Turkey
Poissa
|
|
Vastaus #1775 : 11.09.2024 klo 01:04:12 |
|
Eniten tässä vituttaa se, että Suomi oli edes näennäisesti pelissä mukana ekalla puoliajalla. Pukki pelasi pitkästä aikaa pirteästi ja oli säästelty tähän otteluun.
Sitten tehdään kaksi aivan helvetin typerää vaihtoa jo puoliajalla, jotka romuttivat pelaamisen. Turpaan olisi tullut varmasti tavalla tai toisella, mutta tällaisella tavalla häviäminen on noloa ja anteeksiantamatonta.
Riven akilleenkantapää on ollut hirttäytyminen näihin muutamiin pelaajiinsa, joilla ei taso vain yksinkertaisesti riitä. Ennen tuon on voinut jotenkin vielä katsoa sormien läpi, mutta ei enää, kun tarjolla on parempia nuorempiakin pelaajia. Case Niskanen on aivan helvetin hirveä esimerkki, joka kiteytyi tänään irvokkaalta tavalla.
|
|
|
|
Wiltsu
Poissa
|
|
Vastaus #1776 : 11.09.2024 klo 01:11:54 |
|
Eipä tästä nyt rehellisyyden nimissä kukaan varmaan pisteitä odottanut ja 2-0 jopa ihan siedettävä tulos. Sen sijaan Riven vaihtojen ja jälkikommenttien perusteella homma laitettiin puoliajalla ihan lekkeriksi. Ja se tässä on anteeksiantamatonta Juuri näin. Ei kukaan Suomen kannattaja odota, että pelataan tasaisesti Englantia vastaan. Riittää, että pystytää luomaan muutama paikka ja, että pelissä on menoa ja meininkiä eikä anneta mitään ilmaiseksi. Ja sellaista peli oli ensimmäisellä puoliajalla. Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan. Sehän tässä vituttaakin, että kun kentällä oli taas jotain mitä kannattaa ja jonka takana seistä, niin se täysin ryssitään käsittämättömillä vaihdoilla, joiden jälkeen peli on taas sitä samaa hoonausta mitä se on ollut jo parin vuoden ajan. Kaiken huipuksi yritetään seivata virheet pelin jätlkeen heittämällä hyvin pelannut pelaaja bussin alle. Ihan Angrymixu-kamaa. Lisäksi mua vähän harmittaa Ilmarin puolesta, vaikken kuopiolainen olekaan. On täysin tekemätön paikka mennä pelaamaan Sakan & kumppanien tasoisia pelaajia vastaan, kun ei ole koko uraa pelannut laitapakkina. Tämä on vain ja ainoastaan valmennuksen moka, ei Niskasen.
|
|
|
|
sambatonttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Tps, Liverpool
|
|
Vastaus #1777 : 11.09.2024 klo 01:12:27 |
|
Jatkoksi tähän Markun kaikki pelaa systeemiin, miksi Jolle ei saanut peliaikaa? Luulisi, että hänelle olisi ollut enemmän käyttöä englannin toppareita vastaan sekä Jollen erikoistilanneuhka. En bongannut kysyikö tätä kukaan riveltä, mutta uskoisin kurpitsapään vastaukseksi jotain muminaa Jollen loukkaantumisesta. Tässä vasta se suuri kysymys tuleekin: Miksi Jolle on sitten valittu mukaan, jos ukko edelleen puolikuntoinen??
|
|
|
|
Ken Doo Yanar Ee
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi
|
|
Vastaus #1778 : 11.09.2024 klo 01:22:55 |
|
Onhan tää nyt huvittavaa. Tuntuu että koko ff2 tiesi miten käy kun Niskanen otetaan kentälle. Källmanin taso tiedetään, ei ikinä mitään käyttöä kovia maita vastaan. Pukilta muutenkin pirteä eka puoliaika… vittu kun vituttaa
|
|
|
|
onc
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves, FC Jazz, Huuhkajat.
|
|
Vastaus #1779 : 11.09.2024 klo 01:32:53 |
|
Valmennuksen ja materiaalin näkökulmasta täysin realistinen ja ansaittu lopputulos. Matsihan oli hyvää tsemppaamista selkeänä altavastaajana. Missään vaiheessa ei oltu lähelläkään tasollisesti eikä tosissaan pystytty haastamaan, mutta kukapa sellaista edes odotti.
