Sunnuntaina on edessä lähtö Afrikan mestaruusturnaukseen, tyhjennelläänpä pajatsoa ennen reissua.
Syksyllä tuli nähtyä pari matsia Ugandassa. Ensimmäisessä ottelussa lokakuun lopulla kotijoukkueena oli edellisellä kaudella mestaruuden maalierolla hävinnyt KCCA (Kampala Capital City Authority FC, ex-Kampala City Council Football Club). Seura perustettiin 1963, alkuun se oli etenkin kaupungin jätevesihuollosta vastaavien työntekijöiden seura. Mestaruuksia perinneseuralle on kertynyt 13.
Kuluva kausi oli alkanut surkeasti. Ensin seura putosi CAF Conferedations Cupin 1. kierroksella Libyan Abu Salimille. Sarjassakin neljä ensimmäistä ottelua päättyivät tappioon. Se riitti seurajohdolle, ja portugalilaisvalmentaja Sergio Daniel sai kenkää pari päivää ennen näkemääni ottelua, vain neljän kuukauden pestin jälkeen. Valmentaja oli tuonut runsaasti pelaajia mm. Angolasta ja Brasiliasta, oletettavasti yhteisen portugalinkielen perusteella. ”Vahvistusten” otteet kentällä eivät vakuuttaneet, ja merkittävä määrä hupiukoista laitettiin luiskaan samalla oven avauksella valmentajan kanssa.
KCCA:n uusi paitasponsori CHINT Electric auttoi hankkimaan stadionille valot. Niinpä Ugandassa on nykyään kaksi stadionia joilla voi pelata iltaotteluita. Muilla stadioneilla pääsarjassa ottelut alkavat viimeistään klo 16, jotta ne ehditään pelata ennen pimeää. Illan ottelussa MTN Omondi -stadionilla vastaan asettui kolmella voitolla ja yhdellä tappiolla kautensa aloittanut sarjanousija NEC.
![](https://img.aijaa.com/m/00838/15211469.jpg)
Stadion on ollut afrikkalaiseen tyyliin remontissa jo pitkään. Remontti tehdään vaiheittain, mutta tekijät vaihtuu, hommat venyy ja rahat katoaa. Joku kaunis päivä se suunnitelmien mukaan näyttää kuitenkin tältä
![](https://www.kccafc.co.ug/wp-content/uploads/2023/04/stadium.jpg)
KCCA:n logosta tulee mieleen Piirrä Paintilla ja arvaa -topic
![](https://img.aijaa.com/m/00327/15211470.jpg)
Lippu maksoi noin 2,5 euroa
![](https://img.aijaa.com/m/00294/15211491.jpg)
Fanikrääsääkin oli saatavilla
![](https://img.aijaa.com/m/00008/15211492.jpg)
Afrostandardien mukainen pääportti
![](https://img.aijaa.com/m/00709/15211490.jpg)
KCCA – Més que un club
![](https://img.aijaa.com/m/00258/15211472.jpg)
HC-fanit viritteli lakanoita ennen peliä
![](https://img.aijaa.com/m/00394/15211484.jpg)
Ultras-osasto
![](https://img.aijaa.com/m/00920/15211485.jpg)
Safarireissulla olleet spanskit eksyivät peliin. Paikalliset löivät pojille rummut eteen, ei muuta kuin takomaan
![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
![](https://img.aijaa.com/m/00374/15211486.jpg)
Myös NECin Die Hardsit oli paikalla, ja tunnustivat oransseissa seuran värejä
![](https://img.aijaa.com/m/00783/15211473.jpg)
Jonkinmoinen sadekausi oli päällä, joten pääväylän lieju oli pehmeää
![](https://img.aijaa.com/m/00077/15211474.jpg)
Katsomot pullisteli väkeä läpi ottelun. Tunnelma oli odottava
![](https://img.aijaa.com/m/00340/15211479.jpg)
![](https://img.aijaa.com/m/00373/15211476.jpg)
Espanjalaiset poimittiin puoliaikahaastatteluun
![](https://img.aijaa.com/m/00210/15211475.jpg)
Stadionilla oli tekonurmi. Pallo liikkui hetkittäin ihan näppärästi. Kotijoukkueen pelaajista etenkin keskikentällä hyökkäävässä roolissa pelannut Etelä-Sudanin maajoukkuemies Loki jäi mieleen hyvistä suorituksistaan.
![](https://img.aijaa.com/m/00834/15211477.jpg)
![](https://img.aijaa.com/m/00115/15211478.jpg)
Herkkuja oli tarjolla jos jonkinmoista. Tarjolla ei kuitenkaan ollut Popedan hengessä lihaa ja perunaa…
![](https://img.aijaa.com/m/00850/15211482.jpg)
… vaan banaania
![](https://img.aijaa.com/m/00423/15211483.jpg)
Kokki pyöräytti tässäkin pelissä herkullisen sopan
![](https://img.aijaa.com/m/00341/15211489.jpg)
Kentän reunalla oli myös viihtyisä kahvila
![](https://img.aijaa.com/m/00485/15211471.jpg)
Iso tuoppi irtosi alle eurolla
![](https://img.aijaa.com/m/00443/15211480.jpg)
Viinapaukut maksoivat olutta vähemmän
![](https://img.aijaa.com/m/00026/15211481.jpg)
NEC vei lopulta pelin 2-0, ja KCCA:n taaperrus jatkui. Jalkapallo-otteluna ei kaksinen, mutta kokemuksena hauska. Tuon ottelun jälkeen KCCA on piristynyt, ilmeisesti valmentajanvaihdos auttoi. Kymmenestä tuon jälkeen pelatusta ottelusta on kertynyt saldo 6-1-3, ja sarjasijoitus on 9/16. Kärki on kuitenkin karannut tämän kauden osalta. NEC puolestaan on sarjassa sijalla 7. Kuriositeettina BK Häcken vahvisti pari viikkoa sitten hankkineensa KCCA:n 18-vuotiaan kärjen John Paul Demben omakseen. Syyskaudella Dembe pelasi lainalla Häckenin U19-joukkueessa ja teki kymmenen maalia kahdeksaan otteluun.
Reissu oli jälleen kaikin puolin onnistunut. Tulipa käytyä Oktoberfesteilläkin
![](https://img.aijaa.com/m/00112/15211488.jpg)
Meno Oktoberfesteillä oli mainio, esiintyjinä muun muassa The King Herself - Cindy Sanuy.
Let’s make a boomparty pon my body![](https://img.aijaa.com/m/00245/15211487.jpg)
Espanjalaiset pääsi puoliaikahaastatteluun, minä tunniksi aamu-tv:n vieraaksi. Mutta se on jo toinen tarina.
![](https://img.aijaa.com/m/00758/15211508.jpg)