Kävin läpi Portugalin
pelaamista syksymmällä, kun se otti historiansa suurinumeroisimman voiton kaadettuaan Luxemburgin 9-0. Suosittelen lukemaan tuon lyhyen viestin ennen tämän tekstin jatkamista. Portugalin hyökkäyspelaamisessa on siis todella paljon samoja elementtejä kuin Belgialla oli Martinezin alaisuudessa. Tämä on erinomainen valmentaja organisoimaan hyökkäyspelaamista heikompia maita vastaan. Katsoessani männä viikonloppuna puolestaan syyskuista Slovakia-matsia vieraista, huolestuin kuitenkin hieman. Avauspelaaminen alhaalta 3-4-2-1:lla oli nuhaista eikä joukkue meinannut päästä etenemään rakenteluvaiheeseen helposti. Palhinha putosi toppareiden väliin kuten Pereira Luxemburgia vastaan ja Vitinha vuorostaan tämän jättämään tilaan keskikentälle Fernandesin rinnalle. Yläkolmikoksi jäi Leao-Ronaldo-Silva. Slovakian tukittua keskustan 4-1-4-1 prässillään, Portugalin vapaat pelaajat olivat leveydessä olleet "wingbackit" eli Cancelo ja Dalot. Ei se varmastikaan mikään uusi ongelma Martinezille ollut, kun esimerkiksi Qatarissa Kroatia-matsissa yhtä lailla vastustajan 4-1-4-1 blokissa laiturit olivat kapealla tukkien välikaistoja ja jättäen leveydessä olleet belgialaiset laitapakkien vastuulle enemmän. Muun muassa Carrascolle tuossa pelissä Belgia sai kuitenkin kierrätettyä pelivälinettä 1v1-tilanteisiin loppupeleissä hyvin, mutta Slovakian laitapakit avausjaksolla pomppasivat sen verran hyvin vastaan, ettei haastotilanteita ihan hirveästi esim. Leoalle syntynyt, mutta väkisin toki joitain. Toki voittomaalin avausjakson lopussa Portugali sitten onnistui tekemään siten, että se puhkoi Slovakian prässin oikean laidan kautta, kun Ronaldo putosi luomaan hetkellisen 3v2-ylivoiman Dalotin ja Fernandesin avuksi. Bruno pääsi parilla seinäsyötöllä tempokuljettamaan ja laukaus melko pienestä kulmasta painui takakulmaan boksin sisästä. Toisella jaksolla puolestaan koosteen perusteella Cancelo näytti olleen jo valmiiksi toisena pohjapelaajana pelinavausvaiheessa ja Vitinha ylempänä. Kertaalleen Cancelo pyörähti oman miehensä ohitse ja sitten oli tilaa juosta rutkasti kohti vastustajan maalia, joten yksilötaitoa Portugalilla on vain niin paljon, että sekin helpottaa hieman heikompienkin esitysten kääntämistä voitokkaiksi.
Yhtä kaikki, sen ajan, jota ensimmäistä puoliaikaa katselin, Portugalin hyökkäyspelaaminen oli tosiaan aika hankalan oloista. Kun se pääsi rakenteluvaiheeseen (3-2-5), se oli organisoitu tutusti siten, että vasen pakki liikkui sivurajalta keskikentän pohjalle eli tuossa pelissä Cancelo, kun Luxemburgia vastaan se oli Dalot, mutta tämä oli oikeana pakkina ja sahasi laitaansa suoraviivaisesti edestakaisin Semedon kaltaisesti. Palhinha jatkoi toppareiden välissä. Yläviisikkona oli Leao-Vitinha-Ronaldo-Silva-Dalot. Vasemmalla laidalla Leao on samanlainen huijauskoodi kuin viime EM-kisoissa Spinazzola. Niin Slovakiaa kuin Luxemburgia vastaan tälle luodut laadulliset ylivoimatilanteet tuottivat maalipaikkoja ajoittaisista tuplauksista huolimatta ja jälkimmäisessä matsissa tulostakin tuli runsaasti, kun hänelle saatiin kierrätettyä pallo positiiviseen peliasentoon jatkuvasti. Hän manipuloi puolustuksia kuten herra Luka Doncic koripalloparketeilla. Oikean laidan leveyspelaaja on lähtökohtaisesti vähän suoraviivaisemman futiksen ystävä eli Dalot/Semedo, jolle voidaan pelata juoksupallojakin tai sitten Silva saattaa oikealta välikaistalta rotatoida toisinaan leveyteen ja hänelle luonnollisesti luodaan leaomaisia 1v1-tilanteita. Välikaistoilla Portugalilla on mukavasti valinnanvaraa väkkärä-kategoriassa Silvan johdolla. Toivoisin näkeväni EM-kisoissa Jotan avauksessa, koska tämän hazardmainen operointi vakuutti LUX-matsissa ja bonuksena hän tekee myös pystyjuoksuja, jotteivat ne ole vain piikin (Ramos/Ronttu) varassa. Felixin voi tuoda penkiltä sisään. Vitinhakin on yksi optio. Keskikentän pohjalta Fernandes on loistava ruokkimaan pystyjuoksijoita ja ylipäätään pelaamaan maitsekin linjojen väleihin. Lisäksi hän osaa debruynemaisesti tehdä välikaistajuoksuja ja sellaisesta tosiaan iski voittomaalinkin ohi Dubravkan. Kaukolaukausuhkakin on olemassa.
