Henski
Poissa
|
|
Vastaus #25 : 01.06.2007 klo 18:28:52 |
|
En malta olla laittamatta omaa lusikkaani soppaan tuohon Kantin ja Lee Sharpen UCL-pohdintaan. Itse en ainakaan odota, että tulevalla kaudella nuoret pojat olisivat missään päärooleissa. Itse ymmärsin niin, että Kant tarkoitti tuolla UCL-kortilla sitä, että Nani ja Anderson tulevat olemaan tärkeässä roolissa UCL jahdissa, mutta vasta muutaman kauden päästä. Tätä ajatusta itsekin puollan, mutta tulevalla kaudella en kyllä uskalla heiltä odottaa vielä oikein mitään. Toki varsinkin Nani on jo sen kategorian mies, että ihan penkille istumaan ja vain pikku hiljaa sisäänajoon tuskin tähtää. Alkukaudesta ainakin on luultavasti heti peliaikaa luvassa, sillä todellisuudessa Ronaldohan on ainoa laitamies tällä hetkellä nykymateriaalissa. Parkin sairasloma ja kuntoutus kestänee pitkään. Olisiko ennen joulua mukana? Uskokaa nyt vaan jo, ja kertokaa mm. Röngällekin (päivän UL-netti), että Giggs ei tätä nykyä enää juuri laidalla, varsinkaan vasemmalla, pyöri. Mutta tämä nyt ei ollut vielä kaikki tähän UCL-kysymykseen. Edelleen haluaisin ohjata keskustelua vähän siihen, että millä eväillä tässä nyt oikein yritetään sitä SAF:n viimeistä kruunun jalokiveä hankkia. Yksinkertaisuudessaan oma väitteeni ja epäilyni on se, mitä olen jo aikaisemmin viljellyt, että onko sittenkään tuleva kokoonpanoviritelmä sellainen, että sillä oltaisiin ihan kuumimpia mestarisuosikkeja. Uskallan epäillä tätä. Ja tiivistetysti syy: koko joukkueen puolustuspeli. Ja tähän liittyen vähän myös aiemmassa topikissa pohdittu Fergusonin rajoittunut kyky luotsata joukkuetta yksittäisessä isossa ottelussa. Valaisempa hieman tätä. Otetaampa vaikka esimerkiksi kevään finaali. En varmaan kovin paljon pieleen osu, jos sanon, että niin Milanilla kuin Poolilla oli avauskentällisessä kymmenestä kenttäpelaajasta kahdeksan enemmän tai vähemmän ”puolustusvoittoista” tai ”puolustusorientoitunutta” pelaajaa. Kuviteltavissa olevassa Unitedin tulevaisuuden avausmiehistössä, miksei myös ensi kaudenkin, jako taitaa mennä 6-4. Tietenkään pelkillä numeroilla ei mitään ratkaista, mutta kyllähän tämä kertoo jotain. Muistelkaapa vaikkapa sitä Milan-välierää San Sirolla. Uskallan epäillä, että eipä siinä olisi hirveästi auttanut huomattava taito hyökkäyspäässä kun yksi Euroopan kurinalaisimmista joukkueista tukki lähes kaikki hyökkäysmahdollisuudet. Esimerkiksi Nanin ja Ronaldon kohdalla uskallan kyllä epäillä sitä innokkuutta, jolla he laitapakkejaan auttavat. Fakta on edelleen se, että Ronaldon puolustusosaaminen ja ennen muuta halukkuus siihen ovat aina kyseenalaista. Kyllähän häntä toki näkee paikoin auttavan laitapuolustajaansa, mutta sekin on yleensä sidottu päivän fiilikseen ja pelin tilanteeseen. Toki tähän kysymykseen Hargreavesin tulo tuo sitä tarvittavaa helpotusta. Minusta on aivan selvää, että jatkossa mennään väkisinkin kahden puolustavamman keskikenttämiehen taktiikalla, ja se paras pari on kiistatta Carrick-Hargreaves. Scholesia tuohon kastiin ei oikein voi laskea hänen ominaisuuksistaan johtuen, joten varamiehinä lähinnä Fletcher ja Sheasy. Edelleen miksi tuo 6-4-jako sitten voi olla kriittinen. Katsokaa UCL:n historiatilastoa muutaman kauden ajalta. Niin se vaan on, että puolustuspelistä se kaikki lähtee. Toki Real pääosin hyökkäsi mestaruutensa, mutta toisaalta kapsahti myös erittäin hyvin organisoituun Juveen kerran. Barca tietenkin voitti viime vuonna, mikä voidaan laskea poikkeukseksi. Finaalivastustaja Arsenalhan vastaavasti pelasi heille varsin pidättyvällä 4-5-1-taktiikalla Henry kärkenä. Parhaimpina esimerkkeinä tietenkin Pool ja Milan. Ei todellakaan ole sattumaa, että he ovat