Toivottavasti ei riko ff2:n kopiointisääntöjä
“Ari Lahti, minä en peluuta ketään vain sen takia, että hän on pomon tytär.”
Minulle myönnettiin pari viikkoa sitten Captain’s Ballissa Palloliitton Vuoden valmentaja -palkinto. Olin itse tilaisuuden aikaan reissussa Australiassa, joten apuvalmentajani Tatu kävi pokkaamassa palkinnon puolestani. Kyseisen palkinnon saaminen tuntuu hyvältä, eikä edes se, että Kuopion Palloseura jätti tämän palkitsemiseni mainitsematta omilla kotisivuillaan vähennä sitä kiitollisuutta, jota palkinnon saaminen minussa herättää. Harva jalkapalloa ja KuPSinkin otteita seurannut tietää, mitä kaikkea tähän palkintoon johtanut kausi piti sisällään. Nyt on minun vuoroni kertoa oma versioni siitä, mitä sain kokea toimiessani KuPSin päävalmentajana vajaan puolen vuoden ajan.
Kun minut palkattiin KuPSiin touko-kesäkuun vaihteessa, olin sitä mieltä - ja sanoin sen myös ääneen useassa haastattelussa - että sain parhaan työpaikan, minkä jalkapallovalmentaja voi Suomesta saada. Silloinen toimitusjohtaja, Jarmo Heiskanen, joka minutkin palkkasi, oli ihmisläheinen johtaja, jonka alaisuudessa oli hyvä ja turvallinen tehdä töitä. Pari kuukautta työni aloittamisen jälkeen Heiskanen kuitenkin irtisanottiin KuPSista. Tämän jälkeen asiat alkoivat muuttua. Väliaikaisen toimitusjohtajan astuttua puikkoihin asiat alkoivat lipsumaan erikoisille urille: päätöksiin, joiden pitäisi olla yksin valmennuksen päätäntävallassa (pelaajien peluutus, taktiset asiat) pyrittiin johdon taholta vaikuttamaan sekä suoraan että epäsuorasti. Kävi hyvin nopeasti selväksi, että joukkueessani pelasi uuden pomoni tytär, jonka peluutukseen isä halusi kovasti puuttua. Köysi ympärilläni kiristyi, kun kuulin, että tätä samaa oli tapahtunut myös aikaisemmin. Olin kuvitellut, että tällaista olisi vain juniorijalkapalloilussa, jossa isät ja äidit häärivät joukkueiden taustoilla. Minua oltiin kyllä varoitettu uudesta toimitusjohtajasta, mutta en halunnut uskoa kuulopuheisiin.
Vähitellen minulle myös selvisi, että Savon Sanomilla oli suuri rooli Kuopion Palloseuran taustalla. Harva se päivä oli Savon Sanomien urheilutoimittaja Kari Haavisto stadionilla urkkimassa jutun aiheita. Jo alkuvaiheessa suksemme menivät pahasti ristiin hänen julkaistuaan lehdessä asioita, joita ei ollut vielä lupa julkaista. Oli heti selvää, että Kariin ei voinut luottaa ja että hänen henkilökohtainen agendansa oli tärkeämpää kuin rehti yhteistyö KuPSin naisten edustusjoukkueen kanssa. Näistä syistä kieltäydyin antamasta hänelle haastatteluita ja kommentteja kauden aikana. Luottamus on minulle kaikki kaikessa. Kunpa vain olisinkin tiennyt, että Haavisto jäi hautomaan kostoa ja odottamaan hetkeä, jolloin voisi iskeä takaisin.
Elin puun ja kuoren välissä. Tuli tavaksi, että aina pelin jälkeen pomo halusi keskustella kanssani pelistä, pelaajien peluutuksesta, taktiikasta ja muista peliin liittyvistä asioista. Hän jopa kritisoi - en tiedä, millä kompetenssilla - Mestareiden liigan pelin jälkeen käyttämäämme taktiikka sekä pelaajien peluutusta. Sain lukea täsmälleen saman kritiikin myös kauden jälkeen Savon Sanomista (kerrassaan merkillinen yhteensattuma), mutta pomoni kielsi tiukasti antaneensa lausuntoja Savon Sanomille. Minun peliä koskevia päätöksiäni kyseenalaistettiin, enkä voinut mitenkään välttyä kokemukselta, että taustalla oli pomoni intressi oman tyttönsä peluuttamisesta.
