Suomalaisten pelaajien fyysinen hentoisuus

[inclusionExclusion]

Lähtee treeneissä jokaisessa 1v1 harjoitteessa, pienpelissä jne vaatimaan puolustajalta sitä että juoksee täysiä lähelle, menee iholle ja alkaa käyttämään käsiä

Tähän kannustaminen on kyllä aivan avaintekijä. Nostaa intensiteettiä, puskee pallollista pelaajaa enemmän ja useammin taitojen ylärajalle jne. Ylipäänsä se, että treenien peleissä ja pelitilanteissa pyritään parhaaseen suoritukseen ja laitetaan vastustaja ahtaalle.

[Fillarikommari]

Lähtee treeneissä jokaisessa 1v1 harjoitteessa, pienpelissä jne vaatimaan puolustajalta sitä että juoksee täysiä lähelle, menee iholle ja alkaa käyttämään käsiä niin kyllä se sieltä alkaa pikkuhiljaa useimmilla siirtymään peliin. Ottaa toki aikansa ja pitää aloittaa nuorena.

Samaa mieltä. Junnuille pitää opettaa, miten mennään kontaktiin ja miten käsiä käytetään. Tosin mieluummin puhun junnuille asioista normaalilla kielellä ilman sanontoja. Aika paljon näkee sitä että valmentaja huutaa "iholle" ja lapsi ei tajua mitä se tarkoittaa. Sen sijaan voi sanoa "mene kontaktiin" tai "kosketa". Jalkapallossa kannattaa ihan pienestä lähtien laittaa lapset painimaan tai muuten kamppailemaan. Polvipainista voi lähteä liikkeelle, ja erilaisia variaatioita on tietysti paljon. Vähän turhalta tuntuu, että pelaajat laittaisi erikseen jonkin kamppailulajin harjoituksiin kun samat asiat voi melkein yhtä hyvin tehdä jalkapalloharjoitusten yhteydessä.

[KVilho]

Samaa mieltä. Junnuille pitää opettaa, miten mennään kontaktiin ja miten käsiä käytetään. Tosin mieluummin puhun junnuille asioista normaalilla kielellä ilman sanontoja. Aika paljon näkee sitä että valmentaja huutaa "iholle" ja lapsi ei tajua mitä se tarkoittaa. Sen sijaan voi sanoa "mene kontaktiin" tai "kosketa". Jalkapallossa kannattaa ihan pienestä lähtien laittaa lapset painimaan tai muuten kamppailemaan. Polvipainista voi lähteä liikkeelle, ja erilaisia variaatioita on tietysti paljon. Vähän turhalta tuntuu, että pelaajat laittaisi erikseen jonkin kamppailulajin harjoituksiin kun samat asiat voi melkein yhtä hyvin tehdä jalkapalloharjoitusten yhteydessä.

Tuo kielenkäyttö on kyllä tärkeää. Eikä pelkästään ymmärtämisen vaan myös että erilaisilla tempperamenteille varustetut lapset voi kokea tilanteen ja painostamisen kontaktiin hyvin eri lailla. Meilläkin meinasi loppua koko homma joskus 7-8 vuotiaana. Ongelma ei ollut itse kontakti vaan se kuinka siihen kannustettiin. Toki luonne oli varovainen vs. monet muut rohkeammat pojat.

Jollain lailla, eri temperamentit huomioiden, sitä kontaktia pitäisi pitää mukana ihan naperoista asti. Kamppailiun pitäisi olla ihan luonnollinen osa jalkapalloa.

[honkki1]

Tuo kielenkäyttö on kyllä tärkeää.

Kyllä. Valmentaja huusi "alas" ja 6-v poikani meni kyykkyyn.

[turkistarhaaja]

Samaa mieltä. Junnuille pitää opettaa, miten mennään kontaktiin ja miten käsiä käytetään. Tosin mieluummin puhun junnuille asioista normaalilla kielellä ilman sanontoja. Aika paljon näkee sitä että valmentaja huutaa "iholle" ja lapsi ei tajua mitä se tarkoittaa. Sen sijaan voi sanoa "mene kontaktiin" tai "kosketa". Jalkapallossa kannattaa ihan pienestä lähtien laittaa lapset painimaan tai muuten kamppailemaan. Polvipainista voi lähteä liikkeelle, ja erilaisia variaatioita on tietysti paljon. Vähän turhalta tuntuu, että pelaajat laittaisi erikseen jonkin kamppailulajin harjoituksiin kun samat asiat voi melkein yhtä hyvin tehdä jalkapalloharjoitusten yhteydessä.