menestyneet näin hyvin viime kausina. Tähän samaan puolustusorientoituneeseen kastiin lukisin myös Chelsean, jolta se viimeinen niitti vielä Euroopan cupissa puuttuu, mutta se on kaiketi tulossa useampien välieräpaikkojen jälkeen. Tietenkään omaa pelifilosofiaa on turha mennä noin vain muuttamaan, ja kyllähän varmasti monet meistä faneista haluavat mieluummin nähdä näyttävää hyökkäyspeliä kuin esimerkiksi Poolin idioottivarmaa puolustustyöskentelyä. Kuten Ancelottikin taisi ennen kevään finaalia sanoa, hän olisi mieluummin kohdannut finaalissa Unitedin, joka antaa myös vastustajan pelata ”omaa peliään”. Mutta ehkäpä tässä onkin se syy, miksi finaalissa olikin Pool eikä United. Ja näin pelkään myös jatkossa pidemmässä juoksussa käyvän. Mitä tulee tähän hankintaspekulaatioon, niin eilisestä ainakin itselläni on vain vahvistunut se käsitys, että myyntejä on luvassa. Joku esitti aika hurjan salaliittoteorian jollain ulkomaisella saitilla, missä hän epäili Gillin pöydällä olevan tarjouksia Ronaldosta, jonka myynnillä kesän kassat sitten laitetaan balanssiin. No tätä nyt ei voi uskoa, mutta niitä taloudellisesti tasapainottavia myyntejä on kyllä pakko tulla. Mitä sitten tulee Anelkaan, niin tosiaan hyvä pelaaja. Sopisi varmasti. Olisihan se toisaalta melkoinen ostos esimerkiksi paikallisille henkeen ja vereen United-kannattajille kun katsoo hänen menneitä seurojaan. Arsenal, Liverpool ja Manchester City…
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
|
Vastaus #26 : 01.06.2007 klo 20:17:58 |
|
Itse olin ensinnäkin yllättynyt, mutta kuitenkin tavallaan helpottunut, kuultuani näistä uusista kaappauksista. Helpottunut, koska näillä siirroilla varmistui, että Kuninkaallinen ei ole heivaamassa Unitedin pelillistä ideologiaa, vain UCL:n tähden. Itse olen aina ollut teknisen ja hyökkäävän jalkapallon ystävä ja United on aina leimaantunut molempien aspektien toteuttajana, eivätkä nämä hankinnat ainakaan ole askel taaksepäin tällä saralla. Kun United voittaa, United voittaa tyylillä, noin siis periaatteessa ja toki Punalasien läpi. Toisaalta nykymiehistöllä pitäisi kyllä olla mahdollisuus pelata sitä puolustavampaankin peliä isoja vastaan, vaikka pelin sielu pysyykin visusti hyökkäyspelissä. Kuvitellaanpa kentälle ykköset puolustukseen (Evra - Vida - Rio - Gary), keskikentälle Hargo, Scholes (/Anderson) ja Carrick sekä kärkeen Nani/Giggsy, Rooney, Ronaldo ja tyyliksi 4-3-3, jota kuinkin näin: Rooney Nani/Giggs Ronaldo Scholes Hargo Carrick Evra Vida Rio Neville Edwin Olenko ainoa jonka mielestä tällä ryhmityksellä pitäisi pystyä katkomaan hyökkäykset, luomaan vaarallisia tilanteita, nousemaan laidoilta, ratkaisemaan kaukolaukauksella, onnistumaan erikoistilanteissa, pelaamaan puolustuksessa vähin virhein, tukkimaan syöttösuuntia ja siis kaikkea mitä pitäisi pystyä tekemään voittaakseen otteluita. Paperilla tällä nykymiehistöllä pitäisi pärjätä myös siis aivan suurimpia joukkueitakin vastaan, mutta käytännössä totuus voi tietenkin olla jotain aivan muuta. Uskon kuitenkin, että juurikin Hargo on tyyliltään se puuttunut palanen keskikentältä ja Nani sekä mahdollisesti myös Anderson tuovat mukaan sitä nopeutta ja teknisyyttä jo entisestäänkin nopeaan ja tekniseen ryhmään. Mietitään nyt sitten tältä pohjalta Euroopan gloriaa. Jos United olisi pystynyt Milania vastaan pitämään kotonaan maalin puhtaana, niin lopputulos olisi voinut olla aivan toisenlainen, mutta jos United ei olisi pystynyt tekemään kolmea, niin tulos olisi ollut vieläkin huonompi. United kuitenkin otti harppauksen kohti finaalia ja sitä kautta voittoa, eikä loppujen lopuksi tippuminen mestaruuteen kruisailleelle Milanille ole mikään