halataanko
Poissa
|
|
Vastaus #3625 : 15.05.2024 klo 19:21:12 |
|
timperin kohdalla ei ole mitää takeita että olis pärjännyt tai että tulee pärjäämään valioliigassa
Kyllähän tuolle Arteta artikkelien mukaan suurta roolia oli heti täksi kaudeksi kaavaillut, ja jossain Community Shieldissä vähintäänkin positiivinen esitys. Se miten taso tulee riittäämään polvivamman jälkeen on sitten eri asia. Aika monen futarin kohdalla kun se ura on valitettavasti jaoteltavissa aikaan ennen ja jälkeen polvioperaatio(ide)n.
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
|
Vastaus #3626 : 15.05.2024 klo 19:25:29 |
|
Päätit sitten katkaista lainauksen kesken lauseen ja sivuutit sen pääpointin. Loukkejakin täytyy pelkkien numeroiden sijaan tarkastella vähän kontekstin mukaan, eli jos ns. optimiavauksesta on edellisessä viestissä mainitsemani pelaajat + maalivahti mukaanlukien 9/11 paikkaa käytännössä viikosta toiseen lukittuna pelaajilla, jotka yhteensä missaavat koko liigakauden aikana kahden käden sormilla laskettavissa olevan määrän pelejä, niin ihan oikeastiko väität että homma ei olisi mennyt poikkeuksellisen hyvin?
Loukkimuuttujia on Arsenalilla tullut avaukseen ainoastaan kahdelle pelipaikalle sekä muuten sitten pääasiassa sellaisille kavereille, jotka eivät niihin pomminvarmoihin avaajiin kuuluisi ilman loukkejakaan (Vieira, Elneny, ESR, Tomiyasu jne.).
Juu. Yhdessä vaiheessa puuttui toisaalta esimerkiksi kolme ensimmäistä vaihtoehtoa vasemmaksi paksuksi jne. Mutta joo hyvin on mennyt ja toivottavasti menee vielä paremmin jatkossa.
|
|
|
|
veijomeri
Poissa
|
|
Vastaus #3627 : 15.05.2024 klo 21:04:31 |
|
Se, että lihasvammoja on vähän vaikuttaa siihen varmasti lääkintäporukan lisäksi myös se miten joukkue pelaa ja hyökkäysmallit hyvin hallussa ja palloa ei lämätä heti päätyyn ja toisaalta puolustajat ei ole kokoajan juoksukisoissa. Lisäksi joukkueessa on näitä jesuksia, benwhiteja ja jorginhoja, jotka pelaavat loukkaantuneena, voi googlettaa jos haluu näistä lisätietoa.
Se on totta, että joukkueen tärkeimmät pelaajat ricen, saka, øden, saliban ja gabrielin johdolla ovat pysyneet hyvin kunnossa ja osa kilpailijoista potentiaalisesti nostaa tasoa jos isompi ja ehjempi rinki käytettävissä. Viime kaudella kun saliba, tomiyasu, tierney, partey jne loukkaantui samaan aikaan niin korttitalo romahti loppukaudesta, johtuko sitten loukkaantumisista, mutta ajottui saliban loukkaantumiseen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.05.2024 klo 21:07:36 kirjoittanut veijomeri »
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
|
Vastaus #3628 : 16.05.2024 klo 05:31:22 |
|
Sanoisin, että Saka on pelannut suurimman osan kaudesta enemmän tai vähemmän loukkaantuneena. Enkä tarkoita nyt jotain mustelmaa olkapäässä, vaan ihan kunnolla puolikuntoisena. Ehkä hän on kuitenkin parempi puolikuntoisenakin kuin Nelson ja kun Jesus poissa paljon, niin ei ole vaihtoehtoja. Valitettavasti Saka joutuu vielä EM-kisoihin, eikä pääse lepäämään vielä pitkään aikaan.
