-jda-
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, JäPS
|
|
Vastaus #1850 : 10.12.2023 klo 22:43:44 |
|
Rikun onnistumiselle peukut. Pari läheltä piti - tilannetta siinä jo oli ja aika tuskainen oli ilme. Nyt toivotaan muutamaan seuraavaan peliin maaleja, yksi hyvä ilta tuskin muuttaa tilannetta mutta useampi voi ilmettä vielä kirkastaa.
Hienoa että tuli voitto, tärkeään paikkaan ja tärkeää joukkuetta vastaan... mutta kyllä vastustaja teki sen pelin myös helpon näköiseksi olemalla niin väsynyt.
Toisaalta Spursin pelissä oli ehkä napsun verran laskettu vauhtia ja jonkinlaista varmuutta saatu tekemiseen. Toki siellä muutamilla, Udogie nyt päällimmäisenä mielessä, on varsinkin omista lähdettäessä aina se yksi kosketus liikaa kun pitäisi saada se syöttö nopeammin. Vai onko sitten Angen taktiikkaa että omista tullaan kuljettamalla eikä nopeilla syötöillä.
Kulisevskistä samaa mieltä, joissakin peleissä toimii laidalla mutta turhan usein ennalta-arvattavasti hautoo ja hakee vasuria vapaaksi boksin rajalta. Monipuolisuutta saisi hankkia jos meinaa laidalla operoida.
|
|
|
|
Njegus
Poissa
|
|
Vastaus #1851 : 11.12.2023 klo 09:00:28 |
|
Vai onko sitten Angen taktiikkaa että omista tullaan kuljettamalla eikä nopeilla syötöillä. En ota kantaa siihen, millä tavalla omista pitäisi tulla, mutta yleisesti ottaen pelaajat toteuttavat kentällä valmentajan taktiikkaa. Sellainen pelaaja, joka ei tätä tee, ei kentällä kauaa vanhene.
|
|
|
|
Toffo
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #1852 : 11.12.2023 klo 11:52:40 |
|
|
|
|
|
bredi
Poissa
|
|
Vastaus #1853 : 11.12.2023 klo 11:58:40 |
|
Loistavaa! Nykyinen sopimushan oli voimassa vuoteen 2027 asti, eli voisi ajatella uuden ulottuvan jonnekin '29 kesän tienoille.
|
|
|
|
J_Zanetti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal, PiPo-79
|
|
Vastaus #1854 : 11.12.2023 klo 12:35:00 |
|
Loistavaa! Nykyinen sopimushan oli voimassa vuoteen 2027 asti, eli voisi ajatella uuden ulottuvan jonnekin '29 kesän tienoille.
Voi myös olla että jo sopimusta allekirjoitettaessa on lupailtu että sopimusta tullaan tarkistamaan jos läpimurto onnistuu. Tämähän on reilua ja usein pelaajilla on ollut lojaliteettiongelmia jos kokevat olevansa räikeästi alipalkattuja. Tulee mieleen ainakin Figo Barcelonassa, Scottie Pippen Chicago Bullsissa ja Ashley Cole Arsenalissa. Hyvin voi olla että näissä nimenomaisissa neuvotteluissa on enemmän ollut palkintoluonteinen sävy kuin se että Udogien sopimusta olisi vedätetty mahdollisimman pitkälle. 2028 lienee järkevä arvio.
|
|
|
|
Diamonds
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
|
Vastaus #1855 : 11.12.2023 klo 13:57:45 |
|
Udo ollut todella hyvä heti alusta lähtien. Toki kehityskohteita löytyy, mutta niin niitä löytyy jokaiselta. Hieno juttu tuo jatkosoppari. Spurs taitaa suosia 5v soppareita ja jos kuvittelisi tämän kauden olevan ensimmäinen niin onko se katkolla sitten kesällä 28? Toki varmaan 29 ei myöskään mahdottomuus.
|
|
|
|
-jda-
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs, JäPS
|
|
Vastaus #1856 : 11.12.2023 klo 14:16:58 |
|
En ota kantaa siihen, millä tavalla omista pitäisi tulla, mutta yleisesti ottaen pelaajat toteuttavat kentällä valmentajan taktiikkaa. Sellainen pelaaja, joka ei tätä tee, ei kentällä kauaa vanhene.