häpeä, vaikka toki hieman tuo puolustuksen mokailu molemmissa otteluissa jäi harmittamaan. Menneellä kaudella ei ollut kuitenkaan vielä Unitedin vuoro, vaikka merkkejä oli jo ilmassa. Roma oli arvioissa tasoissa Unitedin kanssa ja tulos muistetaan vielä pitkään. Tulevalle kaudelle on kuitenkin taas uusia pelaajia mukana ja "vanhat" ja vanhat pelaajat ovat jälleen vuotta kokeneempia, joten katsotaan mitä tapahtuu. Manchesterilaisilla on jännittävä nippu kasassa. E: Kommentoidaan nyt sitten tuota Anelka huhuakin tänne. Itse uskoisin mahdollisuudet olevan juurikin tuon statuksen omaavaan pelaajaan, enkä tällä tarkoita tuota "ongelmapelaaja" -statusta, vaan sitä että, hieman pienemmän seuran, hieman vähemmän arvostetun (tai ehkä hypetetyn) pelaajan siirtyminen Manchesteriin tämän tuhlaamisen jälkeen saattaisi olla vielä mahdollista. Elän kuitenkin uskossa, että Saha palaa ja Rossi saa vihdoinkin ansaitsemansa mahdollisuuden, eikä tuollaista hankintaa nähdä, mutta jos kuitenkin tuollaiseen budjettiratkaisuun (?) päätyvät, niin Anelka saattaisi olla ihan toimivakin ratkaisu. Ei kuitenkaan ole ainakaan tällä suunnalla toiveissa. Itse asiassa kolmikon saapumisen jälkeen en itse edes haikaile enää mitään. Tämä riittää jo vallan mainiosti.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.06.2007 klo 20:35:12 kirjoittanut candidate »
|
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
|
Vastaus #27 : 01.06.2007 klo 20:18:35 |
|
Hyvä kirjoitus Henskiltä. Itse en kuitenkaan suhtaudu yhtä negatiivisesti Unitedin Euro-mahdollisuuksiin tulevina vuosina. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka tuo Milan-peli olikin Unitedilta heikko, niin vierailijoilta puuttui kuitenkin puolustuksesta 2-3 avausmiestä ja Vidickin oli puolikuntoinen. Toki Unitedin vierassaldo Euroopassa 2000-luvulla (varsinkin kauden 02-03 jälkeen) on melko surkea, mutta mielestäni tämä nykyjoukkue on antanut viitteitä paremmasta. Jonkinnäköisenä ongelmana itsekin pidän Fergusonin taktista puolta huippuseuroja vastaan, mutta uskon, että Unitedin puolustukseen ensi kauden menestys/menestymättömyys ei kulminoidu. En halua ottaa Milanilta mitään pois, mutta olen varma, että samanlaisia virheitä ei olisi nähty, jos puolustuksessa olisi ollut kapteeni-Neville, Rio ja täysikuntoinen Vidic.
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
|
Vastaus #28 : 01.06.2007 klo 20:41:40 |
|
No niin, pieleenhän se teksti meni siinä mielessä, että en missään tapauksessa halunnut nostaa tuota Milan-matsia mitenkään erityisesti esiin enkä kerta kaikkiaan halunnut vähätellä mahdollisuuksia. Mahdollisuudet menestykseen eurokentillä ovat varmasti tällä hetkellä paremmat kuin useampaan viimeiseen vuoteen. Nämä tämän kesän hankinnat ovat todellakin minun mieleeni potentiaalin ym. suhteen. Itse uskon, että näillä hankinnoilla voidaan myös pienentää sitä riskiä, mikä liittyy tiettyyn hyvänolon tunteeseen hyvin sujuneen päättyneen kauden jälkeen. Olenko ainoa jonka mielestä tällä ryhmityksellä pitäisi pystyä katkomaan hyökkäykset, luomaan vaarallisia tilanteita, nousemaan laidoilta, ratkaisemaan kaukolaukauksella, onnistumaan erikoistilanteissa, pelaamaan puolustuksessa vähin virhein, tukkimaan syöttösuuntia ja siis kaikkea mitä pitäisi pystyä tekemään voittaakseen otteluita. Paperilla tällä nykymiehistöllä pitäisi pärjätä myös siis aivan suurimpia joukkueitakin vastaan, mutta käytännössä totuus voi tietenkin olla jotain aivan muuta. Uskon kuitenkin, että juurikin Hargo on tyyliltään se puuttunut palanen keskikentältä ja Nani sekä mahdollisesti myös Anderson tuovat mukaan sitä nopeutta ja teknisyyttä jo entisestäänkin nopeaan ja tekniseen ryhmään.
