Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
|
Vastaus #1125 : 15.08.2023 klo 16:13:52 |
|
Voipi olla, toisaalta Tarkowskin käsi oli luonnollisessa asennossa ja pallo "pelattiin" siihen "melko" läheltä. Toisinpäinhän tuollaisesta ei pilkkua annettaisi. Viime kaudella Grayltä taas toisaalta vietiin maali koska pallo pomppasi maalin edessä hauiksen kohdalle. No, meni jo.
Muistelin, kuten Edmundo, että tuolla ei ole merkitystä kun kyse on osumasta käteen juuri ennen maalia. Eli kaikki vahingotkin mitkä puolustajan tekeminä ei aiheuta mitään, hyökkääjiltä otetaan pois. En tosin nyt mene vannomaan muuttuiko tuo jotenkin jo.
|
|
|
|
John Matrix
Poissa
|
|
Vastaus #1126 : 15.08.2023 klo 16:14:01 |
|
Nykymenon sijaan olisi mielestäni huomattavasti parempi malli, että videota käytettäisiin tuomareitten toiminnan arviointiin ja kehittämiseen. Paneeli arvoioisi ja pisteyttäisi tuomarien toiminnan videoitten perusteella ja antaisi noille palautetta ennen seuraavaa kierrosta yksilöllisesti ja kollektiivisesti.
Käsittääkseni jokaisessa ottelussa on erotuomaritarkkailija, joka käy tuomariston kanssa pelin läpi ja pisteyttää suorituksen.
|
|
|
|
B Watson
Poissa
Suosikkijoukkue: Crystal Palace, KuPS, Flamengo
|
|
Vastaus #1127 : 15.08.2023 klo 16:21:23 |
|
Käsittääkseni jokaisessa ottelussa on erotuomaritarkkailija, joka käy tuomariston kanssa pelin läpi ja pisteyttää suorituksen.
Aivan varmasti on. Yhtä varmasti tuo touhu olisi videoihin perustuvana paitsi tehokkaampaa, niin helpommin yhtenäistettävissä. Jostain syystä kuitenkin on päätetty, että teknologiaa ei näin käytetä. Tilalle on rakennettu malli jossa teknologia lisää painetta tuomaria kohtaan.
|
|
|
|
maness
Poissa
|
|
Vastaus #1128 : 15.08.2023 klo 16:32:46 |
|
Sitä ihmettelin jo viime kaudella, etä miksi se tuomarin meno näytölle aina muuttaa tuomion päinvastaiseksi (ainakin Englannissa)? Eikö se voi myös tarkentaa virhettä suuntaan tai toiseen...sori olin väärässä, annetaankin pilkku tai sori olin väärässä, ei olekaan sellainen rike.
Ei sinne näytölle pyydetä, jos ei ole rikettä näkyvissä, ja kun se rike siinä silmien edessä on, niin vaikea sitä jättää viheltämättäkään. Videokuva paljastaa paljon vaan samalla siitä jää subjektiivisempia ja tilanteeseen liittyviä faktoreita pois, jolloin se tarkastelu tylpistyy helposti tuohon rike kyllä/ei aspektiin. Ja lähtökohtaisesti jos pilkku on niin selvä, että sen ihmistarkkailija livenä poimi suoraan esiin niin yleensä se on myös videoitse nähtävissä, jolloin videotuonarointi keskitttyy aika luonnollisesti niihin ”ohi menneisiin” rikkeisiin.
|
|
|
|
dinodiel
Poissa
|
|
Vastaus #1129 : 15.08.2023 klo 23:52:49 |
|
Katsoin vasta ton maanantaipelin ja olipa Manu lohdullisen paska. Wolves oli paljon parempi ja olisi ansainnut voiton.
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #1130 : 16.08.2023 klo 00:00:12 |
|
Katsoin vasta ton maanantaipelin ja olipa Manu lohdullisen paska. Wolves oli paljon parempi ja olisi ansainnut voiton.
Jep! Näillä näkymin manulla ei mitään asiaa top neloseen.
|
|
|
|
ekam
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #1131 : 16.08.2023 klo 05:06:23 |
|
Jep! Näillä näkymin manulla ei mitään asiaa top neloseen.
