhommissa ollut myös näemmä ruuhkaa tai mukavuudenhalua, kun kokonaiset neljä ruutua pilkkukisasta on päässyt julkiseen jakeluun. Pistetään ne kaikki tähän. Virtanen torjuu Otso Virtanen torjuu Virtanen torjuuTiesittekö, että Ikosen klassikon lausejärjestystä muuttamalla saa haikun? 2.7. HJK - KuPS 1-1Kauden keskimmäinen keskinäinen. Eikä tulostaululla eroa tule sitten millään. Nyt sentään osuttiin putkien väliin. Suht nopeasti vieraat keulille. Tämän jälkeen loput ekasta jaksosta saikin nauttia selän takana erikoisesta performanssista. Tai sellainen tunne tästä jäi. En istu siinä jokaisessa lupin matsissa kuitenkaan. Kun pallo oli kotijoukkueella, kannustus oli aika raivokasta. Kun pallo ei ollut kotijoukkueella, katsomosta kuului pelkästään yksittäisiä herjoja kotijoukkueen pelaajille ja toimihenkilöille. Harva olisi enää mukana, jos jokainen vittuun toivotettu henkilö olisi sinne painunut. Todella hämmentävä kokemus, johon en aiemmin ainakaan huomiota ollut kiinnittänyt. Kirkas kakkossija tämän kauden "mitä vittua nyt taas"-hetkistä katsomotouhujen perusteella. Tauolla yritettiin osua arskan pinkkiin reikään. Lupasin kauden lopulla, etten uhraa aikaa saati vaivaa tyhjänpäiväiselle jahkaamiselle tai entäjossittelulle. Mutta tämän verran annan siimaa ja sorrun tähän turhanpäiväisyyteen. Kun peli oli vielä toisella jaksolla 0-1 avautui Janis Ikaunieksille paikka, josta tavallinen kuolevainen tekee toisinaan maalin. Janis tekisi tuosta useammin kuin ei tekisi. Silmistä näkee, että nyt tuli mokattua. Yleistunnelma tuossa kohtaa oli sellainen, että sinivalkoisella olisi saattanut kuulua rutina selästä. Olisiko ero ollut siinä kohtaa yheksän pinnaa taulukossa. Koskelalle kenkää, lohkot olis jäänyt pelaamatta ja niin isoa eroa ei edes KuPS olisi saanut enää kauden lopussa ryssittyä. Oikeassa maailmassa yksi tilanne ei pitkän kauden aikana ratkaise yhtään mitään, mutta minun luomassani vaihtoehtoishörhöilyuniversumissa tässä hetkessä siirrytiin siihen väärään rinnakkaisulottuvuuteen, josta ei enää paluuta ole. Kuvan perusteella hävittiin 1-1. 7.7. FC Flora - SJK 1-0Opetus. Ulkoistin kesän reissuhommia varmistelematta päivämääriä. Pääsi käymään niin, että olin Tallinnassa kun KuPS pelaa euromatsia Kuopiossa. Kävin sitten turistimeiningillä kattomassa paikallista ja jollain tuurilla siellä sitten oli suomalainen jengi vastassa. Koska katsomossa, niin myös turistivinkkeli ja -kalusto. Ilmeisesti joku paikallinen seuralegenda. Finest EST-FIN. Moi! Tuskin osasit arvata kellahtaessasi perseellesi katsomossa Tallinnan reissulla euroöweissä, että törmäisit kuvaasi forkalla puolta vuotta myöhemmin. Sori, käyään ens kauella samburgerilla eväällä vaihtariksi, minä tarjoan. Dunwoodyn paita myös jäi Tallinnaan. 9.7. Reipas - KuPS Akatemia 3-1Melko äkisti hoksasin tätä tilannetta tallentaessa, että nyt ei olla järkevien hommien äärellä. Minähän nämä kuvat joudun ite valmiiksi tekemään ja ihan heti en kuitenkaan ole suunnitellut siirtyväni tämän alan hommiin. Olkoonkin, että alaston suomalainen miesvartalo - se on kaunis. Viimeksi kun kuvasin viuhahtajaa lahtelaisessa futispelissä, niin kyseessä oli liigamatsi Hiihtiksellä ja se yleisön huokauksensekainen kohahdus kaverin pyörähtäessä munasillaan metalliverkon yli ruusupusikkoon oli kaikessa koomisuudessaan kuitenkin pohjavireeltään hyvin empaattinen. Tämä heppu pääsi Kisapuistosta pois huomattavasti vähäisemmin vaurioin. Kyseessähän oli vieläpä joku Repe juhaottelu, jossa seuralegendat saivat tuoretta päällepantavaa. No, äärimmäisenä vasemmalla vähäsen nuoremman polven edustaja noutohommissa. Oli siellä joku seuran talkoolainenkin mukana pönöttämässä. Vieraat johtoon... ...mutta vastaus x 3 jne. Reippaan ultrat matsin jälkeen pitämässä sadetta. 13.7. KuPSin valmistava reeni GorissaKreikan Shakira otteludelegaattina. Kertoivat olevan melkoinen flirttikone ja itselleni riitti n. 20 sekuntia asiointia kyseisen rouvan kanssa mielikuvan vahvistamiseksi. Kaikkea on. Vuoria, josta puhaltava tuuli tuntui pelipäivän iltana oikeasti jopa vähäsen kylmältä. Tasapainotti kivasti päivän lähemmäs neljääkymppiä olevaa paahdetta. Taustalla olevaa linnoitusta yms.yms. Pelisuunnitelma ilmeisen paketissa olemuksen perusteella. Tämä ihmetytti jossain määrin. Eka vartti näissä tapahtumissa ilmeisesti virallisesti avointa tilaisuutta. Mutta helposti kymmenkunta Dilan heppua ja heputarta oli seuraamassa treenejä ihan koko matkan kentän reunalla. Ei liene niin kauhean tarkkaa tuolla päin. 14.7. FC Dila Gori - KuPS 0-0Olipas vallan veikeää päästä eka kertaa Köpiksen jälkeen vieraisiin näissä kuvioissa. Ei ollut helppo kuvio. Saati halpa. Kiitos Palloseuralle viidenhuntin budjetista. Jäi vain pari satkua vajaaksi pelkästään lentojen osalta. Savon Media tuki myös hieman, niin jäi muihinkin kuluihin vähäsen. Kuopion huliukkojen kämpillä luuhasin koko matkan ja edestakaiset Tbilisi-Gori -reissutkin mentiin milloin kenenkin kyydissä hyvitellen ristiin ties ketä ja ties millä. Ennen matsia oli säätöä molempien kannattajien Ukrainan lippujen kanssa. Tavallaan outoa, tuostahan ei ole kauhean pitkä matka rybyjen miehittämille huudeille ja punatähtisiä tankkeja on ajellut pitkin Gorin katuja vain vajaa 15 vuotta takaperin. Liput saivat jäädä ja viimeistään tässä kohtaahan se olisi oudolta näyttänytkin, jos ne pois olisi otettu. Joskus Romaniassa kiinnitin huomiota valtavaan kulkukoirien määrään. Siellä vaikutti ettei ne kiinnostaneet ketään, enkä sen koommin niin paljoa kuolleita koiria olekaan nähnyt. Georgiassa ymmärtääkseni näistä pidetään ihan eri tavalla huolta. Rokotetaan ja saavat safkaa, ainakin jossain määrin. KuPShan oli jollain tavalla hallitusti viennissä koko matkan. Alussa yksi maali hylättiin paitsiona, mutta varmaan tämä rankkarin toivossa huutelu oli lähimpänä mitään vaarallista isäntien päätyyn. Ei sillä, että Dilakaan mitään tekopaikkojen rypästä olisi matsin aikana rakentanut. Leijona Miehet joutuivat tyytymään ekan kierroksen tappioon. Hyvittelivät olojaan sittemmin paiskomalla paukkupommeja vieraskannattajien katsomoon kadulta heittelemällä. Vieraskannattajia n. 10, turvana olevia paikallisia varusmiehiä moninkertaisesti. Tunteesi kun matkustat ties mihin hevonjeeraan tuntikausia ja tuhansia kilometrejä katsomaan, kun jalkapallo-ottelu päättyy 0-0. Ensimmäinen sellainen reissu, jossa kuvaamalla sain enempi tai vähempi kustannettua siirtymiset ja olemiset. Seuran tuen edellytyksenä oli lupa käyttää kuvia 100v-historiikissa. En sitten tiiä miten tämän kanssa kävi, kun aihetta ei ehditty edes sivuta ennen kuin huomasin Lehtisen somepäivityksestä, että tuote oli painossa. Sen tosin tiedän, ettei painokelpoisia kuvia ole ollut käytettävissä ensimmäistäkään. Saa nähä, jos joskus kyseisen opuksen käsiin asti saa hiplattavaksi. Mullikkabladetille oli hauska touhuta kuvia, varsinkin ottelusta. Seurantaa varten halusivat yhden kuvan mahdollisimman nopeasti. Siinähän oli hauskaa säätää samalla läppärin ja paikallisen datasimmin kanssa yhteyksiä, kun tavallaan toisella kädellä olisi halunnut ottaa myös pelistä kuvia. Mahdollista seuraavaa kertaa varten jäi aika monta juttua, missä voisi edes yrittää jatkossa ajatella hieman etukäteen. Paluumatkalla nyhjätyt matsikuvat olivat ihan mitä sattuu. Kyynärpäät yhdessä pienen auton täydellä takapenkillä pomppuisella tiellä pilkkopimeässä oli omanlaisensa initaatioriitti kiireen maailmaan. Toisinaan teen valmiita kuvia kuukausia myöhemmin, mutta tuossa tilanteessa ne olisi pitänyt jo olla valmiina.
|
|
|
|
HNV
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuplamestarit 2024
|
|
Vastaus #9 : 05.01.2023 klo 20:21:58 |
|
HaPK-Lahi pelin MacGyverille ja kuville kaiken kaikkiaan myös sama.
