Triangelikostaja
Paikalla
|
|
Vastaus #5925 : 13.10.2024 klo 12:04:49 |
|
Ykkösessä teki nuo maalit. Mielestäni tuon sarjan taso oli ihan hyvä tänä vuonna. Mutta tosiaan ensin treenivahvuuteen mukaan ja katellaan sitten miten alkaa lähteä.
Tai siis ykkönenhän on kolmanneksi korkein sarjataso. Nuo nimet ovat niin epäselvät tätä nykyä jos ei alasarjoja seuraile. Ykkösliiga on siis toiseksi korkein, ja ykkönen on kolmanneksi korkein. Mutta joo entinen kakkonenhan se olisi ollut joka oli kolmanneksi korkein sarjataso. Kolmonen olisi ollut neljänneksi korkein...
|
|
|
|
JaR
Poissa
Suosikkijoukkue: Elo
|
|
Vastaus #5926 : 13.10.2024 klo 12:06:03 |
|
Jos katsoo tämän kauden pelaajia joilla ei ole sopimusta ensi kaudesta:
Päästäisin menemään Da Gracan. Ihan hyvä kolmostoppari mutta ei sellainen jota ei voisi korvata. Ei kuitenkaan pelaaja jonka haluaisin olevan lähtökohtaisesti avauksen pelaaja)
Ja oikeastaan loput ottaisi mielellään: Taneli (talvikausi ja alkukausi oli jopa odotuksiin nähden surkea. Loppukaudesta ollut jopa ykköslaitapakki. Voi pelata montaa paikkaa ja erittäin hyvä vähintään rotaatiotason pelaaja. Ja Tanelissa on sitä logolle taistelua iso kasa)
Widjesjog (ei tullut se lopullinen läpimurtokausi vaikka tasaisuutta otteisiin tulikin jonkin verran lisää ja sementoi itselleen avauspaikan mikä on toki hieno saavutus. Varmasti sellainen valmentajan suosikkipelaaja, joka osaa liikkua pallottomana sekä silloin kun vastustajalla on pallo, että kun omalla joukkueella on pallo. Aiemmin en ollut ihan varma, mutta nyt tuntuu että se 10-paikka on hänelle paras noista keskikentän pelipaikoista).
Savolainen (loukkaantumisherkkyydetä huolimatta erittäin hyvä veikkausliigapelaaja ja voi pelata useammalla paikalla)
Diawara (hyvä hankinta, jolle toivoisi jatkoa. Olisi Rangelin kanssa erittäin kova kärkipari eikä tarvitsisi aloittaa sitä lottoamista taas talven siirtoikkunassa)
Rangel (ehdottomasti optio käyttöön)
Oksanen (jotenkin sellainen tunne, että Oksasta on vaikea pitää, mutta paras pohjapelaaja tällä kaudella ja se on paljon kun vieressä pelaa Siltasen tasoinen kaveri. Näytti jo hallikaudella että nyt tulee edellistä kovempi kausi)
Cisse (optio käytettävä toki, vaikka voi olla mahdotonta pitää Kuopiossa) --- Samu Koistinen - en osaa ottaa kantaa kun en ole nähnyt pelejä akatemiassa. Tälle kaudelle liiga oli ehdottomasti vielä liikaa.
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #5927 : 13.10.2024 klo 12:18:13 |
|
Samu Koistinen - en osaa ottaa kantaa kun en ole nähnyt pelejä akatemiassa. Tälle kaudelle liiga oli ehdottomasti vielä liikaa.
23 - vuotias jo kun ensi kausi alkaa, eikä tosiaan vielä valmis liigaan. Ehdottomasti pelaamaan omantasoiseensa joukkueeseen. Muutama vuosi muualla isoilla minuuteilla niin katsellaan sitten onko potentiaalia liigaan. Vähän kuin Pitkänen. Tuskin kukaan odotti, että kyseessä on tuleva liigan eliittitoppari, kun Kajaanin 23 - vuotiaana siirtyi Sharp Räsäsen kanssa "jäähdyttelemään", mutta niin vain teki ihmeitä se reissu.