Toki näin. Poislukien tilanteet jossa ko. pelaajalle ei ole vaihtoehtoja. Ehkä tässä nyt on mullakin jokin oletus ja/tai virheellinen havainto. Jotenkin vaan tuntuu että Porro kuljettaa lyhyempiä kuljetuksia vs. Udogie ja vanhan liiton miehenä sitä odottaisi symmetriaa pelin avaamisessa kummaltakin laidalta. Tiedä häntä. Jotenkin vaan olen päässyt Udogien osalta alkufanituksesta (suurena italo-puolustajien ihailijana) turhautumaan siihen että aivan liian usein olo on kuin katsoisi alakouluikäistä futaria joka yrittää aina puskea läpi, kun avaava syöttö, seinäpeli tai käytännössä mikä tahansa muu kuin harhautus tuottaisi paremman lopputuloksen. Oli miten oli, hieno mies ja toivottavasti iloa Spurssille vielä useiden vuosien ajan.
|
|
|
|
Josimarin veto
Poissa
Suosikkijoukkue: Iso haalee
|
|
Vastaus #1857 : 11.12.2023 klo 14:46:59 |
|
Olisikohan aika tehdä Sarrille samanmioinen?
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
|
Vastaus #1858 : 11.12.2023 klo 18:29:00 |
|
vanhan liiton miehenä sitä odottaisi symmetriaa pelin avaamisessa kummaltakin laidalta. Tiedä häntä.
Nykyisin tuntuu olevan enemmän epäsymmetria tämän suhteen trendinä, Davies-Pavard, Zinchenko-White, Cancelo-Kounde, Digne-Konsa ja niin edelleen.
|
|
|
|
Tottis
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
|
Vastaus #1859 : 12.12.2023 klo 00:47:50 |
|
Ange kertoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että Riku oli tosiaan alkukaudesta loukkaantuneena ja osittain sen takia Ange peluutti häntä laidalla, koska Riku ei pystynyt pelaamaan ja liikkumaan tarvittavan fyysisesti ysipelaajan rooliin. Angen mukaan Rikun paras pelipaikka on kuitenkin pelata ysinä. Son siirrettiin laitaan Newcastle peliin, koska suurin osa maalipaikoista on viime peleissä tullut laitapelaajille. Ange näki Sonin peluuttamisen laidalla hyvänä ratkaisuna tilanteessa, jossa maalinteko on ongelma ja Son on joukkueen paras viimeistelijä.
Ange myös tunnusti, että oli ehkä hiukan liian tyly viime ottelun palautteessa joukkueelle, koska Spursilla on paljon poissaoloja ja joukkueen huono formi alkoi chelski matsin jälkeen kun avainpelaajat puuttuivat. Korosti kuitenkin sitä, että ei missään nimessä halua käyttää loukkaantumisia tekosyynä, eikä halua joukkueenkaan hyväksyvän tason laskua loukkaantumisten vuoksi.
Kokonaisuudessaan huomattavan positiivinen lehdistötilaisuus ja Ange selvästi peruutteli aiemmassa kritiikissään ettei joukkueella ole tarpeeksi intoa viimeistellä maaleja. Kehui erityisesti Sonin pelaamista ja johtajuutta.
|
|
|
|
bredi
Poissa
|
|
Vastaus #1860 : 12.12.2023 klo 09:22:09 |
|
Olisikohan aika tehdä Sarrille samanmioinen?
Syytä olisi, tällä hetkellä korvaamaton osa avauskokoonpanoa ja kaveri palloilee ilmeisesti 10k£ viikkoliksalla. Gallagher on ilmeisesti lähtökuopissa chelskistä tammikuussa, kelpaisi Spursiin erittäin hyvin.
|
|
|
|
Migelo
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Spurs
|
|
Vastaus #1861 : 12.12.2023 klo 11:10:25 |
|
Gallagher on ilmeisesti lähtökuopissa chelskistä tammikuussa, kelpaisi Spursiin erittäin hyvin.
