Englanti - Sveitsi | La 6.7 Klo 19:00 | Düsseldorf

[Pesso]

Koska valioliiga ja sen edeltäjät ovat käytännössä kotimainen sarja meilläkin, on wanhojen setien ja jonnejen suhtautumisessa ja analyyseissa saletisti eroja.

Niitä Aulisvirtasia nähneille ykkösdivisioona lieni arvokisojen ulkopuolella käytännössä ainoa mahdollisuus nähdä ”huippufutiksena” pidettyä versiota lajista. Näin ollen Leedsit ja Evertonit kotiutuivat mieliin pysyvästi. Sedät nimesivät joka kylässä vähintään yhden horsmaa puskevan kedon leikkisästi ja kekseliäästi ”vempliksi”. Lastensa nappulaliigat ne kyllästivät Everton-Keravan Toverit -henkisillä nimillä ja pöllöliiton ohjemonisteissa evankeloitiin the winning formulaa.

Tässä kulttuurissa sitten aikansa marinoituneet seuraavat sukupolvet alkoivat nähdä taivaskanavilta muitakin liigoja ja matkustella. Ysiviis nevö foget ja yleinen hipsteriyden nousu sai kenties tietynlaiset tyypit etsimään vähän lädikoohotusta uugeempia liigoja ja lajin kehitys kasarilla ja ysärillä takasi sen, ettei lajiniilojenkaan kannattanut brittioppeja mehustella. Osa tietysti edelleen mehusteli, koska kyllähän joku aina tykkää laulaa karaokessa Kaija Koon aikuista naista jii än ee. Ja edelleen valioliigaa tuli härmässä eniten joka tuutista.

Valioliigan taloudellinen ylivoima ja saarille muuttaneet lajin kenties parhaat voimat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana sitten taas syklisesti aiheuttaneet sen, että itseäni nuoremmille joku Böllinhäm voi oikeasti olla samanlainen kokemus kuin Pirlo tai Xavi nuorempana minulle. Sääli heitä.

Ja toki brittiläinen fanikulttuuri on kapinallisuudessaan ja linkityksissään muuhun kulttuuriin ollut tavallaan ”coolia” jo aika pitkään ja yli sukupolvien. Tai ainakin kuva tästä kulttuurista. Konkreettinen muutaman minuutin keskustelu lädifanin kanssa saa kyllä yleensä silti tietyt ruusuiset harhaluulot esim näiden futistietämyksestä kariutumaan. Mukavaa porukkaa toki monet. Ja luonnollisesti lädien kielellinen ja kulttuuri-imperialistinen ylivoima tekee brittifutiksesta helposti lähestyttävää hyvässä ja pahassa. Aika harva esimerkiksi pystyy helposti lukemaan netistä, miten pahasti vaikka jollain espanjalaisella toimittajalla keulii analyysiensä kanssa.

Itselleni brittifutis tuli 80-luvulla syntyneenä
Leeds-setien kurkkuun tunkemana. Ja vastareaktio varmaan valtakulttuurista erottautumisen halusta. Mutta myos siksi, että itselleni futis on aina edustanut jotain vähän hienompaa ja parempaa. Maailman monipuolisin ja vaikein pallopeli, jonka parhaat pelaajat ovat jonkin sortin jumalia tai taiteilijoita, joiden onnistumisten ja epäonnistumisten kanssa kymmenet tuhannet ihmiset stadioneilla haltioituvat tai itkevät. Esim etelä-amerikkalaisia futiskirjoja lukeneet tietävät, mitä tarkoitan.

Tässä mielessä brittikulttuuri jättää aika kylmäksi. Joku vitun Jordan Pickford tai Roy Keane ovat erittäin kaukana mistään sivistyneenä pitämästäni. Kaikenlaisen epä-älyllisyyden palvonta yhdistettynä lädien arroganssiin on luotaantyöntävä yhdistelmä. Mutta meitä on moneen junaan.

