faarao_
Poissa
|
|
Vastaus #125 : 31.12.2023 klo 16:53:00 |
|
1. Kuqqen 2. hzn4000 3. ant 4. Tsei Tsei 5. kokistuoppi 6. Tapsa 7. Balla 8. Thouni 9. Pub 10. blgr
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #126 : 31.12.2023 klo 18:05:48 |
|
1. Kronofogden 2. Julkea bulbul 3. Piippu-Virtanen 4. Homer 5. Gunner 6. Jair Bolsoaarnio 7. Isopää 8. Belmero 9. The Real Wolf 10. HÄI
Tämä(kin) asia eli VFG on pilalla, jos se otetaan varsinaisesti vakavasti. Perustelen silti valintojani melkein sans hassuttelut.
Bulbul unohtui viime vuonna listaltani kokonaan, vaikka olisi sinne kuulunut. Niin kuuluu tänäkin vuonna ja viime vuodelta vähän hyvää mukaan.
Kronofogden ykkösenä samasta syystä kuin viime vuonnakin; pitää aktiivisimmin yllä oman seurani (jota en koskaan voinut valita, tuska jne.) kausitopicia ja tämä on Futisforum.
Isopää ilmaisee itsenään tavoilla, joita en aina ymmärrä, mutta joista ilman mitään sarvia ja hampaita tulee mieleen, että syy ymmärtämättömyyteen on oman ajattelukykyni rajallisuus.
Belmero on yleisen ansioistaan listalla esimerkkinä oman alansa ammattilaisesta, joka meitä kaikkien alojen asiantuntijoita alati tympäisten kertoo, miltä asiat sorvin äärestä katsoen näyttävät.
Loput äänet forumisteille, joita(kaan) ilman tämä paikka ei olisi eikä olisi ollut sitä, mikä on ollut ja on. Tämä lista olisi hyvin pitkä, mutta loput siitä jääköön omaan tietooni.
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.12.2023 klo 19:07:46 kirjoittanut Maakuntasatraappi »
|
|
|
|
|
Kutvonen
Poissa
Suosikkijoukkue: Valioliiga-RoPS
|
|
Vastaus #127 : 31.12.2023 klo 18:28:12 |
|
1. Jair Bolsoaarnio 2. Tiksa 3. Buffy la Cazavampiros 4. Viltsu 5. Gunner 6. Cel 7. Tapsa 8. Leopoldo Luque 9. Tveni Trii 10. khat
Ennen blaablaa nykyään blaablaa wanha ei jaksa blaablaa eka demo hyvä blaablaa länsi väittää neuvostoliitto kertoo blaablaa. Eli hyvä että edes joku viitsii ja panostaa, ex-twitterit sun muut ovat pilanneet maailman ja keskustelukulttuurin.
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
|
Vastaus #128 : 31.12.2023 klo 18:31:50 |
|
1. Loftus 2. Rents 3. Kossi Agassa 4. Djortikkaeff 5. MaikkulanMessi 6. Jair Bolsoaarnio 7. Buffy La Cazavampiros 8. Cel 9. Salming 10. Piippu-Virtanen
Äänestyksen deadline lähestyy ja ei ehtinyt liian pitkään miettiä ääniä (taaskaan).
Tällä kertaa poikkeuksellisesti pinnoja myös ACO-topaasin ulkopuolelle, koska sosiaalisen median käytön vähenemisen myötä on tullut tänä vuonna seurattua yleisen keskustelun hulinoita hieman enemmän. Sieltä poimin pari mieleen jäänyttä kirjoittajaa ja lisäksi Celille elämäntyöpalkinto.
Salming ja Piippu-Virtanen tuottavat forkalle sellaista jalkapallosisältöä, johon uppoutuu usein tuntikausiksi.
ACO-skribenteistä olisi voinut poimia monta muutakin, mutta tällä viisikolla mennään nyt. Loftukselle ykkössija vuoden parhaasta viestistä kausiotsikkoon. Sai ansaittua huomiota myös Raatin Kutossauna Podcastissa.
|
|
|
|
Nice10
Poissa
Suosikkijoukkue: I support FF
|
|
Vastaus #129 : 31.12.2023 klo 18:40:07 |
|
1. HÄI 2. HNV 3. Tangomursu 4. zlatanin nuttura 5. Puruveden Kurko 6. straiter 7. koera 8. Piippu-Virtanen 9. Maakuntasatraappi 10. Savon Keisari
|
|
|
|
Acquiesce
Poissa
Suosikkijoukkue: Deportivo Palestino, The Hibees
|
|
Vastaus #130 : 31.12.2023 klo 18:51:35 |
|
1. Björn Kikkelsson 2. Isopää 3. blgr 4. Saekki 5. kokistuoppi 6. koera 7. Eiccu 8. erno 9. Buffy La Cazavampiros 10. Puruveden Kurko
Todella nopeasti kasattu rivi, kun ei jaksanut jäädä hahmottelemaan sen enempää.
