Vertaistukea futisisille

[kovis11]

Itse lopetin 15 vuotta sitten 16-17 vuotiaana, kun seuralla ei ollut A-junioreita. Perustettiin oma höntsä jengi miesten divariin, mutta sitä ei jaksanut. Olen aina välillä asian kanssa jossitellut, että jos kotona olisi puhuttu futiksesta enemmän ja olisi ollut sovittu jokin suunnitelma niin olisin varmasti vaihtanut motivoituneeseen joukkueeseen, jolla olisi ollut selkeä polku miesten peleihin. Nyt siinä teini-iän epävarmuuden aikoina pamahdin tilanteeseen, jossa havahduin että junnut on ns. pelattu läpi, mitä nyt. Sain silloin kutsun vanhalta valmentajalta lähteä mukaan seuraavaan projektiin, mutta ilmoitin vain lopettavani, koska ei mulla ollut hajuakaan mitä seuraavaksi olisi tapahtunut. Muutaman vuoden tauon jälkeen onneksi palasin pelaamaan höntsää ja into lajiin onkin säilynyt tähän päivään asti.

Eli ehdottomasti kannattaa junnun kanssa keskustella asiat halki, miten junnu itse näkee tulevaisuuden futiksen suhteen ja sen mukaan seuraavat askeleet. Moni asia tietysti vaikuttaa ja seuroillakin on vastuu, jos olisin sattunut pelaamaan jossain toisessa seurassa olisinko huomaamatta siirtynyt miesten peleihin. Toisaalta olisin voinut myös lopettaa aiemmin koska en olis pärjännyt.

[ginikettu]

Avaajalle peukkua. Itsekin aikanaan lopetin siinä teini-ikäisenä. Ei musta olisi ammattilaista saanut tekemälläkään, mutta ehkä olisi ollut kiva jollain tasolla jatkaa. Mutta teininä on paljon tärkeämpiä asioita mielessä ja kaveripiiri on hyvin tärkeä. Tärkeintä on varmaan kuitenkin tukea omaa skidiä mitä ikinä tahtookaan tehdä. Kannattaa varmaan puhua aiheesta ja tehdä selväksi, että tukee halusi panostaa täysillä tai ei.

[KVilho]

...
Ehkä pahimpana vaihtoehtona näkisin että lasta tai nuorta aletaan liikaa kontrolloimaan. Joidenkin temperamenttien kanssa tämä voi olla kohtalokasta. Juuri tuli töissä vastaan hajatelma: "nuoruus haluaa tulla innostetuksi, ei opetetuksi".

Joskus ihminen kasvaa erilleen joistain sosiaalisista piireistä tai/ja siinä samalla harrastuksesta. Kenties ketjun aloittajan lapsella on taustalla ajatus ettei häntä hänen ympäristössään nähdä siitä kulmasta kun hän haluaisi itsensä nähtävän. Ehkä taustalla on ristiriitaa, jossa pitkäaikainen rakaskin harrastus, joka on yhdistänyt perhettä, ei enää tunnukaan niin kivalle. Se voi olla outo tunne, jos taustalla on jaksoja jossa lapsi on identifioinut itsensä jalkapalloilijaksi.

Itselleni jäi vahvasti se fiilis että ketjun aloittajan lapsi on jokatapauksessa rakastunut jossain vaiheessa jalkapalloon. Ehkä se oma innostus tässä vaiheessa voi lopahtaa oman maksimaalisen potentiaalin testaamiseen. Ehkä futis jää kokonaan pois kuvioista muutamaksi vuodeksi, mutta palaa kenties oman jälkikasvun synnyttyä kuvioihin? Pahinta siis mitä tässä vaiheessa voi tehdä on mielestäni se, että nuori kokisi tulevansa ahdistetuksi nurkkaan ja samalla rakkaus lajiin katoaisi.

Urheilullinen elämäntapa on varmasti iskostunut jo hänen päähänsä. En näe dramaattisena jos se pariksi vuodeksi vaikka hiljenisi. Itse haluaisin nähdä vanhempana lapsieni löytävän jonkun intohimon elämässään. Siihen ehkä neuvon ketjun aloittajaa lastaan kannustavan.
...