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #10 : 06.01.2023 klo 00:36:10 |
|
Mahtavaa settiä
|
|
|
|
Ilkeä Eläinlääkäri
Paikalla
|
|
Vastaus #11 : 06.01.2023 klo 01:11:23 |
|
Kreikan Shakiralle Katsoin ensin parikin kertaa, että miten en erota kädessä olevaa tuoppia.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #12 : 06.01.2023 klo 21:20:31 |
|
Oliko se Balls-vainaa joka oli joskus lohkaissut, ettei niin ilmaista peliä olekaan, etteikö joku olisi pummilla katsomassa Ballsille Hyvä ketju.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #13 : 12.01.2023 klo 07:59:28 |
|
Mihis tämä jäikään? Paluumatka Georgiasta kostautui viimeisen etapin osalta kauheimmaksi ikinä. Kaukaasian aikataulut kun tuntuu olevan tasoa lähdöt ja laskeutumiset kello sianpieremän aikoihin, niin jopa tämmösellä iltaisin pitkään valvovalla heitti nupin suht sekaisin. Melonikauppiaan kentälle en jättänyt mennessä enkä palatessa muuta kuin kusta ja paskaa. Penniäkään en natojarrun hyvinvointiin heittänyt. No, turkki kosti sitten istanbul-hesa -pätkällä ja vietin kolmisen tuntia kylmän hien voitelemassa vapisevassa horkassa ties minkä hallusinaatioiden kuorruttamana. Sen kerran, kun olin lentokoneessa nukahtanut... Hengissä kotiin, mitään järkevää syytä en keksinyt. No, näin voi käydä artistille (c) Martti Servo. 21.7. KuPS - Milsami Orhei 2-2Heti putkeen seuraavaa kierrosta ja arvat sen kun paranevat. Montas ex-neukkulaa on vielä osumatta näissä bingoissa? Milsami oli ihan täysi pubijengi, mutta niin vaan pistivät luuta kurkkuun Kuopiossa. Selostushommiin oli löytynyt reservin reservistä ihan ok+-tason kaveri. Uzo teki varmasti parhaansa, muttei kuitenkaan onnistunut pysymään kokonaan ruudun sisäpuolella. Tää Seura-jäbä huuteli jotain nokkelaa, mutten muista enää mitä. Sakset nähty! Pallo sen sijaan on vähäsen hukassa. Lopussa ei saatu kulmaa, vaan puuhasteltiin vihulliselle tasoitusmaali. Vieraisiin ei sitten ollutkaan enää yhtään mitään järkeä lähteä tällaisella varoajalla. Taisi enempi tai vähempi mennä loppukausi vituiksi joukkueellakin viikon mittaisella interairilla ja mökkitiebussiajeluilla kaikkine selkkauksineen, joista varmaan saadaan lisätietoja joskus 30-luvulla julkaistavista elämäkerroista. 23.7. KuPS - NJS 11-0Historiallinen suoritus nähdä molemmat KuPSin NJS-matsit etsimen läpi. Todellista pääsarjatason futiksen arvostuksen riemujuhlaa. Yhteensä 20 maalia toiseen päätyyn ja tarvittaessa olisi voinut tehdä toisen samanlaisen satsin. Koomisinta oli varmaan tämän matsin toisen jakson alku, kun tauolla ajattelin taas tehdä nerona pari akuuttia työjuttua alta pois. Tauko ei ihan riittänyt vaan meni hetken toisen jakson alun puolelle. KuPS teki sinä aikana VIISI maalia. Naureskelin jo jossain kohtaa, ettei pysy enää kuuluttajakaan mukana kun luuli kympin tulleen jo täyteen. Pienellä etunojalla tarkistus tulostaululta ja kaksinumeroiset oli sielläkin. Hohhoijjaa. Ennen matsia taas askarreltiin kaikenlaista. Tähän matsiin näemmä vieraita oli saatu ainakin Siilinjärven puolelta. Tällä kertaa olin ihan hyvin huudeilla kun Anni täräytti maalin, mutta siellähän olikin keksitty joku uusi rodeo-tuuletus ja taas tallessa on pelkkiä selkiä. En tiiä kumpi sai pahempaa kyytiä - junnujen kannatuskyltit vai vierasjoukkue. Jotain tartteis tehä, pieni palaveri ja lisää paskaa housuun. Tämä taisi olla kisatauon jälkeen ekoja pelejä ja yksityiskohtana jäi mieleen, että koko sen viisi(?) viikkoa KuPS treenasi normaalisti. NJS oli ensin vetänyt kolmisen viikkoa lunkia ja sitten oli pari viikkoa mietitty, että jotain treenihommia vois tehä. Kiva nähdä taas yksi Savolainen savolaisten riveissä. Ensipuraisulla vaikuttaisi olevan tarvittaessa samanlainen keilapallo kuin siskonsakin. Pelin jälkeen sitten yhteiskuvia ja nimmareita. Näitä alkaa olla jo niin paljon, että meinaa linssistä loppua leveys kesken. 24.7. KuPS - HIFK 5-1Odotukset eivät kevyttä välipeliä kummemmat olleet, mutta niinpä vain tähänkin tapahtumaan saatiin yhden uran kirkkain kruunu. Käykää matseissa, aina voi tapahtua odottamattomia. Put your hands up in the air... Tämä maisema se vaan pysyy samanlaisena vuodesta toiseen. ...like you just don't care.... Juakko posauttaa ensimmäisensä keltaisessa. Loppukauden teema. Tää jäbä ei lopulta osunut mistään. Aivan päätöntä. Niin. Tämä matsihan jäi historiankirjoihin lähinnä siitä, että entinen maajoukkuekolossi sai vyölleen sen uransa tärkeimmän saavutuksen. Hatullisia 'haminalaisia vastaan, komeita osumia Ruotsin sarjassa, pelejä ainakin kolmella eri mantereella ja kuten mainittua, edusti myös Sinistä Ristiä. Reissu tarunhohtoisen Real Madridin organisaatioon. Mutta se yksi ainoa vielä puuttunut asia. Maali KuPSia vastaan. Kylläpä Laurin veljen kelpaa retostella kiikkustuolissa näitä muistellessa.
|
|
|
|
Sudeetti
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Banzai, kukkahattu
|
|
Vastaus #14 : 14.01.2023 klo 20:05:26 |
|
Laskin kuivahkot naurahdukseni ketjua lukiessa. Sain tulokseksi kolme.
