wastedrepublic
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu
|
 |
: 08.10.2023 klo 08:17:34 |
|
 Vaasan Palloseuran vieraaksi saapuu Helsingin Jalkapalloklubi, joka on käytännössä varmistanut Suomen mestaruuden vuosimallia 2023. Vepsulla on vielä toive hopeamitalissa, mutta eilen pelatun ottelun tuloksen myötä Vepsu voi vielä jäädä kokonaan ilman mitalia. Vepsun ennakkoHelsingin ennakkoLippulinkkiVepsulla ei taida olla pelaajatilanteessa muutoksia joten luotettava on, että Vepsu jatkaa ylisuorittamista viime pelin notkahduksen jälkeen. Helsingiltä puuttuu ainakin Matti Peltola (loukkaantui Skotlannissa), Kevin Kouassivi-Benissan ja Topi Keskinen (pelikielto). Toisaalta vieraajilla on vähintään kaksi kokoonpanoa, jotka voisivat voittaa Suomen mestaruuden (forkalta luin) joten ei pitäisi aiheuttaa sen suurimpia huolia jos meinaavat viedä kannun kotiin. Sebastian Strandvall päättää uransa, joten jonkinlainen kunnianosoitus vaikuttaa olevan tapetilla. Samaan aikaan pelataan KuPS-Honka. Kaikki Hietalahdessa toivovat todennäköisesti Hongan voittoa, joten mielenkiinto taitaa enemmän olla puhelimien livetickereissä kuin itse pelissä. Sää on myrskyinen, joten mökille on ollut hankala lähteä. Ennakkomyynnin perusteella AM alkaa tänään numerolla neljä. Toivottavasti mökkiläiset ja helsinkiläiset ovat muistaneet kaivaa talvitakit esiin, stadionilla saattaa olla kylmä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.10.2023 klo 08:39:24 kirjoittanut wastedrepublic »
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #1 : 08.10.2023 klo 08:18:27 |
|
Laita vaan Strandvallin kuva avaukseen. Se riittää 
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.10.2023 klo 08:35:45 kirjoittanut Pelle-Wermanni »
|
|
|
|
|
emankcin
Poissa
|
 |
Vastaus #2 : 08.10.2023 klo 08:22:46 |
|
Onneksi se huono peli sattui edelliskertaan ja nyt taas paluu tuttuun dominoivaan raitaan. Lyö sitä Kl*bihuoraa! Tai lyö mitä lyöt kunhan vähintään kahden maalin voitto. Ja P-W kannustat sitten kotijoukkuetta. Tule taas Vepsu!
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #3 : 08.10.2023 klo 08:26:58 |
|
Ja P-W kannustat sitten kotijoukkuetta.
Kannustan Klubia ja löin ison vedon niiden puolesta. Jokainen tekee osansa 
|
|
|
|
MacGyver
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
 |
Vastaus #4 : 08.10.2023 klo 08:29:12 |
|
Kapteeni, Legenda 
|
|
|
|
NOPEAMUSTAMIES
Poissa
|
 |
Vastaus #5 : 08.10.2023 klo 08:30:36 |
|
Kertaakaan en ole nähnyt Vepsun häviävän livenä tällä kaudella, nyt oikeasti jännittää tuleeko eka.
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
 |
Vastaus #6 : 08.10.2023 klo 08:37:06 |
|
Kertaakaan en ole nähnyt Vepsun häviävän livenä tällä kaudella, nyt oikeasti jännittää tuleeko eka. Riippuu vielä sinua olennaisemman ja komeamman kaverin läsnäolosta. 
|
|
|
|
SerGo
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #7 : 08.10.2023 klo 08:41:53 |
|
Klubilta poissa ovat siis pitkäaikaisloukkaantuneet (Iliev, Mäenpää, Moren, Stjopin?) ja lisäksi ainakin Kouassivi-Benissan ja Peltola pienempien kolhujen sekä Keskinen pelikiellon takia. Lisäksi Öst ja pari muuta lienevät flunssan takia vähän epävarmoja, mutta eiköhän ainakin Jesseä peluuteta kunhan lämpö pysyy alle 40:n. Siinä olisikin sitten jännittämistä, jos maalin edessä seisoisi joku muu, lähinnä kai junnu-Ramula.
