jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #100 : 13.07.2007 klo 13:04:11 |
|
Bournemouth teki diilin Celticissä pelanneen 34-vuotiaan oikean pakin Paul Telferin kanssa. Telfer ehti huhtikuussa julistamaan uransa päättyneeksi, mutta ei malttanut pysytellä poissa kentiltä.
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
|
Vastaus #101 : 16.07.2007 klo 08:03:02 |
|
Prestonin 21-vuotias toppari Kelvin Wilson siirtyy Forestiin. Naapurisera Notts Countyn kasvatin siirtosumma on 300k ja sopimuksella mittaa 4 vuotta. Sopimus julkistettaneen tänään. Wilson on itse todennut ettei tykkää pelata oikean laitapakin paikkaa, joten edelleenkään Forestilla ei ole ringissä luontevaa miestä tuolle paikalle.(Toppareita tosin on nyt sitten jo neljä.) Haiskahtaa jopa siltä, että lupaava oma kasvatti Brendan Moloney saattaisi saada paikan pulustuksen oikealta laidalta.
Lisäksi City Groundilla on viikonlopun aikana nähty vierailevan useita muitakin pelaajia, mm. Wycomben kärki Jermaine Easter, kanukki Paul Peschisolido ja jopa Andy Cole. Eli näyttäisi vahvasti siltä, että yhtä kärkimiestä Calderwood vielä ryhmäänsä hakee. Ihan ymmärrettävää sinänsä, koska Nathan Tyson ei ehdi kuntoutua kauden alkuun ja Junior Agogo matkaa aikanaan African cup of nationsiin olleen poissa käytöstä ainakin parisen viikkoa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.07.2007 klo 13:36:15 kirjoittanut Tricky tree »
|
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
|
Vastaus #102 : 17.07.2007 klo 08:11:03 |
|
Walesilainen keskuspuolustaja Rhys Weston edustaa Walsallia tulevan kauden ajan. Hyökkääjärintamalla mainittakoon Yeovilin Wayne Gray, joka siirtyy Leyton Orientiin julkistamattomalla summalla, Sekä vanha tuttu Paul Peschisolido joka tulee nostamaan Lutonia takaisin Championshipiin
|
|
|
|
N5
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsesta
|
|
Vastaus #103 : 17.07.2007 klo 09:34:56 |
|
Kestääkö Curtis Daviesin asema enää WBA:ssa, kun siirtopyyntö on kahdesti hylätty ja nyt hylkäsi tai otettiin pois kapteenin nauha? Taitaa mennä elokuun viimeinen Spursiin nelostoppariksi?
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #104 : 17.07.2007 klo 10:13:20 |
|
Taisi tulla viestisi väärään ketjuun
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #105 : 18.07.2007 klo 11:51:02 |
|
Oldham testaa Derbyn vapauttamaa puolustaja Paul Boertienia lauantain harjoitusottelussaan.
|
|
|
|
John Devey
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Ilves
|
|
Vastaus #106 : 18.07.2007 klo 13:23:17 |
|
Walsall jatkaa riviensä vahvistamista, haaviin tarttui Panioniosin portugalilainen hyökkääjä Carlos Carneiro
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #107 : 19.07.2007 klo 14:04:45 |
|
Leedsin pelaajat eivät ole saaneet kesäkuun palkkojaan. Saa nähdä montako pelaajaa joukkueessa on hetken päästä jäljellä....
Birminghamin puolustaja Sam Oji on Southendin testattavana neljän viikon ajan.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #108 : 21.07.2007 klo 22:32:45 |
|
David Preece RIPOlipas surullinen uutinen tähän iltaan. Lutonin keskikentällä vuoden 1988 Liigacupin voittajajoukkueessa pelannut David Preece on menehtynyt 20.7.2007 syövän heikentämänä sydänkohtaukseen 44 vuoden iässä. Ei kannata sekoittaa samannimiseen ex-Aberdeen maalivahtiin...