(jatkoa odotellen)
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #15 : 14.01.2023 klo 23:32:35 |
|
Kolme enemmän kuin itelläni. Eihän ne osaa edes laskea. Keksi itse vapaavalintainen passiivisaggressiivinen vastakuitti. Tämä jatkuu nyt vähäsen erilaisella vireellä, koska just tästä kohtaa alkoi yksi kappale eilen päättyneitä kujanjuoksuja. 31.7. Haka - KuPS 2-1En se minä ollut...Tämän matsin ekan jakson loppupuolisko sai muuttamaan yhden oman kuvaustouhun perustana olleen kivijalan. Tähän asti olin satavarma, että sadekelissä saa parhaat futiskuvat. Tämä tietyllä tapaa pitää edelleen paikkansa, mutta se tarkentava mitä enemmän, sitä parempi sen sijaan ei. Kun se alas tuleva vesimassa oli niinkin valtava kuin tuon n. parinkymmenen minuutin aikana, kävi lopulta niin, ettei muutamien kymmenien metrien päähän saanut enää tarkennusta kiinni kuin käsipelillä ja sepä onkin entistä pahempaa arpomista. Eikä suurin osa pahimman monsuunin aika hakatuista ruuduista ole miltään osin kelvollista mihinkään tarkoitukseen. Parasta hauskaahan tässä oli tietysti se, että oikein varta vasten lähtiessä katsoin, ettei läheltäkään Valkeakoskea pitäisi mennä missään vaiheessa ottelutapahtumaa läheltäkään minkäänlaista sadealuetta. Varautuminen oli myös sen mukainen. Repussa toki on jonkunlaiset huput kalustolle melkein aina mukana ja repun itsensä saa kääräistyä omaan huppuunsa. Mutta eihän siinä tuulessa mitenkään saanut hoidettua olennaisimpiakaan. Sitten yritettiin vaan pärjäillä. Autossa oli vaihtokalsarit ja -sukat ja muutakin kuivaa päällepantavaa. Mutta lakki jäi auton katolle kuivumaan. Kaipa se on jossain ehtinyt sen jälkeen kuivua ja kastua useammankin kerran. Karma oli erikoisella tuulella, kun siinä tehtaan parkkiksella säätäessä kävin pusikosta kaivamassa kusella käydessäni jonkun unohtuneet tennarit kentän porttiin roikkumaan ja pyysin ainoaa tuntemaani alkuasukasta vihjaamaan asiasta jossain intternetstuutissa. Suunta on sama, mutta ei nää samaa mieltä asiasta olleet. Tauolla sivuttiin Mastokangas-kortin käyttämistä toisella jaksolla alkuasukkaan kanssa. No, edelliskerralla olin ite jossain inttämisessä oikeassa... Taisi olla Tony Miettisen eka avaus liigassa. Tätä lähemmäs ei tasoitusta päästy. Kuvahan on täysin paska, kun kaikki olennainen on tolppien takana. Väykkä kävi helvetin kuumana Topin ratkaisun jälkeen. En sitten tiiä tämän perusteella mistä välistä se syöttö olisi tuonna takatolpalle pitänyt laittaa? Varmaan tuosta tolpan sisäsyrjän kautta. Ei ole mitään virityksiä mihinkään suuntaan... 3.8. KuPS @ VeritasPyytämättä ja yllätyksenä Savon Media halusi kuvia kotiottelusta berniläisiä vastaan ja kun ruutuja tarvittiin myös valmistavista harjoituksista, niin lähdin sitten etätöihin Turkuun parin päivän reissulle. Tämä tuli huomattavasti Tbilisi-Gori -reissua edullisemmaksi. Tulipa korkattua aamuvuoro Aurajoen rannalla -korttikin. Muuten jäi korkkaamiset väliin kun tavallaan kahta duunia samalla reissulla piti hoitaa. Peräsuolen meinasin tosin korkata naapurin konsulaatin portille, mutta ehkä tuosta olis tullut vähäsen persnettoa henkkoht kustannuksiin. Mutta joo... Välillä joutuu miettimään, että mikä se lopullinen pointti näihin kovemman tason europeleihin pääsemiseen panostamisessa on, kun ei niitä Kuopiossa voi kuitenkaan pelata. Tähänkin sellainen vajaan viikon reissu Turkuun peliukkeleille heti putkeen vähäsen hajautetun Euroopan kiertueen jälkeen varmasti tuntui tosi kotoisalta ja toi hyvin etua täysin eri tasolla pelanneeseen vieraaseen nähden. Ykköskohteena Jaakko. Toisena sitten tää vieraiden kolmekakkonen, jonka nimeä en muistanut tuolloin, enkä varsinkaan nyt. Taitaa joku virtuaaliarvo olla tuplat koko KuPSin miehistöön verrattuna. 4.8. KuPS - BSC Young Boys 0-2Kun ei ole kertakaikkiaan mitään saumaa. Tällä kertaa se ylikäymätön seinä tuli vastaan kolmannella kierroksella. Young Boyshan mielestäni tipahti itse seuraavalla kierroksella Anderlechtia vastaan, eli taas yksi kokemus lisää siitä miten korkealla se katto lopulta on. Tuskin olisi auttanut, vaikka kaikki olisivat kokeilleet samaa ennen alkuvihellystä. Dumarin mielestä ei revitty paidasta. Turkulais-savolaista koristelua.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #16 : 15.01.2023 klo 07:00:30 |
|
Törmäilyfutikset ja duunihommat yöltä lusittu, pistetään tähän vielä pari ja kokeillaan tuleeko ukolle uni. 6.8. HPS - KuPS 0-4Sympaattisehko Paloheinän häkki oli uusi tuttavuus itselleni. Vekkulit bussikuskit olivat myös, no, vekkuleita, kun harrastin bensapumpun välttelyä parhaani mukaan ja hain elämyksiä lähiöiden asemilta ja kyläreiteiltä. Sopivalla rajauksella näyttää ihan yleisötapahtumalta. Ensimmäistä kertaa näin ameriikan tuliaisen Jada Talleyn tositoimissa. Vähäsen näytti olevan vielä hakemista, tosin tehoja merkattiin plussan molemmin puolin, vaikka olemus vaikuttikin enemmän kestävyysjuoksijalta. Emännät pelasivat ihan hyvää futista, mutta Palloseurojen keskinäisissä ei tarjolla ollut kuin hopeaa. 8.8. FC Lahti - HIFK 0-0Sarjan huonoimmat vastakkain ja ei tästä jalkapalloilullisia muistoja pahemmin jäänyt. Päätykatsomo äänesti jaloillaan. Punaisilla oli kohtuuttomia vaikeuksia pelata täysiä ysikymppisiä täydellä miehistöllä. Ei sillä, että Lahti olisi tästä mitenkään erityisemmin hyötynyt, taisi vaarallisimmat paikat tulla kaikesta huolimatta Hesa Punaiselle. Toisella jaksolla Laurin Veli pääsi aika hyvältä mestalta kokeilemaan, mutta jos jollain meni tuo ylempänä oleva 0-0 merkintä ohi, niin tästä olemuksesta voi todeta, ettei entinen maalintekijämme päässyt teksti-tv:n sivuille tässä matsissa. Kymmenen puukon suoritus ja ketterästi kohti Lehmusreittiä. Toivottavasti tämä jäbä löytäisi vielä vähäsen kipinää jatkaa vielä yhden kokonaisen kauden, jossain. Tai miksei useammankin, jos mestat pysyy kunnossa. Tai sitten se vaan näytti näiden paskasakkien keskinäisessä paria päätä muita pidemmältä. Loppuvihellyksen jälkeinen brokebackmountain-hetki. 90 minuuttia yhtenä kuvana.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #17 : 18.01.2023 klo 05:04:57 |
|
Seuraava futiksen perässä heitetty pidempi reissu oli sitä onneksi vai kestoltaan. Puolaan lentää parissa tunnissa ja kun taas kerran budjetti on hyvin rajallinen, niin päivät ja kohteet joutuivat joustamaan, kuten itsekin. KuPSin naiset pelasivat historiansa ensimmäisiä euro-otteluita, enkä yllättäen ollut väärässä kun mietin ettei näistä ole kuvia missään, jos minä en tuonne lähde. Tälläkin kertaa kustannuksissa jeesasi Savon Media neljän kuvauspäivän verran ja myös Heidi Pihlajan suosiollisella myötävaikutuksella kotimaisen patonkiliigan muutaman satkun lisä tarjosi mahdollisuuden myös syödä reissussa jotain. KuPS tuki reissuani yhden lounaalla tarjotun pizzan verran. Eikä ollut muuten hirveän huono rieska. Ties vaikka sivuaisin tätä myöhemmässä vaiheessa. Valmistava treeni 17.8. Widzewin stadionillaMenomatkalla edellisenä päivänä sain ensimmäisen annokseni Puolaa. Lento Krakovaan, muutama tunti kaupungilla nauttimassa ilmapiiristä, kaupungin keskellä olevasta vanhan kaupungin näkymästä ja fiiliksestä. Sitten paikalliseen junaan kohti Łódźia. Sain vähintään hyväksyvän hymyn juna-aseman lippuluukulla, kun olin tehnyt läksyni kohdepaikan hassuihin kirjaimiin liittyen. Matkalle olin varautunut onnekseni kuulokkeilla. Tyhmyyttäni en sen sijaan ollut ladannut koneelle mitään valmiiksi. Muina mietaina olevinaan yllätyin, kun keskellä peltoja mobiilidata ryömi paikoitellen melkein yhtä hitaasti kuin se juna. Eli kuuntelin kolmisen tuntia vastapäätä istuneen alkuasukkaan kaakatusta puhelimessa. Mieluummin olisin kuunnellut sen vastapuolen osuutta, koska suunvuoroa ei paljoa toiselle annettu. Hämmentävää miten paljon joku voi puhua. Mitään en tietenkään paria irtosanaa lukuun ottamatta ymmärtänyt. Elämys sinänsä tuokin. Mutta Krakova täytyy joskus käydä kurkkaamassa vähän kattavammin kuin muutaman tunnin