|
|
|
|
Toloppa28
Poissa
|
|
Vastaus #5928 : 13.10.2024 klo 13:15:45 |
|
Jos katsoo tämän kauden pelaajia joilla ei ole sopimusta ensi kaudesta:
Päästäisin menemään Da Gracan. Ihan hyvä kolmostoppari mutta ei sellainen jota ei voisi korvata. Ei kuitenkaan pelaaja jonka haluaisin olevan lähtökohtaisesti avauksen pelaaja)
Ja oikeastaan loput ottaisi mielellään: Taneli (talvikausi ja alkukausi oli jopa odotuksiin nähden surkea. Loppukaudesta ollut jopa ykköslaitapakki. Voi pelata montaa paikkaa ja erittäin hyvä vähintään rotaatiotason pelaaja. Ja Tanelissa on sitä logolle taistelua iso kasa)
Widjesjog (ei tullut se lopullinen läpimurtokausi vaikka tasaisuutta otteisiin tulikin jonkin verran lisää ja sementoi itselleen avauspaikan mikä on toki hieno saavutus. Varmasti sellainen valmentajan suosikkipelaaja, joka osaa liikkua pallottomana sekä silloin kun vastustajalla on pallo, että kun omalla joukkueella on pallo. Aiemmin en ollut ihan varma, mutta nyt tuntuu että se 10-paikka on hänelle paras noista keskikentän pelipaikoista).
Savolainen (loukkaantumisherkkyydetä huolimatta erittäin hyvä veikkausliigapelaaja ja voi pelata useammalla paikalla)
Diawara (hyvä hankinta, jolle toivoisi jatkoa. Olisi Rangelin kanssa erittäin kova kärkipari eikä tarvitsisi aloittaa sitä lottoamista taas talven siirtoikkunassa)
Rangel (ehdottomasti optio käyttöön)
Oksanen (jotenkin sellainen tunne, että Oksasta on vaikea pitää, mutta paras pohjapelaaja tällä kaudella ja se on paljon kun vieressä pelaa Siltasen tasoinen kaveri. Näytti jo hallikaudella että nyt tulee edellistä kovempi kausi)
Cisse (optio käytettävä toki, vaikka voi olla mahdotonta pitää Kuopiossa) --- Samu Koistinen - en osaa ottaa kantaa kun en ole nähnyt pelejä akatemiassa. Tälle kaudelle liiga oli ehdottomasti vielä liikaa.
Näihin kaikkiin sama. Rangel ei toki tässä loppukaudella ole kovin paljoa esittänyt, mutta taso tiedetään. Ja edellisiin hyökkääjärekryihin peilaten Diawara + Rangel parivaljakkoa paremman löytämiseen ei ole kovin paljon uskoa. Savolainen taas alkaa kausien, otteluiden ja menestyksen valossa saavuttamaan sellaista seuralegendastatusta, että ei missään nimessä saa päästää muualle veikkausliigaan. On myös todella tärkeä pelaaja täydessä kunnossa ja monesti myös hieman puolikuntoisenakin.
|
|
|
|
Chief Innanen
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #5929 : 13.10.2024 klo 13:29:27 |
|
Savolaisen hyöty joukkueelle on monipuolisuuden ja peliälyn ohella se, että ehtii usein saada aikaan enemmän kuin täydet minuutit pelannut kollega vaikka pelaisi vain vartin.
|
|
|
|
JSa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS SuPa-52
|
|
Vastaus #5930 : 13.10.2024 klo 15:55:13 |
|
Oikein hyviä arvioita edellisiltä kirjoittajilta. Sahimaa on lupaus,;lisäisin tietysti Tatu Hukkasen. Savon Sanomat noteerasi tänään Nissilän ja Niskasen. Oksanen taitaa lähteä muualle. Minulla on tuntuma,että Saku Savolainen tekee ratkaisevan osuman la 19.10. klo Pelikello?
|
|
|
|
Infamy
Paikalla
Suosikkijoukkue: KJK, KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #5931 : 13.10.2024 klo 20:12:35 |
|
Minulla on tuntuma,että Saku Savolainen tekee ratkaisevan osuman la 19.10. klo Pelikello?
Olisiko nyt jo aika Kotipizza-minuutin maalille? Juhlat voisi jatkua täten myös ensi viikon puolelle.
|
|
|
|
Grohl
Poissa
|
|
Vastaus #5932 : 13.10.2024 klo 21:46:06 |
|
Olisiko nyt jo aika Kotipizza-minuutin maalille? Juhlat voisi jatkua täten myös ensi viikon puolelle.