Tavallinen käytäntö seuroissa on, että valmentaja ei hyväksy alle kahden vuoden sopimuksia. Minä kuitenkin halusin sellaisen hyväksyä, sillä tiesin jo lähtiessäni, että minulla tulee olemaan vaikeata olla poissa kotoani Nurmijärveltä. Siksi allekirjoitin sopimuksen muotoa 1+1. Jo pari kuukautta ennen kauden loppua ilmoitin pomolleni, että ikävöin kotiin ja haluan palata sinne kauden jälkeen. Johto ymmärsi asian ja kysyikin suostumustani uuden päävalmentajan haun aloittamiseen. Luonnollisesti annoin suostumukseni. Ainut ehto, jolla olisin voinut jatkaa päävalmentajana seuraavallakin kaudella, olisi ollut se, että olisin itse saanut valita itselleni apuvalmentajan. Seura ei siihen suostunut, joten asia oli sillä selvä: minä palaisin kotiin. Sovimme pomoni kanssa, että asiasta tiedotetaan julkisuuteen hyvän käytännön mukaisesti niin, että olemme yhdessä päätyneet option käyttämättä jättämiseen, vaikka totuus olikin, että itse halusin palata kotiin. Järkytyksekseni sain lukea muutaman päivän päästä Savon Sanomista, että KuPS yksipuolisesti ei halunnut jatkaa sopimustani. Menin tapaamaan urheilutoimittaja Kari Haavistoa ja pyysin asian oikaisemista, mutta Haavisto vastasi näin: “Kun SINÄ menit antamaan ensimmäisenä Ylelle haastattelun tästä asiasta, niin MINÄ päätin kirjoittaa sen lehteen näin, enkä sitä aio muuttaa.” Pomoni sanoi minulle yrittäneensä saada Haavistoa korjaamaan asian, mutta Haaviston mukaan kukaan KuPSista ei ollut yrittänyt asiaa korjata.
Tässä vaiheessa viimeistään minulle selvisi, että olin keskellä hyväveli-verkostoa, jossa jäsenet KuPS ja Savon Sanomat yrittivät yhdessä eliminoida ja mustamaalata minua, sillä en suostunut tanssimaan heidän pilliensä mukaan. Pahin oli kuitenkin vielä tulossa: Neljä päivää mestaruusjuhlien jälkeen sain lukea Savon Sanomista lehtijutun, jossa minusta ja toiminnastani esitettiin aivan käsittämättömiä väitteitä. Lehtijutussa ei mainittu ainoatakaan nimeä, joka lausuntoja lehtijuttuun olisi antanut. Sen sijaan Haavisto kirjoitti mm.: “KuPS ei halunnut jatkaa yhteistyötä..”, “KuPS haikailee luottopelaajaansa kovasti takaisin.”, “...eivät ainakaan Kuopion Palloseuran mielestä…” Tällaisia sanamuotoja käyttäessään Haavisto siis väittää, että Kuopion Palloseura on antanut lausuntoja lehtijuttuun. Kuitenkin pomoni vt. toimitusjohtaja Vesa Kauppila kivenkovaan vakuutti, että KuPS ei ole antanut mitään lausuntoja Savon Sanomille. Jokainen voi tästä päätellä, että joko Haavisto tai Kauppila valehtelee. Liekö yksi hyväveli-kerhon prinsiipeistä se, että tiukan paikan tullen kannattaa valehdella. Siten saa kätevästi oman pesän pysymään puhtaana ja mustan näyttämään valkoiselta tai valkoisen mustalta. Toinen huomionarvoinen esimerkki tästä laskelmoidusta valehtelusta on se, että eräs salassapidettävä tieto, josta tiesi minun lisäkseni vain Vesa Kauppila, oli myös vuodettu Savon Sanomille ja “hyvä veli” Haavisto päätti sen tyylilleen uskollisena julkaista. Vesa Kauppila “suoraselkäisenä” miehenä väitti myös tällä kertaa, että hän ei ole tietoa lehteen vuotanut. Tämän salassapidettävän tiedon vuotaminen on rikos ja siksi teinkin KuPSista rikosimoituksen. Viiden kuukauden aikana sain ymmärtää, että KuPSin toiminnasta voisi jokunen muukin tehdä oikeusjutun.
