Futista Brasiliassa, Argentiinassa ja Perussa
Viiden vuoden tauon jälkeen päätin tehdä taas pienen ”maakuntakierroksen” Etelä-Amerikassa. Välivuosien aikana kävin pari kertaa Brasiliassa, kerran Meksikossa ja yksi vuosi jäi kokonaan välistä Koronan vuoksi.
Vaikka olen jonkun verran matkustellut kyseisessä maanosassa, niin se on jotenkin henkisesti helpointa lähteä liikkeelle tutusta ja ”turvallisesta” Rio de Janeirosta. Siinä ikään kuin ajaa itsensä sisään matkustamisessa ja sen jälkeen kaikki menee omalla painollaan. Tapansa kullakin tuumaa varmasti joku.
Riossa tapasin tietysti vanhan ystäväni Fabion, kenet olen tuntenut jo 17 vuotta. Aiemmin hän työskenteli lajin parissa joissakin seuroissa hoitaen paperiasioita ja myöskin toimittajan sekä pelaaja-agentin töistä hänellä on kokemusta. Tällä hetkellä hän ei ole missään tekemisissä lajin parissa ja suurin polte jalkapallon seuraamiseen tuntuu hukkuneen.
Fabion game worn-pelipaitojen kokoelmaa olen vuosien aikana täydentänyt useilla kymmenillä suomalaisten joukkueiden paidoilla. Viime vuonna vein myös virolaisia paitoja hänelle. Nyt olin matkassa vain pienellä repulla, joten sinne ei mahtunut suuria tuomisia.
Nyt hän sai liittää kokoelmaansa FC Nokian pelipaidan. Velipojan pomon tytär pelaa kyseisessä seurassa ja sitä kautta sain hankittua tämän paidan. Nokia on vahvasti edustettuna muutoinkin, sillä aiemmin olen vienyt jo Pyryn, NoPS:n ja Koskenmäen Pallon paidat. Kuvassa oleva toinen paita on Pelen GW-paita nimikirjoituksella varustettuna. Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.
Tällä hetkellä Fabion kokoelmassa on jo yli tuhannen seuran paidat ympäri maailmaa. Hänellä on vain yksi paita yhdestä seurasta. Joillakin keräilijöillä on yhdeltä seuralta useita paitoja eri kausilta.
Fabio asuaa Leblonissa, mikä on tunnetumpien Copacabanan ja Ipaneman jälkeen seuraava kaupunginosa. Siinä hyvin lähellä on myös maan suosituimman jalkapalloseuran, Flamengon museo.
Museossa on valtaisa määrä voitettuja pokaaleita, pelipaitoja eri kausilta ja kaikkea muuta seuran historiaan liittyvää tavaraa. Museon ohessa on myös huomattavan iso fanitavaramyymälä.
Ranskan pojan kanssa Vasco da Gaman peliin
Tilasin lennot marraskuussa ja silloin ei vielä ollut mitään tietoa Cariocan eli Rion osavaltiosarjan otteluohjelmasta. Kun se lopulta sitten kiihkeän odottamisen ilmestyi nettiin, niin koin pienen yllätyksen. Kaikkia otteluita ei pelattukaan kotijoukkueen omalla stadionilla.
Kysyin asiaa Fabiolta ja hän selitti, että ottelut on myyty. Tässä tapauksessa se ei tarkoittanut mitään sopupelijuttuja. Joku organisaatio maksoi kotijoukkueelle tuntuvan korvauksen, että saivat järjestämisoikeuden heidän peliinsä jossain Rion ulkopuolisessa kaupungissa. Tietysti heidän piti maksaa myös vierasjoukkueelle, jotta he suostuivat matkustamaan kauaksi ”kotikulmilta”.
Esimerkiksi Bangu kohtasi Vasco da Gaman pääkaupunki Brasiliassa ja Flamengo puolestaan matkusti Audax Rion kanssa aina Amazon joen varrelle Manauksen kaupunkiin. Molemmissa kaupungeissa on MM-kisojen jäljiltä isot ja hienot stadionit, mutta kummassakaan kaupungissa ei ole huippujoukkuetta. Tämä ottelut ostanut organisaatio oli laskenut, että nämä kaupungit ovat otollista maaperää saada reilusti väkeä katsomoon ja tehdä kunnon voitto lipputulojen avulla.
Tässä Bangun ja Vasco da Gaman kohtaamisessa on tapahtunut jotain erikoista. Ajassa 90+11 Vasco siirtyi 1-2 johtoon, mutta Bangu onnistui vielä tasoittamaan rankkarista. Maalin syntyajaksi on kirjattu 90+16. Harvemmin näkee tällaista maalintekoaikaa.