Futissyillä lädien fanittamista on tosiaan ollut paha perustella viime vuosikymmeninä. Brittifutis on ollut ihan puhdasta paskaa. Guardiolan tulon jälkeen kelkka on kuitenkin kääntynyt melko nopeasti ja suunnitelmallisestikin. Edelleen suurin osa pelaajista on rajusti yliarvostettuja, kuten kisat ovat näyttäneet. Mutta tilastopallossa lädit ovat olleet jo muinoin edelläkävijöitä. Se eritoten näkyi vaikkapa nyt eilen pilkkukisassa. Ja on näkynyt muutenkin. Lajille nykysuuntaus ei tiedä mielestäni kovin hyvää.

Tuskin englanti kisoja voittaa ja hyvä niin. Mutta ihan mielenkiintoinen vaihe niiden futiksessa on käynnissä.

[giro12]

Ei tämä meidän peli vieläkään vakuuta, mutta mestaruusjuna on raiteillaan.

6/5 trollaus

[Wanha futaaja]

Koska valioliiga ja sen edeltäjät ovat käytännössä kotimainen sarja meilläkin, on wanhojen setien ja jonnejen suhtautumisessa ja analyyseissa saletisti eroja.

Niitä Aulisvirtasia nähneille ykkösdivisioona lieni arvokisojen ulkopuolella käytännössä ainoa mahdollisuus nähdä ”huippufutiksena” pidettyä versiota lajista. Näin ollen Leedsit ja Evertonit kotiutuivat mieliin pysyvästi. Sedät nimesivät joka kylässä vähintään yhden horsmaa puskevan kedon leikkisästi ja kekseliäästi ”vempliksi”. Lastensa nappulaliigat ne kyllästivät Everton-Keravan Toverit -henkisillä nimillä ja pöllöliiton ohjemonisteissa evankeloitiin the winning formulaa.

Tässä kulttuurissa sitten aikansa marinoituneet seuraavat sukupolvet alkoivat nähdä taivaskanavilta muitakin liigoja ja matkustella. Ysiviis nevö foget ja yleinen hipsteriyden nousu sai kenties tietynlaiset tyypit etsimään vähän lädikoohotusta uugeempia liigoja ja lajin kehitys kasarilla ja ysärillä takasi sen, ettei lajiniilojenkaan kannattanut brittioppeja mehustella. Osa tietysti edelleen mehusteli, koska kyllähän joku aina tykkää laulaa karaokessa Kaija Koon aikuista naista jii än ee. Ja edelleen valioliigaa tuli härmässä eniten joka tuutista.

Valioliigan taloudellinen ylivoima ja saarille muuttaneet lajin kenties parhaat voimat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana sitten taas syklisesti aiheuttaneet sen, että itseäni nuoremmille joku Böllinhäm voi oikeasti olla samanlainen kokemus kuin Pirlo tai Xavi nuorempana minulle. Sääli heitä.

Ja toki brittiläinen fanikulttuuri on kapinallisuudessaan ja linkityksissään muuhun kulttuuriin ollut tavallaan ”coolia” jo aika pitkään ja yli sukupolvien. Tai ainakin kuva tästä kulttuurista. Konkreettinen muutaman minuutin keskustelu lädifanin kanssa saa kyllä yleensä silti tietyt ruusuiset harhaluulot esim näiden futistietämyksestä kariutumaan. Mukavaa porukkaa toki monet. Ja luonnollisesti lädien kielellinen ja kulttuuri-imperialistinen ylivoima tekee brittifutiksesta helposti lähestyttävää hyvässä ja pahassa. Aika harva esimerkiksi pystyy helposti lukemaan netistä, miten pahasti vaikka jollain espanjalaisella toimittajalla keulii analyysiensä kanssa.

