Onko täällä oikeasti joku, jonka mielestä rike tapahtuu rangaistusalueen sisäpuolella? Siitä voidaan ihan hyvin alkaa vääntämään, että oliko tilanteessa rikettä vai ei, se on "täysin" subjektiivista.
Hiukan myöhäinen vastaus, kun jälkikäteen matsin katselin tuossa. Mutta siis:
Hyvin voi olla, että viivan päällä tapahtui ja silloin se olisi boksissa, kun viivatkin siihen lasketaan (kuten aiemmin mainittu edes neljän hidastuksen jälkeen ei voida sanoa varmasti että oliko viivan päällä vai juuri ennen eikä sitä osuiko se jalka lopulta vai ei).
Se ainoa asia mikä tuossa tilanteessa on selvää, on se että Katajamäki pelasi tilanteen tyhmästi. Kaveri oli päässyt edelle, joten on aina riski nostaa se jalka sinne kohti edellä menevää vastustajaa. Mitään hätäähän tuossa tilanteessa ei ollut, kun Lehtonen oli menossa kohti päätyrajaa (ja tuskin olisi pystynyt sieltä ainakaan laadukasta palloa pelaamaan maalille) ja toinen Gnistanin pelaaja oli jo tulossa puolustamaan Lehtosta. Maksimi mitä tuossa oli EIF:lle saatavilla oli kulma, mutta nyt se muuttui pilkuksi, kun Katajamäki meni tekemään sen epätoivoisen viimeisen kurotuksen. Inhimillinen virhe, mutta virhe siitä huolimatta.
Tuomarilta ei omaan silmään mitään ihan parasta tuomarointia, mutta tuosta tuomiosta en miestä tuomitsisi.