Re o scemo?
Vuosia sitten vieraalta maalta saapui muukalainen, Ainutlaatuinen.
Kuningas tai huomisen narri.
Muukalainen oli kerran ihailtu sotasankari, pohjoisempien kansojen keskuudessa pyhimys. Nyt hänen on kuitenkin valittava.
Kuningas tai narri.
Ainutlaatuinen istuu syrjäisellä patomuurilla katsellen jalkojensa alla virtaavaa jokea.
Joen pinnasta heijastuu hänen ruumiinsa, joka hitaasti vajoaa jokeen, keho on luultavasti jo kuollut kuin kivi.
Heijastuksessa käsi koskettaa joen mutaista pohjaa, vaivoin sieltä saattaa myös erottaa vääntelehtiviä puunrunkoja ja teräväkulmaisia kiviröykkiöitä.
Ne ikään kuin vahvistavat groteskia harhaa ajatuksiinsa vaipuneen miehen mielikuvissa.
Miten päädyinkään tähän istumaan?
Minä, ainutlaatuinen, kuolematon, suurin kaikista?
Katse on tuima. Ajatukset äänettömiä.
Voisi helposti luulla, ettei viimeiseen siirtoon vaihtoehtoja enää olisi.
Jos tätä erityisen
(niin tai miksei Ainutlaatuisen?) absurdia näytelmää olisi joku näkemässä, hänen täytyy nähdä, että edessä on viimeinen ratkaiseva tienristeys.
Ainutlaatuisen muukalaisen olisi lähdettävä johtamaa taistelua aseinaan vain maasta kaivetut miekan terät, palavat puuastalot ja miehet joita hän ei ole koskaan nähnyt edes keskenään humalassa tappelevan?
Nyt vielä ympärillä on täysin pimeää ja hiljaista.
Tämän miehen, Ainutlaatuisen, sormenpäät ovat kovettuneet kauan kynsien alta vuotaneesta kudosnesteestä.
Sormet tarttuvat harmaantuneisiin hiuksiin ja puristuvat nyrkkiin.
Samalla hihansuista kasvoille valahtaa joskus kovinkin pröystäilevältä näyttäneet pitsikoristeet.
Nyt ne tuovat mieleen lähinnä kauan sitten lopetetun kerjäläisoopperan puvustamon rippeet.
Silmissä on ehkä hieman kyyneleitä.
Ennen kuin on aika nousta, on syytä muistaa miksi hän on täällä.
Vuodet ovat kyllä kohdelleet Ainutlaatuista muukalaista hyvin.
Hän on saavuttanut hurjaa mainetta kaikilla, jossa hän milloinkin on palkollisena sotinut. Elämä on vuosien saatossa täyttynyt loputtomista rikkauksista, sokeasta ihailusta, mutta myös katkerasta kateudesta.
Pikari on juhlissa täytetty pyyteettömästi kerta toisensa jälkeen, eikä päihtymykselle saattanut kukaan kuvitella loppua.
Tämä mies oli ympäröity kaukomaiden mittaamattomilla rikkauksilla, hienostuneimmilla silkkikankailla ja luonnollisesti lukemattomilla moraalittomilla seuralaisilla.
Muukalainen on ollut erityinen, ainutlaatuinen.
Hän oli saanut jo vuosien ajan jopa tuntemattomat miehet uhraamaan itsensä hänen silmiensä edessä. Miehet olivat juosseet itsensä näännyksiin suomaaksi tallautuneilla nurmikentillä, kesäisin hiekkakenttien karkea pöly nosti miesten kielelle verenmaun. Se muistutti heitä päämäärästä.
Voitto tai kuolema. Kuningas tai narri.
Nuo miehet olivat saaneet ikuista kunniaa ja heitä istutettiin pöytiin, joista he saivat valita itselleen satumaisia rikkauksia, lopulta heidät värvättiin aina suurimpiin taisteluihin.
Joukkojen johtaja, Ainutlaatuinen, oli luonnollisesti etuoikeutetussa asemassa. Kunnes eräänä yönä hänet juhlallisesti ohjattiin pöytään, jonka antimet ei tulisi koskaan loppumaan.