Yhden pelin otannalle Et satu muistamaan miten viime kausi alkoi unitedilla ja mihin joukkuetta povattiin sen jälkeen?
|
|
|
|
kaksi vasenta jalkaa
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjat
|
|
Vastaus #1132 : 16.08.2023 klo 07:02:46 |
|
ManU on salettiin top 4. 3 pistettä kauden avauksesta 'nuff said.
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #1133 : 16.08.2023 klo 07:35:08 |
|
Yhden pelin otannalle Et satu muistamaan miten viime kausi alkoi unitedilla ja mihin joukkuetta povattiin sen jälkeen? Tai 20-21, jolloin 3 pelin jälkeen kasassa oli 3 pistettä maalierolla 5-11, mutta kauden päätteeksi sijoitus oli 2. Ei ensimmäisen kierroksen perusteella voi sanoa oikein muuta kuin että City ja Newcastle vaikutti valmiimmilta kuin muut kärkisijoista odotettavasti taistelevat joukkueet. Katsoin vasta ton maanantaipelin ja olipa Manu lohdullisen paska. Wolves oli paljon parempi ja olisi ansainnut voiton.
Paskuudesta huolimatta xG oli Unitedille 1.97-1.72.
|
|
|
|
Coulijoe
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea, Sunderland
|
|
Vastaus #1134 : 16.08.2023 klo 10:10:08 |
|
Ja, että City voittaa.
|
|
|
|
Dede
Poissa
|
|
Vastaus #1135 : 16.08.2023 klo 10:23:41 |
|
Paskuudesta huolimatta xG oli Unitedille 1.97-1.72.
Vai 1,24 vs 1,80? Vai 1,49 vs 2,14? Vai 1 56 vs 1,92? Sivustoja on useita, niin myös lukuja. Sattumalta valikoitunut agendaan sopiva luku?
|
|
|
|
Eiccu
Poissa
|
|
Vastaus #1136 : 16.08.2023 klo 10:40:51 |
|
Vai 1,24 vs 1,80?
Vai 1,49 vs 2,14?
Vai 1 56 vs 1,92?
Sivustoja on useita, niin myös lukuja. Sattumalta valikoitunut agendaan sopiva luku?
https://understat.com/league/EPL/2023Tuota minä olen aina käyttänyt lähteenä. Ei sen enempää sattumaa kuin agendaakaan.
|
|
|
|
lem
Poissa
|
|
Vastaus #1137 : 16.08.2023 klo 13:13:55 |
|
Jep! Näillä näkymin manulla ei mitään asiaa top neloseen.
Jalluvetoa tästä?
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #1138 : 16.08.2023 klo 13:56:32 |
|
Jalluvetoa tästä?
No ehken nyt vielä yhden pelin otannalla uskalla ottaa jalluvetoja. Katsotaan syyskuussa uudelleen. Mutta huolestuttavia merkkejä Manun näkökulmasta ekassa ottelussa. Joukkue on tungettu täyteen näitä neppailevia kissoja (Mount, Fernandes) joiden fyysinen preesens on olematon. Tuli vähän mieleen viime kauden Chelsea, jossa oli Havertz, Felix ja Mount, ja vaikeaa oli. Myös Liverpoolilla samanlaisia viitteitä. Ennustan molemmille vaikeaa kautta. Top neljään laittaisin seuraavat: Man City, Arsenal, Newcastle ja Chelsea, ja Brighton voi jokerina yllättää. Chelsea tosin tarvinnee vielä laatuhyökkääjävahvistuksen. Nkunkun loukkaantuminen oli paha ja tuo loukki voi pudottaa Chelsean ulos top4. Näillä näkymin nelossijasta tulee kuitenkin erittäin kova kamppailu Chelsean, Brightonin, Liverpoolin ja Manun välillä. Loukkaantumiset voivat tietenkin muuttaa asetelmia ja kuten sanoin, Chelsean kärkiarsenaali on aika ohut ja se voi olla kohtalokas. Jokaiselle jengille tulee kauden mittaan huonoja pelejä ja silloin mitataan kärkien laatu ja leveys; yleensä he pelastavat tilanteen runnomalla maalin tai pari vaikka väkisin, vaikka muuta jengiä ei kiinnosta. Chelsean europelittömyys kuitenkin jonkun verran kompensoi tuota kärkimateriaalin ohuutta. Ensimmäisen kierroksen perusteella näen kuitenkin paljon mustia pilviä sekä Manun että Liverpoolin yllä.
