Pienten lasten valmennus

[Kylmälonkero]

Onhan se vähän eri valmentaa kilpajoukkuetta, kuin harraste.

Enemmän tuolla harrastepuolella opetellaan sääntöjen kuuntelua ja yhessä tekemistä. Ja touhu on välillä melko "villiä"

[Skylark]

Joo, eroa on varmaan hyvässä ja pahassa. Mutta voisiko toiminnalle asettaa alemmillakin tasoilla säännöt? Jos ei kykene noudattamaan sääntöjä ja toimisi villisti, ratkaisu voisi olla futiskerho, jossa olisi vaikka useampi ikäluokka samassa.
Perusteena voisi olla se, että pelissäkin on säännöt. Ja jos niitä ei halua tai kykene noudattamaan, ratkaisu olisi pelailu sarjapelien ulkopuolella. En tiedä, kuka sitä toimintaa valmentaisi, mutta uskon, että moni harrastajakin viihtyisi paremmin kuin hölmöilyt karsittaisiin pois.
Toisiko tällainen uudistus heikoimmillekin tasoille valmentajia?

[Kylmälonkero]

Joo, eroa on varmaan hyvässä ja pahassa. Mutta voisiko toiminnalle asettaa alemmillakin tasoilla säännöt? Jos ei kykene noudattamaan sääntöjä ja toimisi villisti, ratkaisu voisi olla futiskerho, jossa olisi vaikka useampi ikäluokka samassa.
Perusteena voisi olla se, että pelissäkin on säännöt. Ja jos niitä ei halua tai kykene noudattamaan, ratkaisu olisi pelailu sarjapelien ulkopuolella. En tiedä, kuka sitä toimintaa valmentaisi, mutta uskon, että moni harrastajakin viihtyisi paremmin kuin hölmöilyt karsittaisiin pois.
Toisiko tällainen uudistus heikoimmillekin tasoille valmentajia?

Samoja kysymyksiä itekkin pohtinut ja juuri tuota futiskerhoa.

[turkistarhaaja]

Joo, eroa on varmaan hyvässä ja pahassa. Mutta voisiko toiminnalle asettaa alemmillakin tasoilla säännöt? Jos ei kykene noudattamaan sääntöjä ja toimisi villisti, ratkaisu voisi olla futiskerho, jossa olisi vaikka useampi ikäluokka samassa.
Perusteena voisi olla se, että pelissäkin on säännöt. Ja jos niitä ei halua tai kykene noudattamaan, ratkaisu olisi pelailu sarjapelien ulkopuolella. En tiedä, kuka sitä toimintaa valmentaisi, mutta uskon, että moni harrastajakin viihtyisi paremmin kuin hölmöilyt karsittaisiin pois.
Toisiko tällainen uudistus heikoimmillekin tasoille valmentajia?

Tottakai pitää olla säännöt mutta kannattaa katsoa asiaa siitä kulmasta, että jos se ryhmän vetäminen tarkoittaa sitä että säännöistä joutuu koko ajan muistuttamaan ja niiden noudattamisesta jättämisestä rankaisemaan niin homma muistuttaa luonteeltaan eniten jotain erityisluokan opettajan duunia ja niissä tuntipalkat liikkuvat jossain 30€-40€ hujakoilla (eli työnantajakustannusten kanssa joku 60€/h?) ja miettiä että kuinka moni vanhempi on valmis sitten tuon verran maksamaan.

Esim. lähtökohtaisesti jos itse lähden muiden lapsia valmentamaan nimellisellä korvauksella niin odotan että voin keskittyä siihen valmentamiseen.

[Skylark]

Niin, mähän tossa ehdotin, että jos niitä sääntöjä ei noudata, niin sitten se olisi tuommoinen kerhotoiminta.

[inclusionExclusion]

voisiko toiminnalle asettaa alemmillakin tasoilla säännöt?

