FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
20.04.2024 klo 17:19:54 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Foorumi aukeaa nopeasti osoitteella ff2.fi!
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 223 [224] 225 ... 276
 
Kirjoittaja Aihe: Yleistä keskustelua italialaisesta jalkapallosta!  (Luettu 1135368 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Virallinen

Poissa Poissa


Vastaus #5575 : 13.06.2019 klo 01:42:51

Vielä kun muistaa, että Donnarummakin menisi ikänsä puolesta tuohon sakkiin, on tolppien välissäkin tilanne melkoisen hyvä.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #5576 : 13.06.2019 klo 14:29:42


Paljon on italialaisen futiksen nykytasosta puhuttu, ihan ansaitusti, mutta onhan tämä kotikisojen U-21 pelaajalista aika herkullisen laadukas. Paljon on oikeita asioita tapahtunut muutaman heikomman ikäluokan jälkeen ja Italian majun tulevaisuus näyttää kyllä varsin valoisalta.



Kuten tuossa Gazzettan muutaman päivän takaisessa etusivussakin todetaan, italialainen maajoukkuefutishan on kokonaisuudessaan suorastaan uuden kukoistuksen kynnyksellä. U20-maajoukkue ylsi MM-semifinaaliin, naiset keräävät kovia tv-katsojalukuja ja miesten nuorentunut joukkue tekee vakuuttavaa tulosta kentällä. Maajoukkueiden ympärillä on jälleen innostusta, jota ei ole vuosikausiin nähty. Hyvin menee, mutta menköön?
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #5577 : 13.06.2019 klo 15:32:33

Meanwhile in Florence:

Eilinen toi tullessaan odotettuja henkilöstömuutoksia Fiorentinan johtoportaassa. Direttore generalen tittelillä operoinut Pantaleo Corvino sai kenkää ja samana iltana julkistettiin Daniele Pradén paluu seuraan direttore sportivoksi. Pradén edelliset kolme kautta 2012-2015 Firenzessä tuottivat kaksi nelossijaa, yhden vitossijan, kaksi EL-semifinaalia ja yhden Coppa Italian finaalin (muttei toki yhtään pokaalia). Ensimmäisillä kahdella kaudella päävalmentajana toimi juuri Montella, ja arvatenkin hänen mahdollisuutensa jatkaa pestissä myös ensi kaudella paranivat olennaisesti. Valmentajakysymys ratkenneekin jo heti huomenna, kun Montella lentää New Yorkiin tapaamaan Commissoa henkilökohtaisesti.

Samalla Commisson suunnitelmat alkavat siirto siirrolta avautua suurelle yleisölle. Organisaatiotasolla esikuvana toimii Juventus, ja johtoportaan roolituksessa on tarkoitus jäljitellä mustavalkoista menestysreseptiä. Antognonille on luvassa iso vastuu alla Nedved direttore generalena, urheilupuolen ylimpänä pomona, jonka oikeana kätenä nyt aloittava Daniele Pradé siis toimii. Scouting-osaston johtoon on myös tulossa paluumuuttaja Roberto Ripa, ja sitkeästi ja päivä päivältä uskottavammin huhutaan jopa itse Batistutan ottavan Antognonin jättämän paikan Club Managerina. Näin valtamerentakainen omistaja näyttäisi pyrkivän miehittämään operatiivisen johdon henkilöillä, joilla jo on vahva kokemus toimintaympäristön haasteista. Samalla joukkueen päivittäistä tekemistä olisi valvomassa kaksi karismaattista seuralegendaa, scudetto-voittaja ja maailmanmestari. Kuulinko juuri uuden aikakauden alkavan komealla kumahduksella, vai mikroaaltouuniko siellä vain kilahti lämmitetyn keittolounaan merkiksi?

Joka tapauksessa Fiorentinan mercato alkaa toden teolla viikonlopun jälkeen, kun Antognoni, Pradé ja Montella (?) pääsevät kasaamaan ensi kauden joukkuetta. Pelkkää ruusuilla tanssimista hommasta ei Rocco-sedän rahoista huolimatta tule, sillä kesän aikana pitäisi myös päästä eroon Corvinon hankkimasta tusinatavarasta. Yli 30 pelaajaa on palaamassa lainakomennuksilta. Mukaan mahtuu ihan oikeiden pelaajalupausten lisäksi sellaisia corvinatoja kuin Maxi Oliveira, Théréau, Cristoforo, Eysseric, Zekhnini... oma lukunsa on Sampdoriassa vahvojakin näyttöjä antanut Riccardo Saponara, jonka iskukykyä haluttaneen vielä kokeilla kesän leireillä.