|
|
|
|
Puncheon
Poissa
|
|
Vastaus #131 : 31.12.2023 klo 19:01:12 |
|
1. Sentyrkki 2. Wissi 3. Lord Bendtner 4. hzn4000 5. Buffy la Cazavampiros 6. Piippu-Virtanen 7. Antoine Roquentin 8. tumme 9. JJO 10. Kaitsu Kille
Mukana erinomaisia asiankirjoittajia, joista täytyy nostaa esille etenkin Pohjois-Suomen nelosen topikin teräväkynäinen tumme. Kaitsu Killen työ Football Managerin Suomi-databasen kanssa ansaitsee myös häränkullin kokoisen peukun ja Wissin kaivuutyö somen tunkiolla veisi heikommalta järjen.
|
|
|
|
zlatanin nuttura
Poissa
Suosikkijoukkue: parikymppinen stadilainen state of mind
|
|
Vastaus #132 : 31.12.2023 klo 19:05:51 |
|
1. Jair Bolsoaarnio 2. 13ergkamp 3. HÄI 4. Julkea Bulbul 5. Nice10 6. koera 7. Agronyymi Erottuu aina joukosta kun jaksaa kaivaa dataa väitteidensä tueksi. 8. Cel Kirjoitustyylistä voi olla montaa mieltä, mutta (valitettavasti) matskussa on yllättävänkin paljon asiaa. 9. Maakuntasatraappi 10. Oulunkylän kenttä
Järjestys korkeintaan suuntaa-antava. Jairille kärkipaikka koska on oppinut hassuttelemaan hyvällä tasolla. Hassuttelun taso on AM
Listan pituuden voisi tuplata, mutta näillä on mentävä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.12.2023 klo 19:31:23 kirjoittanut zlatanin nuttura »
|
|
|
|
|
HNV
Poissa
Suosikkijoukkue: Tuplamestarit 2024
|
|
Vastaus #133 : 31.12.2023 klo 20:14:40 |
|
1. krevis K 2. rex u 3. pub P 4. TeukkaS S 5. bulebule BL-kierrostopikkien avaus 6. pallourpoilija "Naapuriseuran" pipon piilottelu 7. 13ergkamp Tyyppi jota hieman kärjistettynä todeten tekee samaan aikaan mieli vedellä ympäri korvia ja puristaa lujasti kättänsä 8. Wissi Saastaa kansalle 9. Isopää Levytopikin kantavia voimia ja muutenkin sopivasti omalaatuinen 10. V.Jano AOR ja kevythevi, kuvakeskustelu
Politiikkaosastolta olisi voinut äänestää montaakin nimimerkkiä, joilla on asianmukaisen kriittinen (ja ehkä piirun verran Celin pidäkkeetöntä raivoamista hillitympi) suhtautuminen persuöyhötykseen ja kokkarointiin, mutta koitetaan pitää nyt fokus pääosin potkuttelussa ja hevimusiikissa.
Setämiehiäkin olisi voinut luonnollisesti äänestää usempaakin, mutta kun vain kymmentä saa äänestää, niin mennään heidän osaltaan sutkauttelu-kunniamaininnoilla. Eikä tuossakaan rivissä varsinaisesti hiukset tuuheana päälaella hulmunne, kjeh.
Omasta mielestään vitun hauskat ja oivaltavat performanssit, rohkeat kakkosnikit ja hommalta/ylilaudalta rämpineet abstraktiin ajatteluun kykenevät analyyttiset ja faktoihin nojautuvat punnittua tekstiä tuottavat asiakeskustelijat luonnollisesti sitä toista päätä sitten.
|
|
|
|
muumi
Poissa
Suosikkijoukkue: minä en nettikiusaa
|
|
Vastaus #134 : 31.12.2023 klo 20:22:48 |
|
1. Juhana 2. Julkea bulbul 3. 13ergkamp 4. Wanha futaaja 5. Homer 6. zapatero 7. Hunaja 8. koera 9. Kausari 10. Eiccu
Taso laskee vuosi vuodelta jne.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #135 : 31.12.2023 klo 20:31:19 |
|
1. Osterdeich 2. Johtaja Calu 3. Trabantin vääntynyt mäntä 4. Jack the Ripper 5. Volle Pulle 6. hzn4000 7. Lounasseuralainen 8. R08 9. Tiksa 10. HNV
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
|
Vastaus #136 : 31.12.2023 klo 20:46:52 |
|
Jos äänestelis pitkästä aikaa... 1. Trabantin vääntynyt mäntä 2. Pohdiskeleva tunnelma 3. straiter 4. Hygge 5. Micky Lee 6. Toon Army 7. BocaJunior 8. Yläkatsomo 9. Kim Suomisen Ponnari 10. Tangomursu Hyvin vahva painotus forkan Gnistan-siivelle. Sijat 9-10 jääneet mieleen muuten vain värikkäinä kirjoittajina.