Juttujen mukaan myös Gabriel on pelannut osittain loukkaantuneena pidemmän aikaa ja hänelläkin Copa tulossa. En osaa sanoa onko Brassien avauksessa vai pääsikö vähän vähemmällä noissa kisoissa.
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
|
Vastaus #3629 : 16.05.2024 klo 09:12:25 |
|
Huhut ovat tuomassa Fenerbachen laitapakkia Ferdi Kadioglua Arsenaliin. Pelaajan isä ehti jo viikko pari sitten julistaa pelaajan Arsenaliin, mutta ihan niin pitkälle ei kait ole päästy. Kyseessä siis hollantilaissyntyinen turkkilainen. Pelannut Hollannin nuorisomajut läpi ja nyt vetänyt 15 maaottelua Turkin paidassa. Jos Arsenal on hankkimassa 24v vasenta laitapakkia, niin viittaisi tuo vahvasti siihen Zinchenkolla ole Arsenal-tulevaisuutta ja tuskin Kiwiorkaan on enää se varamies vasemmalle. En sitten tiedä onko Kiwior se varatopparikaan vai voisiko hänen kohdallaan siirtohuhuissa olla perää?
|
|
|
|
Gambinamiäs
Poissa
|
|
Vastaus #3630 : 16.05.2024 klo 09:31:36 |
|
Sanoisin, että Saka on pelannut suurimman osan kaudesta enemmän tai vähemmän loukkaantuneena. Enkä tarkoita nyt jotain mustelmaa olkapäässä, vaan ihan kunnolla puolikuntoisena. Ehkä hän on kuitenkin parempi puolikuntoisenakin kuin Nelson ja kun Jesus poissa paljon, niin ei ole vaihtoehtoja. Valitettavasti Saka joutuu vielä EM-kisoihin, eikä pääse lepäämään vielä pitkään aikaan.
Juttujen mukaan myös Gabriel on pelannut osittain loukkaantuneena pidemmän aikaa ja hänelläkin Copa tulossa. En osaa sanoa onko Brassien avauksessa vai pääsikö vähän vähemmällä noissa kisoissa.
Foden, Gordon ja Palmer ovat kaikki hurjassa vireessä ja olleet koko kevätkauden Sakaa kovempia, joten ihan mahdollista, että Saka istuu penkilläkin ja on jopa lähtökohtaisesti vaihtopelaajaa kisoissa.
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
|
Vastaus #3631 : 16.05.2024 klo 09:45:32 |
|
Huhut ovat tuomassa Fenerbachen laitapakkia Ferdi Kadioglua Arsenaliin. Tämä huhu on luokkaa syön hattuni jos toteutuu tai, että Arsenal olisi missään kohtaa ollut oikeasti pelaajasta kiinnostunut. Turkin suunnilta näitä huhupuheita aina riittää eikä tuo vaikuta pelaajalta joka parantaisi Arsenalia. Foden, Gordon ja Palmer ovat kaikki hurjassa vireessä ja olleet koko kevätkauden Sakaa kovempia, joten ihan mahdollista, että Saka istuu penkilläkin ja on jopa lähtökohtaisesti vaihtopelaajaa kisoissa.
Ottamatta sen enempää kantaa vireeseen niin Saka on pelannut tämän vuoden puolella 21 peliä tehoin 13+2. En pidä lainkaan mahdollisena, että Saka istuu penkillä koska on lähtökohtaisesti ns. Southgaten mies. Pidän erittäin todennäköisenä sitä, että Englannin avaavat laiturit ovat Foden ja Saka.
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
|
Vastaus #3632 : 16.05.2024 klo 10:15:14 |
|
Ottamatta sen enempää kantaa vireeseen niin Saka on pelannut tämän vuoden puolella 21 peliä tehoin 13+2. En pidä lainkaan mahdollisena, että Saka istuu penkillä koska on lähtökohtaisesti ns. Southgaten mies. Pidän erittäin todennäköisenä sitä, että Englannin avaavat laiturit ovat Foden ja Saka.
