Kollektiivinen megajinxaus käynnissä
Vai nousuhumala?
Nämä lienevät niitä klassisia pelejä, joista ainoastaan voitto kelpaa, mikäli haluaa muutakin kuin osallistua karsintoihin. Pohjois-Irlannista ei oikein minkäänlaista käsitystä vastustajana, kun en ole kv-jalkapalloa seurannut enää vuosiin. Avauksen pelaajista tuttuja vain Lewis ja McNair, joista jälkimmäinen oli muistaakseni lupaava pelimiehen alku aikoinaan Manchester Unitedissa. Nykyään taitaa olla etenkin maajoukkueessa vähän Milnermäinen joka paikan höylä.
Onko muuten selkeää syytä sille, miksi esimerkiksi Antman avaa tämän ottelun penkiltä, vaikka on ollut maajoukkueessa todella hyvä tähän asti? Pohjanpaloon ja etenkään Källmaniin ei hirveästi luottoa löydy, mutta Oliveria olisin kyllä kaipaillut avaukseen tulosta tekemään.
Jotenkin sellaiselta vähämaaliselta tai jopa maalittomalta peliltä tämä haiskahtaa.