Zenith
Poissa
|
|
Vastaus #250 : 05.06.2007 klo 10:48:34 |
|
Toivon mukaan omistajat kävisivät ainakin muutamassa matsissa kauden aikana ja harkitsisivat alkumaksun lisäksi esim. t-paidan tai huivin hankkimiseen. Jotkut satsaisivat aikaansa, toiset voisivat pienellä rahallisella lisäpanostuksella auttaa "seuraansa".
Itse voisin olla ainakin mukana tällaisessa projektia sijoittamalla rahaa ja olla mukana tukemassa ilmiötä taloudellisesti. Idea on mielestäni ajatustasolla hyvä ja olisi jännä seurata kuinka se toteutuessaan kehittyisi ja olla mukana alusta asti matkalla kohti glooriaa Jos kynnys sijoittaa rahaa on riittävän pieni, tyyliin tekstiviesti, niin 1-10 euron sijoituksia luulisi pienen julkisuuden myötä saavan vaikka miten paljon. Tekstiviestin lähettämällä saisi jonkun todistuksen kotiin omitusoikeudesta, ja sijoittamalla tietyn euromäärän voisi saada kylkiäisinä etuja jotka toisivat yleisöä: xxx eurolla saisi kaljan ja pääsylipun joka otteluun ilmaiseksi ja huivin kotiin tjsp. En tiedä mikä summa olisi taloudellisesti merkittävä ko. sarjatasolla, mutta luulisi ison joukon organisoimana kaiken olevan mahdollista. Menestystä projektille joka tapauksessa, täytyy seurata mielenkiinnolla mihin tämä kehittyy
|
|
|
|
Jonatan
Poissa
|
|
Vastaus #251 : 05.06.2007 klo 10:53:33 |
|
Ongelmaksi voi muodostua se, että junnujen vanhemmat pelkäävät joutuvansa kustantamaan edarien kalliin ylläpidon. Tämä oli yksi keskeinen syy lopettamiseen kakkosdivaritasolla 90-luvun puolivälissä (nousun ykköseen kaatuessa silloin viime hetkillä HIFK:n maaliin) ja myös osasyy Gnistan fuusion kaatumiseen.
Tällaisen pulmanhan voi ratkaista siten, että edustuksesta ja junnuista vastaavat eri yhdistykset. Näin junnujen vanhemmat eivät joudu osallistumaan mitenkään edarin kuluihin. Esimerkiksi Oulussa Tervarit toimii täten. Kuitenkin junnuille luonnollinen askel on siirtyä sitten jossain vaiheessa edustukseen. Koko seuran ostaminen tai kaappaaminen, miten sitä nyt haluaa nimittää, on mututuntumalla HPS:n kokoisen seuran kohdalla aika vaikeaa.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #252 : 05.06.2007 klo 10:58:07 |
|
Ei täällä kai kukaan ole puhunut koko seuran hankkimisesta, vain edustusjoukkueen.
|
|
|
|
Pioneer
Poissa
|
|
Vastaus #253 : 05.06.2007 klo 11:00:30 |
|
Ei täällä kai kukaan ole puhunut koko seuran hankkimisesta, vain edustusjoukkueen.
Ja ei kai myöskään edustusjoukkueen hankkimisesta, vaan tukemisesta?
|
|
|
|
Jonatan
Poissa
|
|
Vastaus #254 : 05.06.2007 klo 11:01:15 |
|
Jep, näin minäkin asiaa ajattelin. Kunhan varmistin vain, että asia on tosiaan noin.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #255 : 05.06.2007 klo 11:01:37 |
|
Ja ei kai myöskään edustusjoukkueen hankkimisesta, vaan tukemisesta?