Näistä myydyistä otteluista huolimatta Riossa oli ihan tarpeeksi otteluita tarjolla. Saavuin kaupunkiin keskiviikkona ja heti seuraavana päivänä oli tarjolla Vasco da Gama-Madureira Sao Januario stadionilla.
Majoituin hostellissa neljän hengen huoneessa. Samassa kämpässä yöpyi ranskalainen kaveri, Bosco nimeltään. Kun kerroin hänelle suunnitelmastani lähteä katsomaan peliä, niin hän innostui myös ideasta.
Ensin ajattelin, että tosi hieno juttu. Onhan se mukavampi mennä kaverin kanssa matsiin. Sitten aloin miettimään, että mikä on minun vastuuni tässä hommassa. Se oli varma asia, että Boscolla ei ollut mitään hajua, millaiselle alueelle me olemme menossa. Stadionin ympäristö ei todellakaan ole mitään turistialuetta ja sitä paikalliset pitävät jossain määrin vaarallisena alueena. Sitä kuvaa hyvin se kommentti, kun Fabio oli kertonut jollekin kaverilleen, että suomalainen aikoo mennä Vascon peliin. Niin tämä kaveri oli todennut, että hänen täytyy olla hullu.
Bosco oli todella pitkällä maailmanympärysmatkalla. Mietin sitä, että hänellä on varmasti ”puoli elämää” kännykässään ja jos se ryöstetään, niin on se melkoinen takaisku. Itselläni oli erilainen tilanne. Minulla oli käytettynä ostettu ”katukännykkä”, mitä kannoin aina ulkona liikkuessani. Siinä käytin Google Mapsia, kameraa ja Google kääntäjää. Toinen kännykkä, mitä en halunnut missään tapauksessa menettää, oli aina majapaikassa lukon takana.
Ajattelin, että tämä on hänelle ainutkertainen tilaisuus nähdä brasilialaista jalkapalloa, joten otan hänet mukaani ja keikka hoidetaan mahdollisimman turvallisesti. Tälle stadionille ei pääse suoraan metrolla tai junalla. Joskus olen mennyt lähimmälle metroasemalle metrolla ja siitä oli pikkubussikuljetuksia stadionille. Nyt katsoin paremmaksi vaihtoehdoksi mennä sinne uberilla.
Menimme uberilla melko lähelle stadionia ja hinta oli tosi edullinen. Bosco osasi enemmän espanjaa kuin minä portugalia, joten valtuutin hänet ostamaan liput. Se homma kävi kivuttomasti ja vähän aikaa ihmettelimme menoa stadionin ulkopuolella ennen kuin menimme katsomoon.
Itse ottelussa ennalta vahvempi Vasco oli ensimmäisellä jaksolla aika vaisu, mutta onnistui toisella puoliajalla tekemään kaksi täysosumaa. Sarjan loputtua Vasco löytyi sijalta kolme ja Madureira oli yhdeksäs.
Sinä iltana Sao Januariolla oli Boscon ohella toinenkin ranskalainen. Vascoa edustava 36-vuotias Dimitri Payet tuli toiselle puoliajalle rakentelemaan peliä. Hän on yksi kovimpia nimiä niistä harvoista eurooppalaisista, jotka ovat Brasiliassa pelanneet. Uransa huippuvuosina Payet edusti kotimaansa huippuseuroja ja West Hamia. Takana on myös 38 maaottelua ja valinta 2016 EM-kisojen tähdistöön.
Matsin jälkeen stadionin ulkopuolella joku kaveri bongasi minun Finland-paidan ja tuli juttusille. Hän kertoi pitävänsä Waldo's Peoplen musiikista. Itselleni kyseinen yhtye on aika tuntematon, nimen toki olen kuullut.
Tulimme stadionilta hostelliin taksilla, mikä nyt maksoi jonkun verran enemmän kuin uber. Se oli nyt pääasia, että pääsimme turvallisesti takaisin. Ranskan mies oli kiitollinen, kun järjestin hänelle tällaisen elämyksen.
Suomalaisen ja chileläisen kanssa Botafogon ottelussa
Hostellin respassa työskennellyt kaveri kertoi tavanneensa aiemmin viisi tai kuusi suomalaista reppureissaajaa. Loppuviikosta meitä suomalaisia olikin sitten jo kaksi siinä hostellissa. Kokeneen reissumiehen, Jamin kanssa lähdimme perjantai-iltana Lapan bileisiin ja sen jälkeen poikkesimme toiseen kantabaareistani morjestamaan vanhoja ja myös uusia tuttavuuksia.
