
Työviikko alkoi Veikkausliigalla ja työviikko myös päättyy Veikkausliigaan kun perjantai-illan huumaa tarjoilevat uudistuneella Veritaksella Inter ja Haka. Molemmat joukkueet lähtevät peliin omilla tavoillaan mollivoittoisissa tunnelmissa. Inter on pelannut vasta viisi peliä, joka on vähän muihin jengeihin verrattuna, mutta roikkuu melkeinpä shokeeraavasti sarjajumbona. Wissin kaarti on ilman voittoa Veikkausliigan puolella nyt neljä peliä putkeen ja edes kauan odotettu kotiavaus ei tuonut maanantaina täyttä pistepottia vaikka vastassa oli kautensa vähintäänkin yhtä heikosti aloittanut Mariehamn. Tulosta on alettava tulemaan mitä nopeiten, sillä jos ei kotonakaan ala pistetili karttumaan ihan kunnolla, saattaa homma mennä kesän aikana melkoiseksi "mailan puristamiseksi". Viime kauden päätteeksi komeasti europeleihin itsensä selvittänyt Haka, ei myöskään voi ihan tyytyväinen alkukauteensa olla. Se toki menetti talvella sen kaikkein isoimman menetyksen mitä Veikkausliigassa kukaan menetti, mutta rästipelien turvin hallussa oleva "vasta" kuudes sija ei varmasti viime kauden liidon jälkeen tyydytä perinneseuran kannattajia tai henkilökuntaa. Kaksi viime peliä ovat menneet voitoitta joten nyt joukkueelle aukeaa hyvä paikka tehdä korjausliikettä formiin sillä Inter ei ole ollut mikään kummoinen vastustaja viimeisillä kierroksilla.

Vierasjoukkue Haka aloittaa tästä ottelusta melkoisen reissuputken, kun se noin viikon sisään reissailee tänne Aurajoen kupeeseen, jatkaa siitä muutamaa päivää myöhemmin Ouluun pelaamaan cupia, ja siitä melkeinpä heti perään se löytääkin itsensä Kuopiosta pelaamasta haastavaa vieraspeliä kirjoitushetkellä sarjaa johtavaa kuopiolaisrykmenttiä vastaan. Viime pelissä Haka teki täyden päivätyön painiessaan kotikentällään 2-2 VPS:n kanssa, ja tuossakin pelissä heijastui jopa koomisellakin tavalla Hakan puolustuspään ongelmat. Koskilaiset ovat KTP:n ja Oulun kanssa päästäneet Veikkausliigassa eniten maaleja omiin (13) ja tämä on varmasti asia jonka Teme haluaa korjata ennen kun europelit alkavat heinäkuun alussa. Heijastuuko tämä pelisuunnitelmassa jo perjantaina? Se nähdään sitten kun viikonloppu kunnolla alkaa.
Haka on pelannut kauden otteluissaan aika lailla vakituisella permanentilla, ja liigamatseissa vain yksittäiset kaverit ovat vaihdelleet eri pelien avauskokoonpanoissa. Puolustusta johtavat tuttuun tapaan Friberg ja Auvinen, joiden väliin on täksi kaudeksi "Lyijy" vaihtunut toiseen topparikarpaasiin. Fallou Ndiaye ei ole vielä päässyt edeltäjänsä urotekojen tasolle mutta ihan mistään turististakaan ei voida puhua sillä mies on kuitenkin sementoinut paikkansa avaavan topparikolmikon keskellä. Avauksen paikkansa on tekemisillään ansainnut myös Interille erittäin tuttu nuori mies. Ryan Mahuta on jopa vähän yllättäen noussut avauksen pelaajaksi Hakassa, ja jakaa kirjoitushetkellä koko Veikkausliigan maalisyöttöpörssin kärkipaikkaa. Hyökkäyspään erikoistilanteet ovatkin Hakalla olleet läpi kauden vaarallisia lähinnä Mahutan lämpöohjusten ja hyvien kohteiden (topparikolmikko sekä neljän maalin mies Lescano) myötä, mutta hassusti myös puolustuspäässä on erikoistilanteissa ollut omat ongelmansa.
Hakan pelaajatilanne on varsin hyvä näin ennen virallisen matsiennakon julkaisua. Pelikieltoja ei ole joukkuetta härnäämässä ja poissaolijoita terveyssyistä ovat ainoastaan Mehdi Boukassi ja Vigori Gbe. Saa nähdä paljonko joukkueen tuorein hankinta, Fofana, saa tällä kertaa peliaikaa?

