Vielä yksi näkökulma tähän Savolaisen voittomaaliin / "tuomarivirheeseen". Aspegren itsekin taisi sanoa matsin jälkeen, en muista oliko ihan haastattelu vai tekstinä jossain, että Hyytiä sanoi, ettei viheltänyt kun hän itse repi Savolaista paidasta. Repiminenhän näkyy myös ihan selvästi videolta. Periaatteessa sekinhän on aivan selvä rike boksissa, josta pallon voisi laittaa pilkullekin. Ei tietysti tuollaisena sellainen vielä ollut, kun Savolainenkin pelasi tilanteen loppuun, eikä lähtenyt kaatumaan ja korostamaan virhettä. Eli ehkä Hyytiä katsoi niin, että virheet ikään kuin kuittasivat toisensa, kun vielä A teki ensin omansa. Tuo Aspegrenin repiminen ei myöskään ole mitenkään vähäpätöinen. Paidasta repimisellä hän vetää Savolaisen itsensä lähelle ja estää Savolaisen valita oman linjansa keskitykseen eli mahdollisesti johtaa juuri siihen, että S. joutuu ottamaan tukea A:sta.
Ehkä toisinpäin menneenä saattaisin olla toista mieltä, mutta ei tuota mitenkään selvänä tuomarivirheenä voi pitää.
Joku sääntötietäjä voi korjata miten homma tarkasti menee mutta ei kai rikkeet voi kumota toisiaan. Pilkkuhan tuosta olisi pitänyt antaa kerran repiminen tapahtui ennen Savolaisen selkeää rikettä. Jos tuomari tosissaan repimisen rikkeenä näki. Pilkkuhan ei ole varma maali, joten huonolta tuo rike+rike = ei rikettä perustelu kuulostaisi.
Karrikoituna esimerkkinä: puolustaja repii hyökkääjää pilkun arvoisesti kulmatilanteessa ja hyökkääjä lyö pallon tahallisesti kädellään sisään. Pitäisikö maali hyväksyä?