Maistuis muuten sunnuntaina voittojuhlien jälkeen todella maukkaalta -20 pinnanen monsteri!
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #5933 : 14.10.2024 klo 07:13:27 |
|
Jahas uusi viikko. Olikos tällä viikolla KuPSilla mitään pelejä?
|
|
|
|
karvatassu85
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, KuPS
|
|
Vastaus #5934 : 14.10.2024 klo 10:15:41 |
|
Jahas uusi viikko. Olikos tällä viikolla KuPSilla mitään pelejä?
Lauantaina. Ja aika hyvää keliä lupaa. Tulisiko uusi yleisöennätys?
|
|
|
|
el mono
Poissa
|
|
Vastaus #5935 : 14.10.2024 klo 11:01:18 |
|
Laitetaanpa omat mietteet sopimustilanteesta:
Johannes Kreidl (2028) -> jatkaa Aatu Hakala (2025) -> jatkaa
= MV-osasto on kunnossa ja joku Akatemiasta on aina mukana treeniringissä.
Clinton Antwi (2025) -> jatkaa Samuli Miettinen (2025) -> sopimus on mutta myydään viimeistään kesällä Kristopher Da Graca (2024, laina osto-optiolla) -> ei lunastanut odotuksia ja tuskin olisi halvin mies = ei jatkoon Ibrahim Cissé (2024+1) -> ilman muuta jatkoon mutta laitetaanko silti talvella lihoiksi? Tatu Hukkanen ("monivuotinen") -> jatkaa, talvella maltillista sisäänajoa Taneli Hämäläinen (2024) -> ehdottomasti jatkoon, tärkeä jokapaikan höylä Seth Saarinen (2024) -> lähtee varmasti Samu Koistinen (2024) -> ei käyttöä muualla kuin Akatemiassa
= Pahimmassa tapauksessa toppariosasto menee täysin uusiksi. Wiss halunnee saunakaverinsa Mikael Alménin, joka olisi omissa papereissani ihan kelpo rotaatiotoppari. Valitettavasti Jallu laittaa hänet varmasti avaukseen. Pitkä-Mikolla loppuu sopimus Vepsussa ja hän on viime kausina kehittynyt kelpo liigapeluriksi, joten nyt olisi kotiinpalun aika. Lahden Felix Straussilla on myös ihan kelpo CV. Cissé, Pitkänen, Almén -kolmikko kelpaa, pelkkä Almén ei.
Laitapakeista Saarinen lähtee, joten oikealle pitäisi löytää paikkaaja, vaikka sekä Saku että Taneli voivat siellä pelata. Lahden Tauriaisella loppuu pahvi mutta loukkaantuminen pitää sivussa pitkälle kevääseen. U21:seen noussut Kalle Wallius olisi mielenkiintoinen nouseva kyky mutta sopimus jatkuu IK Startissa vielä pari vuotta. Olisiko irroitettavissa parilla korilla Aassia, kun vastuu Norjassa on jäänyt vähäiseksi? Antwille pitää hommata tuuraaja ja vielä vasenjalkainen sellainen. Gnistanin Elias Äijälää katsoin sillä silmällä jo honakissa ja sopimus olisi sopivasti päättymässä tähän kauteen. Toisella ex-honakilla, Matias Ralella, on myös loppumassa sopimus. Kuka nyt jossain vitun Liettuassa haluaa muutenkaan pelata?
Jaakko Oksanen (2024) -> tuskin saadaan pidettyä Lauri Sahimaa (2025) -> jatkaa, talvella maltillista sisäänajoa Matias Siltanen (2025) -> sopimus on mutta myydään viimeistään kesällä Jerry Voutilainen (2026) -> jatkaa Petteri Pennanen (2025) -> jatkaa Otto Ruoppi (2026) -> jatkaa Axel Widjeskog (2024) -> jatkoon mutta haluaako jo ulkomaille? Arttu Heinonen (2025) -> jatkaa
= Sama ongelma kuin toppareiden kohdallakin, jos Oksasta ei saada pidettyä ja Siltanen myydään. Näkisin Jerryn roolin jatkossa enemmän selkeästi pykälää alempana, kun loukin jälkeinen vire ei oikein riittänyt kasi/kymppipaikalle. Kutospaikalle pitää joka tapauksessa löytää joku mutta liigasta ei äkkiseltään tule ketään realistista nimeä vastaan. Doni Arifi tai Jere Kallinen ei liiku muualle kuin ulkomaille.