Näin pyörähtää käyntiin myös perinteinen huhumylly. Päivän tulokkaat (klo 15.29) ovat Dylan Bronn Gentistä, Dorukhan Tokoz Besiktasista ja joku Zlatan Major League Soccerista. Riittääköhän 60 nimeä koko kesän saldoksi?
CadornaFC

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Calcio,Fußball,Huuhkajat,Kaakon Kolmonen


Vastaus #5578 : 13.06.2019 klo 19:33:08

Tottin omaelämäkerran Suomi-versio näkyy putkahtaneen markkinoille,kukaan vielä ehtinyt tutustumaan?
iivu

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: ♥


Vastaus #5579 : 13.06.2019 klo 19:57:12

Kuulemma suomennos on paska, mikä ei yllättäisi. Monen käännetyn futiskirjan kohdalla törmännyt siihen ongelmaan, ettei kääntäjä ole futisihmisiä ja sivut on täynnä typeriä virheitä.
ex-adriano

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli


Vastaus #5580 : 14.06.2019 klo 13:29:42

Täällä kun oli aiemmin puhetta laadukkaasta italialaisesta seurajohtamisesta niin taas näköjään mennään sillä saralla.

https://www.football-italia.net/139371/cellino-throws-brescia-chaos

En taas tiedä mitä sanoa mutta kun kyseessä on Massimo Cellino niin eihän tämän tietenkään pitäisi mitenkään yllättää. On se vekkuli "Ylos"
iivu

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: ♥


Vastaus #5581 : 16.06.2019 klo 10:12:36

iivu

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: ♥


Vastaus #5582 : 16.06.2019 klo 19:58:47



.. päivämäärällä 16.6.19 lopettaa ilmoituksensa mukaan toimintansa melkoiseen kulttisuosioon noussut – kertomansa mukaan Sarrin itsensäkin lueskelema – lähes sataan tuhanteen seuraajaan taipaleensa aikana yltänyt filosofis-poeettinen, käsitteen "sarrismo" aina Treccanin sanakirjaan asti lanseerannut fb-ryhmä Sarrismo - Gioia e Rivoluzione (facebook.com/sarrismo).

Virallinen tiedote on sisällöltään sen verran sakeaa tavaraa, etten lähde sitä Juventusta kannattavana piilomonarkistina tässä yhteydessä kääntämään, mutta kielitaitoisille teksti tuossa kokonaisuudessaan alla. Onpahan melkoinen lahko.

Lainaus
No, non siamo scappati a Panama con gli inestimabili proventi di Fino al Palazzo. E ancora no, non abbiamo contattato Massimiliano Allegri in vista del Torneo estivo al Gabbione di Livorno. E infine no, non siamo finiti in qualche gruppo di autocoscienza collettiva tipo sarristi anonimi. Ce ne siamo stati per un po’ in silenzio – ci scuserete – per evitare di parlare con i se. Non lo abbiamo mai fatto, tanto meno avevamo intenzione d’iniziare proprio adesso. Abbiamo utilizzato questi giorni per leggere (poco) e per riflettere (tanto) sugli sviluppi di cui siete a conoscenza. Ci è capitato, tra le altre cose, di pensare a quali siano stati i riferimenti culturali che hanno dato forma a questa pagina. Non è stata un’operazione facile, perché dietro Sarrismo - Gioia e Rivoluzione ci sono i vissuti, le letture, gli ascolti, le passioni, i sentimenti di uomini diversi e geograficamente lontani. Finora era stato un esercizio sterile, narcisistico, spesse volte interrotto e lasciato in un cassetto della mente. Abbiamo scavato con più tenacia, trovando letture di cui abbiamo già parlato in altre circostanze - Camus e La Capria - ma anche più insospettabili come Marcuse, Pessoa (il Sarri bancario non sembra forse il protagonista del Libro dell’inquietudine?), I dieci giorni che sconvolsero il mondo di John Reed come riferimento storico, l’immancabile Nick Hornby. In Sarrismo - Gioia e Rivoluzione c’è anche tanta musica e dobbiamo ringraziare gli Area per averci concesso in prestito il nome di una loro canzone, ma soprattutto i CCCP, gli Offlaga Disco Pax, Pino Daniele e i Napoli Centrale per l’ispirazione. Avremmo voluto utilizzare una canzone dei Marlene Kuntz per farci un video ma non ne abbiamo mai avuto il tempo. Poi ci sono i film, e se ce n’è uno che rende bene lo stato d’animo nel quale spesso si sono adagiati i nostri sentimenti quello è Good Bye, Lenin!.

Molti conosceranno la storia, ambientata nella Repubblica democratica tedesca alla fine degli anni Ottanta. È comunque il caso di raccontarla, e per stavolta ci perdonerete lo spoiler. Una donna finisce in coma e si risveglia dopo il crollo del Muro e la fine del regime socialista. Il figlio, nel tentativo di non causarle un’emozione che potrebbe esserle fatale, decide di fingere che non sia successo nulla, che la DDR e tutto il suo pomposo carrozzone istituzionale siano ancora lì. Il giovane fa il diavolo a quattro per ricreare nell’appartamento di sua madre un grigio angolo socialista mentre tutto intorno è il trionfo chiassoso del capitalismo. Un giorno, però, la madre si alza dal letto e, cogliendo un momento di distrazione del figlio, esce in strada. Dopo qualche isolato si ritrova faccia a faccia con una enorme testa di Lenin trasportata da un elicottero (citazione un po’ irriverente di Fellini), pezzo d’una statua che evidentemente era appena stata abbattuta. La donna si trova dinnanzi a un segno talmente evidente del fallimento dell’utopia socialista da riuscire insostenibile, scandaloso, allucinante. Si sente male, sviene. Qualche tempo dopo morirà.

