JohdantoVuoden lopussa meni Norwegianin lentopisteitä vanhaksi, joten päätin joulun välipäivinä ostaa lennot Lontooseen helmikuun toiselle viikonlopulle ja päättää myöhemmin otteluohjelman varmistuttua mikä tai mitkä ottelut olisivat matkan agendalla. Kun otteluohjelma tammikuussa lyötiin lukkoon, oli varsin nopeasti selvää suorittaa pieni rengasmatka pohjoisempana ja nimenomaan Maailman Kovimman parissa. Valioliiga ei itseä enää niin kiinnosta, mutta Championship kolahtaa itselle eniten sumusaarilla. Eikä itseä yhtään haittaa, ettei Championshipissä tarvitse ostella jäsenyyksiä voidakseen ostaa lippuja peleihin (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) vaan lippuja riittää yleiseen myyntiinkin. Ja kun olin yksin liikenteessä, niin mukava oli valita paikat peleihin käytännössä haluamastani katsomonosasta. Vuodenaika huomioiden kriteerit olivat: selvästi katoksen alta, pitkän sivun keskivaiheilta eikä näköesteitä.
PerjantaiNorskin aamulennolla Lontoon Gatwickin kentälle, josta junalla St. Pancrasille. St. Pancrasilta matka jatkui pienen ruokailun jälkeen edelleen parin tunnin junamatkalla Sheffieldiin. Vaihtoehtoina perjantaille oli Sheffield Wednesdayn peli tai Notts Countyn League Two peli Nottinghamissa. Vaikken mikään Wednesday-fani olekaan, niin joskus nuorempana tullut sattumasta pelattua Fifaa Wednesdayllä ja siitä jäänyt pienimuotoinen Wednesday-symppaus päälle. Tällä perusteella päätös oli nopea ja helpohko, Sheffield Wednesday – Birmingham. Junamatka meni nopeasti torkkuessa ja vaikka ikkunanäkymät olivat melko tylsähköt, niin Derbyn Pride Park Stadium (joka oli yksi vaihtoehto lauantain peliksi) tuli kuitenkin nähtyä osittain ikkunasta. Sheffieldiin päästyä pieni kaupunkikierros sateisessa keskustassa ja hotellille ottamaan pienet torkut.
Pari tuntia ennen peliä lähtö hotellilta ratikalla kohti Hillsborough:ta, jossa alkoikin näkyä ensimmäisiä merkkejä illan pelistä fanikaman muodossa. Ratikasta poistuttuani pelin alkuun oli vielä n. 1,5h aikaa, joten otin muista peliin suuntaavista mallia ja nappasin kulmaravintolasta fish&chipsit käteen, jotka sitten nautin kadulla sumuisen hämyisessä pimeässä illassa. Tässä hetkessä oli sumun myötä jotain maagista.
Kun pelin alkuun oli tunti, otin suunnaksi Wednesdayn stadionin yhteydessä olevan fanikaupan ja pienen arpomisen jälkeen mukaan tarttui pienellä pöllölogolla varustettu t-paita. Puoli tuntia ennen pelin alkua South Standin porteista sisään ja pieni tuoppi Wednesday IPAa käteen. En ole kovinkaan viinamäen miehiä, joten mahdollisuudesta pieneen tuoppiin saa plussaa. Ja kuten kuvasta näkyy, pieni tuoppi on pieni tuoppi.
Vartti ennen peliä katsomoon, jossa vieruskavereille moikat ja kiitin itseäni onnistuneesta lippuostoksesta, sillä paikka oli käytännössä suoraan keskiviivan jatkeella. Paikkani oli kausarilaisten keskellä, about 50-v setien keskellä, joilla on ollut samat paikat vuositolkulla. Mukava oli kuunnella heidän kommentointiaan pelistä ja välillä osallistua itsekin jutusteluun. Kommenteista paistoi hyvin vahvasti joukkueen (ja omistajuuden) tila tällä hetkellä. Kausarilaiset eivät ainakaan muistaneet, että istumallani paikalla olisi Wednesdayn pelissä aiemmin istunut kukaan muu suomalainen. Itse peli päättyi Wednesdaylle 2-0 ja pientä valonpilkahdusta joukkueelle säilymisen kannalta, varsinkin kun hävinnyt osapuoli Birmingham on ainakin tällä hetkellä yksi kilpailijoista putoamistaistelussa. Pelin jälkeen suoraan hotellille ja sänkyyn, sillä päivä oli ollut pitkä ja seuraavana päivänä pitäisi olla myös hyvässä reissukunnossa.
