fotipaali
Poissa
|
|
: 10.08.2024 klo 14:29:33 |
|
Eurokiireiden ja kahden Idrottsförening-ottelun välissä Ilveksen vieraaksi saapuu ehkä joidenkin silmissä hieman vähemmän hohdokas Idrottsföreningen Kamraterna. Edellisen kerran Ilves ja IFK Mariehamn kohtasivat huhtikuun lopussa Maarianhaminassa, jolloin Ilves oli parempi maalein 1–0. Maalintekijänä oli Jukkola Ilveksen pelatessa vajaalla Arifin kahden keltaisen kortin jälkeen. Myöhemmin myös IFK:n Dahlström ajettiin kahden keltaisen myötä ulos. Viimeisestä viidestä Veikkausliiga-ottelusta Ilves on saanut kolme voittoa, yhden tasapelin ja kärsinyt yhden tappion. IFK:lla viimeistä viidestä pelistä viisi tappiota maalein 2–14. Ilves on siis suuri ennakkosuosikki, mutta europelit ja kapeahko pelaajamateriaali tuottanevat päänvaivaa valmennusjohdolle, miten pelaavaa kokoonpanoa on mahdollista kierrättää niin että kolme pistettä jäävät Tammelaan kuluttamatta pelaajia liikaa. Pakkokierrätyksenä ainakin Veteli on poissa korttitilin täyttymisen takia. Ilveksen otteluinfoIlveksen ennakkoSipsisaarelaisten ennakko
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.08.2024 klo 09:29:25 kirjoittanut fotipaali »
|
|
|
|
|
kiki
Paikalla
Suosikkijoukkue: Jari Litmanen
|
|
Vastaus #1 : 11.08.2024 klo 09:06:10 |
|
Ketään ei kiinnosta
|
|
|
|
Belmero
Poissa
|
|
Vastaus #2 : 11.08.2024 klo 09:07:08 |
|
Kyllä Lahessa vähä kiinnostaa. Toivottavasti Ilvestäkin kiinnostaa.
|
|
|
|
tampereen lurkkija miäs
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #3 : 11.08.2024 klo 09:16:18 |
|
Kiinnostaa, vaikka tällä kertaa olen estynyt tulemaan paikan päälle. No, Ruutu toimii. Loukkaantumistilanne on huolestuttava ja otteluruuhka kova, toivottavasti Rantanen tiimeineen saa edes vähän kierrätettyä. Mutta pakkohan tää on klaarata. Pakko.
|
|
|
|
Jalitsumies
Poissa
Suosikkijoukkue: Nigel Winterburnin munat ja pekoni
|
|
Vastaus #4 : 11.08.2024 klo 09:21:18 |
|
Toivottavasti Ilveksellä ei ole muita loukkeja kuin Stjopin ja Ulundu. On todella iso menetys, että molemmat ovat samaan aikaan sivussa Nyt on Kantella hyvä sauma saada enemmän peliaikaa, kun Vetelikin on sivussa. Pelaakohan Haaralakaan tänään koko peliä?
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #5 : 11.08.2024 klo 09:22:03 |
|
Erittäin tärkeä matsi molemmille. No tässä sarjatilanteessa ei kellään muita olekaan... Aurinkoinen Tammela kiinnostaa luonnollisesti. Kohta mennään!
|
|
|
|
-Nilkki-
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 11.08.2024 klo 09:47:51 |
|
Aurinkoiseen aamuun herätty. Aamukahvit juotu ja koneet saatu näin ollen käyntiin. Kohta tekeen safkaa ja taustalle soimaan spotifyn kautta oma ilves aiheinen soittolista. Sitten vatsa täynnä hyvällä mielellä kohti Tammelaa!
Tänään luvassa vastustajana viimeisten viikkojen aikana pelaamisensa suhteen kompuroinut IFK mariehamn. Luotto ilveksen pallolliseen tekemiseen on kova, mutta otteluruuhkankin ollessa kova on varmasti lepuutuksia tiedossa kokoonpanoon. Tänään siis nähdään miten vähemmän pelanneilla alkaa peli rullaamaan.
|
|
|
|
Jämpti
Poissa
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
|
Vastaus #7 : 11.08.2024 klo 09:52:58 |
|
Kierrätystä toiveissa ja toisaalta toiveissa, että voitto kuitenkin tulisi. Ilveksen kapealla ringillä ei ole ihan helppo tilanne, mutta kyllähän tästä pitäisi silti pisteet ottaa kotiin.
|
|
|
|
keks7
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 11.08.2024 klo 10:01:06 |
|
KOKOONPANOT?