Oggi questa pagina e i suoi lettori si trovano dinnanzi a un segno ugualmente insostenibile, scandaloso, allucinante. Un segno nel quale si annida un paradosso, quello del successo della nostra utopia. La vittoria delle nostre idee è stata così assoluta, così estrema da trasformarsi nella nostra morte. Se questa roba è stata pensata da uno sceneggiatore, di sicuro si tratta di uno più bravo (o più fatto) di quello che ha scritto Good Bye, Lenin!. Vediamo la testa di Sarri trasportata da un elicottero. Non verso un misterioso luogo d’oblio ma in direzione Torino, verso il cuore del potere calcistico italiano. Là dove Koulibaly in una notte d’aprile s’alzò in cielo per gridare la superiorità di una delle squadre più belle che si siano mai viste nel nostro campionato, forse la più bella. Là dove si fa fatica a contare gli scudetti, ché la matematica stranamente non è il forte di chi passa il tempo a contare gli albi d’oro. Quelli che “vincere è l’unica cosa che conta” aprono le porte a quello che “il nostro obiettivo è la bellezza”.

Varcandole Maurizio Sarri compromette il suo rapporto con il pubblico napoletano e con tutta quell'Italia calcistica che da anni assiste alla dittatura di una squadra che non si accontenta più di vincere e di lasciare le briciole alla concorrenza, ma si diletta anche a seppellirne i miti. La Juventus ha dimostrato di poter comprare quasi tutto ciò che ha un prezzo in questo mondo, ma la poesia no. La Juventus può comprare Sarri, ma non può comprare il Sarrismo. Il loro potrà essere un matrimonio di successo, ma né la Juventus né Sarri vivranno mai qualcosa di paragonabile al triennio del Napoli sarrista. Non è questione di risultati, è molto di più: questione d’emozioni.

Sarri ha deciso di entrare in un mondo in cui viene percepito come un alieno, un intruso. Non si tratta di una scelta economica, come molti vogliono far intendere. Sarri al Chelsea guadagnava bene, si stava arricchendo e lo avrebbe fatto ovunque dopo la vittoria in Europa League, potendo contare su uno dei procuratori più influenti del panorama calcistico mondiale. La scelta professionale dietro cui si è trincerato per giustificare preventivamente un suo approdo alla Juventus altro non è che la necessità di dimostrare il suo valore ai massimi livelli. Sarri nasce sul campo, e sul campo vuol morire. Sul campo la sua ambizione non ha limiti, attizzata com’è da un infuocato desiderio di rivalsa verso chi negli scorsi trent’anni ne ha ignorato il genio, sottovalutato le capacità, umiliato l’orgoglio. Ed è un sacco di gente. Fino a meno di dieci anni fa Sarri ha mangiato polvere sui campi di periferia. Tra qualche settimana avrà l’opportunità di allenare uno dei calciatori più forti della storia e di perdere una finale di Champions League. Avrà l’opportunità, insomma, di spingersi fino al massimo possibile, di soffiare fino a restare senza fiato dentro una carriera nata sotto il segno di un dio minore. C’è tanta strada nelle scarpe di Sarri, e la verità è che il suo posto è la strada: non Napoli, non Figline, non Londra, non Torino. Chissà se mai troverà pace la sua anima in fiamme. Di certo, quando la troverà, non avrà più dietro un esercito.

Se c’è qualcuno che Sarri ha tradito, dunque, quel qualcuno è Sarri stesso. L’allenatore ha avuto la meglio sull’uomo, ha ucciso il Comandante. Resta il dubbio, certo, che Sarri fosse un personaggio anti-sistema perché il sistema non lo accettava, non perché lui non accettava il sistema. Appena ne ha avuta l’occasione, non solo lo ha accettato: ci è convolato a nozze. Ha scoppiato il mito con uno spillo, anzi con una sigaretta accesa: forse il mito era diventato più grande di lui, troppo ingombrante, troppo lontano dal campo. Ma sia chiaro che quel mito oggi scomodo non è stato una nostra invenzione, come certa stampa in questi giorni suggerisce. Sarri, negli anni, ha detto più cose contro il sistema che governa il calcio di quante ne abbia dette Sarrismo – Gioia e Rivoluzione. E se oggi afferma, giustamente, che questa pagina è animata da ragazzi che “si divertono”, gli va ricordato che nove mesi prima a “Chelsea Tv” dichiarava che la stessa pagina è stata animata da chi “ha compreso meglio di me la filosofia che sta dietro il mio approccio”.

Platone collocava tutte le idee in un mondo lontano, l’iperuranio, e riteneva che quella fosse la realtà. Sarrismo - Gioia e Rivoluzione ha fatto la spola tra questo mondo e quell’altro, tra Sarri e il Sarrismo, tra l’uomo e l’idea. Non ci tiriamo indietro: il culto della personalità è stato un importante fattore di aggregazione. Ma non è mai stato il nostro centro di gravità e lo abbiamo detto in tempi non sospetti, forse qualcuno lo ricorda: “Il nostro cuore non sanguina per un allenatore, ma per un’idea. E le idee, si sa, non muoiono mai”. Tutto quello che in questi mesi abbiamo scritto ci sopravvivrà, e ci fa sorridere che qualcuno creda che quella di oggi sia per noi una sconfitta. Ci fa sorridere anche tanta stampa che in questi giorni, dopo esser stata messa a nudo nella sua incompetenza e nella sua incapacità di analizzare la realtà, si adoperi con tanto impegno per cercare di sminuire il fenomeno Sarrismo – Gioia e Rivoluzione, non ottenendo altro che l’esatto opposto. Ci fanno sorridere tutti quelli che oggi brindano alla notizia di Maurizio Sarri allenatore della Juventus. Ci fanno sorridere perché hanno passato un anno intero a sminuire la figura di Sarri su due fronti: su quello italiano, con l’ossessiva comparazione con Ancelotti orientata a sminuire l’enorme lascito tecnico del Napoli sarrista, e su quello estero, con un’avventura raccontata nella spasmodica attesa di un esonero mai avvenuto. Il campo ha ancora una volta zittito tutti questi individui che si trovano costretti a celebrare la loro mediocre rivincita su questa pagina ignorando un concetto banalissimo: la Juve che sceglie Sarri per rilanciare le proprie ambizioni è la dimostrazione che di calcio non hanno mai capito nulla e mai ci capiranno qualcosa.