Itselleni brittifutis tuli 80-luvulla syntyneenä
Leeds-setien kurkkuun tunkemana. Ja vastareaktio varmaan valtakulttuurista erottautumisen halusta. Mutta myos siksi, että itselleni futis on aina edustanut jotain vähän hienompaa ja parempaa. Maailman monipuolisin ja vaikein pallopeli, jonka parhaat pelaajat ovat jonkin sortin jumalia tai taiteilijoita, joiden onnistumisten ja epäonnistumisten kanssa kymmenet tuhannet ihmiset stadioneilla haltioituvat tai itkevät. Esim etelä-amerikkalaisia futiskirjoja lukeneet tietävät, mitä tarkoitan.

Tässä mielessä brittikulttuuri jättää aika kylmäksi. Joku vitun Jordan Pickford tai Roy Keane ovat erittäin kaukana mistään sivistyneenä pitämästäni. Kaikenlaisen epä-älyllisyyden palvonta yhdistettynä lädien arroganssiin on luotaantyöntävä yhdistelmä. Mutta meitä on moneen junaan.

Futissyillä lädien fanittamista on tosiaan ollut paha perustella viime vuosikymmeninä. Brittifutis on ollut ihan puhdasta paskaa. Guardiolan tulon jälkeen kelkka on kuitenkin kääntynyt melko nopeasti ja suunnitelmallisestikin. Edelleen suurin osa pelaajista on rajusti yliarvostettuja, kuten kisat ovat näyttäneet. Mutta tilastopallossa lädit ovat olleet jo muinoin edelläkävijöitä. Se eritoten näkyi vaikkapa nyt eilen pilkkukisassa. Ja on näkynyt muutenkin. Lajille nykysuuntaus ei tiedä mielestäni kovin hyvää.

Tuskin englanti kisoja voittaa ja hyvä niin. Mutta ihan mielenkiintoinen vaihe niiden futiksessa on käynnissä.

Mukava henkilökohtainen näkökulma.

Jokainen meistä katsoo näitä matseja oman ajatusmaailmansa läpi ja se ajatusmaailma on pitkälti muokkautunut omista kokemuksista, oman aikaperspektiivin suodattamana.

[JhonnyEnglish]

Koska valioliiga ja sen edeltäjät ovat käytännössä kotimainen sarja meilläkin, on wanhojen setien ja jonnejen suhtautumisessa ja analyyseissa saletisti eroja.

Niitä Aulisvirtasia nähneille ykkösdivisioona lieni arvokisojen ulkopuolella käytännössä ainoa mahdollisuus nähdä ”huippufutiksena” pidettyä versiota lajista. Näin ollen Leedsit ja Evertonit kotiutuivat mieliin pysyvästi. Sedät nimesivät joka kylässä vähintään yhden horsmaa puskevan kedon leikkisästi ja kekseliäästi ”vempliksi”. Lastensa nappulaliigat ne kyllästivät Everton-Keravan Toverit -henkisillä nimillä ja pöllöliiton ohjemonisteissa evankeloitiin the winning formulaa.

Tässä kulttuurissa sitten aikansa marinoituneet seuraavat sukupolvet alkoivat nähdä taivaskanavilta muitakin liigoja ja matkustella. Ysiviis nevö foget ja yleinen hipsteriyden nousu sai kenties tietynlaiset tyypit etsimään vähän lädikoohotusta uugeempia liigoja ja lajin kehitys kasarilla ja ysärillä takasi sen, ettei lajiniilojenkaan kannattanut brittioppeja mehustella. Osa tietysti edelleen mehusteli, koska kyllähän joku aina tykkää laulaa karaokessa Kaija Koon aikuista naista jii än ee. Ja edelleen valioliigaa tuli härmässä eniten joka tuutista.

Valioliigan taloudellinen ylivoima ja saarille muuttaneet lajin kenties parhaat voimat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana sitten taas syklisesti aiheuttaneet sen, että itseäni nuoremmille joku Böllinhäm voi oikeasti olla samanlainen kokemus kuin Pirlo tai Xavi nuorempana minulle. Sääli heitä.