Kierrämme kehää, mutta futis pysyy jollain tavalla mukana. Uskon että myötätuntoisella suhtautumisella se pysyy ketjun aloittajankin sukutarinassa. Kenties viidentoista vuoden päästä olet katsomassa kun lapsenlapsesi pelaa ja poikasi valmentaa

Kiitos vastauksesta. Pätkin vähän lainausta ja jätin niitä kohtia jotka eniten resonoivat.

Tempperamentti vaikuttaa ja sanoisin että luonnekin muuttuu, paikoin isostikin kun teini-ikään saavutaan. Muutos on osin väliaikaista (luojan kiitos) ja osin pysyvää.

Kontrollointi ei ole onnistunut oikeastaan koskaan tässä tapauksessa.

Väittäisin kanssa että se rakkaus lajiin siellä on vahvana taustalla edelleen.

Uskon että tuo arviosi osuu aika hyvin kohdalle. Tietysti toivon että tilanne muuttuu vielä, mutta jo pelkkä ikä huomioiden tilanne saattaa olla juurikin kuvatun mukainen.

Aikaisemmin sosiaalinen piiri ei ole futiksesssa ollut se tärkein juttu, mutta aivan hyvin se on nyt voinut nousta tärkeämpään rooliin elämässä ja siksi myös harrastus näyttäytyy teinille erilaisena.

Voi myös olla että pari viime vuotta on muuttanut juuri tilannetta niin että syy pelata on vaihtunut. Noin 13 ikävuoteen asti hommaa on tehty sen takia että on kivaa eikä se häviäminen ole niin haitannut. Nyt parin vuoden aikana hommasta on tullut tavoitteellisempaa. Ennen mikä vaan peli kelpasi kunhan sai pelata, mutta nyt pitää olla kova kilpailutilanne ja korkeat panokset. Valmentajan kanssa tästä oli vuosi - pari sitten puhetta. Hän piti sitä vain hyvänä että asenne on muuttunut kilpailullisemmaksi, vaikka se toikin mm. jännityksen mukaan suorituksiin.

Tämä siis vaan esimerkkinä niistä henkisistä muutoksista.

Itse nautin valtavasti pojan pelien seuraamisesta varsinkin nyt kun pari vuotta ovat pärjänneet välillä hyvinkin ja poika on tärkeä lenkki joukkueessa. Olen koittanut sitä asiaa peittää, mutta tuskin olen onnistunut Missään nimessä en ole arvostellut mitään suoritusta ja onnistumisistakin olen onnitellut mahdollisimman neutraalisti. Silti voi olla että tämä näyttäytyy jonkinalisena kontrollointina kuitenkin.

Oman fiiliksen perusteella tilanne on tälle hetkellä ristiriitainen. Kilpailullisuus on edelleen korkea ja tavoitteitakin edelleen ehkä on, mutta jostain syystä ei kuitenkaan löyty motivaatiota tehdä asioita joita vaadittaisiin.

Yksi syy miksi mahdollinen harrastuksen loppuminen näyttäytyy riskinä on se, että pahoin pelkään tekemisen kääntyvän ei-niin-hyviin juttuihin. Luonne on semmoinen että ikävä kyllä uskon helposti lähtevän kaikkeen epämääräiseen mukaan. Uskon että futis on pitänyt pojan pois "pahoilta teiltä" ja tilanne jossa mitään harrastusta ei olisi voisi johtaa huonoon suuntaan.

Eräänlainen muutos ja mahdollinen piristys tässä tuli, eli parin muun pelikaverinsa kanssa mahdollisesti pääsisi jotain treenejä kokeilemaan b-junnujen kanssa. Nähtäväksi jää onko semmoinen juttu mikä piristää vai vie viimeisenkin innon. Pelaavat SM sarjaa, eli siellä ei mukana heiluta jos keskittyminen ja asenne ei ole 100%. Pojalla en usko olevan asiaa peleihin, mutta valmentaja varmaan haluaa tietynlaista tutustumista viedä, mikä on tietysti hienosti ajateltu valmentajalta.

Niin kuin joku tuossa kirjoittikin niin hyvä olisi keskustella siitä miten poika futiksen tälle hetkellä kokee ja mitä tavoitteita / odotuksia sen suhteen on. Pitäisi vaan löytää oikea sopiva hetki, ettei koe keskustelua mitenkään painostamisena. B-junnujen valmentaja voisi olla semmoinen persoona joka osaisi ehkä myös asiassa auttaa, mutta tiedä sitten haluaa vielä sekaantua kun ei ole vastuuvalmentaja.