Per noi, certo, c’è la delusione verso l’uomo, scottante. L’Italia è piena d’incendiari che si ritrovano in divisa da pompiere, è una Repubblica fondata sul compromesso. Ed è un peccato, perché oggi questo paese avrebbe bisogno disperatamente d’idealisti intransigenti. Noi abbiamo coltivato l’illusione che lui fosse diverso, non alieno ma profondamente umano. Sarri, insomma, va fino al Palazzo. Ma ci va su invito. E ci va senza di noi. Abbiamo avuto il privilegio di raccontare tre anni della sua carriera incredibile, in un equilibrio spesso acrobatico tra allegoria e campo che lui aveva colto da subito. È stato racconto in prosa ed è stata poesia, ma non riprenderemo il filo né dell’uno e né dell’altra. Perché del nostro racconto perdiamo insieme il protagonista e l’antagonista, che oggi s’uniscono in un matrimonio che continua ad apparirci innaturale. Sarri è stato antagonista morale della Juventus persino dopo aver lasciato l’Italia, inumidendo di sudore le notti del vincente Allegri. La poesia, invece, la perdiamo nel rovesciamento dei ruoli: qui è Don Chisciotte che si schiera coi mulini a vento, il capitano Achab che rinuncia alla balena e porta a casa un banco di sardine, Raskolnikov che invece d’uccidere la vecchia usuraia si fa egli stesso usuraio. Non c’è poesia nel vincere a Torino. E se ce n’è, è difficile trovarla per chi tifa Napoli.

In questo momento, però, c’è in noi soprattutto l’orgoglio per aver affermato e rivendicato idee che non cambieremo d’una virgola. In primis, certo, sul piano sportivo: abbiamo sostenuto con passione un allenatore che riteniamo un genio. Oggi che quell’allenatore ha vinto in Europa pare facile dirlo, ma negli anni abbiamo affilato la penna contro una coltre di pregiudizio, ignoranza, malafede, cecità. Soprattutto, abbiamo parlato tanto di identità e di cultura nel mondo del calcio. Abbiamo inseguito il filo che legava Napoli al Napoli di Sarri, un amore viscerale e commovente consumato dietro l’armonia perduta di una metropoli orgogliosa e decadente. Abbiamo sparato tutte le munizioni di cui eravamo in possesso contro un ambiente malato di risultatismo, ingrigito dalle logiche del business, ammorbato da statistiche e anglicismi, diluito nelle chiacchiere. Su tutto abbiamo issato la bandiera della Bellezza come valore supremo, la Bellezza come antidoto alle ristrettezze del nostro calcio, delle nostre quotidianità, della nostra attualità. E poco importa quanto Sarri c’entrasse in tutto questo. Sarri, col suo Napoli meravigliosamente perdente, lo ha ispirato. E noi gliene saremo comunque grati. Per qualcuno la nostra è stata una pagina di culto, come un bel film o come un album rock. Ci piace pensarla così. Gli autori possono abbandonare i protagonisti di grandi storie, li possono persino “uccidere”, ma gli devono sempre portare rispetto. E, pur sapendo di deludere qualcuno, vi diciamo che non scaglieremo alcuna pietra contro il nostro protagonista.

Questa è comunque la giornata in cui potete regolare i conti con noi. Ed è giusto così. Vi abbiamo detto che Sarri e Juve era un pensiero folle, eretico. In parte lo pensavamo, in parte lo pensiamo ancora, in parte sapevamo di dover fare “all-in” e di dover essere gli ultimi ad abbandonare la nave, come fa un buon Comandante. Abbiamo scritto che Sarri alla Juve sarebbe stato più improbabile di Trump che si fa tatuare l’immagine del Che sulle chiappe e ora dovremmo essere noi a tatuarci l’immagine di Trump sul culo. Noi non solo non ci nascondiamo, ma ci mettiamo pure le nostre facce. Siamo Claudio, Fabio e Gianmarco, e non rimpiangiamo nulla di questi anni. Abbiamo detto quello che pensavamo, anche quando era più difficile, e forse l’abbiamo detto così forte che ci hanno sentito fino alla Continassa. Ci siamo divertiti da matti, abbiamo dato significato a una parola finita sulla Treccani, abbiamo presentato un libro davanti a 300 persone, coniato soprannomi entrati nel lessico d’un’intera città, ci siamo incazzati ed esaltati, depressi e inorgogliti. Abbiamo fatto incazzare una marea di gente. Abbiamo vissuto un sogno. Una cosa bella. E tutte le cose belle sono destinate a finire: questo lo sapevamo fin dall’inizio e abbiamo accettato di pagare il biglietto.

