Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
|
Vastaus #1425 : 18.08.2024 klo 19:03:58 |
|
Kyllä voi olla suhteellisen levollisin mielin tulevan suhteen. Gnistan ei näytä porukalta, joka tuosta enää isommin romahtaisi. Päinvastoin. Tuolla suorittamisella SJK ja Ilveskin joutuvat tiukoille runkosarjan viimeisillä kierroksilla ja alemmassa jatkosarjassa kohdataan sellaisia joukkueita, joita vastaan Gnistan on pärjännyt hyvin tällä kaudella. Ehkä jopa se perkeleen EIF kaatuu...?
Kurssi kääntyi voitolliseksi sillä siunaaman hetkellä, kun valmennus tajusi muuttaa formaatioksi 3-4-1-2 ja siirtää Eremenko keskikentän pohjalta ylemmäs kymppipaikalle. Tänään Romalta tuli itselleen epätavallisesti muutama huonompikin syöttö, mutta muuten mies on löytänyt huippukunnon juuri oikeaan aikaan. Nykyisessä taktiikassa kolme ylintä pelaajaa prässäävät todella korkealta ja vahvasti ja keskustan pohjalla mm. Hänninen tuntuu olevan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Wing backit Äijälä ja Heiskanen ovat olleet todella hyviä VPS- ja Oulu-peleissä. Liike riittää ja rohkeus pallon pitämiseen. Kolmen topparin linjakin on toiminut ihan eri tavalla Petterssonin hankinnan jälkeen. Tänään vakuuttava peli kolmikolta. Tärkeässä roolissa on tietenkin myös maalivahti, johon puolustajat voivat luottaa. Marcuccia katsellessa ei voi kuin muistella päätään pyöritellen Nilssonia, josta huokui epävarmuus Sotkamoon saakka.
Vaikka nyt hyvältä näyttääkin niin keskiviikko tulee nopeasti. Veikkausliigassa on kyettävä pelaamaan huipputasolla joka pelissä tai muuten tulee lunta tupaan. Onneksi valmennusjohto tajusi ottaa avainukot hyvissä ajoin penkille tänään, joten eiköhän bensa riitä vielä keskiviikkonakin. Etenkin, kun IFK M pelaa myös tänään tiukan ja huipputärkeän pelin Lahtea vastaan.
|
|
|
|
JunnunVPS
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu, Barca, Liverpool
|
|
Vastaus #1426 : 18.08.2024 klo 19:34:43 |
|
Kyllä voi olla suhteellisen levollisin mielin tulevan suhteen. Gnistan ei näytä porukalta, joka tuosta enää isommin romahtaisi. Päinvastoin.
Samaa mieltä, alkaa olemaan todella hyvä joukkue kasassa.
|
|
|
|
Pohdiskeleva tunnelma
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan
|
|
Vastaus #1427 : 18.08.2024 klo 19:53:46 |
|
Jälleen ehjällä esityksellä ja nollapelillä täysi pistepotti. Tähän voisi kyllä tottua. Toisen puoliajan tasapainoiseen esitykseen voi varsinkin olla erittäin tyytyväinen. Vieraat saivat toisella jaksolla käytännössä ainoastaan yhden vaarallisen tilanteen ja senkin vasta lisäajalla, joten ei kyllä kotijoukkueen kannattajana joutunut sitten niin yhtään jännittämään pisteiden puolesta. Myös toisessa päässä homma toimi varsin mukavasti ja tontteja oli kyllä laittaa kolme tai neljäkin maalia taululle mutta kehno viimeistely piti lukemat näissä mitä nyt nähtiin.