Turkistarhaaja tähän jo vastasikin. Liittyy allaolevaan myös:

Jos ei kykene noudattamaan sääntöjä ja toimisi villisti, ratkaisu voisi olla futiskerho, jossa olisi vaikka useampi ikäluokka samassa -- jos <sääntöjä> ei halua tai kykene noudattamaan, ratkaisu olisi pelailu sarjapelien ulkopuolella

Nyt en ihan hahmota, miten tämä oleellisesti muuttaisi tilannetta.

Kurinpito on luultavasti helpompaa, jos on välillä pelejä mihin nimetään kokoonpanot ja kokoonpanon ulkopuolelle jättämistä voi käyttää yhtenä kurinpitokonstina.

Toki itse pidän sinänsä tarpeellisena myös, että olisi olemassa futiskerhoja, mutta syy ei ole niinkään kurinpidollinen vaan ns. muu. Kynnyksen madaltaminen ja harrastuksen mahdollistaminen niille, jotka eivät hinnan, ajallisen panostuksen tms. takia muuten tulisi lajin pariin ollenkaan.

Mutta palaan nyt vielä sääntöihin ja Turkistarhaajan kommenttiin. Ongelma on nähdäkseni laadullisen (erkkaope jne.) lisäksi määrällinen, eli alimmissa ryhmissä vapaaehtoisia ohjaajia, huoltajia, JoJoja yms. on selvästi vähemmän, ja paikalla olevien huomio menee aika pitkälti siihen että toiminta pysyy jollain tavalla käynnissä.

[inclusionExclusion]

Ehkä vielä yleisenä kommenttina tähän että alimmalle kerhotasolle dumpattaisiin kurittomat muksut.

Itse ohjaan harrasteryhmissä parissa lajissa. Ei ottelutoimintaa. Oman lapsen kilpailullisuus ei ole sillä tasolla, että olisi mielekästä yrittää mihinkään kilpajengeihin. Lajivalinnat kuitenkin selvät, ja itsellä näistä jossain määrin osaamista. Harrastamisen mahdollistamiseksi tulee sitten pyöritettyä toimintaa. Erilaisia diagnooseja ja kirjainyhdistelmiä löytyy osallistujilta luonnollisesti, ja muutenkin monenlaista häiriökäyttäytymistä. Erkkaopevertaus ei varmasti osu hirveän kauas, vaikka en asiantuntija olekaan. Itseäni nämä harrasteryhmien ilmiöt kyllä kiinnostavat kovastikin, ja voisin tehdä tuollaista vaikka työkseni jos joku maksais siitä palkkaa. Samoin kouluttautuminen kiinnostaisi tietyin reunaehdoin. Karu fakta on kuitenkin se, että kun sitä palkanmaksajaa ei ole ja työ ja perhe-elämä vaatii vanhenevasta mielestä ja kropasta omat veronsa, tätä ohjaustoimintaa touhutaan aika luomuna ja monessa kohtaa kompromisseja tehden. Podenko syyllisyyttä siitä, että varmasti joissain tilanteissa ryhmien rauhalliset lapset kärsivät häröilystä - no todellakin. Haluaisin luonnollisesti pystyä tarjoamaan paremman harrastamisympäristön muksuille. Omista voimavaroistakin pitää kuitenkin pitää huolta, ja vähän rajoilla tässä painitaan nytkin. Päivääkään en silti vaihtaisi pois. Toisaalta en pidä väkisin kiinni omasta tontistani eli jos pätevämpiä ja jaksavampia ilmestyy pyörittämään hommaa, niin tervetuloa.

Minusta tämä realiteetti on valitettavasti tämä. Touhua pyörittää joku, joka siihen suostuu, vaikkei osaaminen ja jaksaminen noiden hankalien ilmiöiden kanssa otona oikein riittäisikään.  

[turkistarhaaja]

Mutta palaan nyt vielä sääntöihin ja Turkistarhaajan kommenttiin. Ongelma on nähdäkseni laadullisen (erkkaope jne.) lisäksi määrällinen, eli alimmissa ryhmissä vapaaehtoisia ohjaajia, huoltajia, JoJoja yms. on selvästi vähemmän, ja paikalla olevien huomio menee aika pitkälti siihen että toiminta pysyy jollain tavalla käynnissä.

