Vertaistukea futisisille

[Pejtton]

Pitää toivoa, että junnu jaksaisi harrastusta jaksaa. Jos lopettaa niin eipä sitten mitään yhdistävää tekijää meidän välille jää. Ei jaksa kiinnostaa mitkään YouTube shortsit tai roblox-videot joten ryhdyn puuhailemaan omia juttujani saadulla vapaa-ajalla.

Lapsi keksiköön omat puuhansa kunhan läksyt tekee.

[hoc]

Kyllä se innostus tulee myös tuon ikäisiltä(ei kaikilta) kilpailuasetelmasta.

Melko monta ikäluokaa seuranneena väittäisin että kyllä se innostus kuusivuotiailla tulee vielä enimmäkseen kavereista ja vanhemmilta. Ikävä kyllä turhan usein vanhempien innostus tulee pelien kilpailuasetelmasta ja peli-iltojen tuloksista. Vähänkin pidemmässä juoksussa takuuvarma keino saada lapsensa innostus loppumaan on kehua pelien tuloksia, eikä lasta.

Pitää toivoa, että junnu jaksaisi harrastusta jaksaa. Jos lopettaa niin eipä sitten mitään yhdistävää tekijää meidän välille jää. Ei jaksa kiinnostaa mitkään YouTube shortsit tai roblox-videot joten ryhdyn puuhailemaan omia juttujani saadulla vapaa-ajalla.

Lapsi keksiköön omat puuhansa kunhan läksyt tekee.

Miksi koet että junnun jalkapalloharrastus on ainoa teitä yhdistävä tekijä? Valitsiko harrastuksen lapsi vai sinä? Olisiko nyt aika antaa lapsen valita ja sinun kiinnostua hänen valinnastaan?

[Speirs]

Pieni palaaminen keskustelun ryöpsäyttäneeseen arkuuteen ja 1vs1 pelaamiseen; Minä koen, että 1vs1 harjoittelu oman vaahtosammuttimen kanssa ei oikein ole mielekästä, tai ainakaan tarkoituksenmukaista, lapsellekaan. Joko lapsi päästetään läpi tai tökätään siltä pallo pois tavalla, joka ei oikein vastaa muiden vaahtosammuttimien kanssa pelaamista. Onko tuohon jotain "teoriaa", miten aikuisen pitäisi natiaisen kanssa höntsätä yksykkösiä?

[pilkku seiska]

Pieni palaaminen keskustelun ryöpsäyttäneeseen arkuuteen ja 1vs1 pelaamiseen; Minä koen, että 1vs1 harjoittelu oman vaahtosammuttimen kanssa ei oikein ole mielekästä, tai ainakaan tarkoituksenmukaista, lapsellekaan. Joko lapsi päästetään läpi tai tökätään siltä pallo pois tavalla, joka ei oikein vastaa muiden vaahtosammuttimien kanssa pelaamista. Onko tuohon jotain "teoriaa", miten aikuisen pitäisi natiaisen kanssa höntsätä yksykkösiä?

Sanoisin, että lasta tulee opastaa suojaamaan palloa ja käyttämään käsiään apuna suojauksessa. Käännökset ja jalan saaminen vapaaksi kuuluvat teemaan.

Vanhemman ei tule tökätä palloa, vaan ottaa "miestä" niin kuin peleissäkin tehdään. Toisin sanoen vanhemman tulee tuuppia lasta ja horjuttaa hänen tasapainoaan, mutta palloa ei kannata kovin usein potkaista jaloista, jotta harjoituksen tempo pysyy hyvällä tasolla. Pallon jatkuva tökkiminen myös turhauttaa lasta ja hommasta voi kadota mielenkiinto lannistumisen myötä.

Harjoitukseen kannattaa sisällyttää ns. pikkumaali, jotta lapsi pääsee harjoittelemaan viimeistelyä, kun viimein pääsee vanhemmastaan ohi. Vanhemman kannattaisi antaa kritiikkiä silloin, kun lapsi yrittää laukoa hänestä "läpi" ja kannustaa häntä pelaamaan jomman kumman jalan vapaaksi ennen viimeistely-yritystään. Vanhemman kannattaa välillä kylmästi blokata vahvemman jalan vetoyritykset ja pakottaa laukaisu heikommalle jalalle.