Gordon vasempana laiturina tuskin vie oikean laidan paikkaa ja Palmer pelannut kymppinä. Tietenkin Grealish saattaa ottaa vasemman paikan ja Foden oikean, mutta eiköhän Grealish tule niin hirveässä krapulassa majuleirille, että saattaa tippua koneesta, ehkä ihan kirjaimellisesti.
|
|
|
|
Gambinamiäs
Poissa
|
|
Vastaus #3633 : 16.05.2024 klo 10:19:53 |
|
Gordon vasempana laiturina tuskin vie oikean laidan paikkaa ja Palmer pelannut kymppinä. Tietenkin Grealish saattaa ottaa vasemman paikan ja Foden oikean, mutta eiköhän Grealish tule niin hirveässä krapulassa majuleirille, että saattaa tippua koneesta, ehkä ihan kirjaimellisesti.
Jos Gordon on vasemmalle niin Foden pelaa oikealla. Palmer pelaa Fodenin tavoin mitä paikkaa vain, mutta oletan kymppipaikan olean Bellinghamille varattu. Huikea tuo englannin laiturien ja kymppien tilanne, kun 6-7 ihan maailmanluokan pelaajaa. Saka omissakin papereissa avauksen mies ja tiedostan, että Southgaten luottopelaaja, mutta puolikuntoisuus ja vaihtoehtojen samanaikainen hirmuvire mahdollistaa sen, ettei Sakan tarvitse pelata jokaista peliä alusta loppuun ja hyvällä säkällä saattaa menettää jopa avauksen paikkansa.
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
|
Vastaus #3634 : 16.05.2024 klo 11:07:04 |
|
Ottamatta sen enempää kantaa vireeseen niin Saka on pelannut tämän vuoden puolella 21 peliä tehoin 13+2. En pidä lainkaan mahdollisena, että Saka istuu penkillä koska on lähtökohtaisesti ns. Southgaten mies. Pidän erittäin todennäköisenä sitä, että Englannin avaavat laiturit ovat Foden ja Saka. Palmerilla vastaava teholukema kalenterivuoden alusta laskettuna on 25 otteluun 17+8. Hurja on tosiaan Englannin taso, jos/kun Palmerille ei Southgaten jengistä löydy avauksen paikkaa.
|
|
|
|
J_Zanetti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PiPo-79
|
|
Vastaus #3635 : 16.05.2024 klo 11:12:43 |
|
Jos Saka pysyy terveenä niin kyllä avaa kisoissa oikealla. Southgaten luottomiehiä ja käytännössä nämä kaverit sitten avaavat eikä tuijotella viimeisen kahden kuukauden aikana syntyneitä hienoisia eroja. Jos laskenta tehdään 1.6.2024-1.6.2025, niin maju-ukoille pelejä saattaa kertyä pitkälti yli 70 kappaletta, vaikkei cupeissa ja kisoissa aivan päätyyn saakka mentäisikään. Toivotaan että Saka nyt jotenkin tippuisi avauksesta ja Englanti pupeltaa itsensä alkulohkoon. Siitä sitten lomille lompsis.
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
|
Vastaus #3636 : 16.05.2024 klo 11:13:15 |
|
Aivan poikkeuksellinen kaus loukkien suhteen omastakin näkökulmasta katsottuna. Toivotaan todella, että joskus vielä tulee näin ehjä kausi avainpelaajien osalta. Poolilla ollut useampi avainhahmo telakalla tällä kaudella, ManUlla vielä pahemmin, Chelsea joutunut kaivelemaan rännin pohjaa, jne. Ja jos vertaa Cityyn, niin esim. KdB oli ensimmäiset parikymmentä matsia kokonaan poissa. Väitän, että Arsenalin sijoitus taulukossa näyttäisi pikkasen erilaiselta, jos Øde olis ollut poissa vastaavan ajan.
Hämmästyttävää onkin miten City onnistui vetelemään suhteellisen OK-esityksillä pienten taktiikkamuutosten avittamana niinkin hyvää tulosta syyskaudella.