|
|
|
|
Utelias Vili
Poissa
Suosikkijoukkue: RB Leipzig
|
|
Vastaus #1139 : 16.08.2023 klo 14:07:30 |
|
Ensimmäisen kierroksen perusteella näen kuitenkin paljon mustia pilviä sekä Manun että Liverpoolin yllä.
noh, onneksi kuitenkaan sarjan taulukkoa ei löydä vielä lukkoon 90minuutin pelaamisen jälkeen.
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #1140 : 16.08.2023 klo 14:09:53 |
|
noh, onneksi kuitenkaan sarjan taulukkoa ei löydä vielä lukkoon 90minuutin pelaamisen jälkeen.
Tämän ilmaisinkin ensimmäisessa lauseessa. ja siirtoikkunakin on vielä auki
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
|
Vastaus #1141 : 16.08.2023 klo 14:21:10 |
|
Ensimmäisen kierroksen perusteella näen kuitenkin paljon mustia pilviä sekä Manun että Liverpoolin yllä.
Miten ensimmäisen kierroksen perusteella on mustia pilviä Liverpoolin yllä vaikka haki Stamford Bridgeltä vierastasurin? Jos Chelsea kerran kilpailee Poolin kanssa samoista sijoista niin eikö silloin keskinäinen kotipeli pitäisi voittaa kerran kerrasta?
|
|
|
|
ekam
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #1142 : 16.08.2023 klo 15:17:44 |
|
Miten ensimmäisen kierroksen perusteella on mustia pilviä Liverpoolin yllä vaikka haki Stamford Bridgeltä vierastasurin? Jos Chelsea kerran kilpailee Poolin kanssa samoista sijoista niin eikö silloin keskinäinen kotipeli pitäisi voittaa kerran kerrasta?
No harvemmin näissä mitään logiikkaa on. Chelseassa luullaan taas, että kun hommataan 10 uutta ukkoa niin homma lähtee toimimaan kuin itsestään. Kuinkahan moni näistä tämän vuoden hankinnoista myydään jo ensi vuonna? Chelsealla on käytännössä täysin tuhnu hyökkäys ja paljon saa tapahtua että ovat esim Poolin yläpuolella sarjan lopulla.
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #1143 : 16.08.2023 klo 15:24:59 |
|
Miten ensimmäisen kierroksen perusteella on mustia pilviä Liverpoolin yllä vaikka haki Stamford Bridgeltä vierastasurin? Jos Chelsea kerran kilpailee Poolin kanssa samoista sijoista niin eikö silloin keskinäinen kotipeli pitäisi voittaa kerran kerrasta?