[Speirs]

Tarkoitin itseasiassa juuri tällaista viimeistelyyn tähtäävää 1vs1 ohitusta. Ja tosiaan omakin intuitio on ollut horjuttaa ja tökkiä kädellä hartiaan ohituksen jälkeen, mutta se ei kuitenkaan ainakaan omassa päässä tunnu yhtään samalta kuin sama suoritus ikätoverin kanssa.

[Tino Asprilla]

Onko tuohon jotain "teoriaa", miten aikuisen pitäisi natiaisen kanssa höntsätä yksykkösiä?

Ihan vitun täysiä tietysti. Ihan kuten Ika Lehkonen on nöyryyttänyt poikiaan pihapeleissä niin pitkään kun vain pystyi. Ja keljuili päälle.
Kuulemma kasvatti poikien luonnetta, voitontahtoa ja halua kehittyä.   

[erno]

Väärä otsikko, mutta koska täällä oli keskustelu, niin täällä oli keskustelu. Se, että turnauksissa on jonkinlaiset tasoryhmät ei tarkoita että treeneissä pitäisi tuollaisia olla. Jos 6v treeneissä tarttee jatkuvasti tasoryhmiä, niin asioita tehdään pahasti väärin. Mars vaikka Kemppisen tai Yusufin treenejä katsomaan. Niissä voi esim. 2014 kakkostason tyttö ja 2010 elite poika pelata samassa ryhmässä ja toiminta on silti kaikille mielekästä (plus tuottaa enemmän maajoukkuepelaajia kuin mikään. yksittäinen seura).

[Valonheitin]

Toimiiko kumpikaan seuravalmentajana? Mikäli ei, niin hehän tarjoavat lisäharjoitusta jo valmiiksi kiinnostuneille pelaajille, eivätkä näin kasvata yhtään maajoukkuepelaaja. Kemppinen tekee varmasti arvokasta työtä, mutta pelaajakasvatus tapahtuu kylläkin seuroissa.

Yksilötaitoihin perustuvaa valmennusta voi vetää hyvinkin kirjavalle ryhmälle, mutta jalkapallossa on myös paljon harjoitteita jotka eivät toimi hyvin epätasaisilla ryhmillä.

[turkistarhaaja]

Haluan kyllä kanssa nähdä miten vedetään esim. 7-vuotiaille mielekäs 1v1 harjoite missä on vastakkain joukkueen paras ja huonoin. Itse olen kyllä havainnut montakin tapausta, jotka sinnikkäällä treenaamisella ovat sieltä kolmoskorista muutamassa kuukaudessa nousseet sille tasolle että pystyy heittämään parhaimpia vastaan. En usko, että näin olisi käynyt mikäli olisivat hävinneet jokaisen 1v1 harjoitteen kuukausia putkeen.

[erno]

Edelleen täysin väärä otsikko, mutta hyvän 1v1 harjoitteen tekeminen ei vaadi että joukkueellinen poikia on jaettu tasoryhmiin, vaan se vaatii sen että harjoitusryhmässä on kaksi suunnilleen samantasoista pelaajaa. Kemppisen treeneissä tehdään kaikkea koordinaatiosta, motororiikasta ja yksilötaidosta 11v11 peleihin, joten en näe argumentaatiossa "onko se seurajoukkue" suurtakaan pointtia.

Huomionarvoista on se, että oikeasti hyvin harva lapsi on kaikessa treenattavassa asiassa vahva, vaan hyvin eri pelaajat voivat olla ryhmän kärkipäätä erilaisissa harjoitteissa. Tämä toki vaatii valmennukselta jonkun verran omistautumista ja valmistautumista, mutta minkäs teet.