Todellakin kelpaisi. Kelpaa kyllä myös liki kaikille muillekin Valioliiga-seuroille. Mielenkiintoista, miten Chelsea meinaa tulla tuolla muukalaislegioonallaan toimeen HG-sääntöjen kanssa, kun on englantilaisten pelaajien kärkipäästä ukkoa ulostamassa :S
|
|
|
|
Jype
Poissa
|
|
Vastaus #1862 : 12.12.2023 klo 11:41:03 |
|
Mielenkiintoista, miten Chelsea meinaa tulla tuolla muukalaislegioonallaan toimeen HG-sääntöjen kanssa, kun on englantilaisten pelaajien kärkipäästä ukkoa ulostamassa :S
- Sanchez - Bettinelli - Chilwell - James - Colwill - Chalobah - Maatsen - Gallagher - Chukwuemeka - Palmer - Lavia - Sterling - Madueke - Broja Chelsean edustusmiehistössä tällä hetkellä siis peräti 14 HG-statuksen omaavaa pelajaaa, joista osa toki vielä U21. Chalobah, Maatsen lähes pomminvarmoja lähtijöitä ja jotain huhuja ollut myös Gallagherista ja Maduekesta, mutta vaikka nuo kaikki lähtisivät niin sinnehän jäisi siitä huolimatta HG-pelaajia aivan helvetisti. Eli eiköhän Spöörs-leirissä kannata huolehtia ihan vain siitä omasta muukalaislegioonastaan.
|
|
|
|
Migelo
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Spurs
|
|
Vastaus #1863 : 12.12.2023 klo 12:06:44 |
|
- Sanchez - Bettinelli - Chilwell - James - Colwill - Chalobah - Maatsen - Gallagher - Chukwuemeka - Palmer - Lavia - Sterling - Madueke - Broja Chelsean edustusmiehistössä tällä hetkellä siis peräti 14 HG-statuksen omaavaa pelajaaa, joista osa toki vielä U21. Chalobah, Maatsen lähes pomminvarmoja lähtijöitä ja jotain huhuja ollut myös Gallagherista ja Maduekesta, mutta vaikka nuo kaikki lähtisivät niin sinnehän jäisi siitä huolimatta HG-pelaajia aivan helvetisti. Eli eiköhän Spöörs-leirissä kannata huolehtia ihan vain siitä omasta muukalaislegioonastaan. Kun sen nyt noin puet niin totta, onhan noita. Oma käsitys oli että kun tässä on viime ikkunoissa sisään tullut ukkoja hirveitä määriä ja suurin osa mantereelta niin voisi olla ongelma, mutta onhan tuossa varaa. Ja mitä Spursin muukalaislegioonaan tulee niin kyllä, siihen Gallagher olisi juuri sopiva hankinta ei vähiten passinsa takia.
|
|
|
|
ziizaah
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
|
Vastaus #1864 : 12.12.2023 klo 13:22:35 |
|
Syytä olisi, tällä hetkellä korvaamaton osa avauskokoonpanoa ja kaveri palloilee ilmeisesti 10k£ viikkoliksalla.
Gallagher on ilmeisesti lähtökuopissa chelskistä tammikuussa, kelpaisi Spursiin erittäin hyvin.
Sarriin vielä sellainen lisäys, että ensi kaudella kaveri on vielä HG pelaaja. On ollut sitten 3 kautta Spursin kirjoilla ennen 21v syntymäpäivää. Tällä kaudella vielä U21-listoilla eikä vie ulkkaripaikkaa.
|
|
|
|
Diamonds
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
|
Vastaus #1865 : 12.12.2023 klo 15:12:03 |
|
Udo ollut todella hyvä heti alusta lähtien. Toki kehityskohteita löytyy, mutta niin niitä löytyy jokaiselta. Hieno juttu tuo jatkosoppari. Spurs taitaa suosia 5v soppareita ja jos kuvittelisi tämän kauden olevan ensimmäinen niin onko se katkolla sitten kesällä 28? Toki varmaan 29 ei myöskään mahdottomuus.
Udogien uusi sopimus kesään 30. Melkoinen. Chelskistä mallia?
|
|
|
|
Tottis
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
|
Vastaus #1866 : 12.12.2023 klo 15:26:07 |
|
Udogien uusi sopimus kesään 30. Melkoinen. Chelskistä mallia?