kävelyllä. Niin. Ekana päivänä kohteessa ohjelmanumerona valmistava treeni, joka syystä x pidettiin stadionilla, jossa ei kuitenkaan pelattu sekuntiakaan Mestareiden liigan karsintaturnauksen otteluista. Minulle tarjottiin kyytiä, mutta sovittuna ajankohtana ei joukkueen bussia hotellin pihassa nähnyt. Olivat jo menneet, kun aikataulu oli muuttunut. Puola strikes first. Ajelin eka kertaa eläessäni nuorisolaisten suosikkivälineellä, eli semmosella skuutilla. Pelkäsin henkeni edestä, vaikken koko matkaa normaalin liikenteen seassa mennytkään. Mutta vaikka Piotrkowska (Łódźin ytimen halkaiseva 4km pääkatu) onkin suurimmalta osin kävelykatua, niin olipa lystiä seikkailla huoltoliikenteen ja muiden raskaampien ajopelien seassa ilman jarruja. En kertakaikkiaan keksinyt miten tuon vehkeen vauhdin saa pysähtymään. Jatkossa selvisi, että joku sankari oli repinyt käyttämästäni yksilöstä jarrukahvan ja -vaijerin kokonaan irti. No, hengissä edelleen. Paikallinen taksi ajeli useamman kilometrin ylimääräisen lenkin ja jätti lopulta vajaan kilsan päähän stadionista, jonka ohitimme 20 min aiemmin parin sadan metrin päästä. En jättänyt tippiä. En ollut siis lopulta lähellekään ajoissa aikataulun mukaan. Mutta ei tuolla sinänsä isoa merkitystä ollut, kun stadionilla ei ollut saatavilla mitään välineitä. Ei edes palloja - mistään tötsistä tms. silpusta puhumattakaan. Oikeasti, pallot piti lopulta käydä itse hakemassa viereisen ostarin Intersportista. Asiahan on lopulta auringonvarmasti niin, että stadionilla on kaikki mahdolliset kamat olemassa, mutta järjestävä seura ei vaan syystä x ollut saanut sovittua asioita mitenkään. Ei paljoa jotkut akkojen höntsät napostele. Tilattiin artikkelikuva Emma Peuhkurisesta. Sellainen varmistettiin paukuttamalla alun toistasataa ruutua, vaikka luotettava kaveri olisi selvinnyt varmasti vähemmälläkin. Veikkaan, että tilaisuus oli täysin ainutlaatuinen, eikä minulla ole enää koskaan mitään asiaa lähellekään Widzewin päädyn capotornia, niin tokihan napsin muutamia kuvia maisemista ja yksityiskohdista. Tämä oli jotenkin jännä, koska ensin bongasin vain tuon Ruchin. KuPShan on pelannut joskus kauan sitten chorzówilaisia vastaan ja varmaan siksi se sieltä seasta silmään pomppasi. Tähänkin tuli ihan omanlaistaan jännäämistä hyvinkin nopeasti. Selviääkö se myöhemmin, se selviää myöhemmin. Oon aika huono missään suunnitelmallisuudessa tai järkätyissä poseerauksissa tms., mutta tämä näyttää suht spontaanilta. Ehkä siksi, ettei Emma tiennyt olevansa tähtäimessä. Opon kanssa järkättiin toinenkin artikkelikuva. En tosin muista käytettiinkö tätä missään. Nämä vieraskannattajien häkit vaikuttivat aika idioottivarmoilta ratkaisuilta. Tämä on kylän kahdesta nähdystä ehkä se hieman inhimillisemmän näköinen toteutus. 17.8. Dynamo Kiev - BenficaMuu Suomi fiilisteli Wilma Murtoa EM-finaalissa. Meillä oli iltaohjelmana Mestareiden liigan karsintaa. Edellisiltana aukesi kaupungilla luuhatessa, että tällainen pelataan ja miksipä ei, miksipä ei. Jollain tasolla ehkä vähäsen jäi kaivelemaan, että olisihan tuon voinut käydä paria metriä alempaakin tähystämässä vähäsen paremmilta paikoilta. Nuo ns. tilatut keikat piti napsia jonkun paikallisen akkreditointikikkareen kautta ja sieltä löytyi niin kahjo määrä yhtä jos toista tapahtumaa, etten yksinkertaisesti uskonut, että tällainen matsi pelattaisiin Łódźissa, kun Varsova olisi kuitenkin lähempänä Ukrainaa. Jos oli samoihin aikoihin hypänneen Wilman suoritus sykähdyttävä, niin olipa sydänalassa tuntuva fiilis myös täällä. Muistaakseni n. 17000 vetävä stadion oli suht täynnä, vieraiden häkissä olisi ollut tilaa niiden muutaman kymmenen portugaalialaisen seassa. Kun katsomossa alkoi rytmikäs ja painostava DI-NA-MO -huuto tiesi jokainen, ettei kyseessä ole pelkästään vieraissa pelaavaa kotijoukkuetta kannustava mantra. Tässä taisi olla kiovalaisten lähimmäs maalia päätynyt tilanne avausjaksolta. Lisäksi jälkeen päin tulin miettineeksi, että tässä oli viikon ensimmäinen bongattu 99 veskarin selästä. Pozanin kautta Kiovaan päätyneellä Tomasz Kedzioralla oli omat kannatusjoukkonsa katsomossa. Roman Jaremtšuk jatkoi Benfican kanssa tästä otteluparista eteenpäin, Dynamo ei. Tasoero oli ekan matsin perusteella huomattava ja toisessa matsissa Benfica takoi vielä lisää edeten 5-0 yhteismaalein lohkoihin. Pitää vielä loppuun erikseen mainita sankaritarina lipunostamiseen liittyen. Hyvän ystäväni Veijo Googlen käännöskone oli paikallisen lippupalvelun kanssa todella kovassa ajossa. Sana kerrallaan käänsin sitä tekstiä, että sain ostettua seittemän lippua matsiin, joka näytti myyvän loppuun ennakkoon. Tunti siinä ainakin lopulta meni, että sain pdf:t yksi kerrallaan postilaatikkooni eteenpäin jaettavaksi. Onneksi on hiuksia revittäväksi. Lukemattomia kertoja meni joku aikakatkaisu päälle, kun jostain syystä kesti hieman normaalia pidempään. Kun sitten aikanaan illemmalla kerkesi kämpille niin se lipunvaraussivusto oli edelleen läppärillä auki. Kelasin sivun alkuun ja siellähän oli ylänurkassa Puolan ja UK:n liput. Vittu sen olisi saanut englanniksikin, mutta nerokkaan UI-ratkaisun vuoksi ne liput menivät piiloon kun sivustoa rullasi pikselinkin verran alaspäin. Hiphei, vittu - onneksi nauraminen oli mielekkäämpi ratkaisu kuin paskat housussa raivoaminen. Oletan siis, valitsin ensin mainitun.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #18 : 18.01.2023 klo 05:42:03 |
|
18.8. FC Gintra - KuPS 0-2Kai tätä joskus jossain knoppivisailussa kysytään. Historian ensimmäisen Kuopion Palloseuran naisten euro-ottelun avauskokoonpano. Gabriella Cuevas, Fanny Söderström, Aino Kröger, Maja Göthberg, Emma Peuhkurinen, Gentjana Rochi Lavdije Begolli, Anni Hartikainen, Nanne Ruuskanen, Oona Siren, Emmi Siren Ja myönnän jo tässä kohtaa, että luotan itseeni ainoastaan jonkin verran yli 50-prosenttisesti kahden viimeisen osalta. Siihen seuraavaan kysymykseen oikea vastaus on Nanne Ruuskanen. Katsomossa oli jonkun verran väljempää kuin edellisiltana. Kentällä nähdyistä väreistä huolimatta nämä keltamustat olivat vierasjoukkueen puolella. Tuplavierasjoukkueen. Nannu Simosen toisen jakson lopulla sohlaama maalipaikka nostattaa hiukset pystyyn. Ei tuolla sinänsä isompaa merkitystä ollut. Tärkeämpiä asioita oli vielä tulossa. Tätä ei ole muokattu kuin sävyjen jne. osalta. Vähäsen perspektiiviharhaa yms., mutta olipa aika huima pituusero muutenkin. Tästä tuli jotenkin mieleen, että taisi jäädä nämä jälkipelit voittopuolisesti kovalevylle odottamaan aikoja parempia. Pitäs varmaan näprätä valmiiksi. 18.8. RSC Anderlecht - TME SMS Łódź 3-2Muu bändi sai vapaan illan, minä menin kökkimään takaisin alakertaan. En ole tähän päivään mennessä mistään näitä tarkistellut, mutta Anderlechtin riveissä ilmeisesti oli puolenkymmentä Belgian maajoukkuepelaajaa. Muutamaa viikkoa aikaisemmin Belgia pelasi EM-turnauksen pudotuspeleissä. Kuvittelin jotenkin, että tämä olisi kaikkien rankingpisteiden ym. valossa kovin yhtä maalia. Oli kiva olla väärässä. Varmaan ihan mukava ohjelmanumero KuPSin valmennukselle ja pelaajillekin istuskella makean voiton päälle lämpöisessä illassa ja katsella mitä on sunnuntai-illaksi tarjolla. Anna Rędzia puskee avausjaksolla emännät keulille. Täytyy vielä erikseen tässä kohtaa kehua, että se vähä mitä kameran takana pystyy peliä seuraamaan niin tämä Rędzia on ihan helvetin kova pelaaja. Tai ite ainakin tykkään tuollaisista asennepakkauksista, jotka raatavat ihan saatanasti ja sitten osuvat myös paikoistaan putkien väliin. Muutenkin tämän kotijoukkueen hyökkäyspelaaminen sykähdytti. Tuntui että jokainen hyökkäys oli lopulta vaarallinen, vaikka sattuneista syistä loppua kohden alkoi jalka painaa ja vastustaja vyöryi jatkuvasti ylle. Viritin matsin lopussa nippusiteellä puhelimen maalin taakse mainosaidan päälle ja whatsappiin ryhmävideopuhelun, että kaverit saivat suoran lähetyksen, kun joku striimi vissiin vähe pätki. Tai ei toiminut ollenkaan. Oli miten oli, näkivät ainakin jossain määrin ja joltain osin viimeisen kymmenen minuutin paineen ja ratkaisumaalin. Toivottua jatkoaikaa odotellessa Anderlecht jysäyttää 0-2 takaa-ajonsa huipennukseksi voittomaalin yliajalla, kun pallo jää vähäsen hölmösti paraatipaikalle purppurapaitaisen jalkoihin. Vähemmästäkin vetää itelläkin murhetta puseroon. Olisi ollut tunnelman kannalta parempi, että sunnuntain finaaliin olisi saatu puolalainen vastustaja. Kilpailullisesti olisi saattanut olla jopa huonompi asia, mutta nyt kävi näin. Vaivaa säästääkseni hakusanat - Oliwia Szperkowska.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #19 : 18.01.2023 klo 06:55:42 |