[Tino Asprilla]

1v1 pelaamiset sekoitan/muokkaan eritasoisille yhteiseksi treeniksi 2v1 peliksi. Yksi kehittyneempi vs kaksi vähemmän kehittynyttä.

Itselläni suurimmat haasteet eri tasojen kanssa tulee sit esim rondoissa jossa tukipelaamisen ja syöttämisen harjoituksen edellytyksenä olisi että lapsi heittäytyisi pelille, olisi läsnä, saati osaisi pelata 1-3 kosketuksen futista. Tietty alueita suurentamalla pystyy totakin kompensoimaan mutta se ei enää palvele kehittyneimpiä.

Ylipäätään olen sitä mieltä että tasoryhmien ykköspriorisointi tulisi olla asennoituminen harjoitteluun. Arvostettaisi motivaatiota, eikä ensisijaisesti taitotasoa. Tätä kautta kilpailullisuutta voitaisi lisätä joukkueen sisällä.

[Jortsukka]

Toimiiko kumpikaan seuravalmentajana? Mikäli ei, niin hehän tarjoavat lisäharjoitusta jo valmiiksi kiinnostuneille pelaajille, eivätkä näin kasvata yhtään maajoukkuepelaaja. Kemppinen tekee varmasti arvokasta työtä, mutta pelaajakasvatus tapahtuu kylläkin seuroissa.

Yksilötaitoihin perustuvaa valmennusta voi vetää hyvinkin kirjavalle ryhmälle, mutta jalkapallossa on myös paljon harjoitteita jotka eivät toimi hyvin epätasaisilla ryhmillä.

Niin eikä kyseessä ole pelkästään innostuneet pelaajat vaan myös perheet jotka ovat valmiita panostamaan. Vähän sama kun vertaisi HJK:n junioreiden ja jonkun suomalaisen paikallisen seuran mihin otetaan kaikki pelaajat samaan seuraan "pelaaja tuotantoa". Toisessa on lähtökohtaisesti vain motivoituneita pelaajia ja toisessa voi olla muutama motivoitunut pelaaja. Tarkoittaako se automaattisesti että HJK:lla on parempaa valmennusta, ei, mutta varmasti tulee parempia pelaajia. Vaikka nuo seurat vaihtaisivat päittäin valmennusta, niin lopputulos olisi todennäköisesti suhteellisen sama.

Tätä ihmetellyt aina kun näistä yksityisvalmentajista puhutaan ja heitä kehutaan. On täysin eri järjestää lisäharjoittelua, jossa voit keskittyä jalkapallon vain yhteen tai muutamaan osaan. Sen lisäksi ryhmässäsi on lähtökohtaisesti vain innostuneita pelaajia ja voit jakaa heitä miten huvittaa, koska muutenkin ryhmät ovat hyvin eri ikäisiä, jne. Ei tarvitse myöskään huolehtia peluutuksista jne.

Jos nämä valmentajat ovat niin hyviä kun väittävät tai heidän opetuslapsensa väittävät, niin miksi eivät valmenna joukkueita? Siellähän tuloksen pitäisi olla aivan huippua.

[Valonheitin]

Edelleen täysin väärä otsikko, mutta hyvän 1v1 harjoitteen tekeminen ei vaadi että joukkueellinen poikia on jaettu tasoryhmiin, vaan se vaatii sen että harjoitusryhmässä on kaksi suunnilleen samantasoista pelaajaa. Kemppisen treeneissä tehdään kaikkea koordinaatiosta, motororiikasta ja yksilötaidosta 11v11 peleihin, joten en näe argumentaatiossa "onko se seurajoukkue" suurtakaan pointtia.

Huomionarvoista on se, että oikeasti hyvin harva lapsi on kaikessa treenattavassa asiassa vahva, vaan hyvin eri pelaajat voivat olla ryhmän kärkipäätä erilaisissa harjoitteissa. Tämä toki vaatii valmennukselta jonkun verran omistautumista ja valmistautumista, mutta minkäs teet.