LauantaiTälle päivälle oli peliksi valikoitunut Blackburn – Stoke, koska kasarin lapsena ysäribrittifutis on vahvasti osa elämää ja Blackburn, Ewood Park, Alan Shearer ja mestaruus nevöfoget. Aamu alkoi sillä, että totesin Sheffield-Manchester -junani perutun. Onneksi kaupunkien väliä pääsee kulkemaan eri junayhtiöillä ja lippuni kävisi tässä tilanteessa myös toisen yhtiön junavuorolle. Tästä peruutuksesta ei aiheutunut oikeastaan kuin minimaalista aikahaittaa ja se, että käyttämäni juna oli toisen junan peruutuksesta johtuen ääriään myöten täynnä. Matkalla juna-asemalle Lidlistä pari aamupalapretzeliä kainaloon, kahvilasta americano käteen ja junaan katselemaan Peak Districtin maisemia. Maisemia katsellessani vilkaisin välillä sähköpostia ja totesin illan junani Prestonista Birminghamiin myös perutun ja myös sitä seuraavan saman välin junan mikä tarkoitti sitä, että olisin Birminghamissa vasta vähän ennen puolta yötä paitsi jos loputkin Avanti West Coastin tuon välin vuorot peruttaisiin. En halunnut ottaa riskiä, että pääsisin Blackburnista Prestoniin, mutta joutuisin yöpymään jossain v*tun Prestonissa, joten varasin paluumatkalle liput Blackburnista Manchester Victorialle ja edelleen Manchester Piccadillyltä Birminghamiin.
Olin buukannut itselleni pari tuntia Manchesterissä pyörimistä ja juna-asemalta toiselle siirtymiseksi. Kävelin kaduilla ristiin rastiin ja kävin esim. tsekkaamassa Alan Turingin patsaan ja John Rylands Libraryssa, joka teki vaikutuksen vaikka olen aiemmin käynyt esim. Oxfordin kirjastoissa. Mietin käymistä jalkapallomuseossa, mutta muissa aktiviteeteissa meni sen verran aikaa, että kävelin vain museon ohi Victoria-asemalle.
Mittailin asemalaiturilla junan kokoa ja laiturille pakkautuvaa väkeä ja totesin matkasta tulevan jälleen hikinen ja ahdas, mutta mikä parasta tai huonointa, laituri oli täynnä Stoke-faneja, joista osa oli jo puolenpäivän aikaan kiitettävässä matkakunnossa. Junamatka Manchesteristä Blackburniin kesti tunnin ja matka meni oikein rattoisasti jutustellessa nuorten peliin matkaavien vierustoverien kanssa ja ikkunasta varsin mukavia maisemia katsellen. Junassa vilkaisin myös lippuani että mihin katsomonosaan olin lipun ostanutkaan ja samalla bongasin lipussa maininnan ”Small bags, no larger, than A4 are allowed inside the stadium, there will be no storage facilities for any items larger than this” ja menin mietteliääksi. Olin reissussa pienellä 17 litran repulla, pari t-paitaa, vaihtohousut, parit kalsarit ja sukat sekä hygieniatarvikkeet jne, mutta pienestä koosta huolimatta reppu oli lähempänä A3 kuin A4. Tajusin tsekanneeni laukkuasian vain sunnuntain pelin osalta enkä lauantain, vaikka en Blackburnissa suunnitellut viettäväni kuin vain muutaman tunnin reppu koko ajan mukana. Blackburnin juna-asemalla ei ole säilytysmahdollisuutta, joten yritin selvittää saisinko laukun jonnekin muualle säilöön pelin ajaksi ilman, että tarvitsisi hattu kourassa kävellä satunnaisen hotellin ovesta sisään. Löysin Stasher-palvelun, jonka pienen selvittelyn jälkeen totesin validiksi toimijaksi ja buukkasin sitä kautta repulleni säilytyksen valitusta hotellista juna-aseman kupeesta. Palvelulle vahva suositus.