Et todellakaan ole ainoa. Halusin vain nostaa tuon puolustuspelin vähän vielä uudelleen framille, koska se on loppujen lopuksi kuitenkin minusta se tärkein tekijä kun puhutaan siitä, että kenestä leivotaan UCL-voittajia ja keistä ei. Jotenkin vain tuonne alitajuntaan on syvälle jäänyt traumat mm. viime kaudelta (esim. juuri Milania vastaan), jossa esim. Sheasyä vastaan hyökkää täysin avointa laitaa pitkin kaksi vastustajaa. Väkisinkin tuosta sitten seuraa jouksupalloja myös Vidalle ja pahoja keskityksiä keskustaan. Tähän osa-alueeseen kun saataisiin vielä sitä jämäkkyyttä pikkusen lisää niin sitten... Mutta pelillisestä identiteetistä ei todellakaan kannata alkaa luopumaan. Unitedin tyyli on aina ollut samanlainen, ja tätä SAF on myös korostanut. Kuten Evrakin joskus hyvin sanoi:" Manageri kysyi jälleen kerran minulta, mikä on minun tärkein tehtävä kentällä? Attack !". Ja nyt sitten katsomaan lädien maajoukkuetta. Taitaa siellä Smudgerkin antaa näyttöjä?
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.06.2007 klo 20:44:46 kirjoittanut Henski »
|
|
|
|
|
candidate
Poissa
|
|
Vastaus #29 : 01.06.2007 klo 21:04:26 |
|
"Olenko ainoa..." heitolla tarkoitin vaan hieman taas rauhoitella noita pessimistisiä ajatuksia, mitä täällä jälleen perinteisesti velloo, kolmen varsin kovan hankinnan jälkeen. Joidenkin seurojen kannattajien keskuudessa näiden kaappausten jälkeen oltaisiin varmasti oltu automaattisesti Challenge for the -- maassa makaavaa ei saa potkia. Unohdin. . Ja toki olet varsin oikeassa, että puolustuksen kautta pitää lähteä rakentamaan taktiikoita, varsinkin suuriin otteluihin. Myös aivan totta, että puolustavammat joukkueet voittavat näitä Herkkusieniä suuremmalla prosentilla kuin hyökkäävät joukkueet, mutta poikkeukset vahvistavat säännön. Pelkällä hyökkäyksellä ei tietenkään pitkälle mennä, sehän on täysin selvää, mutta näin ei varmasti kukaan väittänytkään. Opin myös mielenkiintoista Trivial Pursuit tietoa Hargreavesista Unitedin kotisivuilta: 7 In seven years of professional football, Owen Hargreaves has never been show a red card. Aika kova saavutus puolustavalta pelaajalta.
|
|
|
|
Julian
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #30 : 02.06.2007 klo 10:29:10 |
|
Odotan innolla ensi kautta, ja sitä, mitä hulinoita SAF vielä heittää markkinoilla... Ensi kaudella tulee kyllä tiukkaa, kun enää Chel$$i ei välttämättä ole se joukkue, mikä yritetään voittaa eniten( ), vaan ManU. Odotan mielenkiinnolla Andersonin ja Nanin debyyttiä.
|
|
|
|
Kotkat
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #31 : 02.06.2007 klo 15:04:37 |
|
Westhamin kerrotaan valmistelevan £4miljoonan tarjousta Kieran Richardsonista ja tämähän ois pelaajan ja seuran kannalta hyvä ratkaisu
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
|
Vastaus #32 : 02.06.2007 klo 21:43:24 |
|
Miltäs nyt tuntuu kun Vida kävi alistamassa Suomea? Ei ollut Härkä-Shefkistä mihinkään, vaikka kokonsa puolesta onkin tuplasti isompi. Saati sitten floppi-Forsselista. Hyypiäkin turhautui. Mitä Suomi oikein kuvitteli saavansa aikaan tuollaisella korkean pallon pelaamisella. Olisi nyt PERKELE Roy kysynyt neuvoa täältä, niin oltaisiin kerrottu ne niksit, millä Vida on ohitettavissa. Näköjään Nani teki Portugalille heti innostuksissaan maalin. Ja todella hieno oli katsoa dvd:ltä tuo Giggsin viimeinen maaottelu. Harmi, että se loistava kuljetus ei tuonut maalia. Olisi ollut melkoinen lopetus maajoukkueuralle. Westhamin kerrotaan valmistelevan £4miljoonan tarjousta Kieran Richardsonista ja tämähän ois pelaajan ja seuran kannalta hyvä ratkaisu Vaikuttaa tosiaan siltä, että Richardsonista olisi jonkinmoista kilpailua jopa olemassa. Tuommoinen neljän miljoonan punnan siirto kelpaisi mainiosti.
|
|
|
|
jmh77
Poissa
Suosikkijoukkue: Sir Ryan Giggs
|
|
Vastaus #33 : 02.06.2007 klo 21:44:28 |
|
Oli kyllä Nemanja hillittömän vakuuttava tänään Maailmanluokan toppari!!