Spursilla onneksi nämä pitkät sopimukset vasta kun pelaaja on osoittanut, että on sopeutunut ja pelaa hyvin valioliigassa.
|
|
|
|
Kleine
Poissa
Suosikkijoukkue: Sean Cliver
|
|
Vastaus #1867 : 12.12.2023 klo 16:16:29 |
|
Spursilla onneksi nämä pitkät sopimukset vasta kun pelaaja on osoittanut, että on sopeutunut ja pelaa hyvin valioliigassa.
Ai vähän niin kuin Ndombelen kohdalla? Udogien jatkolle peukkua samoin kun Gallagherin mahdolliselle saapumiselle. On valovuoden edellä näitä nykyisiä keskikentän reserviukkoja: PEHiä, Skippiä ja Lo Celsoa.
|
|
|
|
Tottis
Poissa
Suosikkijoukkue: Spurs
|
|
Vastaus #1868 : 12.12.2023 klo 17:31:35 |
|
Ai vähän niin kuin Ndombelen kohdalla?
Udogien jatkolle peukkua samoin kun Gallagherin mahdolliselle saapumiselle. On valovuoden edellä näitä nykyisiä keskikentän reserviukkoja: PEHiä, Skippiä ja Lo Celsoa.
Ndombele taitaa kyllä siirtosumma £63 miljoonaa ja palkka £52 miljoonaa (5 vuotta) huomioiden olla Spursin kaikkien aikojen huonoin hankinta. Lisäksi miehestä on ollut täysin mahdotonta päästä eroon jo useamman vuoden ajan. Toivottavasti tästä jotain opittiin.
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
|
Vastaus #1869 : 12.12.2023 klo 17:35:06 |
|
Spursilla onneksi nämä pitkät sopimukset vasta kun pelaaja on osoittanut, että on sopeutunut ja pelaa hyvin valioliigassa.
Vähän eri asia tosiaan tehdä hyvien otteiden jälkeen jatkosopimus kuin heti alkuun lyödä joku kahdeksan kuponki pöytään.
|
|
|
|
To Dare Is To Do
Poissa
|
|
Vastaus #1870 : 12.12.2023 klo 21:17:44 |
|
Ndombele taitaa kyllä siirtosumma £63 miljoonaa ja palkka £52 miljoonaa (5 vuotta) huomioiden olla Spursin kaikkien aikojen huonoin hankinta. Lisäksi miehestä on ollut täysin mahdotonta päästä eroon jo useamman vuoden ajan. Toivottavasti tästä jotain opittiin.
Viimeisen parin vuoden perusteella: joo.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
|
Vastaus #1871 : 12.12.2023 klo 21:20:38 |
|
Ndombele taitaa kyllä siirtosumma £63 miljoonaa ja palkka £52 miljoonaa (5 vuotta) huomioiden olla Spursin kaikkien aikojen huonoin hankinta. Lisäksi miehestä on ollut täysin mahdotonta päästä eroon jo useamman vuoden ajan. Toivottavasti tästä jotain opittiin.
Sanoisin että on koko Valjunkin mittapuulla ihan siellä kärjessä yhdessä Carrollin, Lukakun ja Shevchenkon kanssa.
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
|
Vastaus #1872 : 13.12.2023 klo 00:30:49 |
|
Sanoisin että on koko Valjunkin mittapuulla ihan siellä kärjessä yhdessä Carrollin, Lukakun ja Shevchenkon kanssa.
Pepe(Arsenal), Antony, Pogpa, Haverts,.. ?Chelsealta tulossa mahdollisesti mukava listaus tulevaisuudessa. Toki kaikki tällä hetkellä fiksusti satsattu tulevaisuuteen..
|
|
|
|
CCh
Poissa
Suosikkijoukkue: Eberechi Eze, JB5, Gavi, Victor Boniface
|
|
Vastaus #1873 : 13.12.2023 klo 12:39:20 |
|
Ndomppu ei taida mahtua tällä hetkellä edes Galatasarayssa avaavaan nippuun. Ei taida oikein olla sipuli vahvaa tekoa.
|
|
|
|
Ianway
Poissa
|
|
Vastaus #1874 : 14.12.2023 klo 16:49:04 |
|
Lo Celso pikkuvamman takia huomenna pois vahvuudesta, joten avari 99-prosenttisella varmuudella sama kuin sunnuntaina.
|
|
|
|
|
|