Kysyin Jamilta, että onko hän kiinnostunut lähtemään mukaan otteluun Botafogo-Sampaio Correa. Vastaus oli myöntävä. Hänen kanssaan samassa huoneessa majoittui chileläinen kaveri. Jami puhuu loistavasti espanjaa ja hän kertoi chileläiselle meidän suunnitelmista. Se aiheutti sen, että sitten lähdimme kolmen hengen iskuryhmällä otteluun.
Tosin kaikki ei mennyt aivan minun suunnitelman mukaan. Chileläinen kaveri halusi ostaa liput ennakolta pelipäivänä. Itse en syttynyt idesta, koska olin aivan varma, että saamme liput stadionilta. Olin katsomassa Engenhaolla Serie A:n sarja-avauksen Botafogo-Sao Paulo viime vuonna ja silloin sain lipun helposti ilman mitään jonottamista. Stadionille mahtuu liki 47.000 katsojaa ja kun vastassa oli serie C:ssä pelaava Sampaio Correa, niin ei todellakaan ole pelkoa lippujen loppumisesta.
Toisaalta ymmärsin chileläistä, koska takavuosina ollessani Santiagossa, niin silloin otteluihin piti ostaa liput ennakolta. Kaveri oli etsinyt netistä Botafogon toimiston osoitteen, mikä sijaitsee saman nimisessä kaapunginosassa. Eihän minun olisi ollut pakko sinne lähteä, mutta en halunnut rikkoa meidän ryhmää. Kun pääsimme sinne, niin vastaus oli, että lippuja myydään vain stadionilla.
Tästä harharetkestä huolimatta saavuimme Engenhaolle hyvissä ajoin aistimaan ottelua edeltäviä tunnelmia. Tältä osin pidän tästä vuoden 2016 olympiakisoihin rakennetusta stadionista enemmän kuin Maracanasta. Stadionin ympärillä on useita pieniä baareja ja yhteen sellaiseen mekin pesiydyimme.
Tarjolla oli espetinhoja eli kana-, makkara- ja lihavartaita ja tietysti olutta. Baari, minkä liiketoimintaa me rahoitimme, oli ilmeisesti yhden perheen pyörittämä yritys. Tytöt, mitkä meille kantoivat yrityksen antimia pöytään, olivat sitä ikäluokkaa, että Suomessa he eivät voisi tarjoilla olutta vielä moneen vuoteen. Nuoresta iästään huolimatta homma toimi hienosti ja he olivat hyvin palvelualttiita. Tällaisissa paikoissa on mukava istua, kun tietää, että realit menevät oikeaan osoitteeseen ja tarpeeseen.
Sen olen huomannut, että näissä Engenhaon ympärillä olevissa baareissa saa helposti aikaan sosiaalista kanssakäymistä paikallisten kanssa. Johtuu varmaan siitä, että eurooppalainen futisfani ei ole ihan jokapäiväinen vieras kyseisissä paikoissa. Peleissä käy myös turisteja, mutta he tulevat yleensä hotelleista ostetuilla seuramatkoilla. Silloin liikutaan ryhmässä eikä ole aikaa notkua näissä baareissa.
Pelireissujen yksi hienoimpia juttuja on tosiaan mennä paikalle hyvissä ajoin katselemaan mikä on meno ja meininki. Jamikin huomasi tämän ja totesi matsin jälkeen, että tänne olisi pitänyt tulla aiemmin.
Fanit juhlivat voittoa pikkuseurasta riehakkaasti
Ottelu meni saman kaavan mukaan kuin Vasconkin peli: pikkuseura pitää suurseuran ensimmäisellä puoliajalla kurissa, mutta toisella puolikkaalla isompi näyttää kaapin paikan iskemällä kaksi täysosumaa. Nyt tosin kotijoukkueen fanien jännitys säilyi loppuun asti, koska vasta ajassa 90+6 Lyonista palannut Jeffinho upotti helpotuksen tuoneen toisen maalin.
Pelin paras osa oli melkeimpä Botafogon fanien juhlinta matsin jälkeen. Paikalla ei ollut kuin vajaat 10.000 henkeä, mutta he todella ottivat katsomosta poismennessään ilon irti voitosta. Ensimmäisen kerran elämässäni tunsin, kuinka betonikin voi joustaa. Kun väki hyppi stadionin käytävillä, niin sen tunsi jaloissaan, että pientä elämistä tapahtui.
Kun kerroin Fabiolle tästä, hän totesi, että they won nothing. Tämä ei ollut todellakaan mikään ”iso voitto”. Se olisi sama kuin, jos Suomessa pelattaisiin piirinsarjaa, niin Ilves voittaisi esim. TamUn tai Ilves-Kissat.