Mukavahan se olisi pelejä vielä b/a-junnuissa / aikauisten alasarjoissakin käydä katsomassa, vaikka se kovin satsaus loppuisikin. Toisaalta onhan tuo kehän kierto-näkökulma kuitenkin lohduttava, eli sitten vaikka paappana seuraavan kerran. Saisi lapsi ja lapsenlapsi aina pelätä että istun liian lähellä VEO:a ja sitten hävetä kaikkia "narulle" jääneitä semiseniilejä kommenttaja

[KVilho]

Näyttää uuden tyttöystävän ilmestyminen kuvioihin hieman muuttaneen tilannetta. Ei ole futari, mutta urheilee kuitenkin, mikä ainakin aikaisemmin ollut hyvä juttu.

B-junnujen treeneissäkin oli kuulemma kivaa, vaikka uskon kontribuution olleen tasolla tötsä / kylmäkalle .

Ehkä tämä harrastus ei vielä lopu tähän, ainakaan ihan heti.

Kiitoksia kaikille vertaistukeen osallistuneille.

[gv39]

Hyvä että uutta intoa on löytynyt.
Kuten jo monella suulla sanottu, niin 15 v, peruskoulun päättyminen ja siirtyminen kahden ikäluokan joukkueisiin on monelle se lopettamisen kohta.
Eli ei mitään ihmeellistä ja jos lopetus lopulta tulee, niin kuuluu elämään.

Lohdutuksen sanana, että oma superjunnu lopetti noin tuon ikäisenä, koska mopo, pikku kaljottelut ja palloa oli potkittu se kymmenen vuotta.
Eivät pelanneet millään uber-tasolla, mutta jotain taikaa pelaamisessa ja joukkueen kanssa touhuamisssa oli, koska muutamien vuosien päästä vanhat pelikaverit perustivat joukkueen ja ovat pelailleet x-divisioonassa. Se on sitten toinen tarina, miten pikku kaljottelut/kaupungin valot ja intti vaikuttavat kokoonpanoihin.

[Zlatanic]

Eipä ole vielä varsinaisesti annettavaa aiheeseen, kannustusta ja kiitoksia hyvästä keskustelusta luukuun ottamatta.

Valmennan superjunnujeni joukkueita 5 ja 7 vuotiaita. Molemmilla pojilla oli hieman hankalaa löytää motivaatio aluksi ja hieman jo ajattelinkin että äitinsä geenit, mutta mitä vielä. Nyt ollaan menty 1,5 ja 2,5 vuotta futiksen parissa ja viikosta toiseen tuntuu että molempien motivaatio kasvaa kasvamistaan. Hieman jo hirvittää vanhemman puolesta, kun kaikki, kavereita myötä, alkaa olemaan niin suorituskeskeistä. Toki lapsenomaisella innostuksella.

Sitä siis, että vanhempia on monenlaisia ja tapoja on monia kannustaa harrastusten pariin. Tottakai toivon, että lapseni haluaisi harrastaa futista, mutta olkoot myös jokin muu liikuntaharrastus. Sen yritän välittää lapsilleni, että jalkapallo antaa valtavasti vaikkei tulisikaan yhtä hyväksi kuin Ronaldinho(tän hetken youtubelemppari). Ehdottomasti pitää olla jokin liikunnallinen harrastus kunnes ovat omillaan. Ja futiksesta voi nauttia lasten kanssa vaikkei he eivät itse pelaisi.

[KVilho]

Hyvä että uutta intoa on löytynyt.
Kuten jo monella suulla sanottu, niin 15 v, peruskoulun päättyminen ja siirtyminen kahden ikäluokan joukkueisiin on monelle se lopettamisen kohta.
Eli ei mitään ihmeellistä ja jos lopetus lopulta tulee, niin kuuluu elämään.