|
|
|
|
John Rambo
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen seksikkäin
|
|
Vastaus #137 : 31.12.2023 klo 20:49:22 |
|
1. iivu - Oispa
2. wastedrepublic - Mukavaa kuin joku fiksukin jaksaa edelleen kirjoittaa friikkisirkuksesta huolimatta
3. White City - Pronssivuosi. Kovin jätkä siis pronssille
4. Tangomursu - Forkan kovin skribentti. Harmillisen ikävä on hänenkin aktiivisempia aikojaan
5. Catweazle - Ei, ette vieläkään ole hänen arvoisiaan
6. ackaz - Kakkosesta on kovin vaikea nousta. Sympatiat myös Hongan kohtalon vuoksi
7. Satanen - NFL-ketjun kantavia voimia & fantasyn pääpiru. Ja mukava mies, bisselle voisi taas irrota
8. Jair Bolsoaarnio - Anti jo toista vuotta hyvää, ja malttiakin löytyy. Respect.
9. Monska - Häärännyt niin perkeleesti missä sattuu, että kai siitä on pisteitä pari pudotettava. Hienon oloinen mies
10. koera - Säälipiste
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.01.2024 klo 00:55:04 kirjoittanut John Rambo »
|
|
|
|
|
Jörg
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka, 1.FC Köln
|
|
Vastaus #138 : 31.12.2023 klo 21:15:45 |
|
1. Tapiolalainen 2. Ackaz 3. TUP 4. Mikenaattori 5. Erkki Kantonen 6. Idänihme 7. ForzaEspoo 8. Wanha futaaja 9. HNV 10. Homer
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
|
Vastaus #139 : 31.12.2023 klo 21:20:20 |
|
1. Tapsa 2. Piippu-Virtanen 3. Nice10 4. The Real Wolf 5. Wanha futaaja 6. Maakuntasatraappi 7. Tiksa 8. erno 9. nikkkke 10. Wissi
Nopeasti laadittu lista ilman harkitumpaa järjestystä. Varmaankin useita ääniä ansaitsevia jäi ulkopuolelle, pahoittelut siitä ja kiitos myös heille.
|
|
|
|
Spili
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, Tervarit, AC Oulu
|
|
Vastaus #140 : 31.12.2023 klo 21:25:00 |
|
1. Antoine Roquentin 2. Lord Bendtner 3. Tiksa 4. Obsy 5. JMP 6. terwari 7. D mies 8. Rents 9. Kossi Agassa 10. Djortikkaeff
Kulunut vuosi oli huikea niin normielämässä kuin forumillakin. Olisin mielelläni antanut ääniä aika paljon enemmänkin, mutta valituksi tulivat nyt nämä asiakirjoittajat.
Kiitos vuoden aikana saadusta vertaistuesta kaikille kaltaisilleni kylähulluille, jotka jaksavat pitää suomifutiksen lippua ylhäällä.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #141 : 31.12.2023 klo 21:35:00 |
|
1. Cel Ensin joku vuosikymmen aika raskasta tykittelyä mutta nyt on kerrankin tähdet kohdillaan ja momentum päällä. Jollain tavalla ihailen ihmisiä jotka voivat olla näin pitkään samaa mieltä jostain.
2. Naapel Ehkä asiallisin Ilves-kirjoittaja meidän sekavassa seurakunnassa.
3. HÄI Aktivoitumispisteet. Olisinpa itsekin yhtä symppis ja jankkaamaton...
4. Julkea bulbul Tuolla jo juhlitaan mestaria, hienoa että voitto irtoaa ilman isompaa puristamista.
5. Homer Setämiesten pitää olla näkösällä jotta meillä pian-setämiehillä on varoittavia esimerkkejä vanhenemisesta. Tapsa ja Homer taitavat olla forkan kadehdituimmat nimimerkit, ja syystäkin.
6. Vilhelmus Meinaa välillä unohtua kun kirjoittelee niin vähän, mutta erittäin mukava jalkapalloihminen.
7. Isopää Terhakka aktivoituminen tänä vuonna, viihtyisää sisältöä.
8. zapatero Entinen rasittava antikeskustelija tuottaa nykyään perusteltua lisäarvoa. Vielä on paljon kapasiteettia parantaa...
9. Huupponen Ihana -75 Maranz jonka ostin Huupposelta toistakymmentä vuotta sitten on vieläkin tiukassa iskussa.
10. Tangomursu Mä en ole mikään lässyttämään tähän mitään
Monta tärkeää nimimerkkiä puuttuu avaankokoonpanosta, osa passiivisuuttaan ja osa rotaation tai unohduksen vuoksi.