Ja siis tosiaan näissä ryhmissä oman kokemukseni mukaan pitää myös olla pedagogista osaamista ja auktoriteettia ihan toiseen tyyliin kuin kärkiryhmien kanssa jotka kyllä saa toimimaan melkein kuka tahansa. Jos on paljon ongelmia sääntöjen noudattamatta jättämisen kanssa niin jollain Palloliiton/UEFAn koulutuksella ei tee mitään vaan pitää olla muunlaista osaamista ja kokemusta.

Yleensähän näiden harrasteryhmien oto-valmentajina näkee jotain 16-18 -vuotiaita nuoria joista aniharvalla riittää auktoriteetti ja kyvyt pitämään aisoissa esim. huonosti käyttäytyviä 7-vuotiaita. Sen sijaan kilparyhmien oto-valmentajina samat tyypit voisivat toimia ihan hyvin.

Itse asiassa joku "dippainssi-isävalmentaja" tuskin saa huonosti käyttäytyvää ryhmää ojennukseen kovin helposti ellei ole muuta kautta hankittua osaamista ja kokemusta. Niin siinä voi kuvitella mistä tällainen ulkopuolinen yht'äkkiä saataisiin mukaan koutsaamiseen, mielellään tietysti vielä mahdollisimman pienellä korvauksella.

Edit. Eikä aina ole edes kyse siitä, että varsinaisesti lapset käyttäytyisivät huonosti. Mutta ei se kovin motivoivaa ole sekään että siellä harrasteryhmässä osan kiinnostus ja motivaatio on ihan nollissa ja kävelevät harjoitteet läpi.

[Jortsukka]

Toisaalta en pidä väkisin kiinni omasta tontistani eli jos pätevämpiä ja jaksavampia ilmestyy pyörittämään hommaa, niin tervetuloa.

Minusta tämä realiteetti on valitettavasti tämä. Touhua pyörittää joku, joka siihen suostuu, vaikkei osaaminen ja jaksaminen noiden hankalien ilmiöiden kanssa otona oikein riittäisikään.  

Ongelmahan on juuri tämä, että halukkaita ei riitä. Vaikka olisi osaaviakin valmentajia, niin heitä on suhteessa pelaajamääriin aivan liian vähän. Samaan aikaan vanhempien kiinnostus ja panostus näille tasoille on yleensä tasoa "dumpataan lapsi harjoituksiin että itse pääsee kauppaan rauhassa", niin jokainen voi miettiä mikä on perheen tuki lapselle.

[inclusionExclusion]

pitää myös olla pedagogista osaamista ja auktoriteettia ihan toiseen tyyliin kuin kärkiryhmien kanssa

Jep. Tähän liittyy nyt sitten vielä sekin, että harrasteryhmissä vanhempien sitoutuminen on keskimäärin paljon ohuempaa kuin kilpaporukoissa. Vanhemmat eivät välttämättä esim. tiedä juuri mitään oman lapsen käyttäytymisestä kentällä. Voi myös olla, ettei näitä vanhempia näy siinä kauden avausinfossa, missä toiminnan pedagogisia ja muita raameja asetellaan.

No tämä kaikki on tietysti ratkaistavissa, ja kiinnostaakin. Olen tullut nyt ensinnäkin siihen tulokseen, että yksittäisten vanhempainpalaverien sijaan/rinnalla kaikenlaisen pelisääntökeskustelun ja harrastus-koti -yhteistyön tulisi olla jatkuvaa ja vaatisi tuekseen hyvin tarkasti pureksitut materiaalit. Standardeista tulisi pystyä muistuttelemaan jatkuvasti, mutta tietysti ketään syyllistämättä. Yhdenlainen viestinnällinen haaste siis myös.

[Kossi Agassa]

Samaan aikaan vanhempien kiinnostus ja panostus näille tasoille on yleensä tasoa "dumpataan lapsi harjoituksiin että itse pääsee kauppaan rauhassa", niin jokainen voi miettiä mikä on perheen tuki lapselle.