Juurikin näin.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #256 : 05.06.2007 klo 11:26:20 |
|
Ainoastaan pari pessimistiä! Onko tämä varmasti suomalainen foorumi Nythän on tämä "muna vai kana"-ongelma eli saadakseen rahaa & näkyvyyttä tarvitaan valmis konsepti, joka edellyttää itse seuraa. Seuran houkutteleminen taas edellyttää rahaa & näkyvyyttä. Tiivistetysti siis ilman nykyisen seurajohdon luovaa hulluutta niin homma ei nytkähdä minnekään, koska kaikki palaset ovat tiiviisti kiinni toisissaan. Näin ollen voidaan siis lähestyä seuraa ja tiedustella alustavasti, että onko kiinnostusta näin pähkähullua ideaa kohtaan. Nimenomaan sanoa jotta ajatuksena on kannatusyhdistys Tähti rintaan ry eikä mikään kaappaus. Toinen vaihtoehto on sitten aloittaa keräys ajatuksella, että saadaan mukaan joku seura ja näin heti alkuun voidaan iskeä pöytään tosite jotta tässä on alkusumma ja lisää on tulossa kun hommaan saadaan näkyvyyttä. Kolmas vaihtoehtohan on sitten saada mukaan tosiaan joku uskottava entinen seura-aktiivi, joka toimii projektin eräänlaisena takuumiehenä ja antaa aluksi touhulle kasvot. Muuten suunnittelussa on syytä muistaa, että näissä hommissa ja etenkin keskusteluissa pitäisi ensin puhua koko pihasta ennen kuin aletaan säätää ruohonkorsia. Siinä vaiheessa kun isot linjat on kunnossa niin voidaan ruveta miettimään nettisivuja ja yleensäkin näkyvyyttä. Makkaranmyyntiä on syytä suunnitella vasta joskus talvella... mutta yleisesti tulopuolesta niin tokihan tällaista projektia varten voi tehdä kannatustuotteita kuten paitoja yms., joiden myynnillä saa lisätuloa. Siis nimenomaan tämän projektin kannatustuotteita, seuran fanituotteet ovat asia erikseen. Talkootyö itsessään on sitten ihan oma lukunsa, mutta osa rahastahan voidaan käyttää myös fanitoimintaan eli vierasmatkoihin sekä vastaavaan. Nykyisessä huomiotaloudessa kun näkyvyys on se tärkein elementti, jolla tällaisia hommia viedään eteenpäin. Ainakin keskustelu on ollut mielenkiintoista vaikka touhusta ei mitään tulisi ja jos tulee niin mikäs sen mukavampaa kuin vuonna 2020 istua Tähtistadionin aitiossa katsomassa Mestareiden liigan ottelua HPS - Real Madrid. Itse tosin helposti pysyn mieluiten etäisyyksien yms. vuoksi kannatusjäsenenä, mutta esim. serkku on juristi ja tarpeeksi hullu lähteäkseen tällaiseen mukaiseen. Täytyykin jossain vaiheessa käskeä lukemaan tätäkin aluetta, normaalisti lukee vain otteluraportteja.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #257 : 05.06.2007 klo 11:48:40 |
|
Täytyy asiaa Rikkiviisaalta Nyt vain tulisi päättää ketkä, milloin ja millä "asein" lähestymme seuraa? Mitä tapahtuu jos HPS sanoo ei? Jo muutamassa päivässä tänne on ilmoittautunut yli 50 vapaaehtoista tukijaa ja jopa toimijaa joten mielestäni silloin kannattaisi katseet kääntää johonkin muuhun seuraan.
|
|
|
|
Anfield Road
Poissa
|
|
Vastaus #258 : 05.06.2007 klo 11:57:44 |
|
Jep. Eihän tällaista väkisin pysty eikä saa viedä läpi, jos HPS ei kiinnostunut ole niin eipä käytännössä muita vaihtoehtoja olekaan kuin muiden seurojen halukkuuden tarkistaminen.
|
|
|
|
Rautakauppias
Poissa
|
|
Vastaus #259 : 05.06.2007 klo 12:01:51 |
|
Lyhyesti kommenttina että vastaava tilannehan on edessä aina uutta yritystä perustettaessa, sillä erotuksella että silloin tarvitaan jotakin näyttöä toiminnan ja idean järkevyydestä rahoittajien (pankin tms.) vakuuttamiseksi, kun varsinaista toimintaa ei vielä ole olemassa.