Jotain lepuutuksia torstain avauksesta lienee myös tulossa ihan suunnitellusti, mutta kun tulossa on maajoukkuetauko, niin ainakaan seuraavaa matsia ei tarvitse kauheasti pohtia. Avaukseen mahdollisesti nousevia pelaajia saattaisivat olla ainakin Ollila, Halme (koska Vepsun isokokoisuus), Da Graca, Bande, Hetemaj, Hostikka ja Olusanya, joista veikkaan 4-5:n nousevan mukaan.
|
|
|
|
Untermars
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #8 : 08.10.2023 klo 09:02:59 |
|
Muumi piirteli viime avauksen tähän muotoon, ja poissa on Peltola, Keskinen
Topi Bojan Rogic Soiri Kaneli Lingman Peltola Raitala Tenho Toivio Öst
Ehkä De Graca toppariksi ja Bande Topin tilalle?
Bande Bojan Rogic Raitala Kaneli Lingman Soiri De Graca Tenho Toivio Öst
Voihan olla tosiaan niin että Halme vielä pelaisi Tenhon tilalla.
|
|
|
|
SerGo
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #9 : 08.10.2023 klo 09:11:34 |
|
Muumi piirteli viime avauksen tähän muotoon, ja poissa on Peltola, Keskinen
Topi Bojan Rogic Soiri Kaneli Lingman Peltola Raitala Tenho Toivio Öst
Ehkä De Graca toppariksi ja Bande Topin tilalle?
Bande Bojan Rogic Raitala Kaneli Lingman Soiri De Graca Tenho Toivio Öst
Voihan olla tosiaan niin että Halme vielä pelaisi Tenhon tilalla.
Itse veikkaan kyllä vähän enemmän kierrätystä; erityisesti koko Kaneli-Lingman-Rogic-kolmikon löytyminen avauksesta isojen minuuttien jälkeen torstaina on nähdäkseni aika epätodennäköistä, ja eiköhän yläkolmikosta löydy tällä kertaa kaksi selkeähköä laituria. Oma veikkaukseni olisi varmaankin jotain tällaista: Bojan/Olusanya Bande Hostikka/Hetemaj Ollila Lingman Kaneli Soiri Raitala Tenho/Halme Toivio/Da Graca Öst
|
|
|
|
Untermars
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #10 : 08.10.2023 klo 09:21:08 |
|
Itse veikkaan kyllä vähän enemmän kierrätystä; erityisesti koko Kaneli-Lingman-Rogic-kolmikon löytyminen avauksesta isojen minuuttien jälkeen torstaina on nähdäkseni aika epätodennäköistä, ja eiköhän yläkolmikosta löydy tällä kertaa kaksi selkeähköä laituria. Oma veikkaukseni olisi varmaankin jotain tällaista:
Bojan/Olusanya
Bande Hostikka/Hetemaj
Ollila Lingman Kaneli Soiri
Raitala Tenho/Halme Toivio/Da Graca Öst
Rogic ei toisaalta pelannut täysiä minuutteja, mutta onhan tuo Lingman & Kanellopoulos toiminut hienosti. En ole varma tarvitaanko kierrätystä vaikka peli tulee pian vastaan - olihan siinä kohtuullinen tauko ennen Aberdeenia ja tämän jälkeen myös tauko.
|
|
|
|
Epeli
Poissa
Suosikkijoukkue: Runkkaan Lupille
|
 |
Vastaus #11 : 08.10.2023 klo 09:34:04 |
|
Tänään, tänään! Luotan mestaruusjuhliin.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Poissa
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
 |
Vastaus #12 : 08.10.2023 klo 09:40:38 |
|
Kristallipallossa näkyi kotivoitto.
|
|
|
|
Untermars
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
 |
Vastaus #13 : 08.10.2023 klo 09:44:53 |
|
Kristallipallossa näkyi kotivoitto.
Ehkä se oli viimeiselle kierrokselle tuo ennustus.
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
 |
Vastaus #14 : 08.10.2023 klo 10:03:05 |
|
Toiveissa kotivoitto ja HJK:lle samalla paineita viimeiselle kierrokselle että hoitavat Kupsin silloin.
Vepsun hopeamitali tästä kaudesta ottaa tänään askeleen eteenpäin.
|
|
|
|
agsu
Poissa
|
 |
Vastaus #15 : 08.10.2023 klo 10:03:21 |
|
Ollilalla on varmasti tekemistä Reidin kanssa, ainakin fysiikan puolesta, jos on avaamassa. Hämäläinen voisi ehkä vaihtoehtona tuoda vähän lisää kokoa ja fyysisyyttä, joko laitatopparin tai jopa wingbackin paikalta tuonne vasemmalle.