Jep. Tähän liittyy nyt sitten vielä sekin, että harrasteryhmissä vanhempien sitoutuminen on keskimäärin paljon ohuempaa kuin kilpaporukoissa.  Vanhemmat eivät välttämättä esim. tiedä juuri mitään oman lapsen käyttäytymisestä kentällä.

Vanhemmalle tulee varmaan aika harvoin täytenä yllätyksenä, jos hän kuulee, että treeneissä ei osata käyttäytyä. Kyllähän se valitettavasti menee aikalailla niin, että mitä pahempi häröilijä, niin sitä epätodennäköisempää on, että vanhemman löydät kentän laidalta treenejä seuraamasta.

[Valonheitin]

Peilaan asioita omasta ympäristössä, missä seuralla ei ole resursseja palkata valmentajia, eikä alueen kulttuuri oikein mahdollista kovin suuria kausimaksujakaan, joten toiminta nojaa täysin vapaaehtoisiin valmentajiin. Valmentajat saavat kyllä koulutusta ja organisaatiolta hyvää tukea.

Olen usein miettinyt, että pitäisi kuitenkin löytyä resursseja palkata pysyvä aloittavien ikäryhmien valmentaja, joka etsii vanhemmista avukseen muut valmentajat. Nämä voisivat sitten oppia seuran tavoille ja varmasti myös lasten kanssa työskentelystä, sekä käydä ainakin starttikoulutuksen. Isä-äitivalmentajat siirtyisivät sitten ikäluokan mukana eteenpäin ja palkattu valmentaja ottaisi taas seuraavana vuonna uuden ikäluokan hoiviinsa. Eihän tämä kaikkea harjoitusten levottomuuksia ratkaise, mutta omasta kokemuksesta sanoisin, että ihan alussa opittu harjoittelukulttuuri kantaa aika pitkälle.

[Alaraajavamma]

Peilaan asioita omasta ympäristössä, missä seuralla ei ole resursseja palkata valmentajia, eikä alueen kulttuuri oikein mahdollista kovin suuria kausimaksujakaan, joten toiminta nojaa täysin vapaaehtoisiin valmentajiin. Valmentajat saavat kyllä koulutusta ja organisaatiolta hyvää tukea.

Olen usein miettinyt, että pitäisi kuitenkin löytyä resursseja palkata pysyvä aloittavien ikäryhmien valmentaja, joka etsii vanhemmista avukseen muut valmentajat. Nämä voisivat sitten oppia seuran tavoille ja varmasti myös lasten kanssa työskentelystä, sekä käydä ainakin starttikoulutuksen. Isä-äitivalmentajat siirtyisivät sitten ikäluokan mukana eteenpäin ja palkattu valmentaja ottaisi taas seuraavana vuonna uuden ikäluokan hoiviinsa. Eihän tämä kaikkea harjoitusten levottomuuksia ratkaise, mutta omasta kokemuksesta sanoisin, että ihan alussa opittu harjoittelukulttuuri kantaa aika pitkälle.

Meillä on tällä hetkellä hyvin samankaltainen tilanne ja ollaan valittu ratkaisumalliksi juuri tuo ehdottamasi malli sillä erolla, että siihen ei palkata ketään vaan sen hoitaa seuran sisältä pätevin mahdollinen vapaaehtoinen.

Samalla yritetään tavoitteellisesti "pakottaa" kaikista pienempien harkkoihin vanhempia mukaan teemalla perhefutis, koska aeimpien kokemusten pohjasta noista lapsi-vanhempi vuoroista löytyy kaikista helpoiten ne tulevat seura-aktiivit.