|
|
|
|
Sinbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #34 : 02.06.2007 klo 21:46:57 |
|
Suomen matsia en nähnyt, mutta ilmeisesti Vidic on pelannut hyvin Portugalin matsia tässä katselen striiminä ja Nani on ollut mielestäni todella vakuuttava. Paljon suoraviivaisempi kuin osasin odottaa. Pallo pysyy varsin hyvin jalassa kovemmassakin vauhdissa ja laukaukset ja syötöt lähtevät ajoissa. Jos pystyy vastaavasti pelaamaan myös Valioliigassa missä tilaa on vähemmän, niin saattaapi olla todella hyvä hankinta Unitedille
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
|
Vastaus #35 : 03.06.2007 klo 09:08:47 |
|
Täällä sitä vaan peukutellaan Vidicin suoritukselle... Olihan Vida todella varma eilen, mutta häntä vastaan pelanneet hyökkääjät olivat tasoltaan aika heikkoja. Vidic voitti käytännössä jokaisen kaksinkamppailun, ilmassa ja maassa. Nani tosiaan teki maalin Belgiaa vastaan, ja tässä se olisi. Hyvä nousu ja tarkka veto etukulmaan. Nanin esityksestä en voi sanoa mitään, mutta ilmeisesti täällä oli niitäkin, jotka jaksoivat tuota striimistä tihrustaa. Giggs pelasi jäähyväisottelunsa Walesin paidassa, ja yhdessä tilanteessa nähtiin sitä vanhaa Giggsyä, kun Welho pujotteli 3-4 vastustajan välistä, harmi vain että veto meni liian keskelle. ---------------- Tuo Richardson-huhu kuulostaa kyllä erittäin hyvältä. Bolton on myös ollut huhujen mukaan kiinnostunut hänestä, ja lehdissä onkin ehdoteltu Anelka-Smith/Richardson vaihtokauppaa, toki United saisi tuohon väliin laittaa vähän rahaa, ellei sitten molemmat pelaajat siirry samassa kaupassa Boltoniin.
|
|
|
|
61665
Poissa
Suosikkijoukkue: ManUtd
|
|
Vastaus #36 : 03.06.2007 klo 09:15:50 |
|
Miltäs nyt tuntuu kun Vida kävi alistamassa Suomea? Harmittaa, mutta rehellisesti sanoen aivan helvetin vähän Tai siis mitä vittua, oli aika ristiriitainen olo kattoo kun ei tiennyt itkee vai nauraa. LOISTO hankinta ja Nanikin näytti olevan hintansa veroinen about, joten hell yeah! Joku urpo tästäkin alkaa varmaan haukkumaan mieshuoraksi, mut painukoot :keskari: Glory glory, nautitaan kesästä ja syksyllä jatkuu punaisten merkeissä. Hyvää kesää teille kaikille, tiedätte kyllä ketkä. Ps. Toivottavasti Smith pysyy Manussa ja Richardson laukkaa muille laitumille.
|
|
|
|
temetainio
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #37 : 03.06.2007 klo 13:00:42 |
|
Komppaan edellisiä kirjoittajia, Vidic pelasi loistavan pelin, ja huomaa todella kaverin olevan tähtipelaaja Valioliigassa.
|
|
|
|
Rikkiviisas
Poissa
|
|
Vastaus #38 : 03.06.2007 klo 13:06:24 |
|
Komppaan edellisiä kirjoittajia, Vidic pelasi loistavan pelin, ja huomaa todella kaverin olevan tähtipelaaja Valioliigassa.
Eikös se nyt haittaa, että rehellistä lädipalloa pelaava sympaattinen serbi kuitenkin melkein kuoli ja koki sekunnin päästä Jeesustakin nopeamman ylösnousemuksen?
|
|
|
|
temetainio
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #39 : 03.06.2007 klo 14:08:19 |
|
Eikös se nyt haittaa, että rehellistä lädipalloa pelaava sympaattinen serbi kuitenkin melkein kuoli ja koki sekunnin päästä Jeesustakin nopeamman ylösnousemuksen?
Haittasi, ja yhdyin muun yleisön viheltelyyn ja buuauksiin.
|
|
|
|
Combine
Poissa
Suosikkijoukkue: ManU
|
|
Vastaus #40 : 03.06.2007 klo 17:19:30 |
|
Vaikuttaa tosiaan siltä, että Richardsonista olisi jonkinmoista kilpailua jopa olemassa. Tuommoinen neljän miljoonan punnan siirto kelpaisi mainiosti.
No No! Kieran on sentään englantilainen maajoukkuestatuksen omaava pelaaja, niin hinnan pitäisi nousta suunnilleen 10 miljuunaan puntaan
|
|
|
|
Henski
Poissa
|
|
Vastaus #41 : 04.06.2007 klo 09:18:34 |
|
Jaa-a, päivän Guardian vihjailee vähän jälleen Anelkan suuntaan. En tiedä sen tarkemmin, mutta artikkeli vaikuttaa aika realistiselta kaikkine kommentteineen verrattuna moniin muihin täysin utopistisiin huhuihin mitä on vellonut: http://http://football.guardian.co.uk/News_Story/0,,2094629,00.htmlErityisesti viimeinen kappale kertonee todennäköisen tilanteen: At £8m, Anelka would represent something of a bargain given his proven pedigree. Indeed, with Dimitar Berbatov and Samuel Eto'o now effectively out of Ferguson's price range and Klaas-Jan Huntelaar having indicated that he would prefer to remain at Ajax, the Scot's options would appear relatively limited.