Joo hyvä huomio tuo miten asiasta puhutaan. Lisäksi toki vielä pitää demonstroida esim. valmentajakaverin kanssa mitä se oikeasti tarkoittaa. Ja peleissä myös jankata jankkaamistaan sitä että pitää ottaa kontaktia ja muistaa kehua myös hyvistä suorituksista. Esim. itse kehuin viime pelissä parissa tilanteessa maalintekijän sijaan enemmän sitä pelaajaa, joka kamppailupelaamisellaan sai aikaan riiston ja sitä myöten maalitilanteen.

Peleistä vielä sitten sellainen huomio, että jotkut tuomarit ottavat 5v5 -peleissä jokaisen hipaisun pois. Näistä kannattaa tuomarien kanssakin käydä rakentavaa keskustelua pelien jälkeen. Itse olen huomannut parhaaksi lähestymistavaksi sen, että nostan keskusteluissa esiin sellaisia esimerkkejä "vääristä vihellyksistä" joissa oman joukkueeni pelaaja oli se joka hyötyi tuomarin vihellyksestä. Vanhemmille tiukka ohje pitää turpa kiinni vihellyksistä aina ja kaikkialla.

[fingerström]

Vähän turhalta tuntuu, että pelaajat laittaisi erikseen jonkin kamppailulajin harjoituksiin kun samat asiat voi melkein yhtä hyvin tehdä jalkapalloharjoitusten yhteydessä.

Tässä keskustelun pätkässä viitattiin aiemmin Zlataniin. Hän treenasi kamppailulajeja osaavan ohjaajan opastuksella. Mutta siis suomalaiselle juniorille tämmöinen on turhaa, koska sitä kehonhallintaa ja kontaktia voi yhtä hyvin opettaa potkupallovalmentajakin siinä joukkuetreenien yhteydessä eikä väärillä opeilla ole minkäänlaista vaikutusta loukkaantumisriskiin. Siteeraamani kaltaiset viestit pistävät kyllä vihaisiksi.

Mitä tulee muuten Zlataniin ja peliälykommenttiin, niin Zlatan oli sekä nopea että taitava ja sen lisäksi tajusi, miten futista pelataan. Sillä tajuamisella ei olisi ollut mitään merkitystä, jos hän ei olisi pystynyt toteuttamaan ideoitaan (no, Litmasen kohdalla niillä ei Suomessa ollut sittenkään kovin paljoa merkitystä, koska pelikaverit eivät tajunneet).

[Valonheitin]

Jos ymmärsin oikein, niin tässä aikaisemmin viitattiin koko joukkueen käyvän molskilla, mikä on ehkä vähän hankala toteuttaa järkevästi. Sen sijaan yksilötasolla joku kamppailulaji jalkapallon ohella on varmasti pirun hyvä yhdistelmä.

[Fillarikommari]

Niin eihän se ole valmentajan, joukkueen tai seuran näkökulmasta mikään ratkaisu, että laitetaan kaikki pelurit kamppailulajiin lisäksi. Yksilön tasolla se on tietysti hyvä ratkaisu. Kamppailusta kun oli puhe, niin sitä saa tosiaan tehtyä myös jalkapalloharjoitusten yhteydessä. Ihan turha pelko, että joku loukkaisi polviltaan käydyssä painissa tai muussa vastaavassa väännössä.

[Hegetsu]

Vanhemman lapsen joukkueessa koko jengi tai oikeammin kilparyhmä kävi yhden talven painitreeneissä (muistaakseni olivat 8v8 maailmassa vielä tuossa kohtaa) mutta osittain syynä myös fudikseen sopivien treenipaikkojen rajallisuus sekä valmentajan ajan rajallisuus eli näin saatii talveksi muistaakseni neljäs treenitapahtuma vaikka seuralta ei löytynyt treenipaikka eikä valmentajalla ollut mahdollisuutta osallitua useammin.

