Pakko sanoa, että oikeastaan koko kauden tätä nousua on osannut odottaa, vaikka pari tuloksellista notkahdusta nähtiinkin. Koko ajan on ollut luja usko vähintään siihen, että sarjan muut jengit ovat reilusti heikompia kuin KTP ja ja vähintään se tulee lopussa ratkaisemaan. Siihen ei tarvinnut mennä, vaan KTP hoiti vakuuttavalla pelillä ja pistemäärällä itsensä liigaan ja varmasti samalla taloudellisesti kuiville
Sitten meinaan kääntää katsetta jo ensi kauteen. Sopimustilanne kopsattu aloitusviestistä ja perässä omia subjektiivisia näkemyksiä.
Sopimustilanne:
Maalivahdit:
1. Sam Jammeh (2024) - ei käyttöä liigassa, kuten ei ollut tälläkään sarjatasolla. Hoiti hommansa kuitenkin tyylikkäästi ja uskon olleen isona tukena Zhukille myös olemalla selkeä kakkosmaalivahti jotta Zhukin ei tarvinnut pelätä pelipaikan menetystä.
25. Kristian Varis (2024?) - Taisi pelailla Pekassa ja jatkanee ensi kaudella siellä tai Hapkissa?
33. Maksym Zhuk (2025) - Hyvä kausi paineellisessa paikassa. Kaudella useita hyviä torjuntoja, ja ajoittain täysin työtön maalilla. Kehittyvä maalivahti, mutta en löisi ihna noin vain ehdottoman ykkösvahdin viittaa veikkausliigaan. Tarvitsee rinnalleen kokeneemman jo liigassa osaamisensa osoittaneen maalivahdin. Zhuk ottaa sitten pelipaikan mikäli rahkeet siihen riittää.
Puolustus:
2. Urho Huhtamäki (2025+1) - Melko pieni rooli, mutta sopimus näyttää jatkuvan. Kehitysaskelien oltava suuria talven aikana jotta paikka edes liigajengin vaihtopenkillä aukeaa.
6. Valtteri Vesiaho (2024+1) - Vauhti ei tule edelleenkään riittämään liigassa, mutta uskon saavan jatkosopparin hyvän loppukauden ansiosta.
17. Tabi Manga (2025) - Hyvä kausi ja täyttää varmasti paikkansa liigassa. Ei saa olla linjanb johtava toppari, mutta sidekickin rooli kokeneen ja varman topparin rinnalla onnistunee.
21. Mikko Sumusalo (2024+1) - Katosi loppukaudesta penkille. Mahtaakohan vauhti riittää liigaan, kun välillä oli vaikeuksia tässäkin sarjassa? Kokeneena varmasti auttaa jokapäiväisessä toiminnassa nuorempiaan. Jatko taisi aktivoitua nousun myötä.
22. Leo Kyllönen (2025+1) - Sama kuin Huhtamäellä.
26. Matias Paavola (2024) - Matsun paras kausi tähän mennessä. Varmaa peruspelaamista ja lisäksi liuta ratkaisumaaleja. Pitää olla ensimmäinen jolle tarjotaan jatkosopparia TÄNÄÄN!
Keskikenttä:
5. Armaan Wilson (2024+1) - Ei topparina liigatasoa. Puolustaminen heikkoa, mutta ehkä keskikentän pohjan ratkaisuna menee ainakin rotaatiossa. Olikohan optio liigapykälällä?
7. Joni Mäkelä (2024) - Hyvä kausi ja monipuolisena saattaa hyvinkin löytyä käyttöä ensi kaudella. Sopparia kouraan, mutta harkitulla summalla. Ei voi missään nimessä olla oletus Mäkelästä jatkuvana avauksen tähtipelaajana.