Soprattutto, quel sogno lo abbiamo vissuto insieme a voi. Non eravamo soli, non siamo soli. Abbiamo incrociato, incontrato, conosciuto delle persone meravigliose. Ed è prima di tutto a voi che va il nostro eterno ringraziamento: per l’affetto, per l’attenzione, per l’amicizia, per i consigli, per i contributi. Per le foto, i commenti, le battute, le risate. Grazie al fantastico popolo del Soviet, un esperimento sociale d’ironia e intelligenza, dal quale non abbiamo mai smesso di nutrirci per alimentare passione e ispirazione. Grazie di cuore a chi è partito con noi in questa avventura, a chi ci si è avvicinato nel tempo e a chi ci ha lasciato: siamo partiti per scherzo, nessuno di noi aveva idea di che razza di cosa pazzesca sarebbe venuta fuori. Grazie a chi ci è stato accanto, a chi ci ha aiutato. Grazie al ministro Sandro Ruotolo, prima autorevole punto di riferimento della nostra comunità, poi amico. Grazie ad Anastasio, a Jorit, a tutti coloro che hanno dato lustro a questa pagina. Chiediamo invece scusa a quanti ci chiedevano di non mollare, soprattutto tifosi non napoletani che non condivideranno una scelta apparentemente campanilistica. Troveremo un modo per restare in contatto.

Questo è il comunicato finale del Comitato Centrale, che da questo momento deve considerarsi sciolto. Sarrismo - Gioia e Rivoluzione si ferma alla stazione di Baku, al primo trofeo conquistato da Maurizio Sarri, che da oggi in poi proseguirà da solo. C’eravamo tanto amati ed è stato amore vero, vivo, da una parte e dall’altra, di quelle passioni che bruciano in una vampata. Qualcuno dirà che era tutto finto, una questione di soldi, di opportunità. Non ci credete. La verità è che è stato bellissimo e chi non lo ha provato non saprà mai che accidenti si è perso. Le passioni vanno vissute fino in fondo, premendo sull’acceleratore, altrimenti che senso ha trascinare un’esistenza? Allo stesso modo, il calcio ha bisogno di miti, di storie belle, e che si concludano come devono concludersi, chi se ne frega. Altrimenti, che senso ha vivere una passione? Sarri si è fermato, è vero, ma il Sarrismo non è morto. Resta dentro di voi. Continuate a coltivarlo. Non piegatevi al grigiore e al rancore, praticate la Gioia e la Rivoluzione. Noi ci terremo nei paraggi, prendetela pure come una minaccia. Con lo spirito di sempre.
shots

Poissa Poissa


Vastaus #5583 : 25.06.2019 klo 08:57:43

Lainaus
@regginafans

It's the end of the road for Foggia, who will not register for Serie C in the 2019-20 season after relegation. All of their players are now free agents and can be pursued. #Reggina is reportedly interested in striker Fabio Mazzeo and defenders Giuseppe Loiacono & Luca Martinelli

https://twitter.com/regginafans/status/1143286585691115521

https://www.corrieredellosport.it/news/calcio/2019/06/25-58331259/foggia_calcio_e_finita_forse_no_/
Warming up

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Semantiikka


Vastaus #5584 : 26.06.2019 klo 15:07:52

https://www.football-italia.net/139934/samp-ferrero-buy-palermo

Olisi juuri oikea mies jatkamaan ja jalostamaan Zamparinin perintöä Ylos
Herstein

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Heitto


Vastaus #5585 : 27.06.2019 klo 02:34:24

https://www.football-italia.net/139934/samp-ferrero-buy-palermo

Olisi juuri oikea mies jatkamaan ja jalostamaan Zamparinin perintöä Ylos

Toivottavasti toteutuu, sillä nyt Palermoa uhkas konkurssi ja uusi alku Serie D:stä. Vaikeita kyllä olleet viime vuodet, joten uusi alku ilman vanhoja velvotteita voisi jopa olla pitkällä tähtäimellä hyvä juttu. Sisilian futiksella ei mene muutenkaan kovin vahvasti, sillä Catania koki pari vuotta sitten saman kohtalon ja taitaa nyt pelata Serie C:ssä.
ex-adriano

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli


Vastaus #5586 : 27.06.2019 klo 15:02:06

Sisilian futiksella ei mene muutenkaan kovin vahvasti, sillä Catania koki pari vuotta sitten saman kohtalon ja taitaa nyt pelata Serie C:ssä.

Piti ihan mielenkiinnosta katsoa että miten 2000-luvulla myöskin A:ssa pelanneella Messinalla menee nykyään ja syvä on suo sielläkin. Konkurssi tuli näköjään lähes samantien kun putosivat A:sta 06/07 kauden jälkeen ja sen jälkeen on pelailtu Serie D:tä.