Sitä hieman ihmettelen, jos täällä ollaan sitä mieltä että jalkapallovalmentaja on jokaiseen juttuun se paras valmentaja eli että vaikka painia kannattaisi treenata jalkapallovalmentajan vetämänä ja kuitenkin toisessa topicissa vaaditaan ryhtiliikettä juniori valmennukseen ta tässäkin mietitään suomalaisten pelaajien fyysistä hentoisuutta ja kuitenkin pelaajat lähinnä kai olleet jalkapallovalmentajien opissa? Jos fysiikka tai ennenminkin fyysinen arkuus on haaste, niin ehkä siihen kannattaisi hakea tukea muulla kuin jalkapallovalmennuksella ja ehk yleisemminkin, varsinkin talvikaudella, muu kuin puhdas lajinomainen harjoittelu voi olla hyvää vaihtelua pelaajille.

Nuoremman kohdalla fudiksen rinnalla kulki ensin nassikkapaini ja sitten pitkään akrobatia ja loppuvaiheessa potkunyrkkeily joka valitettavasti sitten johti siihen perusongelmaan että kahden lajin väliltä piti tehdä valintaa tai ehkä fudispuoli pakotti tekemään valintaa ja kun seurassa ei sitten oikein ollut sopivaa peliryhmää tarjolla niin se oli sitten siinä mutta se sitten toinen asia toiseen topicciin.

[KVilho]

Vanhemman lapsen joukkueessa koko jengi tai oikeammin kilparyhmä kävi yhden talven painitreeneissä (muistaakseni olivat 8v8 maailmassa vielä tuossa kohtaa) mutta osittain syynä myös fudikseen sopivien treenipaikkojen rajallisuus sekä valmentajan ajan rajallisuus eli näin saatii talveksi muistaakseni neljäs treenitapahtuma vaikka seuralta ei löytynyt treenipaikka eikä valmentajalla ollut mahdollisuutta osallitua useammin.

Sitä hieman ihmettelen, jos täällä ollaan sitä mieltä että jalkapallovalmentaja on jokaiseen juttuun se paras valmentaja eli että vaikka painia kannattaisi treenata jalkapallovalmentajan vetämänä ja kuitenkin toisessa topicissa vaaditaan ryhtiliikettä juniori valmennukseen ta tässäkin mietitään suomalaisten pelaajien fyysistä hentoisuutta ja kuitenkin pelaajat lähinnä kai olleet jalkapallovalmentajien opissa? Jos fysiikka tai ennenminkin fyysinen arkuus on haaste, niin ehkä siihen kannattaisi hakea tukea muulla kuin jalkapallovalmennuksella ja ehk yleisemminkin, varsinkin talvikaudella, muu kuin puhdas lajinomainen harjoittelu voi olla hyvää vaihtelua pelaajille.

Nuoremman kohdalla fudiksen rinnalla kulki ensin nassikkapaini ja sitten pitkään akrobatia ja loppuvaiheessa potkunyrkkeily joka valitettavasti sitten johti siihen perusongelmaan että kahden lajin väliltä piti tehdä valintaa tai ehkä fudispuoli pakotti tekemään valintaa ja kun seurassa ei sitten oikein ollut sopivaa peliryhmää tarjolla niin se oli sitten siinä mutta se sitten toinen asia toiseen topicciin.

Vähän samalta pohjalta muistaakseni nuoremman pojan jengissä paitsi koko ikäluokalle oli tarjolla tämäkin treeni, vaikka taisivat sen 4 kertaa viikkoon vetää jo tuolloin eikä näissä treeneissä kaikki käyneet. Nassikapainissa kuljettiin pojan kanssa johonkin 4-5 ikävuoteen asti, mutta sen jälkeen ei paljon muuta kuin futista ole ollut.

Vetäjä oli seuran fysio / fysiikkavalmentaja, jolla vahva painitausta.

Enemmän oli kuitenkin liikkuvuutta, koordinaatiota ja fysiikkaa, kuin itse vääntöä. En usko että olisi valmentaja osannut samalla taidolla noita vetää.

Olen samaa mieltä että nimenomaan henkisten valmiuksien rakentaminen kamppailuun jo ihan pikkujunnuista on yksi mihin valmennuksessa pitäisi satsata. Se ei riitä että huudetaan ja prässätään treeneissä, vaan lasten eri tempperamentit tulisi tässä huomioida ja rohkeutta vääntöihin lähteä rakentamaan lapsen ehdoilla.