Käytännössä tällöin perustamassa olevat henkilöt laativat liiketoimintasuunnitelman, jossa hyvin yksityiskohtaisesti käydään koko suunnitelty yrityskonsepti läpi rahoituksesta, budjetoiduista tuloista ja menoista toiminnan käytännön organisointiin saakka.
Mielestäni myös tässä ennenkuin otetaan ensimmäistä kertaa seuraan yhteyttä, olis syytä laatia hyvä, yksityiskohtainen suunnitelma mitä tässä ollaan tekemässä. Muutama jonkinlaista kompetenssiä omaava aktiivi vois kerääntyä tekemään realistisia suunnitelmia.
Kun tuo tehdään kunnolla (ja se ei tarkota yhdessä illassa kaljan voimalla väännettynä), se on erinomainen pohja toiminnan aloittamiselle ja tuo aivan erilaista uskottavuutta kun toinen osapuoli huomaa että asioita on oikeasti mietitty, tutkittu ja suunniteltu.
Tällaisen suunnitelman kanssa on aivan eri asia lähestyä seurajohtoa kuin soittaa ja sanoa et me saatiin forumilla kuningasidea ja ainakin parikyt jätkää vois laittaa jotai viiskyt euroa (huom. tietoinen kärjistys - näin seurajohto saattaa asian muuten nähdä)
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #260 : 05.06.2007 klo 12:05:18 |
|
Jep. Eihän tällaista väkisin pysty eikä saa viedä läpi, jos HPS ei kiinnostunut ole niin eipä käytännössä muita vaihtoehtoja olekaan kuin muiden seurojen halukkuuden tarkistaminen.
Omasta mielestäni tähän koko konseptiin kuuluu pitkän ja hienon historian omaavan joukkueen nostaminen perinteidensä velvoittamaan asemaan suomalaisessa jalkapallossa. Tämä jo pelkästään siitä syystä, että julkisen näkyvyyden saaminen vaatii historiallisesti nimekkään joukkueen. Voimmehan toki myös ottaa yhteyttä useampaan joukkueeseen ja tällä tavalla kartoittaa, mihin on mahdollisuuksia, mutta itse kuitenkin pitäisin jo useamman kerran tässäkin ketjussa mainituista syistä Hopsin ykkösvaihtoehtona.
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #261 : 05.06.2007 klo 12:06:06 |
|
Lyhyesti kommenttina että vastaava tilannehan on edessä aina uutta yritystä perustettaessa, sillä erotuksella että silloin tarvitaan jotakin näyttöä toiminnan ja idean järkevyydestä rahoittajien (pankin tms.) vakuuttamiseksi, kun varsinaista toimintaa ei vielä ole olemassa.
Käytännössä tällöin perustamassa olevat henkilöt laativat liiketoimintasuunnitelman, jossa hyvin yksityiskohtaisesti käydään koko suunnitelty yrityskonsepti läpi rahoituksesta, budjetoiduista tuloista ja menoista toiminnan käytännön organisointiin saakka.
Mielestäni myös tässä ennenkuin otetaan ensimmäistä kertaa seuraan yhteyttä, olis syytä laatia hyvä, yksityiskohtainen suunnitelma mitä tässä ollaan tekemässä. Muutama jonkinlaista kompetenssiä omaava aktiivi vois kerääntyä tekemään realistisia suunnitelmia.
Kun tuo tehdään kunnolla (ja se ei tarkota yhdessä illassa kaljan voimalla väännettynä), se on erinomainen pohja toiminnan aloittamiselle ja tuo aivan erilaista uskottavuutta kun toinen osapuoli huomaa että asioita on oikeasti mietitty, tutkittu ja suunniteltu.