Pallottomana Portugali puolustaa syvällä oletusarvoisesti 4-4-1-1:llä. Sillä saa vastustajan laitapelaamisen tukahdutettua tehokkaasti kuten jo näimme Qatarissa Marokon ja Belgian välisessä matsissa, josta Belgia olisi ansainnut vähintään sen maalittoman tasapelin, mutta erikoistilannemaali ratkaisi voiton afrikkalaisille. Hyvä homma, että Martinez on oivaltanut sen, että maajoukkueturnauksia harvemmin voitetaan sillä, että puolustettaessa käytössä on viiden linja, vaan kaksi neljän linjaa on ollut aika usein se menestysresepti. Slovakiassa korkea prässi oli 4-2-3-1 muotoinen ja se vuoti pari kertaa jo ensimmäisten 12 minuutin aikana. Etäisyydet olivat isot, kun laitapakit joutuivat jäämään makaamaan puolustuslinjaan sitomaan Slovakian laitureita ja Portugalin omat laiturit prässäsivät myöhässä Slovakian laitapakkeja, joten alataskujen kautta Slovakia pääsi etenemään kohti Portugalin puoliskoa. Kertaalleen alataskusta lähetetyllä pystysyötöllä se oli päästä jopa läpiajoon Portugalin selustaan. Aika rauhassa Slovakian alaviisikko (2-3-2-3) sai antaa avoimilla jaloilla ristipalloja laitureilleen, kun Portugalin ylänelikon prässi oli tosiaan aika tarkkailevaa ja intensiteetti jotenkin matala. Joitain yläalueriistoja Portugali silti sai, mutta ne johtuivat myös pitkälti Slovakian huolimattomuudesta ja jo avausjaksolla toinen toppareista oli lahjoittaa pallonmenetyksellään muistaakseni Fernandesille maalin, mutta tämä tuhlasi vielä silloin vetopaikan pilkun tienoilta. Belgia ei kuitenkaan Martinezin alaisuudessa ollut mikään hanakasti ylhäältä prässäävä joukkue oikeastaan enää MM-kisojen 2018 jälkeen, joten sikäli tuollainen passiivisempi lähestymistapa ei minua EM-viheriöllä yllättäisi. Onhan Portugalilla hyviä vastaiskupelaajia, joille kelpaisi se, että vastustaja nostaisi pakkaansa ja täten tilaa hyökätä vastaan riiston tapahtuessa olisi enemmän.
