Ei kyllä olisi mikään paluu, tuotahan se peli on. Ehkä hieman ylempänä kuin Banan pahimpina aikoina, mutta äärimmäisen harvoin hyökkäys päättyy maalintekoyritykseen. Aina välillä valo pilkahtaa, kuten edelliseen voitetun matsin voittomaalissa.
Oma toive olisi edelleen näin 10 vuotta Banan ensiesiintymisen jälkeen saada valmentaja, joka ei peluuttaisi suomalaista veikkausliigafutista. Ehkä Sibila olikin sellainen, mutta EIF kotona, 0-0 ja topparit syöttelemässä keskiympyrässä toisilleen minuutti ennen loppua on pahasti verkkokalvoille syöpynyt kuva. Ei enää sitä. Mieluummin niin kova tempo että syötöt välillä menevät huonouttaan ohi kuin nykymalli, jossa ne menevät rajasta yli syöttäjän laittaessa poikittaissyötön liikkeeseen seisovalle vastaanottajalle.
Vasara kuulostaa pahasti Bana kakkoselta.
Pitkälti asiaviesti mistä helppo olla samaa mieltä, mutta boldattuun täytyy napata kiinni. EIF-matsi toden totta tuntuu jääneen Sibilan kauden jonkinlaiseksi käännöskohdaksi. Itse tosin näin pelin hyvin eri tavalla. 0-0 tulos toki anteeksiantamaton (joskin kyseistä nippua vastaan onnistuttiin alisuoriutumaan tuloksellisesti vieläkin pahemmin myöhemmin) mutta tuossa pelissä Klubi oli kyllä erittäin dominoiva ja vaarallinen. XG taisi olla jossain kolmen hujakoilla ollen koko kauden toiseksi korkein lukema (korkeinkin oli yllätys yllätys MIFK-peli ennen Token ajanjaksoa). Klubi onnistui systemaattisilla malleilla luomaan maalipaikkoja jatkuvalla syötöllä käytännössä parhaaseen maalintekosektoriin, mutta mistään ei saatu sisään ja Plange kunnostautui tuhlailemaan useammankin paikan minkä lisäksi kaverin veskari pelasi unelmiensa pelin.
Ottelun jälkeen Virta pyyteli Päädyltä anteeksi minkä jälkeen henkinen alamäki olikin sitten valmis ja Inter peli oli kauheinta paskaa mitä siinä kohtaa olin Klubilta ikinä nähnyt - tietämättä pahemmasta mitä tuleman piti. Ylipäätään alkukautta leimasi kummallinen trendi missä Klubi oli ajottain todella heikko vieraissa mutta kotona kulki pelillisesti melko nätistikin ja nimenomaan peräänkuuluttamasi tempo sekä eteenpäin meneminen oli silminnähtävää verrattuna tähän 10-vuotiseen puuduttavaan pimputteluajanjaksoon johon sitten Token kanssa palattiin. Toki sillä nyanssilla ettei nyt ole edes pimputeltu hyvin.
Edit: Todetaan vielä samaan syssyyn että edellä JU58 summasi omatkin tunnot aika täsmällisesti. Itsekin olen ja olin alkukauden valmis sietämään tappioitakin mikäli pelistä näkee että prosessi on menossa eteenpäin mutta tätä loppukauden skeidaa en voi itse henkilökohtaisesti hyväksyä. Voi olla että henkinen takalukko ja vastuusekoilu sekä johtajuuden puute kopissa johti tilanteeseen missä todella tuli vetää jarrusta ja viheltää peli poikki mutta reaktio oli väärä. Sibilan kenkiminen ja Token ottaminen tilalle oli näkemykseni mukaan kardinaalinen virhe ja vikaliike, joka tulisi paikata pikimmiten. Kannatan pikaisia kenkimisiä sekä Lallin nostamista väliaikaiskoutsiksi Klubi04 kauden päätyttyä.