Tällaisen suunnitelman kanssa on aivan eri asia lähestyä seurajohtoa kuin soittaa ja sanoa et me saatiin forumilla kuningasidea ja ainakin parikyt jätkää vois laittaa jotai viiskyt euroa (huom. tietoinen kärjistys - näin seurajohto saattaa asian muuten nähdä)
Ehdottomasti juurikin näin.
|
|
|
|
Dial Square FC
Poissa
|
|
Vastaus #262 : 05.06.2007 klo 12:13:25 |
|
Se mikä minusta pitäisi vielä tehdä selväksi on se, että onko projektissa tarkoitus ottaa joukkue hoitoon vai vain auttaa taloudellisesti ja jättää kaikki muu nykyiselle organisaatiolle. Meidän resursseillamme olisi tietenkin helpompaa ja HPS:nkin kannalta vaarattomampaa tuo pelkän taloudellisen tukijan rooli. Toisaalta riittääkö se motivoimaan ihmisiä osallistumaan, jos rahalle ei saa vastinetta missään muodossa. Toki voisimme edellyttää tuen vastineeksi osaa päätösvallasta, mutta emme kaikkea.
|
|
|
|
Zenith
Poissa
|
|
Vastaus #263 : 05.06.2007 klo 12:29:33 |
|
Tuo on hyvä ja varmasti kynnyskysymys; vaikea nähdä että esim. HPS kieltäytyisi foorumistien €uroista, mutta jos se aiheuttaa organisaation muutoksia ja "sikariporras" menettää valtaa etc niin kielteisiä vastauksia voi alkaa tulemaan aika kovaa tahtia.
Vaikea sanoa mikä olisi riittävä osallistumisen taso että motivaatio hankkeen tukemiseen säilyisi, mutta toisaalta seura jatkaisi toimintaansa mahdollisimman paljon kuten ennenkin. Se varmasti ratkeaa kun tuo suunnitelma tehdään. Jos kosketuspinta itse seuraan jää tukijoiden osalta liian vähäiseksi, niin hanke voi tuntua samalta kuin pistäiä eurot Alex Fergusonin tilille ja katsoisi munan pelejä Canalilta.
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.06.2007 klo 12:32:56 kirjoittanut Zenith »
|
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #264 : 05.06.2007 klo 12:35:10 |
|
Kuten jo aiemmin on mainittu, kyseessä olisi yhdistys joka tukisi HPS:n edustusjoukkuetta taloudellisesti jne. Hommalla ei haluta vaarantaa yhtäkään seuraa (varsinkaan junioripuolta) koska konkursseja täällä maassa on tehty jo ihan riittävästi. Tämän yhdistyksen tarkoituksena on tukea legendaarista seuravanhusta josta monikaan ei ole vuosien mittaan kummoista huolta pitänyt.
Eli kukaan ei ole ostamassa Hopsia, sen junioripuolta tai halua vaarantaa HPS:n olemassaoloa. Vain taloudellista panostusta edustusjoukkueeseen yhdistyksen nimissä, joka olisi päävastuussa edustuksen toiminnan pyörittämisestä.
|
|
|
|
Dial Square FC
Poissa
|
|
Vastaus #265 : 05.06.2007 klo 12:37:07 |

Eli pelkkä taloudellisen tukiyhdistyksen rooli ei Shotsille kelpaa?
|
|
|
|
JMR
Poissa
|
|
Vastaus #266 : 05.06.2007 klo 12:38:57 |
|
Jos homma onnistuu, niin seuraa ei saada nousemaan sarjaportaita ylöspäin, jos pelaajamateriaali kentällä ei parane. Itse voisin lupautua pelaajaksi, vaikka olen B-juniori-ikäinen. Mutta eihän se estä pelaamista, pelaahan Dalla Vallekin Ykkösessä 15-vuotiaana Varmaan helpoin tapa olisi perustaa ihan uusi seura, mutta sitten tulee kysymykseen nämä mainitut asiat, esim. sponsorirahaa vaikeampi saada ja idea on aika utopinen, muovipaska Veikkausliigaan foorumistien rahoilla, jos näin kävisi niin varmaan joku buumi kävisi uusien seurojen perustamisessa. Toki jos menestystä tulisi, niin kiinnostus mediassa nousisi. Myös kun me olisimme rakentamassa seuraa, me saisimme päättää asioista eikä tarvitsisi taivutella nykyisen seuran sikariportaan kanssa asioista.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #267 : 05.06.2007 klo 12:40:13 |
|
Eli pelkkä taloudellisen tukiyhdistyksen rooli ei Shotsille kelpaa?