Katastrofaalisen Serie A:an kauden jälkeen on hyvin ymmärrettävää, että Botafogon fanit haluavat ottaa ilon irti jokaisesta voitosta. Joukkue aloitti mestaruussarjan hienosti, 15 ottelua tuottivat peräti 13 voittoa. Hurja meno jatkui ensimmäiset 21 kierrosta. Siinä vaiheessa oli vain kaksi tappiota ja parhaimmillaan Botafogo johti sarjaa jollain yhdeksällä tai kymmenellä pisteellä. Silloin ajattelin jo, että näinköhän tulevat mestarit kentällä, kun he löivät Sao Paulon avauskierroksella.
Sitten tuli täydellinen ”sulaminen”, sillä viimeiset 17 peliä tuottivat vain vaivaiset kaksi voittoa ja 13 pistettä. Viimeisellä kierroksella heillä oli vielä mahdollisuus pelastaa kausi osittain, mutta tappio Internacionalille vei paikan Copa Libertadoresista. Lopullinen sijoitus oli viides, kuusi pistettä mestaruuden voittanutta Palmeirasia perässä.
Yöbussilla Porto Alegreen
Riosta lensin kohti etelää Joinvilleen. Siellä ei nyt ollut mitään erikoista, mutta siitä oli hyvä jatkaa bussilla pieneen kaupunkiin rannikolla nimeltä Sao Fransisco do Sul. Vietin siellä muutaman päivän ja palasin takaisin Joinvilleen. Perjantai-iltana nousin yöbussiin ja aamulla olinkin sitten jo Porto Alegressa.
Heti lauantaina oli tarjolla Rio Grande do Sul osavaltiosarjan eli Gauchon ottelu Internacional-Pelotas. Peliin lähtö meni vähän myöhäiseksi, koska pääsin kirjautumaan hostelliin sisälle vasta iltapäivällä. Sen tehtyäni lähdin saman tien kävelemään stadionille.
Koska Pelotas ei ole mikään huippujoukkue, pelaa valtakunnan tasolla D-sarjassa, niin en odottanut mitään yleisöryntäystä otteluun. Päästyäni stadionin alueelle huomasin olleeni väärässä. Lippuluukulle oli todella pitkä jono. Joku trokari tuli kauppaamaan minulle lippua ja se pisti miettimään asioita. Jonottaminen paahtavassa helteessä ja melko varma myöhästyminen ottelun alusta ei oikein innostanut, joten ostin lipun normaalia kalliimmalla hinnalla.
Toisin kuin kahdessa aiemmassa matsissa, nyt suurseura näytti ”kaapin paikan” jo ensimmäisellä puoliajalla. Oman pelaajan, Enner Valencian (ex-West Ham) ja Lucas Alarion maaleilla Internacional johti tauolla 3-0. Bundesliigaa seuraavat muistavat varmasti Alarion olleen Lukas Hradeckyn seurakaveri Leverkusenissa ja vieläpä ihan hyvillä maalilukemilla.
Maalit ovat aina futiksen suola, mutta niistä huolimatta ensimmäinen puoliaika oli minulle hieman tuskainen. Olin päätykatsomossa ja aurinko paistoi todella paahtavasti eikä stadionin sisäpuolella tuntunut pienintäkään tuulenvirettä. Toiselle puoliajalle tungin itseni varjoiselle paikalle seisomaan.
Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 3-1 voittoon. Tämän sarjan parhaat joukkueet ovat yleensä paikalliskilpailijat Internacional ja Gremio. Tänä vuonna Internacionalin tie katkesi jo välierissä, kun Juventude yllätti sen.
Porto Alegren jälkeen varsinainen kohde oli hieman erikoinen rajakaupunki Brasilian ja Montevideon rajalla. Se on käytännössä yhtä kaupunkia, mutta pohjoisen puoli on Brasilian Sant' Ana do Livramento ja etelän puoli kuuluu Uruguaylle. Kaupunki tunnetaan nimellä Rivera.
Stadionvierailuja pikkukaupungeissa
Porto Alegresta lähdön jälken pysähdyin matkalla kuitenkin kahteen pienempään kaupunkiin. Pelotas ja Bage ovat paikkoja joissa ei ole oikein mitään erikoista nähtävää ja niissä varmaan harvemmin nähdään eurooppalaisia turisteja. Tällaisiin pienempiin kaupunkeihin on kuitenkin mukava pysähtyä yöksi tai kahdeksi pitämään taukoa bussilla matkustamisesta.
Molemmissa kaupungeissa kulutin aikaa pyörimällä kylillä ja koska stadionit olivat lähellä, niissä tuli myös käytyä. Tällaisille pienemmille stadioneille (Pelotas 18.000, Bage 10.000 katsojaa) pääsee satunnainen kulkijakin sisälle helposti. Pelotaksen stadionin portilla seisoskeli pari äijää ja heiltä kysyin luvan mennä ottamaan valokuvia. Lupa irtosi helposti. Bagen vanhalla stadionilla portti oli auki ja joku taiteilija oli maalaamassa teostaan seinään.