|
|
|
|
fotipaali
Poissa
|
|
Vastaus #9 : 11.08.2024 klo 10:06:03 |
|
ILVES
12 Seppä Ville 2 Kivikko Arraño Matías 3 Silva Araujo Ricardo Jorge 5 Pikkarainen Juhani 10 Riski Roope 14 Popovitch Anton 15 Ala-Myllymäki Lauri 17 Söderbäck Marius 22 Mäenpää Aapo 29 Haarala Santeri 44 Akpudje Joshua Oghene-Ochuko
Vaihtopelaajat
6 Arifi Doni 16 Miettunen Tatu 19 Jukkola Oiva 24 Kante Abdoulaye 27 Riissanen Jere 31 Bulgakov Danila 32 Väyrynen Lucas Hugo
IFK MARIEHAMN
32 Riikonen Matias 4 Auvinen Eero-Matti 8 Dahlström Sebastian 14 Fonsell Michael 17 Sid Robin 18 Tehe Olawale Muhamed 19 Amadou Sabo Mamane Moustapha 22 Ruas Machado Pedro Miguel 28 Nissinen Jiri 33 Enqvist Daniel 77 dos Santos Cardoso Hugo Alexandre
Vaihtopelaajat
7 Larsson Adam 10 Ojala Matias 11 Reid Jayden 20 Patut Emmanuel 30 Okereke Chukwuemeka Emmanuel 43 Andersson Leo 97 Nordqvist Marc
|
|
|
|
OEA
Poissa
Suosikkijoukkue: IFK Mariehamn
|
|
Vastaus #10 : 11.08.2024 klo 10:19:45 |
|
IFK:lla Sabo ekaa kertaa avauksessa ja keskutan roolitus muuttuu hieman aikaisemmista peleistä, muuten odotettu kokoonpano. Ilves ilmeisesti yrittää ratkaista nopeasti ja sitten vaihtorumba käyntiin?
|
|
|
|
Härison
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #11 : 11.08.2024 klo 10:42:00 |
|
Ilveksellä hämmentävän vähän kierrätystä.
Tällä tahdilla alkaa ennen pitkää Popolla ja kumppaneilla piiputtamaan...
|
|
|
|
Mazaa
Poissa
|
|
Vastaus #12 : 11.08.2024 klo 10:48:10 |
|
Djurgården ei pelaa viikonloppuna. Harmillisen paljon joutuu Ilves antamaan tasoitusta.
|
|
|
|
Monzan gorilla
Paikalla
Suosikkijoukkue: Suomen nu-metal yhdistys
|
|
Vastaus #13 : 11.08.2024 klo 10:55:45 |
|
Ilveksellä hämmentävän vähän kierrätystä.
Tällä tahdilla alkaa ennen pitkää Popolla ja kumppaneilla piiputtamaan...
Ei tule ole kuin Riissanen ja Bulgakov ketä laittaa tilalle ja molemmilla minimaalisesti liigakokemusta. Aika lailla maksimit mitä voi kierrättää, kun pelataan europelejä ja mestaruudesta. Akpudje ja Kantekin avauksessa. Ihan hyvä kokoonpano tähän otteluun. E: Kante olikin penkillä. Olisi voinut kyllä laittaa suoriltaan jo avaukseenkin.
|
|
|
|
Jämpti
Poissa
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
|
Vastaus #14 : 11.08.2024 klo 10:58:52 |
|
Hirvittää kyllä lähteä peliin ilman Tatua, mutta luotetaan että muut pystyvät venymään ja puolustus pitää.
Arifi-Popo -vaihto varmaan nähdään ajoissa. Jos tilanne on hyvä, varmaan Bulgakovkin pääsee näyttämään.
|
|
|
|
FutisIpa
Poissa
|
|
Vastaus #15 : 11.08.2024 klo 11:05:11 |
|
Tosi hyvä kokoonpano mun mielestä kierrätystarpeen huomioiden. Jorginho <> Kante sais tapahtua aika ajoissa et portugalilainen olis iskussa Tukholmassakin. Jukkolan lepuutus hyvä.
Onhan tossa optimiavauksesta 4+veska sivussa, enempi kierrätys olis aika hullua kun peli on "pakko" voittaa. Toki Veteli ja Virtanen pelikielloissa, mutta kuitenkin.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #16 : 11.08.2024 klo 11:05:52 |
|
Ilveksellä hämmentävän vähän kierrätystä.
Tällä tahdilla alkaa ennen pitkää Popolla ja kumppaneilla piiputtamaan...