Reagoin vain tuohon väitteeseen, että ovat kasvattaneen useamman maajoukkuepelaajan. Perustyö ja pelaajakasvatus tapahtuu seuroissa, Neurotanoke tarjoaa lisäharjoitusta jo yleensä vahvoille pelaajille.

Ja tuossa 1v1 harjoitteessa valmentaja joutuu kuitenkin valitsemaan tasaiset parit, joten tasoajatteluun törmätään siinäkin väkisin. Itse en mitään kiinteitä ryhmiä suosi ja jokainen harjoite on erilainen, mutta ymmärän ajatuksen sen takana.

[Skylark]

Täytyy sanoa, että meni vähän tunteisiin tuo edellä esitetty toteamus siitä, että jos lapsi lopettaa futiksen, lapsella ja vanhemmalla ei ole mitään yhteistä. Eikö oikeaan ja normaaliin vanhemmuuteen kuuluisi kiitollisuus lapsesta ja uteliaisuus siitä, millaisen lapsen on saanut ja mitkä asiat tuota lasta elämässä kiinnostavat? Urheiluharrastukseen voi ja pitääkin kannustaa, mutta lapsen kuuluu saada itse valita, mitä haluaa harrastaa. Jokainen elämä on ainutkertainen. Se, että vanhempi päättää, että lapsesta tehdään futari, vaikka mikä olisi, rikkoo suorastaan ihmisoikeuksia.

Sitten toinen asia: tasoryhmät. Jos harjoitellaan esim. 1 vs 1 -juttuja, on hyvä, että pariksi valikoituu suht. samantasoinen, muuten kummallakaan ei ole kivaa, eikä homma kehitä kumpaakaan. Parhaat pelit ovat tasaisia vääntöjä, liian heikko tai liian ylivoimainen vastustaja pilaa pelin.

Mutta: tasoryhmien tulisi liikkua ja muidenkin kuin vain sen ylimmän tasoryhmän valmennuksen pitäisi olla laadukasta. Tässä kohdassa tapahtuvat suurimmat virheet. Pahimmillaan jako kilparyhmään ja haasteeseen tehdään jo hyvin varhain, ja valmennus eriytyy. Pahimmassa tapauksessa vain ylintä ryhmää ylipäänsä valmennetaan. Haasteryhmä höntsäilee parin isän johdolla. Näin ollen tasoero lasten välillä kasvaa. Oma lukunsa on myös lasten itsetunto ja motivaatio. Lapsille pitäisi kertoa, että omaa tasoa voi nostaa harjoittelemalla. Tasoryhmät eivät ole ylhäältä annettuja, jako ei tarkoita sitä, että kerran "huonoihin" jäänyt lapsi olisi siellä aina. Tämä edellyttäisi PALJON nykyistä parempaa viestintää ja parempaa pedagogista osaamista valmentajilta ja seuroilta.

Se, että alemmissa tasoryhmissä olevat lapset, joutuvat seuraamaan sivusta, kuinka heidän suuresti ihailemansa valmentaja ja auktoriteetti jättää heidät täysin huomiotta ja kekkaloi onnesta soikeana vain parhaiden lasten kanssa, on sadismia.

Jokin aika sitten Hesarissa oli juttu Amerikassa asuvasta suomalaisperheestä. Lapset harrastivat uintia. Toinen lapsista ei kehittynyt riittävän hyvin, valmentajat eivät enää puhuneet hänelle mitään, ja lapsi ymmärsi lopettaa lajin. Tiedän, että Suomessakin on ihmsiä, joiden mielestä juuri näin pitää menetellä. He fiilistelevät tippa linssissä, miten suoraselkäistä menoa Jenkeissä onkaan. Paskan marjat. Tuossa ei ole mistään muusta kyse kuin valmentajien laiskuudesta ja viestintäkyvyttömyydestä.