Kaukana on ne ajat kun Palermo, Catania ja Messina olivat yhtä aikaa A:ssa.
migi111

Poissa Poissa


Vastaus #5587 : 01.07.2019 klo 09:12:21

Onko tietoa tuliko se uusi verotussopimus voimaan nyt 1.7 kun huomasin, että juuri tällä päivämäärällä alkoi tapahtumaan siirtomarkkinoilla? Ainakin Godin ja De Ligt nyt ilmeisesti tänään merkitty virallisesti Interiin ja Juveen.
asdas

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: Arsenal, klubi


Vastaus #5588 : 01.07.2019 klo 09:53:35

Onko tietoa tuliko se uusi verotussopimus voimaan nyt 1.7 kun huomasin, että juuri tällä päivämäärällä alkoi tapahtumaan siirtomarkkinoilla? Ainakin Godin ja De Ligt nyt ilmeisesti tänään merkitty virallisesti Interiin ja Juveen.
Uusi tilikausi alkoi, joten FFP:n takia voidaan alkaa nyt vasta kirjata noita useimmissa tapauksissa. AC Milanin kohdalla ilmeisesti se ja sama ;)
Scirea75

Poissa Poissa


Vastaus #5589 : 01.07.2019 klo 10:00:27

Onko tietoa tuliko se uusi verotussopimus voimaan nyt 1.7 kun huomasin, että juuri tällä päivämäärällä alkoi tapahtumaan siirtomarkkinoilla? Ainakin Godin ja De Ligt nyt ilmeisesti tänään merkitty virallisesti Interiin ja Juveen.

Decreto Legge n. 34 (uusi verotussopimus) tuli käsittääkseni voimaan 1.5.2019.
Godin on varmistettu, mutta De Ligt ei vielä...
Toivottavasti pian.
The Missionary

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Riven Suomi ja joku vitun Piolismo


Vastaus #5590 : 01.07.2019 klo 10:09:44

Eikä kyse ole edes pelkästä tilikaudesta vaan siitä, että pelaajien vanhat sopparit loppuivat vuorokauden vaihteessa, joten uudet sopimukset eivät voineet edes alkaa aiemmin. Yllättäen tämä on asia, johon FFP ei kerrankin vaikuta juuri millään tavalla :D
ex-adriano

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli


Vastaus #5591 : 03.07.2019 klo 17:48:10

Ensi kauden dumarit:

Uutinen
Rosario Abisso, Gianpaolo Calvarese, Daniele Chiffi, Marco Di Bello, Daniele Doveri, Michael Fabbri, Piero Giacomelli, Antonio Giua, Marco Guida, Massimiliano Irrati, Federico La Penna, Gianluca Manganiello, Fabio Maresca, Maurizio Mariani, Davide Massa, Daniele Orsato, Luca Pairetto, Fabrizio Pasqua, Marco Piccinini, Gianluca Rocchi, Paolo Valeri
The Missionary

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Riven Suomi ja joku vitun Piolismo


Vastaus #5592 : 03.07.2019 klo 17:58:57

Ensi kauden dumarit:

Uutinen
Rosario Abisso, Gianpaolo Calvarese, Daniele Chiffi, Marco Di Bello, Daniele Doveri, Michael Fabbri, Piero Giacomelli, Antonio Giua, Marco Guida, Massimiliano Irrati, Federico La Penna, Gianluca Manganiello, Fabio Maresca, Maurizio Mariani, Davide Massa, Daniele Orsato, Luca Pairetto, Fabrizio Pasqua, Marco Piccinini, Gianluca Rocchi, Paolo Valeri


Luca Banti ja Paolo Mazzoleni tosiaan viime vuotisista sivuun tuomarien eläkeiän täytyttyä. Noista ensimmäistä ei ainakaan jääne hirveän moni kaipaamaan.
El Hefe

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Real Madrid, HJK, Guti


Vastaus #5593 : 04.07.2019 klo 07:58:19

Toivoisin, että molemmat milanolaisseurat ottaisivat päänsä pois perseestä ja nostaisivat tasoaan niin omassa maassa kuin muualla Euroopassa. Eurofudis kaipaa isoja ja menestyviä italoseuroja.
Mogitus

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Internazionale


Vastaus #5594 : 04.07.2019 klo 12:02:22

Toivoisin, että molemmat milanolaisseurat ottaisivat päänsä pois perseestä ja nostaisivat tasoaan niin omassa maassa kuin muualla Euroopassa. Eurofudis kaipaa isoja ja menestyviä italoseuroja.

Inter tuota on koittanut tehdä viimeiset 7 vuotta. FFP on ollut aikamoinen kanto kaskessa tässä hankkeessa. Kyllä se tästä pikkuhiljaa. Milan tulee sitten perässä myös.
El Hefe

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Real Madrid, HJK, Guti


Vastaus #5595 : 04.07.2019 klo 12:36:44

Inter tuota on koittanut tehdä viimeiset 7 vuotta. FFP on ollut aikamoinen kanto kaskessa tässä hankkeessa. Kyllä se tästä pikkuhiljaa. Milan tulee sitten perässä myös.

On toki. Näin sivustaseuraajana on vain jäänyt sellainen kuva, että kourallista hyviä siirtoja (hankinnat, koutsivalinnat, seuran sisäiset pestit jne.) seuraa aina vähintään saman verran todella surkeita ratkaisuja samoille tonteille ja täten homma alkaa aina alusta.