Riverasta siirryin Uruguayn halki maan pääkaupunkiin Montevideoon. Futiksen kannalta olin siellä viikkoa liian aikaisin, sillä maan mestaruussarja pyörähti käyntiin seuraavana viikonloppuna. Valitsin tämän ajankohdan Montevideon vierailulle, koska silloin siellä oli karnevaalit. Ne olivat näkemisen arvoiset ja en katunut yhtään valintaani.
Tein päiväkävelyn Penarolin museolle. Sen piti olla auki sunnuntaina, mutta varmaan karnevaalien takia ovet olivat kiinni, kuten vähän pelkäsin.
Montevideosta menin Colonia del Sacramentoon ja sieltä lautalla Argentiinan puolelle Buenos Airesiin. Hostelliin saavuttuani huomasin mainoksen futispeleistä. Kerroin respan tytölle olevani kiinnostunut niistä. Heillä oli pieni kiintiö lippuja peleihin ja viikolla pelattu Boca Juniorsin matsi oli jo loppuun myyty. Sunnuntai-illan kamppailuun River Plate-Banfield sen sijaan löytyi lippuja ja varasin yhden niistä. Parempi näin päin, koska Bomboneralla olin jo kerran vieraillut.
Mestaruussarjassa peräti 28 joukkuetta
Argentiinan mestaruussarjassa on harvinaisen paljon joukkueita, kahdessa lohkossa 28 porukkaa. Taloudellisten resurssien suhteen on varmasti melkoisia eroja. Suurseura River Platen stadionille mahtuu 83.000 katsojaa ja vastaavasti Deportivo Riestran Guillermo Laza stadionille vain 3000.
Viikolla oli ohjelmassa juuri Deportivo Riestran ottelu Velez Sarfieldia vastaan. Tämä pieni stadion sijaitsee hieman Buenos Airesin ydinkeskustan ulkopuolella ja tein sinne päiväretken paikallisbussilla. Olisihan se pitänyt arvata, että nimekäs Velez Sarfield vetää tuvan täyteen jo ennakolta. Stadionilta ei lippua löytynyt vaikka lupasin lipunmyyjälle hiemn ekstraakin.
Montevideon hostellissa tutustuin mukavaan kolumbialais-argentiinalaiseen pariskuntaan. He asuvat Quilmesin kaupunginosassa Buenos Airesissa. Lauantaina he hakivat minut kyytiin ja kiertelimme muutaman tunnin kaupungin hienoimpia paikkoja. Mukaan he olivat ottaneet heidän ystävättärensä, joka oli osittain tulkin roolissa, koska puhui hyvää englantia.
Kävimme myös kävelemässä värikkäällä Bocan alueella, missä sijaitsee Boca Juniorsin kotistadion Bombonera. Sitä oli tullut myös ihmettelemään virolainen pariskunta poikansa kanssa ja heidän kanssaan haastelin vähän aikaa. Tätä aluetta pidetään hieman vaarallisena, mutta ei se näin valoisaan aikaan lukuisien ihmisten parissa liikkuessa tuntunut siltä.
Sitähän sanotaan, että se on miehuuskoe mennä Pohjanmaalla baariin ja huutaa, että pesäpallo on homojen hommaa. Siitä vielä paljon kovempi haaste olisi mennä tälle alueelle yöllä River Platen paita päällä ja herjata kilpailevaa seuraa jollain rumalla huudolla.
Maradona, Messi, Mastantuono???
Sunnuntaina minun suunnitelmani oli mennä ennen ottelua tutustumaan stadionin vieressä olevaan seuran museoon. Se menee ottelupäivinä kiinni normaalia aikaisemmin ja näin olisi tullut hieman liian pitkä odotus päivän päätapahtumaan, joten jätin sen väliin.
Menin taksilla illan otteluun ja hyvällä tuurilla kuljettaja sattui olemaan River Platen kannattaja. Google kääntäjän avulla saimme jotain juttua aikaan. Hän innostui, kun kerroin ajavani taksia Suomessa ja näytin Ford Transitin kuvaa.
Kun kysyin joukkueen parasta pelaajaa, niin hän mainitsi joitain nimiä ja nosti esille vain 16- vuotiaan Franco Mastantuanon. Myöhemmin löysin netistä artikkelin, missä kerrotaan Euroopan jättiläisten, kuten Real Madridin, Barcelonan, PSG:n ja Manchester Cityn olevan kiinnostunut hänestä. Todennäköisesti tätä kaveria ei enää kahden vuoden päästä nähdä tällä stadionilla.