Suosisin Suomelle huomiseen otteluun Slovakian kaltaista 4-1-4-1 muotoa ja ehkä siihen mukaan otettujen topparienkin vähyys viittaisi (Hoskonen toki näytti olleen mukana reeneissä kuvien perusteella, vaikkei hän alkuperäisessä ryhmässä mukana ollut). Laiturit voisivat olla yhtä lailla kapealla lähtökohtaisesti peittämässä syöttöjä ylätaskuihin ja jos Portugali kierrättää leveyteen, sitten he kaventaisivat sinne laitapakin avuksi tuplaamaan. Tuolla tavoin uskoisin, että Suomi voisi selvitä kunnialla ja hävitä korkeintaan 2-3 maalilla, jos ja kun se puolustaa pirskatin sitkeästi. Jos Leao on avauksessa, tärkeintä on olla ajoissa tämän iholla kiinni pienellä riskilläkin ja huolehtia siitä, ettei hän pääse kuljettamaan kasvot kohti maalia, koska sitten tulee ongelmia pysyä kyydissä mukana, vaan hänet on saatava hidastetuksi heti sivurajalle. Periaatteessa en yllättyisi, jos kansainvälistä nopeutta omaava Soiri asetettaisiin puolustamaan ja pomppaamaan tähän alusta asti. On joka tapauksessa selvää se, että nollapeliä Huuhkajat ei ikimaailmassa pelaa, mutta Marokon ja Slovakian kaltaisella puolustuspelisuunnitelmalla kunniakas tappio on otettavissa ja se voisi myös saada muutaman vastaiskuaihion kuten Slovakiakin. Lisäksi 4-1-4-1:llä puolustaminen antaisi Kanervalle arvokasta dataa ja informaatiota syksyäkin ajatellen, koska se on yksi hyvinkin mahdollinen puolustusmuoto Englantia vastaan. Slovakian kaltaisella 2-3-2-3 avausmallilla Suomi voisi myös päästä kohtalaisesti Portugalin tarkkailevan 4-2-3-1 prässin alta pois laitapakkien (Galvez-Alho/Soiri?) kautta ja nämä sitten hädän tullen syöttäisivät kohti yläkolmikkoa ilmassa 3v4-alivoimatilanteeseen kuten Slovakia teki. Keskustan kautta on melko turhaa avata peliä, jollei Suomi halua itselleen vapaaehtoisesti vaikeuksia.
Veikkaus huomisesta avauskokoonpanosta (4-1-4-1):
Källman
Antman - Nissilä - Suhonen - Terho
Peltola
Galvez - Jensen - Ivanov - Alho/Soiri
Hradecky
Lyhyet mietteet eilisestä ottelusta peilattuna ennakointiin:
Suomi olikin valinnut pallottomaksi muodokseen 4-4-1-1/4-4-2:n eikä 4-1-4-1:tä, mutta paljon sellaisia asioita viheriöllä näkyi, joita sopi odottaakin. Syynä lienee ollut se, että korkealta prässätessä Portugalin 3-4-2-1 avausmallia vastaan, juoksuvoimaisen kärkiparin Nissilä-Källman pystyi kätevästi asettamaan ravaamaan "topparikolmikkoa" (Palhinha tutusti putosi varsinaisten topparien rinnalle) vastaan, keskimmäisessä tasossa oli 4v4-tasavoima ja puolustuslinjassa se yhden miehen ylivoima sitten. Slovakian kaltaisesti Suomi ei siis halunnut jättää "wingbackeja" Mendesia ja Canceloa auki sivurajoille, vaan laiturit olivat näissä kiinni. Hyväksyin tuon prässimuunnoksen. 11. minuutilla prässi vuoti aika pahasti, kun Peltola päätti nostaa itsensä ylimpään linjaan luomaan tasavoiman 3v3 ja juoksi sitten aina veskariin saakka, jolloin keskikentälle täysin vapaaksi jäi Neves. Cancelo vuorostaan sivurajalla leikkasi keskemmäs ohi Antmanin, joka epäonnistui peittämään syötön keskustaan. Peltolan vapaaksi jättämä Neves pääsi ongelmitta tempokuljettamaan eteenpäin, koska kumpikaan Suomen toppareista ei pumpannut eteenpäin Peltolan vapaaksi jättämään mieheen, äsh. Alas olisi jäänyt silti 3v3-tilanne, joten tuo oli heikkoa toimintaa Ivanovilta ja Jenseniltä. Noin rutinoituneiden pelaajien ei pitäisi maksaa enää oppirahoja, vaan tunnistaa tilanne paremmin. Onneksi hyökkäys päättyi siihen, että Jotan kosketus boksissa karkasi liian pitkälle Leaon keskityksestä. Toisella puoliajalla Suomen 3-2 kavennus syntyi rajaheittoprässin jälkeen. Näytti siltä, että Portugali oli organisoimaton, kun pallonmenetyksen jälkeen se oli vasta siirtymässä 3-4-2-1:stä takaisin pallottomaan muotoonsa 4-1-4-1:een ja sitten vielä Neves lahjoitti pelivälineen boksin reunalla Suhoselle. Pereira myös näytti miksei häntä kannata käyttää topparina pallottomana, vaan vain pallollisessa vaiheessa. Pukki teki toki oivan liikkeen. Kokonaisuutena siltikään Suomi ei siihen tapaan saanut vaikeutettua Portugalin avaamista kuin Slovakia eikä sitä jatkuvasti tietysti edes halunnut tehdä, mutta niinä hetkinäkin kun Huuhkajat ylempää prässäsi, ei se ollut yhtä tiivistä kuin Slovakialla.