Tällä hetkellä mennään esim. Internazionalessa oikein hyvässä myötätuulessa, missä joukkueesta löytyy taas lähtökohtaisesti kunnon koutsi (Conte), puolustus jolla pitäisi pärjätä vallan mainiosti (Handa, Skriniar, De Vrij, Godin) sekä muutama oikein hyvä hyökkäyspalanen (Icardi, Lautaro). 6-12kk eteenpäin niin en ihmettelisi, jos sulkujen sisällä olisi Ranieri, puolustuksesta esim. Skriniar myyty eteenpäin ja hyökkäyksen keihään kärkenä häärisi Dzeko. Toivotaan toki parasta!
HolaAmigo

Poissa Poissa


Vastaus #5596 : 04.07.2019 klo 13:12:52


Tällä hetkellä mennään esim. Internazionalessa oikein hyvässä myötätuulessa, missä joukkueesta löytyy taas lähtökohtaisesti kunnon koutsi (Conte), puolustus jolla pitäisi pärjätä vallan mainiosti (Handa, Skriniar, De Vrij, Godin) sekä muutama oikein hyvä hyökkäyspalanen (Icardi, Lautaro).

Marottan, oli miehestä sitten mitä mieltä tahansa, kiinnitys kulisseihin ehdottomasti mainitsemisen arvoinen seikka juuri tuota edes-takas poukkoilua ehkäisemään. Varmaan Conten tulo verivihollisesta on puhtaasti myös Marottan aikaansaannos.
MamboBob

Poissa Poissa


Vastaus #5597 : 04.07.2019 klo 13:24:59

Toivoisin, että molemmat milanolaisseurat ottaisivat päänsä pois perseestä ja nostaisivat tasoaan niin omassa maassa kuin muualla Euroopassa. Eurofudis kaipaa isoja ja menestyviä italoseuroja.
Boldatusta ehdottomasti samaa mieltä, mutta kyllähän näihin aina jotain konkreettisia parannusehdotuksia mielellään kuulisi.

Juventus on viimeistään oman stadioninsa myötä karannut taloudellisesti täysin ylivertaiseen asemaan ja saavuttanut melkeinpä samanlaisen aseman Italiassa, kuin Bayern Münchenilla on Bundesliigassa. Toki Torinossa on muutenkin rakennettu esimerkillisesti uutta tulemista calciopolin jälkeen.

AC Milan on yrittänyt ostaa viime vuosina pelaajamarkkinoilta avainta onneen ja se ei ole onnistunut juuri huonojen pelaajakauppojen myötä, mutta samalla se on asettanut itsensä nihkeään tilanteeseen Mogituksen mainitseman FFP:n kannalta. Nythän punamustat suljettiin Eurooppaliigasta - tosin en tiedä olisiko vastustus sanktiolle mahdollisine oikeustoimineen ollut erilaista, jos kyseessä olisivat olleet UCL:n astetta kirkkaammat valot.

Internazionale on sen sijaan noudattanut tiukasti noita sääntöjä ja hankkinut hyviä ilmaissiirtoja. Budjettia on sitten paikkailtu seuran mainion junnutoiminnan helmiä myymällä. Nyt ilmeisesti tulossa uusi San Siro, jonka käsittääkseni molemmat milanolaisseurat jakavat (omistavatko?) - en sitten tiedä, minkä verran tämä lisäisi seurojen varallisuutta. Joku viisaampi voi sen kertoa, mutta en usko jaettavasta stadionista kertyvien kassavirtojen hirveästi kaventavan eroa Juventukseen. Joukkuetta Milanon sinimustalla puolella rakentaa kuitenkin Beppe Marotta, joten urheilujohtamisen puolen pitäisi nyt olla siellä kunnossa ja kuten mainitsit, niin uusi valmentajakin kestää vertailun maailman kovimpien nimien kanssa.

Napolia en hirveästi ole seurannut, mutta muista yrittäjistä ainakin AS Romalle tuo FFP on ollut todella hankala rasti. Ennen kesäkuun loppua on kaupattu FFP-alttarille mm. Salah, Rüdiger, Paredes ja viimeisimpänä Kostas Manolas. Myös esimerkiksi Alissonista tarjotut rahat ovat Romalle selaisia, ettei jatkuvan talouspeikon alla elävä italialaisseura voi jättää vastaavia tarjouksia hyväksymättä. Sitten kun pakkomyydään pelaajia alennuksilla ennen kesäkuun loppua, on vaikeaa löytää yhtä hyviä paikkaajia vastaavilla summilla. Olisi Romassakin vähän erinäköinen rosteri jalkeilla, jos FFP ei sanelisi niin paljon rahankäyttöä joukkueen rakentamista. Stadion-projekti laahaa monta vuotta perässä, kun välillä rakennusurakoitsijat jäävät kiinni lahjuksista ja välillä poliitikot vastustavat hanketta lähinnä omaa kilpeä kiillottaakseen. Julkisuuteen tuotuja "syitä" ovat olleet mm. paikallisten historiallisten maisemien "tärvely" tai uhanalaisen sammakkolajin löytyminen kaavoitetulta alueelta.