Jos on niin, että valmennus keskittyy vain parhaisiin (kuten kai tuossa uimaseurassa oli), vanhempien kuuluu tietää se alusta lähtien. Eli he tietävät alusta pitäen, mihin menevät. Ja toisaalta, jos käy noin, kuin tuossa kävi, valmentajien velvollisuus olisi selittää asia lapselle. Olisi tärkeä erottaa ominaisuus ja lapsi, eli jos Liisa ei kehity uimarina, se ei tarkoita, että Liisa olisi huono, vaan että hänellä ei ehkä ole ihan niitä ominaisuuksia, joita uinti sillä tasolla vaatisi. Tällä on iso ero lapselle. Liisa todennäköisesti jatkaisi uintiharrastustaan toisella tasolla, uinnista jäisi hänelle ehkä elinikäinen harrastus, hän saattaisi kouluttautua myöhemmin valmentajaksi. Sen sijaan tuollainen raukkamainen puhumattomuus (lapselle!) ja huomiottajättäminen voi traumatisoida.

Valmentajalta ei menisi tuohon kohtuuttomasti aikaa, ei todellakaan. Jos taas valmentaja ei kykene kommunikoimaan, hänen ei tule valmentaa, ainakaan lapsia.

[erno]

Jep, toi on tosiaan se mikä käy ainakin pk-seudulla jokseenkin kaikissa seuroissa. U7 ikä näyttää olevan tällä hetkellä se ikävaihe, jossa useimmat seurat kategorisoi lapset hyviin, keskinkertaisiin ja paskoihin. Tuon lisäksi tehdään niin että hyviä valmentaa hyvät ja huonoja huonot, jos kukaan. Huomionarvoisena asiana se, että oma lapseni pelaa tuolla hyvien mukana, eli en ole katkera, mutta pidän tätä silti täysin vääränä toimintapana. Lisäksi on ollut sangen valaisevaa tosiaan nähdä sellaisia harjoitteita (tanoke, fsa, jne), joissa tasoryhmiä ei välttämättä ole lainkaan.

Paremmin toimivissa seuroissa on sit suhteellisen nuoresta pitäen tarjolla motivoituneimmille (ei välttämättä parhaille) jotain ylimääräistä treeniä osaavassa ohjauksessa.

[Kossi Agassa]

Jos 6v treeneissä tarttee jatkuvasti tasoryhmiä, niin asioita tehdään pahasti väärin.

Edelleen täysin väärä otsikko, mutta hyvän 1v1 harjoitteen tekeminen ei vaadi että joukkueellinen poikia on jaettu tasoryhmiin, vaan se vaatii sen että harjoitusryhmässä on kaksi suunnilleen samantasoista pelaajaa.

Ja tuossa 1v1 harjoitteessa valmentaja joutuu kuitenkin valitsemaan tasaiset parit, joten tasoajatteluun törmätään siinäkin väkisin. Itse en mitään kiinteitä ryhmiä suosi ja jokainen harjoite on erilainen, mutta ymmärän ajatuksen sen takana.

En ymmärrä, miksi on pahasti väärin, jos porukka jaetaan pienempiin tasoryhmiin? Entäs jos siinä randomilla jaetussa harjoitusryhmässä ei löydykään samantasoisia? Ja treenien lopuksi kuitenkin pelataan lähes aina, niin ei se varsinkaan ns. vähemmän pelanneille hirveästi onnistumisen elämyksiä tarjoa, jos siihen peliporukkaan sattuu kaikki edistyneemmät ja et saa juuri koskea palloon.

[hoc]

Haluan kyllä kanssa nähdä miten vedetään esim. 7-vuotiaille mielekäs 1v1 harjoite missä on vastakkain joukkueen paras ja huonoin. Itse olen kyllä havainnut montakin tapausta, jotka sinnikkäällä treenaamisella ovat sieltä kolmoskorista muutamassa kuukaudessa nousseet sille tasolle että pystyy heittämään parhaimpia vastaan. En usko, että näin olisi käynyt mikäli olisivat hävinneet jokaisen 1v1 harjoitteen kuukausia putkeen.