|
19.8. ŁKS Łódź - Ruch Chorzów 2-0Kun aiemmin mainitsin bongaamastani Ruchin tarrasta Widzewin capotornissa, tiesin jo meneväni paria päivää myöhemmin kuvaamaan toisen Łódźin jengin matsia. En tunne puolalaista skeneä pätkän vertaa, mutta eihän tuo ainakaan harrasta kirkkomeinkiä lupaillut perjantai-illalle, jos suht läheltä tulevan kaupungin joukkue on tulossa divarin kärkimatsiin ja vieraiden kannattajilla on jotain veljeilymeininkiä paikallisvastustajan kanssa. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta tavallaan tiesin hämmentävän tarkasti mitä odottaa. Eli liki täysi kaaoshan tuolla oli vastassa, mutta jollain tasolla syy ja seuraukset yllättivät. Lähteminen jäi vähäsen myöhäiseksi, kun muutama työjuttu vei odotettua pidemmän siivun iltapäivästäni. Eli sen sijaan, että olisin kävellyt tuon muutaman kilometrin matkan stadionille otinkin Boltin ja kävi etäisesti mielessä alkaa neuvoa matkalla reittivalinnan suhteen. Harmikseni en sitä tehnyt. Kuski ei vaikuttanut paikalliselta ja tämä varmistui stadionin nurkilla. Kundi oli täysin hämillään, kun poliisi oli katkaissut liikenteen kokonaan stadionin kohdalta, kellään ei ollut oikeasti yhtään mitään asiaa juuri siitä kohtaa eteenpäin. Pyysin jäädä pois kyydistä, että kaveri pääsisi jatkamaan omia hommiaan. Kyllähän tästä muutaman sata metriä hilpaisee lähes kulman takana olevalle mediaportille. No ei muuten hilpaissut. Siellä oli vastassa liki sotatanner varautumisen osalta. Suomalainen mellakkavarusteissa oleva polliisi on aika kevyttä sarjaa näihin ramboihin verrattuna. Voin myös kertoa, ettei ollut pienintä saumaa yli 0% todennäköisyyteen, että olisin saanut puhuttua itseni siitä viereisestä portista sisään. Tavallaan nauratti itseäkin yrittää sellaiselle varusteineen LeBron Jamesin kokoiselle kaverille kertoa, että tässä sitä ollaan muina fototsournalist from finläändeinä töihin tulossa, että pistäpäs ukkeli punaista mattoa rullalta auki ja lipaise vähäsen saappaaseen kiiltoa. Yhen ymmärrettävän sanan sen sanoi. No! Useita kertoja ja jyrkällä äänensävyllä! Eipä jäänyt isommin vaihtoehtoja. Jouduin kiertämään stadionin vieressä olevan metsikön kautta eikä tietty pienintä havaintoa miten pitkän lenkin joutuu heittämään. Näitä samanlaisia möllyköitä oli siellä pitkin metsiä ties miten pitkälle. Parin kilometrin pätkän varmaan lopulta hiippailin siellä pusikoissa ennen kuin pääsin toiselle puolelle stadionia ja sitten koitti seuraava ohjelmanumero, nimittäin se pressipassin ja kuvausliivin hakeminen. Tai ensin oikean paikan löytäminen. Ei nimittäin ollut samassa paikassa kuin edellisillan matseissa. Eikä ollut myöskään pressitila käytössä kuten edellisenä iltana, eli en saanut esim. lisää juomista mistään. Lämmintä oli edelleen jossain kolmenkymmenen korvilla. No. Kepeän edes takaisin juoksuttamisen jälkeen pääsin kentän reunalle kuitenkin hämmentävän hyvin ennen pelin alkua ja suureksi ihmetyksekseni vieraiden häkki ja samalla koko pääty oli tyhjänä. Muutamaa alkuasukasta jututin ennen kuin löysin ns. puolan joukkueen englantia puhuvan attasean. Sitten alkoi kokonaisuus aueta. Ruchin kannattajat olivat aikaisemmin sikailleet jotain isompaa ja niillä oli kolmen matsin vierasbänni päällä. Eli se kaikki pihalla ollut operaatio oli sitä varten, että jos vaikka jotkut olisi saaneet päähänsä tulla väkisin stadionille sisään. Keskiviikon chämppärimatsin katsomosta seuranneena pidän melko epätodennäköisenä, että kukaan olisi niistä porteista läpi päässyt, mutta tulipahan varmistettua. Mietin tovin, että millainen sota kaupungilla olisi ollut päällä, jos Ruchin kannattajat olisivat päässeet tuonne. Arvatenkin siellä olisi ollut kohtuullinen nippu myös Widzewin porukoita mukana. Hyvä puoli mun tuurilla valikoituneeseen matsiin oli sitten se, että kotijoukkueen kannattajilla oli joku juhaottelu, jonka teemasta mulla ei ole tietenkään pienintä hajua. Yritin minä noita lakanoiden tekstejä kääntäjällä ratkoa, mutta eipä paljoa kuviot auenneet. Niijjoo, kuvaosio... Eka kymppi meni ihan menoja ihastellessa. En pystynyt seuraamaan peliä oikeastaan ollenkaan, kun monttu auki diggailin sitä möykkäämistä. Ensin pääty aloitti jonkun värssyn ja sitten vuorotellen molemmat tuularisivut jatkoivat sitä. Muutama kierros mentiin samalla tavalla kunnes sitten kaikki kolme katsomoa rykäisivät samaan aikaan. Helvetin hyvin pitää metelin tuo stadion sisällään. Ehkä jonkun 10000 katsojaa ja noin kahjo meno päällä. Divarimatsissa. Taas kerran tuli sellainen olo, ettei meillä nähdä, saati varsinkaan kuulla tuollaista koskaan. Joskus lupasin, etten ota näitä pallokuvia, mutta olen kuin John Matrix yhdellä kädellä kallionkielekkeltä kaveria roikuttaessaan. I lied!Kaksi siniasuista pitkällään ja vihellys vihloo korvia vieläkin. Itselleni eniten hekotuttanut hetki. Päädyssä vetäistään n. 98% väestä alleen jättänyt lakana... ...ja hetkeä myöhemmin tämä Pirulo näksäyttää isännät keulille. Sitten pidetäänkin toinen tauko ekalla jaksolla. Ensin juodaan vähäsen jossain 23. kohdalla ja ~35. sitten maisema menee vähäsen hämäräksi tovin verran. Toisella jaksolla bileet jatkuvat. 2-0 ja vähäsen myöhemmin pari kynttilää lämmittämään entisestään trooppista ilmastoa. Maciej Dąbrowski oli omaan silmään kentän kurko. Kokeneen topparin prototyyppi. Ei varmasti pärjää jalalla, mutta kentällä saa oikaista. Ja miksipä ryntäillä, jos kaverin saa keinoja kaihtamatta nurin ja antaa muiden juosta. Korkeita palloja olikin ihan turha edes kokeilla. Sanaakaan en taaskaan ymmärtänyt, mutta piti huolen ettei nuoremmat höntyile ja ohjasi koko ajan peliä. Ei päivää ilman ysiysiä uunilla. Suomalaisia odottamattomissa paikoissa -topikissa nämä, mutta olihan tavallaan vähän outoa nähdä Rapalan lippis jopa siinä vaiheessa kun näpräsi kuvia kuukausia myöhemmin. Tämä on jotain mitä haluaisin nähdä meilläkin, mutta käytännössä aina valmentajilla on ihan helvetinmoinen kiire saada pelaajat matsin jälkeen koppiin ja sitten onkin enää ihan turha lähteä enää kierrokselle kun stadionilla on korkeintaan makkarapalkkalaiset keräämässä mainoksia ja jossain kaukaisuudessa laulaa kuikka. Käytännössä koko bändi kiersi kaikki kolme katsomoa heti pelin jälkeen. Kaikilla oli aikaa ottaa yhteiskuvia ja raapia nimmareita just niin paljon kuin tarve vaati. Lunttasin just ja yleisömäärä oli virallisesti vähän yli 8500. Tällä hetkellä ŁKS johtaa sarjaa, viiden pisteen kaulalla kolmantena olevaan Ruchiin. Kaksi parasta nousee suoraan ja seuraavat neljä karsivat jollain tapaa kolmannesta paikasta pääsarjassa. Eli ensi kaudella todennäköisyydet paikallismatseille Widzewin kanssa aika korkeat. Widzew näemmä tappelemassa europaikoista Ekstraklasassa. Pistän vielä lopuksi pienen #tnt:n. Tiesittekö, että kaupungin stadioneiden kapasiteeteissa on huikea 11 paikan ero. Widzewillä on 18 018 paikkaa ja ŁKS:llä 18 029. Jos veikata pitäisi, niin seuraavan kerran kun punaisten stadionia ehostetaan, niin sinne tulee tavalla tai toisella parikymmentä lisäpaikkaa. Vähintään.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #20 : 20.01.2023 klo 07:50:26 |
|