Lohdutuksen sanana, että oma superjunnu lopetti noin tuon ikäisenä, koska mopo, pikku kaljottelut ja palloa oli potkittu se kymmenen vuotta.
Eivät pelanneet millään uber-tasolla, mutta jotain taikaa pelaamisessa ja joukkueen kanssa touhuamisssa oli, koska muutamien vuosien päästä vanhat pelikaverit perustivat joukkueen ja ovat pelailleet x-divisioonassa. Se on sitten toinen tarina, miten pikku kaljottelut/kaupungin valot ja intti vaikuttavat kokoonpanoihin.

Näinhän se on ja sitä on luullut tienneensä ja osin valmistauteneesakin vääjäämättömään, mutta kun tilanne alkaa näyttää siltä, että näin oikeasti saattaa käydä, niin pientä shokkia siitä huolimatta meinaa pukata. Myös se kuinka etuoikeutettu sitä onkaan, kun on saanutkaan viimeiset 10 vuotta saanut seurata pojan pelejä, valkenee viimein.

En usko että rakkaus lajiin kuolee vaikka aktiiviharrastus loppuisikin ja jotain vastaavaa varmasti tulisi tilalle.

... mutta nyt näyttää siltä että loppuliu'ulle ainakin saatiin pituutta lisää

[KVilho]

Eipä ole vielä varsinaisesti annettavaa aiheeseen, kannustusta ja kiitoksia hyvästä keskustelusta luukuun ottamatta.

Valmennan superjunnujeni joukkueita 5 ja 7 vuotiaita. Molemmilla pojilla oli hieman hankalaa löytää motivaatio aluksi ja hieman jo ajattelinkin että äitinsä geenit, mutta mitä vielä. Nyt ollaan menty 1,5 ja 2,5 vuotta futiksen parissa ja viikosta toiseen tuntuu että molempien motivaatio kasvaa kasvamistaan. Hieman jo hirvittää vanhemman puolesta, kun kaikki, kavereita myötä, alkaa olemaan niin suorituskeskeistä. Toki lapsenomaisella innostuksella.

Sitä siis, että vanhempia on monenlaisia ja tapoja on monia kannustaa harrastusten pariin. Tottakai toivon, että lapseni haluaisi harrastaa futista, mutta olkoot myös jokin muu liikuntaharrastus. Sen yritän välittää lapsilleni, että jalkapallo antaa valtavasti vaikkei tulisikaan yhtä hyväksi kuin Ronaldinho(tän hetken youtubelemppari). Ehdottomasti pitää olla jokin liikunnallinen harrastus kunnes ovat omillaan. Ja futiksesta voi nauttia lasten kanssa vaikkei he eivät itse pelaisi.

Toki riippuu lapsen tempperamentista, mutta sitten kun tullaan tietyyn ikään, niin harrastukset parantavat mahdollisuukia pysyä pois hankaluuksista ja huonoista valinnoista. Ja onhan se kiva sitten joskus myöhemmin analysoida yhdessä chämppärin peliä - vaikka nyt semmoinen teinin mielestä nololta saattaisi kuulostaakkin.

[Bunuel]

Nyt vasta huomasin tämän topicin, erinomaista keskustelua tärkeästä aiheesta

Itse olen tarkastellut asiaa monelta kantilta, niin isän, lasten ja nuorten liikuntaa organisoivan seurajohtajan kuin ammattivalmentajankin silmin.

Liikunnallisen elämäntavan tukeminen ja mahdollistaminen on avainasemassa, ilman painostamista ja pakottamista tietysti. Sisäisen motivaation ailahtelu on normaalia mutta jos se sammuu täysin niin ulkoisesti sitä ei enää saada syttymään. Oman intohimon ja "jutun" - mikä ikinä se onkaan - löytyminen on oleellista matkalla kohti tasapainoista ja onnellista aikuisuutta.

Vaikka futis onkin kuningaslaji niin vanhempana on syytä heittää syrjään ajatus siitä että lastemme pitää olla nimenomaan futisihmisiä On ne muutkin lajit ihan jees, varsinkin jos lapsi/nuori kokee itse ne itselleen paremmiksi. Vittumaista (ja kallista) toki jos harrastusvälineet ja seuramaksut menee jatkuvasti uusiksi mutta lopulta todella palkitsevaa kun homma natsaa. Meillä taisi mennä noin kymmenen harrastusta ennen kuin oma juttu löytyi Oman ysiluokkalaisen superjunnun vapaa-aika on nykyään lähinnä monilajista höntsäilyä omatoimisen ja päämäärätietoisen salitreenaamisen (ja mopolla brömistelyn) ohella.