Itse myös näkisin niin. että jos tosiaan vielä jotain hankintoja on vara tehdä, niin hyökkäyspuolella voidaan puhua korkeintaan noin 10 miljoonan (punnan) siirtosummista. Ja vaihtoehtoina näen ehkäpä kolme vaihtoehtoa: Anelkan lisäksi Blackburnin McCarthyllä vaikuttaisi olevan lähtöhaluja ja kolmantena sitten itse pienessä "kesäsiirtoketutuksessa" heittämäni Spursin tuhlaajapoika, maajoukkuemies Defoe. Tietenkin myös Darren Bent ja Michael Owen voisivat olla potentiaalisia kohteita, mutta ensimmäisen kohdalla kiinnostuneita taitaa olla muitakin ja jälkimmäinen jäänee kaiketi Newcastleen. Heitetään nyt tähän yhteyteen veikkaukseni siitä, että se paljon puhuttu Benitezin siirtorevoluutio sisältänee juuri Bentin ja Simaon saapumisen Anfieldille. Siihenkin palaa jo puntia aika mukavasti... Mutta kai tärkein avain tähän hyökkääjäspekulaatioon on Sahan asema. Mikä se on ? Tästä ei ole mitään uutta tietoa tihkunut, eikä varmaankaan ole luvassakaan. Ranskalainen kai haluaisi jatkaa, näin olen ymmärtänyt. Mutta asia taitaa olla täysin Fergusonin käsissä: mitä päällikkö haluaa tehdä. Viikonvaihteessahan huhuttiin jatkosopimusta Smithille, mikä taannee hänen tulevaisuutensa. Mielenkiintoista on myös pohtia sitä, että kun nyt nämä kaksi juniorihankintaa tehtiin, niin samalla käytännössä Rossin mahdolliset näyttöpaikat taas kaventuivat selvästi. Eli vaikea on sanoa, onko niitä hankintoja vielä tulossa vai ei. Mutta jos nyt kuitenkin vähän spekuloin ajan kuluksi tuota Anelkaa. Tuon ”mielenkiintoisen” seurahistoriansa vuoksi kokemusta on kertynyt melkoisen erilaisista ympäristöistä, ja aina on tulosta tullut vähintään kohtuullisella tasolla. Arsenalissa tietenkin vietti varmaankin uransa parhaimmat hetkensä (tähän asti), kun taas Realissa kaikki ei mennyt ihan putkeen. Olen aina pitänyt häntä erittäin lahjakkaana pelaajana, jossa olisi optimioloissa saatavissa irti kovaa tulosta. Nyt kun ikävuosia (28v) on jo kertynyt, niin luultavasti ne kaikkein pahimmat kulmat ovat kai jo pyöristyneet ainakin sen verran, että mitään suurempia ongelmia tuskin Unitedin kokoisessa seurassa olisi luvassa. Ts. parhaimmillaan voisi olla todella vaarallinen lisä Unitedin hyökkäyskalustoon. Joka tapauksessa minusta olisi mainitsemastani valioliigapelaajien listasta varmaankin se kaikkein paras vaihtoehto, kun Owenin nykyvireestä ei ole mitään takuita. Ymmärrän kyllä ne mahdolliset ajatukset, mitä Anelkalla on tulevasta kaudesta Boltonissa. Yleinen fiilis, ja myös omani, on sen kaltainen, että heillä on kaiketi luvassa varsin vaikea kausi Big-Samin lähdön jälkeen. Bolton on kuitenkin vuosi toisensa perään pystynyt pelaamaan yläkanttiin varsin iäkkäällä ryhmällä. Ei olisi mikään ihme, jos ensi kaudella mm. europelien lisärasituksen siivittämänä Bolton olisi se suurin alisuoriutuja viimeisten kausien tuloksiin nähden. Jopa putoamiskamppailussa mukana? Mitä tulee Richardsonin siirtosummaan, niin totta on, että maajoukkuestatuksella on oma merkityksenä. Mutta ehkäpä tuo mainitsemani neljä miljoonaa lähinnä kuvastaa vain sitä näkemystä, mitä pelaajan viime kausien otteet ovat antaneet. Jos SAF saa huijattua jotain pässiä kymmenen miljoonan edestä, niin sittenhän tämä perinteinen Unitedin joka vuotinen alemyynti ulospäin on muuttunut ratkaisevasti...Neljä miljoonaa tuosta, Heinzen ja Bardsleyn todennäköisistä poistumisista tuommoinen 7-8 miljoonaa (puntaa) niin siinähän sitä varantoa on korvaamaan noita aiempia hankintoja jo vähän alkuun, vaikka senkin jälkeen kassat huutanevat vielä lisämyyntejä. Edit: Tiedä näistä nyt sitten prkl However, after talks with United chief executive David Gill, Gartside has ruled out a move to Old Trafford for the former Arsenal front man.
