siilipuolustus
Poissa
|
|
Vastaus #125 : 11.03.2023 klo 20:11:25 |
|
Hieno peli ja paremmasta joukkueesta ei ollut pienintäkään epäselvyyttä. Maalit kuitenkin ratkaisevat ja vastustajan puolustus maalivahteineen oli terävänä samalla, kun Jäps ei otteestaan huolimatta saanut palloa paikoista pömpeliin. Mukavasti porukkaa ja elämää oli myös tullut paikalle. Toki vieläkin enemmän ääntä voisi kotijoukkueen kannustusjoukot pitää. Pienilukuisempi Gnistanin porukka oli miltei yhtä äänekäs. Tästä on hyvä jatkaa varsinaista kautta kohti ja erityisesti joukkueen tasaisuus lämmittää, kun myös penkki on ykkösen tason kavereita täynnä. Harmi, ettei keskuskentän olosuhteita saada vielä tälle kaudelle kuntoon, mutta sillä on vaan mentävä. Hallissa pelaamista en erityisesti arvosta, mutta kyllä on kaloja päässä niillä, joiden mielestä tänäänkin peli olisi väkisin pitänyt viedä lumituiskun keskelle pihalle.
|
|
|
|
1947
Poissa
|
|
Vastaus #126 : 11.03.2023 klo 20:16:01 |
|
Ehtiikö sen uuden stadikan päivittää vielä liigastandardeihin?
Uusi stadikka tulee olemaan liigastandardien mukainen.
|
|
|
|
KTFC21
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS
|
|
Vastaus #127 : 11.03.2023 klo 20:25:39 |
|
VPV palasi kokoonpanoon vuoden loukin jälkeen ja heti cupin voitto, sattumaako? Noususkumpat on varmaan laitettava kylmään, kunhan mies saadaan sarjakauteen mennessä pelaavaan kokoonpanoon takaisin.
VPV:n paluulle Olisi voitu ratkoa matsi jo ennen rankipotkuja, mutta hyvä näinkin.
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
|
Vastaus #128 : 11.03.2023 klo 21:13:18 |
|
Onnittelut Ykköscupin voitosta! Tänään ilman minkäänlaisia selittyjä täysin ansaittu voitto ja muutenkin varsin vakuuttavaa menoa koko turnaus. Erityismaininta tälle laiturille #20 Enoch Banza. Nopea ja taitava kaveri, joka tiedettiin lupaavaksi jo junnuvuosinaan. Potentiaalia ensi kauden tähtipelaajaksi Ykkösessä.
|
|
|
|
Fillarikommari
Poissa
|
|
Vastaus #129 : 12.03.2023 klo 15:39:19 |
|
Tapani ja Jama olivat keskikentällä aivan ylikylän ukkoja Gnistanin pelureihin verrattuna. Banza oli taas loistava. Ihmettelin aluksi Palmaston jättämistä penkille ja jonkin verran lyhyemmän Armisen peluuttamista topparina. Arminen on tähän mennessä pelannut lähinnä laitapakkina. Ajattelin, että Markkasen vartioimiseen tarvitaan pituutta. No Markkanen pelattiinkin joka tapauksessa ihan pimentoon. Armiselle oli kiinnostava rooli hyökätessä. Nousi pitkällekin vasenta laitaa ja Karkulowski tuli keskelle. Ihan suuren maailman meininkiä, hienoa.
|
|
|
|
Jallu Kurittu
Poissa
|
|
Vastaus #130 : 12.03.2023 klo 16:11:25 |
|
Uusi stadikka tulee olemaan liigastandardien mukainen.
Muuten kyllä, mutta toiset 1500 paikkaa pitää rakentaa lisää.