Ja toki brittiläinen fanikulttuuri on kapinallisuudessaan ja linkityksissään muuhun kulttuuriin ollut tavallaan ”coolia” jo aika pitkään ja yli sukupolvien. Tai ainakin kuva tästä kulttuurista. Konkreettinen muutaman minuutin keskustelu lädifanin kanssa saa kyllä yleensä silti tietyt ruusuiset harhaluulot esim näiden futistietämyksestä kariutumaan. Mukavaa porukkaa toki monet. Ja luonnollisesti lädien kielellinen ja kulttuuri-imperialistinen ylivoima tekee brittifutiksesta helposti lähestyttävää hyvässä ja pahassa. Aika harva esimerkiksi pystyy helposti lukemaan netistä, miten pahasti vaikka jollain espanjalaisella toimittajalla keulii analyysiensä kanssa.

Itselleni brittifutis tuli 80-luvulla syntyneenä
Leeds-setien kurkkuun tunkemana. Ja vastareaktio varmaan valtakulttuurista erottautumisen halusta. Mutta myos siksi, että itselleni futis on aina edustanut jotain vähän hienompaa ja parempaa. Maailman monipuolisin ja vaikein pallopeli, jonka parhaat pelaajat ovat jonkin sortin jumalia tai taiteilijoita, joiden onnistumisten ja epäonnistumisten kanssa kymmenet tuhannet ihmiset stadioneilla haltioituvat tai itkevät. Esim etelä-amerikkalaisia futiskirjoja lukeneet tietävät, mitä tarkoitan.

Tässä mielessä brittikulttuuri jättää aika kylmäksi. Joku vitun Jordan Pickford tai Roy Keane ovat erittäin kaukana mistään sivistyneenä pitämästäni. Kaikenlaisen epä-älyllisyyden palvonta yhdistettynä lädien arroganssiin on luotaantyöntävä yhdistelmä. Mutta meitä on moneen junaan.

Futissyillä lädien fanittamista on tosiaan ollut paha perustella viime vuosikymmeninä. Brittifutis on ollut ihan puhdasta paskaa. Guardiolan tulon jälkeen kelkka on kuitenkin kääntynyt melko nopeasti ja suunnitelmallisestikin. Edelleen suurin osa pelaajista on rajusti yliarvostettuja, kuten kisat ovat näyttäneet. Mutta tilastopallossa lädit ovat olleet jo muinoin edelläkävijöitä. Se eritoten näkyi vaikkapa nyt eilen pilkkukisassa. Ja on näkynyt muutenkin. Lajille nykysuuntaus ei tiedä mielestäni kovin hyvää.

Tuskin englanti kisoja voittaa ja hyvä niin. Mutta ihan mielenkiintoinen vaihe niiden futiksessa on käynnissä.

Minusta sinä olet ihan pelle  joka luulee olevansa joku jalkapallo asiantuntija. Sinä olet ihan puhdasta paskaa ja sinun fanittamasi pelaajat eivät ole hyviä jalkapalloilijoita vaan kikkailevia roskapaskoja kuten Thiago Alcântara hyi vittu mikä läjä paskaa jonka taso ei vaan riitä Liverpoolissa ja kivikovassa.
 

[Laskikka]

[HurjaH]

hyi vittu mikä läjä paskaa jonka taso ei vaan riitä Liverpoolissa ja kivikovassa.
 

Pitikö tässä lukea kuitenkin ”Liverpoolin taso ei riitä kivikovassa tai muuallakaan”?

[Käännös]

...

Näitä kommentteja varten täällä pitäisi olla tykkäys-nappi.