Harjoituksen sisällä nopealla toistolla ja usein vaihtuvalla vastustajalla? Harjoitusten välillä teettämällä erityyppisiä 1v1 harjoitteita. Näin saadaan runsaasti eritasoisia 1v1 -tilanteita eritasoisia vastustajia vastaan.

[turkistarhaaja]

Jep, toi on tosiaan se mikä käy ainakin pk-seudulla jokseenkin kaikissa seuroissa. U7 ikä näyttää olevan tällä hetkellä se ikävaihe, jossa useimmat seurat kategorisoi lapset hyviin, keskinkertaisiin ja paskoihin. Tuon lisäksi tehdään niin että hyviä valmentaa hyvät ja huonoja huonot, jos kukaan. Huomionarvoisena asiana se, että oma lapseni pelaa tuolla hyvien mukana, eli en ole katkera, mutta pidän tätä silti täysin vääränä toimintapana.

Tämä on ehdottomasti väärin ja perseestä mutta en dumaisi koko ajatusta joustavista treenitasoryhmistä tämän takia.

[pilkku seiska]

Ihan vitun täysiä tietysti. Ihan kuten Ika Lehkonen on nöyryyttänyt poikiaan pihapeleissä niin pitkään kun vain pystyi. Ja keljuili päälle.
Kuulemma kasvatti poikien luonnetta, voitontahtoa ja halua kehittyä.   

No tuo on ehkä ääripää.

Pikkumaaleihin peliä 5mx10m -kentällä. Pelin voittaa se, jolla on ensin 20 maalia. Lopputulos luonnollisesti 20-19 lapsen hyväksi. Pallon koko ja tyyppi voivat vaihdella: välillä mennään tekniikkapallolla ja seuraavassa harjoituksessa kolmosella.

[Valonheitin]

Jep, toi on tosiaan se mikä käy ainakin pk-seudulla jokseenkin kaikissa seuroissa. U7 ikä näyttää olevan tällä hetkellä se ikävaihe, jossa useimmat seurat kategorisoi lapset hyviin, keskinkertaisiin ja paskoihin. Tuon lisäksi tehdään niin että hyviä valmentaa hyvät ja huonoja huonot, jos kukaan. Huomionarvoisena asiana se, että oma lapseni pelaa tuolla hyvien mukana, eli en ole katkera, mutta pidän tätä silti täysin vääränä toimintapana. Lisäksi on ollut sangen valaisevaa tosiaan nähdä sellaisia harjoitteita (tanoke, fsa, jne), joissa tasoryhmiä ei välttämättä ole lainkaan.

Paremmin toimivissa seuroissa on sit suhteellisen nuoresta pitäen tarjolla motivoituneimmille (ei välttämättä parhaille) jotain ylimääräistä treeniä osaavassa ohjauksessa.

Tämä on kyllä mielestäni väärä tapa toimia. Itse ehkä en vierasta tasoryhmiä sen vuoksi, että omat kokemukset juniorivalmennuksesta ovat pienemmistä seuroista, jossa koko ikäluokassa voi olla joku 30 pelaajaa. Näissä on omien kokemuksien perusteella toimittu lähes aina siten, että harjoituksissa on esim. kolme eri rastia, jotka ryhmät tekevät vuorollaan ja valmentaja vetää saman harjoitteen kaikille.

Tällöin voidaan yksittäisten harjoitteiden vaatimustasoa vaihdella pienillä muutoksilla eri ryhmille sopivaksi ja kuitenkin koko joukkue tekee käytännössä saman harjoitteen. Harmillista, jos vain hyvät pelaajat pääsevät pätevien valmentajien treeneihin, sillä mielestäni on tärkeää pyrkiä nostamaan ns. hännän tasoa mahdollisimman korkealle, eikä vain satsata sen hetkisiin huippuihin.

Mutta vuosien saatossa on tullut vastaan esim. liigassa pelaavan seuran junnuja, jossa kilpajoukkue pelasi hienoa futista maata pitkin ja haastesarjan joukkue potki lähinnä pitkää palloa ja siinä sivussa kaikkia vastustajia jaloille.