Rakenteluvaiheessa mielenkiintoista oli se, että Portugalin 3-2-5 oli organisoitu tällä kertaa siten, että vasen pakki ei liikkunutkaan toiseksi pohjapelaajaksi, vaan pohjalla olivat Neves ja Vitinha tavallisina kk-pelaajina. Näin ollen sekä Mendes että Cancelo viihtyivät viimeisessä linjassa. Koska Leao kuitenkin oli tutusti enemmän se leveyspelaaja, Mendesin vastuulle jäi vasemman välikaistan täyttö. Hän ei ole se kaikkein tyypillisin välikaistaväkkärä, joita Martinez enemmän on suosinut ylätaskuissa. Concentrao sitten oli tuollainen perinteisempi Martinezin suosima taskupeluri oikealla välikaistalla ja hän oli miellyttävä uudehko tuttavuus minulle. Jota luonnollisesti oli keskellä ja Cancelo venytti muotoa oikealla laidalla. Suomen blokkipuolustamisessa olisi pitänyt arvata etukäteen se, että Kanerva sallii Portugalin "topparikolmikon" Dias-Palhinha-Silva kierrättää palloa rauhassa toisilleen ja kärkipari sitten häiritsee keskimmäisen tason kautta kierrättämistä. Nissilä ja Källman prässäsivät lujaa Vitinhaa ja Nevesia paikan tullen. Nissilä oli avausvartilla oikeastaan jatkuvasti J. Nevesin iholla kiinni. Källman jätti vähän enemmän etäisyyttä Vitinhaan. Suomi jätti kiinnostavasti viimeiseen linjaan 4v5-alivoiman siten, että painoton leveyspelaaja (Leao/Cancelo) oli aina auki. Jos Portugali vaihtoi puolta, sitten keskikentän linjan laituri (Antman/Talvitie) yritti ehtiä kirmata ajoissa hidastamaan Portugalin laitapelaajaa, jottei tämä pääsisi haastamaan kasvot kohti maalia laitapakkia. Annan kehut Portugalin toppareille siitä, että nämä tunnistivat nopeasti Suomen tavan puolustaa ja viljelivät ilmassa pitkiä puolenvaihtoja varsinkin Leaolle. Kritisoin Luxemburg-pelissä pidempien syöttöjen puutetta, mutta olihan Diasilla, Silvalla ja Inaciolla taitoa jakaa alderweireldmaisia syöttöjä, kun he niin halusivat. Toisella puoliajalla puolestaan Portugalin 3-2-5 oli sellainen, että Neves putosi sivutoppariksi, kun Fernandes tuotiin sisään omalle paikalleen keskikentän pohjalle ja Palhinha otettiin sivuun. Inacio tietysti korvasi Diasin topparina yksyhteen. Yläviisikko oli Neto-Cancelo-Ramos-Concentrao-Dalot.
