Tänään harmittava sulaminen johtoasemassa. Mariehamnin maalia edeltävät hetket olivat Lahdelta hyvin junnumaisesti pelattu ja sitä nopeasti perkasinkin ottelutopiikissa. Onneksi ei pelattu liigapisteistä - harmitus olisi ollut melkoisen suurta. Pelitapahtumiin nähden tasatulosta voi pitää oikeutettuna. Mielestäni kummallakin joukkueella oli useampi kelvollinen maalipaikka ja oli pienoinen ihme, ettei maaleja nähty tuon enempää.
Lahden pelaamista kun on tässä katsellut talvikaudella, niin kaikesta keskeneräisyydestä huolimatta, on olo ihmeen luottavainen. Joukkueenrakennus vaikuttaa onnistuneen todella hyvin resurssit huomioon ottaen. Kotimaisista hankinnoista Viitikon laatu jo tiedetään - yksi liigan parhaista pallollisista toppareista ja tuo aimo annoksen johtajuutta alakertaan. Selander ei ole vielä saanut itsestään ehkä ihan sitä parasta irti, mutta rutinoituneena ja monikäyttöisenä pelaajana on aika helvetin tärkeä palanen joukkuetta. Vainionpää on jäänyt aiemmissa peleissä vähälle huomiolle, mutta pelasi tänään todella hyvän pelin. Ainoat risut saa siitä, että katseli lähietäisyydeltä Mariehamnin maalin. Koskisen pelaamisesta tykkään itse. On pallollisesti taitava, pelinäkemystä löytyy ja liikkuu juonikkaasti pallottomana. Nuorena pelaajana saattaa ottaa isojakin kehitysloikkia nopealla aikataululla. Ulkomaalaisista hankinnoista kaikista ei osaa vielä sanoa juuta tai jaata, mutta ensivaikutelma on hyvä. Oluwayemi on vielä kääntämätön kortti, mutta jonkin näköinen laatutae hänestä on jo pelkästään hänen taustansa puolesta. Odutayo vaikuttaa todelliselta löydöltä ja on ollut pelistä toiseen joukkueen parhaita pelaajia. Lopez väläytteli tänään osaamistaan ja oli monessa mukana. Löytää syötöillään "ketjukaverit" Odutayon ja Ivanovicin, ja on maaliahneen oloinen kaveri boksin lähettyvillä. Ivanovic vakuutti Gnistania vastaan, mutta oli tänään vaisumpi, eikä onnistunut hyvästä maalipaikastaan lisäämään johtoa (ei toki ollut huono viimeistely-yritys). Lucky-Luke vaikuttaa parin pelin otannalla kuitenkin ihan tekijämieheltä kotoiseen liigaamme. Testimiehen statuksella pari peliä topparina luutinut (what does the) Fox (say) ansaitsee mielestäni sopimuksen. Eleetöntä ja vahvaa pelaamista tilanteesta toiseen. Tänään sattui pieni kömmähdys omassa päässä, kun ei tiennyt kenelle syöttää ja lopulta joutui rikkomaan MIFK:n hyökkääjää. Se on oikeastaan ainoa virhe, joka kahdesta pelistä muistuu mieleen.
Nuorista pelaajista etenkin Maukonen aiheuttaa innostuneisuutta. Aivan käsittämättömällä tasolla kaveri operoi ikäänsä nähden, eikä minua haittaa, vaikka olisikin ensi kauden ykkösmaalivahti. Eri asia sitten on, että pelaako enää kesällä Suomessa. Munukalle tekisi tosiaan lainajakso Ykkösliigassa hyvää. On potentiaalinen kassari, mutta Gnistan pelissä sattuneen lipsahduksen kaltaisia tilanteita ei saisi enää tällä tasolla käydä. Puukolta tänään heikompi peli, mutta jos ei olisi aiemmin pelannut niin hyvin, olisi tämän päivän esitystä voinut pitää hyvänä noin nuorelle miehenalulle. Könkkölä on "like a new signing" ja näyttää samalta pelaajalta, joka dominoi viime kevättalvena. Toivottavasti pysyy kasassa ja jatkaa tästä, mihin tänään jäi. Pasanen pärjää pallollisena jo mainiosti, mutta keskikentän pohjalle ei vielä fysiikka riitä. Jos Djalo ja Virta/Selander keskikentällä kaverina tekemässä likaiset duunit, on Pasanen jo tekijämiehiä tulevalla kaudella. Mikäli joutuu jatkuvasti vääntämään pelivälineestä ja juoksukisoihin, niin ei tällä hetkellä pysty esiintymään edukseen. Huovila on esiintynyt pirteästi aina, kun on kentällä käynyt ja on potentiaalinen musta hevonen ensi kauden joukkueessa. Inkinen ja Babiker ovat vielä raakileita, mutta potentiaalisia sellaisia ja kelpo ringinleventäjiä tässä kohtaa. Kumpikin em. mainittu on tullut ennakkoluulottomasti sisään näihin karkeloihin. Koskipalo ei ole pitkään aikaan pelannut, joten vaikea sanoa, missä hän tällä hetkellä menee kehityksen osalta. Hänninen ja Laamanen väläyttelivät harjoituspeleissä 1-2kk takaperin, mutta tuoreita näyttöjä ei ole. Jokiranta ei ole pitkään aikaan ollut kunnossa enkä oikein osaa arvioida häntä - ilmeisen potentiaalinen pelaaja kuitenkin.
Djaló vaikuttaa edelleen olevan päällikkö, eikä esittelyjä tarvita. Virta pelaa paremmin kuin pitkään aikaan ja toiveet siitä kauan peräänkuulutetusta isosta läpimurtokaudesta heräävät jälleen henkiin. Andrade on joukkueen parhaita pelaajia, kunhan vain toipuu täyteen pelikuntoon. Tauriainen pelaa kuin aikamies nuoresta iästään huolimatta ja kunhan saa intin pois alta, niin pystyy lisämään pykälän lisää kierroksia. Kiinnittikö muuten kukaan muu huomiota siihen, miten laadukkaita erikoistilanteita Tauriainen antoi EIF- ja Gnistan -peleissä? Jäntti on kuin keskikentän linkkuveitsi ja pystyy pelaamaan useammassa roolissa tason suuremmin heittelemättä. Älykäs futaaja, joka ei vielä pysty kannattalemaan joukkuetta, mutta pystyy olemaan osa toimivaa koneistoa.
Siinä taisi tulla kaikki pelaajat mainittua jollain tasolla. Summasummarum - meillä on jalkeilla liigan paras joukkue
Loppuun vielä ehdotelmani tämän hetken ihanneavauskokoonpanosta:
Lopez
Odutayo Ivanovic
Könkkölä
Virta Djaló
Andrade Viitikko Fox Tauriainen
Olywayemi/Maukonen