"nuoruus haluaa tulla innostetuksi, ei opetetuksi".

Tähän erinomaiseen sitaattiin Tinon todella hyvästä kirjoituksesta päättyköön oma viestini.

[lortti]

Noniin, oma superjunnu 6v. aloitti joukkueessa ja on todella innostunut futiksesta -> tarkemmin sanottuna isin kanssa pallon potkimisesta maaliin.

Treeneissä kun pelataan niin arka junnu seilaa tilanteen ulkopuolella koko ajan eikä uskalla mennä mukaan hälinään potkimaan palloa ja pallokosketuksia tulee koko matsin aikana noin yksi. Mikä eteen, antaa olla ja odotellaan jos se piristyisi vai poika taitoluistelutreeneihin?

[Metsän poika]

Noniin, oma superjunnu 6v. aloitti joukkueessa ja on todella innostunut futiksesta -> tarkemmin sanottuna isin kanssa pallon potkimisesta maaliin.

Treeneissä kun pelataan niin arka junnu seilaa tilanteen ulkopuolella koko ajan eikä uskalla mennä mukaan hälinään potkimaan palloa ja pallokosketuksia tulee koko matsin aikana noin yksi. Mikä eteen, antaa olla ja odotellaan jos se piristyisi vai poika taitoluistelutreeneihin?

Ainoa merkityksellinen asia tuon ikäisellä on, onko peleissä ja treeneissä kivaa. Jos ei ole, niin sitten vuosi isin kanssa potkiskelua ja uutta yritystä. Jos on kivaa, niin ei ole ongelmaa.

[Nigel Kugelschfeir]

Jos treeneissä kuitenkin sujuu niin voi miettiä että käy vaan niissä. Ei kai se peleissä käynti pakollista ole. Kyllä se siitä lähtee sujumaan ja jos ei lähde niin sitten jotain muuta.

Meillä tyttö aloitti alkuun vuotta vanhempien joukkueessa kun on tammikuussa syntynyt ja alkoi noissa kerhoissa olla vähän turhan iso suhteessa nuorempiin. Ja pojat lähti tuossa vaiheessa jo joukkuetoimintaan. Peleihin uskalsi osallistua vasta myöhemmin ja nyt pelaa reippaasti. Nykyään pelaa aika paljon maalissa kun on aika iso tuon ikäiseksi ja jaksaa siellä olla.

[Jääpoiju]

Noniin, oma superjunnu 6v. aloitti joukkueessa ja on todella innostunut futiksesta -> tarkemmin sanottuna isin kanssa pallon potkimisesta maaliin.

Treeneissä kun pelataan niin arka junnu seilaa tilanteen ulkopuolella koko ajan eikä uskalla mennä mukaan hälinään potkimaan palloa ja pallokosketuksia tulee koko matsin aikana noin yksi. Mikä eteen, antaa olla ja odotellaan jos se piristyisi vai poika taitoluistelutreeneihin?

Meillä oli vastaavaa aluksi. Oli pitkään muuta harrastusta ja futista liikuntaleikin kautta.

Joukkueessa peleissä ja kaksinkamppailussa todella arka. Ei kuulemma halunnut että ketään sattuu.

Nyt vuosi harjoiteltu pelaamista ja siitä kovuus hiljalleen löytyy. Vielä on valovuosi eroa joihinkin vastustajiin ja oman tiimin korkeimmalle tasolle,.mutta selvää edistystä on.

Joitain kaksinkamppailu ja tsemppiharjoituksia löytyy ja niitä ollaan kaksin välillä tehty pihalla ja kotona sisällä.

Sanoisin varovasti, että arkuus poistuu pelaamalla ja kannustamalla ja tilanteita vaikka isin kanssa harjoitellen.

Lisätään tähän vielä superjunnun kohokohta muutaman viikon takaa ekasta piirisarjan pelistä: laiturina pelasi, vastustaja pääsi yksin läpi, superjunnu juoksi vastustajan kiinni, ja juuri kun vastustaja on laukomassa boksin sisällä juoksusta, törkkää superjunnu jalan pallon eteen ja pallo menee päädystä yli. Oli sellainen hallelujaa -hetki, kun ensinnäkin juoksi kiinni, hakeutui iholle ja vielä laittoi jalan eteen. Tuli kyllä kovasti kehuttua tuosta.