Meidän alueella ei pystytä hirveästi valikoimaan tai jakamaan kovin rankasti mihinkään ryhmiin, joten mun ajatukset voi olla runsaslukuisemmasta seurasta/kaupungista katsottuna vähän hassuja, mutta mä näen sen täältä päästä näin:
- Kaikista pienimmissä tärkeintä olisi, että kaikilla on niin hauskaa ettei kukaan lopeta, jotta ikäluokan massa pysyy tarpeeksi isona tulevaa varten
- Kaikista motivoituneimmat nauttivat yleensi eniten pelaamisesta, joten sen ryhmän treenit saa käyntiin tosi helposti (ja mikäpä sen parempaa jalkapalloharjoitusta olisikaan)
- Kaikista huonoiten motivoituneimmat vaativat sitten tosi paljon luovuutta ja pedakogista taitoa + yleensä paljon harjoitteita joissa pallo on mukana vain sivujuonteena
- Jonkunlainen massa löytyy tuosta välistä ja näiden kanssa pitää sitten tasapainoilla
- En näe ongelmaa siinä, että kaikista paras jalkapallovalmentaja valmentaa tuota motivoituneinta ryhmää
- Näen ongelmana, jos pedakogisesti parhaat kyvyt eivät ole huonoiten motivoituneen ryhmän kanssa
- Huomioitavaa on, että mun ajatusmaailmassa ratkaiseva tekijä on nimenomaan motivaatio (ei taitotaso) ja oma kokemus puhuu sen puolesta, että parhaat harjoitukset saadaan aikaan, kun ryhmän motivaatiotaso on suurinpiirtein sama. Tämä tarkoittaa myös sitä, että "joukkueen paras" on ärrimurripäivänä ehdottomasti siellä pedakogisesti parhaan valmentajan ryhmässä
- En tiedä saadaanko näin aikaan parhaita mahdollisia jalkapalloilijoita, mutta me yritetään saada aikaan mahdollisimman suuria ikäluokkia, että harrastuksella olisi jonkunlainen jatkuvuus

Hakoteillä vai jäljillä?

[Nigel Kugelschfeir]

Jos tuo on seuran tavoite ja se toimii niin eiköhän se ihan asiaa ole. On PK-seudullakin lopulta jokainen pelaaja tärkeä kun niitä lasketaan viimeistään siinä kohdin kun kenttävuoroja ja muita tukia jaetaan. Maksaahan ne perseilijät kausimaksutkin.

[Alaraajavamma]

Jos tuo on seuran tavoite ja se toimii niin eiköhän se ihan asiaa ole. On PK-seudullakin lopulta jokainen pelaaja tärkeä kun niitä lasketaan viimeistään siinä kohdin kun kenttävuoroja ja muita tukia jaetaan. Maksaahan ne perseilijät kausimaksutkin.

Tuo on tavoite, mutta toimivuudesta ei vielä ole takeita - tästä syystä kaipaisin myös kokemuksia/ajatuksia, jos jollain niitä on.

Ollaan nyt toista vuotta tällä strategialla liikenteessä ja se tietysti elää sen mukaan miltä todellisuus näyttää. Historiassa lopettaneiden tai lajin vaihtaneiden prosentti on tosi iso ja lopputulema on se perinteinen pienen paikkakunnan ongelma, että isolle kentälle siirryttäessä loppuu pelaajat, kun se aloitusmassa on alunperinkin ollut ihan liian pieni.

[Tino Asprilla]

Omia ajatuksia ja kokemuksia (rajaan pienet lapset 10-11 ikävuoteen saakka.

Olen koutsaillut kaupunginosapoikia (Eli todellakin kaveriporukka/harrasteryhmää) 6-11 ikävuosina. Alussa kun ei ollut itselläni valmennusymmärrystä, mutta silti vahvuuteni oli ehdottomasti lasten maailmaan heittäytyminen ja ryhmänohjaus, niin silti treenit oli pari eka vuotta ihan paskaa.

Kipuilin lasten häröilystä ihan älyttömästi koska luulin osaavani ja kauhea tahtotila oli opettaa jotain hienoa.

Mut en mä tajunnu lasten kehityksestä, liikunnallisesta tai kognitiivisesta. Tai ehkä jossain sisimmässä ymmärsin, mutta en osannut laittaa niitä harrastustoiminnan kontekstiin, saati futiksen.