Chelseaan tulee vielä Caicedo+Lavia+Olise ja ehkä uuden valkun pelitavan ajamisessa ja pelaajien ajamisessa voi mennä jonkun aikaa. Yksittäisessä ottelussa pallo voi pomppia sinne sun tänne eikä Chelsean voitto ollut kaukana. Molemmat tasaväkisiä, kuten sanoin, myös pitkässä kaudessa ja tasuri odotettu tulos. Kuitenkin Chelsea on selvästi päässyt eroon viime kauden paskaneppailusta siinä missä ManU ja Pool on omaksunut sitä enemmän. Chelsean materiaali on fyysisempi ja Chelsea pystyy pitämään pelitempoa korkealla läpi 90min ja varsinkin Caicedon tulo vain parantaa tilannetta. Poolilla tuntui olevan vaikeuksia Chelsean pelitemmon kanssa ja saavat olla tyytyväisiä tasuriin. Poolin materiaali oli aiemmillakin kausilla kapea ja nyt sieltä on lähtenyt Firmino, Henderson, Ox ja Fabinho. Szoboszlai on hyvä haku mutta muuten korvaajat ovat vähän niin ja näin. Michael Edwardsin aikakaudellahan Pool pelasi jo tätä tulevaisuuden jalkapalloa erinomaisesti. Siellä oli fyysiset, juoksuvoimaiset Sadio Mane ja Wijnaldum juoksemassa vastustajan jalat alta. Pool oli aina vastustajaa energisempi ja sanoisin, että tuo teki Liverpoolista tuolloin erityisen. Nyt kuitenkin Edwardsin lähdettyä Pool on hylännyt tämän toimivan formulan ja Wijnaldumia eikä Manea ole korvattu kunnolla. Poolissa ei ole samaa energiaa ja juoksuvoimaa mitä sillä oli joskus. Kloppo saa yksin diktaattorina säheltää rauhassa ilman Edwardsia ja jos näin olisi ollut vuonna 2017, olisi neppailija-Coutinho edelleen Liverpoolin mies, kuulemma. Szoboszlailla eikä Gakpolla ole Wijnaldumin tai Manen juoksuvoimaa, jota Kloppon ravipallo tarvitsee toimiakseen. Näyttää siltä, että Edwards oli se tarvittava ukko, joka osasi täydentää Kloppon puutteita ja sokeita pisteitä oikealla tavalla ja tätä nyky-Poolia rakennetaan vähän samalla tavalla miten Chelseaa rakennettiin ennen näiden pätevien directorien (Shields, Winstanley) tuloa, eli päin persettä. Myös Manua vaivaa ja on vaivannut punaisen langan puute.
|
|
|
|
Isokasi808
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea Fc,Huuhkajat,Three Lions,Orimattilan Pedot
|
|
Vastaus #1144 : 16.08.2023 klo 15:26:12 |
|
No harvemmin näissä mitään logiikkaa on. Chelseassa luullaan taas, että kun hommataan 10 uutta ukkoa niin homma lähtee toimimaan kuin itsestään. Kuinkahan moni näistä tämän vuoden hankinnoista myydään jo ensi vuonna?
Chelsealla on käytännössä täysin tuhnu hyökkäys ja paljon saa tapahtua että ovat esim Poolin yläpuolella sarjan lopulla.
Meillä taitaa olla yksi kuka on noin sanonut, ainekin täällä foorumin puolella. Mitä haastatteluja näki Stamfordilla ottelupäivänä, niin suurin osa näki onnistuneena kautena jos top4 saavutetaan. Realisti sanoo kahdeksan joukkoon, itse toivon/uskon neljän joukkoon kunhan hyökkäspään pelaajat laittavat palloa säännöllisesti maalin perukoille. JOS ja kun Nkunkun loukkaantumisella ei ole järkyttävän suuret vaikutukset maalintekoon.
|
|
|
|
Laskikka
Poissa
Suosikkijoukkue: NSFR
|
|
Vastaus #1145 : 16.08.2023 klo 15:27:34 |
|
Kuitenkin Chelsea on selvästi päässyt eroon viime kauden paskaneppailusta
Mielellään en lukisi näitä Potterin dissauksia täällä
|
|
|
|
ekam
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #1146 : 16.08.2023 klo 15:46:00 |
|
Meillä taitaa olla yksi kuka on noin sanonut, ainekin täällä foorumin puolella. Mitä haastatteluja näki Stamfordilla ottelupäivänä, niin suurin osa näki onnistuneena kautena jos top4 saavutetaan. Realisti sanoo kahdeksan joukkoon, itse toivon/uskon neljän joukkoon kunhan hyökkäspään pelaajat laittavat palloa säännöllisesti maalin perukoille. JOS ja kun Nkunkun loukkaantumisella ei ole järkyttävän suuret vaikutukset maalintekoon.