Sain pelipäivänä hostellin respasta mukaani River Platen kausikortin. Jäin taksista pois aivan väärällä puolen stadionia. Siellä oikealle portille kiertäminen vaatii hieman enemmän askelia, koska siinä joutuu kiertämään muutaman asuinkorttelinkin ympäri.
Vuosien varrella olen mennyt retkilläni kymmeniin otteluihin ja minulla on varmaan aina ollut taskussani muistivihko ja kuulakärkikynä. Oikeata porttia etsiessäni menin jo kertaalleen yhden turvatarkastuksen läpi ja siellä ei ollut mitään ongelmaa. Nyt toisella kertaa virkaintoinen tarkastaja halusi ottaa kynäni pois. Eihän siinä mikään auttanut ja heitin sen pois. Nyt tämä kynä on varmaan tämän tarkastajan käytössä. Ensimmäistä kertaa kynä oli ongelma turvatarkastuksessa.
Vuonna 1938 avattu Estadio Monumental on minulle ”tuttu” jo vuodesta 1978. Silloin pelattiin MM-kisat Argentiinassa ja keräsimme velipojan kanssa kisojen keräilykuvakansion täyteen. Kisojen stadionit olivat myös kuvissa mukana. Ei silloin tullut pienen pojan mieleen, että vielä joskus vierailisin Monumentalilla. Tällä stadionilla pelattiin kisojen finaali.
Jos tätä vertaa Bomboneraan, niin ne ovat rakenteellisesti aivan erilaisia. Boca Juniorsin stadion on sellainen ”pytty” eli hyvin jyrkät katsomot. Täällä taas oli hyvin tilaa katsomoissa. Jos joku kulki edestäni, niin siinä ei tarvinnut nousta seisomaan tai väännellä jalkoja. En ole millään stadionilla nähnyt näin paljon tilaa penkkien edessä.
Tunnelmaltaan tämä oli reissuni paras matsi. Stadionin tarkka kapasiteetti on 83.198 katsojaa ja se näytti olevan kauttaaltaan täynnä puna-valkoisia paitoja. Mistään en löytänyt ottelun yleisömäärää. Jos foorumilta löytyy joku tähän sarjaan perehtynyt asiantuntija, niin voisi pistää tänne infoa. Vuonna 2009 oli ottelussa Vasco-Flamengo 69.648 katsojaa ja tämä on ”ennätykseni”. Uskon, että nyt oli vielä enemmän.
Ottelussa nähtiin useita hyviä maalintekotilanteita, mutta vasta viimeisillä minuuteilla alkoi tapahtumaan. Ensin iski Banfield. Keskialueella tapahtuneen harhasyötön jälkeen nähtiin kaksi nopeata syöttöä pystyyn ja maaliin johtanut laukaus.
Vähän myöhemmin katsomo räjähti. Laidalta tulleesta hyvästä keskityksestä juuri Mastantuanon tilalle vaihdettu Solari puski tasoitusmaalin. Yhden ottelun perusteella on paha tehdä arviota tästä suurlupauksesta. Ainakin hänellä tuntui olevan halua saada pallo itselleen ja osallistua peliin.
Vierailu chileläisessä sporttibaarissa, mitä pyörittää raumalainen
Buenos Airesista lensin maan pohjoisosaan, Saltaan. Näissä maissa sisäiset lennot ovat aika edullisia ainakin hyvissä ajoin ostettuna. Nyt halusin mennä uudestaan saman reitin, minkä menin läpi toistakymmentä vuotta takaperin. Keskiviikkoaamuna nousin ani varhain linja-autoon. Lipun olin ostanut netistä jo aikaa sitten, heti kun ne tulivat myyntiin. Otin tietysti parhaimman paikan, eli toisesta kerroksesta eturivistä.
Reittini meni Saltasta Andien vuoriston yli Chilen puolelle San Pedro de Atacamaan. Kymmenen tunnin matkalla ainoa pysähdys oli raja-asemalla. Andien ylitys ottaa aikaa, mutta maisemat ovat karut mutta samalla upeat. Reitti on sellainen, että bussin keskinopeus ei nouse kovin korkealle.
San Pedro de Atacama on yksi maailman kuivimpia paikkoja ja se ei todellakaan ole mikään kaupungin näköinen paikka. Siellä on vain matalia rakennuksia. Ensimmäisellä vierailullani kaupunkiin poikkesin pääadulla olevassa sporttibaarissa. Vasta myöhemmin luin jostain lehdestä, että baarin omistaa Raumalta lähtöisin oleva Reijo ”Kyre” Pasanen. Osa voi muistaa hänet televisio-ohjelmasta Antti Holma ja maastamuuttajat. Siinä Holma ja Nightwish yhtyeen Marko Hietala vetivät shown Pasasen baarissa. Pasasella on myös tasokas ruokaravintola samalla kadulla.