Ylemmäksi olisi tilausta yhdelle tekijämiehelle. Hakan Maissa Fallin olisin kelpuuttanut viime kauden perusteella mutta kuluva kausi on ollut melko hiljainen. Vepsun Bashkirov olisi nyt saatavilla, I wanna believe. Oulun Jokelainen pörrää kivasti mutta harvoin se johtaa tehoihin. Katseet siis pitänee suunnata ulkomaille.
Saku Savolainen (2024) -> ehdottomasti jatkoon Joslyn Luyeye-Lutumba (2025+1) -> jatkaa Ousmane Diawara (2024, laina osto-optiolla) -> jatkoon mutta riittääkö hinnaksi pari koria Puntigameria? Lucas Rangel (2024+1) -> jatkoon Paul Ogunkoya (2024, laina osto-optiolla) -> ei voittoa, ei jatkoa Jonathan Muzinga (2025) -> jatkaa
= Muzingan pahvi taisi varmistaa Ogun ulostuksen. Wissille tutuilla Darren Smithillä ja Matias Tammisella loppuu sopparit mutta tuskin kumpikaan on realistinen vaitoehto. Ashley Coffey valitettavasti ilmoitti jo vaihtavansa maata eikä Lahden López osu kuin yksittäisissä ryppäissä. Kasper Paananen vaihtaa Nottajoen korkeintaan ulkomaille. Laitahyökkääjistä Hakan Mastokangas ei ole tällä kaudella osunut kertaakaan tolppien väliin mutta toisi ainakin vauhtia laidalle. Summa summarum: Sakulle, Rangelille ja Diawaralle jatkot ja yksi haastokykyinen laitahyökkääjä sisään, kiitos.
|
|
« Viimeksi muokattu: 14.10.2024 klo 11:06:16 kirjoittanut el mono »
|
|
|
|
|
Gpred
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #5936 : 14.10.2024 klo 13:14:36 |
|
Ousmane Diawara (2024, laina osto-optiolla) -> jatkoon mutta riittääkö hinnaksi pari koria Puntigameria?
Käsittääkseni (lue: olen kuullut Mölymäestä) Diawaran ostohinnaksi on neuvoteltu KuPS:lle hyvin sopiva summa. Näin ainakin muistelen.
|
|
|
|
Lord Bendtner
Paikalla
|
|
Vastaus #5937 : 14.10.2024 klo 13:14:45 |
|
Ousmane Diawara (2024, laina osto-optiolla) -> jatkoon mutta riittääkö hinnaksi pari koria Puntigameria?
Fohrenburgeria tai Mohrenbräuta Vorarlbergissa juodaan. Mutta hyvä katsaus
|
|
|
|
Bockwurst
Paikalla
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #5938 : 14.10.2024 klo 14:28:51 |
|
Näin maanantaina voi jo todeta ettei tule tällä viikolla töiden tekemisestä mitään. Ajatus karkailee lauantaihin aivan jatkuvasti.
|
|
|
|
HNV
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuplamestarit 2024
|
|
Vastaus #5939 : 14.10.2024 klo 14:36:22 |
|
Perjantai varattu siirtymätaipaleelle Savoon, ettei tule turhan kiire ja alkoakin voi tirpoa rauhassa.
|
|
|
|
elekrepie
Poissa
|
|
Vastaus #5940 : 14.10.2024 klo 15:18:08 |
|
Perjantai varattu siirtymätaipaleelle Savoon, ettei tule turhan kiire ja alkoakin voi tirpoa rauhassa.
Pe-Su varattu Savoon siirtymiseen, dokaamiseen, peliin ja lopuksi vielä juhliin tai vitutukseen. Voiko muuten vitutukseen kuolla?
|
|
|
|
Letkupolvi
Poissa
|
|
Vastaus #5941 : 14.10.2024 klo 16:07:52 |
|
Pe-Su varattu Savoon siirtymiseen, dokaamiseen, peliin ja lopuksi vielä juhliin tai vitutukseen. Voiko muuten vitutukseen kuolla?