(Miksei tässä muuten äänestetä 11 nimimerkkiä "pelipaikoittain"? Olisi hienompi...)
|
|
|
|
Kulma
Poissa
|
|
Vastaus #142 : 31.12.2023 klo 21:39:18 |
|
1. erno 2. tactico 3. Bunuel 4. Jair Bolsoaarnio 5. HNV 6. kokistuoppi 7. Villahousu 8. Hunaja 9. Jorma Teräs 10. straiter
|
|
|
|
Erkka
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, RFC Liége
|
|
Vastaus #143 : 31.12.2023 klo 21:41:27 |
|
1. Statisti 2. Seatbelt 3. Vartti ja Forteen -ulkopalstalliset ansiot 4. kosh 5. Satanen 6. Lempilampi 7. Poni 8. Eikka okapi 9. Wanha futaaja 10. Kuisma
|
|
|
|
hardluckpool
Poissa
|
|
Vastaus #144 : 31.12.2023 klo 21:59:30 |
|
1. Twerni vii 2. Wanha futaaja 3. Riukulehto 4. Asiantuntija 5. Maldini. 6. Lord Bendtner 7. Il Diavolo 8. Jair Bolsairio 9. Tapsa 10. Kuqqen
Pahoitteluni mahd kirjoitusvirheistä, tämä tehtävä on osoitettu HH:lle sanelun kautta
|
|
|
|
konttaava karhu
Poissa
|
|
Vastaus #145 : 31.12.2023 klo 22:11:40 |
|
1. Tapsa 2. Wissi 3. Savon keisari 4. Horst Wunderbaum 5. Kim Suomisen Ponnari 6. FC KurPa 7. Piippu-Virtanen 8. Hossam Ramsu 9. Riukulehto 10. Alkuperäinen Ribun
|
|
|
|
powderfinger
Paikalla
Suosikkijoukkue: Jämsänkosken Ilves, Huuhkajat, Newcastle United
|
|
Vastaus #146 : 31.12.2023 klo 22:48:51 |
|
1. Narttu 2. Tino Asprilla 3. Maakuntasatraappi 4. XTB 5. Homer 6. Jair Bolsoaarnio 7. tojo 8. Wissi 9. Alkuperäinen Ribun 10. Jonesy
|
|
|
|
krevis
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #147 : 31.12.2023 klo 23:39:02 |
|
1. HNV 2. koera 3. Pub 4. TeukkaS 5. Tiksa 6. naapurin ritva 7. Buffy la Cazavampiros 8. honkala 9. Wissi 10. Huupponen
Meinasi jäädä listaamatta, koostin kuitenkin kymmenen ensin mieleen tullutta, jotka ovat tuottaneet köyhään elämääni futismatsien ja rokkikeikkojen lisäksi pirskahtelevaa iloa ja riemua. Kiitos että olette olemassa virtuaalisähköatk:ssa ja osa ihan oikeassakin elämässä. Tai kaikkihan te oikeasti elossa olette, mutta järkevinä olentoina tarvittaessa ymmärrätte mitä yritän kertoa. #bubi
Yleistä mutinaa tason laskemisesta ja omasta mielenkiinnosta työntää paskoja yksirivisiäni entisessä mittakaavassa. Vähenee ennen kuin loppuu. Tulispa tulipallo ja ottaisi minut pois täältä.
Vittuillessani kuitenkin vielä lopuksi yksi "kunniamaininta" nimimerkille Julkea bulbul. Ihan vaan sen takia, että enpähän anna pisteitä Vuoden Foorumistille tänä vuonna.
|
|
|
|
Mamadou
Poissa
|
|
Vastaus #148 : 31.12.2023 klo 23:52:56 |
|
1. Antoine Roquentin 2. Testaburger 3. sakallio 4. Hapen ottokyky 5. jomi 6. unido 7. JM 8. FC Everpool 9. Kossi Agassa 10. misteri
|
|
|
|
koera
Poissa
|
|
Vastaus #149 : 31.12.2023 klo 23:53:56 |
|
1. Cel Pitänyt aina piirun verran liian radikaalina, mutta ajat muuttuu, ja juuri nyt mies on täysin oikeassa ja oikealla asialla.
2. Lord Bendtner KV-futiksen moniottelija
3. Tangomursu
4. Dieter Bohlen - homosteluäänet
5. Isopää - diippiä settiä, kiva että joku viitsii
6. Julkea bulbul - forkan hymypoikapalkinto menossa hyvään osoitteeseen
7. kokistuoppi - pullantuoksuinen humanisti
8. HÄI - viinin- ja ganjantuoksuinen humanisti
9. zlatanin nuttura - herrasmieshumanisti
10. iivu - ensi vuonna yhdellä viestillä takaisin ykköspaikalle?
|
|
|
|
|
|