Onhan tosiaan britit monessa mielessä miniamerikka, paljon rahaa käytettävissä ja on ihan luonnollista, että valioliiga on se the-jalkapallo-liiga, vaikka ei olisi ollutkaan sitä lauantai-matsia. En ymmärrä minkä takia joku La Liga ja Ligue one ei näyttäisi silloin tällöin ilmaiseksi pelejä Suomen televisiossa (eli näyttäjä saa puoli-ilmaiseksi lähetysoikeudet tiettyihin otteluihin). Ei riitä, että max yksi ottelu kaudessa sattuu tulemaan tai että markkinointi olisi ainoastaan lähetysoikeuksien haltijalla, joka on melkein aina verrattain pieni tekijä ja yleensä vielä talousvaikeuksissa. Ei olisi käytännössä mitään muuta kuin voitettavaa noilla liigoilla ja jotenkin tuntuu, etteivät edes yritä kilpailla valioliigan kanssa. Oletettavasti Suomi on liian pieni markkina-alue ja ei ole ainakaan tällä hetkellä suurta kansallista vetonaulaa (Litmanen Barcelonassa tjsp.), mutta olisi mielenkiintoista nähdä Euroopan-kartalla mitä liigaa katsotaan eniten ja onko muualla sentään yritystä.

Hyvässä ja pahassa lädit ovat ykkösiä ja siten ihan luontevaa, että täällä heitä katsotaan eniten. Ehkä britit ovat kulttuurisestikin lähimpänä meitä tai ainakin helpoin samaistua siihen (Saksan puolestakin voisi esittää argumentteja). Kuinka moni katsoo ennemmin brittiläisiä sarjoja kuin saksalaisia? Omat ongelmansa on historiallisesti Ligue 1:lla ja Bundesilla, joissa yhden joukkueen dominanssi tekee sarjoista tylsemmät.

[JhonnyEnglish]

Pitikö tässä lukea kuitenkin ”Liverpoolin taso ei riitä kivikovassa tai muuallakaan”?

Taso ei riitä maailman parasta Cityä vastaan.
Jos taas pitkässä juoksussa katsotaan kansainvälistä menestystä niin Real Madrid on edellä, mutta Liverpool jakaa kolmossijan Bayerin kanssa kuudella voitolla. Mestareiden liiga mestaruuksia on siis 6 kipaletta. Ei se ihan pubiseura ole.

Interillä on 7 mestaruutta.

[JN79]

Taso ei riitä maailman parasta Cityä vastaan.
Jos taas pitkässä juoksussa katsotaan kansainvälistä menestystä niin Real Madrid on edellä, mutta Liverpool jakaa kolmossijan Bayerin kanssa kuudella voitolla. Mestareiden liiga mestaruuksia on siis 6 kipaletta. Ei se ihan pubiseura ole.

Interillä on 7 mestaruutta.

Oisko kuitenkin AC Milanilla noi 7?

[JhonnyEnglish]

Oisko kuitenkin AC Milanilla noi 7?

Kyllä!
Milano on jalkapallokaupunki. Menee sekasin kumpi on se menestyneempi.

[Beth]

6/5 trollaus

Kyllä se pariin kitaan jäi kiinni.

Minusta sinä olet ihan pelle  joka luulee olevansa joku jalkapallo asiantuntija. Sinä olet ihan puhdasta paskaa ja sinun fanittamasi pelaajat eivät ole hyviä jalkapalloilijoita vaan kikkailevia roskapaskoja kuten Thiago Alcântara hyi vittu mikä läjä paskaa jonka taso ei vaan riitä Liverpoolissa ja kivikovassa.

[Oulunkylän kenttä]

Ei oltu forkalla. Pilkkuskaba, mutta joo, meidän tarina menee eteenpäin! England, all the way!

[Cel]

Tarkkuutta näissä.

Osa tietysti edelleen mehusteli, koska kyllähän joku aina tykkää laulaa karaokessa Kaija Koon aikuista naista jii än ee. 

Paula Koivuniemen.

…Roy Keane ovat erittäin kaukana mistään sivistyneenä pitämästäni.

Roy Keane on irkku.