Tässä näkyy myös se millainen vaikutus muutamalla hyvällä täsmähankinnalla voi olla joukkueeseen kokonaisuutena. Tällä hetkellä Kipinä pystyy myös kierrättämään avainpelaajia, kun vielä pari kuukautta takaperin monessa ottelussa vaihtopenkki näytti suorastaan masentavalta. Marcucci ja Väyrynen ovat olleet erinomaisia hakuja, vaikka otos nyt onkin vasta muutama peli. Samoin myös hieman pidempään mukana ollut Eremenko on pelituntumaa saatuaan ollut myös aivan olennainen osa tätä Gnistanin parantunutta tuloskuntoa. Aina se jaksaa yllättää miten helpolta pallon kanssa pelaaminen voikin näyttää osaavan pelaajan ollessa kyseessä, kun sitä peilaa tasoon, jota tässä sarjassa ympärillä on.
Seuraava kuuden pisteen ottelu tulee kuitenkin nopeasti, joten katseet kohti keskiviikkoa ja saarelaisten vierailua. Muutama kuukausi takaperin olisi silloisella materiaalilla kyllä hirvittänyt tällainen kolmen pelin viikko mutta tämän hetken Gnistanin tekeminen säteilee myös katsomoon luottoa, että silloinkin homma hoidetaan.
|
|
|
|
Betonilantio
Poissa
Suosikkijoukkue: Lähiöjengit, Bajen, YNWA
|
|
Vastaus #1428 : 18.08.2024 klo 19:57:34 |
|
Peli kulkee kun rosteri on vihdoin löytynyt. Alakerta tiivistyi kun Pettersson tuli ja vanhat herrat Raitala &Ojala ovat myös onnistuneet sekä olleet ennenkaikkea terveinä. Keskikentällä Jeremenko ja myös Hänninen ovat onnistuneet. Wingerit ovat kasvaneet läpi kauden ja Heiskanen on ollut vaarallinen hyökkäyksissä ja hyvä alhaalla, Äijälä on parantanut peliään. Kärjessä Väyrynen on avain menestykseen, Latonen voisi aloittaa Enkerudin tilalle. Marcucci on ollut vakuuttava. Vaihdosta on ollut vaihtoehtoja kun on terveenä penkillä leveyttä.
Edelleen pisteitä tarvitaan useamman voiton verran ja etenkin alapuolella olevista jengeistä.
|
|
|
|
Cocamundial
Poissa
|
|
Vastaus #1429 : 18.08.2024 klo 20:38:16 |
|
Vielä kun Enkerud tekisi maalit kaikista sen avopaikoista.
Hyvä peli kokonaisuudessaan ja toivotaan, että IFK kaatuu keskiviikkona.
|
|
|
|
ronaldo99
Poissa
Suosikkijoukkue: Manu, PSG, Real Madrid, City, Newcastle
|
|
Vastaus #1430 : 18.08.2024 klo 21:22:15 |
|
Peli kulkee kun rosteri on vihdoin löytynyt. Alakerta tiivistyi kun Pettersson tuli ja vanhat herrat Raitala &Ojala ovat myös onnistuneet sekä olleet ennenkaikkea terveinä. Keskikentällä Jeremenko ja myös Hänninen ovat onnistuneet. Wingerit ovat kasvaneet läpi kauden ja Heiskanen on ollut vaarallinen hyökkäyksissä ja hyvä alhaalla, Äijälä on parantanut peliään. Kärjessä Väyrynen on avain menestykseen, Latonen voisi aloittaa Enkerudin tilalle. Marcucci on ollut vakuuttava. Vaihdosta on ollut vaihtoehtoja kun on terveenä penkillä leveyttä.
Edelleen pisteitä tarvitaan useamman voiton verran ja etenkin alapuolella olevista jengeistä.