Keskinen kun olisi Pukille viitsinyt syöttää niin oltaisiin yksi maali ainakin saatu tähän maajoukkueikkunaan, mutta eipä tuollakaan lopputulosten kannalta ollut minkään valtakunnan merkitystä.
|
|
|
|
suomifutiksen Janne Tähkä
Poissa
|
|
Vastaus #1780 : 11.09.2024 klo 01:50:51 |
|
Riven haastattelussa lipsauttama jouduttiin vaihtamaan.... siis päätettiin vaihtaa voisi olla tulkittavissa niin että MLS-jengeiltä on tullut joku ukaasi että kaksikkoa saa peluuttaa max 45min? "Sit välillä joutuu tekee... joutuu ja joutuu, mut nyt päädyttiin että tehtiin kaks vaihtoo jo tauolla" on suora sitaatti. Ei kai seurajoukkueilla voi olla valtuuksia sanella, miten paljon pelaajia saa maaotteluikkunassa peluuttaa. Jos kyse olisi ollut loukkaantumishuolista, en keksi miksi Rive ei olisi voinut niistä kertoa. Lähtökohtaisesti puolustuslinjaa ei haluta kesken pelin mennä sekoittamaan varsinkaan jos puolustus pelaa hyvin, joten olihan tuo Uronen-Niskanen aika käsittämätön vaihto. Kuten myös Pukin vaihto; Källman oli mielestäni Kreikkaa vastaan Suomen parhaimmistoa, mutta tänään ei vaan riittänyt. Vähän erikoista oli sekin että Honkavaara kertoi haastattelussa jo tauon alussa, että kaksi vaihtoa tulee. Oma muistikuva ainakin on, että yleensä noissa taukohaastiksissa ei vielä kerrota vaihdoista tarkasti - ellei sitten ole kyseessä harjoitusottelu, johon on jo etukäteen päätetty vaihdoista ja voi olla esim. noita MLS-seurojen ukaaseja. Vaikea sitten sanoa, miten pelaajisto on valmennuksen takana. Haastatteluista ei ole ainakaan sattunut korvaan mitään sellaista, josta voisi rivien välistä lukea ettei valmennuksella ole joukkueen luottamusta. Ihan hirveän lämpimältä tai vuolaalta ei Riven ja pelaajien vuorovaikutus ole pelien jälkeen kentällä näyttänyt, mutta tietysti tappioiden jälkeen on ymmärrettävää ja oikein ettei hirveästi naurata. Molempien pelien alussa on kuitenkin näyttänyt siltä, että Suomi pelaa todella kovalla asenteella. Oli Kreikka-pelin alun kaahauksen järjellisyydestä mitä mieltä tahansa niin ainakin se näytti siltä että joukkue oli todella terävällä jalalla ja hyvällä taisteluasenteella liikkeellä, eikä huuhkajaparvi tänäänkään näyttänyt tulleen luovuttaneena peliin, päinvastoin. Kovin paljoa muuta positiivista tästä ikkunasta on vaikea löytää. No, Keskinen näytti että hänelle on käyttöä jos vastustajan pakka on ylhäällä ja pelataan hänelle sopivaa vastaiskufutista. Itselleni tuli uutisena että EM-kisoihin valmistavassa pelissä Englanti oli hävinnyt Wembleyllä Islannille 0-1. Tuossa pelissä näköjään laukaukset 13-8, maalia kohti 1-4 (!), pallonhallinta 69-31. Aika hurja ero tilastoissa verrattuna tämän päivän peliin. Mutta ei tarvitse avata ranteita itkien että Islantikin on paljon meitä parempi, viime EM-karsinnoissa ne keräsivät vain 10 pistettä ja Suomi 18.
|
|
|
|
moniveto
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, JJK
|
|
Vastaus #1781 : 11.09.2024 klo 02:14:23 |
|
Ei hässäkkää, MM2026-karsinalohko arvonnatki vasta tulossa joskus tässä... marraskuussa.
|
|
|
|
pöykkö
Poissa
|
|
Vastaus #1782 : 11.09.2024 klo 04:28:54 |
|
Ei hässäkkää, MM2026-karsinalohko arvonnatki vasta tulossa joskus tässä... marraskuussa.