[turkistarhaaja]

Olen samaa mieltä että nimenomaan henkisten valmiuksien rakentaminen kamppailuun jo ihan pikkujunnuista on yksi mihin valmennuksessa pitäisi satsata. Se ei riitä että huudetaan ja prässätään treeneissä, vaan lasten eri tempperamentit tulisi tässä huomioida ja rohkeutta vääntöihin lähteä rakentamaan lapsen ehdoilla.

Mä en rehellisesti sanoen usko että faijakoutsit muuallakaan maailmassa sen paremmin osaavat lasten tempperamentteja huomioida kuin mitä Suomessa.

[KVilho]

Mä en rehellisesti sanoen usko että faijakoutsit muuallakaan maailmassa sen paremmin osaavat lasten tempperamentteja huomioida kuin mitä Suomessa.

Enpä lähtisi 1. otokoutseilta tämmöistä vaatimaan. Jos nyt alkuun isompien seurojen uefa-pro-ammattivalmentajilta.

[Mainettaan parempi]

Vertailu Suomeen on vaan siitä ongelmallinen, että Suomessa suurin osa pelaajista ei ole riittävän nopeita kv-tasolle koskaan. Suomessa pitäisi olla Eerikkilän-/SHA-testipatteristossa 4 tai 5 timantin pelaajia nopeudessa, jotta olisi riittävät nopeusominaisuudet. Nopeus ei ole erottava ominaisuus, mutta nopeus on vaadittava ominaisuus mikä pitää olla tietyllä tasolla, jotta huipulle pääsee. Tämän takia Suomessa voi olla joku pelaaja joka on hyvä havainnoimaan tai omaa erinomaisen potkutekniikan, mutta hän ei koskaan pääse edes kokeilemaan kv-tasolle, koska on liian hidas.

Tässä ollaan ongelman ytimessä. Suomalaisessa jalkapallossa on vallalla outo ajatus, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus huippupelaajaksi. Lahjakkuuksia ei kannata etsiä, eikä panostaa heihin. Nostetaan vaan toiminnan tasoa tasaisesti koko seurakentällä. Kyllä sieltä syntyy huippupelaajia. On nähty, ei synny. On minimivaatimuksia, joita ilman ei pääse huipulle. Yksi vaadituista ominaisuuksista on nopeus. Kuinka nopea on oltava? Helvetin nopea. Tim Sparv oli TOP 5-sarjoihin aivan liian hidas. Hän maksimoi uransa kaikilla muilla huippuominaisuuksillaan ja valitsemalla pelipaikan, jossa nopeutta tarvitaan vähiten. ”Hidas” Sparv juoksi 9-vuotiaana 40 metriä aikaan 6,67 s, jolla ollaan ikäluokassa 20-30 nopeimman joukossa. Maailmalla nopeimmat saman ikäiset juoksevat alle kuuden sekunnin. Edes nopeuden osalta Top 5-sarjoihin riittävän lahjakkaita on ikäluokkaa kohden ehkä 20, korkeintaan 50. Heidät pitäisi saada lajin pariin (nyt 30 %), kehittää ja viedä onnistuneesti aikuisuuteen asti (nyt jalkapallossa 0-1 kpl/vuosi).  Suuri osa heistäkin osoittautuisi muilta vaadituilta ominaisuuksilta puutteellisiksi, joten koulutus ja ammattikin pitäisi heille turvata, jotta riski kannattaisi ottaa. 
 
Kun Suomessa ei ole yhtään huippupelaajien kehittämistä oikeasti tekevää seuraa, huippupelaajien kehittämisvastuu jää Palloliitolle.  Siellä ei ole määritelty, millaisia minimiominaisuuksia kansainväliselle tasolle riittävän lahjakkaalta juniorilta vaaditaan, kuinka heidät tunnistetaan ja miten heistä kehitetään huippupelaajia. Asiakasmatka pitäisi miettiä sekä varhaisen murrosiän että myöhäisen murrosiän lahjakkuuden kannalta. Miten joka ainoalle riittävän lahjakkaalle taataan kehittävä peliympäristö, tehokkaan harjoittelun mahdollistava opiskelupaikka ja turvallisen loppuelämän mahdollistava koulutus aikuisuuteen asti?