Petterson on ollut hyvä mutta veikkaisin eyyä Marcuccilla on ollut isoin rooli puolustuksen parantumisella. Ei ollut tänään mitään ongelmia kenelläkään.
|
|
|
|
Plummerjoe
Poissa
|
|
Vastaus #1431 : 19.08.2024 klo 06:08:29 |
|
Ansaittu voitto Oulusta. Avaimena olivat loistava täsmävalmennus ja täsmähankinnat. Joukkueella on nyt sarjan edellyttämä keskikenttä ja maalivahti, jotka ovat puuttuneet. Täytyy kuitenkin muistaa, että Oulun valmennuksen täydellinen sekoilu ei voinut olla vaikuttamatta peliin. Jos mifk kaatuu niin minäkin alan uskoa sarjapaikkaan ilman Sarria. Jos ei kaadu niin nuorallatanssi jatkuu.
|
|
|
|
vesikalja
Poissa
Suosikkijoukkue: HPS
|
|
Vastaus #1432 : 19.08.2024 klo 07:18:30 |
|
Petterson on ollut hyvä mutta veikkaisin eyyä Marcuccilla on ollut isoin rooli puolustuksen parantumisella. Ei ollut tänään mitään ongelmia kenelläkään.
Ja samalla oven avauksella Penni tippui penkille, eikä ole enää kilpajuoksuissa mukana. Hieno mies, mutta askel ei enää riitä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.08.2024 klo 07:46:00 kirjoittanut vesikalja »
|
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
|
Vastaus #1433 : 19.08.2024 klo 07:30:01 |
|
Jos mifk kaatuu niin minäkin alan uskoa sarjapaikkaan ilman Sarria. Jos ei kaadu niin nuorallatanssi jatkuu.
Itse asiassa Gnistan on pelannut kollektiivisesti parhaat pelinsä Mudun poistuttua. Tämä ei tietenkään johdu siitä, että Sarr olisi huono pelaaja vaan hän on enemmän laitahyökkääjä kuin wing back. Nykyiset wing backit Heiskanen ja Äijälä soveltuvat pelipaikalleen Mudua paremmin. Aiemmin Gnistan perusti pelitapansa vahvasti Sarrin juoksujen ja haastojen varaan, mutta Mudun poistuttua Gnistan joutui muovaamaan pelisysteemiään ja hyökkää nyt monipuolisemmin molempia laitoja hyödyntäen. Eli ihan sattumalta kaksi viimeisintä peliä eivät ole olleet Gnistanin tasapainoisimmat tällä kaudella.
|
|
|
|
Pohdiskeleva tunnelma
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan
|
|
Vastaus #1434 : 19.08.2024 klo 07:45:10 |

Tässähän se tuli. Ei siinä mitään jos oikeanlainen vahvistus vielä löytyy mutta on aivan turha hirttäytyä yksittäiseen pelaajaan ja hakea korvaajaa hinnalla millä hyvänsä. Melkoisen hyvin on näissä edellisissä peleissä näkynyt se, että ei se sarjapaikka ole Mudusta kiinni, vaikka hyvä pelaaja onkin.
|
|
|
|
Plummerjoe
Poissa
|
|
Vastaus #1435 : 19.08.2024 klo 08:01:26 |
|
Tässähän se tuli. Ei siinä mitään jos oikeanlainen vahvistus vielä löytyy mutta on aivan turha hirttäytyä yksittäiseen pelaajaan ja hakea korvaajaa hinnalla millä hyvänsä. Melkoisen hyvin on näissä edellisissä peleissä näkynyt se, että ei se sarjapaikka ole Mudusta kiinni, vaikka hyvä pelaaja onkin.