"David Gill has confirmed to me that Manchester United have no interest in Nicolas Anelka," Gartside told the club's official website.
Kyllä nämä siirtoikkunoiden avoimet ajat ovat aina yhtä sontaa. Kaiken näköistä kirjoitetaan ja juuri mikään ei pidä paikkansa. Vasta nyt huomasin. Yritä siinä sitten luulla jotain. Varmaan seuraavina päivinä sitten huhutaan Unitedin olevan Bennin perässä, ja taas tulee joku tirehtööri sanomaan, että pelkkää roskaa koko juttu. Ja sen jälkeen sitten taas Owen, sitten Defoe, Torres ja lopulta Huntelaar, ja piiri pyörii ja sontalehtiä myydään.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.06.2007 klo 12:18:58 kirjoittanut Henski »
|
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
|
Vastaus #42 : 04.06.2007 klo 14:52:54 |
|
Alan Smith on tosiaan tekemässä lähiaikoina uuden jatkosopimuksen, joten eiköhän tämä tiedä sitä, ettei uutta kärkeä ole tulossa. Tai vain siinä tapauksessa, että Saha lähtee, ja tällä hetkellä sekään ei näytä todennäköiseltä. Ei sillä, itse olen erittäin tyytyväinen tämän kesän hankintoihin, ja nyt alkaisinkin lappaamaan pelaaija ulos. Ainakin Richardson, Bardsley, Eagles ja Silvestre voisivat puolestani häipyä, saa nähdä mitä SAF keksii. Fresh knee op for OleEli Solskjaer kävi jälleen polvileikkauksessa. Tämä vamma ei kuitenkaan ollut sieltä pahimmasta päästä, ja Legenda palaa luultavasti harjoituksiin jo heti harjoituskauden alussa. Hyvä vain, että mahdolliset vammat hoidetaan heti kauden loputtua, sama on tapahtunut jo Nevillenkin kohdalla, toivottavasti myös Sahan...
|
|
|
|
Ilprofessore
Poissa
|
|
Vastaus #43 : 04.06.2007 klo 15:07:12 |
|
Komppaan edellisiä kirjoittajia, Vidic pelasi loistavan pelin, ja huomaa todella kaverin olevan tähtipelaaja Valioliigassa.
Täytyy muistaa, että Suomen hyökkääjinä olivat ruotsissa höntsäilevä lammas ja kosovon albaani.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
|
Vastaus #44 : 05.06.2007 klo 07:27:16 |
|
Ainakin Richardson, Bardsley, Eagles ja Silvestre voisivat puolestani häipyä, saa nähdä mitä SAF keksii.
Luulisin, että tuosta listasta Silvestre jää, ja jos kokeneista puolustajista joku lähtee, se on Heinze. Hänen jäämistään tukee toisaalta kevään suuri peliaika. Luulen muutenkin, että seuran taholta puolustukseen ei haluta muutoksia, Pique kokeilemaan Nevillen tuuraajana ja Bardsley varmaan ulos. Jos pelaajista löytyy halukkaita lähtijöitä, tilanne luonnollisesti muuttuu.
|
|
|
|
Julian
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #45 : 05.06.2007 klo 09:38:46 |
|
Heinzen agentti(?) on sanonut, että hän haluaa lähteä, ja häntä tavoittelevat Real Madrid, Barcelona ja Juventus. En kuitenkaan usko, että SAF häntä päästää minnekään, koska silloin puuttuisi Evran varamies, joka pystyisi pelaamaan tällä tasolla.
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
|
Vastaus #46 : 05.06.2007 klo 09:46:44 |
|
Täytyy muistaa, että Suomen hyökkääjinä olivat ruotsissa höntsäilevä lammas ja kosovon albaani.
Forssel ruotsissa?
|
|
|
|
Sinbe
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United
|
|
Vastaus #47 : 05.06.2007 klo 12:50:01 |
|
Heinzen agentti(?) on sanonut, että hän haluaa lähteä, ja häntä tavoittelevat Real Madrid, Barcelona ja Juventus. En kuitenkaan usko, että SAF häntä päästää minnekään, koska silloin puuttuisi Evran varamies, joka pystyisi pelaamaan tällä tasolla.