Vähemmän yllättäen Portugali vyöryi eniten laitojen kautta. Talvitie kyllä yritti tuplata Leaota kurinalaisesti ja tämän haastot/keskitykset häntä ja Alhoa vastaan menivätkin vihkoon pelin alussa, kun häirintä oli kovaa. Kaikkein paras päivänsä Leaolle ei siis ollut, vaikka pari kohtalaista toimitusta hän lopulta saikin aikaan, mutta antaisin Alho-Talvitie parille tyydyttävän arvosanan Leaon hidastamisesta. Nimenomaan hidastamisesta, koska oli selvää, että väkisin hän 2-3 kertaa ainakin saa jalkansa auki. Terho-Soiri kaksikko puolestaan vuoti kertaalleen isommin, kun Neto puski heidän välistään väkisin keskityspaikkaan. Ramos jatkoi vitosen viivalta pallon kantapäällään kohti Concentraota, mutta tämä laukoi yli maalin rutosti taka-alueelta. Suomen vasen laita sen sijaan vuoti enemmän. 14. minuutilla leveyteen ajautunut Concentrao kykeni tuplattuna poimimaan välikaistalle nousseen Vitinhan. Suhonen sijoittui hitusen vinoon ja tämä pääsi etenemään boksiin, mutta takatolppachippi päätyrajalta katkesi Hradeckyyn. 20. minuutilla puolestaan Leaon keskitys painui pakan lävitse. Antman näytti haistelevan jo vastaiskua ja Niskanen jäi yksin Canceloa vastaan. Tämä hyödynsi sen heti pommittaen sivuverkkoon. Toisen jakson alusta jäi mieleen tilanne, jossa Concentrao oli rotatoinut itsensä jälleen laitakaistalle ja vaihdosta sisään tullut Dalot välikaistalle. Concentrao imi sekä Antmanin että Niskasen lähemmäs ja lähetti sitten tarkan juoksupallon Niskasen selustaan Dalotille. Suhonen uinui eikä tukkinut tilaa ajoissa. Dalot keskitti suoraan juoksusta maalille ja painottomalta puolelta boksiin kaventanut Cancelo veivasi Talvitien vipuun, mutta maestro Hradeckyn loistava reaktiotorjunta hurjaan laakiin piti numerot 2-0:ssa. 55. minuutilla syntyi voittomaali. Siinä Fernandes oli hetkeksi liikkunut vasemmalle välikaistalle, mutta palasi sieltä sitten takaisin keskikentän pohjapariin omalle paikalleen. Suomen kk-linjasta oli jo yksi pelaaja irronnut paineistamaan sitä portugalilaista, joka oli ottanut Brunon paikan. Kun kuitenkin Bruno putosi rinnalle, tuo suomalainen jäi 1v2-alivoimaiseksi eikä Fernandesin jalkaa saatu suljettua. Puolenvaihto löysi Dalotin eristetystä 1v1-tilanteesta Niskasta vastaan. Tämä ei ehtinyt saada millään tukea Antmanilta. Dalotin matala luukkupallo löysi omia pelaajia boksista ja boksin reunalle hiipinyt Fernandes kiskaisi pudotuksesta komean sijoituksen takayläkulmaan. Portugali kolme, Suomi nolla. Ainakin sellaista dataa tämä ottelu antoi, ettei Niskasen pelipaikka ole vasempana pakkina, vaan korkeintaan sitten wingbackina. Sijoittuminen tuplaustilanteissa ja hetkittäistenkin 1v1-tilanteiden sietämättömyys olivat puutteina. Enkä ollut täysin tyytyväinen Antmaninkaan puolustuspelaamiseen. Häneltä on nähty nälkäisempiäkin otteita kuten vaikkapa Astanassa Alipin avointa jalkaa vastaan.
Olin samaa mieltä Nurmelan kanssa siitä, että Suomen tiiviys oli ihan OK avausjaksolla. 39. minuutilla toki väsymys näkyi hieman siinä, että Suomen juoksuttamisen päätteeksi kärkipari ei jaksanut sulkea avointa jalkaa keskimmäisestä tasosta ja oikeaan ylätaskuun liikkunut Jota sai murtavan syötön kahden alimman linjan väliin. Hän levitti Concentraolle, joka leikkasi Niskasen ohi vetopaikkaan, mutta Hradecky otti jykevän torjunnan toteemipaaluna. Muutoin puolustuslinja puolusti eteenpäin tukkien välejä ja estäen kääntymisiä eikä selustakaan vuotanut, kun Portugali kokeili pystysyöttöjä Luxemburg-matsia enemmän. Kolmannesta debytantista Wallasta jäi käteen lähinnä se, että tämä jaksoi tuoreena tietysti mainiosti puolustaa keskikentän linjasta eteenpäin ja laittaa pallolle painetta siihen malliin, että ehkä hänet olisi voinut tuoda sisään jo vähän aikaisemmin, jotta Suomi olisi saanut ehkä riistettyä pallon itselleen 3-2 maalin jälkeen useammin ja saanut käyntiin kirivaihteen, jonka Kanervakin myönsi jääneen torsoksi toisen maalin jälkeen. Negatiivisissa tilanteenvaihdoissa Portugali oli rautaa avausjaksolla "topparikolmikon" johdolla, joka katkaisi ne Suomen pari kohtalaisen hyvää aihiota kk-linjan katkojen jälkeen. Palhinha ja Silva vakuuttivat. Sen sijaan 68. minuutilla Neves näytti, miksei hän oli Palhinhan veroinen puolustava keskikenttäpelaaja. Jensen pumppasi ensin hyvin tukkoon kahden alimman linjan välisen tilan ja voitti maakaksinkamppailun, jonka jälkeen tosiaan sivutoppariksi pudotetun Nevesin vastaprässi oli myöhässä ja Lod vapautti Pukin juoksuun nuorukaisen jättämään aukkoon. Valitettavasti sitten viimeinen passi Terholle meni liian eteen. Kovin tuttuahan viimeisten ratkaisujen laaduttomuus oli jo EM-karsinnoissa.