Kaikki joukkueurheilussa mukana olleet tietävät, että jokaisessa joukkueessa tapahtuu kauden aikana monenlaisia asioita - konfliktejakin. Kun ryhmä ihmisiä työskentelee päivittäin tiiviisti yhdessä, ei voida välttyä erimielisyyksiltä ja väärinkäsityksiltä. Normaalia on, että tällaisten konfliktien ilmaantuessa, ne käsitellään joukkueen ja seuran sisällä niin, että kaikkia osapuolia kuullaan. KuPSin slogankin on: Tänään perhe. Aina perhe. Ja KuPSin sivuilta löytyvissä seuran arvoissa juhlallisesti todetaan, että “...jossa perhe pitää huolta omistaan.” ja edelleen “...jossa voitot ja tappiot koetaan yhdessä.” Pahasti ristiriidassa näiden sloganeiden ja arvojen kanssa on KuPSin tapa käsitellä ristiriitoja ja tappioita; Kauden aikana asioista ei puhuta, mutta muutama päivä kultajuhlien jälkeen saan lukea itsestäni mitä ihmeellisimpiä väitteitä lehdestä. Lehtijutusta paistaa kilometrien päähän hyväveli-kerhon jäsenten katkeruus ja silmitön kostonhalu. Lehtijuttu käytännössä mitätöi kaiken sen työn, minkä KuPSissa tein ja asettaa yksin minut syypääksi mitä kummallisimpiin asioihin. Lehtijuttu on täynnä outoa vihjailua: asioita ei sanota suoraan, vaan annetaan lukijan ymmärtää, että jotain uutiskynnyksen ylittävää on tapahtunut, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Lehtijutun kirjoittaja Kari Haavisto ei ole myöskään kysyttäessä halunnut avata, mihin lehtijutun väitteet perustuvat. Haaviston kirjoittama juttu pitää sisällään niin absurdeja väitteitä ja on niin totaalista yhden ihmisen maalitusta ja mustamaalausta, että sitä lukiessa on pakko välillä tarkistaa, onko kyseessä tosiaan Savon Sanomat vai Seitsemän päivää -lehti. Kyseisestä lehtijutusta on tehty kantelu Julkisen sanan neuvostoon.
Viiden kuukauden aikana, jona valmensin KuPSin edustusjoukkueen naisia, mitään sellaista ei tapahtunut, mikä ylittäisi uutiskynnyksen negatiivisessa mielessä. Tapani valmentaa ja kohdella pelaajiani ja ympärilläni olevia ihmisiä on täysin normaali ja kestää päivänvalon. En ole koskaan sanonut tai tehnyt mitään sellaista, mitä en voisi myös julkisesti sanoa tai tehdä. Myöskään kauden aikana minulle ei kukaan tullut mistään tällaisesta puhumaan. Sen vuoksi Haaviston minusta kirjoittama lehtijuttu tuli minulle totaalisesti “puskista”. En voi olla pohtimatta, olisiko tämä sama tapahtunut, jos olisin mies. Onko miehelle sallitumpaa “olla johtaja”, joka sanoo asioista suoraa, on vaativa ja uskaltaa tarpeen tullen puolustaa omia näkemyksiään ja mielipiteitään myös johtoa vastaan. Onko tässä kyse siitä, että vahvat naiset koetaan miesten maailmassa uhkana? Vahvat naiset pitää hiljentää ja heille pitää “näyttää oma paikkansa”. Voitaisiinko Kuopiossakin jo siirtyä 2020-luvulle, jolloin myös nainen voi johtaa, eikä häntä tarvitse hyväveli-kerhon turvin vaientaa, jos johtamistapa ei itseä satu miellyttämään. Olenko oikeasti ansainnut tällaisen kohtelun siitä syystä, että en peluuta pomoni tytärtä, enkä annan haastatteluita lehtimiehelle, johon en luota.
Noin vuosi sitten - ennen kuin edes tiesin valmentavani koskaan KuPSissa - laadin testamentin, jossa halusin lahjoittaa yhden Kuopiossa sijaitsevan sijoitusasuntoni (arvo n. 50 000€) Kuopion Palloseuran naisjoukkueelle. KuPSissa viettämäni vajaan puolivuotisen aikana ymmärsin, että en voi tukea sellaista seuraa, jonka moraali on täysin päinvastainen kuin omani. Nyt KuPS on eliminoitu testamentistani. Mennyt kausi KuPSissa sai minut vakuuttuneeksi myös siitä, että jos toiminta huippuseuroissa on näin sairasta, niin en halua valmentaa huipputasolla enää koskaan. Onko Suomella varaa menettää liigatason valmentajia vallan väärinkäytön, nepotismin ja sairaan hyväveli-toiminnan takia? Kaiken tämän kokemani jälkeenkin seison edelleen periaatteeni takana: “Ari Lahti, minä en peluuta ketään vain sen takia, että hän on pomon tytär.” Otan mieluummin sitten vaikka potkut.
