Yhteistyön haasteet sekä kompleksiivisuus että kateuden värittämissä tilanteissa, on enemmän kuin haastavaa.
Yhteistyö voi olla mahdotonta, kun projektin kompleksisuus ylittää yksilöiden tai ryhmien kyvyn ymmärtää ja hallita sitä. Tällöin kommunikointi vaikeutuu, ja erilaiset näkökulmat ja tavoitteet johtavat ristiriitoihin ja epäluottamukseen.
Kateus voi myös vaikeuttaa yhteistyötä. Jos yksilöt kilpailevat keskenään resursseista, tunnustuksesta tai vallasta, yhteistyöhalukkuus vähenee.
Tästä syystä näen, että yhteistyön mahdottomuus voi muodostaa merkittävän haasteen, jonka taustalla voi vaikuttaa monimutkainen verkosto tekijöitä. Näihin lukeutuvat muun muassa ristiriitaiset intressit, heikentynyt luottamus ja puutteellinen kommunikaatio. Tällainen tilanne voi osoittautua turhauttavaksi ja johtaa epätoivottuihin lopputuloksiin.
Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää tunnistaa ja analysoida esteitä, jotka vaikeuttavat yhteistyötä, ja pyrkiä löytämään niihin ratkaisuja yhteistyömahdollisuuksien parantamiseksi. Avoin kommunikaatio, kompromissien etsiminen ja yhteisten tavoitteiden muodostaminen ovat avainasemassa yhteistyön onnistumisen kannalta.
=
Oulussa, mahdotonta.
Kyse on lopulta yhteistyökyvyttömistä ihmisistä, joiden henkilökohtaiset, monesti tiedostamattomat, motiivit ajavat heitä toimimaan tavalla, joka ei vie asioita eteenpäin. Oulussa on1980-luvulta lähtien viritelty kaikenlaista yhteistyötä seurojen kesken, mutta aina se on lopulta kaatunut yhteen tai kahteen "visionääriin", jotka omalla toiminnallaan ovat torpanneet kaiken yhteistyön. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan ole heidän syytään, vaan ihminen on ihmiselle susi, kuten jo Plautus kirjoitti näytelmässään Asinaria parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Mikä taas ajaa ihmisiä irrationaaliseen toimintaan on pyhä kolminaisuus Minä, Meikä ja Mä. Siinä vaiheessa kun minä ei ole kaiken tekemisen keskipisteessä, asiat ovat huonosti, ja ne pitää palauttaa siihen tuttuun ja turvalliseen tilanteeseen, jossa minun pitää olla mukana asioiden keskuksessa. Asiassa itsessään ei ole mitään väärää, koska ihminen toimii niin kuin itse parhaaksi tuntee, mutta valitettavasti kun näistä minuuksista tekemistä ajaa Dunning-Kruger -efekti eli ylivertaisuusvinouma, eli henkilö luulee tietävänsä, mutta ei tiedä luulevansa. Käytännössä toimintaa johtaa henkilöt, joilla ei ole minkäänlaista johtamisen, urheilutoiminnan johtamisen, valmennuksen, jalkapallovalmennuksen jne. osaamista, joten toimintaa johdetaan todellisuudessa luulon varassa. Toki Oulussakin on henkilöitä, joilla on tietoa ja on koulutusta, mutta tietämisessäkin on eroja. Kaikki todennäköisesti tietävät jotain, mutta vain muuta todella ymmärtää sen mitä hän tietää. Tämäkään ei ole kenenkään syy, vaan ihmiset ovat syntyjään erilaisia. Valtaosa ihmisistä on keskinkertaisia ja muutama on keksimääräistä pätevämpi. Traagiseksi tilanteen tekee, jos toimintaa johtaa ylivertaisuusvinoumasta kärsivä keskinkertainen, kouluttamaton toimija. Ja jos siihen lisätään muunlaisia patologisia häiriöitä, silloin toiminta voi olla hyvinkin irrationaalista.
Olennaisin asia, joka minuuksia kiehtoo ja ajaa on valta. Toiminta jota pyritään tekemään yhdessä luonnollisesti jakaa valtaa, joten vallan keskiöstä vallattomuuden syvyyksiin joutuminen on monelle punainen vaate. Tämä lienee se isoin syy siihen, minkä vuoksi Oulussa vähintään 50-vuotta on epäonnistuttu kerta toisensa jälkeen yhteistyössä. Yhteistyön myötä joku ainaa kokee jääneensä valtatyhjiöön, jolloin tilanne on keinolla millä hyvänsä pitänyt saada palautettua yksilön kannalta normaaliin tilanteeseen. Ylivertaisuusvinoumasta kärsiviä keskinkertaisia toimijoita pahempia ovat ylivertaisuusvinoumasta kärsivät keskikertaiset, kouluttamattomat toimijat, jotka ovat vallan huumaamia. Heidän toimintansa on ainoastaan ja vain sellaista, joka ajaa toiminnan vääjäämättä kaaokseen. Tällaisiakin esimerkkejä oululaisen jalkapallon historiasta löytyy, ja ihan lähihistoriasta.
Summa summarum paradoksaalisesti kaikki yllä mainittu olisi vältettävissä johtajuudella ja vallan käytöllä. Se, joka moista valtaa voisi käyttää on lajiliitto, jonka alaisuudessa kaikki seurat ovat. Tämä taas vaatisi lajiliitolta johtajuutta. Englannissa 2010-luvulla herättiin siihen, että menestystä ei tullut, ja yhdeksi tekijäksi tunnistettiin keskinkertainen puuhastelu seuroissa. Seuroissa toimijoille oli tärkeintä, että sai seuran takissa mennä pubiin kuin kehittää pelaajia. Sen seurauksena toiminta laitettiin uusiksi ja toiminta muutettiin hierarkkiseksi malliksi, jossa jokainen tietää mitä tekee, ja ennen kaikkea millä tasolla toimii, ja toiminnalle asetettiin vaatimukset. Vallankäytön myötä toiminnalle asetettiin rajat, joka taas on viime vuosina näkynyt siinä, että myös Englannin maajoukkueet ovat voittaneet jotain.
Mutta valitettavasti tällainen toiminta Suomessa on utopiaa, eikä sen vuoksi muusta kannata edes haaveilla. Oululaisen tyttöjalkapallon näkökulmasta tämä valitettavasti tulee olemaan erittäin tuhoisaa. Ellei BSM sarjajärjestelmää muuteta samanlaiseksi kaikkipelaa kaksilohkoiseksi SM-karsinnaksi, niin parin vuoden päästä oululaisia joukkueita ei SM-sarjassa tulla näkemään ja ylin sarjataso naisjalkapallolle tulee olemaan ykkönen, jos sekään. Tämä ei ole mikään ennustus, vaan se perustuu oululaisen tyttö- ja naisjalkapallon historiaan pohjatuviin faktoihin. Toki asiaan voi vielä vaikuttaa, mutta kylmät tilastot vain osoittavat, että näin tulee käymään.