[KVilho]

Noniin, oma superjunnu 6v. aloitti joukkueessa ja on todella innostunut futiksesta -> tarkemmin sanottuna isin kanssa pallon potkimisesta maaliin.

Treeneissä kun pelataan niin arka junnu seilaa tilanteen ulkopuolella koko ajan eikä uskalla mennä mukaan hälinään potkimaan palloa ja pallokosketuksia tulee koko matsin aikana noin yksi. Mikä eteen, antaa olla ja odotellaan jos se piristyisi vai poika taitoluistelutreeneihin?

Komppaan paria edellistä vastaajaa. Pääasia on että on kivaa ja rakkaus lajiin syttyy. Jos se kivoin juttu on potkia sun kanssa niin mikäs sen mahtavampaa. Ne on isällekin helposti semmoisia hetkiä jotka myöhemmin muistuvat mieleen. Ei kannata liikaa ruveta opettamaan mitään, vaan pääasia on se hauska. Itse tein sen virheen että vähän liikaa yritin opastaa vaikka olisi vain pitänyt keskittyä siihen että on kivaa yhdessä.

Omalla pojalla vähän vastaavaa oli. Treeneissä jostain syystä tunsi henkistä painetta tmv., mutta sen tilasta sitten piti hauskaa päivät pitkät futiskentällä. Jostain syystä kun ei ollut oikea peli tai valmennustilanne, niin ei haitannut vaikka monta vuotta vanhemmat futarit oli vastassa ja peli oli fyysistä. Tarkotan tällä sitä että arkuudet yms. voi johtua monesta asiasta. Voi olla että sunkin superjunnu sitten toisenlaisessa ympäristössä onkin paljon rohkeampi.

Enkä murehtisi että tuon ikäinen jäisi jotenkin jälkeen vaikkei treeneissä ja peleissä kävisikään. Vähintään yhtä hyödyllistä se on potkiminen sun kanssa tai kaverien kanssa pelaaminen eskarissa.

[turkistarhaaja]

Noniin, oma superjunnu 6v. aloitti joukkueessa ja on todella innostunut futiksesta -> tarkemmin sanottuna isin kanssa pallon potkimisesta maaliin.

Treeneissä kun pelataan niin arka junnu seilaa tilanteen ulkopuolella koko ajan eikä uskalla mennä mukaan hälinään potkimaan palloa ja pallokosketuksia tulee koko matsin aikana noin yksi. Mikä eteen, antaa olla ja odotellaan jos se piristyisi vai poika taitoluistelutreeneihin?

Kai siellä treeneissä valmentajat ymmärtävät jakaa ne pojat tason mukaan ja treenit sisältävät mahdollisimman paljon 1v1 pelaamista ja kuljetusta? Ne kun ovat tuossa vaiheessa se oleellisin asia. Ja itse kyllä pyrin arimmat/vähiten pelanneet pojat aina loppupelissäkin laittamaan pelaamaan 2v2/3v3 neljään maaliin jos vaan on riittävästi valmentajia.

Onko teillä peleissä tasoluokitus vai mennäänkö sekajoukkueilla?

[Valonheitin]

Noniin, oma superjunnu 6v. aloitti joukkueessa ja on todella innostunut futiksesta -> tarkemmin sanottuna isin kanssa pallon potkimisesta maaliin.

Treeneissä kun pelataan niin arka junnu seilaa tilanteen ulkopuolella koko ajan eikä uskalla mennä mukaan hälinään potkimaan palloa ja pallokosketuksia tulee koko matsin aikana noin yksi. Mikä eteen, antaa olla ja odotellaan jos se piristyisi vai poika taitoluistelutreeneihin?

Oma poika aloitti saman ikäisenä ja eka kausi meni lähinnä lokkeja ihmetellessä Muutenkin oli lähinnä vain mukana, kerta joukkueessa oli paljon kavereita. Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui syksyn ja talven aikana ja poika alkoi seuraamaan minun kanssa Valioliigaa ja innostui todella paljon muutenkin futkisesta. Seuraavalla kaudella teki lähes joka pelissä useamman maalin ja alkoi myös kirjaamaan näitä ylös, loppusaldon ollessa jossain 40 osuman paikkeilla. Muutenkin eka kosketus kehittyi todella hyväksi ja teki välillä harhautuksia, joita en itse koskaan oppinut.