Suomen avauspelaamisessa ilahdutti se, että käytössä oli pääosin Slovakian kaltainen 2-3-2-3 eikä paperiryhmitykselle luontevammin soveltunut 2-4-1-3. Suomi yritti Slovakian tapaan tulla sivurajoille vapaiksi jätettyjen laitapakkien kautta pois prässin alta. Selkeästi se on tapa, jonka Martinez hyväksyy valmennustiimeineen ja luottaa puolustuslinjansa kamppailuvoimaan. Portugalin korkea prässi vaihteli 4-1-4-1:n ja 4-2-3-1:n välillä. Ensin mainittu oli myös puolustusmuoto blokissa. Laiturit Leao ja Concentrao olivat yhä lähtökohtaisesti välikaistoilla estämässä toppareita syöttämästä kasipaikkojen Suhoselle ja Nissilälle, mutta valmiudessa liikkumaan myös leveyteen kohti Suomen pakkeja. He olivat periaatteessa kahden tulen välissä siis Jotan apuna, jottei tämän tarvinnut yksin ravata toppareissa. Jota yritti peittää syöttöjä ankkuri-Peltolalle ja samalla kutitella toista topparia. Mutta aika heikosti hän Peltolaa yritti syöttövarjoon jättää ja toisaalta tämä teki mielestäni itsensä paremmin pelattavaksi kuin vaikkapa Viroa vastaan. Keskikentän kolmikossa Neves ja Vitinha merkkasivat Nissilän ja Suhosen, mutta esimerkiksi viidennellä minuutilla kun Jota juoksi prässin loppuun Hradeckyyn saakka, Neves nosti itsensä kiinni Peltolaan ja puolustuslinjaa suojannut Palhinha luonnollisesti pomppasi vapaaksi jääneeseen Nissilään, jolloin korkea prässi oli 4-2-3-1 muotoinen. Mutta joo, pieniä kokeiluja Portugalikin siis vielä teki, kun silloin Slovakiaa vastaan tosipelissä korkea prässi oli pysyvämmin 4-2-3-1 muotoinen. Viimeisessä linjassa Portugalilla oli luonnollisesti tuttu 4v3-ylivoima.
Miten Suomi sitten onnistui toteuttamaan avauspelaamistaan? Avausvitosella Niskanen pääsi kahdesti muutaman siirron päätteeksi avaamaan peliä sivurajalta ennen kuin Concentrao ehti iholle, mutta molemmat nostot viimeiseen linjaan kohti Antmania ja Källmania epäonnistuivat. 63. minuutilla puolestaan Hradecky syötti suoraan ilmassa Niskaselle, mutta tämä otti huonon ensimmäisen kosketuksen keskustaan päin ja Concentrao ehti ravaamaan Ivanovin luota kiinni Niskaseen sekä ryöväämään pelivälineen pois. Parin minuutin päästä Concentrao seikkaili vielä keskemmällä kenttää eikä ehtinyt palata Niskaseen, kun Peltola jatkoi pelivälineen tämän jalkaan ohi prässin. Se avasi Niskaselle tyhjän ladun hiihtää eteenpäin. Hän loi Talvitien kanssa 2v1-ylivoiman Dalotia vastaan, mutta niin vain Concentrao lopulta saavutti heidät Portugalin boksin nurkalla ravattuaan huikealla moraalilla alaspäin. Tuosta Martinez lienee pitänyt erittäin paljon ja tilanne päättyikin siihen, että Talvitie sotkeentui jalkoihinsa, kun 2v1-ylivoima muuntui 2v2:een. Vaikka Niskasen kautta yhden hyvin kiihtyneen hyökkäyksen Suomi sai aikaan, olisin halunnut nähdä hänen paikallaan joko Ollilan tai Galvezin vasenjalkaisena optiona. Syöttötarkkuus yläkolmikolle olisi kenties ollut parempaa. Kritisoin Kanervaa siis tuosta pelaajavalinnasta, joka meni minusta vihkoon, kun Niskanen ei vakuuttanut pallollisena tai pallottomana. 4-2 maalissa puolestaan Niskanen oli ajautunut keskikentän pohjalle Concentrao mukanaan. Hän sai Ivanovilta haastavan syötön ahtaaseen paikkaan eikä kyennyt kääntymään ohi Concentraon, joka riisti pelivälineen taklaamalla kylkeen. Viitisen sekuntia myöhemmin Fernandes puttasi loppuluvut alakulmaan rangaistusalueen sisästä.
