Olipas eilisessä pelissä valtava tasoero kaikessa, aivan kuin joukkueet olisivat olleet eri sarjatasoilta...
Pitää paikkansa ja valitettavasti eilen isännät pari porrasta alempana kun vieraat.
Viime harjoituskaudella peli vieraissa huhtikuussa Klubi04 vastaan tappio 1-0 ja tuolloin
tuntemukseni oli:”...perusteella myös tässäkin ottelussa ongelmana vastustajan
vahva prässi ja vastustajien nopeus. Tietysti yhden vajaalla ison osan
pelissä oleminen vaikuttaa. Tuolta prässin alta tuleminen pitää saada
kuntoon sarjassa pärjätäkseen. Ei myöskään tunnu tällä hetkellä olevan
riittävää kykyä viimeistellä maalipaikoista. Maalivahtipeli tuntuu olevan
hyvässä kuosissa.”
Eilisen perusteella vaikea sanoa mikä oli tavoiteltu taktiikka ja roolitus, mutta nyt meni penkin alle.
Osan pelaajien taso ei yksinkertaisesti riittänyt eilen ja sangen skeptinen riittääkö jatkossakaan.
Kun vielä varmoja otteita normaalisti esittäville runkopelaajille tuli harvinaisen paljon syöttövirheitä ja
pallonmenetyksiä niin tehtiin peli helpoksi vieraille.
En tiedä näkemäni pelien perusteella miksi viime aikaisille sopimuksille on nähty perusteet.
Tietysti vasta helmikuun alku, mutta kovasti pitää parissa kuukaudessa tulla kehitystä monenkin
pelaajan kohdalla ettei joukkueen taso jää liian heikoksi sarjaa ajatellen.
Kokeilujahan harjoituskaudella pitää tehdä, mutta keskikenttä vaatii Jaman ja Tapanin yhtäaikaisen
kentällä olon ja Tapanin paikka on ylempänä kuten viime kaudella. Jos halutaan hyökkääjiltä
vahvaa prässiä niin silloin kentällä on oltava yhtaikaa Holopainen, Kuosa ja Kaijasilta. Azoba tekee
innolla töitä, mutta vaikeuttaa monesti pelin tekoa, kun mies on milloin missäkin. Toki viimeistellyt
kolme maalia lähinnä tuolla loppuun asti yrittämisellä.
Puolustuksen suhteen eilen ongelma tuntui olevan nopeuden puute. En tiedä oliko ohjeistettu vai
pelaajien takaraivossa epäilys omasta nopeuden riittävyydestä niin hyökkäyksen prässätessä neljälläkin
niin puolustus jäi liian kauan alas ja lähti nousuun vasta kun vastustaja ohitti prässin ja pitikin tehdä
180 asteen käännös ja juostiin kilpaa kohti omaa maalia.
Omista nuorista sen verran vaikka vähälle peliajalle jäivät niin Dits hyvällä yksilösuorituksella hankki
maalintekopaikan itselleen. Veto jäi kevyeksi niin Klubi04 maalivahdille ei tuottanut vaikeuksia.
Thomas puolustuksessa pari hienoa katkoa joilla esti vaarallisen hyökkäyksen kohti maalintekoa.
Ikävää oli Khayatin ja Kaijasillan loukkaantumiset ja toivottavasti ei pahempaa vaikka kivuliaan näköisesti
kentältä poistuivat. Sairastuvalla lienee sopimuspelaajista Ketonen, Ramström ja Zolameso.
Tuolla tulospalvelun listalla on Santeri Pohjolainen joka ei vielä ole peliasuissa pukeutunut ja
en tiedä mikä hänen tilanteensa on. Tosin TPS:n viimekautisessa topikissakin välillä ihmeteltiin mihin
on hävinnyt. Toivottavasti ei kovin lasinen tapaus sillä käsittääkseni hyvä lupaus kehittymisestä jatkossakin.
Tämä oma purkaukseni eilisen johdosta ja nyt se on käsitelty joten kohti ensi viikonloppua ja SalPa linnoituksen
valtausta. Tsemppiä jatkoon niin joukkueelle kuin kannattajille. Yksi ex-pressa totesi ”kyllä se siitä” ja olihan
se parempi sanonta kuin nyt ehdokkaan ”sori siitä”