20.8. valmistava harjoitus ŁKS:n stadionillaLauantaina taas reenattiin valmistavia sunnuntain finaalia varten. Kentässä alkoi jo vähitellen näkyä, että siinä on pelattu ja reenattu keskiviikon CL-matsia varten, pelattu kaksi matsia torstaina ja pelattu ja reenattu perjantain divaripeli. Lauantaina neljät reenit ja vielä sunnuntaille kaksi peliä. Kenttämestarit saivat talikoida ihan töikseen. Lopussa sitten reenattiin vähäsen pilkkuja... 21.8. FC Gintra - TME SMS Łódź 0-1Käytännössä kaikille turha pakkopulla, eli merkityksetön "pronssiottelu" finaalipäivän iltapäivän aluksi. Ihan en jaksanut sykähdellä paikalle heti alkuvihellykselle. Isolta osin senkin takia että oikeat työhommat meinasivat jäädä vähäsen rästin puolelle. Lopulta tämäkin järjestyi vähäsen itsestään. Mutta hienosti jäi ottelun ainoa maalikin näkemättä, kun olin just kääntymässä huoltotunnelin portilla stadionin sisälle KUULLESSANI, että nyt helähti. Eikä ollut vaikeata arvata kumpi teki. Mutta teoriassa kävi vähän samalla tavalla kuin myöhemmin illalla kävisi Ikosen Juusolle selostushommissa. Ihan vieressä olin, mutta telkkutuotannon pakettiauto oli edessä. Ihan kauhean suurta kiinnostusta tämä(kään) tapahtuma ei saavuttanut. 18000-paikkaisella stadionilla tuollainen parisataa sierainparia näyttää roskilta linssissä. Turvallisuuskoneistokin pystyi aika huoletta halutessaan keskittymään ottelutapahtumiin. Kimppajeejeet vielä matsin päälle, kai se keskimäärin mukavampaa oli tällaisen järkkääminen lopettaa edes yhteen voittoon. Kaikesta huolimatta ehkä lempparikuvani koko viikon useamman tuhannen napsun seasta. 21.8. RSC Anderlecht - KuPS 3-4 rp, 2-2 ja, 1-1Matsien välillä taisi olla neljä tai viisi tuntia. Mukavuudenhaluisena tyydyin pressissä tarjolla olleisiin hedelmiin ja kekseihin, enkä jaksanut lähteä seikkailemaan yli 30 helteellä tuhannen kilon repun kanssa sen kummempia eväshommia. Ilmastoidussa neukkarissa oli oikein leppoisaa hoitaa työjutut alta pois ennen illan spektaakkelia. Ja kyllä, olin koko ajan ns. oikeissa töissä. Huhtikuun ekana aloittaneella ei ollut päivääkään kesälomaa, eli vähän meinasi ajoittain kellosta tunnit loppua kesken, mutta onneksi nykyään ihan kaikkea ei tarvitse hoitaa kellokortilla tietyssä paikassa päivystäen. Firman intrassa jossain vaiheessa jo pieneksi hitiksi nousi kuvakavalkadini erilaisista etätyöpisteistä. Toisinaan tallinnan lautalla, välillä istanbulin lentokentällä jäätelöaltaan takana, toisinaan georgialaisessa taksissa. Nyt puolalaisen divarijengin stadionilla. Kunhan netti toimii ja läppäri saa virtaa, niin hommat etenevät. Ja tietty ukko on hereillä... Mutta aiheeseen. Lämmintä tietty oli. Jossain päin Puolaa oli rapsakoitakin ukkosia ja aiemmin viikolla ehdin Krakovasta juuri aika rapsakan rintaman alta pois. Junassa matkalla välillä tuli vettä niin ettei ikkunasta nähnyt metriä pidemmälle. Mutta Łódźissa ei sunnuntaina sada. Näin väitti norjalainen sääpalvelu. Olen muuten kuullut, että norskit olisivat tuosta yrristään jopa ylpeämpiä kuin hiihtomitaleistaan ja öljymiljardeistaan. Kevensin siis mukana kannettavaa rojun määrää enkä raahannut sadekelille täydellistä vaatetusta mukana. Mitä turhia. Kun aikaa oli, ehdin käydä sohimassa myös tällä stadionilla kannattajien päädystä kaikenlaista. Huomion herättivät nämä kolme paikkaa. Kaltaiselleni luuperseelle tuollaisilla kivipenkeillä istuminen kävisi hetkessä jaksamisen päälle, mutta ehkäpä niitä ei istuttaviksi ole tarkoitettukaan. Kömpelöillä kääntäjillä tuosta ei mitään järkevää irronnut, mutta jotain logiikkaa käyttäen taitaa idea olla jotenkin niin, että Niille, jotka eivät enää ole mukanamme - Niille, jotka ovat nyt ja Niille, jotka tulevat olemaan meidän jälkeemmeTässä kohtaa hoksasin, etten sitten saanut missään vaiheessa kuvattua tämän stadionin vierashäkkiä. Siinä oli huomattavasti enemmän sellaista siinäpä yritätte kiivetä yli -meininkiä rautalankavirityksineen. Huomionarvoinen juttu on myös se, että näissä finaalipäivän matseissa ei enää kentän reunalla ollut ledimainostauluja, kuten torstaina oli. Mitäpä niitä turhaan pois kantamaan keskiviikon ja perjantain matsien välillä. Mutta nyt oliva tiessään. Eikä muuten ollut enää ensimmäistäkään tuolia kuvaajien käyttöön saatavilla. Itelle ei sinänsä niin tärkeä juttu, kun tykkään olla perseelläni. Ainakin niin kauan kun vielä pääsen sieltä myös ylös. Tässä matsissahan tämä meni lopulta melkoiseksi sotkemiseksi. Jos luottavaisen ilmeen halusi nähdä ennen peliä, niin tässä se oli. Noin sivumennen sanoen täytyy todeta, kun paikka tuli, että Heikkisen Aso on tunnetun maailmanhistorian hienoimpia ihmisiä. Sanonta huoltaja hoitaa pätee enemmän kuin hyvin - ja asioissa joita ei osaisi edes kuvitella. Jollain tavalla kiinnostaisi tietää mitä tämä kaveri meni puhelimensa näytöllä tökkäämään... Avaus muistaakseni sama kuin torstaina, vaikkei kaikki ihan täydessä iskussa olleetkaan. Näyttää ajoittain painimiselta. Krögerin Aikku on mielestäni joskus upottanut hankalammistakin paikoista. Sama pätee myös Lavi Begolliin. Otan tästä muutaman promillen verran omaan piikkiini, kun menin ennen matsia sopimaan, että otetaan tässä matsissa yksi tuuletuskuva uusiksi, jota en toukokuulta ollut vielä tähän mennessä jaksanut valmiiksi tehdä. Oli meinaan niin paljon aikaa sijoittaa kuula verkkoon, että siinä olisi Väyrys-Paavo lukenut kontillisen venäläistä klassikkokirjallisuutta. Anderlecht menee avausjaksolla johtoon ja joku toinen tuomari olisi edeltävästä kolaamisesta viheltänyt KuPSille vaparin. Opolla sinällään turhat neuvottelut käynnissä nelosen kanssa. Katsomoon hotellilta värvätyt vahvistukset vielä aistivat tunnelmaa varovaisesti. Puolalainen olut ei vielä ala potkia. Sen sijaan norjalainen sääennuste alkaa näyttää tässä vaiheessa kypsältä ahtoisiin aaltoihin heitettäväksi, kuin tuomisten jälkeen heitettävät huomiset Leskisen lyriikassa konsanaan. Gabby Cuevas ja Twisting the night away pysäytyskuvana. Liikkuvana paljon parempi versio. Talley-Rochi -akseli, osa I. Jada lonkerojalkoineen nurin ja Genta painaa Palloseuran tasoihin täplältä. Ainoastaan sokea puusilmä pystyi väittämään tässä kohtaa, että tasoitus ei olisi ollut ansaittu. Ihan viimeistään tässä kohtaa piti viimeisenkin tajuta, että halutessaan nähdä Emma Peuhkurisen Kansallisessa Liigassa olisi aika vähissä. Näin mädässä kelissä, vasta kisoissa marinoituneiden vastustajien liki totaalinen dominoimalla alistaminen näytti hämmentävän vaivattomalta. Todella mielenkiinstoista nähdä miten homma etenee jatkossa. Toivottavasti saa aikaiseksi käydä ehkä jopa tulevana kesänä matsin verran seuraamassa tekemistään. Vesimassa alkaa olla jo melkoinen ja kentän kuormitus viikolla on myös ollut sitä tasoa, että olosuhteet alkoivat käydä todella kehnoiksi. Rochilla pari paikkaa naulata matsi lopussa, mutta ei mene. Tässä kohtaa olemus alkoi olla tasoa corpse bride. Sitten jatkojen ekalla jaksolla Anderlecht taikoo jostain 2-1 osuman. Samalla alkoi kaivaa sisuskaluja aika pahasti. Vaihdosta ei kummoista tulivoimaa tarjolla ollut ja vaihtoon oli jo jouduttu ottamaan sekä Begolli että Kröger. Kun Cuevaskin jouduttiin vaihtamaan pois oli fiilis ja odotukset jo hyvin liki tätä => Katsomon puolella meininki oli nousujohteista, kuten lopulta KuPSin peliesityskin. Ainakin tehtyjen maalien osalta. Joo, paska kuva, mutten hennonut roskikseenkaan painaa. Talley-Rochi osa II. Jännä onside-kikka tai oivallus, keskitys Gentan lanttuun ja peli tasoihin ihan lopussa. Näitä jaksaa katsella hämmentävän hyvin edelleen. Yksi kärkipäähän meneviä elämyksiä ikinä ja on tässä joskus nähty yhtä jos toisenlaista. Miehiä, jotka näyttävät osaavansa ottaa rennosti tms. Sitten Liina Nora täräyttää pallon vääriin verkkoihin. Mutta. Söderström torjuu, Söderström torjuu - Fanny Söderström! Jos olette joskus miettineet miltä helpottunut riemu näyttää, niin tässä olisi oikein malliesitys. Nannu Simonen kopsauttaa viidentenä laukojana omansa verkkoihin ja pistää hurjan paineen vastustajan viidennelle laukojalle. Vatafun sipuli ei kestänyt ja KuPS jatkaa.