Mallia voi ottaa koripallosta. Koripallossa huipulle pääsyn tärkein ominaisuus on pituus. Alle 183 senttiä pitkäksi kasvavan, koripalloa harrastavan pojan mahdollisuus päätyä pelaamaan NBA:ssa on alle yksi miljoonasta.  Yli 212 senttiä pitkällä todennäköisyys on yli 14 %. Mitä tehdään Suomen koripallossa: houkutellaan kouluista ja kaduilta lajin pariin kaikki pituudeltaan potentiaaliset ja pidetään heistä huolta koko junnuputken ajan. Muitakaan ei tietenkään unohdeta, mutta tuotto maksimoidaan satsaamalla rajalliset resurssit oikein. Menestys tuo lisää harrastajia, jolloin koko laji voi hyvin. Pitkällä tähtäimellä toimii varmasti paremmin kuin jalkapallossa nyt käytössä oleva neuvostoliittolaisen traktoritehtaan tuotantomalli. 

[Nigel Kugelschfeir]

Suomessa ei ainakaan tilastoidusti ole kukaan 9-vuotias alle 6 sekunnin juossut tuota matkaa.

[Kossi Agassa]

Suomessa ei ainakaan tilastoidusti ole kukaan 9-vuotias alle 6 sekunnin juossut tuota matkaa.

Jep, Suomen ennätys on:

40 m      6.20   -0.5   Elmer Vauhkonen   LapinlVe   3.1.06   Lapinlahti   30.8.2015

Yksi vaadituista ominaisuuksista on nopeus. Kuinka nopea on oltava? Helvetin nopea. Tim Sparv oli TOP 5-sarjoihin aivan liian hidas. Hän maksimoi uransa kaikilla muilla huippuominaisuuksillaan ja valitsemalla pelipaikan, jossa nopeutta tarvitaan vähiten. ”Hidas” Sparv juoksi 9-vuotiaana 40 metriä aikaan 6,67 s, jolla ollaan ikäluokassa 20-30 nopeimman joukossa. Maailmalla nopeimmat saman ikäiset juoksevat alle kuuden sekunnin.

Varmaan maailmalla joku 9v poikkeusyksilö juoksee alle kuuden sekunnin, mutta ei se nyt mikään edellytys ole varsinkaan tuon ikäisenä. Ja esim. Daniel Håkans ei vielä edes 15-16v ollut erityisen nopea ja nyt hän sitä on.

[Fillarikommari]

Eiköhän kaikissa laadukkaissa seuroissa muodosteta  viimeistään kymmenvuotiaana ykköstason ryhmä, johon panostetaan. Pelaajien valitsemista lähinnä nopeuden perusteella ei pidetä lapsilla kovin hyvänä tapana, koska nopeus saattaa muuttua paljonkin pituuskasvun, murrosiän ja harjoittelun myötä. Parempi kriteeri on jalkojen liikenopeus, joka ennustaa paremmin murrosiän juoksunopeutta ja lisäksi on jalkapalloilijalle tärkeä ominaisuus. Mutta eipä kaikilla huipuilla ole kummoinen jalkojen liikenopeus (esim. Håland).

Siihen väitteeseen, että Suomessa ei ole yhtäkään huippuja kehittävää akatemiaa, niin varmaan parhaat junnuseurat tekevät käytössään olevilla resursseillaan ihan hyvää työtä. Mutta resurssit ovat liian pienet. Suomessa ei ole yhtä ainutta akatemiaa, jonka perustunnusmerkkinä pidän sitä, että lapsen ja nuoren elämä rakennetaan jalkapallon ympärille. En ymmärrä, miksi Klubi ei perusta aitoa akatemiaa. Se varmaan edellyttäisi oman yksityisen koulun perustamista, mutta ei kai siinä mitään ongelmaa pitäisi olla.

[silmäkoukku]

Jos 9-vuotiaan lapsen suorajuoksunopeus 40m matkalla on suoraan verrannollinen mahdollisuuteen saavuttaa jalkapalloilijan ammatti aikuisiällä, niin sitten täällä ja kaikkialla muuallakin tehdään asiat aivan väärin.