Øde ollut poissa kolme matsia, joista kaksi putoajia Burnleyta ja Sheffieldiä vastaan hoideltiin ilmankin, mutta siitä kolmannesta eli Castle-pelistä tulikin sitten takkiin.
Sitten sivuhuomio aivan muusta: kiinnostavaa, että Emery saattoi ryöstää mestaruuden kaatamalla kahteen otteeseen Arsenalin, mutta toinen nemesis tällä kaudella oli Fulham ja Bernd Leno, jolta ei onnistuttu paikallisväännöissä saamaan kuin yhteensä 1p.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.05.2024 klo 12:17:11 kirjoittanut tuuba »
|
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
|
Vastaus #3637 : 16.05.2024 klo 13:45:25 |
|
Sitten sivuhuomio aivan muusta: kiinnostavaa, että Emery saattoi ryöstää mestaruuden kaatamalla kahteen otteeseen Arsenalin, mutta toinen nemesis tällä kaudella oli Fulham ja Bernd Leno, jolta ei onnistuttu paikallisväännöissä saamaan kuin yhteensä 1p.
Nämä ovat sinänsä vähän turhia, kun aina jotain vastaan niitä pistemenetyksiä tulee. Fulhamia vastaan Arsenal oli niin huonovireinen ja väsynyt, että oikeastaan ihan sama kuka siinä olisi ollut vastassa, nyt se sattui olemaan Fulham. Fulham voitti kotiottelunsa ihan ansaitusti. Itseäni ehkä eniten harmittaa WH-tappio, koska siinä pelissä olisi pitänyt tehdä 4-5 maalia, mutta kun edes parista metristä ei saa palloa tyhjiin, niin ei voi paljoa odottaa. En sanoisi, että Fulham tai Villa ovat Arsenalille jotain erityisiä mörköjä, vaikka Villa parhaimmillaan hyvä jengi onkin. Pitää tietysti muistaa, että Villa vei jopa Cityä tällä kaudella kuin 115 sentin munkkia. Kaudella 22/23 Arsenal taisi ottaa Villaa ja Fulhamia vastaan 12 pistettä. Kesä tulee olemaan monelle rankka ja mielenkiintoista nähdä pystyykö Arteta miten paljon kehittämään pelaamista. Jos jotain toivoisi, niin kauden alussa pitäisi saada pelejä tapettua ajoissa. Tämän kauden alussa ns. helppo voitto tuli vasta 7. kierroksella, kun B'mouth kaatui vieraissa helposti 4-0. Itse asiassa voisi sanoa, että koko syksy oli sillä tavalla hankala, että "helppoja" pelejä ei ollut oikein kuin CL:n puolella. Tuloksellisesti syksykin ihan hyvä, mutta ehkä sitten juuri West Hamia, Fulhamia ja Poolia vastaan FA Cupissa näkyi tuo väsyminen/tyhjä takki. Sitten Dubain leirin jälkeen aina tuonne huhtikuulle olikin lentokeli, kunnes tuli kolme heikkoa peliä CL:ssä ja Villaa vastaan. Villa-pelin jälkeen on sitten "grindattu" voitot, joskaan ei enää niin tyylikkäästi ja selvästi.
|
|
|
|
giro12
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #3638 : 16.05.2024 klo 16:03:37 |
|
Joka tapauksessa toivottavasti Arsenal vikalla kierroksella pystyisi mestaruuden hoitamaan, on kyllä päätöntä, että 1 tappio tän vuoden puolella voi olla riittävä mestaruuden menettämiseen. No nämä Cityn mestaruudet voi laittaa samaan arvoon kuin Lance Armstrongit voitot
Joskus viiden vuoden päästä mestaruudet toisena tulleelle lämmittää toki vitusti.
|
|
|
|
Kimenho
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, JIPPO
|
|
Vastaus #3639 : 16.05.2024 klo 16:26:45 |
|
Jos yksittäisiä pelejä miettii, niin Fulham kotona se pahin pistemenetys, kun päästivät tasoittamaan alivoimalla. Fulham vieraissa taas kauden huonoin peli, jonka jälkeen kaikki muuttuikin täysin.