|
|
|
|
Sudeetti
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Banzai, kukkahattu
|
|
Vastaus #21 : 21.01.2023 klo 04:27:23 |
|
Kolme enemmän kuin itelläni. Eihän ne osaa edes laskea. Keksi itse vapaavalintainen passiivisaggressiivinen vastakuitti.
Noh, noh. Koitin vilkuilla viimeistä settiä unilääkkeenä mutta jymähdinkin lueskelemaan ja myhäilemään. Kuva "nyt ei hirveesti naurata" Rochista missattujen paikkojen jälkeen yhäkin hieno. Matsin aikana toki tuli kirottua alimpaan manalaan mokoma tuhlaaja.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #22 : 07.02.2023 klo 03:08:09 |
|
Nyt pitää alkaa selkeästi tiivistää, jos tämän meinaa saada loppuun ennen kuin alkanut kausi puskee jo ihan tosissaan päälle. Tässä on kuitenkin jo yksi virallisesti kilpailullinen matsikin nähtynä etsimen läpi tälle vuodelle. Eiku jopa kaksi! 26.8. FC Lahti - IFK Mariehamn 0-2Näennäisen vapautuneista ilmeistä huolimatta ennen matsia Lahti oli edelleen kasa höyryävää nautaeläinlajien jätetuotetta täydet 90 minuuttia. Turistivinkkelistä tällaiset näyttivät (ja kuulostivat) aika kurjilta kokonaisuutta ajatellen. Peli on paskaa ja seurajohto keskustelee kannattajien kanssa sanomalehden yleisönosaston kautta. Alkoi näyttää jo siltä, että kaikilla menee kaikki päin persettä. Osalla kirjaimellisesti. Sitten Albinin lanttu osui kulmapotkuun just oikeassa kulmassa. Täysin vastustamaton ohjaus takatolpan juureen ja korvissa raikuu madridilaisilla kaduilla opittuja säädyttömyyksiä. Toisen jakson kannattajat lakanoineen seurasivat ilmeisen selkeän ulosmarssikäskyn jälkeen jäähallin päädyn metsästä. Yliajalla vielä toinen naula arkkuun ja täydet kolme saarille. Tack och adjö. 27.8. TPS - Reipas 1-2Tähän maailman aikaan ei kannattanut pahemmin itsekseen ajella. Bensa maksoi hirveästi ja aina pumpulla asioidessa tuntui siltä, että naapurin diktaattorin siitin olisi suussa. Eli kello hyvissä ajoin junalla mestoille ja alkupalaksi näytti osuvan täysin vahingossa a-junnujen mestaruussarjaa. Pistin pyytämättä ja yllätyksenä nämä kolme kuvaa tyrkylle nykyisen asuinkaupunkini seuran ihmisille, muttei ole hajuakaan onko näistä ollut kellekään mitään hyötyä. Tepsi onnistui puppeloimaan tämän, siitäkin huolimatta että vetelivät aika pitkään yhden ylivoimalla. 27.8. Inter - KuPS 1-2Päivän main event oli viereisellä stadionilla hieman myöhemmin. Odotuksiin ei lopulta vastattu kuin lopputuloksen verran. KuPS oli hävyttömän kehno hyökkäyssuuntaan. Sitten raitapaidalla naksahti ja ylivoimalla Palloseura onnistui. Ensin Joona Veteli sijoitti suht hallitusti tasoitusosuman. Sitten kaikista mahdollisista maalitykeistä Henri Toivomäki uitti jostain Viitalan kainalon alta yliajalla voittomaalin. Tunnustan lähettäneeni lähietäisyydeltä telepaattisesti alitajuisia viestejä WV:n suuntaan ja muistutin taannoisesta Suomi-Ukraina -junnumaaottelun ratkaisumaalista, jonka kyseinen nuori herra sanan varsinaisessa merkityksessä imuroi sisään saranasormineen. Myönnän olleeni myös erittäin yllättätynyt, että tämä metodi osoittautui toimivaksi. Jos veikata täytyy, niin ei ole ihan heti onnistumassa uudestaan. Hämmentävää, miten paljon hitaammin pallo tuntui lipuvan viivan yli livetilanteessa tuijottaen kuin koosteen videolta. Ekan kuvankin sain otettua vasta tässä kohtaa. Reissun parasta antia oli kolmen pisteen saaliin lisäksi mainio junamatka hesojen suuntaan, sekä pieni juttutuokio matsin jälkeen entisten työkavereideni kanssa. Bonuksena tietty se, että sain kun sainkin läppärini laturin takaisin, jonka onnistuin unohtamaan Turkuun YB-matsin jälkeen. Harvassa on 100% luotettavat turkulaiset, mutta Interin toimiston Lauri on yksi niistä. 31.8. FC Lahti - KuPS 0-1Osasyy näiden kuvakoosteiden viipymisessä on se, ettei tästä elo-syyskuun taitteen jälkeisestä ajasta ole ihan parhaita mahdollisia muistoja oikean elämän puolelta. Tässä kohtaa ajelin oman juniorin muutoprojektin päälle takaisin Lahteen ja hain samalla vähäsen isompaa kodinkonetta matkalla kyytiin. Siellä etelän päässä laiteltiin yhtä pätkää elämän aikajanalla uuteen uskoon. Samaan aikaan kotopuolessa alettiin laittaa yhtä elämän aikajanaa pakettiin, kun isäni sai lopullisen kuolemantuomion hoitojen ollessa turhia. Yritin vielä nauttia jotenkin jalkapallon tarjoamasta eskapismista, mutta se oli käymässä jo pikkuisen väkinäiseksi - varsinkin kun en vielä ihan tarkkaan tiennyt mitä oli tapahtumassa. Mutta. Kävellen kotoani stadionille reilu vartti. Silti aikataulutus meni sen verran perseelleen, että ensimmäinen reilu vartti matsista tuli seurattua audion verran auton ratissa ruudun kautta. Sain sentään juttu- ja kantoseuraa sateisesta tikkurilasta. Jäi siis näkemättä ilmeisesti molemmat ottelun kannalta merkitykselliset tapahtumat. Maali ja Virtasen ulosajo. FC:llä loppui Cupin arvontakulhoista divariseurat ja seinä oli saman tien pystyssä. Puolustustaistelu päättyi vieraiden onnistumiseen ja CuPS meni taas finaaliin. 3.9. KuPS - Ilves 0-0Loppukauden kuvasatsit ovat sattuneista syistä melko vahvasti Kuopio-painotteisia. Hämmentävän vähän muistikuvia aiempiin verrattuna osasta. Tässä tosin ei tainnut tapahtuakaan mitään merkittävää.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #23 : 07.02.2023 klo 03:46:25 |
|
11.9. KuPS - HPS 3-0Naisten Palloseurojen SM-turnauksen toinen osaottelu. Mitä yhteistä on kuopiolaisen erikoisten juomien kerhon kokoelman tässä kohtaa tuoreimmalla lisäyksellä ja Euroopan tämän vuoden suurimmalla kesähitillä? Taas askarreltiin. Oon aika varma, etteivät arvanneet poseeraavansa kahdelle kameralle... Välillä dumarit on vaan DUMareita. Katsomossa mennyttä ja melko varmasti myös tulevaa. Ottelutapahtuman tylsin duuni toisella jaksolla. Niitty Hahlin liigadebyytti lähti tästä. En tiennyt kuvaavani shampoomainosta. 11.9. KuPS Akatemia - PeKa 4-0Tietääkö joku miksi numero 62 on Juuso Laitiselle ilmeisen merkityksellinen? Vai onko se juuri se ilmeinen? Tuen puutteesta ei jäänyt menestys kiinni, tässä ottelussa. 