HIFK sanoi aikanaan ei Raimo Sarajärvelle. Viimeiset 10 vuotta sitten kuitenkin etsittiin juuri Sarajärven kaltaista omistajaa. Kohtalokas virhe tehtiin, kun ainoa potentiaalinen rikas, aikaansaava ja HIFK:sta kiinnostunut jalkapalloihminen torjuttiin. Mikä olisikaan tilanne nyt, jos HIFK olisi toiminut viimeiset 15 vuotta Sarajärven johtamana? Ehkä HIFK olisi liigan top 3 omalla stadionillaan.
Ilman uutta Sarajärveä ei valitettavasti ole mitään toivoa palata korkeimmille sarjatasoille saatikka aidosti laittaa mitään perusteita kuntoon.
Jos ”Sarajärven tapaista omistajaa” olisi haluttu, hän olisi HIFK:n omistaja.
Hänen jälkeensä haettiin omistajaa, tai omistajia, jotka olisivat valmiita sijoittamaan rahaa, mutta eivät ottaisi 100%:sta päätäntävaltaa. Tunnetuin, surkein, tuloksin.
Kysymys on pohjimmiltaan valinnasta. Jos yksinvaltainen namusetä ottaa vallan, hän myös käyttää sitä. Ostaa seuran leikkikalukseen ja tekee kaikki tärkeät päätökset konsultoimatta välttämättä ketään, tai korkeintaan aniharvoja itsensä nimittämiä ”hallituksen” jäseniä. Ristiriitatilanteessa kannattajien kanssa hän voi todeta, kuten Raimo totesi taannoin:” Tämä on minun seurani.”
Tässä on kysymys vähän samasta kuin Platonin ”Valtiossa.” Valistunut itsevaltias on teoreettinen käsite ja sillä tasolla toimiva tai jopa ihanteellinen. Tai kuten Nokian menestysvuosien kuulu ”Management by perkele.” Siinä mallissa oli etunsa verrattuna esim. Ericssonin jatkuviin kokouksiin ja keskusteluihin, jotka hidastivat päätösprosessia, kun piti kuulla henkilöstön ja muiden firmayhteisöön kuuluvien mielipide ennen päätöksentekoa.
Siitä on kyse mitä halutaan. Tosin aina ei saa sitä mitä tilaa. Haluaako ko. seurayhteisö menestystä mihin hintaan tahansa, vai vaihtoehtoisesti jotain muuta, joka nähdään arvokkaammaksi. Menestystä saa rahalla, se raha on edellytys menestykselle. Mutta ilmaiset lounaat ovat hyvin harvinaisia. HIFK:n yhteisö on kuitenkin etsinyt ilmaista lounasta, toistaiseksi löytämättä.
Minusta paras malli olisi ollut luoda omistajayhteisö, vähän HIFK:n lätkäjengin malliin. Jakaa vastuuta ja valtaa sopivankokoiselle ryhmälle riittävän hyväntahtoisia ja varakkaita sijoittajia. Tätä toki yritettiin, mutta se tehtiin väärin, valitsemalla väärät henkilöt johtotähdiksi. Heissä ei ollut imua viedä hommaa maaliin. Miksei tietysti joku Sarajärvi-tyylinen henkilö voisi olla se johtotähti, mutta osana em. kaltaista kuviota. Raimo tosin ei luultavasti olisi suostuvainen muuhun kuin täysin itsevaltaiseen malliin.
Se on asia, joka useimpia Röda-henkisiä kaivertaa. Pitkälti toistasataa vuotta vanhaa perinneseuraa ei haluta myyydä kokonaan ja lopullisesti. Ei mihinkään hintaan, koska seura edustaa arvoja, jotka eivät ole kaupan. Usean sukupolven mittaista periytynyttä kannatusta, stadilaista instituutiota, jolla on pitkät juuret ja värikäs historia. Niistä ei haluta luopua.
Mieluummin pelataan alasarjoissa ja säilytetään identiteetti, joka ei ole se, että ollaan jonkun pohjalaisen omistama ja täydellisesti ohjaama joukkue, sen sijaan, että oltaisiin seurayhteisö, jolla on sosiaaliset juurensa jo 1800-luvulta lähtien.
Näkisin, että nyt on tullut aika palata oleelliseen. Unohtaa liigasta haaveilu ja laittaa työhaalarit päälle. Pistää kuntoon rakenteita, satsata yhä enemmän junnuihin ja edetä sitä kautta sinne tasolle, jossa on järkevä pelata. Tulevalla kaudella se on Kolmonen, ehkä jatkossa pikkuhiljaa isommat ympyrät. Mutta, vasta sitten, kun edellytykset siihen löytyvät.
En kiellä, etteikö keväällä 2015 tuntunut sanoinkuvaamattoman hienolta, kun broidin ja parin muun gamlan giban kanssa tsitattiin lehtereillä ensimmäisessä pääsarjapelissä sitten 70-luvun alun. Olimme kaikki olleet katsomossa jo edellisen pääsarjavisiitin aikana, kun Janssonin Helge oli puikoissa. Silloin oli sarjan nimi Mestaruussarja.
Kun musa soi ja tähtipaitainen jengi spurttasi nurtsille, näin broidin poskella kyyneleen valumassa, kun hän sanoi:” On tää helkkarin upea tunne…saatiin tää vielä kokea…faija ja fafa varmaan tsiigaa pilven reunalta.” Niin he luultavasti tekivätkin.
Omasta puolestani kiitokset myös muiden seurojen faneille, joilta on tullut ymmärrystä ja empatiaa tässä hankalassa vaiheessa. Ja Rödan faneille ympäri Suomea, olen tavannut heistä useita.
Klubilaisille erityiskiitos derbyistä. HIFK:n perinnekannattajat eivät vihaa Stadin sinisiä, vaikka naljailevat. Se nokittelu on osa stadilaisuutta. Te ymmärrätte varmasti.