Tuloksena tästä pelistä tasuri ei kyllä yllättäisi, Vepsu ollut sen verran hyvä, ja tuo kuitenkin Klubille riittää.
|
|
|
|
Hunaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3
|
 |
Vastaus #16 : 08.10.2023 klo 10:04:04 |
|
Onneksi se huono peli sattui edelliskertaan ja nyt taas paluu tuttuun dominoivaan raitaan. Lyö sitä Kl*bihuoraa! Tai lyö mitä lyöt kunhan vähintään kahden maalin voitto. Ja P-W kannustat sitten kotijoukkuetta. Tule taas Vepsu!
Enää tästä tepipubin unelmasta puuttuisi se, että KuPS ainaisten ripulointiensa sijaan hoitaisi kerrankin myös oman osuutensa, mestaruuteen kun kai olisi itsekin hyvä ottaa välillä voittoja  Tasurilta tuoksahtaa.
|
|
|
|
Jussi1234
Poissa
|
 |
Vastaus #17 : 08.10.2023 klo 10:06:44 |
|
Klubille voitto tai tasuri. On maailman kirjat menneet hulluiksi, että meikäläinen toivoo klubille menestystä, mutta vain tänään, jotta saadaan Seinäjoelle 21.10 vuoden matsi: SJK-VPS.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
 |
Vastaus #18 : 08.10.2023 klo 10:09:02 |
|
Savolaisten itkupotkuraivarien toivossa täytyy pitää peukkuja että VPS vie totaalidominanssilla pelin 4-0 (Michael hatullinen ja Seba lopussa pilkulta) samaan aikaan kun KuPS häviää oman pelinsä Hongalle.
|
|
|
|
Vishé
Paikalla
Suosikkijoukkue: VPS, Olimpija Ljubljana
|
 |
Vastaus #19 : 08.10.2023 klo 10:22:36 |
|
Toiveissa kotivoitto ja HJK:lle samalla paineita viimeiselle kierrokselle että hoitavat Kupsin silloin.
Vepsun hopeamitali tästä kaudesta ottaa tänään askeleen eteenpäin.
Klubilla pelattavaa vikalla kierroksella ja Vepsulla saumat hopeiseen mitaliin ei ole mahdollinen skenaario. Jos KuPS voittaa tänään, menee Vepsun mahikset hopealle siinä ja jos KuPS menettää pisteitä varmistuu Klubin mestaruus.
|
|
|
|
muumi
Poissa
Suosikkijoukkue: minä en nettikiusaa
|
 |
Vastaus #20 : 08.10.2023 klo 10:49:17 |
|
Omakin lottorivi kehiin. Puolustuskolmikko tietysti vaikein, kun pelaajien tasosta ei tiedä. Heitetään nyt kaksi laituria hyökkäykseen, mutta ei se tietysti yllätä, jos toinen korvataan keskustan pelaajalla (Atom, Rogic, Perpa).
Hostikka Bojan Bande Ollila Kaneli Lingman Soiri Raitala Halme DaGraca
|
|
|
|
JunnunVPS
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu, Barca, Liverpool
|
 |
Vastaus #21 : 08.10.2023 klo 10:55:21 |
|
Tänään, tänään! Luotan mestaruusjuhliin.
Klupille tasuri riittää ja olishan se hienoa, jos Vaasassa juhlittaisiin mestaruutta kahtena vuotena peräkkäin, HJK tänään ja VPS ens vuonna.
|
|
|
|
Vishé
Paikalla
Suosikkijoukkue: VPS, Olimpija Ljubljana
|
 |
Vastaus #22 : 08.10.2023 klo 10:56:42 |
|
Klupille tasuri riittää ja olishan se hienoa, jos Vaasassa juhlittaisiin mestaruutta kahtena vuotena peräkkäin, HJK tänään ja VPS ens vuonna. Tasuri riittää Vepsullekin pronssiin. Molemmat tyytyväisiä tasuriin?
Millä perusteella tasuri riittäisi Vepsulla pronssiin? Miten kännissä jengi on heti sunnuntaiaamupäivänä?
|
|
|
|
JunnunVPS
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu, Barca, Liverpool
|
 |
Vastaus #23 : 08.10.2023 klo 10:57:39 |
|
Millä perusteella tasuri riittäisi Vepsulla pronssiin? Miten kännissä jengi on heti sunnuntaiaamuna?
Joo, unohdin SJK.n, pahoittelut. Alkuperäinen meni kai niin, että voitolla pronssi taskuun.
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.10.2023 klo 11:00:19 kirjoittanut JunnunVPS »
|
|
|
|
|
JJepa
Poissa
|
 |
Vastaus #24 : 08.10.2023 klo 11:00:46 |
|
Kyllähän tämä tuoksahtaa 1-1 tasurilta.
|
|
|
|
|
|