Sit mä aloin keskustelemaan viisaampien kanssa ja kävin startin + ikävaiheen ja maailma aukeni. Yksilön kehitys!

Aloin suunnittelemaan treenejä siten että ne tukisi fyysistä, henkistä ja taidollista osaamista. Hemmetisti erilaisia lapsi+pallo kisailuja, johon on yhdistetty monipuolisia liikunnallisia suorituksia. Erilaiset tanoke-pohjaiset kisailut ja itsensä haastamiset toimi. Teknis-taktiset asiat olivat aikalailla minimissä.

Pelaamisen perusperiaatteena oli viimeisenä 5v5 vuonna että juostaan ihan älyttömän paljon puolustavana joukkueena palloa kohti ja yritetään ottaa se peliväline pois. Nautittiin riistoista treeneissä ja peleissä oli sallittua tuulettaa riistoja. Sit pallollisena vaan hemmetin kovasti maalia kohti, ei haittaa vaikka yksinyrität. Yritettiin silti välillä havainnoida syöttömahiksia. Viimeisenä 5v5 vuonna meillä ei ollu pelipaikkoja. Oli vain yksi pelaaja jolla oli hanskat ja se sai pelata käsillä.

Valmentajana loin tunnetta heittäytymällä jokaiseen treeniin ja halasin ja kehuin jokaista parhaansa yrittämisestä.

10-iässä meille tuli täysillä tekemisen kulttuuri. Pyrittiin tekemään aina täysiä. Pelien tuloksilla ei ollut väliä, kunhan vaan mennään hiton kovaa.

11-vuotiaana oli pakko opetella vähän 8v8 maailman pelipaikkojen rooleja ja treenattiin vähän peleissä avaamisvaihetta. Edelleen pelien tuloksilla ei ollut väliä. Asetettiin kuitenkin tavoitteeksi että kun tehdään täysillä ja uskalletaan olla rohkeita, niin kahdessa kesän turnauksessa ollaan timanttia, niihin lähdetään voittamaan. Saatiin toisesta turnauksesta pronssia, ja toisesta, suht isosta turnauksesta haastesarjasta hopeaa. Finaali hävittiin ison kaupungin kilpajoukkueen haastepojille. 

Tämä kaikki siis kaupunginosapojilla, joiden kanssa treenattiin ekat 4-vuotta hiekalla ja pienessä koulun salissa. Viimeisenä kesänä treenattiin leikkipuistossa, kun sinne tuli pieni näppärä alue jossa oli tekonurmi.

Meillä oli yhteisö, tunne, suomalaisia, irakilaisia, ukrainalaisia ja somaleja. Meillä oli yhteinen agenda, jota toteutettiin varmasti kaupungin huonoimmissa olosuhteissa. Osa pojista oli pari vuotta nuorempia kuin varsinainen ikäluokka. Muutama nuorempi kehittyi matkan varrella kilpajoukkuepelaajaksi. Aloitettiin toiminta kahdella koutsilla, ja matkan varrella saatiin nuoremmille ikäluokille jatkajia.

Oliko toiminta härväämistä sen jälkeen, kun ymmärsimme valmentajina pienten lasten mielen maiseman? No ei ollut, vaikka varmasti erilaisia, vilkkaita ja arkoja persoonia meillä oli. Harmittaa niin vietävästi kun en hoksannut seuraavia asioita jo ekoina vuosina:

-lapsen kohtaaminen ennen treenejä ja treeneissä.
-taktiset peippailut vittuun sieltä treeneistä
-kehitetään leikkien, pelien ja kilpailujen kautta erilaisia liikuntaitoja ja kilpailullisuutta
- ei jonotuksia
-kannusta, heittäydy, kannusta, heittäydy, kannusta
-anna tunteen näkyä ja tarttua. Mielummin joskus yli kuin usein ali
- ole kiinnostunut lasten elämästä
- pyöräilkää välillä kesätreenien jälkeen jätskille


Listaa voisi kai vielä jatkaa vaikka kuinka paljon.