|
|
|
|
tuuba
Poissa
Suosikkijoukkue: Wengerball. Flair-futis.
|
|
Vastaus #3640 : 17.05.2024 klo 10:07:11 |
|
Nämä ovat sinänsä vähän turhia, kun aina jotain vastaan niitä pistemenetyksiä tulee. Fulhamia vastaan Arsenal oli niin huonovireinen ja väsynyt, että oikeastaan ihan sama kuka siinä olisi ollut vastassa, nyt se sattui olemaan Fulham.
Ilman muuta, mutta olisiko joukkueen aikatauluja, henkistä valmistautumista ja ennakointia tehty jotenkin toisin jos vastassa olisi ollut paikallisottelu Spursia vastaan? Jossittelua toki, mutta pointsina, että pienemmät jengit tulee derbyihin hullun kovalla latingilla. Kävikö tässä pieni Fulhamin aliarviointi? Ja edelleen – ei mulla tähän ollut oikeasti edes mitään syytä muu kuin tämä anomalia jonka huomasin kun rupesin katselemaan, että kenellekäs niitä pisteitä tällä kaudella on menetetty. Yllättävää oli, kun en itse ollut sisäistänyt, että Villan lisäksi keskinäisissä alakanttiin jäätiin myös näemmä Fulhamia vastaan. Siksi "sivuhuomio".
|
|
|
|
J_Zanetti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PiPo-79
|
|
Vastaus #3641 : 17.05.2024 klo 11:45:14 |
|
Jos yksittäisiä pelejä miettii, niin Fulham kotona se pahin pistemenetys, kun päästivät tasoittamaan alivoimalla. Fulham vieraissa taas kauden huonoin peli, jonka jälkeen kaikki muuttuikin täysin.
Näinhän se on, Fulham ei myöskään ollut erityisen hyvä kummassakaan keskinäisessä. Jälkimmäisessä tietysti parempi kentällä olleista. Mutta kuten todettu, aika vähän tässä on silti jossiteltavaa. Jouluna 2023 johdettiin valioliigaa ja vuosi 2024 pelattu 2,70 pisteen keskiarvolla. Jos Everton vielä voitetaan on pistekeskiarvo 2,72. Positiivisten lasien läpi viimeiselle kierrokselle asti mukana oleminen tarkoittaa sitä että seurassa nyt aikuisten oikeasti ymmärretään mitä valioliigan voittaminen vaatii. Likimain yhtään Fulham ja West Ham kaltaista ohipeliä ei saa tulla ja tappioita on entistä paremmin pystyttävä jotenkin vääntämään tasapeleiksi. Esimerkiksi kauas taakse jäänyt Liverpool on hävinnyt Arsenalia vähemmän otteluita. Sekin on tietysti hyvin mahdollista, että joukkue vahvistuu, mutta syistä x ja y + huono tuuri ja loukkaantumiset on tämä se ultimaattinen maksimi mihin nykyrunko tulee pystymään. Hienoja aikoja jokatapauksessa luvassa lähivuosille ja tämäkin oli todella hieno ja jännittävä kausi.
|
|
|
|
DB10
Poissa
|
|
Vastaus #3642 : 17.05.2024 klo 17:44:08 |
|
En tiedä onko ollut jo, mutta Cedricin ja Egyptin Pirlon seuraksi vapaille markkinoille lähtee League kakkosen vuoden maalivahdiksi valittu Okonkwo (miten ikinä nimi kirjoitetaankaan). Jotain kasvattajarahahilujahan tuosta saattaa Arsenal saada.
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
|
Vastaus #3643 : 18.05.2024 klo 06:26:08 |
|
En tiedä onko ollut jo, mutta Cedricin ja Egyptin Pirlon seuraksi vapaille markkinoille lähtee League kakkosen vuoden maalivahdiksi valittu Okonkwo (miten ikinä nimi kirjoitetaankaan). Jotain kasvattajarahahilujahan tuosta saattaa Arsenal saada.