Heti ensimmäisenä iltana poikkesin baarissa oluella. Seuraavana päivänä menin sinne uudestaan päiväkävelylläni. Finland-paidan nähtyään tarjoilija valisti minua, että omistaja on myös suomalaisia. Sain selville, että hän on tulossa baarille tunnin päästä. Siinä oli jo hyvä syy jäädä päiväkaljalle sinne ja samalla otin kuvia seinillä ja katossa olevasta rekvisiitasta.
Ulkolaisten huivien, viirien ja paitojen ohella siellä oli luonnollisesti esillä Rauman Pallo-Iirojen pelipaita sekä Lukon huivi. Joku kaveri oli tuonut myös KuPS:n huivin seinälle ja Jokereiden paitakin sieltä löytyy.
”Johtaja” tosiaan saapui tunnin päästä ja työasiat hoidettuaan hän tuli pöytään istumaan. Pasanen osoittautui nopeasti mieheksi, kenen kanssa juttu lähtee heti luistamaan. Sitä tietysti helpotti, että meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuten jalkapallo, matkailu ja elämä Etelä-Amerikassa.
Pasanen on Liverpoolin kannattaja ja siinä ehdimme käydä läpi joukkuueen kokoonpanoa 70-luvulla. Molemmat elimme silloin lapsuusaikaamme, mutta nimet kuten Kevin Keegan, Phil Neal, Phil Thompson, Ray Kennedy, Ray Clemence, Emlyn Hughes ja muutamat muut olivat hyvin molemmilla muistissa.
Reijo oli 90-luvulla reppureissannut täällä puolitoista vuotta ja kävi läpi lähes kaikki maat. San Pedro de Atacamaan hän päätyi kahdesti ja jossain vaiheessa nainen tuli mukaan kuvioihin. Suomessa hän huomasi, ettei syksy ole häntä varten. Vuonna 1997 hän jäi sitten tähän pieneen kaupunkiin. Hänellä on tytär, joka työskentelee isänsä baarissa ja muualla Chilessä asuva poika.
Pasasen baari on nimeltään Chelacabur. Se on sellainen ”kansankuppila”, kuten meikäläinen nimittää lähinnä paikallisten kansoittamia baareja. Itse harrastan juuri tällaisissa istuskelua. Hän kertoi, että koronan jälkeen eurooppalaiset turistit eivät ole vielä palanneet entiselle tasolle.
Päiväkaljoittelun ja Pasasen kanssa haastelun jälkeen kävin majapaikassani hakemassa hieman lämpöisempiä vaatteita päälle ja palasin takaisin keskustaan. Päivät olivat hyvin lämpöisiä, mutta illan tullen ilma kävi selvästi viileämmäksi.
Illan ohjelmassa oli Copa Libertadoresin ottelun Colo Colo Chilestä vastaan Goody Cruz Argentiinasta katseleminen. Tarkoitus oli ensin istuskella Reijon baarissa, mutta se oli niin täynnä paikallisia kaljoittelijoita, ettei siellä ollut paikkaa istua.
Päivällä naapuribaarin omistaja ja Pasasen kaveri kävi meitä morjestamassa. Reijo kertoi, että pelipäivinä siinäkin baarissa on hyvä meno päällä ja siirryin sitten siihen kulman taakse.Olihan siellä ihan hyvä tunnelma, kun Colo Colo otti 1-0 voiton. Voittajien nimekkäin pelaaja oli ehdottomasti Euroopan kentillä pitkän ja hienon uran pelannut 36-vuotias Arturo Vidal.
Iquiquen ottelu suljettujen ovien takana
San Pedro de Atacamasta jatkoin matkaani Calaman kautta Chilen rannikolle Iquiqueen. Oli muuten hivenen kuivaa ja karua seutua, lähinnä hiekkaa, kiveä ja kallioita. Sunnutaina lähdin aamupäivällä teputtelemaan kohti stadionia ja tarkoituksena oli mennä katsomaan ottelua Deportes Iquique-Everton. Paikalle päästyäni ihmettelin, kun siellä oli kovin rauhallista. Nopeasti selvisi, että otteluun ei myydä lippuja laisinkaan.
Asiaa ihmetellen lähdin kävelemään takaisin hostelillle. Matkalla bongasin kisakatsomon rannan läheisyydestä . Sinne oli kerääntynyt väkeä seuraamaan matsia screeniltä.