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #131 : 12.03.2023 klo 18:12:04 |
|
Nyt on molempien raportit ilmestyneet. Jos oli kotijoukkue ripeämpi kentällä niin vieraat nopeampia raportin teossa. https://japsedustus.fi/uutiset/raportti-japs-voittaa-ykkoscupinhttps://gnistan.fi/2023/03/otteluraportti-ykkoscup-paattyi-japsin-juhliin/Päävalmentajan sanoin joukkueella nyt pientä lepoa kunnes alkaa lopullinen valmistautuminen sarjaan. Harjoituspelejäkin on sovittuna neljä. Näköjään poistutaan omasta hallista hakemaan vieraspelien tuntumaa. 22.3 FC Lahti - JäPS lehdessä Kisapuisto, mutta epäilen Mukkulan hallia 25.3 KäPa - JäPS Talin halli 2.4 Klubi04 - JäPS Bolt Areena klo 18.00 5.4. HJS - JäPS ? Pelillinen ilme on ollut erinomainen niin tässä voi odotella levollisin mielin sarjakauden avausta. e. Muutettu Klubi04 ottelun pvm. HJK:n sivuilta löydetty tieto. Ei liene aprillipila peli siis tulossa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 24.03.2023 klo 11:06:18 kirjoittanut Oldone »
|
|
|
|
|
Laisto
Poissa
|
|
Vastaus #132 : 12.03.2023 klo 18:25:56 |
|
Muuten kyllä, mutta toiset 1500 paikkaa pitää rakentaa lisää.
Vai riittääkö sittenkin? Taitaa liigalisenssimääräyksissä olla vaatimuksena yhden kerran 1500 paikkaa, ja eikös sen verran ollut tulossa. https://www-assets.palloliitto.fi/62562/1661944508-liigalisenssimaaraykset-2023.pdfMutta laajennussuunnitelmat toki pitää käynnistää välittömästi jo pelkästään sen takia, että kun jalkapallohuuma kohta iskee Järvenpäässä isosti, niin lisäkapasiteetti tulee enemmän kuin tarpeeseen!
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #133 : 12.03.2023 klo 18:55:26 |
|
Kunhan saadaan edes nykyinen suunnitelma liikkeelle ja toteutukseen. Tuskin on vielä tovin aikaan realistisia rahkeita ajatella paikkaa ylimmällä sarjatasolla. Panostukset ihan eri tasolla (taloudelliset,pelilliset) kuin nykyisin ykkösessä ja toivottavasti myös ensi kaudella pelattavassa ykkösliigassa. Tuon liitetiedoston mukaan nuo 1500 katettua istumapaikkaa riittää olosuhde vaatimuksiin.
|
|
|
|
2Pac
Poissa
|
|
Vastaus #134 : 12.03.2023 klo 19:36:45 |
|
Kunhan saadaan edes nykyinen suunnitelma liikkeelle ja toteutukseen. Tuskin on vielä tovin aikaan realistisia rahkeita ajatella paikkaa ylimmällä sarjatasolla. Panostukset ihan eri tasolla (taloudelliset,pelilliset) kuin nykyisin ykkösessä ja toivottavasti myös ensi kaudella pelattavassa ykkösliigassa. Tuon liitetiedoston mukaan nuo 1500 katettua istumapaikkaa riittää olosuhde vaatimuksiin.
Sillä ei ole meidän fanien pubipuheissa mitään merkitystä onko joku realistista tai ei. Itse kuulen jo kaukaisuudesta CL-hymnin suloiset soinnut..
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #135 : 20.03.2023 klo 14:33:04 |
|
Lopuista (4) harjoitusotteluista ensimmäisenä vuorossa FC Lahti - JäPS ke 22.3 klo 17.00 Kisapuiston TN
En pääse valitettavasti paikalle mikä sääli sillä olisi ollut mukava nähdä miten isännät yrittävät pysyä vieraiden vauhdissa. Päinvastaisessa tapauksessa ihan hyvä etten ole näkemässä. Ensimmäinen ulkopeli JäPSille ja vastassa liigajoukkue niin haastetta riittää. Cupin voiton pilvistä ja minilomasta onkin hyvä palata takaisin tekemisen pariin.