Lähinnä tämän avautumisen tarkoituksena alleviivata sitä, ettei välttämättä ole pelkästään seurojen asenteesta kiinni, vaan kyllä muutkin päättävät tahot voisivat ottaa päänsä pois sieltä, minne aurinko ei paista. Muuten italialainen futis jää jatkossakin rahallisesti jälkeen muista maista, vaikka viime vuosina maan oma pelaajatuotanto onkin parantunut.
« Viimeksi muokattu: 04.07.2019 klo 14:05:44 kirjoittanut MamboBob »
The Missionary

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Riven Suomi ja joku vitun Piolismo


Vastaus #5598 : 04.07.2019 klo 14:12:17


AC Milan on yrittänyt ostaa viime vuosina pelaajamarkkinoilta avainta onneen ja se ei ole onnistunut juuri huonojen pelaajakauppojen myötä, mutta samalla se on asettanut itsensä nihkeään tilanteeseen Mogituksen mainitseman FFP:n kannalta. Nythän punamustat suljettiin Eurooppaliigasta - tosin en tiedä olisiko vastustus sanktiolle mahdollisine oikeustoimineen ollut erilaista, jos kyseessä olisivat olleet UCL:n astetta kirkkaammat valot.


Paljon hyvää tekstiä, josta oon suurinpiirtein samaa mieltä, mutta tähän vielä lyhyesti kiinni. Tuo narratiivi Milanin jatkuvasta pelaajashoppailusta on jokseenkin kyseenalainen, kun kyse on viimeisen muutaman vuoden aikana tasan yhdestä siirtoikkunasta ja tuota #wearesorich-kesää lukuunottamatta meininki on ollut aika vastaavalla tasolla muiden kanssa. Ja tuokin aktiivinen ikkuna tuli kyllä tarpeeseen, sillä pelaajarosteri oli päässyt rupsahtamaan kasaksi ylipalkattua paskaa, jota Galliani yritti paikkailla ilmaissiirroilla ja lainapelaajilla. Tuotakaan ikkunaa ei tehty aikoinaan FFP:stä välittämättä, vaan olemassa oli keväästä lähtien selkeät suunnitelmat Voluntary Agreementiin, jonka avulla homma olisi ollut hallussa. Sitä ei sitten tunnetusti tullut ja loppu on historiaa :D Eurobannit olivat tosiaan suunnitteilla vain siinä tapauksessa, kun CL-paikkaa ei tullut. Sitä skenaariota varten olisi sitten ollut toisenlainen toimintasuunnitelma.

Stadionista vielä sen verran, että uusi San Siro tulisi olemaan molempien omistama (vrt. nykyinen kaupungin omistama, missä ollaan vuokralla) ja se tulisi kyllä lisäämään kassavirtoja todella reilusti. Vaikka stadion on jaettu, niin ei pidä ajatella, että kassavirrat jotenkin puolittuisivat verrattuna omiin stadioneihin, vaan ennemmin se vaan tehostaa yhden yhteisen stadionin käyttöastetta ja mahdollisesti vähän vähentää kuluja/seura. Pelattavien matsien määrä olisi kuitenkin tuplat vaikkapa Juven stadioniin verrattuna ja stadionin kauppakeskuksen kahvilassa ylihintaista espressoa ryystävät yhden seuran fanien sijaan kahden seuran fanit.

Mutta selvää on, että Milanon seuroista Inter on tällä hetkellä sen pari vuotta edellä omassa projektissaan. Se on varsin luonnollista, kun ottaa huomioon kuinka paljon aiemmin siellä vaihdettiin omistajia ja kuinka matalammassa kuopassa siellä käytiin, mutta ei tämä Milanin tilannekaan ihan hirveän pahalta näytä vaikkapa 2-3 vuoden takaiseen Interiin verrattuna. Joukkueessa alkaa olla hyvä ja nuori runko (ylipäänsä joukkueen keski-ikä on Italian matalimpia) ja CL-paikka on ihan siinä huulilla. Nyt on uutta valmentajaa tulilla ja FFP-asioissakin päästy eteenpäin jne, joten väittäisin kyllä Milaninkin täältä pikku hiljaa kömpivän takaisin kunnon areenoille.


Italialaisseurojen tila ja kehitys on kyllä ylipäänsä ihan mielenkiintoinen keskustelun kohde, josta riittäisi paljonkin jutun juurta jos vaan olisi aikaa. Yleisfiilis kuitenkin ainakin meikäläisellä on, että kaikkein hirveimmistä vuosista ollaan päästy yli ja sarjan taso on hyvässä nousussa. Myös keskikastissa ja alempanakin on nykyään useita seuroja, jotka tekevät hyvää duunia pelaajamarkkinoilla, uskaltavat peluuttaa hyvää futista jne.
migi111

Poissa Poissa


Vastaus #5599 : 04.07.2019 klo 14:25:23

Lisäisin tähän vielä sen, että esim. Interin katsojakeskiarvo on yli 20k enemmän kuin Juventuksella ja Milanillakin noin 15k suurempi. Inter sijoittuisi tuolla reilulla 60k keskiarvolla kakkoseksi sekä valjussa että La Ligassa. Juventus on siitä mielenkiintoinen seura, että siellä riittäisi väkeä viikonloppuisin vaikka 50k vetävälle stadionille, mutta viikolla tekee tiukkaa - ehkä johtunee paljolti myös siitä, että viikonloppuisin ovat liikkeellä turistit ja muualta Italiasta tulevat kannattajat.  
 
« Viimeksi muokattu: 04.07.2019 klo 14:27:48 kirjoittanut migi111 »

 
Sivuja: 1 ... 223 [224] 225 ... 276
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa