Tein vuosia sitten kavereilleni EM-kisoja varten "kisaveikkaus 2.0" -hengessä fantasiapelin, jossa kasattiin joukkue kisojen pelaajistosta. Olen omaksi ilokseni taas koodaillut tällaista osittain oppimisen halusta ja osittain siksi, että olisi kiva seurailla Veikkausliigaa tällaisen avulla myös omien suosikkien ulkopuolelta. Eikä se näin futisromantikkona pahitteeksi olisi, jos tällä tavalla saisi kotimaisen jalkapallon ilosanomaa levitettyä satunnaiskatselijoihinkin.
Projekti alkaa nyt olla siinä vaiheessa, että se pitäisi joko jaksaa viimeistellä tai keksiä jotain muuta vapaa-ajalle. Ajattelin nyt täältä saada apua tähän päätökseen. Kiinnostaisiko tällainen peli muita foorumisteja? Jos kiinnostusta löytyy, niin ehkäpä alkaisin kallistua siihen suuntaan, että tämän voisi viimeistelläkin pelikuntoon. Jos minä olen yksin näiden mielenkiinnonkohteideni kanssa, niin sitten varmaan järkevämpää keskittää ajankäyttö muihin juttuihin.
Tällä hetkellä itse pelimoottori alkaa olla kasassa, mutta pyörii vaan omalla koneellani. Peliin voi luoda tunnuksen (tällä hetkellä vain google-tunnareilla), joukkueen voi kasata ja pelaajavaihtoja tehdä. Myös pisteiden lasku toimii jotakuinkin oikein, mutta kaipaa lisää testailua ja funtsimista järkevien pistearvojen osalta. Ylipäätään viimeistelyä olisi aika paljon siellä täällä. Ja kun tätä vapaa-ajallani olen tehnyt, niin ei varmaan tarvitse mitään Fantasy Premier tyyppistä tasoa odottaa, vaan ajatuksena olisi se, että tätä voisi sitten tarvittaessa kehitellä pikkuhiljaa.
Jos kiinnostusta herää, niin voisin yrittää tämän viimeistellä niin, että voitaisiin (ainakin pienemmällä porukalla) vetää beta-testinä tämän kauden Veikkausliigan loppusarja ja sitten tähdätä siihen, että ensi kauden alusta voisi laittaa kilpailun kunnolla pystyyn niin, että pelaajilla on järkevät lähtöhinnat yms. Tähän kaipaisin varmaan myös vähän jeesiä ja asiantuntemusta.
Oikeastaan kysymysmerkkejä on kolme:
1. Kiinnostaisiko tällainen muitakin?
2. Pitäisi keksiä järkevä tapa taklata pelistä aiheutuvat palvelinkustannukset. En mieleläni muuten kuin omalla ajallani rahoittaisi projektia, enkä toisaalta ehkä näe tässä sellaista liiketoiminnalista potentiaalia, että jaksaisi alkaa täysin kaupallista proggista tekemään. Tätäkin toki voi kommentoida. Olisitko sinä valmis muutaman egen tällaisesta maksamaan?
3. Mahtaakohan tällaisen kanssa törmätä johonkin lisenssikysymyksiin, eli saisiko tällaisen edes tuuttaa eetteriin oikeilla joukkueilla ja pelaajilla. Jälleen kerran, rahaa en mistään oikeuksista haluaisi maksaa kun harrastepohjalta on menty. Jos jollain on näistä aiheista tietoa, niin mielelläni otan vastaan.
Liitän tähän loppuun esimerkkikuvakaappauksen fiilistelyn tueksi. Joukkue, pisteet, arvot yms. on ihan testiarvoja, eli niitä ei kannata kommentoida.
Herääkö mitään ajatuksia? Kokeilematta paskaa?