Inter lähtee kauden toiseen kotipeliinsä tosiaan synkistä asetelmista. Sijoitus on sarjassa vihoviimeinen, joukkue on voittanut Veikkausliigassa viimeksi huhtikuun alussa ja maalintekokin tuntuu sakkaavan kun vain kertaalleen joukkue on tehnyt enemmän kuin yhden maalin sarjapelissä tällä kaudella. Viimeiseen seikkaan vielä lisäpainona mainittakoot että yhdessäkään Veikkausliigan viidestä pelaamastaan ottelusta, ei Inter ole selvinnyt nollapelillä joten sekin on Wissille ja muille työntekijöille iso mietinnän aihe. Nyt kuitenkin tuntumaa uudesta kotikentästä pitäisi olla reilusti enemmän kuin IFKM-peliin lähdettäessä ja ehkä Darren Smithin maanantaina tekemän tasoitusmaalin myötä jonkinlaista henkistä suorituspainettakin on nuorelta joukkueelta poistunut hartioilta. Oli miten oli niin tulosta on pakko alkaa tulemaan mahdollisimman nopeasti, ja sarjassa eniten maaleja päästänyt Haka voikin olla otollinen vastustaja avaamaan nuhaisen Inter-hyökkäyksen lukkoja?
Inter on myös Hakan lailla jatkossa cupissa, mutta toisin kuin perjantain vastustajansa, voi Inter ehkä lähteä matsiin hieman vähemmän ykkösukkojen rasitusta pohtien sillä vastassa on ensi tiistaina kotikentällä oma reservijoukkue. Wissin olisi kuitenkin syytä jonkinlaisia muutoksia tehdä sillä jotkut pelaajat ovat tässä voitottomassa putkessa selkeästi alisuorittaneet ja penkillä (sekä katsomossa) on taatusti nälkäisiä sopimuspelaajia jotka haluavat päästä kirmaamaan Veritakselle luvatun suuren yleisömassan eteen. Saavatko hyvän sisääntulon maanantain tasurissa tehneet Forsell, Ampofo ja Sejdiu näyttöpaikat tällä kertaa ihan avarista asti? Perjantaina iltapäiväkahden jälkeen saadaan vastaus tähän kysymykseen.
Pelaajatilanne on Interillä elänyt läpi kauden vahvasti. Isot panostukset Kolmosessa pelaavan reservijoukkueen nousuun, ovat näkyneet myös liigapelien miehistöissä kun edarin ukkoa on annettu aika anteliaastikin kakkosjoukkueen käyttöön. Juuri äsken päättyneessä matsissa edustusjoukkueen riveissä liigapelejä tällä kaudella pelanneista pelureista perjantain vastustajan nimikaimaa Paimiosta kävivät pöllyttämässä Haka-henkisille erittäinkin tuttu Mastokangas sekä nuori hyökkääjä Otto Lehtisalo. Heitä ei varmaankaan siis perjantaina nähdä mutta viime maanantain pelistä kolhujen ja levon takia sivussa olleet Niska, Ojala ja Arciero saattavat hyvinkin olla mukana jo perjantaina?
Seuraa heitäAatu HakalaVaikka Haka onkin päästänyt sarjassa tähän mennessä paljon maaleja, ei voida sanoa että nuorella veskarilla olisi jotenkin mennyt huonosti. Kumiukkomaisia reaktiotorjuntoja tulee edelleen pelistä toiseen ja niitä kelpaa laadukasta torjumistyötä janoavien katsoa.
Bismark AmpofoPuolustava keskikentän ankkuripelaaja joka kuitenkin liikkuu pallon kanssa melkein kuin Eden Hazard parhaimpina päivinään. Ollut kaikissa Inter-esiintymisissään tähän mennessä todella sähäkkä ja pirteä.
Janne-Pekka LaineInterin keskikentällä on ollut viime peleissä erittäin paljon tilaa ja se jos mikä sopii Laineelle. Jos kotijoukkueella on samat ongelmakohdat kuin viime matsien heikoimmilla hetkillä, tulee Laine olemaan ratkaisevassa roolissa omalla kenttäalueellaan.
Arlind SejdiuInter ei tule Hakaa yllättämään mitenkään korkeilla palloilla, joten saattaa hyvinkin olla että Sejdiun vikkeliä ja arvaamattomia jalkoja tarvitaan perjantaina. Talvi meni pari viime kautta täysin vihkoon pelanneelta kosovonsuomalaiselta odotuksiin nähden hyvin mutta nyt pitää alkaa tapahtumaan myös ns. tosipeleissä.
https://www.veikkausliiga.com/uutiset/2023/05/24/lipunmyynti-perjantain-inter-hakaan-kay-kuumana-myos-olympiakatsomo-avattuVäkeä on ainakin ennakkotietojen mukaan luvassa iso kasa joten toivottavasti keli ei tee tepposia ja jätä ihmisiä kotikatsomoihin. Luvassa on kahden voittoa matsista janoavan joukkueen peli huippuluokan olosuhteissa, joten toivottavasti saadaan mökki, jos ei nyt täyteen niin ainakin puolilleen. Pääasia että mökää ja mayhemia irtoaa jokaisesta katsomosta.