Eli jos vain on kiinnostusta olla mukana, niin yleensä se peliin osallistuminenkin ja aktiivisuus paranee iän myötä.

[hoc]

Onko teillä peleissä tasoluokitus vai mennäänkö sekajoukkueilla?

Jos seuran valmennuslinja sallii 6v ikäisille tasoluokat, vaihtaisin nopeasti seuraa.

[Nigel Kugelschfeir]

No meillä on 7-vuotiaista lähtien. Ja eihän kaikki joukkueessa ole seitsemää täyttäneet.

[Tino Asprilla]

Muistakaa että arkuudet johtuvat monista tekijöistä. Ensinäkin temperamentti kuvaa ihmisen tapaa reagoida asioihin. Jotkut temperamentit ovat varovaisia. Ja sillä varovaisella temperamentilla voi olla myös pysyvyyden mielenmalli. Mielenmalli voi tässä tapauksessa kuvastaa tapaa ajatella omasta kyvystään oppia ja kehittyä. Pysyvyyden mielenmalli jäätyy enemmänkin kovempien haasteiden edessä kun taas kasvun mielenmalli (growth mindset?) näkee isommat haasteet lähestulkoon mahdollisuuksina.

Etenkin pienissä temperamenttierot ja erot mielenmalleissa korostuvat tosi paljon. Näitä arempien pelaajien ominaisuuksia voidaan kehittää mutta niissä vaaditaankin valtavasti pedagogista osaamista johon kannattaa valmentajien ja vanhempien tutustua. Esimerkiksi varovaista temperamenttia ei saisi aggressiivisuuden kautta yrittää tässä casessa pakottaa osallistumaan. Aggressiivisuudella tarkoitan mm. äänen käyttöä ja vaikkapa sitä että lapsi kokee jäävänsä pois jostain tadsoryhmästä ominaisuuksiensa vuoksi. Korostan että tässä kohtaa on nimenomaan kyse pienen lapsen henkisistä ja alati kehittyvistä ominaisuuksista eikä niinkään taidosta! 

Lisäksi henkisessä kehityksessä lasten kohdalla on valtavia eroja jotka laumaeläimellä aiheuttaa ja varsinkin korostaa alistuvia asetelmia. Monet aremmat lapset aistivat "alfaurosten" tai "-naaraiden" valta-aseman erilaisten kykyjen mukaan eivätkä luonnostaan uskalla haastaa näitä.

Tuhannen taalan kysymys onkin, kuinka monta hyvää futislupausta on pilattu osaamattomuudella henkisten ominaisuuksien tai niitä ohjaavan kokonaisuuden ymmärtämättömyyden vuoksi?
Lapsuusvaiheessa kun niin herkästi arvostetaan sitä että joku henkisesti rohkeampi ja kypsempi pelaaja ryöstää pallon vastustajalta ja vieläpä ahdollisesti kehittyneimmillä fyysisillä ominaisuuksilla rynnii muiden läpi ja tekee maalin.

Todellisuudessa emme voi tietää pitkälle teini-ikään kenestä se seuraava futistaituri vaikkapa majutasolle tulee.     

[Zlatanic]

Jos seuran valmennuslinja sallii 6v ikäisille tasoluokat, vaihtaisin nopeasti seuraa.

Kyllä se suuremmissa kaupungeissa ja seuroissa on ihan pakkojuttu lasten kehittymiselle. Enkä näe mitään väärää siinä, että samanikäinen saisi omaa tasoaan vastaavia harjoitteita ja haasteita. Meillä on semmoinen kiertävä harjoitepistesysteemi, joten kaikki harjoittelee samoja asioita. Myöskin palloliiton sarjassa on joukkueiden toiveesta eri tasoja. Ihan 2017-syntyneistä lähtien. Pienempien seurojen haastehan on siinä massan puutteessa, jolloin kumpikaan ääripää ei saa tarvitsemaansa virikettä. Toisaalta erittäin hyvä valmentaja osaa varmaan senkin aspektin soveltaa toimivalla tavalla. En vaihtaisi seuraa, vaan olisin tyytyväinen, että oma junnu saa pitää hauskaa ja välillä onnistua ja epäonnistua.