Milloin selviää Suomen arvontakori?
|
|
|
|
Raian
Poissa
|
|
Vastaus #1783 : 11.09.2024 klo 05:42:55 |
|
Jatkoksi tähän Markun kaikki pelaa systeemiin, miksi Jolle ei saanut peliaikaa? Luulisi, että hänelle olisi ollut enemmän käyttöä englannin toppareita vastaan sekä Jollen erikoistilanneuhka. En bongannut kysyikö tätä kukaan riveltä, mutta uskoisin kurpitsapään vastaukseksi jotain muminaa Jollen loukkaantumisesta. Tässä vasta se suuri kysymys tuleekin: Miksi Jolle on sitten valittu mukaan, jos ukko edelleen puolikuntoinen??
Ei olisi tehty Jollella mitään tässä pelissä. Ei pärjää targettina heikompiakaan toppareita vastaan. Ei jaksa juosta. Jolle ei olisi ehtinyt Keskisen mukaan hyökkäyksiin. Ei mitään käyttöä näissä peleissä. Jolle kentälle, kun Suomi saa rakennettua kunnon paikkoja maalille.
|
|
|
|
tactico
Poissa
Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters
|
|
Vastaus #1784 : 11.09.2024 klo 06:12:53 |
|
Ei olisi tehty Jollella mitään tässä pelissä. Ei pärjää targettina heikompiakaan toppareita vastaan. Ei jaksa juosta. Jolle ei olisi ehtinyt Keskisen mukaan hyökkäyksiin. Ei mitään käyttöä näissä peleissä. Jolle kentälle, kun Suomi saa rakennettua kunnon paikkoja maalille.
Juurihan se reilu viikko pärjäsi oikein hyvin targettina Serie A -toppareita vastaan. Ja muutenkin ainoa Suomen jengistä, joka pärjää nimenomaan targettina kovempiakin vastaan. Sitä emme ikinä saa tietää kuinka olisi istunut Englanti-peliin, mutta tuo boldattu nyt on aivan höpöhöpöä.
|
|
|
|
tactico
Poissa
Suosikkijoukkue: Certified Ground Masters
|
|
Vastaus #1785 : 11.09.2024 klo 06:14:25 |
|
Joo o, paikanpäältäkin tuo Urosen poisvaihto tuntui turhalta + kun ståhl oli se jota vietiin koko ensimmäinen puoliaika. Ja nyt Riven kommentit luettuna mietin, että mihin ihmeeseen Suomen tarvii testata kolmea eri jamppaa vasemmaksi pakiksi??? Galvez todnäk tulevaisuus ja Uronen suorittaa hyvällä tasolla. Iivon voi tulevaisuudessa jättää suosiolla kotiin…
En jättäisi Tuomas Ollilaakaan pois laskuista.
|
|
|
|
Maakuntasatraappi
Poissa
Suosikkijoukkue: Sääntöjen rajamaat
|
|
Vastaus #1786 : 11.09.2024 klo 06:16:29 |
|
Ei olisi tehty Jollella mitään tässä pelissä. Ei pärjää targettina heikompiakaan toppareita vastaan. Ei jaksa juosta. Jolle ei olisi ehtinyt Keskisen mukaan hyökkäyksiin. Ei mitään käyttöä näissä peleissä. Jolle kentälle, kun Suomi saa rakennettua kunnon paikkoja maalille.
No olihan Kreikka-pelissä ekalla jaksolla varmaan puolentusinaa asiallista keskityksen paikkaa ja joku tai joitain sijainneilla joista keskityksiä voisi päättää. Yksi pelitilannekeso vissiin annettiin koko jaksolla, mikä oli tietysti loogista kun pääpelivoimaa siellä hyökkäyspäässä ei ollut. Mitä eiliseen tulee, niin olisi ollut aika sama kuka Keskisen kanssa hyökkäyksiin ehti tai ei kun Keskinen (sinänsä väkevästi, ei siinä mitään) painaa pää märkänä vastustajan maalia kohti havainnoimatta mitä ympärillään on. Tai no eihän vastustaja voi tietää että syöttöä ei ole tulossa joten joutuu kuitenkin puolustamaan sen toisenkin hyökkääjän, että sikäli tietty Keskisen rynnimisille antaa sivutukea jos joku siellä juoksee mukana.
|
|
|
|
Jälkihiki
Poissa
|
|
Vastaus #1787 : 11.09.2024 klo 06:17:08 |
|
Källman ei tosiaan onnistunut siinä mitä Rive halusi, mutta oli kuitenkin ainoa, joka halusi prässätä Englantia ylhäältä. Olihan se aika surullisen näköistä, kun 80. minsa kohilla Pickford seisoo pallon kanssa 20 metrissä ja Benkku katselee alaspäin, että mennään nyt perkele prässään. Muut seisoo omalla puolella ja prässit jäi koko ajan sen takia tekemättä.