14.9. KäPa - KuPS Akatemia 2-1Pari viikkoa aktiivista kuoleman enkelien vierestä seuraamista tarvitsi jotain vaihtelua. Se paikka tarjoutui kun akatemian huoltaja kysyi mahdollisesti vitsillä haluanko lähteä mukaan seuraavalla viikolla Hesoihin vierasmatsiin. Ja kappas kun löysinkin itseni bussista keskiviikkona lounasaikaan. Käpylän kompleksi oli itselleni täysin uusi tuttavuus ja ihan kiva pullakahvintuoksuinen meininkihän tuolla oli. Siinä kun viereisellä kentällä antonit, rahmanit, väinöt ja maxit oppivat tulemaan toimeen keskenään normaalissakin elämässä loppuikänsä, niin maailma on parempi paikka vaikkei jätkien nimiä lehdestä välttämättä urheilu-uutisissa luettaisikaan. Sadehommiksi meni lopulta tämäkin. Sen verran pimeä mesta tuo oli, että sinänsä se ja sama. Yli 10 vuotta vanha tekniikka pääsi olosuhteisiin, missä jouduttiin repimään vehkeistä irti kaikki mahdollinen ja aika paljon ylikin. Sen kyllä huomaa. Oikeasti noususta tapellut - lopulta siinä onnistunutkin - kotijoukkue oli lopulta aika tiukoilla sarjan jämäpäässä tapelleen vierailijansa kanssa. 16.9. KuPS @ KontulaJos oli Käpylän kenttä uusi bongaus, niin saman listan jatkoksi tuli paria päivää myöhemmin Kontula. KuPS veti valmistavan treeninsä Cupin finaalia varten itäisessä helsinkiläislähiössä ja taas vaihteeksi saatiin vettä pohjille. Kenttä oli ihan litsläts-kunnossa, vaikka sade reenisession ajaksi taukosikin. Kiitos Savon Medialle taas kerran harrastuksen tukemisesta ja Vine Raatikaiselle kyydistä sekä Lahesta Kontulaan, että myöhemmin myös Kontulasta Myyrmäkeen. 16.9. PK-35 Vantaa - KuPS 1-3Tähän ei valmistautumisessa tarvittu mitään hollywood-tasoisia motivaatiopuheita. Keväällä tuli tukkaan ja nyt ei samaa vahinkoa päästetty tapahtumaan uudestaan. Lavi Begolli nyökkää hassunnäköisesti pompun kautta ensimmäisen. Aino Kröger kirjaimellisesti pommittaa toisen ennen taukovihellystä ja peli oli aika lailla ohi.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #24 : 09.03.2023 klo 04:16:12 |
|
Sujuvasti etenee. Vedetääs kohtuullisella provolla tämä toiselle sivulle 10.9. Steelers - Crocodiles 21-14Futista se on törmäilyfutiskin. Tapahtumana Vaahteramalja on, en perkele keksi mitään tiivistettyä yhen sanan ilmaisua. Jotenkin noloa kohkaamista ja vouhottamista, mutta sitten toisaalta tässä vedetään niin saatanan isolla koko matkalta - eikä tosiaankaan pelata ujoa. Nyt kun mietin, niin siiderliiderit tais kuitenkin puuttua, mutta paukut, pommit, savukoneet, kansallislaulut, kansaa huudattava seremoniamestari jne. Tarjoiluista en tiiä oliko kaikki maholliset hodarit, burgerit ja kaljat kovin esillä ja tyrkyllä. Nykyään ei taideta futiksessa erikseen esitellä tuomareita matsin alussa? No, tässäpä esiteltiin ja onhan nää aika reteitä hahmoja. Sitten mennään - ja näitähän on se viitisenkymmentä möllykkää per joukkue. Kunnon uholla melkein poikkeuksetta ryntäilemään. Vieraille oli vain paukkuja ja savuja tarjolla, pienillä kipunoilla ryyditettynä. Mutta Kotijoukkueelle oli varattu vähe liekkejä! Tiiän mistä nää jäbät haaveili ainakin vielä seuraavalla viikolla. Steelersin päävalmentaja Pekka Utriainen on pelannut Veikkausliigaa parikymmentä vuotta sitten. Jos en ihan väärin muista, niin oli toinen hyllytetty kaveri Ykä Happosen kanssa jonkun vappuun liittyneen hulinan yhteydessä, joka johti lopulta siihen, että KuPS vaihtoi Jari Pyykölän Ismo Liukseen. Oliko huhuissa jotain kuistille paskomiseen liittyvää episodia? No, tästä lisäpuinteja - ikään kuin tämä kuvakooste ei jo riittäisi itsessään. Keulilla Maamme-laulua odottelemassa KuPSin entinen fysiikkavalmentaja ja pari kertaa 100m Suomen mestaruuden voittanut Sami Länsivuori. Seinämäen vierashulit oli pistetty turvallisuussyistä sadekatsomoon. Eka kerta ikinä kun minun nähteni Steelersiä vastaan tehtiin pisteitä. Arvasitte tavallaan - oli tämä kuitenkin jo toinen kerta kun portsarifutista olen kameran takaa nähnyt. Viimeksi vuotta aiemmin Lahessa Steelers jätti Hiihtiksellä Roostersin nollille. Seuraava matsi pelataan kuulemma Seinäjoella ja pidän kohtuullisen epätodennäköisenä, että sinne päätyisin edes vahingossa. Veikkaan tosin, että omasp notkuu liitoksistaan, kun vauhtiajokansa karkeloi häkin täyteen ja pihalla ajellaan monsteriautoilla ja liekkiä ampuvilla traktoreilla. Ei tää mikään eye of the tiger -otos ole, mutta jotain saalistamisen meinikiä tuossa on päällä. En tiiä miten ok on alkaa puimaan juttuja muista kuvaajista, mutta tulipa vaan paikka kehua Jari Turusta muillekin. Todella miellyttävä kaveri ja jeesaa enemmän kuin tarvitsee. On pelannut joskus itsekin ja vuosi sitten Lahessa osasi oikeaan futikseen tottuneelle heittää heti pari oleellista juttua. Tärkeimpänä varmaan se, että jos ukkoja on tulossa päin niin älä tee mitään - ne on aika ketteriä ja kerkeävät väistää 99 kertaa sadasta. Tuossa Jari jeesaa Savon Sanomien Paula Pohjamoa. Vuosi sitten oli helppo syöttää Etlarin Mirja Hussain myös suoraan Jarille, kun silloin oltiin molemmat eka kertaa lajin parissa. Mirja seurasikin Jaria melkein koko iltapäivän. Käykää kattomassa Jarin kuvia, ihan helvetin monipuolinen urheilukuvaaja ja osaa kuvata tietty muutakin. => https://jat.kuvat.fi/kuvat/Tauolla sitten ilmeisesti perinteisiä HoF-nimityksiä. En tiiä onko oikeasti joka kerta, mutta itselleni 2/2. On muuten varmaan vähäsen kelju tunne kun toisessa jalassa roikkuu ~90 kilon ekstrapaino ja taas sama kaveri tuijottaa juostessaan päin. When you see it... \o/ All I have are black clouds storming in my brain - Crocodile Country Rock - Devil in my HeadVieraat tulevat hämmentävästi todella vaikean kautta 8 pisteen takaa lopussa tasoihin ja koutsin olemuksesta säteilee tyytyväisyys. Miten vastaa kotijoukkue - palauttamalla seuraavan aloituspotkun päätyyn asti. Ja minä en ota ensimmäistäkään kuvaa tästä, koska kävelen gopro kourassa samaan aikaan toisella puolella kenttää. Eli on mulla koko matkasta jonkunlainen video tallella, muttei konetta millä saisin sen järkevästi näkösälle. Ei sillä, että ketään kiinnostaisi. Sitten käytännössä enää polteltiin jäitä ennen ottelun päättymistä, että päästiin siihen mitä varten nää jätkät jaksavat punnertaa sen kymmenkunta(?) matsia kesän aikana. Tämä näyttää ihan helvetin arveluttavalta pysäytyskuvana... Vähän jää paidan alle asioita, mutta onko tällä joku oma kanava? Tais olla jo kolmas putkeen.
|
|
|
|
|
|