Hintana oli kuitenkin tuhat vuotinen kirous, joka pakottaisi kylläisimmän syömään itsensä kadotukseen.
Tämä oli kai kuiskattu hänelle yhtenä niistä tuhansista öinä, joita hän vietti palatsien syntisissä kylpylöissä.
Ihailemansa neron hovissa.
Nyt kaikkialla on kuitenkin hiljaista ja pimeää.
Kirotun pimeää.
Kun rikkaudet on menetetty ja vuosia vuolaana virrannut runsaudensarvi tyrehtynyt.
Jokaisesta pienestä almusta, terävästä miekasta, uskollisista miehistä tai autuaasta rakastajasta tai rakastajattaresta on oltava valmis taistelemaan.
Tässä maassa ei ole totuttu saamaan, ainoastaan menettämään.
Sen hän oli näinä pitkinä vuosina oppinut.
Ylpeydestään hän ei ole tosin suostunut luopumaan, eikä tosiaan tuumaakaan nöyrtymään.
Nyt hänen olisi vain opittava uudestaan taistelemaan.
Kaikesta.
Ainutlaatuinen oli päättänyt vielä kerran olla se, joka oli ollut hänen kohtalonsa.
Hän tiesi, että kaikki se joka häntä vastaan nousisi olisi tuhottava, jokaisen vääräuskoisen tulisi kuolla ja hän itse saisi lopulta syödä itsensä kylläiseksi poltetun maan raunioilla.
Tähän kaikkeen hän olisi valmis, vaikka paljain käsin.
Nyt on ratkaistavana kuinka saada muut vielä uskomaan tähän hulluuteen?
Hän oli palannut maahan, jossa hänen asemaansa ei pitänyt kyseenalaistaa, hän oli kuolematon. Hänen pitää olla kuolematon.
Kyllä tämä kansa rakastaa, se kannattelee ja tekee sinusta elämää suuremman.
Mutta jos teet itsestäsi elämää suuremman, syö sama kansa sinut elävältä.
Kiduttaa julkisesti polttamatta, jättää ruumiin mätänemään kaupungin ulkopuolisen kivitien varteen ja sielun vaeltamaan ikuisesti tyhjyyteen.
Nyt Ainutlaatuisella oli jäljellä vain kaksi korttia.
Saapuessaan hänellä oli ollut päällään varastetut rievut, säkissä kolme vieraan maan kolikkoa ja aseina… paljaat kädet.
Hän oli kuullut häntä odottavista sotajoukoista, matkalla hänen mielensä valtasi mielikuvat kuinka hän vielä nousisi maanosansa suurimpiin taisteluihin.
Mitä hän oli näinä vuosina sitten saanut?
Kuluneet vuodet hän oli paljain käsin kaivanut maasta jäänteitä niiltä ajoilta, kun valtakunnan portteja oli vielä vartioinut sydänverellä sitä maata rakastavat miehet.
Nyt tuolle työlle olisi asetettava loppu, voitettava tulos ja palautettava kunnia.
Paljain käsin.
Jossain vieraalla maalla kirjoitetut taulut ja kiroukset ovat tehneet tästä maasta hedelmätöntä ja nyt sitä olisi vaan kylvettävä. Olisi tehtävä mahdottomasta mahdollista. Tarinasta myyttistä.
Ennen kaikkea pelastaa oma maine.
Jokainen kulma tässä hullussa kivikaupungissa muistuttaa vain menneistä taisteluista, taisteluista joita ei saanut voittaa.
Hinta olisi ollut liian kova.
Alistua vieraalle, joka tarjoaa loputtomat rikkaudet, ylettömän kylläisyyden, mutta entä vapaus ja sielu…
Se olisi ollut tälle kansalle liian arvokas.
Nyt on aika tehdä tästä hulluudesta loppu.
Kirjoittaa tälle saatanan psykoosille loppusanat!
On aika valita: Kuningas vai narri.
Ainutlaatuinen asettaa valitun kortin taskuunsa.
Hän nousee rauhassa patosillalta, suoristaa hieman pukuaan ja poistuu vielä kerran kohti pohjoisessa sijaitsevaa taisteluareenaa.
Sielun on oltava materiaa vahvempaa!
Forza Roma Sempre!