Tässä samaa mieltä. Vähän huolimattomasti puhuin Sarrista kun tarkoitin yleensä joukkueen vahvistamista sopivalla pelaajalla. Maalivahti, Petterson ja Eremenko antavat nyt mahdollisuuden pelata monipuolisemmin, joka olisi aiemmin ollut mahdotonta.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
|
Vastaus #1436 : 19.08.2024 klo 10:18:42 |
|
Kun materiaali on tarpeeksi hyvää, niin keskinkertainenkin valmennus näyttää hyvältä
|
|
|
|
Plummerjoe
Poissa
|
|
Vastaus #1437 : 19.08.2024 klo 10:40:43 |
|
Kun materiaali on tarpeeksi hyvää, niin keskinkertainenkin valmennus näyttää hyvältä Kun monien muiden seurojen valmennussekoilua seuraa niin tuntuu, että sellaistakin on pirun vaikea löytää
|
|
|
|
tamme auto
Poissa
Suosikkijoukkue: nurmileijonat,terijoen hallitus
|
|
Vastaus #1438 : 19.08.2024 klo 10:50:33 |
|
Kipinän ensi kauden sarjapaikka alkaa varmistua vähitellen varsinkin jos kaatavat Saarelaiset keskiviikkona rästiottelussa. 9 pisteen etumatka Lahteen ja MIFKiin ennen runkosarjan kahta viimeistä ottelua sekä alempaa loppusarjaa muutekin Kipinä saa paremman edun sinne. Ja enemmän kotiotteluita.
SJK vieraissa Ilves Boltilla 3-4 pistettä olisi kova.
|
|
|
|
Yläkatsomo
Poissa
|
|
Vastaus #1439 : 19.08.2024 klo 15:05:05 |
|
Kipinän ensi kauden sarjapaikka alkaa varmistua vähitellen varsinkin jos kaatavat Saarelaiset keskiviikkona rästiottelussa. 9 pisteen etumatka Lahteen ja MIFKiin ennen runkosarjan kahta viimeistä ottelua sekä alempaa loppusarjaa muutekin Kipinä saa paremman edun sinne. Ja enemmän kotiotteluita.
SJK vieraissa Ilves Boltilla 3-4 pistettä olisi kova.
Mielestäni on täysin ennenaikaista puhua mistään piste-eroista ennen kuin peli on pelattu. Toki jos MIFK katuu ollaan todella mukavissa asemissa ennen kahta viimeistä runkosarjan kierrosta. SJK vieraissa ja Ilves "kotona" on kyllä varsin kova haaste jopa nykykuntoiselle Gnistanille. Pessimistiksi en ryhdy mutta pisteitä jaetaan vasta 90 peliminuutin jälkeen eikä yhtään ennen. Todella mukavan näköistä oli peli eilen Oulua vastaan. Maaleja olisi voitu pari lisää tehdä, mutta varsin selkeä 3 pistettä Oulunkylään. Toki Oulu vaikuttaa olevan pahasti sekaisin tällä hetkellä. En yhtään ihmettelisi, vaikka valahtaisivat vielä karsijanpaikalle.
|
|
|
|
RatKing
Poissa
Suosikkijoukkue: Kupsanstad bollklub 1923
|
|
Vastaus #1440 : 19.08.2024 klo 17:14:08 |
|
Tänään klo 14 Ruudussa julkaistu reilun puolen tunnin spesiaali Mustapekka Areenan tulipalosta ja sen jälkeisestä toiminnasta: Kipinä ei sammu https://www.ruutu.fi/video/4588086
|
|
|
|
Kiovan kanakotletti
Poissa
|
|
Vastaus #1441 : 19.08.2024 klo 22:46:35 |
|
Kun materiaali on tarpeeksi hyvää, niin keskinkertainenkin valmennus näyttää hyvältä Gnistanin peli on kyllä varsin hyvin organisoitua, joten ei se ihan pelkästään näillä muutamilla liigan huippupelaajilla selity. Ainakin se tarjoaa mahdollisuuden pelata varsin hyvää jalkapalloa.
|
|
|
|
Katsomon tietäjä
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan
|
|
Vastaus #1442 : 21.08.2024 klo 11:48:45 |
|
Kauden ylivoimaisesti paras esitys, jolla on hieno aloittaa evakkoreissu Töölöön. Eihän Boltti millään varmasti ikinä tule kodilta tuntumaan mutta hyvä meno oli katsomossa olosuhteisiin nähden. Ja tuossa ylempänä tämä jo todettiinkin, että toivottavasti takaisin Ogeliin palatessa saadaan molemmat ääneenkannatusosastot vierekkäisiin katsomolohkoihin.