O'Shea, Silvestre Itse olisin sillä kannalla, että Heinzen voi päästää lähtemään. Jos pääpelivoimaisempaa pakkia kuin Evra kentällä tarvitaan - kuten menneellä kaudella esimerkiksi Liverpoolia vastaan - olisi sinne tontille heittää vielä em. kaksikko. Kärjen hankinnan jäävän hamaan tulevaisuuteen ja Saha'n pysyvän joukkueessa vielä ensi kauden. Ranskalainen on kuitenkin valioliigatasolla aivan riittävä ykköskärki kunhan vain pysyisi kunnossa vähän pidempään kerrallaan. Smith tullee saamaan vielä ensi kaudella muutamia mahdollisuuksia, mutta itse en usko miehen tason riittävän, vaikka hänestä asenteensa takia kovasti pidänkin. Uusien hankintojen myötä myös Rossin tilannetta lienee syytä puntaroida uudestaan. Täälläkin oltiin sijoittamassa miestä vasempaan laitaan varamieheksi, mutta sinne olisi nyt kaiketi tarjolla Nani, Giggs, Rooney, kuntoutuessaa Park ja ilmeisesti myös Anderson voi pelata laidalla? Tilaa ei vaan taida löytyä joten Italia kutsunee ensin lainasopimuksen ja myöhemmin siirtosopimuksen myötä. Bet24 kertoimien mukaan ManU olisi alkavalla kaudella ennakkosuosikki liigamestariksi. Itse pidän Chelseaa kuitenkin ykkössuosikkina, vaikka Unitedin kokoonpanokin alkaa penkinkin puolesta näyttämään siltä, että sillä voidaan pelata menestyksekkäästi useammassakin kilpailussa ja loukkaantumiset eivät merkittävästi heikennä avauskokoonpanoa. Vain Rio, Neville, Ronaldo ja Rooney ovat pelaajia joita ei ole vara menettää. Näistä Neville pitäisi parin vuoden sisään korvata. Liekö sitten junnuista löytyisi se seuraaja vai pitääkö katsahtaa muualle..
|
|
|
|
Phizza
Poissa
Suosikkijoukkue: Paul Scholes
|
|
Vastaus #48 : 05.06.2007 klo 12:58:47 |
|
Watch out Rio, Jonny is coming to get you"The manager has made it clear that I won't be going out on loan again. I'll be back at United and we'll see what happens. I'll be involved in pre-season and he has more or less said that I will get games. I want to play for Manchester United. I am a Manchester United fan and it has been my aim since I signed for the club to get into the first team. The incentive is there for me now and I want to be good enough to be playing for Manchester United."Eli SAF on siis päättänyt pitää Evansin ensi kaudella Unitedissa. Toki pyörsihän Ferguson päätöksensä Rossinkin kohdalla viime talvena ja lähetti pojan Italiaan. Tämä kuitenkin tietäisi sitä, että Bardsley lähtee melko varmasti, koska muuten pelaajia olisi jo aivan liikaa alakertaan, ellei sitten esim. sekä Heinze että Silvestre lähde. Mielenkiintoista on myös nähdä, pelaako Evans Unitedissa vasempana pakkina vai topparina. Topparin tontille tarjontaa kumminkin on melko paljon, toki on sitä myös vasemmalle. Itse kuitenkin peluuttaisin häntä topparina, ja katsoisin kuinka pelit sujuvat. Tuskin hän kuitenkaan aivan älyttömästi peliaikaa tulee saamaan, jos pysyy ringissä koko kauden, niin ehkä tuollaiset 10 liigamatsia ja päälle Carling Cupin ja ainakin osa FA Cupin peleistä. Tällä hetkellä ringissä on mukana 11 puolustajaa. Luulisin, että kolme noista saa lähteä. Voi hyvinkin olla, että Piquen pelit Unitedissa on Evansin jäämisen myötä pelatut, mutta katsotaan nyt. Itse en pidä kovin järkevänä heittää Piqueta menemään ja pitää suunnilleen 30-vuotias Silvestre riveissä, koska jämäminuuteille ranskalainen tulee joka tapauksessa jäämään. Enemmän luottoa vain junnuihin, viime vuosina akatemiasta/ressuista ei ole noussut ykkösjoukkueeseen ketään, viimeisimin ringissä pari vuotta säilynyt pelaaja on Fletcher (2003). Nyt olisi paikka ajaa sisään Evans, Pique ja Rossi, ja tätä vaihtoehtoa ainakin itse kannatan.
|
|
|
|
Kyykky
Poissa
|
|
Vastaus #49 : 05.06.2007 klo 13:41:57 |
|
Eli SAF on siis päättänyt pitää Evansin ensi kaudella Unitedissa. Toki pyörsihän Ferguson päätöksensä Rossinkin kohdalla viime talvena ja lähetti pojan Italiaan.
Luulen, että Evansia nimenomaan testataan harjoituspeleissä topparina, jonka jälkeen tehdään päätös mahdollisesta lainaamisesta. Piquen uskon saavan vastaavan mahdollisuuden, mutta ennen siirtoajan umpeutumista joitain puolustajia ulkoistetaan, joko lainalle tai pysyvästi.
|
|
|
|
|
|