Oishan sitä voinut edes kerran riskillä sitä prässiä ja riistoa koittaa, ja siitä sitä yhtä maalia/laukausta tavoitella.
|
|
|
|
EePäVee
Poissa
|
|
Vastaus #1788 : 11.09.2024 klo 06:33:04 |
|
Tilastot (BBC:n sivulta): Sellaista hyvää Vanuatu-tasoa. En muista koska viimeksi Suomi on ollut noin totaalisesti jyrän alla. Verrokiksi samoin 0-2 lukemin muutama päivä sitten Englannille hävinneen Irlannin tilastot, viennissä nekin olivat mutta ero on selvä: No tässäpä tämä. Eteenpäin on menty. Eikun.
|
|
|
|
Raian
Poissa
|
|
Vastaus #1789 : 11.09.2024 klo 06:39:22 |
|
No olihan Kreikka-pelissä ekalla jaksolla varmaan puolentusinaa asiallista keskityksen paikkaa ja joku tai joitain sijainneilla joista keskityksiä voisi päättää. Yksi pelitilannekeso vissiin annettiin koko jaksolla, mikä oli tietysti loogista kun pääpelivoimaa siellä hyökkäyspäässä ei ollut.
Ilman muuta Kreikkaa vastaan Jollella on annettavaa. Ei ehkä alun prässiryntäilyssä, mutta joka kerta, kun Suomi saa syötettyä boksiin soisi Jollen siellä olevan. Englantia vastaan ei onneksi Jollea nähty. Pukin olisi pitänyt pelata 65 minuuttia ja sen jälkeen Källman kehiin.
|
|
|
|
Jääpoiju
Paikalla
Suosikkijoukkue: Lukakun hylätyt maalit EM-kisoissa
|
|
Vastaus #1790 : 11.09.2024 klo 06:40:50 |
|
Kaksi ottelua 0 laukausta maalia kohti. Tämä kertoo paljon. Näissä kahdessa ottelussa ei sitten hyökkäyksen osalta mikään onnistunut. Englantiakaan vastaan ei se laukaus nyt mahdoton tehtävä ole.
Eilen kyllä olisi tullut maalikin, jos Keskinen olisi älynnyt syöttää Pukille avopaikkaan, sen sijaan että veti itse silmät kiinni yli. Eka puoliaika oli sellaista mitä pystyi katsomaan ja Suomi sai vähän vaaraa luotua. Sitten puoliajalla täysin päättömästi vaihdetaan pelaajia ja toka puoliaika täysin vihkoon.
|
|
|
|
kanervanspessal
Poissa
|
|
Vastaus #1791 : 11.09.2024 klo 06:52:39 |
|
tämä ei kaatunut källmannii ..olis tullu maalej kuitenkin. suomi vain peruutteli oman maalin eteen . englanti pisti shooting galleryn siihen ihan. rive ei ymmärrä pelistä mitään. ei kukaan halua nähä tälläst puolustuspelii, räiskimistä. hyökäävää peliä pitää olla. ei ole materiaalista kiinni. . kyllä pystyy paljon paremmin hoitaa hommat . no mitäs tästä nyt. pojat kotiin tänään rive tyytyväinen. tappiosta tappioon. nyt sitten Alpin Ranluntia , arkhivuon comebackia lokakuun ikkunaan odotellessa, kääpiötuhnu alho mukaan voi vittu ens kuussa. kyllä on helvettiä olla suomiseuraaja. pahaksi tää jos heikkoa Irlantia vastaan tulee joku tulos.- sit media ja kaikki hyppää mukaan. ja jotkut tuhmut mukana ollessa saavat vuosia lisää maajoukkueessa vääryydellä. mittari pitää aina olla tällänen englanti. ei näitä helppoja vastustajia voi laskea. ei niistä saa ottaa mitään johtopäätöksiä. tämä on sitä suomalaista touhua. ottaa syvästi johtoopäätöksiä näistä. projektit ja prosessit pois. tämä on tulosurheilua. ei suomi voi tehdä mitään nuorennusleikkauksia. parhaat pelaa . siinä "prosessi"
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.09.2024 klo 07:01:30 kirjoittanut kanervanspessal »
|
|
|
|
|
Yrski