[hoc]

Kyllä se suuremmissa kaupungeissa ja seuroissa on ihan pakkojuttu lasten kehittymiselle. Enkä näe mitään väärää siinä, että samanikäinen saisi omaa tasoaan vastaavia harjoitteita ja haasteita. Meillä on semmoinen kiertävä harjoitepistesysteemi, joten kaikki harjoittelee samoja asioita. Myöskin palloliiton sarjassa on joukkueiden toiveesta eri tasoja. Ihan 2017-syntyneistä lähtien.

Liiton sarjat käynnistyvät 12v ikäisinä. Peli-iltoihin tasoryhmät tulevat 7v ikäisinä. Kuusivuotiailla näitä ei ole. (Ainakaan etelän alueella.) Elleivät yli-innokkaat valkut niitä ole itse keksineet. Hysteeristä naurua ajatukselle että 6v kehittyminen edellyttäisi tasoryhmäjakoa. Jatkot ehkä kuitenkin asianmukaisemmassa ryhmässä.

Ja henkistä tukea jokaiselle yli-innokkaalle isälle, joka katselee kuusivuotiastaan sillä ajatuksella tuleeko tästä pelimies vaiko ei ja tuhoaako paskat pelikaverit mahdollisen kehittyä uudeksi Ronaldoksi. (Siis uudeksi oikeaksi Ronaldoksi.)

[turkistarhaaja]

Jos seuran valmennuslinja sallii 6v ikäisille tasoluokat, vaihtaisin nopeasti seuraa.

No meillä on 7-vuotiaille sekajengit ja tänäänkin pelissä pari poikaa koski max 2 kertaa palloon kun toiset tekivät 5-10 maalia ja olivat koko ajan pallossa. Vähän kaksipiippuinen juttu tämäkin. Isoissa kaupungeissa ainakin on sen verran paljon massaa että saadaan kaikille järkevän tasoisia pelejä. Pienillä paikkakunnilla sitten toki jos se ns. ykkösseura laittaa tasojengit niin pelejä saa lähteä etsimään aika kaukaa ykkösryhmälle.

Treeneissä tasoryhmät (ei kiinteät) pitää mielestäni kyllä olla jo hyvin varhaisesta vaiheessa, jotta kaikki pääsevät suunnilleen tasaista vastusta vastaan pelaamaan 1v1. Ja toki niin, että koutsit vaihtelevat koutsaamiaan ryhmiä eikä niin, että yksi ja sama on aina ykkösnipun kanssa.

[Jääpoiju]

Valioliigassa kun niin herkästi arvostetaan sitä että joku henkisesti rohkeampi ja kypsempi pelaaja (Haaland) ryöstää pallon vastustajalta ja vieläpä mahdollisesti kehittyneimmillä fyysisillä ominaisuuksilla rynnii muiden läpi ja tekee maalin.
    

Anteeksi kun tähän väliin pieni huumori, mutta sattuu soveltumaan niin hyvin tuohon pelaajaan edelleen.

[Nigel Kugelschfeir]

Sehän se vasta kehittävää on kun seisot pujottelukeppinä ja peli hävitään 20-0. Meillä ainakin tyttöjoukkueessa ykkösryhmä pelaa vuotta vanhempien sarjaa ja tänä vuonna aloittaneet oman ikäisten sarjaa, siinä välissä olevat sitten pelaa molempia.

[Zlatanic]

Liiton sarjat käynnistyvät 12v ikäisinä. Peli-iltoihin tasoryhmät tulevat 7v ikäisinä. Kuusivuotiailla näitä ei ole. (Ainakaan etelän alueella.) Elleivät yli-innokkaat valkut niitä ole itse keksineet.

No, palloliiton järjestämä sarja sitten. 17-syntyneillä oli ei tasojaolliset peli kevätkaudella = tulokset esim. 18-0 kun oli vastassa pienempi seura. Nyt syksyllä joukkueiden pyynnöstä syksylle on kahta tasoa, ja se 18-0 hävinnyt jengi on pelannut ainakin yhden tasurin. 16-syntyneissä on kolme tasoa. Kyllä se innostus tulee myös tuon ikäisiltä(ei kaikilta) kilpailuasetelmasta.