Mulla ei ole koskaan ollut ulkomaista suosikkimaajoukkuetta mutta aikanaan pidin siitä nopeasta, suoraviivaisesta voimapallosta ja päidenkalinasta mitä Englanti tarjosi. Nykyään toki samanlaista tylsää neppailua kuin muillakin huipuilla, eli ei erotu. Tässä Espanja on ihan pahin. Myöskään Italian tylsä puolustusmakaaminen ei ole ollut ikinä mun juttu pirloista ja muista huolimatta. Ärsyttää myös miten joku Belgia ja nykyranska edes saa sillä materiaalilla niin tylsän pelitavan kasaan.

Ei enkkuesimerkki, mutta tältä musta näyttää hyvä futis. Vielä kun Koller olisi puskenut tosta ylärimaan ja siitä pallon kiertoradalle niin aah, siitä minä pidän.

Nää on makuasioita. Ei muakaan minkään jäljellä olevan mestaruus haittaa mutta Englanti olisi hauskin. Siitä sekoilusta tulisi ainakin hyvää kontenttia someen.

[Jinete]

Tässä Espanja on ihan pahin.

Suosittelen katsomaankin niitä kisoja joiden ketjuihin kommentoi.

[Cel]

Suosittelen katsomaankin niitä kisoja joiden ketjuihin kommentoi.

On se kieltämättä näissä kisoissa vähän parempaa ollut.

[Jinete]

aikanaan pidin siitä nopeasta, suoraviivaisesta voimapallosta ja päidenkalinasta mitä Englanti tarjosi.

Jäin tätä miettimään syystä tuntemattomasta ja tulin päätelmään, että eihän Englantikaan ole näin pelannut lähes 40 vuoteen. Aikanaan Peter Beardsley ja Gary Lineker veivät hyökkääjään roolin Mark Hateleyn nenän edestä ja vaikka joku Alan Shearer menisikin kuvatusta kalistelijasta, olihan Gazzan ajankin Englanti ihan yleisesti ylistetty eurooppalaisesta pelitavastaan.


Saarten pienemmillä maajoukkueilla noita kalinoita on sitten ollut pidempään.

[toksikko]

Kyllähän vielä ainakin Graham Taylor aika pitkälle Route One -reittiä yritti.

[Wanha futaaja]

Jäin tätä miettimään syystä tuntemattomasta ja tulin päätelmään, että eihän Englantikaan ole näin pelannut lähes 40 vuoteen. Aikanaan Peter Beardsley ja Gary Lineker veivät hyökkääjään roolin Mark Hateleyn nenän edestä ja vaikka joku Alan Shearer menisikin kuvatusta kalistelijasta, olihan Gazzan ajankin Englanti ihan yleisesti ylistetty eurooppalaisesta pelitavastaan.


Saarten pienemmillä maajoukkueilla noita kalinoita on sitten ollut pidempään.

Joo, nämä pelitavat ovat myyttejä jonkun verran jo lähtökohtaisesti eikä Englantilainen futis ole juurikaan eronnut mannermaisesta enää 80-luvun alun jälkeen. No, siitä on tosiaan jo 40 vuotta. Tietysti maajoukkueen pelitapa on erilainen kuin monien seurajoukkueiden, varsinkin Southgaten aikana.

Ehkä pelaajakasvatuksessa vielä voi olla eroa muutamiin muihin Euroopan maihin, mene ja tiedä. Ulkomaalaispelaajien hallitseva osuus liigassa vaikuttanee myös jollain tavalla. Ainakin niin, että nuorten lupausten on vaikea päästä näyttämään kykyjään, kun seurat hankkivat mielummin valmiita pelaajia muualta maailmasta.

Tosin viime vuosina brittilupaukset ovat löytäneet tiensä Eurooppaan, lähinnä Saksan kentille, ja sikäläisiin akatemioihin. Bellingham, Sancho ja muutamat muut. Joistakin sitten tulee tähtiä ja joistakin ei. Saavat kuitenkin mahdollisuuden.