Poissa
|
|
Vastaus #1792 : 11.09.2024 klo 06:55:53 |
|
Ensimmäinen puoliaika tuli tosiaan vilkuiltua lähinnä sarkastista mielihyvää tuottavaa, Englannin järjestämää Suomen totaalihoonausta odotellen. Mutta mitä vielä! Suomihan näytti olevan ihan oikealla ilmeellä Lontoon tihkusateessa liikkeellä. Puolustuspään totaalikoomailuja ei nähty, Luke oli maalinsuulla oma totutun varma itsensä ja olivathan ne paikat jopa jymy-yllätykseen maalin muodossa olemassa. Kanssafoorumistien mielenterveyden ja yöunet vienyt toinen "puoliaikaluoti" tuli onneksi väistettyä
|
|
|
|
Micky Lee
Poissa
|
|
Vastaus #1793 : 11.09.2024 klo 06:58:54 |
|
En nyt kaikkia viestejä ketjusta lukenut, mutta aika samat fiilikset kuin monella muulla. Esitys oli ekalla jaksolla positiivinen ja pelisuunnitelma toimi ja pelaajat pelasivat omissa rooleissaan varsin onnistuneesti. Tokalle jaksolle sitten pari vaihtoa ja henkilökohtaisia virheitä. En nyt odottanut pinnoja, mutta jäähän tästä esityksestä sitten vähän pettynyt olo. Lähinnä siis valmennusjohdon ratkaisuista. Pelaajisto mielestäni pääosin suoriutui omalla tasollaan varsin hyvin kovassa paikassa.
|
|
|
|
giro12
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #1794 : 11.09.2024 klo 07:03:36 |
|
Hyvä peli, kunnes puoliajalla valmennus veti joukkueen pöntöstä alas.
|
|
|
|
Hra Paisleyn 2. näkökulma
Poissa
|
|
Vastaus #1795 : 11.09.2024 klo 07:17:27 |
|
Täytynee pohtia mitä jo aiemmin mainittu "kunniallinen tappio"-käsite itse asiassa käytännössä oikein tarkoittaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.09.2024 klo 07:20:18 kirjoittanut Hra Paisleyn 2. näkökulma »
|
|
|
|
|
Hra Paisleyn 2. näkökulma
Poissa
|
|
Vastaus #1796 : 11.09.2024 klo 07:18:17 |
|
Kahdessa viime pelissä nolla laukausta maalia kohti.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.09.2024 klo 07:21:23 kirjoittanut Hra Paisleyn 2. näkökulma »
|
|
|
|
|
Toffo
Paikalla
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #1797 : 11.09.2024 klo 07:18:25 |
|
Juuri näin. Ei kukaan Suomen kannattaja odota, että pelataan tasaisesti Englantia vastaan. Tämä perseasenne on melkein paskempaa kuin tulos. Pelaajat ja valmentajat käy kuorossa antamassa haastatteluja että eihän me nyt suurta koskematonta Englantia voida voittaa. Mitä vittua? Joku Sveitsi tai Itävaltakin on kovempia eikä niiden kohdalla kukaan nöyristelisi tuolla tavalla.
|
|
|
|
Hra Paisleyn 2. näkökulma
Poissa
|
|
Vastaus #1798 : 11.09.2024 klo 07:26:08 |
|
Voiko tätä verrata nyrkkeilijään joka nousee kehään muttei saa ainoatakaan iskua perille liian kovan vastustajan leukaperiin?
Se olisi kyllä kehnompi tilanne se.
Valmentajana neuvoisin ehkäpä päivittämään unelmiaan, ja myös mitä ilmeisimmin vaihtamaan sarjaa ok.
|
|
« Viimeksi muokattu: 11.09.2024 klo 07:42:01 kirjoittanut Hra Paisleyn 2. näkökulma »
|
|
|
|
|
Hiekkasäkki
Poissa
|
|
Vastaus #1799 : 11.09.2024 klo 07:32:24 |
|
Pikkaisenhan noissa pelaajien pre- ja post-kommenteissa oli sellainen turistireissun maku.
Olihan se tietty kiva päästä pelaamaan kerran elämässään WEMBLEYllä.
|
|
|
|
|
|