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #136 : 21.03.2023 klo 21:44:04 |
|
Huomisen harkkapelin ennakko. https://japsedustus.fi/uutiset/ennakko-fc-lahti--japsOlennaisin tieto tekstin lopussa: ”Kyllä me vielä etsimme hyökkääjää, joka antaisi meille erilaisen vaihtoehdon ja mahdollistaisi myös pelaamisen kahdella kärjellä. Hosua ei kuitenkaan nyt haluta, kun Justus [Holopainen] on ollut hyvässä iskussa!” Ei liene helppo tehtävä sillä samaa tunnutaan kaipaavan yhdessä jos toisessakin joukkueessa.
|
|
|
|
Jäyhä Jököttäjä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jäps, HIFK 2-4
|
|
Vastaus #137 : 22.03.2023 klo 10:13:47 |
|
Kiitos taas oldonelle.
Oma fanitus on viimeiset 10 + vuotta perustunut kulloiseenkin pääasialliseen asuinpaikkaan ja omaan entiseen seura- aktiivisuuteeni sekä Järvenpäässä että Keravalla.
Molemmat kelpaavat. Täältäkin on kuittailu aika hyvin loppunut.
Jäps alkaa miehissä olla huippuseura. PKKU sarjaa alempana ihanaa alasarjaromantiikka hyvällä tasolla.
|
|
|
|
KTFC21
Poissa
Suosikkijoukkue: JäPS
|
|
Vastaus #138 : 22.03.2023 klo 15:58:07 |
|
Tänään näyttäisi pari testiukkoa olevan kokoonpanossa. Emanuel Kulego ja Takanori Yokochi. Japanilaisella cv:ssä pari seuraa Suomesta, tosin viime visiitillä KPV:ssa ei pelannut lopulta minuuttiakaan loukin vuoksi.
|
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #140 : 22.03.2023 klo 18:57:38 |
|
Lopputulos 4 - 2 (2 - 1) JäPSin maalit Banza ja lopussa kulmasta puskien testimies Yokochi. Twitter seurannan perusteella Lahti ansaitsi voittonsa varsinkin vahvan toisen puoliajan ansiosta. Hyvää harjoitusta ja ensimmäinen ulkokentän peli ei niin mukavissa olosuhteissa. Lauantaina KäPa Talissa klo 19.00. Sinne onkin pyrkimys päästä paikan päälle.
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #141 : 23.03.2023 klo 12:46:32 |
|
Eilisen harkkapelin rapot molemmilta. https://japsedustus.fi/uutiset/fc-lahti-42-21-japshttps://fclahti.fi/uutiset/forenom-otteluraportti-pirtea-lahti-hallitsi-ja-nappasi-voiton/Tasoero näkyi näiden mukaan ja lahtelaisten valmentaja tyytyväisempi ja kohteliaasti antoi lievät kehut vastustajalle. Kun ei peliä nähnyt niin vaikea sanoa mitä toisella jaksolla JäPS rupesi tekemään mitä ei ole tehty. Veikkaisin vahvan vastustajan pistäneen pelin menneen hosumiseksi ja sitä myöden virheiden (alkeellistenkin) lisääntyneen. Kaksi tehtyä maalia kuitenkin ja yksi ainakin lähellä. Tosin niin oli vastustajallakin parikin kertaa. Ulkokausi nyt avattu ja kehitettävää saatu eväiksi tästäkin pelistä. Testimiesten otteista ei sen parempaa tietoa kuin mitä raportissa mainittiin. Kehun puolelle lievästi meni Yokochin kohdalla ja saa nähdä ovatko molemmat/toinen tai ei kumpikaan mukana lauantain KäPa ottelussa.
