Kauniit Kotka-aiheiset virret kaikaavat lauantaina betonisen katsomolegendan rakenteista jo iltapäivästä. Mutta mitä ihmettä, äänimaailma on ylösalaisin - kotikannattajat on uutuutena sijoitettu hyppyrimäkien puoleiseen päätyyn ja vieraille on osoitettu lokero A1-katsomosta.
Asiaa selventää tiedote
https://fclahti.fi/uutiset/fc-lahden-ottelutapahtuma-uudistuu-mukana-myos-wolt/, josta käy ilmi myös että
FC Lahden otteluissa on edelleen saatavilla Maatila Liha-Merosen makkaroita ja muita paikallisia ja maistuvia tuotteita. Uutuutena ovat Helenan Kotileipomon lihapiirakat ja Porvoon lakritsin Metrilakut. Lisäksi otteluissa on kauden aikana vaihtuvia myyntikojuja paikallisilta toimijoilta.
Uusi Wolt-yhteistyö mahdollistaa ruuan tilaamisen otteluun jokaisen katsojan oman maun mukaan. Ruuat toimitetaan palvelualueella sijaitsevaan Wolt-kioskiin, josta ne ovat noudettavissa omaa nimeä vastaan. Muistathan tilata tuotteesi ajoissa, jotta ruoka saapuu sinulle sopivaan aikaan, esimerkiksi tauon aluksi.
Otteluun Lahti lähtee viikon takaisen espoolaisen tukkapöllyn jälkeen, siinä missä KTP nitisti kotonaan hupilupilta tsemppitasurin tiistaipelissä, toisen puoliajan väkevällä hyökkäysrynnistyksellä. Sarjataulukossa joukkueet ovat tasapisteissä sarjan alapuoliskossa, tosin kotijoukkueella on peräti 2 ottelua vähemmän pelattuna.
Poimintoja:
- Molemmat joukkueet ovat kertaalleen pelanneet kaudella liigapelin luonnonnurmella, ja vituksihan ne ovat menneet
- Kotijoukkueen kausikorttiin
investoineet, sekä juniorit joilla junnukortti saavat ottaa äidin mukaan peliin ilman lisämaksua
- Kotkan pulustus vuotanut ku seula
- Lahen keskikenttä täys mysteeri, onko joku nähny?
- KotkaHamina ei oo mikään missään
- Perus topparin laukaus
https://www.youtube.com/watch?v=4zrRnBVj5Bo- Onko se Wusu joka siellä heiluu päineen
https://www.youtube.com/watch?v=npwGPVj-vLkKotijoukkueen
ennakkoVierasjoukkueen
ennakkoToivottavasti äitini ei kuule tästä. Tarkoitus on olla ns. nakit ja muusi.