Pitäiskö sun vaikka jäähä ratikan alle. Kun Teillä on semmoinen.
It should be fun. Se olisi varmasti hauskaa, esimerkiksi jos siten pääsisi paratiisiin ja saisi 72 ikineitsyttä ilokseen ja loppuisi tämä loputon raadanta, raadanta ja
haluaminen. Haluaminen josta ystävämme Siddhartha Gautama Buddha niin varoitti meitä jälkipolvia ennen vaipumista kovasti kadehdittuun nirvanaansa. Tai siis ei kai haluaminen loppuisi vaan sehän olisi sitten yhtä loputonta halun orjana hustleeraamista, loputonta kuin raadanta ja sen loputtomuus kapitalistisessa ja miksei sosialistisessakin talousjärjestelmässä - tai kenellä olisi, kenellä ei loputonta tämä raadanta, niinpä niin, joutilaat ja eliitti erikseen; katso että kuulut jompaan kumpaan luokkaan or fucked up you are, you are. Mutta takaisin teologiseen argumenttiimme. Joten siis --- jos haluaminen olisi loputonta, ylitsevuotavaa, puhdasta (neitseellistä), hillitöntä ja kyltymätöntä mitä kaikkea sen pitäisi ehdottomasti olla jotta nautinto maksimoituisi ja tislautuisi taivaallisessa mittakaavassa, korkeudessa ja merkitysyhteydessä eikä muuttuisi puuhastelun kaltaiseksi koplaamiseksi, kopeloinniksi, kopuloinniksi, kuvitteluksi, masturboinniksi, masteroinniksi, masokismiksi, masonryksi, sodomiaksi, sadismiksi - sekä ylinäyttelemiseksi ja muiksi tässä mainitsemattomiksi pornon tukitoimiksi - ja libido olisi näine teoin ja tekemättömyyksin vastaavasti ehtymätön, naturaali, kemikaaleista ja toksiineista vapaa luonnonvara kuin iäisyyden horisontissa hehkuvana hulmuava tulivuori (ajattele aurinkoa ja kerro se äärettömällä; ajattele vetypommia räjähdyshetkellä ja kerro se äärettömän kertoimen äärettömälla potenssilla, paino sanalla
potenssi): ajan alkuun, big gang bang, ulottuvat ontelot ja tiehyet nektariininkaltaista jumalten siemenmahlaa ikuisesti ja ikionnellisesti pullollaan tihkuen ja purkautuen non-stop 24/7 --- niin siinä sitä pitäisi sitten koko ajan naida ja nussia, hääriä, vääntää, vatkata ja kääriä auki pitsiin, satiiniin ja sifonkiin verhoutuneita kuvankauniita, täyteliäisiä nuoria naisia hiessä ja pillunmehussa kuin maailman aamunkoitossa lukinseittisikiökalvojen alla kiimassa kylpien sähköiskunomaisten sarjaorgasmien armoilla --- niin kyllähän siinä ne jumaloidut, palvotut, myyttiset vitut pyörisi silmissä kuin sadat sinfullit vakopikkuhousut ihmisen sisään rakennetussa mielipuolisessa pesukoneessa loputtomalla linkousohjelmalla, siinä määrin niin ettei siitä helvetin hullunmyllystä löytäisi elävänä saati selväpäisenä ulos vaan alkais kuulkaas tää koko juttu etoa nopsaan ja pahasti. - Ei minnee sannon tottamaar. - Johtopäätös: Nautinnosta helvettiin on aina ollut matkaa pelottavan vähän ja tässä siitä erinomainen, sanoisin kiistaton ja definitiivinen todistus, tosite, kappale. Itse asiassa matka nautinnosta helvettiin on joka tapauksessa niin helvetin lyhyt: muodollinen, olematon - kun muistetaan skaalautuminen, skaalaedut ja ajan funktion äärettömät raja-arvot, miksei samaan syssyyn myös avaruuden yksinäisyys, tuo käymätön korpimaa ja sen täydellinen arvo- ja merkitystyhjyys: ajattele kuinka pitkästyttävää olisi leijua pimeyden halki jossain astronautin mukavuuslaitoslämpöpuvussa joka syöttäisi bentzodiazepiinia jatkuvalla tipalla laskimoon: leijua olemattomuuden reunalla, olemisen sietämättömässä nollagravitaatiossa pehmyessä pumpulissa ja menettää kehonhallintansa, suuntavaistonsa, ajantajunsa, identiteettinsä ja järkensä —- ja kutsua sitä nirvanaksi - tämä mukavuudenhalumme päättymätön pehmytkudos- ja panohelvetti! Nautinnosta on matkaa niin vähän että alan äkkiä taas ajatella seuraavalla piiloatheistisella logiikalla, loppu (absolut) onkin äkkiä lopuista autuain. Olemattomuus on eri paratiiseista ja paratiisiratkaisuista kiistatta funktionaalisin, faktuaalisin - ja tyydyttävin, simply toimivin: 'feng shui' ilman mitään eternaalista shuihinotthoa. Ei jakojäännöksiä, ei jäteongelmia, ei ongelmajätettä, ei laajennustarpeita, ei logistiikkahaasteita, — ei kiusallisia reductio ad absurdumeja, ei epätietoisuuden tai ambivalenssin hetkiä - eikä ei eikä mitä: ei mitään! Joten ratikan alle vaan eiku ei, siis tarkoituksella jääminen -- heheh, kuinka kinkya ja näppärää, jätän sen kuitenkin väliin ja katson jatkossakin tarkasti vasemmalle ja oikealle ennen kuin ylitän kaupungin letaalinsalakavalia katukuiluja ja raideleveyksiä tyhjyyden yllä -- koska ainahan sitä voi "vain" vammautua vaikeasti. Ja sitä paitsi pidän tietenkin "enemmän" elämästä, elon keskitiellä
tiestä itsestään "juopuneena"
taivaltamisesta - kuin meidän kaikkien lähtökohtaisesti jakamasta yleisinhimillisestä näkökulmasta yksinomaan kolkkona (etc.) näyttäytyvästä lopusta; siksi en hyppää myöskään metron tai aseman ohi kiitävän junan eteen kuten eräät maljansa ennen aikojaan tyhjiin juoneet ja toivonsa menettäneet ihmispolot ja piruparat. En vaikka joidenkin mielestä ehkä "pitäisi!". Pidän elämästä. Pidän elämästä enemmän - koska vain se on ja olennoi, ja me olemme ja olennoimme vain siinä - siksi pidän siitä enemmän kuin yhdestäkään epätodellisesta vaihtoehdosta sen "takana", "lopun" fantastisesta skenaariosta jonka itseään jurnuuttava ihmismieli voi mielensä valkokankaalle lohdukseen ja harhakseen taikoa. Ei! Meidän on oltava vahvasti elossa, tässä ja nyt, se on moraalinen velvollisuutemme, seistä uljaina ja pystypäin elämän juhlavartiossa kuoleman olemattomuutta ja olemattomuuden joskus ehkä kutkuttavaakin auvoa vastaan.
Epilogue: Ja jos on olemassa #taivas.com se on sitten ihan jokin vitun kosmis-imaginaarinen mind fuck eikä meillä ole siihen osaa eikä arpaa. It is completely at another level, completely, purely, madly, deeply - and yours only, Mr. Godlock, yours and all your humble and not so humble servants dreaming on. - Keep the faith. You will need it on the last call to Dhulumh. No doubt. And doubt only.
Kertauksena. Nautin jatkossakin raitiovaunuista vain raakana urbaanin matkustajana, en lopullisena ratkaisuna.