Olisiko tässä myös mahdollisuus siihen, että ensi kaudella Ogelissa katsomo olisi kentän laidalla eikä 20 metrin päässä kentästä kuten aiemmin? Ainakaan se ennenkin huonokuntoinen ja nyt myös palovaurioita saanut onneton juoksurata ei enää voi olla syy sille, että kentän ja katsomon välissä on pitkä ja täysin tarpeeton tyhjä tila. Se, että junnukatsomo olisi fanikatsomon vieressä ja katsomo kentän laidalla tekisi todella hyvää tunnelmalle. Olen toiveikas tämän asian suhteen.
|
|
|
|
Juhanix
Poissa
Suosikkijoukkue: Odotan lottovoittoa
|
|
Vastaus #1443 : 21.08.2024 klo 13:07:04 |
|
Voisi kuvitella, ettei siihen rinteeseen mitää ehditä pystyttää ennen ensi kevättä. Onkohan Hongalla tai jollain muulla jengillä vielä ylimääräistä putkikatsomoa? Kuulemma kaupungi on enemmän tai vähemmän hyljännyt sen juoksuradan, kun Pukinmäkeen ja jonnekin muualle pistettiin yleisurheilun olosuhteen kuntoon.
Nykyisessä sarjajärjestelmässä on menneinä vuosina vältetty 26 pisteellä putoaminen ja karsinnat. Tänään voitto MIFKistä, niin liigapaikka alkaa olla varmistettu. Seuraava tavoite sitten europleijarit? Olisi sitten hyvä vaatia kaupungilta stadionia, kun eurolohkot jo siintää horisontissa.
|
|
|
|
vesikalja
Poissa
Suosikkijoukkue: HPS
|
|
Vastaus #1444 : 21.08.2024 klo 13:13:51 |
|
Voisi kuvitella, ettei siihen rinteeseen mitää ehditä pystyttää ennen ensi kevättä. Onkohan Hongalla tai jollain muulla jengillä vielä ylimääräistä putkikatsomoa? Kuulemma kaupungi on enemmän tai vähemmän hyljännyt sen juoksuradan, kun Pukinmäkeen ja jonnekin muualle pistettiin yleisurheilun olosuhteen kuntoon.
Nykyisessä sarjajärjestelmässä on menneinä vuosina vältetty 26 pisteellä putoaminen ja karsinnat. Tänään voitto MIFKistä, niin liigapaikka alkaa olla varmistettu. Seuraava tavoite sitten europleijarit? Olisi sitten hyvä vaatia kaupungilta stadionia, kun eurolohkot jo siintää horisontissa.
Hyvä kuulla. Naapurin pirkkola on niin komea kohta, ettei mitään rotia. Sinnehän noi ympäristön koulut myös paljon suuntaavat.
|
|
|
|
Trabantin vääntynyt mäntä
Poissa
Suosikkijoukkue: Gnistanin Asiantuntijakatsomo, Las Vegas Raiders
|
|
Vastaus #1445 : 21.08.2024 klo 19:38:43 |
|
Tää voittaminen on ihan kivaa puuhaa.
|
|
|
|
Betonilantio
Poissa
Suosikkijoukkue: Lähiöjengit, Bajen, YNWA
|
|
Vastaus #1446 : 21.08.2024 klo 19:59:18 |
|
26 pistettä kasassa ja sijoitus sarjassa lähenee keskikastia. Näillä pisteillä alkaa jo säilyä sarjassa, toki loput pelit tulee vielä pelata. Parasta on tämä pelien hallinta kun muistelee kevään synkkiä pelejä cupissa jne kun tuli pataan kaikilta Kipinä ei sammu…
|
|
|
|
Juhanix
Poissa
Suosikkijoukkue: Odotan lottovoittoa
|
|
Vastaus #1447 : 21.08.2024 klo 20:08:55 |
|
Hyvä peli taas. Vähän jo huolestutti kun ei meinattu saada palloa maaliin, mutta onneksi Jokke pelasti. Eikö tuo Enkerud voisi koittaa itsekin, kun nyt haki aina syöttöä Eremenkolle? No hän se tietty on ammattijalkapalloilija enkä minä.
