
”Jo nyt on perkele, jossei ala tulla voittoja”. Näin ei koskaan ole sanonut kukaan ahvenanmaalainen. Osaksi, koska he eivät puhu suomea, osaksi koska he ovat liian kohteliaita. Nyt on syytä heittää kohteliaisuus Itämereen ja hyökätä Hakaa vastaan kuin
Roman Eremenko olisi tuli persuksen alla.
Äitienpäivän aaton otteluun Wiklöf Arenalla vieraaksi saapuu siis Valkeakosken Haka, joka on aloittanut sarjan paremmin kuin moni odotti. Hakan vahvuutena on ollut joukkuepelaaminen, ja maalintekijöitäkin on laajalla rintamalla. Omasta mielestäni esimerkiksi Friberg-Auvinen-Fallou-puolustus on ollut yllättävän hyvä, eikä alkuunkaan ”Free Fallout”, niinkuin olisin sen voinut nimetä aiemmin.
Kotijoukkueella sen sijaan on tökkinyt vähän kaikki. Puolustus on nukahdellut kuin uniapneasta kärsivä
lihava kehopositiivinen työkaverini, keskikentällä on ollut liikettä yhtä vähän kuin samaisella kollegallani, ja hyökkäys on tyrehtynyt kuin seksielämä neljännen
lapsilisän lapsen syntymän jälkeen. Ei tässä mitään lestoja sentään olla! Sairasosasto myös kasvaa vähän ilkeää tahtia, mikä toisaalta voisi olla oletettavissakin, kun kyseessä on liigan keski-iältään vanhin joukkue.

No, eipä ole kauheasti uutta siinäkään, että IFKM:n taktinen osaaminen on hieman jäänyt taka-alalle, kun Ahnan mentoreina on ollut Lyyski, Lundberg, Syberyjski, Pyykölä ja Wargh (Vai voiko joku oikeasti väittää, että tuossa listassa on tunnettuja taktikoijia ja jalkapallon pelikirjojen merkittäviä uudistajia?). Seuran hallinnon puolellakin on ilmeisesti tyydytty siihen, että Maximum Attack oli 2016, eikä siihen enää koskaan kannata pyrkiä uudestaan. Koska kenkää ei voi antaa kaikille, katsojat ovatkin jo alkaneet äänestää poissaolollaan. Olisiko ehkä kannattanut olla konsultoimatta ulkoista toimijaa ja PAFia sen suhteen, että miten asioita hoidetaan? (GMM paskottiin ja uusi kannattajayhdistys tehtiin…kenelle? Seisomakatsomolippu halvemmalla, kun jengi kuitenkin tulee katsomoon istumaan? Veikkaus itsessään lobattiin pois saarelta, et voi pelata enää vakiota/jännittää otteluita/voittaa oikeata rahaa lotossa jne jne jne) Olen myös useaan otteeseen esittänyt, että ”mitäs sitten kun aika jättää Wiklöfistä, kuka tämän hyväveli-kerhopuuhastelun silloin maksaa”? Kovia kysymyksiä, mutta pääsarjapalloilun turvaamiseksi olisi saarellakin hyvä herätä 2020-luvulle. Eikä tässä yhteydessä varmaankaan kannata mainita miten hyvin asiat menee, jos ulkomaalais”vahvistuksia” paikalle hoitelevat herrat nimeltä Lindblom ja Lönnström.

IFK-ennakko:
https://www.ifkfotboll.ax/infor-ifk-mariehamn-fc-hakaHaka-ennakko:
https://fchaka.fi/uutiset/hakan-kolmen-ottelun-viikko-paattyy-lauantaina-maarianhaminassa/Sää-ennakko: Aurinkoa ja lämpöistä
En tiedä otteluun nimettyjä tuomareita, mutta he viheltävät VARmaan hyvin. Ottelu alkaa siis lauantaina 18:30, oletetut äiti-ihmiset pääsevät ilmaiseksi sisään. Hakapeliitoille ja muille kannattajille tiedoksi: Venäjän konsulaattiin suunnatut räjähtävät audiolaitteet kannattaa jättää pois, koska onhan se aivan väärin osoittaa mieltään maata kohtaan, joka vitut välittää mistään ihmisoikeuksista tai kansainvälisistä laeista. Ruutu+ tarjoaa katselukokemuksia paikalle pääsemättömille.
EDIT: Otteluennakot ja kirjoitusvirheet