Ehkä tärkein oppini kuitenkin on: jos asiat ei toimi, niin katso peiliin. Vika ei ole lapsissa, vaan sinun osaamattomuudessa. Hyvä asia kuitenkin on, että sinä ja sitä kautta lapsetkin voivat oppia.

   

[joku roti]

Mukava aloittaa päivä lukemalla tällainen helvetin hieno kirjoitus

[inclusionExclusion]

Omia ajatuksia ja kokemuksia (rajaan pienet lapset 10-11 ikävuoteen saakka.
<...>

🙏

Tämä sopisi suoraan myös tuonne ryhtiliike-ketjuun.

[erno]

Nyrkkisääntönä voi tosiaan pitää sitä, että lapset joilla on järkevää tekemistä häröilee harvemmin. Jonottaminen ei oo järkevää tekemistä. Sen sijaan että teette pienten lasten kanssa jotain jonoissa (edes lyhyissä jonoissa) niin tehdään riveissä. Pelkästään tällä saa häröilyn vähenemään 50%.

Tino Asprillan viestissä on monia hyviä kohtia. Jos sä haluat teettää pienillä lapsilla vaikka coervereita tai jotain muuta mitä pidetään "tylsänä" niin sun ei tartte vanhempana sanoa mitään muuta kuin että "tän liikkeen maailmanennätys on 42 toistoa puoleen minuuttiin. laitan nyt kellon käyntiin ja katsotaan kuinka monta saatte tehdyksi", niin johan alkaa tapahtumaan.

[Tino Asprilla]

Tino Asprillan viestissä on monia hyviä kohtia. Jos sä haluat teettää pienillä lapsilla vaikka coervereita tai jotain muuta mitä pidetään "tylsänä" niin sun ei tartte vanhempana sanoa mitään muuta kuin että "tän liikkeen maailmanennätys on 42 toistoa puoleen minuuttiin. laitan nyt kellon käyntiin ja katsotaan kuinka monta saatte tehdyksi", niin johan alkaa tapahtumaan.

Erinomainen metodi! Just näin.

[Valonheitin]

Olen myös nähnyt pienten lasten kuljetusharjoituksen, missä osa radasta oli "juoksuhiekkaa"  ja se piti ylittää nopealla kuljetuksella ja puolestaan "jäinen" alue hitaasti. Osa alueista oli nimetty eri maiden mukaan ja valmentaja huusi, että kaikki nopeasti Ranskaan ja lapset kuljettivat pallon tietylle alueelle.

Itsellä ei ole ihan pienistä junnuista kovin paljon kokemusta, mutta voisin kuvitella vastaavien harjotteiden toimivan aika hyvin.

[Skylark]

Tino Asprillan kirjoitus oli ihan loistava. Ja arvostan paljon vanhempia, jotka toimivat valmentajina.

Aloitin itse sijaisopettajana heti yo-kirjoitusten jälkeen. En ollut huono opettaja vaan ihan surkea. En ymmärtänyt lapsia, en osannut hahmottaa, miten paljon lapsi pystyy kerralla oppimaan, mikä on vaikeaa, miten annostella asioita. Olin liian tiukka, en ymmärtänyt häröilyä enkä sen syitä. Ainakaan en nähnyt syytä itsessäni, en heittäytynyt, en ollut pätkääkään lasten asteella, en suoraan sanoen tiennyt, mitä on olla lapsi. Opetin lapsia kuin olisin käsitellyt omanikäisiä.
Opiskelu opetti paljonkin, omat lapset vielä enemmän, kokemus karttui. Opittavaa on edelleen, viime vuosina on tapahtunut muutosta paljon huonompaan suuntaan.