Meidän resursseillamme olisi tietenkin helpompaa ja HPS:nkin kannalta vaarattomampaa tuo pelkän taloudellisen tukijan rooli. Toisaalta riittääkö se motivoimaan ihmisiä osallistumaan, jos rahalle ei saa vastinetta missään muodossa. Toki voisimme edellyttää tuen vastineeksi osaa päätösvallasta, mutta emme kaikkea.
|
|
|
|
niftan
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #268 : 05.06.2007 klo 12:43:00 |
|
Kuten jo aiemmin on mainittu, kyseessä olisi yhdistys joka tukisi HPS:n edustusjoukkuetta taloudellisesti jne. Hommalla ei haluta vaarantaa yhtäkään seuraa (varsinkaan junioripuolta) koska konkursseja täällä maassa on tehty jo ihan riittävästi. Tämän yhdistyksen tarkoituksena on tukea legendaarista seuravanhusta josta monikaan ei ole vuosien mittaan kummoista huolta pitänyt.
Eli kukaan ei ole ostamassa Hopsia, sen junioripuolta tai halua vaarantaa HPS:n olemassaoloa. Vain taloudellista panostusta edustusjoukkueeseen yhdistyksen nimissä, joka olisi päävastuussa edustuksen toiminnan pyörittämisestä.
Kysehän on hyvin pitkälti siitä, kuinka taloudellisesti kannattavaksi seuran päässä näkevät meidän taloudellisen panostuksen verrattuna haluamiimme vaikutusmahdollisuuksiin edustusjoukkueen osalta. Päävalttimmehan ei toki ole omat panostamat rahamme, vaan ylipäätänsä koko projektin symboolinen vaikutus koko suomalaiselle jalkapallokulttuurille, liikkeen ainutlaatuisuus ja tätä kautta myös eittämätön julkisuusarvo. Uskon, että tämä on monelle seuralle asia, mitä heidän kannattaa todella pitkään miettiä ennekuin suorilta kieltäytyvät tarjoamastamme pyyteellisestä avusta.
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #269 : 05.06.2007 klo 12:47:23 |
|
Ehdottomasti päätösvalta kuuluu asiaan! Eihän se muuten olisi futisfanien pyörittämää toimintaa vaan rahoittamaa. Itse asiassa HPS:lläkin on varmasti todella paljon entisiä pelaajia, pelaajien sukulaisia, seuran toiminnassa muuten olleita sekä lähiseuransa toiminnasta muuten kiinnostuneita, että näistä voisi irrota useita satoja uusia "yhtiökumppaneita".
Fanien päätäntävalta, minimi! - valmentaja: netissä hallituksen esittämät vaihtoehdot, joista sitten nettiäänestyksellä valitaan paras - pelipaikka, jos ja kun se tulee tulevaisuudessa ajankohtaiseksi. Tässäkin, kuten kaikessa muussakin, äänestetään hallituksen ehdotusta - muut samantapaiset suuret päätökset, lähinnä tulevaisuudessa - hallituksen kokoonpano!!! TÄRKEIN!!!
Pelaajapolitiikasta vastaavasti vastaa valmentaja sekä toiminnanjohtaja aina niin kauan, kunnes seura on saavuttanut Ykkösen tason.
|
|
|
|
Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #270 : 05.06.2007 klo 12:48:31 |
|
Kuten aiemmin sanoin niin mielenkiinnolla seuraan ja saatan osallistua hommaan. Selvää kuitenkin on, että ei minulla täältä Jyväskylästä päin ole mitään intoa vain vastikkeettomasti laittaa rahaa helsinkiläisseuralle. Sille rahapanokselle pitäisi ehdottomasti saada jotain vastineeksi, kuten esimerkiksi juuri päätäntävaltaa.
Muutenhan se nyt on sama antaa se 50..100 euroa omalle oikealle suosikkijoukkueelleen tukena.