Harmi, että Okonkwo lähtee ilmaiseksi, kun hänestä olisi sen pari milliä voinut saada. Toisaalta ei ole hänenkään kohdalla ihan kehitys mennyt odotusten mukaisesti. Aikaa on tietysti vielä. Varmaan ei kehityksen kannalta ole parasta jäädä kolmosveskariksi Arsenaliin. Huhut vievät vahvasti Ramsdalea Newcastleen.
|
|
|
|
Jorma Koskenkorva
Poissa
|
|
Vastaus #3644 : 18.05.2024 klo 06:56:44 |
|
Huhut vievät vahvasti Ramsdalea Newcastleen.
Raya tosiaan poseerannut jo uuden paidan julkaisussa (tai jossain tuollaisessa videossa), joten eiköhän ensi kauden ykkönen ole selvä.
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
|
Vastaus #3645 : 18.05.2024 klo 07:31:29 |
|
Raya tosiaan poseerannut jo uuden paidan julkaisussa (tai jossain tuollaisessa videossa), joten eiköhän ensi kauden ykkönen ole selvä.
Ihme olisi, jos ei tämän kauden jälkeen Raya olisi ykkönen. Silloin kyse olisi loukkaantumisesta tai jostain ei-pelillisestä asiasta. Ensi kaudella Rayan ja puolustajien yhteispeli toimii jälleen paremmin.
|
|
|
|
walesinjeesus
Poissa
|
|
Vastaus #3646 : 18.05.2024 klo 08:16:29 |
|
Huhut vievät vahvasti Ramsdalea Newcastleen.
Ramsdale ehti nämä huhut kuitata twitterin puolella valheelliseksi. Raya on kyllä varmasti se ensi kauden ykkönen, mutta ihan mielenkiintoista nähdä onko Ramsdalelle sellaisia ottajia jotka kelpaavat kaikille osapuolille.
|
|
|
|
Laskikka
Poissa
Suosikkijoukkue: NSFR
|
|
Vastaus #3647 : 18.05.2024 klo 13:35:14 |
|
I’m here today to send you a message, to say goodbye and thank you for everything you’ve done for me, your love, the support and the kindness. I’m really going to miss you so much, you will be in my heart forever. I wanted to say how much I love you and how much you mean to me and I will never forget the way you supported me. -Elneny Nykypelaajista pisimpään seurassa ollut ja viimeinen Wengerin hankkimista pelureista pakkaa nappikset ja lähtee. Ei tietenkään ole mikään yllätys.
|
|
|
|
k98belvi
Poissa
|
|
Vastaus #3648 : 18.05.2024 klo 14:26:30 |
|
I’m here today to send you a message, to say goodbye and thank you for everything you’ve done for me, your love, the support and the kindness. I’m really going to miss you so much, you will be in my heart forever. I wanted to say how much I love you and how much you mean to me and I will never forget the way you supported me. -Elneny Nykypelaajista pisimpään seurassa ollut ja viimeinen Wengerin hankkimista pelureista pakkaa nappikset ja lähtee. Ei tietenkään ole mikään yllätys. Hieno pelaaja ja valitettavasti paha loukkaantuminen söi paljon kahdesta viime kaudesta, tai taisi syödä vähän enemmänkin. Käsittääkseni Mo ja Cedric ovat olleet ammattimiehiä loppuun asti, vaikka rooli on ollut olematon. Ei pahaa sanottavaa kummastakaan. Jos tilanne olisi eri, niin olisin Artetana laittanut molemmat huomenna penkille ja tuonut vaihtojen kautta sisään. Nyt tuollaiseen ei taida olla varaa. Saavat varmasti lämpimät kiitokset yleisöltä ottelun jälkeen.
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
|
Vastaus #3649 : 18.05.2024 klo 16:41:38 |
|
Elnenylle
|
|
|
|
|
|