Kyllä se kai kuitenkin pallopeleissä menee niin, että ensin pitää oppia käsittelemään pelivälinettä ja sitten oppia toimimaan pelin vaatimassa ympäristössä.

Fysiikka on tärkeä osa, mutta aina alisteinen lajille.

[Nigel Kugelschfeir]

Jos ymmärsin oikein, niin tässä aikaisemmin viitattiin koko joukkueen käyvän molskilla, mikä on ehkä vähän hankala toteuttaa järkevästi. Sen sijaan yksilötasolla joku kamppailulaji jalkapallon ohella on varmasti pirun hyvä yhdistelmä.

Meillä on ainakin lapsi käynyt taekwondossa ja siellä on ainakin opittu se että sillä on kaksi jalkaa ja sitä vasenta voi myös käyttää. Siellä kun pakotetaan tekemään kaikki liikkeet myös sillä heikommalla jalalla. Siellä ei kuitenkaan varsinaisesti oteta kontaktia vastustajaan.

Ja mitä nopeuteen tulee niin pitää sitä silti olla vaikka ei vielä 9-vuotiaana juoksisi noin nopeasti. Nopeus on kuitenkin sen verran synnynnäinen ominaisuus että siinäkin on rajat paljonko sitä voi treenaamalla enää parantaa ja kuinka moni on sitten niin motivoitunut että sitä jaksaa tehdä.

[Jaakko]

Kyllä se kai kuitenkin pallopeleissä menee niin, että ensin pitää oppia käsittelemään pelivälinettä ja sitten oppia toimimaan pelin vaatimassa ympäristössä.

Fysiikka on tärkeä osa, mutta aina alisteinen lajille.

Onneksi on paljon erilaisia polkuja. Oma superjunnu aloitti futiksen puolivuotta sitten kahdeksan vuotiaana. Hyvin tuntuu pärjäävän joukon mukana vaikka talvisarjassa on sekoitetut joukkueet, joissa on parhaat mukana. Sen minkä tekniikassa häviää, niin fysiikassa voittaa. Treenaa jääkiekkoa ja sabaa joten perus pelikäsitys on hyvällä tasolla. Kyllä se tekniikkakin sieltä tulee kun harjottelee youtubesta kikkoja ja käy hallissa omalla ajalla treenaamassa, että saa muut kiinni.

[Skylark]

Jos vertaa yleisurheiluun, niin hyvin hitaasta ei kokemukseni perusteella tule nopeaa mitenkään. Kohtalaisen nopeasta voi tulla iän myötä nopea. Enemmän ehkä on kuitenkin sitä, että lapsena nopea ei enää isompana olekaan.

Voimistelussa lapset sortataan hyvin nuorina kilpapolulle. En tunne kriteerejä tarkkaan, mutta katselmustilanteessa korostuu keskittyminen, motivaatio (eli jaksaa loppuun saakka ja selkeästi haluaa tulla valituksi), sopivan alistuva luonne (!), eli ei sellainen tinttarella, joka tekee hyvin, jos sattuu sillä tuulella olemaan, rytmitaju ja varmaan taitokin, mutta hyvin perusjuttuja tekevät katselmuksissa, ihan karhunkäynnistä alkaen.

Moni haluaa valita jalkapallossa lahjakkaimmat jo hyvin varhain. Onko kuitenkaan olemassa selkeitä kriteerejä siitä, mitä ominaisuuksia näillä lahjakkailla pitäisi olla? Jos miettii, että lasten ikäerokin voi olla n. vuosi, osa on pienestä saakka pelannut vaikka isänsä ja veljiensä kanssa, osa on omasta pyynnöstään sukunsa ekana tullut lajin pariin. Jotenkin pitäisi osata tehdä valinta niiden lapsen perusominaisuuksien pohjalta, vaikka nekin iän myötä voivat muuttua. Ja ottaa valinnassa huomioon lapsen ikä, tausta jne.