EDIT: kommentoidaan nyt vielä otsikonkin aihetta ja aiemmin käsiteltyä asiaa. Toivottavasti kukaan ei määrittele suhdettaan lapseensa yhteisten harrastuksien kautta. Omat lapset ovat toki ihan futishulluja, mutta olen kuitenkin vuosien saatossa saanut opiskella eri Pokemonien ominaisuuksia, katsoa lukemattomia uimahyppyvideoita ja ruuvata BMX-pyöriä. Lapset kiinnostuvat eri asioista ja vanhemman tehtävä on olla mukana touhuissa.   

[Tino Asprilla]

No tuo on ehkä ääripää.

Jep, ja osaltani läppä. Vaikka Lehkonen kouli tuolla menetelmällä pojastaan stanley cup voittajan, en soisi kenenkään vanhemman toimivan samalla tavalla. Kyse voi olla Artturin ja Ismon kohdalla poikkeuksellisesta isä/poikasuhteesta, ja väitän että suurimmassa osassa vastaavista tapauksista seurauksena on mt-ongelmat eikä niinkään stanley cup.

[Nigel Kugelschfeir]

Tuo onnistuu vaan jos tietää varmasti että lapsi ei pelkästään lannistu vaan innostuu yrittämään enemmän. Lapsiakin on erilaisia. Ideaalitilanne olisi jos sitä kilpailua saisi sisarusten tai serkkujen välille jos ne on suht saman ikäisiä.

[Jääpoiju]

Mutta vuosien saatossa on tullut vastaan esim. liigassa pelaavan seuran junnuja, jossa kilpajoukkue pelasi hienoa futista maata pitkin ja haastesarjan joukkue potki lähinnä pitkää palloa ja siinä sivussa kaikkia vastustajia jaloille.

Tämmöistä tosiaan ollut omallakin superjunnulla vastassa. Mm. polvi verillä kun napeilla potkittu polveen hypäten, samoin monasti ihan naamassakin vekkejä napeista välillä. Osasyynä se, että ei osaa niin paljon varoa, mutta on se meininki ollut sellaista että ainakin "VAR" olisi punaista heiluttanut. Näistä ei pelinohjaaja ole välttämättä sanonut muuta kuin että "en huomannut".

Itse futisisänä sitten kannustanut vaan junnua ylös maasta ja että ravistaa kivun pois (kaukaa vaikea nähdä miten paljon sattui ellei huuda suoraa huutoa). Eli ohjeiden mukaisesti ei huutelua kentälle eikä pelinohjaajalle.

Tässä siis harmittavasti se 1 vs. 1 pelaaminen junnulla taas pehmenee, kun alkaa varoa tilanteita pelissä, kun aiemmista peleistä on kokemusta että saa kintuilla nappia koko ajan. Tällainen ikävä itseään ruokkiva kierre.

Mikä näissä olisi oikea toimintatapa, jotta ei toisaalta tulisi väärää vaikutelmaa, mutta että pahimpaan vaaralliseen peliin jotenkin puututtaisiin kentällä? Tai edes joskus? Jos menee pelin jälkeen antamaan palautetta pelinohjaajalle, tulee helposti leima. Kai näissä valmentajan pitäisi pystyä toteamaan tilanne ja keskustella vastustajan valmentajan kanssa? Mutta siinäkin helposti leimautuu ja uber-kilpailullinen vastustajan valmentaja on että "kiviä taskuun, pojat on poikia".

Miten siis antaa rakentavaa palautetta futisisänä ilman leimautumisen pelkoa?

[pilkku seiska]

Jep, ja osaltani läppä. Vaikka Lehkonen kouli tuolla menetelmällä pojastaan stanley cup voittajan, en soisi kenenkään vanhemman toimivan samalla tavalla. Kyse voi olla Artturin ja Ismon kohdalla poikkeuksellisesta isä/poikasuhteesta, ja väitän että suurimmassa osassa vastaavista tapauksista seurauksena on mt-ongelmat eikä niinkään stanley cup.