Tämän oman kokemuksen ja tietysti myös opintojen myötä ymmärrän, miksi jo alussa valmentaja jakaa lapset ryhmiin ja keskittää valmennuksensa ryhmään tai ryhmiin, jotka ovat innostuneita ja keskittyvät hyvin. Ymmärrän siis, miksi näin tehdään. Olisin itsekin 19-vuotiaana voinut hyvinkin toimia näin, jos olisin voinut. Tässä mennään kuitenkin valmentaja edellä, ei lapset. Jos valmentaja on yhtä osaamaton kuin minä tuolloin urani alussa, ei ole varsinaisesti lapsen vika, että hän ei innostu. Kun näyttää siltä, että tuo kerran tehty jako on pahimmillaan hyvin pysyvä, lapsia kohdellaan tuossa väärin. Lisäksi tapa laittaa taidoiltaan heikommat ja toisaalta huonosti motivoituneet ja keskittyvät samaan ryhmään, jota valmentaa vapaaehtoinen isä, on yksinkertaisesti väärin. Sen ainoa etu on se, että tuo ryhmä saadaan erilleen näistä ns. hyvistä ja kehityskelpoisiksi katsotuista, pois silmistä ja mielestä.

Ketjussa esitetty ehdotus laittaa paras valmentaja pienimpien ryhmään, olisi erinomainen. Juuri tuossa alkuvaiheessa tapahtuu se kiinnittyminen lajiin, syntyy lajirakkaus, joka innostaa harrastamaan myös vapaa-ajalla. Ja toisaalta vanhemmille heti alussa opetetut pelisäännöt ja toimintatavat kantavat kauas.

Olen itse sen verran kauan kuitenkin katsonut lasten urheilua ja eri lajeja, että tunnen haasteet. Tiedän, että osa lapsista ei pysty toimimaan ryhmässä, osaa ei saa innostumaan edes taikuri. Ja osa vanhemmista vaatii loputtomasti kaikilta muilta paitsi itseltään.

Ja ymmärrän, että lajin hyvin hallitseva valmentaja haluaa ennemmin valmentaa isompia kuin alle kouluikäisiä, joiden kanssa opetellaan aivan perusasioita.

[Strindell]

Mitä ajatuksia herättää palloliiton pääpeliohjeistus 9 vuotiaille ja sitä nuoremmille?

Tarkoitus vähentää puskemista 5v5 peleissä mm. seuraavin sääntömuutoksin:

Sivurajat ja kulmapotkut: aina kuljetuksella (ei mahdollisuutta rajaheittoon tai kulmapotkuun) Kuljetus = sama pelaaja koskee väh. kahdesti peräkkäin palloon. Vapaapotkussa vaihtoehtoina kuljetus tai laukaus. Muut pelinjatkamistavat kuljetuksella.

Korostetaan lapsen oikeutta suojella vartaloaan. Ei käsivirhettä, jos lapsi muurissa ollessaan suojelee kädellä vartaloaan tai päätään.

--

Itse olen äärimmäisen harvoin nähnyt pallon tarkoituksellista puskemista 5v5 peleissä. Useimmiten pääosumat tulevat, kun veto osuu vahingossa vastustajan pelaajan tai veskan naamaan.

En usko, että kulmapotkuista luopuminen siis juurikaan vähentää jo ennestään hyvin harvinaista puskemista. Toki positiivista siinä mielessä, että kulmasta kuljettamalla lapsi oppii pelirohkeutta vrt. että roiskaisee pallon maalia kohti. Mutta tämä ei liene uudistuksen pääasiallinen tarkoitus.

[Nigel Kugelschfeir]

Turhaa hössötystä suurin osa noista lasten säännöistä on ollut tähänkin mennessä.

[Valonheitin]

Sivurajaheiton voisi poistaa 5v5 peleistä ilmankin pelkoa puskemisesta, sillä heitot ovat mitä sattuu. Pelinohjaajat antavat toki uusia väärän heiton, mutta uusintaheitto on tyyliltään yhtä väärä, kuin eka yritys. Tässä menee vain turhaa aikaa asiaan, joka ei ole kovin oleellinen pienille junnuille.

Kulmat 5v5 peleissä kannattaisi pelata muutenkin lyhyenä, sillä antajan jälkeen joukkueella on 3 kenttäpelaajaa käytössä, joten maalilla on aina alivoima.

Mutta puskutilanteita näkee kyllä todella harvoin 5v5 peleissä ja ovat yleensä vahinkoja.