Katselin jokunen aika sitten yhtä kansainvälistä turnausta, jossa oli joukkueita Suomesta ja ulkomailta. Suomalaiset tuntuivat jäävän näistä ulkomaan pojista hyvin paljon ihan perusurheilullisilta ominaisuuksiltaan. Juoksutyyli jotenkin hyvin pielessä, ylipainoakin, kömpelyyttä, hitautta. Jotenkin itselläni kävi mielessä, että valikoidaanko meillä pelaajat jotenkin väärin tuolle kilpapolulle? Ja onko niin, että kerran valitsematta jääneen lapsen on vaikea tavoittaa näitä kilpapuolelle valittuja lapsia, kun valmennus niin vahvasti eriytyy? Johtaako tämä siihen, että kerran kilpapolulle valittu lapsi siellä myös pysyy? Ei ehkä pelaa paljonkaan, mutta ei myöskään putoa.

Urheiluluokkien testeissä pitäisi osata kärrynpyöriä ym. voimistelua, ja mitä olen kuunnellut, niin monet jalkapalloilijoiden vanhemmat näitä testejä kritisoivat. Jalkapallossa ei tarvitse osata kärrynpyöriä, se on ihan totta, mutta ehkä se, että lapsi ei liikettä opi, kertoo jostain puutteesta urheilullisuudessa, joka näkyy myös jalkapallon puolella jotenkin.

Katselin joskus pienempien lasten treenejä. Yhdessä ryhmässä (ilmeisesti alin taso) lapsia ei oikein kiinnostanut, he heittelivät mieluummin juuri kärrynpyöriä ja puolivolttejakin. He eivät todennäköisesti pääse kilpapolulle mutta urheilullisia kiistatta olivat. Aika paljon keskustelussa toistuu motivaatioon perustuvat valinnat. Ymmärrän sen kyllä, mutta toisaalta ehkä jonkinlainen panostus tuonne ihan pelaajapolun alkuun saattaisi kannattaa. Ehkä alkuvaiheen valmentajat, isävalmentajat ym. eivät niin saa näitä huonommin motivoituneita mukaan.  Ei heitä kaikkia saisi mukaan varmaan edes taikuri, mutta mietin, että ehkä tuo liian varhainen ja ehkä väärin perustein tehty seulonta vie niitä lahjakkaita pois lajin parista. Lapset eivät ole mitenkään tyhmiä, he ymmärtävät, että heidät luokitellaan vähemmän tärkeiksi, huonoiksikin, mikä ei sitä motivaatiota nyt ainakaan kasvata.

[Jortsukka]

Katselin jokunen aika sitten yhtä kansainvälistä turnausta, jossa oli joukkueita Suomesta ja ulkomailta. Suomalaiset tuntuivat jäävän näistä ulkomaan pojista hyvin paljon ihan perusurheilullisilta ominaisuuksiltaan. Juoksutyyli jotenkin hyvin pielessä, ylipainoakin, kömpelyyttä, hitautta. Jotenkin itselläni kävi mielessä, että valikoidaanko meillä pelaajat jotenkin väärin tuolle kilpapolulle? Ja onko niin, että kerran valitsematta jääneen lapsen on vaikea tavoittaa näitä kilpapuolelle valittuja lapsia, kun valmennus niin vahvasti eriytyy? Johtaako tämä siihen, että kerran kilpapolulle valittu lapsi siellä myös pysyy? Ei ehkä pelaa paljonkaan, mutta ei myöskään putoa.

Tämähän näkyi pahasti myös kun Suomen naisten maajoukkue oli arvokisoissa. Joukkue koostui pelaajista jotka ovat urheilullisia, mutta eivät osaa pelata futista ja sitten oli pelaajia jotka osaavat pelata futista, mutta eivät ole urheilullisia.

Sama näkyy kun katsoo vaikka Suomen nuorten poikien maajoukkueita. Joukkueissa on pelaajia jotka ovat aikaisin kasvaneita, mutta eivät osaa pelata futista. Meillä voi olla fyysisesti lahjakkaita pelaajia, joita valmentaja ei koskaan opeta pelaamaan ja kun sitten joskus tasoerot tasoittuvat tai pelaaja pääsee eteenpäin, niin pelaaja ei osaa enää hyödyntää edes noita fyysisiä ominaisuuksia koska jalkapallo-ominaisuudet ovat niin heikolla tasolla.