Onhan tuossa tietysti jotain perää. Olen katsellut kentällä isien ja poikien 1vs1 -lämmittelyitä ja huomannut, että tekeminen on aivan liian löysää: intensiteetti on vähäistä, käsiä ei käytetä lainkaan, ja suojaukset ja käännökset puuttuvat kokonaan. Toki tuokin on kehittävämpää kuin se, että jotkut vanhemmat tyytyvät vain syöttelemään seitsemänvuotiaiden lastensa kanssa. Syöttely on täysin turhaa tuossa iässä, koska todennäköisesti he eivät pääse tuota taitoa käyttämään peleissä vielä pitkiin aikoihin. Jos lapset ja vanhemmat keskittyvät syöttelyyn, pallokosketukset peleissä tulevat jäämään vähäisiksi: 1vs1 -taitajat riistävät pallon ja pujottelevat sen kanssa minne haluavat.

Nykyisin, kun pelikavereita ja pihapelejä on vähän, vanhemman rooli sparrina vain korostuu entisestään. Mikäli huipulle aiotaan, myös vanhemman on satsattava jalkapalloharjoitteluun ainakin tunnin päivästään ja huolehdittava siitä, että harjoitusten intensiteetti pysyy hyvällä tasolla.

[Valonheitin]

Tämmöistä tosiaan ollut omallakin superjunnulla vastassa. Mm. polvi verillä kun napeilla potkittu polveen hypäten, samoin monasti ihan naamassakin vekkejä napeista välillä. Osasyynä se, että ei osaa niin paljon varoa, mutta on se meininki ollut sellaista että ainakin "VAR" olisi punaista heiluttanut. Näistä ei pelinohjaaja ole välttämättä sanonut muuta kuin että "en huomannut".

Itse futisisänä sitten kannustanut vaan junnua ylös maasta ja että ravistaa kivun pois (kaukaa vaikea nähdä miten paljon sattui ellei huuda suoraa huutoa). Eli ohjeiden mukaisesti ei huutelua kentälle eikä pelinohjaajalle.

Tässä siis harmittavasti se 1 vs. 1 pelaaminen junnulla taas pehmenee, kun alkaa varoa tilanteita pelissä, kun aiemmista peleistä on kokemusta että saa kintuilla nappia koko ajan. Tällainen ikävä itseään ruokkiva kierre.

Mikä näissä olisi oikea toimintatapa, jotta ei toisaalta tulisi väärää vaikutelmaa, mutta että pahimpaan vaaralliseen peliin jotenkin puututtaisiin kentällä? Tai edes joskus? Jos menee pelin jälkeen antamaan palautetta pelinohjaajalle, tulee helposti leima. Kai näissä valmentajan pitäisi pystyä toteamaan tilanne ja keskustella vastustajan valmentajan kanssa? Mutta siinäkin helposti leimautuu ja uber-kilpailullinen vastustajan valmentaja on että "kiviä taskuun, pojat on poikia".

Miten siis antaa rakentavaa palautetta futisisänä ilman leimautumisen pelkoa?

Isänä tämä on hankalaa, mutta ehkä tästä voisi puhua joukkueen valmentajan kanssa, jolla on mielestäni oikeus käydä tilanteita läpi pelinohjaajan/tuomarin kanssa. Peleistä tulee täyttä kaaosta, jos jokainen vanhempi jäy esittämässä mielipiteensä, mutta valmentan ja pelinohjaajan dialogi on mielestäni osa peliä.

Olen yhden kerran laittanut tuomarivastaavalle pitkän viestin tuomareiden reagoinnista väkivaltaiseen peliin, kun samalle kaudelle sattui useampi törkeä tapaus, josta ei tullut muistaakseni keltaista korttia kummempaa. Tämä siis ikäluokissa, jossa on jo varoitukset käytössä. Tuomarin tehtävä on kuitenkin suojella pelaajia, mutta myös opettaa junnuja. Ei ole kyllä vieläkään tullut sieltä päästä vastausta...