Mutta hyviäkin hetkiä prässinpurussa oli. Esimerkiksi kuudennella minuutilla kun Suomi avasi peliä oikean laidan kautta, Alho löysi pystysyötöllään avoimella jalalla Källmanin. Talvitie oli vastaantulollaan houkutellut Mendesin mukaansa ja Källman hyökkäsi tämän jättämään tilaan. Tuo kaava toistui monesti. Benjamin sai eristetyn 1v1-tilanteen topparia vastaan, joka yritti tukkia laitapakin taakse jääneen tilan. Tuolloin kuudennella minuutilla Silva ei kuitenkaan saanut Källmania kuriin, vaan tämä punnersi mainiosti laidan puolelta boksin sisään keskityspaikkaan. Takaviistokääntö ei vain omia löytänyt. 33. minuutilla puolestaan Suomi käytti ensi kertaa 2-4-1-3:a, kun Nissilä oli selvemmin kymppinä ja Suhonen putosi keskikentän pohjalle auttamaan Peltolaa. Antman sai chipin viimeiseen linjaan yli Portugalin yläkuusikon. Hän syötti viereen Nissilälle, joka sieti Palhinhan prässin pysyen pallossa kiinni vähän onnekkaastikin. Källman hyökkäsi nyt vuorostaan Cancelon jättämään tilaan, mutta Silva onnistui sillä kertaa kaventamaan tilan paremmin pois eikä Källman sillä kertaa päässyt nousemaan niin hyvään keskityspaikkaan.
Ajassa 45+1 oli jälleen sama idea eli laituri tuli vastaan ja vei Portugalin pakin mukanaan, mutta Källmanille ei sillä kertaa juoksupalloa saatu lähetettyä, kun Peltolan poimittua vastaantulleen Talvitien, tämä menetti pelivälineen Mendesin selkäpuolen prässiä vastaan. Portugali eteni riistosta nopeasti kohti Suomen maalia ja 15-20 sekuntia myöhemmin sitten Suhonen aiheutti rangaistuspotkun kopaistuaan Concentraota jaloille hölmösti. Ilman Talvitien pallonmenetystä rankkaria ei olisi tullut, mutta hän vain toteutti sovittua avausmallia enkä voi liikaa moittia siitä, ettei taitotaso riittänyt sillä kertaa antmanmaisesti pysymään pallossa paremmin kiinni ja jatkamaan sitä omille viereen. 47. minuutilla toisen jakson alussa sen sijaan Talvitie petrasi ja suojasi palloa paremmin. Källman teki heti pystyjuoksun vasemmalle laidalle vaihtaneen Cancelon taakse, mutta 1v1-tilanteen selvitti Inacio. Viisi minuuttia myöhemmin Ivanov avasi ohi Neton Suhoselle, joka jatkoi pelivälineen ykkösellä hankalasta asennosta Talvitielle. Tämä väläytti toistamiseen sitä, että osaa kyllä pysyä pallossa kiinni, vaikka yksi kohtalokas virhe tulikin. Hän leikkasi keskustaan ensimmäisellä tatsilla eikä Cancelo täysin perässä pysynyt. Suomi pääsi kiihdyttämään 3v4-hyökkäykseen, joka Talvitien levityksen jälkeen kuoli Antmanin jalkaan Dalotia vastaan.