[erno]

Niin siis, Suomessahan tonne kilpapolulle valikoituu tosi herkästi pelaajia jotka on fyysisesti aikaisemmin kehittyneitä ja rohkeita. Näistä on puhuttu tuossa toisessa jättiotsikossa säännöllisin väliajoin, mutta hyvin harvassa seurassa on edes sillai oikeasti määritetty että mikä kilpapelaaja on, mitä kilpapelaajien pitäisi missäkin ikävaiheessa osata ja miten näitä asioita mitataan tai kehitetään.

[gv39]

Tuo kielenkäyttö on kyllä tärkeää. Eikä pelkästään ymmärtämisen vaan myös että erilaisilla tempperamenteille varustetut lapset voi kokea tilanteen ja painostamisen kontaktiin hyvin eri lailla. Meilläkin meinasi loppua koko homma joskus 7-8 vuotiaana. Ongelma ei ollut itse kontakti vaan se kuinka siihen kannustettiin. Toki luonne oli varovainen vs. monet muut rohkeammat pojat.

Jollain lailla, eri temperamentit huomioiden, sitä kontaktia pitäisi pitää mukana ihan naperoista asti Kamppailiun pitäisi olla ihan luonnollinen osa jalkapalloa.

Aikoinaan pikkujunnuissa oli yhden futismamman osuva analyysi fyysisen pelin haasteesta.

Hän analysoi suurin piirtein näin: "Päiväkodissa ja koulussa painotettaan sitä, ettei saa olla rajua meininkiä eikä kenellekään ainakaan toiselle saa sattua mitään ja lähes kielletään kaikki raisut toimet ja leikit. Sitten nappia painamalla futispeleissä ja harkoissa saman pikkupojan pitäisi  "mennä iholle" ja napata puoliväkisin pallo toiselta tai pysäyttää pallo ja hyökkäys riskillä että toiseen voisi sattua (sääntöjen puitteissa)."

Tämä nyt välikevennyksenä, ei ole siis suurempaa viisautta itse asiaan.

[Kossi Agassa]

Katselin joskus pienempien lasten treenejä. Yhdessä ryhmässä (ilmeisesti alin taso) lapsia ei oikein kiinnostanut, he heittelivät mieluummin juuri kärrynpyöriä ja puolivolttejakin. He eivät todennäköisesti pääse kilpapolulle mutta urheilullisia kiistatta olivat. Aika paljon keskustelussa toistuu motivaatioon perustuvat valinnat. Ymmärrän sen kyllä, mutta toisaalta ehkä jonkinlainen panostus tuonne ihan pelaajapolun alkuun saattaisi kannattaa. Ehkä alkuvaiheen valmentajat, isävalmentajat ym. eivät niin saa näitä huonommin motivoituneita mukaan.  Ei heitä kaikkia saisi mukaan varmaan edes taikuri, mutta mietin, että ehkä tuo liian varhainen ja ehkä väärin perustein tehty seulonta vie niitä lahjakkaita pois lajin parista. Lapset eivät ole mitenkään tyhmiä, he ymmärtävät, että heidät luokitellaan vähemmän tärkeiksi, huonoiksikin, mikä ei sitä motivaatiota nyt ainakaan kasvata.

Itse valmentajana en ole kyllä keksinyt taikatemppuja näille kärrynpyörien heittelijöille, joita ei jalkapallo kiinnosta. Itse näiden lasten vanhempana suuntaisin esim. telinevoimisteluun, jossa saisi tehdä voltteja ja kärrynpyöriä ihan huolella.

Enemmänkin ongelmana näen esim. pienikokoiset ja aremmat lapset, joita jalkapallo sinällään kiinnostaa, mutta he ovat alemmalla tasolla. He sitten monesti joutuvat treenaamaan näiden härvääjien kanssa ja kärsivät siitä.

[Fillarikommari]

Enemmänkin ongelmana näen esim. pienikokoiset ja aremmat lapset, joita jalkapallo sinällään kiinnostaa, mutta he ovat alemmalla tasolla. He sitten monesti joutuvat treenaamaan näiden härvääjien kanssa ja kärsivät siitä.

Täsmälleen näin. Härvääjät pitäisi saada sijoitettua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa omaan porukkaansa, jossa toiminnan voisi virittää kerhomaiseksi leikkimiseksi. Nykyisille harrastetasoille hukataan moni lahjakas ja innostunut pienikokoinen lapsi.