|
|
|
|
terwari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tervarit, Liverpool, QPR
|
|
Vastaus #109 : 21.07.2007 klo 22:44:47 |
|
David Preece RIPOlipas surullinen uutinen tähän iltaan. Lutonin keskikentällä vuoden 1988 Liigacupin voittajajoukkueessa pelannut David Preece on menehtynyt 20.7.2007 syövän heikentämänä sydänkohtaukseen 44 vuoden iässä. Ei kannata sekoittaa samannimiseen ex-Aberdeen maalivahtiin... Tuttu nimi 90-luvun alun manageripeleistä. R.I.P
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #110 : 25.07.2007 klo 07:59:44 |
|
Leyton Orient hankki hyökkäykseensä Adam Boydin Lutonista. Hattersissa Boydin pelit eivät sujuneet, mutta sitä ennen Hartlepoolissa kyllä.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #111 : 26.07.2007 klo 12:26:26 |
|
Terveisiä Leedsistä. Leeds Utd face goalkeeping crisis Leeds United will have to start the season without a goalkeeper unless their transfer embargo is lifted.
Deals have been lined up for Brondby keeper Casper Ankergren and Watford's Scott Loach but they cannot sign while Leeds remain in limbo.
The club is relying on the Football League giving them special dispensation to bolster their squad.
And assistant boss Gus Poyet told BBC Sport: "I hope we can sign someone - if not I am not sure who will play there."
Each member club has a share in the Football League but the League's board has withheld the transfer of Leeds' share to Ken Bates after he struck a deal to buy back the club from administrators KPMG on 11 July.
It means Leeds - who did not pay their players for June - are still unable to add to their threadbare squad ahead of the start of the new season on 11 August.
However, the Football League's transfer embargo rules for clubs in administration are flexible in regard to the number of professionals they have registered.
If that number falls below 20, as in the case of Leeds, then clubs can apply to the League for permission to bring players in.
United manager Dennis Wise has confirmed he hopes to strike a permanent deal for Ankergren, 27, who had a spell on loan at Elland Road last season.
And a loan is expected to be agreed with the Hornets for 19-year-old Loach who, along with former Chelsea trainee Nick Hamman, travelled on Leeds' pre-season tour of Germany, but cannot sign formally yet.
"As everyone knows, one of our problems is that our players have not been paid, although it looks like they are going to be paid very soon," added Poyet.
"The other is that we cannot sign players and that is a problem. We want to add to our squad and we don't have a goalkeeper attached to the club.
"Normally we would have a plan. When you look to sign a keeper you have a first, second and third choice so if you don't get one player you can try for another one.
"But at the moment we are still waiting. We have Scott training with us but he cannot sign yet and everything could change.
"Of course, you want to have your players attached to the club. You need to know he is going to play so you can train with him and the back four together so they can get to know each other.
"Let's hope it can be worked out."
Leeds took a 20-man squad to Germany that included several academy graduates, three other trialists - David Prutton, Leon Constantine and Curtis Weston - and three out-of-contract players seeking a new deal - Alan Thompson, Matt Heath and Rui Marques.
Veteran striker Tore-Andre Flo, 34, is to be offered a new contract despite missing the tour as he recovers from the broken foot that has kept him out since January.
Dennis Wise's side lost all three of their games, against Union Berlin, FC Slovan Liberec and Energie Cottbus.
Jon Douglas and Rob Bayley did travel but will miss Leeds' opening day League One game against Tranmere through suspension.
Poyet admits he and Wise have few options to work with but says they are determined not to let their heads drop.
"We are trying to cope and really pleased with the lads who have been with us - training, travelling and playing - in our circumstances," the Uruguayan explained.
"In a few positions we are missing a few players but we will keep working really hard with the players we have got just in case this situation continues.
"If we can add a few players that would be great but if that does not happen we need to make sure we have a team ready for the beginning of the season."
And Poyet remains hopeful that the turmoil at Elland Road will soon be over.
"The only thing we want is to be free as a club to act as we want as soon as possible," he said.
"Every day I wake up and I think it's going to be the day. I can't wait for that phone call that says we are back to normal and back in business."
Millaisen kertoimen vedonlyöntitoimistot antavat tällä hetkellä sille, että Leeds pelaa kauden loppuun?
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #112 : 02.08.2007 klo 11:38:05 |
|
1467 Leedsistä matkannutta fania näki joukkueensa voittavan Darlingtonin 0-1 tiistai-iltaisessa harjoitusottelussa. Osuman teki Jermaine Beckford.