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #142 : 24.03.2023 klo 11:15:52 |
|
HJK:n sivuilta löytyi tieto harjoitusottelun Klubi04 vastaan ajankohdan muutoksesta. 1.4 -> 2.4 Klubi04 - JäPS Bolt Areena klo 18.00 JäPSin vahvistus siirrosta tulee varmaankin ennen aprillipäivää
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #143 : 24.03.2023 klo 18:02:44 |
|
Huomisen 25.3 KäPa - JäPS ottelu ennakko. https://japsedustus.fi/uutiset/ennakko-kapa--japsRotaatiota luvassa kokoonpanoon verrattuna Lahti peliin. Mielenkiintoista nähdä miten peli kulkee, kun vastassa nopeita ja teknisiä nuoria pelaajia. Onko mukana Lahdessa esiintyneet testimiehet ja onko mahdollisesti vielä uusia näytillä. Paikanpäälle on tarkoitus vääntäytyä ja kommentoida sitten täällä näkemäänsä pelin jälkeen. JäPSin twitteristä voi seurailla tapahtumia online.
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #144 : 25.03.2023 klo 17:16:50 |
|
Avaus tänään Källman Mv Zolameso Autio Palmasto Meriläinen Mohamed Heidari Jama Khayat Mokuma Yokochi (testi)
Vaihdossa Laiho Mv Ärilä Arminen Ramström Manner Banza Holopainen Tamminen (testi)
Odotettua rotaatiota ja hyvä niin. Saapi nähdä miten topparit ehtivät vikkelien nuorten kanssa. Yokochi sai odotetusti toisen näyttöpaikan ja nyt erityyppisen vastustajan kanssa. Uusi nimi Tamminen ei sano minulle mitään, mutta toivottavasti pelin jälkeen jää positiivisesti mieleen. Oisko Eero ent. MIFK, Inter Turku ?? Pikkaisen vajaa kaksi tuntia ja nokka kohti Talia.
e. Etunimen arvuuttelua
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.03.2023 klo 18:47:51 kirjoittanut Oldone »
|
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #145 : 25.03.2023 klo 20:39:03 |
|
FT 3 - 2 Surkeinta pelaamista JäPSiltä mitä preseasonin aikana olen nähnyt. Topparikaksikko lahjoitteli tilanteita ja osan KäPa käytti hyväkseen. Ei kehumista ollut muunkaan joukkueen työskentelyssä. Aina ei voi voittaa, mutta paremmin pitäisi pystyä pelaamaan. Testimiehet eivät mitään erikoista esittäneet. Eero Tamminen väläytti muutaman kerran, mutta tuntuu olevan vielä kesken kuntoinen. Yokochin voi mielestäni jatkaa pelipaikan etsimistä muualta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 25.03.2023 klo 20:42:54 kirjoittanut Oldone »
|
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #146 : 26.03.2023 klo 16:03:24 |
|
Eilisen pelin raportti. KäPa ansaitsi voittonsa aktiivisella ja peräänantamattomalla pelillä. Näillä saatiin JäPSin pelinrakentelu rikki ja runsaisiin harhasyöttöihin, joista maalitkin tekivät. JäPSin maalit hyviä yksilösuorituksia. https://japsedustus.fi/uutiset/kapa-42-21-japs
|
|
|
|
Jallu Kurittu
Poissa
|
|
Vastaus #147 : 28.03.2023 klo 21:51:19 |
|
Kokoliha-Allun loukkaantumisen jättämää aukkoa tulevalle kaudelle on saatu paikattua. Uutisia kannattanee seurata JäPSin edustuksen sivuilta lähipäivinä.
|
|
|
|
Oldone
Poissa
Suosikkijoukkue: Vuoden 1975 U18
|
|
Vastaus #148 : 29.03.2023 klo 09:21:21 |
|
Jätän spekuloinnit ja arvioinnit niistä paremmin tietäville. Hyvää kautta kuitenkin JäPSille ja myös muille sarjan joukkueille.
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.03.2023 klo 17:06:06 kirjoittanut Oldone »
|
|
|
|
|
|
|
|