Saiko Gnistan muuten jonkun tonnin Antmanin myynnistä? Näkyy pelanneen joskus 2017 6kk Kipinässä.
|
|
|
|
Pohdiskeleva tunnelma
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan
|
|
Vastaus #1448 : 21.08.2024 klo 20:14:59 |
|
Melkoinen matka on kuljettu touko-kesäkuun tasolta tämän hetken tilanteeseen, jossa Gnistan on kuntopuntarin kärjessä. Muutama hyvä hankinta on korjannut joukkueen kurssin täydellisesti, joten hattua pitää nostaa seurajohdon osumatarkkuudelle näissä. Tällä hetkellä Kipinän tekeminen on kollektiivisesti niin hyvällä tasollla, jossa tuntuu siltä, että jokaisessa ottelussa joudutaan jättämään hyviä pelaajia penkille. Siinä on valovuoden ero parin kuukauden takaiseen aikaan, jolloin tuntui katsomossa siltä, että turha niitä vaihtoja on varsinkaan hyökkäyksen osalta tehdä, kun penkiltä ei kerta kaikkiaan löytynyt ketään sopivaa.
Seuraavaksi edessä ovat toki ottelut astetta kovempia vastustajia vastaan mutta nämä voitot tärkeimpiä kilpakumppaneita vastaan antavat uskoa siihen, että putoamistaistelu vältetään alaloppusarjassa.
|
|
|
|
Jack the Ripper
Poissa
Suosikkijoukkue: IF Gnistan, sympatiat AFCW, SAFC
|
|
Vastaus #1449 : 22.08.2024 klo 06:28:29 |
|
Tärkeä ja makea voitto eilen!
Ensimmäiseen maaliin johtanut kulmapotku lahjoitettiin ihan itse melkoisella hutiloinnilla ja se kismitti koko puoliajan katsellessa Gnistanin tehitonta pelinhallintaa. Puoliajan parhaat paikat olivat vierailla, mutta kiitos AJ:n pysyttiin mukana pelissä.
Onneksi saatiin pikainen tasoitus heti toisen alkuun, olisi tullut vaikeaa ilman sitä. Tasoitusmaalin myötä MIFK joutui muovaamaan jo epäilemättä valmiina ollutta puolustusvoittoista suunnitelmaansa ja Gnistan sai hyvän otteen pelistä. Toinen jakso olikin ihan yhtä päätyä, mutta Riikonen otti noin 3-4 huipputorjuntaa pitäen pelin tasoissa. Sisimmässäni olin kuitenkin varma, että Gnistan tekee vielä sen yhden tarvittavan ja lopulta tuo hieno turkulainen Latose Jokke sen tekikin. Jokke on viime peleissä sortunut tuhlailuun, joten osuma tähän saumaan oli monella tapaa maukas!
Sarjataulukko näyttää nyt hyvältä kaikin puolin. Muistettakoon, että tämän kauden päätavoite oli sarjassa säilyminen ja sen suhteen voi tässä vaiheessa olla aika levollisin mielin vaikka pelejä onkin kosolti jäljellä. Toisaalta jos Kipinän roihuaminen jatkuu ja tulokset menevät muutenkin nappiin niin tässä olisi vielä saumat jopa "isojen poikien kekkereihin" eli top6 loppupeleihin.... Se olisi kuitenkin vain mukavaa plussaa ja vaatisi tulosten menemistä aivan nappiin, joten turha pohtia asiaa enempää.
Katseet kohti Seinäjokea!
|
|
|
|
|
|