On se mahdollista toki että sekin selviää tulevana viikonloppuna jos huonosti käy
|
|
|
|
TeukkaS
Poissa
Suosikkijoukkue: MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY!
|
|
Vastaus #5942 : 14.10.2024 klo 16:32:11 |
|
Perjantaina aamupäivällä Kuopiossa ja maanantaina sitten hyvillä mielin takas itärajalle talviunille.
Osallistukaahan marssille kaikki ja houkutelkaa kaverit ja suku mukaan.
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #5943 : 14.10.2024 klo 16:46:57 |
|
Ite tulin Kuopioon jo eilen ja aattelin olla tarvittaessa pari viikkoa, mutta eipä minua missään kaipaillakaan. Mikäs tässä.
|
|
|
|
honkala
Poissa
Suosikkijoukkue: Savon vapautusarmeija
|
|
Vastaus #5944 : 14.10.2024 klo 17:02:20 |
|
Ite tulin Kuopioon jo eilen ja aattelin olla tarvittaessa pari viikkoa, mutta eipä minua missään kaipaillakaan. Mikäs tässä.
Äläpä ala leuhkimaan, osalla on mestaruusetkot jatkuneet jo kolmatta viikkoa ja mestaruusjuhlat jatkuu toivon mukaan vappuun. Mutta ei kun vaan nyt kirimään ja maksalle onnea
|
|
|
|
JSa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS SuPa-52
|
|
Vastaus #5945 : 14.10.2024 klo 22:01:17 |
|
Kyllä KuPS:n kausi on ollut nimenomaan nuorten esiin nousulla oikein hyvä. Jos vaikka jäätäisiin hopealle.. . . Hyvä niinkin . . . Mutta ei ; La klo 18.Otetaan Mestaruus mutta,kuka en ratkaisevan. . Pennanen Savolainen Diaware. Samuli Miettisen kunto ?Nilkkavamma ? Kyllä Taneli Hämäläinen korvaa oikein hyvin.
|
|
|
|
rissas-olli
Poissa
|
|
Vastaus #5946 : 15.10.2024 klo 09:02:49 |
|
Maaottelun etkoilla oli haastateltavana Roope Riski ja Samuli Miettinen. Kun tulivat alas lauteilta, niin meninpä kysäisemään Samulin koiven kuntoa, että pääseekö jo treenaamaan. "Ei pysty". Roope siihen että topparille riittää vaikka yhellä jalalla hyppii, kunhan sijoittuu oikein...(Oli varmaan kuullut tarinan Gunnar Isosaaresta).
|
|
|
|
|
JunnunVPS
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu, Barca, Liverpool
|
|
Vastaus #5948 : 16.10.2024 klo 21:47:31 |
|
Kyllä KuPS:n kausi on ollut nimenomaan nuorten esiin nousulla oikein hyvä. Jos vaikka jäätäisiin hopealle.. . . Hyvä niinkin . . .
Kyllä, toivotaan KuPSin mestaruutta. Parinkin jutun takia. Omia junnuja paljon, budjetti pienentyny, vahva suomailuus edustus joukkueessa, ja toivottavasti Lahti saa jotain rahojakin takasin ens vuonna kun on vuosikaudet syytäny rahaa suomifutikseen. Toki pieni pelko on, että tässä käy niinku formuloissa. Vihdoin ja viimein Ferrari jätti Mersun taakseen, mutta Red Bull pyyhkäs edelle. e. Lisätään nyt vielä se, että ehkä pidän Honkavaaraa hyvänä valmentajana ja olis ihan kunniakas päätös KuPSin ruorissa, ei hopeekaan nyt häpee oo, jos niin käy.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.10.2024 klo 21:54:17 kirjoittanut JunnunVPS »
|
|
|
|
|
Stanislaw Lemonade
Paikalla
|
|
Vastaus #5949 : 17.10.2024 klo 12:19:36 |
|
Veljmieheltä puuttuu lippu lupimatsiin, jos on myydä kannattajakatsomoon tai muualle pääkatsomoon, niin yv.
|
|
|
|
|
|