Nkunku ja Jackson voivat kyllä lyödä itsensä läpi ja molemmilla siihen potentiaalia pitäisi olla, tällä hetkellä molemmat ovat vielä isoja kysymysmerkkejä. Nkunku on mielenkiintoinen pelaaja, harmi että meni loukkaantumaan. Vaikeahan se on povata mihin suuntaan minkäkin joukkueen peli lähtee ja varsinkin ekan matsin jälkeen täysin turha tehdä mitään analyysejä. Jos Pocchetinon palaset loksahtaa paikalleen niin taistelevat kyllä top4 sijoista. Itse olen digannut miehestä managerina. Toiveajatteluna toivon että Chelsea tiputtaisi vaikkapa Cityn ulos Top4 mutta se ei taida vielä olla ajankohtaista.
|
|
|
|
DDrogba
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #1147 : 16.08.2023 klo 15:55:38 |
|
Mielellään en lukisi näitä Potterin dissauksia täällä Eipä Potterin kädenjälki kauheasti näkynyt Chelsean pelissä. Toki pakonomainen Felixin, Kaitsun ja Mountin peluuttaminen samaan aikaan taisi koitua Potterin kohtaloksi. Mutta juu, laittaisin viime kauden sekasotkun ensisijaisesti sen piikkiin, että sen oli valmistanut pitkälti amatööri-seurajohtajat (Marina, Boehly jne.). Täytyy muistaa että vielä noin marras-joulukuuhun asti Todd Boehly yksin pyöritti Chelseaa ja vastasi rekryistä, ja ne eivät yllättäen sittenkään menneet ihan putkeen. Sen jälkeen ammattilaiset ovat pyörittäneet Chelseaa ja tämä alkaa nyt näkyä. Pidän kuitenkin Potteria edelleen pätevänä ja toimivana valkkuna oikeassa organisaatiossa, joka osaa täydentää hänen puutteitaan. Man City ei muuten ihan vähään aikaan ole putoamassa top4. Se kone on erinomaisesti "öljytty".
|
|
|
|
Nutmeg
Poissa
Suosikkijoukkue: LFC
|
|
Vastaus #1148 : 16.08.2023 klo 15:56:03 |
|
Kuka tekee Chelsean maalit? Olise ei ainakaan tähän parannusta tuo. Ja Poolilla on kuitenkin aikamoinen etu veskariosastolla. Chelsean laadukkain osa-alue tällä hetkellä eli laitapuolustajat tunnetaan erittäin lasisina kavereina.
Chelsea pelasi erittäin hyvin toisella puoliajalla mutta hyvät maalintekopaikat jäivät silti vähäisiksi.
|
|
|
|
Isokasi808
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea Fc,Huuhkajat,Three Lions,Orimattilan Pedot
|
|
Vastaus #1149 : 16.08.2023 klo 16:02:04 |
|
Nkunku ja Jackson voivat kyllä lyödä itsensä läpi ja molemmilla siihen potentiaalia pitäisi olla, tällä hetkellä molemmat ovat vielä isoja kysymysmerkkejä. Nkunku on mielenkiintoinen pelaaja, harmi että meni loukkaantumaan.
Vaikeahan se on povata mihin suuntaan minkäkin joukkueen peli lähtee ja varsinkin ekan matsin jälkeen täysin turha tehdä mitään analyysejä.
Jos Pocchetinon palaset loksahtaa paikalleen niin taistelevat kyllä top4 sijoista. Itse olen digannut miehestä managerina.
Toiveajatteluna toivon että Chelsea tiputtaisi vaikkapa Cityn ulos Top4 mutta se ei taida vielä olla ajankohtaista.
Harkkamatseissa kyllä näkyi valtava potentiaali nimenomaan tehojen puolesta. Yhteispeli Jacksoninkaan oli välillä jopa seksiä. Mutta näemme toivottavasti sitä lisää vuodenvaihteessa. 2-3 vuoden päästä kun nuori joukkue on omaksunut argon pelityylin vaativat kommervenkit, niin uskon että joukkue alkaa tosissaan haastamaan mestaruudesta. Sitä ennen ei mielestäni ole mitään mahdollisuuksia edes haastaa valioliigassa, cupeissa kyllä.
|
|
|
|
|
|