Ei minusta kokonaan uuden seurankaan perustaminen mikään huono idea ole. Yhteisöllinen projekti on aina varmasti piristävää eikä harrastuksena huonoimmasta päästä. Muovista vauhkoaminenkin on vähän niin ja näin, sillä kaikkien seurojen pitää jostain lähteä liikkeelle.
Mutta, jatkakaa. Kiva tätä topikkia on seurata.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #271 : 05.06.2007 klo 12:50:45 |
|
Pelaajapolitiikasta vastaavasti vastaa valmentaja sekä toiminnanjohtaja aina niin kauan, kunnes seura on saavuttanut Ykkösen tason.
Kukas sen jälkeen? Omistajat netissä?
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
|
Vastaus #272 : 05.06.2007 klo 12:51:35 |
|
Kuten aiemmin sanoin niin mielenkiinnolla seuraan ja saatan osallistua hommaan. Selvää kuitenkin on, että ei minulla täältä Jyväskylästä päin ole mitään intoa vain vastikkeettomasti laittaa rahaa helsinkiläisseuralle. Sille rahapanokselle pitäisi ehdottomasti saada jotain vastineeksi, kuten esimerkiksi juuri päätäntävaltaa.
Muutenhan se nyt on sama antaa se 50..100 euroa omalle oikealle suosikkijoukkueelleen tukena.
Sama.. Mutta nyt pitäisi miettiä, millä tavalla seuraa lähestytään. Jos halutaan koko päätäntävalta, voisi se kirvoittaa kieltäviä vastauksia HPS:n hallitukselta, vaikka kuinka luvattaisiin oikeutta olla osana juttua niin halutessaan. Jollain tavalla pitäisi sopia ainain siirtymäaika tai joku, jolla homma saataisiin tasapainoon nykyisten- ja uusien toimijoiden kanssa. Olisiko esim. "tukiyhdistykselle" puolet hallituksen paikoista sopiva avaus?? Ideanahan tässä omalta kohdaltani on nimenomaan se, että rahapanostuksella saisi myös mahdollisuuden olla mukana päättämässä seuran asioista ainakin jollakin tasolla.
|
|
|
|
Vuoden Vaihde
Poissa
Suosikkijoukkue: OTP, AC Oulu, Djurgårdens IF
|
|
Vastaus #273 : 05.06.2007 klo 12:53:54 |
|
Mielestäni omistajien ei kuuluisi puuttua joukkueen pelaajapolitiikkaan ja päivittäisiin rutiineihin juuri muuten kuin talkootyön kautta. Valmentajan ja toiminnanjohtajan kuuluisi mielestäni saada työrauha työnsä hoitamiseen. Muuten homma on Juntusen Miikan tasoa, eli jokainen forumisti soittelee päissään valmentajalle ja vaatii millon ketäkin avaukseen... Toki hallitus määrittelee tavoitteet ja valvoo niiden toteutumista, mutta valmentaja saa kasata taloudellisten ehtojen määräämänä haluamansa joukkueen ja toiminnanjohtajan tehtävä on yhdessä hallituksen kanssa vastata siitä, että pelaajat ym. saavat sovitut rahansa..
|
|
|
|
Udi
Poissa
|
|
Vastaus #274 : 05.06.2007 klo 12:54:11 |
|
Kukas sen jälkeen? Omistajat netissä?
Runkopelaajat voi varmasti valita valmentaja tms., mutta varsinkin (sitten joskus!) Veikkausliigatasolla vahvistusten hankkiminen tulisi olla myös "klaanin" päätettävissä. Yksi vaihtoehtohan olisi, että hallituksen luottamus mitattaisiin kerran tai kaksi vuodessa. Luottamukseen vaikuttaisi oleellisesti hallituksen "klaanille" antamat äänestysmahdollisuudet ja niiden mielekkyys, sekä äänestysvaihtoehtojen järkevyys. Eli muutama joukkoäänestys vuodessa saisi koko porukan varmasti tuntemaan itsensä "päättäjäksi".
|
|
|
|
|
|