Noh, 4/10 ykkösavarista penkillä/pelikiellossa, onko se sitten ”vähän”… Mä luotan että valmennuksella on riittävästi kovaa sensoridataa siitä keitä uskaltaa peluuttaa ja kuinka paljon. Ainakin enemmän kuin meillä foorumisteilla
|
|
|
|
onc
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, FC Jazz, Huuhkajat.
|
|
Vastaus #17 : 11.08.2024 klo 11:49:32 |
|
Tärkeä matsi ja tärkeät pinnat jaossa tänään. Rosterin ohkaisuudesta huolimatta pientä kierrätystä saatu aikaiseksi. Toiveissa olisi terävä ja tehokas alku, puoliajalla sitten vaihtoon Haarala, Jorginho ja Popovitch.
|
|
|
|
Siperia
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunkkis
|
|
Vastaus #18 : 11.08.2024 klo 12:18:42 |
|
Toivottavasti Riissanen pääsee kentälle. Pelasi Felpun loukkaannuttua mielestäni hyvin. Ja Kante hyvissä ajoin kentälle myös.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
|
Vastaus #19 : 11.08.2024 klo 12:23:35 |
|
Taisi Kante päästä Rantasen koirankoppiin, kun Umarin paikka sieltä vapautui. Ei ainakaan voi perustella sillä ettei taso riittäisi Mifkiä vastaan.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #20 : 11.08.2024 klo 12:29:29 |
|
Taisi Kante päästä Rantasen koirankoppiin, kun Umarin paikka sieltä vapautui. Ei ainakaan voi perustella sillä ettei taso riittäisi Mifkiä vastaan.
Joukkue on kollektiivi jonka pelaamiseen pitää sopeutua. Kante on liittynyt joukkueeseen pari viikkoa sitten. Ei ole välttämättä kokonaisuuden kannalta järkeä heittää uutta peluria heti "syvään päätyyn" vaan ajaa sisään joukkueeseen hiljalleen. Kante on kuitenkin pelannut joka ottelussa joten puheet "koirankopista" ovat aika höpöä.
|
|
|
|
Limppu6
Poissa
|
|
Vastaus #21 : 11.08.2024 klo 13:01:41 |
|
Joukkue on kollektiivi jonka pelaamiseen pitää sopeutua.
Kante on liittynyt joukkueeseen pari viikkoa sitten. Ei ole välttämättä kokonaisuuden kannalta järkeä heittää uutta peluria heti "syvään päätyyn" vaan ajaa sisään joukkueeseen hiljalleen.
Kante on kuitenkin pelannut joka ottelussa joten puheet "koirankopista" ovat aika höpöä.
Ei Kante mistään pystymetsästä tullut kuten Akpudje. Vaan on muutaman kuukauden harjoitellut ja pelannut Rantasen systeemissä tällä kaudella. Myös pelipaikka ei ole niiin tärkeä. Nyt on kuitenkin se peliruuhka, loukkaantuneita ja puolikuntoisia pilvin pimein. Juuri parempaa paikkaa ei avaukseen olisi ollut antaa, kun selvää on, että europelissä ei pääse kuin ajanpeluuvaihdon ajaksi kentälle. Toivottavasti ei tule loukkaantumisia tai muuten kovalle rasitukselle joutuneet pelaajat ala hyytymään Eläintarhaa tai Kupsukkaa vastaan. Se taas miksi Kante otettiin vasta noin myöhään takaisin jaksaa hämmästyttää, jos sitä ei nyt peliruuhkassa voi peluuttaa avauksessa sen takia, kun on ollut joukkueen mukana vähän aikaa. Aivan käsittämätön virhe, kun Ilves pelasi muutaman pelin käytännössä ilman vaihtomiehiä vähän ennen Kanten tuloa. Alkuperäisessä Ilveksen uutisessa mainittiin, että Ilveksellä on takaisinotto-oikeus siirtoikkunassa. Kante tuli kuitenkin vasta siirtoikkunan puolessa välissä. Jos sopimus oli tehty tolle päivälle, niin paljon on siinäkin tapauksessa opittavaa Ilveksellä. Tuossa jopa missasi sen ekan europelikierroksen. Missä nyt ei olisi peliaikaa muutenkaan saanut.
|
|
|
|
Jääpoiju
Poissa
Suosikkijoukkue: Lukakun hylätyt maalit EM-kisoissa
|
|
Vastaus #22 : 11.08.2024 klo 13:53:46 |
|
Larsson tulee vaihdosta sisään ja iskee kaksi maalia Mihin se riittää, tasuriinko? Jää nähtäväksi.
|
|
|
|
Interturku
Poissa
|
|
Vastaus #23 : 11.08.2024 klo 13:57:26 |
|
Djurgården ei pelaa viikonloppuna. Harmillisen paljon joutuu Ilves antamaan tasoitusta.
Just. No tää ratkes sit näin. Ipalla kaikki mahikset pudottaa DIF, mut tää lepoetu/kotietu tulee olee liikaa.
|
|
|
|
Turpin
Poissa
|
|
Vastaus #24 : 11.08.2024 klo 13:58:58 |
|
Missä selostus?
|
|
|
|
|
|