Kysyin asiaa sitten Fabiolta ja hän lähetti linkin, mistä asia selvisi täysin. Chilen Super Cupin ottelussa Colo Colo-Huachipato, Colo Colon fanit joutuivat konfliktiin turvallisuusjoukkojen kanssa, kun yrittivät päästä kentälle.Pelissä oli pitkä tauko ja sitä yritettiin jatkaa, mutta se ei kestänyt kauaa. Fanit sytyttivät katsomoon tulipalon ja erotuomari keskeytti ottelun 31 minuuttia ennen loppua. Sitä en tiedä kauanko otteluita pelattiin tyhjille katsomoille.
Jo aiemmin Pasanen kertoi, että osa faneista on aivan hulluja ja näytti videota heidän saapumisestaan vanhoilla bussin romuilla stadionille. Bussin ovella roikkunut kaveri oli huitonut baseball-mailalla pysäköidyistä autoista peilejä rikki.
Perussa mustan pörssin lippu poliisin avustuksella
Iquiquesta matkasin bussilla Aricaan ja sieltä ikivanhalla kiskobussilla Perun puolelle Tacnaan. Tacnasta minulla oli lento Limaan pari päivää ennen lähtöä kohti Eurooppaa. Saavuin perjantaina Limaan ja heti lauantaina klo 13 oli tarjolla Alberto Gallardo-stadionilla maan pääsarjan kamppailu Sporting Cristal-Atletico Grau. Kotijoukkue johti sarjaa siinä vaiheessa ja näyttää yhä olevan piikkipaikalla yhdeksän kierroksen jälkeen.
Stadion oli kävelymatkan päässä, mutta kuitenkin hieman turistialueen ulkopuolella. Matkaa tuli hostellilta vajaat neljä kilometriä. Ei taksikaan olisi kallis ollut, mutta kävelemällä tutustuu paremmin kaupunkiin ja voi pysähdellä välillä jonnekin, jos löytyy kiinnostavia juttuja.
Alueelle saavuttuani menin ensimmäisenä kolmen poliisin juttusille kyselemään lipunmyynnistä. Vastaus oli se mitä pelkäsinkin, vain netistä. Mietin, että mitäs nyt tehdään. Vedin viimeisenä keinona ”säälikortin esille”. Kerroin olevani kaukaa Suomesta ja haluaisin nähdä tämän matsin.
Eräs poliiseista kertoi, että täällä on jälleenmyyjiä. Minä näytin peukkua tälle vaihtoehdolle ja hän lähti hakemaan myyjää. Sitten tuli kaveri ja näppäili kännykkäänsä tiedot minun passinkopiostani. Hän otti taskustaan pienen tulostimen ja antoi minun nimelläni olevan lipun. Lipun oikea hinta olisi ollut 20 solea, mutta maksoin siitä ilomielin tuplahinnan. Minun mielestäni 10 euroa on kohtuu hinta Perun huippujoukkueen pelistä. Olen ennenkin ostellut mustan pörssin lippuja, mutta ensimmäisen kerran poliisi oli avustamassa tässä operaatiossa.
Tämä oli taas niitä otteluita, että vähempikin aurinko olisi riittänyt. Ennen ottelua pystyin seisoskelemaan varjoisassa paikassa, mutta koko matsin ajan keltainen mollukka hehkui suoraan kohti. Olin onnellinen siitä, että muistin vetää aurinkorasvaa, muutoin olisi käynyt heikosti.
Puoliajalla päätykatsomoon kohdistettiin ”tekosadetta” kun paloletkulla päästettiin vettä ilmaan. Mustissa asuissa hikoilleet poliisit ja monet katsojat kävivät vessassa kastelemassa päänsä.
Vaikka ottelu näytti päättyvän maalittomana, oli molemmilla porukoilla hyviä tilanteita. Kotijoukkue osui kahdesti yläputkeen ja vieraat vastaavasti peloittelivat kotiyleisöä kahdella tolppalaukauksella.
Ajassa 90+2 kotijoukkue sai kulmapotkun. Se annettiin vitosen viivan tuntumaan ja tilanteeseen vauhdilla tullut brassitoppari Ignacio puski voimalla pallon sisään. Se jäi hyvän ottelun ainoaksi täysosumaksi.
Joskus olen suunnitellut, että näiden retkien tarinat voisi pistää kansien sisälle. Se ei ole kuitenkaan aivan pieni projekti ja kirjasta innostuneen kustantajan löytäminen on arvoitus. Omakustanteena se ei oikein kannata. Kun takana on 656 päivää Etelä- ja Väli-Amerikassa sekä Meksikossa, 40.000 matkattua kilometriä linja-autolla ja 83 nähtyä jalkapallo-ottelua, niin jotain muistoja niistä on kertynyt. Muistiinpanoja ja valokuvia on kyllä aivan riittävästi.