Leedsin kokoonpano ottelussa: Scott Loach, Scott Gardner, Rui Marques, Matt Heath, Ben Parker, Curtis Weston, Alan Thompson (Fabian Delph), Jonny Howson, Sebastian Carole (Rob Bayly), Jermaine Beckford, Tresor Kandol
Loukkaantumisten takia sivussa olivat Eddie Lewis, Leon Constantine ja Frazer Richardson. Jonathan Douglas ja David Prutton eivät pelanneet, sillä kaksikko on pelikiellossa League Onen avauskierroksella ja Dennis Wise halusi nähdä millaisen kokoonpanon hän saa jalkeille Prenton Parkille.
Westlake, Derry ja Cresswell ilmeisesti ovat suuntaamassa vielä muille maille, kun heistä ei mainintaa Leedsin uutisissa viime ajoilta ole.
|
|
|
|
Elias
Poissa
|
|
Vastaus #113 : 02.08.2007 klo 17:12:23 |
|
Creswellhän allekirjoitti tänään sopimuksen Stoken kanssa Mutta ymmärtäähän tuon toisaalta seuran tilan huomioon ottaen.
|
|
|
|
Tricky tree
Poissa
|
|
Vastaus #114 : 02.08.2007 klo 17:36:16 |
|
Ikävältä näyttää Forestin tilanne hyökkääjien suhteen tällä hetkellä. Nathan Tyson palaa tositoimiin vasta joskus syyskuun puolella, Junior Agogo on vasta päässyt aloittamaan harjoittelun ja täydessä tikissä mies tuskin on vielä viikon päästä kun sarja pyörähtää käyntiin. Toissailtaisessa Derby-matsissa liittyi loukkaantuneiden listalle myös Grant Holt, joten ainoa terve hyökkääjä on tällä hetkellä Scott Dobie. Viimeistään nyt on Calderwoodin pakko etsiä jostain yksi kärkimies lisää. Dobien varaan kun ei kauheasti voi laskea. Yksi vaihtoehto on antaa vastuuta nuorelle Emile Sinclairille, joka on pelannut ihan mukavasti harjoituspeleissä. Myöskään Kris Commons ja Chris Cohen eivät ole aivan täydellä teholla pystyneet pre-seasonia vetämään, mutta näiden kahden pitäisi olla kunnossa sarja-avaukseen mennessä.
|
|
|
|
Kotkat
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #115 : 03.08.2007 klo 21:23:23 |
|
Leeds aloittaa kauden -15pisteellä skysports.comin mukaan 15-point penalty for Leeds
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
|
Vastaus #116 : 03.08.2007 klo 21:33:58 |
|
|
|
|
|
Elmslie Ender
Poissa
|
|
Vastaus #117 : 03.08.2007 klo 21:35:44 |
|
Oikein
|
|
|
|
Alexio
Poissa
Suosikkijoukkue: Real Madrid ja HUUHKAJAT
|
|
Vastaus #118 : 03.08.2007 klo 21:36:35 |
|
Salee varma
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #119 : 03.08.2007 klo 22:35:01 |
|
Saa nähdä mitä tästä seuraa. Moniko pelaaja edelleen haluaa jäädä Leedsiin?
Leeds United tulee valittamaan pistemenetyksestä.
|
|
|
|
Kotkat
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #120 : 03.08.2007 klo 23:38:31 |
|
Ainoo harmi et toi on 3-4 etuajassa ku lukee että 3 vuotta sitten pelasi League Onessa
|
|
|
|
Ravi-Paisti
Poissa
|
|
Vastaus #121 : 07.08.2007 klo 06:41:36 |
|
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #122 : 07.08.2007 klo 10:33:22 |
|
Leedsin ensimmäinen kesähankinta on toteutunut, kun seura hankki keväällä lainalla olleen maalivahti Casper Ankergrenin Bröndbystä.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #123 : 07.08.2007 klo 16:38:33 |
|
Leeds on jatkanut sopimusten tekoa luvan saatuaan.
Hyökkääjä Leon Constantine saapuu Port Valesta ja keskikenttäpelaaja Curtis Weston pelasi viimeksi Swindonissa.
Puolustaja Matt Heath on tehnyt Leedsin kanssa jatkosopimuksen.
|
|
|
|
jjs
Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
|
Vastaus #124 : 08.08.2007 klo 09:40:42 |
|
David Prutton on tehnyt sopimuksen Leedsin kanssa. Rui Marques jatkoi Leeds-sopimustaan vuodella.
|
|
|
|
|
|