Koska Källman on parhaimmillaan erinomainen rynnimään laidan puolelta boksiin, pidin tosiaan tuosta mausteesta, jonka Kanerva tiimeineen oli kehitellyt 2-3-2-3 avausmalliin verrattuna Slovakiaan, joka lähinnä yritti ristipalloilla luoda laitureille 1v1-tilanteita prässin alta pois tullessa, kun vuorostaan Suomen laiturit putosivat paljon enemmän vastaan ja sitten Källmanin vahvuus eli rymistelevyys pääsi hyötykayttöön laitapakkien jättämissä tiloissa. Olen luottavainen, että jos ykkösmiehistö toteuttaisi näitä samoja juttuja jatkossa, pelinavaaminen 2-3-2-3:llä voisi olla parhaimmillaan komeata katsottavaa. Esimerkiksi tarkka puolipitkien syöttöjen antaja Uronen poimisi chipillään vastaantulevan Antmanin, joka syöttäisi viereen Kairiselle ja tämä jatkaisi vasurillaan syötön laitapakin selustaan rynnivälle Pukille/Källmanille/Pohjanpalolle. Teemukin kenties nauttisi tuollaisista ison tilan 1v1-hetkistä vielä ainakin syksyn ajan, vaikka onkin hidastunut parhaista päivistään. Mitä tulee puolestaan Peltolaan, pidin hänen pallollisuudestaan ja kyvystään tulla pelattavaksi Jotan syöttövarjosta. Hän löysi hienosti useasti max. kahdella kosketuksella joko vapaan laitapakin tai sitten suoraan yläkolmikon pelaajan Portugalin puolustuslinjan edestä. Wales-matsin kaltaiset harhasyötöt olivat poissa. Ankkurina laittaisin hänet jatkoon tämän matsin perusteella ja Schüllerille on nyt olemassa jatkossa pätevä korvike, kun joskus Isä Aika saapuu tämän luo kylään.
Montaa kertaa Suomi ei rakenteluvaiheeseen edennyt, mutta se näytti olevan 2-3-5 muotoinen rakenteeltaan Portugalin 4-1-4-1:tä vastaan. Toisinaan Peltola oli jopa topparien välissä. Laitapakit olivat alataskuissa yhä jokseenkin auki. Nissilä ja Suhonen olivat puristuksissa välikaistoilla Portugalin laitureiden ja kasipaikkojen välissä. Niinpä Suhonenkin useasti putosi hakemaan palloa muodon ulkopuolelta ja veti Vitinhaa mukanaan, jolloin Källman sitten putosi irti toppareista ylätaskuun tyhjennettyyn tilaan, mutta eipä häntä taidettu kertaakaan noina hetkinä löytyy isäntien muodon sisästä. Välillä puolestaan Nissilä ajautui vasemmalle välikaistalle painolliselle puolelle luomaan Suomelle tyypillistä hetkellistä ylivoimaa tietylle kaistalle lodmaisesti, mutta eipä noistakaan aihioista oikein mitään syntynyt tai palloa saatu Upin jalkaan. Leveydessä olleista laitureista Antmanilta jäi mieleen yksi haasto toisella jaksolla, mutta keskitys kilpistyi portugalilaisiin boksissa. Talvitie oli aika poika vielä Mendesia vastaan ja palautti lähinnä palloa alas sen saatuaan. Kertaalleen hänet tuplattiin nopeasti, mutta silti hänellä pysyi pallo koukussa ahtaassa tilassa eikä hän sitä menettänyt, joten ehkä se 2-0 maaliin johtanut pallonmenetys oli vain poikkeus sääntöön. Suomen 3-1 maalissa Lod oli nissilämäisesti oikealla välikaistalla ja nopean vapaapotkun jälkeen vapautti Pukin karkuun selustaan, heh. Eipä tuosta sen enempää. Portugali vähän uinui ja se mahdollisti Lodille tarvittavan tilan muodon sisässä. Erikoistilanteista puolestaan jäi mieleen se, että Portugalin kulmapotkut olivat Luxemburg-pelin tapaan kyllä uhkaavia ilman Fernandesiakin ja heillä on monia eri variaatioita kikkapankissa. Tietysti 1-0 maalissa Jensen hukkasi karusti Diasin ja edelleen haluaisin nähdä sen, että Suomi ainakin kokeilisi aluepuolustusta sumputtamalla maalin edustan kahdeksalla pelaajalla, koska viimeisen reilun vuoden aikana vastustajat ovat vain härskisti käyttäneet hyväkseen sitä, että Suomen yksilöt vuotavat 1v1-puolustamisessa. Olisi ainakin mielenkiintoista kuulla Kanervalta siitä, että onko sitä harkittu vai ei. Sparvin, Arajuuren ja Toivion aikakaudella kahden aluepuolustajan, 5-6 vartioijan ja 2-3 ekstrapelaajan malli vielä toimi, mutta nykyisestä ryhmästä on jo sen verran olemassa
informaatiota, että jotain muutoksia olisi tehtävä.