8. Johannes Laaksonen (2024) - Jälleen todella rikkonainen kausi. Harmi, koska kentällä ollessaan jopa ylivoimaisia otteita ja pallolliset taidot varmasti riittäisivät edelleen liigassakin. Saa nhädä mitä pelaaja ja seura päättää jatkosta. Jos lopettaminen ajankohtainen asia, niin toivitaan ilmoitusta ennen kauden päätöstä, jotta saa ansaitsemansa kiitoksen urastaan.
14. Constantine Edlund (2024) - laina - paluu Kreikkaan kasvamaan.
16. Anttoni Huttunen (2024) - Hurja kausi! Pakko myöntää, että en olisi koskaan uskonut. Oikea heti ottaa uusi steppi ja nousta liigajoukkueen tukijalaksi. Toivotaan että se tapahtuu Kotkassa, eikä joku v*tun lahti vedä puoleensa. Jatkosopparijonossa Paavolan kanssa rinnakkain.
23. Matias Lindfors (2024) - Samaa hyvää puurtamista kuten aiemmillakin kausilla. Tämä jäi nyt viimeiseksi KTP:ssä ja uralla. Hattua korkealle taistelusta seuran eteen, vaikka usein katsomossa pelaaminen turhauttikin
28. Omar Todua (2024) - laina - erikoinen hankinta eikä osoittautunut jättipotiksi. Liigassa ei mitään käyttöä.
Hyökkäys:
9. Aleksi Tarvonen (2024) - Ehjä kausi ja sen myötä melkoista tulosta. Pelityyli onnistuttiin rakentamaan Taren vahvuuksille ja se näkyi taululla. Ansaitsee ehdottomasti jatkosopparin ja toiveissa nyt sitten ehjä kausi liigassakin.
10. Luca Weckström (2025+1) - Otti hyvän kehitysloikan kauden aikana ja kypsyi jatkuvasti vaaralliseksi laituriksi. Ensi kaudeksi vähintään saman suuruiset kehityaskeleet, niin liigassakin tulee tulosta.
11. Enoch Banza (2024+1) - Unelma-alku kauteen, sitten hyytyi ja lopulta loukkaantui. Jos optio liigapykälällä, niin sitten jatkaa. Muuten varmasti kannattaa testata talvella missä kunnossa kaveri palaa pitkältä tauolta.
15. Santeri Stenius (2024) - Nousi kuin puskista loppukauden avainapelaajien joukkoon. En silti näe että liigassa olisi hirveästi käyttöä. LKöysikö ehkä oman pelipaikkansa nyt lopulta keskikentältä? Yksi hyvä kausi ykkösliigassa tähän perään tekisi varmasti terää enemmin kuin istuminen liigajoukkueen penkillä.
19. Aapo Hyppönen (2024+1) - MP:ssä hyvä syksy. Tuskin vielä valmis liigaympyröihin, mutta mielellään näkisi ainakin talvikauden KTP:n mukana.
20. Aleksi Tanninen (2025+1) - Pieni vastuu, mutta kehittyminen jatkunee talvella ja keväällä sitten aika arvioida onko paikkaa kokoonpanossa vai laina ykkösliigaan.
24. Kwame Otu (2026) - Alku lähti käyntiin hieman yskähdellen, mutta paransi koko ajan. Varmisti oikea hetki siirtyä sarjatasoa ylemmäs kokeilemaan osaamista.
30. Alen Harbas (2024) - laina - "Cup-legenda" jolle taisi tulla joka pelissä minuutteja, mutta ei kyllä vakuuttanut missään vaiheessa. Ehkä aika päästää poika takaisin kotiseudulle kasvamaan.
45. Serge Atakayi (2024+1) - Tähän ei osaa sanoa mitään. Ainut peli jossa käynyt kentällä, osoitti sen miksi muissa peleissä ei ole pelannut. Ehkä johtuu pitkästä pelaamattomuudesta, mutta en kyllä ilman hyviä näyttöjä talvikaudella alkaisi optiota aktivoimaan.
X. Huugo Kauhanen (2026) - ?