Blackburniin päästyämme oli asemalle poliisit vastassa varsin meluissa Stoke-porukkaa, mutta ylilyönneiltä kuitenkin vältyttiin ja porukka hajosi pienen keskustan syövereihin. Itse suoritin ruokailun ja kävelykierroksen keskustassa, jonka jälkeen matka jatkui kävellen kohti noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevaa Ewood Parkia.
Noin tunti ennen peliä mestoilla ja stadionin kupeessa sijaitsevaan RoverStoreen ostamaan perinteinen t-paita matkamuistoksi. Ewood Parkin sijainti lämmitti sydäntä, sillä stadion sijaitsee osittain asuinalueen keskellä ja osa takapihoista on lähestulkoon stadionin aidassa kiinni. Ei kuitenkaan mitään Kenilworth Road -tasoa. Puoli tuntia ennen peliä porteista Jack Walker Standille sisään ja puolikas tuoppi helvetin pahaa peruslageria käteen. Onneksi myivät puolikkaita tuoppeja, olikohan edes puolikasta.
Vartti ennen peliä katsomoon, jossa taas vierustovereille moikat. Paikka oli taas kausarilaisten ympäröimä, mutta tällä kertaa toisella puolella istui arviolta 60-70-vuotias daami, joka eläytyi peliin varsin kunniakkaasti. Vierustoverit vähän ihmettelivät, miten ei-Rovers-fani matkustaa Suomesta asti vain fiilistelemään peliä ja tunnelmaa juuri Blackburniin. Alkoivat vähän ymmärtää kun mainitsin 90-luvun lapsuuden, Alan Shearerin ja mestaruuden. Peli päättyi 3-1 ja Stokella oli lisäksi yksi epäonnistunut rangaistuspotku, varsin viihdyttävä peli kaiken puolin. Stokestakin oli tullut varsin mukavasti vierasfaneja paikan päälle, kuten kuvasta näkee.
Matsin jälkeen kävellen takaisin keskustaan hakemaan reppu ja odottamaan Manchesterin junan lähtöä. Lienee sanomattakin selvää, että juna oli taas täynnä Stoke-faneja matkaeväidensä kanssa, mutta tappiosta huolimatta meno oli varsin iloista ja mukavaa. Manchesterissä kävelysiirtymä juna-asemalta toiselle ja matkalla takeaway-illallinen kainaloon junassa nautittavaksi. Pitkä päivä oli tehnyt tehtävänsä ja parin tunnin junamatka Birminghamiin tuntui ikuisuudelta. Hieman ennen Birminghamia taputin itseäni olalle, kun katsoin varanneeni hotellin juna-aseman välittömästä läheisyydestä eli asemalta suoraan hotellille ja suihkun kautta yöunille.
SunnuntaiPitkän ja hyvin nukutun yön jälkeen nopeiden aamutoimien jälkeen ostin junalipun Birminghamista Coventryyn, sillä edessä oli matkan viimeinen ottelu Coventry – Millwall, mutta kun 5min myöhemmin pääsin juna-asemalle, ilmoitettiin junavuoroni olevan peruttu. Ja myös sitä seuraava. Itse asiassa kaikki junavuorot Lontoon suuntaan seuraavan tunnin aikana oli peruttu. Hetken kuluttua selvisi, että radalla on maanvyörymä, jonka arvioitu korjausarvio oli klo 12 asti. Birminghamista pääsee Coventryyn miten vain, tarvittaessa vaikka taksilla, mutta ilman junahäiriöitäkin minulla olisi kaksi mahdollista junavuoroa joilla ehtisin Coventrysta Lontooseen ja edelleen iltalennolle kotiin. Vähän aikaa asiaa mietittyäni tulin tulokseen, että sunnuntainen ottelu jäisi väliin ja matkustaisin bussilla suoraan Birminghamista Lontooseen. Bussimatka kesti ikuisuuden ja ruuhkista johtuen vähän ylikin, joten minulle jäi vain noin reilu tunti aikaa Lontoossa ennen kuin piti jatkaa matkaa kohti lentokenttää. Jälkikäteen tarkasteltuna päätös oli oikea, sillä rata oli poikki tiistai-keskiviikko-akselille asti.
Yhteenveto- Championship-romantiikkaa parhaimmillaan vaikka saldo olikin 2/3 suunnitelluista otteluista
- 8 junavuoroa, joista 4 peruttiin
